PDF - Helsingin Suomi
PÄÄKIR JOITUS TÄSSÄ NUMEROSSA ELÄKÖÖN YSTÄVYYS, YHTEISTYÖ JA SOLIDAARISUUS! 4 Arkkitehtuurin Finlandia -palkinto puolanjuutalaisten historian museolle Lehtemme on kiedottu graafikko Kari Piipon ilmeikkääseen julisteeseen. Pirteä pallojen verkosto kuvaa osuvasti ystävyystyötä, jonka perustana ovat yksittäisten ihmisten ja maiden moninaiset yhteydet ja sidokset. Kulttuurien välinen vuorovaikutus avartaa ja auttaa ymmärtämään. Se rikastuttaa. Ystävyysseuratyö on kurkistamista toiseen kulttuuriin. Vuonna 2015 Puola-yhdistykset tutkivat exlibristen maailmaa. Elokuva on aina ollut tärkeä osa Suomi–Puola-yhdistysten liiton ja sen jäsenyhdistysten toimintaa. Valitettavasti Puolan kulttuuri ja kirjallisuus on edelleen melko tuntematonta Suomessa. Puola ei vielä ole pop. Keskisessä Euroopassa se on yhä vahvemmin esillä. Olisi syytä tutustua lähinaapuriin syvällisemmin. Mielenkiintoa lisää melkoinen kulttuurinen välimatka. Puolalaiset tunnetaan vastarinnasta ja alistumattomuudesta. Eurooppaa muuttanut hullu vuosi 1989 sikisi Puolassa. Palo levisi naapurivaltioihin ja järisytti monia rakenteita. Nyt Puola on ollut Natossa 15 ja EU:ssa 10 vuotta. Vauhti on nopea. EU:n rajalinnakkeena Puola kantaa huolta itäisistä naapureistaan, joihin sillä on pitkä historiallinen ja kulttuurinen yhteys. Puola oli ensimmäinen Ukrainan itsenäisyyden vuonna 1991 tunnustanut maa. Tässäkin numerossa tutkimme nyky-Puolaa ja pöyhimme mennyttä. Löysimme yllättäviäkin yhteyksiä maidemme pitkistä ja monisäikeisistä suhteista. Kiitän lämpimästi Puolan asiantuntijoita ja kuvataiteen ammattilaisia, joiden talkootyön ansiosta lukupaketti on valmistunut. 6 Lyhytelokuvan aaltoja Helsingissä Osa Varsovan Suomi-taloista säilyy 5 Chopinin kadulla isännöi nyt Hanna Lehtinen 7 Henryk Melcerin Helsingin episodi 8 Puola Wojciech Smarzowskin silmin 9 Puolalaisen mykkäelokuvan helmiä 10 Sleesia esittelee teollisuushistoriaansa 11 Lentopallohuumaa puolalaisittain, sinivalkoisin sävyin 12 Adamismia 13 Homoseksuaalisuus Puolassa 16 Saagaa ja sotahistoriaa 17 Varsovan kansannousun muisto elää 18 Varsovan kansannousu on nyt pop 20 Keisarin ja isänmaan puolesta 22 Arvo Ylppö pelasti isäni hengen 18 Varsovan kansannousu on nyt pop 28 22 Arvo Ylppö pelasti isäni hengen 31 Julisteet liimasivat Kari Piipon kiinni Puolaan 24 Vanhurskas kansakuntien joukossa 26 Dorota Masłowska – tuleva nobelisti? 28 Julisteet liimasivat Kari Piipon kiinni Puolaan 30 Lahti ja Varsova eivät enää vuorottele 31 Puolan exlibriskeskus on Krakova 34 Elämää kahdessa kotimaassa 36 Wanda, Tomek ja Toni – toisen polven puolalaiset 37 Kissat hiipivät laulaen 38 Mutkatonta jatkoa suoraan puolaksi – Po prostu 2 39 Puolan kurssilta intoa opiskeluun ja bisneksiin 40 Puolan energiasolmuja 42 Puolan kasvot 2014 44 Puolalaiset vaurastuivat jo, miten käy ukrainalaisten? Tervetuloa kurkistamaan Puolaan. 46 Perhe ja perinteet tekevät puolalaisen pääsiäisen Päivi Erola 48 Karol Wojtyłan näytelmät – yritys ymmärtää ihmistä 47 Jurekin żurek Vastaava päätoimittaja paivi.erola@nic.fi 49 Tadeusz Różewicz in memoriam 51 Berliinin kautta Świnoujścieen 52 Vantaa, Turku, Lahti, Tampere, Porvoo, Kajaani ja Helsinki Puolan exlibriskeskus on Krakova 54 Kääntäjän kantilta Suomi–Puola Yhdistysten Liitto ry Suomi–Puola I Finlandia–Polska Toimisto Porvoonkatu 37 A, 00520 Helsinki Julkaisija Suomi–Puola Yhdistysten Liitto ry www.suomi-puola.net info@suomi-puola.net Päätoimittaja / toimitus Päivi Erola paivi.erola@nic.fi Puheenjohtaja Marjukka Mäyry marjukka.mayry@gmail.com Toimitusneuvosto Outi Aaltonen, Marjukka Mäyry, Kalevi Saarinen, Titta Tossavainen, Merja Åkerlind, Päivi Erola 2 SUOMI–PUOLA 2014–2015 Ulkoasu ja taitto Ville Helttula Ilmoitushinnat ja mediakortti www.suomi-puola.net Kirjapaino SLY-Lehtipainot Oy Kirjapaino Uusimaa Painos 4 000 kpl Kansi Kari Piippo: Suomi‒Puola 2014. www.piippo.com/kari Liittymällä paikallisen Suomi–Puola-yhdistyksen jäseneksi saat lehden postitettuna kotiisi ja samalla tuet ystävyystyötä. Suomi‒Puola Yhdistysten Liiton logon suunnitellut graafikko Kari Piippo täyttää 70 vuotta 2015. Paikallisyhdistysten yhteystiedot sivustolla www.suomi-puola.net Onnittelumme! ISSN 2342-6918 (Painettu) ISSN 2342-6926 (Verkkojulkaisu) Lehti on kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti ry:n jäsen. 4041 0763 Painotuote FINLANDIA–POLSKA 2014–2015 3 VARSOVAN ENTISEN GETON SYDÄMEEN SULAUTUVA MONITOIMILAITOS SAI HISTORIAN ENSIMMÄISEN ARKKITEHTUURIN FINLANDIA -PALKINNON. MUSEORAKENNUKSEN PÄÄSUUNNITTELIJA ON PROFESSORI RAINER MAHLAMÄKI. NAISET PÄÄLLIKKÖINÄ ARKKITEHTUURIN FINLANDIA -PALKINTO PUOLANJUUTALAISTEN HISTORIAN MUSEOLLE CHOPININ KADULLA ISÄNNÖI NYT HANNA LEHTINEN Valinnan tekijä, taloustieteen professori Sixten Korkman kiitteli rakennuksen hillittyä arkkitehtuuria, joka kunnioittaa puolanjuutalaisten historiaa ja traagista kohtaloa. – Kyseessä on enemmän kuin museo: rakennus on vahvasti merkityksellinen taideteos, joka muuttaa koko Varsovan ilmettä. Museo tunnetaan myös nimellä Polin. Hepreankielinen nimi tarkoittaa sekä Puolaa että ”levähdä täällä”. Puolan arkkitehtiliitto SARP on palkinnut kahdella eri palkinnolla rakennuksen, joka esiteltiin tarkemmin lehtemme Judaica-numerossa 2013. HAASTATTELU JUKKA KILJUNEN KUVA LENA GALIŃSKA Kesällä 1974 Hanna,16, tuli perheensä kanssa automatkalle Puolaan ja Varsovaan. Maa ei tuolloin ”kolahtanut” helsinkiläistyttöön. Onnittelumme! www.polin.pl Kuva: Photoroom.pl OSA VARSOVAN SUOMI-TALOISTA SÄILYY TEKSTI JUKKA KILJUNEN KUVA JOUNI IMMONEN Olemme seuranneet tässä lehdessä Varsovan Suomi-talojen tilannetta kuin jatkokertomusta. Nyt kolmannella kerralla voi välittää hyviä uutisia: osa 1945 rakennetusta alueesta ja taloista säästyy ainakin toistaiseksi. Ja mikä tärkeintä, Puola–Suomi-seura (Towarzystwo PolskaFinlandia, TPF) saa jaetun hallintaoikeuden yhteen näistä Suomessa valmistetuista tyyppitaloista, ns. rintamamiestaloista. Suomi-talot olivat vaarassa hävitä kokonaan mahtirakentamisen tieltä, sillä ne sijaitsevat Jazdówin puistossa, kalliilla tonttialueella lähellä kaupungin keskustaa. Varsovan kaupunginhallinto päätti lopulta säästää ainutlaatuisella rakennusalueella säilyneistä liki 30 talosta seitsemän. Ne luovutetaan hallintaoikeudella ja pientä vuokraa vastaan kahdeksan kansalaisjärjestön käyttöön. Haaste ystävyysseuralle Luovutussopimuksessa on velvoite, että käyttäjät tekevät omin varoin tarpeelliset remontit. Myöhemmin pitää kiinteistössä pyörittää aktiivista toimintaa. Sponsorirahoituksen hankkiminen remonttiin ja korjausten toteuttaminen on suuri haaste TPF:n lokakuussa 4 SUOMI–PUOLA 2014–2015 2014 valitulle hallitukselle, johon tuli peräti kuusi uutta jäsentä. Puheenjohtajaksi valittiin Mariusz Strutyński. Remonttityöt on tarkoitus saada hyvään vauhtiin talven aikana, ja talo on määrä ottaa monipuoliseen käyttöön loppukeväästä 2015. Eläväksi muistomerkiksi TPF sai yhdessä Norden Centrum -tiedejärjestön kanssa haltuunsa Jazdów 10/8:n rakennuksen. Se on säästettävistä taloista ainut, joka on ulkoasultaan täysin alkuperäinen ilman mitään lisärakenteita, kuten kattoikkunoita. Siksi talo entistetään ja kalustetaan ainakin eteisen ja ”olohuoneen” osalta materiaaleiltaan ja tyyliltään sodanjälkeiseen suomalaiseen kuosiin. Ei tosin enää rintamamiesperheen kotina vaan järjestötalona, jollaisia isämme ja isoisämme tuolloin rakensivat ja niiden toimintaa pyörittivät. Kokoustila on hetkessä muutettavissa vaikkapa tanssisaliksi. Vaikutelmat paranivat myöhemmin muutamilla työmatkoilla Puolaan EU:n komission tehtävissä. Niinpä, kun suurlähettilään paikka Varsovassa vapautui, hän ilmoittautui ehdokkaaksi, vaikka oli ajatellut, että ulkomailla asumista ja työskentelyä hänelle jo riittää. Syyskuussa 2014 Hanna Lehtinen aloitti suurlähettiläänä Varsovassa 40 vuotta ensi käynnin jälkeen. Suomen edustusto on Varsovassa ainutlaatuinen. Suurlähetystön ns. kakkonen eli virka-asemaltaan suurlähettiläästä seuraava on myös nainen, ministerineuvos Hanna-Leena Lampi. Jari Vilén, Hanna Lehtisen edeltäjä Varsovassa, totesi syksyllä 2012 tässä lehdessä Suomen ulkopoliittisen linjauksen olevan, että etujemme mukaista on lisätä maidemme yhteistyötä kaikin tavoin, koska Puolasta tulee yhä keskeisempi valtio EU:ssa. Hanna Lehtinen toteaa arvion osuvuuden vain vahvistuneen tällä välin. Yksi konkreettinen esimerkki tästä on Puolan pääministerin Donald Tuskin valinta Eurooppa-neuvoston puheenjohtajaksi elokuussa 2014. Hyvän pohjan Suomen pyrkimyksille vahvistaa suhteitamme ja yhteistyötämme Puolan kanssa antaa ns.kumppanuussopimus, joka allekirjoitettiin 2011. Iso markkina-alue Talouselämän ja kaupan kannalta Puola on Hanna Lehtisen mukaan Suomelle yhä kiinnostavampi suurena ja kehittyvänä markkina-alueena. Suomalaisten yritysten mahdollisuuksien hyväksikäytölle Puolassa on Lehtisen mielestä vielä runsaasti tilaa. Mutta Puolan markkinat ovat monessa suhteessa haasteelliset varsinkin suomalaisille pk-yrityksille, joilla olisi mahdollisuuksia Puolassa. Haasteina ovat mm. kielimuuri ja viranomaisbyrokratia, jota vielä ilmenee. Toisaalta Hanna Lehtinen on huomannut, että suomalaisillakin esiintyy vielä vanhentuneita käsityksiä Puolasta rautaesiripun takaisena maana. Suomen vienninedistämisorganisaation Finpron verkostoa on viime vuosina supistettu ja jäljelle jääneiden toimistojen voimavaroja leikattu. Varsovan Finpro on saanut jatkaa, vaikkakin supistettuna. Kaiken kaikkiaan Hanna Lehtinen pitää kuitenkin selviönä sitä, että päättäjät Suomessa ovat ymmärtäneet Puolan tärkeyden markkina-alueena. Suomi tutummaksi Taloudelliset tavoitteet on tietenkin vain toinen puoli Puolan ja Suomen suhteissa. Paljon on tehtävää myös yleisen Suomi -tietämyksen parantamisessa puolalaisten keskuudessa. Panostuksesta tunnettuutemme lisäämiseen kertoo sekin, että kunniakonsuliemme verkostoa on vahvistettu. Vuonna 2012 heitä oli vain kaksi, syksyllä 2014 jo kahdeksan. Suunnitteilla on vielä kaksi. Hanna Lehtisen tavoite on kehittää edelleen lähetystön toimintaa Team Finland -hengessä. Lähetystö tukee kunniakonsuleita kaikin mahdollisin tavoin. Heille suunnitellaan suurlähetystön verkkosivustolle omaa osastoa, jolla he voivat osaltaan parantaa Suomen tunnettuutta Puolassa. Kunniakonsuleiden järjestämiä kulttuuritilaisuuksia ja muita tapahtumia on luvassa 2015 mm. Jean Sibeliuksen juhlavuoteen liittyen. Hanna Lehtinen valmistui Helsingin Kauppakorkeakoulusta 1983. Jo opiskeluissaan hänen ainevalintansa tähtäsivät kansainväliseen työuraan. Työvuosia ulkomailla karttui ennen Varsovaa useina jaksoina Brysselissä 13 ja Genevessä 4. Hanna Lehtisen aviomies Kare Halonen työskentelee valtioneuvoston kansliassa EU-asioiden valtiosihteerinä. Tytär Karla, 22, opiskelee Maastrichtissä EU-oikeutta. Poika Alvar, 19, kirjoitti ylioppilaaksi 2014. Suurlähettiläs Hanna Lehtinen harrastaa Varsovassa viikonloppuisin pyöräilyä. Viime vuosina merkittävästi kehittynyt kaupungin pyörätieverkosto antaa tähän mahdollisuudet. Joskin tältäkin osin Lehtisen mielestä Varsovan infrastruktuurissa on vielä kehitettävää. FINLANDIA–POLSKA 2014–2015 5 Solidaarisuuden mitali Henryk Melcer toimi Helsingin Musiikkiopiston pianonsoiton pääopettajana lukuvuonna 1895‒1896. Puolalaisen kutsui maahamme tämän ‒ sittemmin Sibelius-Akatemiana tunnetun ‒ musiikkioppilaitoksen perustaja ja johtaja Martin Wegelius. MUSIIKKI HENRYK MELCERIN HELSINGIN-EPISODI TEKSTI MATTI ASIKAINEN Puolan kunniakonsulit Suomessa kokoontuivat juhlistamaan kunniakonsulaatin avaamista Tampereella toukokuussa 2014. Vasemmalla Jussi Huttunen (Kuopio), Stefan Widomski (Espoo), Matti Sommarberg (Tampere) ja Jari Rastas (Turku). Kuva:Outi Aaltonen. Gdanskissa sijaitseva Euroopan solidaarisuuskeskus ECS (Europejskie Centrum Solidarności) myönsi kesällä 2014 toimittaja ja ohjaaja Jarmo Jääskeläiselle Kiitollisuusmitalin. Kunniamitalilla on vuodesta 2010 palkittu ulkomaalaisia, jotka ovat auttaneet Puolan oppositiota vaikeina vuosina. LYHYTELOKUVIA PUOLASTA HELSINKIIN TEKSTI PÄIVI EROLA Puolalaisen lyhytelokuvan festivaali Short Waves on levinnyt kotipesästään Poznańista jo 65 kaupunkiin ja neljään maanosaan. Helsingin lisäksi festivaali aaltoilee muun muassa Barcelonassa, Berliinissä, Lontoossa, Pariisissa ja Meksiko Cityssä. Huhtikuussa 2014 esitettiin Euroopan komission Suomen-edustuston tiloissa seitsemän puolalaista lyhytelokuvaa: kertomuksia, dokumentteja, animaatioita ja kokeellisia teoksia. Varsovan elokuvakoulun kasvatin Tomasz Śliwińskin elokuva Kirouksemme (Nasza klątwa) äänestettiin Short Wavesin vuoden 2014 parhaaksi elokuvaksi. Se sai enemmistön ympäri maailmaa annetuista yli 5 000 yleisöäänestä ja nousi ykköseksi myös Helsingissä. Dokumentti on omakohtainen kertomus pelon voittamisesta ja kamppailusta lapsen parantumatonta sairautta vastaan. Poznańilaisen Ad Arte -säätiön järjestämälle festivaalille oli ehdolla lähes 280 lyhytelokuvaa, joista raati valitsi seitsemän. Puolan elokuvataiteen instituutti PISF tukee festivaalin järjestämistä. Ad Arten, Euroopan komission Suomen-edustuston ja Helsingin Puola-yhdistyksen järjestämä festivaali aaltoilee Helsinkiin taas 11.3.2015. Lisätietoja: www.shortwaves.pl ja hspy.fi 6 SUOMI–PUOLA 2014–2015 Wegelius kiinnitti huomiota Melceriin Berliinissä, kun tämä saavutti uransa läpimurtovoiton Anton Rubinstein -sävellyskilpailussa kesällä 1895. Punnitessaan ulkomaisena vahvistuksena kysymykseen tulevia opettajavaihtoehtoja tuttaviensa kanssa kirjeitse Wegelius luonnehti Melcerin ”soittavan vähintään yhtä hyvin kuin säveltääkin” ja että tämä ”voi palauttaa meille jotakin siitä, mitä menetimme Ferruccio Busonin lähtiessä muutama vuosi sitten”. ”Hän [Melcer] ei ole vielä samassa mielessä täydellinen ja virheetön taiteilija, mutta hänen soittonsa on erittäin valloittavaa ja uskon, että hän tulee herättämään vilkasta mielenkiintoa yleisössämme”. Ahkera konsertoija Helsingissä Melcer esiintyi pianistina nimellä Henri de Melcer kaikkiaan 17 konsertissa. Neljää lukuun ottamatta ne järjesti musiikkiopisto; esiintyminen kuului opettajan velvollisuuksiin. Opiston tilaisuuksissa hän soitti pianosoolojen (mm. Beethovenin, Chopinin ja Schumannin) lisäksi opettajatovereidensa kanssa kamarimusiikkia. Viulisti Carl Kihlmanin ja sellisti Ossian Fohströmin kanssa hän tutustutti yleisön muun muassa omaan pianotrioonsa g-molli opus 2 kahdessakin konsertissa. Myös sinfoniakonserteissa Melcer sai säveltäjänä ja pianistina lämpimän vastaanoton sekä yleisöltä että kriitikoilta. Hän esiintyi Robert Kajanuksen johtaman Helsingin Kaupunginorkesterin avustamana helmikuussa 1896 solistinumeronaan Saint-Saënsin pianokonsertto no.4. Jo joulukuussa 1895 ‒ sattumoisin Sibeliuksen 30-vuotispäivänä – Melcer oli esittänyt Beethovenin pianokonserton no.5 ja oman pianokonserttonsa no.1. Puo- lalaiset kuulivat tämän Rubin stein-kilpailussa palkitun teoksen vasta vähän myö hemmin. Säveltäjä itse toimi solistina konsertissa Lwó wissa tammikuussa 1896. Selim Palmgren oppilaana Melcerillä oli Helsingissä ainakin 14 piano-opiskelijaa. Heistä tärkein, Selim Palmgren, loi uran yhtenä aikansa näkyvimmistä suomalaisista säveltäjistä. Hänestä tuli ensimmäinen Sibelius-Akatemian sävellyksen professori. Toiseksi nimekkäimpänä erot- tuu sittemmin säveltäjänä tunnettu Emil Kauppi. Muista mainittakoon Rosina Forstén, Elsa Hellstén, Aina Holm ja Alma Kivirikko, joista kaikista tuli pitkäaikaisia pianonsoiton opettajia enti- seen opinahjoonsa. Kiitetty lähtökonsertti Melcer piti Helsingin-kiinnitystään varteenotettavana sikälikin, että hän odotti pääsevänsä helposti esiintymään esimerkiksi Tukhol massa ja Pietarissa. Erään vierailun päätteeksi hän sai tietää rautatieasemalle vastaan tulleilta työtovereilta, että Helena-vaimo oli synnyttänyt tyttären. Esikoinen sai nimekseen Wanda. Helsingissä Melceriltä liikeni aikaa myös sävellystyöhön. Tästä on osoituksena balladi Pani Twardowska tenorisoololle, sekakuorolle ja sinfoniaorkesterille. Henryk Melcerin jäähyväiskonsertti kuultiin 4.5.1896 yliopiston juhlasalissa. Hufvudstadsbladetin nimimerkki H. M. kuvaili taiteilijalle olevan luonteenomaista ”temperamentikkuus, suurenmoinen tekniikka ja voima, plastisuus ja vahva yksilöllinen näkemys, joka koskettaa kuulijaa miellyttävästi; toisaalta taipumus liian nopeisiin tempoihin ja cantabile-kohtien hiukan liian kovakourainen käsittely”. Samaa konserttia Nya Pressenissä arvioinut Karl Flodin oli sitä mieltä, että ”sen jälkeen, kun F. B. Busoni esitti Chopinin kaikki etydit muutaman vuoden takaisessa musiikki-illassa, tätä nerokasta puolalais-ranskalaista pianosäveltäjää ei ole kuultu meillä siinä määrin tämän omassa hengessä tulkittuna”. Lopputoteamuksena Flodin kiittää herra de Melceriä myös opettajana, josta ”on jäänyt musiikki- ja konserttielämäämme muisto, joka ei tule helposti haalistumaan.” Kirjoittaja on pianisti ja Jyväskylän yliopiston musiikin laitoksen lehtori FINLANDIA–POLSKA 2014–2015 7 Puolalaisen nykyelokuvan johtohahmoksi on noussut kuluvalla vuosikymmenellä Wojciech ”Wojtek” Smarzowski ELOKUVA PUOLA Wojciech Smarzowskin SILMIN TEKSTI JARNO HÄNNINEN Kyseessä ei ole pelkästään arvostelu- ja festivaalimenestys, vaan myös katsojat ovat ottaneet Smarzowskin (s. 1963). elokuvat omakseen. Esimerkiksi vuonna 2013 vuoden katsotuin kotimainen elokuva ei suinkaan ollut Andrzej Wajdan elämänkertafilmi Lech Wałęsasta vaan Smarzowskin yli miljoona katsojaa kerännyt trilleri Drogówka (Liikennepoliisi). Kuvaajasta ohjaajaksi Wojciech Smarzowski valmistui kuvaajaksi Łódźin elokuvakoulusta vuonna 1990. Tie pitkien näytelmäelokuvien pariin kulki mainosten, musiikkivideoiden ja televisioteatterin kautta. Vuonna 2004 valmistui esikoispitkä Wesele (Häät), jonka Smarzowski oli myös käsikirjoittanut. Siinä mies ostaa raskaana olevalle tyttärelleen aviomiehen, mutta itse hääjuhla ei mene oikein putkeen. Smarzowskin kuva maalaishäistä on voimakkaan brutaali, mutta ymmärtävä. Esikoiselokuvasta ei tullut heti hittiä, vaan vasta vuosien saatossa ja Smarzowskin saadessa lisää nimeä filmi on noussut hiljalleen kulttimaineeseen. Paha ja likainen Puola Häitä seurasi 2009 elokuva Dom zły (Paha talo), jossa Smarzowski kuvaa Puolan kansantasavallan henkistä tilaa. Murhan ja sen selvittämisen ympärille rakentuva elokuva näyttää ihmisen lähes kaikissa alhaisissa askareissaan. Smarzowskin seuraava elokuva Róża (Ruusu, 2011) jatkoi samalla karulla linjalla. Vuoteen 1945 sijoittuva filmi kertoo puolalaisen sotilaan ja saksalaisen sotilaan lesken välille syntyvästä mahdottomasta rakkaudesta. Elokuvien tapahtumien sijoittuminen lähihistoriaan auttaa katsojaa tarkastelemaan asioita edes jonkinlaisesta etäisyydestä käsin. Elokuvassa Drogówka (Liikennepoliisi) Smarzowski poistaa tämänkin puskurin ja paiskaa katsojan silmille armottoman kuvan puolalaisten korruptiosta, sikailusta ja rappiosta tässä ja nyt. Puolan kansallisurheilu Eräässä haastattelussa Smarzowski nimitti alkoholin juomista Puolan kansallisurheiluksi. Vaikka Smarzowski onkin jo aikaisemmissa elokuvissaan kuvannut jokseenkin 8 SUOMI–PUOLA 2014–2015 Yllä: Olemukseltaan asiallinen ja rauhallinen Wojciech Smarzowski tekee rajun kompromissittomia elokuvia. Kuva: Jacek Drygała. Oikealla: Mainos ei turhia lupaile. Elokuvassa Drogówka (Liikennepoliisi) meno on todella hurjaa. Kuva: Next Film. seikkaperäisesti kyseisen urheilun saloja, niin hänen uusin elokuvansa Pod mocnym aniołem (Väkevän enkelin alla, 2014) menee asian käsittelyssä vieläkin pidemmälle. Jerzy Pilchin samannimiseen romaaniin perustuva elokuva kertoo alkoholismin kynsissä riutuvista ihmisistä välillä jopa synkeän raadollisesti. Kaiken kammottavuuden vastapainoksi Smarzowski onneksi lisää elokuviinsa myös huumoria. Katsojatkin jaksavat seurata kauheuksien kavalkadia kun saa välillä hymyillä. Lisäksi huumori tarjoaa Smarzowskille keinon lisätä elokuviensa kontrastia. Muuten järkyttävistä kohtauksista tulee komediaan liitettyinä suorastaan šokeeraavia. Parhaillaan Smarzowski tekee elokuvaa Puolan itäosissa vuosina 1943‒1944 tapahtuneesta kansanmurhasta. Työnimellä Nienawiść (Viha) kulkevasta filmistä ei ohjaajan mukaan tule kevyttä katsottavaa. Puolalaisten peili Smarzowskia arvostetaan eniten siitä, että hän osaa näyttää kaunistelemattoman kuvan puolalaisista. Hänen elokuvansa koetaan peileinä, joista puolalaiset voivat tarkastella itseään sellaisina kuin ovat. Asian valitettava kääntöpuoli on se, että Smarzowskin elokuvat eivät välttämättä avaudu kunnolla ulkomaisille yleisöille. Toisaalta Smarzowski on sanonut, että hän haluaa tehdä elokuvia nimenomaan puolalaisille, eikä ole siksi ottanut vastaan ulkomailta tulleita tarjouksia. Kypsässä iässä tullut menestys ei ole noussut Smarzowskille hattuun, joten jäämme mielenkiinnolla odottamaan, kuinka hurjia ja puhuttelevia elokuvia Puolasta ja puolalaisista hän seuraavaksi tekee. Vuoden 2014 elokuvaviikolla esitettiin uusimman puolalaisen tuotannon ohella Henryk Szaron (1900‒1942) ohjaama mykkäelokuva Mocny człowiek (Vahva ihminen, 1929). Elokuvaa säesti mykkäelokuviin erikoistunut säveltäjä ja muusikko Marcin Pukaluk, joka kiertää ahkerasti Puolassa ja ulkomailla. TEKSTI JARNO HÄNNINEN Kuva: marcinpukaluk.com Mykkäelokuvien säestämiseen erikoistunut Marcin Pukaluk oli toista kertaa Suomessa. PUOLALAISEN MYKKÄELOKUVAN HELMIÄ Parhaitakaan ei tunneta Puolalaista mykkäelokuvaa ei yleensä elokuvahistorioissa käsitellä. Sen ei katsota nousevan samalle tasolle esimerkiksi samanaikaisen saksalaisen ekspressionismin tai neuvostoelokuvan kanssa. Pukalukin mielestä puolalaisen mykkäelokuvan taso ei kuitenkaan ole niin huono kuin yleensä oletetaan. Joukossa on myös muutamia helmiä, joita hänen mukaansa kannattaa tuoda esille. Yksi näistä elokuvista on juuri Mocny człowiek. Stanisław Przybyszewskin (1868‒1927) samannimiseen romaaniin perustuva elokuva kertoo keskinkertaisesta kirjailijasta, joka on valmis tekemään mitä julmimpia rikoksia saavuttaakseen mainetta ja rakkautta. Musiikki nykyaikaistaa Pukalukin mukaan mykkäelokuvissa on eniten vanhentunut niihin liitetty musiikki, eikä suinkaan näyttelemistapa tai värien puuttuminen. Niinpä oikeanlaisella musiikilla voi tuoda mykkäelokuvaa lähemmäksi nykykatsojaa. Säveltäjänä Pukaluk haluaa musiikin avulla suunnata katsojan huomiota sellaisiin piirteisiin, jotka häntä itseään kyseisessä elokuvassa liikuttivat. Säveltäessään musiikkia elokuvaan Mocny człowiek Pukaluk tahtoi tuoda esille sankarin sisäisen maiseman. Ensimmäisiä ideoita oli käyttää rytmin kiihtymistä kuvaamassa jännityksen tiivistymistä ja hirttosilmukan kiristymistä sankarin kaulan ympärillä. Pukaluk kertoo päättäneensä jo varhaisessa vaiheessa, että hän ei pelkää tuoda elektronisia ääniä tähän sävellykseen. Lopputulos on, että Pukalukin musiikin kanssa Mocny człowiek vaikuttaa täysin modernilta. Tuntuu kuin elokuva ei olisi vanhentunut yhtään. Pukaluk selittää mykkäelokuvien tuoreuden johtuvan siitä, että elokuva oli silloin jotakin aivan uutta ja ihmeellistä. Niinpä usein ideatkin olivat parempia verrattuna nykyelokuvaan. Metropolis vs. Mocny człowiek Pukaluk on tehnyt musiikin myös Fritz Langin (1890 ‒1976) klassikkoon Metropolis (1927). Elokuvan Mocny człowiek todellista arvoa miettiessään Pukaluk tekee mielenkiintoisen vertauksen, joka tuntuu osuvan asian ytimeen. – Jos Langin elokuva on iso lasi, joka on ihan täynnä, niin Szaron elokuva on siihen verrattuna pienempi lasi, mutta sekin on ihan täynnä. Parhaillaan Pukalukilla on työn alla toinen mielenkiintoinen puolalainen mykkäelokuva. Sitä hän ei halua sen tarkemmin julkisesti paljastaa, koska projekti on kesken. Toivottavasti saamme hänet taas pian vieraaksemme säestämään puolalaisia mykkäelokuvia, koska niissä on suomalaiselle yleisölle vielä paljon löydettävää. Kirjoittaja on FM Helsingistä. FINLANDIA–POLSKA 2014–2015 9 SLEESIA ESITTELEE TEOLLISUUSHISTORIAANSA Katowicen vanha, legendaarinen urheiluhalli Spodek nousi kuuluisuuteen lentopallon MM-kisoissa kesällä 2014. Vuonna 1971 valmistuneeseen halliin mahtuu 11 500 katsojaa. Urheilutapahtumien lisäksi hallissa on koettu monien musiikkimaailman tähtien konsertteja. Spodekin lähituntumaan valmistui lokakuussa 2014 komea Puolan radion sinfoniaorkesterin ikioma musiikkitalo. Samalle alueelle valmistuu vielä vuoden 2015 aikana valtavan suuri kongressikeskus, joka vetää enimmillään 15 000 kongressivierasta. Myös Sleesian museon uusi rakennus ja sen entiseen Katowice-kaivokseen maan alle sijoitetut näyttelytilat otetaan käyttöön 2015. Katowicessa on tapahtunut paljon muutakin, sillä erityisesti pormestari Piotr Uszok on ajanut kulttuuripalveluiden ja matkailun kehittämistä. Kaupungissa on moderni ja kaiketi Puolan vilkkain rautatieasema sekä pari upouutta kansainvälisen tason ostoskeskusta. Galeria Katowicka kaupungin keskustassa on huippumoderni teräs- ja lasiseinäinen ostosparatiisi. Vastapäätä sijaitsevan Galeria Skarbekin elinpäivät ovat varmaan luetut, sillä se edustaa kymmenien vuosien takaista aikaa. Alas syvyyksiin Aikaisemmin Sleesia ei matkailijoita juuri kiinnostanut. Kivihiilikaivokset, terässulatot ja muut raskaan teollisuuden laitokset eivät olleet mitään vetonauloja, vaan pikemminkin maaperän saastuttajia ja rakennusten likaajia. Katowicen aiempia nähtävyyksiä on Nikiszowiecin kaivostyöläisille rakennettu asuinalue, joka valmistui lopullisesti 1920-luvulla. Sen arkkitehtuuri on suorastaan huikeaa, ja asuntojen taso oli aikoinaan omaa luokkaansa. Korttelit pitivät sisällään esimerkiksi kirkon, sairaalan, koulut, kaupat ja jopa sähköistetyt pesulat ja vaatteiden kuivaustilat. Noin 50:stä hiilikaivoksesta toimii alasajon jäljiltä enää kolme. Vanha ja vanhentunut teollisuus on valjastettu matkailukäyttöön ja siitä käytetään markkinointinimeä Industrial Monument Route. Zabrzen kaupungin Guido-hiilikaivoksessa laskeudutaan ensin perinteisellä kolisevalla ja tärisevällä kaivosmiesten hissillä 170 metrin syvyyteen, missä kierretään onkaloita ja kuullaan kaivosmiesten elämästä ja työstä. TEKSTI JA KUVAT MARKKU MARTTINEN Kaksitoistatuntisia työpäiviä puurrettiin urakalla pimeissä käytävissä, rukoillen, ettei mitään pahaa sattuisi. Surkein oli kuitenkin hevosten kohtalo. Ne laskettiin hihnojen avulla hissikuilua pitkin alas pimeään kaivoskäytävään. Siellä ne vetivät hiilivaunuja pimeässä ja vähitellen sokeutuivat ja elivät neljä, korkeintaan viisi vuotta. Hevosten avulla kaivosmiesten ansiot kohosivat merkittävästi. Kun taulussa lukee ”320 metriä maan alla”, kävijälle esitellään modernia kaivostekniikkaa, meluisia koneita ja jyrsintälaitteita. Guidon lähellä on toinen melkein valmis kaivostekniikan museo ja pieni kongressikeskus Maciej. Tekniikan museoiden sarjaan kuuluu myös Tyskien olutpanimo, jonka vanha osa on museoitu ja uudessa valmistetaan yhtä Puolan myydyimmistä oluista. Radioasema osa sotahistoriaa Gliwicessä, lähellä Katowicea, kohoaa korkeuksiin erikoisen näköinen, 111 metriä korkea puinen antennimasto. Natsi-Saksa rakensi radioaseman vuonna 1935 aivan Puolan rajan tuntumaan. Tarkoituksena oli lähettää eteenpäin Wroclawin eli entisen Breslaun radion natsipropagandaa puolalaisille. Sopivalla säällä lähetykset kuuluivat jopa Pohjois-Amerikassa. Radioasemalla hyökkäsi 31.8.1939 kello 20.00 illalla siviiliasuisten SS-miesten joukko. He väittivät olevansa puolalaisia taistelijoita ja ilmoittivat vallanneensa radioaseman, mutta lähetys ei oikein onnistunut. He lähettivät myös koodin ”Isoäiti on kuollut”, joka merkitsi saksalaisten hyökkäyksen alkamista. Hyökkäyksessä radioasemalla kuoli yksi työntekijä. Hän oli ilmeisesti toisen maailmansodan ensimmäinen uhri. Puolan radion uusi komea musiikkitalo. Kirjoittaja on vapaa toimittaja. Puolassa vuosia jatkunut lentopallohuuma sai arvoisensa tunnustuksen, kun maalle myönnettiin miesten lentopallon MM-kisat 2014. Järjestelyt toimivat täydellisesti ja joukkueet saivat keskittyä pelaamiseen kisaturistien kannattaessa. Lentopallohuumaa puolalaisittain, sinivalkoisin sävyin... ILKKA-CRISTIAN NIEMI Avausottelu Varsovan kansallisstadionilla oli loistava alku turnaukselle, sillä Puola voitti Serbian näytöstyyliin, ja katsojia oli enemmän kuin lentopallo-ottelussa koskaan ja missään: 60 000. Suomalaisittainkin voitiin turnausta pitää jo ennakkoon historiallisena selviydyttyämme MM-kisoihin ensi kertaa 32 vuoteen. Tuskin kukaan osasi odottaa, millaisen yleisöryntäyksen Katowiceen historiallinen kisapaikka ja Puolan läheisyys saisivat aikaan. Maajoukkueemme kohdatessa ennakkosuosikki Brasilian oli paikalla peräti 5 000 äänekästä suomalaista. Hienoa fanikulttuuria Suomalaisia ennakoitiin saapuvan 1 000–2 000. Äkkilähtöjä Puolaan kuitenkin varattiin useassa kodissa sen jälkeen, kun Suomi aloitti komealla taisteluvoitolla edellisten kisojen hopeajoukkuetta Kuubaa vastaan. Etelä-Korea-voiton jälkeen maajoukkue huudatti kannattajiaan fanitapaamisessa Spodek- eli Ufohallin ulkopuolella. Katsojien voitonjuhlat jatkuivat läpi illan fanien vuokraamassa ravintolassa hallin kupeessa. He loivat Sleesian pääkaupunkiin ainutlaatuisen tunnelman; sinivalkoiset värit nostettiin esiin niin paikallislehtien palstoilla kuin Polsatin lentopallolähetyksissä. Vaikka Brasilia-ottelussa tulikin tappio kovan taistelun jälkeen, on se monelle lentopallofanille hienoin muisto maajoukkueen tukena – harvoin näin voi todeta hävityn ottelun jälkeen. Onneksi ”hunajata” oli vielä tarjolla suomalaisille, sillä maajoukkue päätti alkulohkonsa voittoon Tunisiasta. Näin varmistui pääsy tavoiteltuihin jatkopeleihin. Lentopallohuuma täytti areenat muuallakin, kun kotijoukkue eteni vahvasti lohkovoittoon. Muun muassa vahvana jalkapallokaupunkina tunnettu Krakova otti hienosti vastaan Puolan uuden kansallisurheilun. Kaupunkiin valmistui kisojen kynnyksellä yksi Euroopan, ellei maailman, moderneimmista monitoimihalleista ja se veti täydet 15 000 katsojaa pariinkin kertaan. Kohti suurta unelmaa Jatkosarja jatkui Suomen osalta Wrocławissa. Unescon maailmanperintökohde Hala Stulecia (Satavuotishalli) ei ehkä tarjoa pelaajille saati katsojille samanlaista tuntua kuin muut kisahallit. Valitettavasti myös suomalaisfanien matkat oli suunniteltu lähinnä Katowicea ajatellen, ja paikalla oli vain kourallinen uskollisimpia faneja. ”Seitsemäs kenttäpelaaja” olisi ollut tarpeen kivenkovaa Venäjää sekä Kanadaa vastaan. Tiukassa paikassa viimeisessä ottelussaan Suomi voitti Lontoon olympia- laisten nelosen Bulgarian näytöstyyliin, ja varmisti historiallisen yhdeksännen sijan MM-kisoissa. Suomalaiset fanit taas ovat maailman toiseksi parhaita heti puolalaisten jälkeen. Valkopunaista juhlaa Jatkolohkossa Łódźissa tapahtui valkopunainen ihme Puolan edetessä MM-välierään Saksaa vastaan. Lopulta kotijoukkue meni vaivatta finaaliin, jossa vastaan asettui sen jo kertaalleen voittama Brasilia. Finaalia seurasi koko Puola. Ravintolat täyttyivät hyvissä ajoin, ja monen onneksi ottelu näytettiin maksutta tv-kanavilla. Spodek-areena oli ääriään myöten täynnä ja edustan fanialueella ottelua seurasi isoilta näytöiltä arviolta yli 20 000 ihmistä. Finaalivoitto sai valkopunaiseen verhoutuneen Spodekin ja koko Puolan voitontanssiin. Puola lentopallon mekka Puolan lentopallo on kokenut ennennäkemättömän hurjan nousukiidon. Maan pääsarjat ovat maailman huipputasoa ja vilisevät kansainvälisiä tähtiä. Uudet areenat vetävät sarjapeleihin tuhansia katsojia, ja maajoukkueiden takana seisoo koko kansa. Puola on saanut hoitaakseen miesten EM-kisat 2017, jolloin Itämeren eteläpuolelle odotetaan taas suurta sinivalkeaa joukkoa. Puolan miesten pääsarjassa on totuttu näkemään suomalaisväriä, parhaina kausina jopa neljä maajoukkueemme vakiopelaajaa, viimeisimpinä Oivasen veljekset Mikko ja Matti. Nykyinen kapteeni Antti Siltala vietti hiljattain kaksi kautta Bydgoszczissa, ja päävalmentaja Tuomas Sammelvuo esiintyi pelaajauransa lopulla KędzierzynKoźlessa, Matti Hietanen Gdanskissa. Mikko Oinonen on tunnetuimpia suomalaisia lentopalloilijoita Puolassa, sillä hän aloitti MM-kisojen jälkeen jo neljännen kautensa maan pääsarjassa, nyt Radomin joukkueessa. Hänellä on taskussaan liigan hopea- ja pronssimitalit Rzeszówin-kaudelta 2008–2010. Lisäksi hän on pelannut Gdanskin paidassa. Mikko avioitui puolalaisen vaimonsa kanssa kesällä 2014. Suomalaispelaajat ovat kertoneet nauttineensa Puolan vuosistaan järjestelyiden, puitteiden ja varsinkin lentopallohullun yleisön vuoksi. Mikäli matkustat Puolaan loka-huhtikuussa ja haluat kokea erilaisen kulttuurielämyksen, tarkista sattuuko lähistölle otteluita: www.plusliga.pl ja www.orlenliga.pl. Kirjoittaja on Puolassa vuosia asunut lentopallon pitkäaikainen ystävä. FINLANDIA–POLSKA 2014–2015 11 PITKÄÄN LAILLISTA, MUTTA VAIETTUA ADAMISMIA HOMOSEKSUAALISUUS PUOLASSA www.grafia.fi/adam-korpak 12 SUOMI–PUOLA 2014–2015 Yksi alue, jolla Puola on viime vuosina lähestynyt länsimaista arvoilmastoa, on suhtautuminen homoseksuaalisuuteen. ole oikeutta puuttua siihen. Hän myös kirjoitti esipuheen brittikirjailija ja -runoilija Raclyffe Hallin lesboromaaniin Yksinäisyyden kaivo, joka julkaistiin puolaksi vuonna 1933 (suomeksi vasta 2010). Puolassa kirja ei herättänyt kohua, vaikka se oli ilmestyessään 1928 poikinut Englannissa oikeusjutun, jossa painos tuomittiin tuhottavaksi. Homoseksuaalisuutta vieroksuvien osuus puolalaisista on 2000-luvulla vähentynyt 41 prosentista 26:een. Toisaalta peräti 63 prosenttia katsoi 2013, että samaa sukupuolta olevien parien ei tulisi ”julkisesti näyttää elämäntapaansa”, ja vain 33 prosenttia kannattaa samaa sukupuolta olevien oikeutta lain suojaamaan parisuhteeseen. Vaikka puolalaiset suhtautuvat siis homoihin ja lesboihin edelleen paljon kielteisemmin kuin vaikkapa suomalaiset, muutos on merkittävä verrattuna toisiin entisiin sosialistisiin maihin. Esimerkiksi Venäjällä, Latviassa, Liettuassa ja Romaniassa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt joutuvat kohtaamaan ankaraa syrjintää ja usein myös väkivaltaa. Toisaalta Tšekissä, Unkarissa, Virossa, Kroatiassa ja Sloveniassa samaa sukupuolta olevien parisuhteet nauttivat jo lain suojaa. Taiteilijapiirien avaruutta Seksuaalisen vapaamielisyyden henki elähdytti maailmansotien välillä ainakin Varsovan ja Krakovan suurkaupunki-ilmapiiriä. Varsovalaistaiteilijoiden lempikahvilassa Mała Ziemiańskassa samaa sukupuolta olevat parit saattoivat oleskella hyvinkin vapautuneesti ilman skandaaleja. Esimerkiksi säveltäjä Karol Szymanowski (1882–1937) näyttäytyi siellä usein rakastajansa kanssa. Kahvilassa majailleen Skamander-runoilijaryhmän jäsenistä ainakin Jarosław Iwaszkiewicz (1894–1980) ja Jan Lechoń (1899–1956) olivat homoja. Iwaszkiewiczin miessuhteet ovat tulleet laajasti esille viime vuosina, kun hänen päiväkirjansa on julkaistu, mutta teema on läsnä myös hänen runoissaan ja proosateksteissään. Lechoń varoi visusti paljastamasta tätä puolta elämästään, mutta hänen tiedetään eläneen sodan jälkeen emigraatiossa Yhdysvalloissa suhteessa runoilija Aubrey Johnsonin kanssa. On arveltu, että Lechońin itsemurha olisi liittynyt pelkoon suhteen paljastumisesta. Varhaisemmista kirjailijoista elivät toisen naisen kanssa sekä Maria Konopnicka (1842–1910) että Maria Rodziewiczówna (1864–1944). Molemmat lukeutuvat Puolan kirjallisuuden kaanoniin; Konopnickan Rota-runoa on perinteisesti laulettu isänmaallisissa piireissä eräänlaisena kansallishymninä. Puolan varhaisimpia tunnettuja transsukupuolisia oli runoilija Maria Komornicka (1876–1949). Hän ajeli 1907 tukkansa, pukeutui miesten vaatteisiin ja ilmoitti nimekseen vastedes Piotr Odmieniec (suom. Kummajainen) Włast. Vapauden saareke 1930-luvulla Viime vuodet ovat tuottaneet monia kirjoja ja tutkimuksia Puolan homo- ja lesbohistoriasta. On paljastunut, että kommunistisen ajan puritanismi ja sen jälkeinen uuskonservatismi ovat vain yksi osa kokonaisuutta. Esimerkiksi maailmansotien välillä Puola oli harvinainen poikkeus Euroopassa: homoseksuaalisuus laillistettiin jo 1932. Se ei kuitenkaan johtunut kansalaiskeskustelusta vaan siitä, että maan rikoslaki saatiin tuolloin yksiin kansiin vuonna 1918 päättyneen jakojen aikakauden jälkeen. Rikoslain perustaksi otettiin Napoleonin perustaman Varsovan herttuakunnan laki, joka ei kriminalisoinut homoseksuaalisuutta. Puola olikin 1930-luvulla erikoinen saareke äärimmäisen homovastaisten natsi-Saksan ja Stalinin Neuvostoliiton välissä. Homojen ja lesbojen asemaa – ja naisten oikeutta ehkäisyyn ja aborttiin – piti tuohon aikaan esillä varsinkin kirjailijapariskunta Irena Krzywicka (1899–1994) ja Tadeusz ”Boy” Żeleński (1874–1941). Krzywicka kirjoitti homoseksuaalisuudesta, että jos se on tulosta ”luontaisista taipumuksista”, kenelläkään ei Puritaaninen kommunismi Sodan jälkeen puolalaisessa psykiatriassa – neuvostoliittolaisten esikuvien mukaisesti – homoseksuaalisuutta pidettiin psyykkisenä häiriönä, ja sen nähtiin liittyvän läheisesti rikollisuuteen. Lisäksi 1960-luvun ns. seksuaalinen vallankumous tai moderni feminismi jäivät Puolassa pääosin tuntemattomiksi. FINLANDIA–POLSKA 2014–2015 13 Tietyn suojan Puolan homoille ja lesboille antoi se, että homoseksuaalisuus oli laillista, toisin kuin Neuvostoliitossa tai Itä-Saksassa (tai Suomessa vuoteen 1971 asti). Vuonna 1948 nuori kommunistivalta oli määrännyt homosuhteille myös saman suojaikärajan kuin heterosuhteille eli 15 vuotta. Sosialistisessa Puolassa seksuaalivähemmistöt olivat näkymätön alakulttuuri. Ihmiset tapasivat toisiaan tietyissä kahviloissa ja puistoissa. Yksi suosituimpia tapaamispaikkoja Varsovassa oli Kulttuuripalatsin eteläpuolinen puisto, kahviloista taas Nowy Świat -kadun Amatorska tai Aleje Ujazdowskien Ambasador. Tästä puistojen ja julkisten käymälöiden homoelämäntavasta on Michał Witkowski kirjoittanut räävittömän ja traagisen romaanin Hutsula (2005), joka on suomennettukin. Se luo kuvan yhteiskunnan laidoilla oudosta vapaudestaan nauttivasta varjomaailmasta, joka on vieraantunut porvarillisen elämän ihanteista ja normeista. Päiväkirjojen paljastamaa Kansantasavallan aikaan kirjallisuudessa ja tv-sarjoissa saattoi esiintyä yksittäisiä homoseksuaaleja, mutta he olivat aina homoutensa takia onnettomia hahmoja. Usein homoseksuaalisuus esitettiin länsimaisena ongelmana, jota sosialistisessa valtiossa ei esiintynyt ja joka oli vierasta puolalaisuudelle. Taiteilija- tai teatteripiireissä tai vaikkapa tiedeyhteisön suojissa seksuaalivähemmistöt saattoivat kuitenkin elää melko suojattua elämää. Kirjallisuuspiirien grand old lady Maria Dąbrowska (1889–1965) eli osin avioliittonsa rinnalla suhteessa kirjailija Anna Kowalskan (1903–69) kanssa ja osallistui tämän tyttären kasvattamiseen. Kirjailijan ja teatterintekijän, kommunistisen Puolan suuren outsiderin Miron Białoszewskin (1922–83) päiväkirjojen julkaisemisen toi tietoisuuteen hämmästyttävän vapauden tilan, josta Białoszewski homoystävineen saattoi elää keskellä ankeinta kansantasavallan aikaa. Yhtä lailla kirjailija Jarosław Iwaszkiewicz toimi vuosikymmeniä (1959–1980) vaikutusvaltaisen Kirjailijaliiton puheenjohtajana. Kommunistinen Puola ei myöskään koskaan käyttänyt homoseksuaalisuutta mustamaalatakseen Pariisin emigranttipiirejä ja niiden julkaisemaa Kultura-aikakauslehteä, joiden taustalla vaikutti useita homoseksuaaleja, kuten kirjailija Konstanty Jeleński (1922–87). Samoissa piireissä – pitkään tosin Argentiinasta käsin– liikkui Puolan 1900-luvun kirjallisuuden merkittävimpiin hahmoihin kuulunut Witold Gombrowicz (1904–69), jonka tuotannossa homoerotiikalla on keskeinen asema. Kirjailijan seksuaalinen suuntautuminen nousi keskusteluun viimeksi 2013, kun hänen yksityinen päiväkirjansa Kronos vihdoin julkaistiin. Tapaus Andrzejewski ja operaatio Hyasintti Muutaman kerran kommunistinen Puola kuitenkin käytti ns. homokorttia. Maria Strzelecka: Mr & Mr A. (2013, öljymaalaus). Maalaus on ollut esillä Passion for Freedom London Festival -festivaalissa 2014. www.lukabandita.com/maria_strzelecka 14 SUOMI–PUOLA 2014–2015 Kirjailija Jerzy Andrzejewski (1909–83) eli Iwaszkiewiczin tapaan avioliitossa, mutta piti sen rinnalla useita miespuolisia rakastajia. Kun Andrzejewski vuonna 1976 liittyi kommunismin vastaiseen KOR-oppositiojärjestöön, salainen poliisi alkoi levittää hänen nimissään vetoomusta ”Vapauden ja suvaitsevaisuuden puolesta”, jossa vaadittiin ”samaa sukupuolta oleville avioliittoja länsimaiden malliin”. Vaatimus, joka luonnollisesti vihjasi Andrzejewskin homouteen, oli ilmeisesti tarkoitettu leimaamaan hänet epärealistiseksi ja osoittamaan jälleen kerran länsimaiden paheellisuus. Oma lukunsa on se, että ainoassakaan länsimaassa ei tuolloin edes keskusteltu homoliitoista. Toisaalta Andrzejewskin omaelämäkerrallisesta romaanista Miazga (1979), joka ruotii kansantasavallan poliittisia ja kulttuuripiirejä, sensuuri vaati poistettavaksi useita neuvostovastaisina pidettyjä kohtia, mutta se ei puuttunut homoseksuaalisuusviittauksiin. Kommunismin ajan homopiireissä kirja olikin eräänlaisen kulttijuorukirjan maineessa, koska monet henkilöt olivat tunnistettavissa. Kommunistinen turvallisuuspalvelu näytti kyntensä myös vuosien 1985–87 operaatio Hyasintissa (Hiacynt). Yli 11 000 homoksi epäiltyä ihmistä pidätettiin ja kuulusteltiin. Poliisi laati laajan rekisterin, jota perusteltiin rikollisuuden vastaisella taistelulla. Kansalaisjärjestöt ovat sittemmin yrittäneet saada vireille tutkimuksen operaatiosta, mutta natsiajan ja kommunismin rikoksia tutkiva Kansallisen muistin instituutti (IPN) ei ole suostunut ottamaan asiaa tutkittavaksi. IPN ei ole pitänyt operaatiota ihmisoikeusrikkomuksena eikä kansanryhmään kohdistuneena vainona, vaan ”taisteluna rikollisuutta vastaan”. Suhtautuminen kertoo siitä, ettei homoja ja lesboja vieläkään kyetä tunnistamaan totalitarismin uhreiksi. Homot julkisuudessa Kommunismin sorruttua Puola on nopeasti tullut osaksi länsimaista kulttuurivaihtoa. Se on merkinnyt länsimaisen sekä yhteiskunnallisen ja akateemisen keskustelun että populaarikulttuurin juurtumista maahan. Kaapista on astunut yhä useampia julkisuuden henkilöitä. Yksi varhaisimpia sosialismin jälkeisiä kaapistatuloja oli lähes 90-vuotiaan kirjailija Julian Stryjkowskin (1905–96) avautuminen pienoisromaanissa Milczenie (1993). Sittemmin ovat homoseksuaalisuudestaan julkisesti kertoneet esimerkiksi teatterivaikuttaja Maciej Nowak, kirjailija Jacek Dehnel, kirjallisuustieteilijä Maria Janion, näyttelijä Jacek Poniedziałek, toimittaja Mariusz Szczygielski ja kirjailija Ignacy Karpowicz. Puolan moniarvoisuudesta todistaa myös se, että Witkowskin Hutsula oli maan merkittävimmän kirjallisuuspalkinnon Niken finaalissa 2006. Parlamentti sejm on keskustellut parisuhdelaista, mutta millään valtapuolueella ei tunnu olevan rohkeutta ajaa asiaa. Sejmissä on kuitenkin tällä hetkellä kaksi näkyvää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen edustajaa. Anna Grodzka on transsukupuolinen nainen, joka tuli valituksi Ruch Palikota -puolueen listoilta. Samaa puoluetta edustaa avoimesti homoudestaan kertonut Robert Biedroń. Puolan homoliike on ollut heiveröinen, mutta viime vuosina se on yhdistänyt rivinsä vasemmistolaisten, vihreiden, feministien ja kulttuuriväen kanssa. Keväinen tasa-arvomarssi (Parada Równości) Varsovassa kerää vuosi vuodelta suuremman osallistujajoukon. Surullista on se, että Puolassa aktivoitunut nationalistinen äärioikeisto on säännöllisesti järjestänyt väkivaltaisia vastamielenosoituksia. Homovastaisuus on saanut tukea myös poliitikoilta. Varsovan pormestari Lech Kaczyński, josta sittemmin Magdalena Stadnik, Stanisław Jerzy Lec: Siistimättömiä mietelmiä - kirjan graafinen suunnittelu, harjoitustyö, Zygmunt Januszewskin kuvitusstudio, Varsovan taideakatemia, 2009. http://magdalenastadnik.blogspot.com/ Taipumuksia terävyyteen | Varsovan taideakatemian kuvitusstudion oppilastöiden näyttely 2013/2014 | Järjestäjät: Puolan suurlähetystö, SPYL sekä Helsingin ja Lahden Suomi–Puola-yhdistykset tuli presidentti, kielsi paraatin kahtena vuonna vedoten turvallisuuteen ja toisaalta säädyllisyyteen. ”He voivat protestoida kansalaisina, mutta eivät homoseksuaaleina”, Kaczyński sanoi. Myös entinen presidentti, Solidaarisuus-johtaja ja Nobelin rauhanpalkinnon saanut Lech Wałęsa herätti 2013 huomiota homovastaisilla kommenteillaan. Puolalaisessa julkisuudessa esiintyvää primitiivistä homokammoa seuratessa on helppo yhtyä Gazeta Wyborcza -lehden päätoimittajaan Adam Michnikiin. Hänen mukaansa lienee epärealistista olettaa, että suuri kansakunta voisi seksuaalivähemmistöjen suhteen siirtyä nopeasti täydellisestä keskustelemattomuudesta täydelliseen hyväksyntään, varsinkin kun katolinen valtakirkko suhtautuu homoseksuaalisuuteen jyrkän kielteisesti. Michnik arvioi haastattelussa, että erilaiset ”uudet” teemat ovat tulleet hyvin nopeasti puolalaiseen julkiseen keskusteluun. Siksi vastaukset eivät välttämättä ole kovin rationaalisia tai selkeitä. Suunta Puolassakin näyttää kuitenkin olevan yhä laajempaan tasa-arvoon ja hyväksymiseen. Tapani Kärkkäinen Kirjoittaja on puolalaisen kirjallisuuden suomentaja. FINLANDIA–POLSKA 2014–2015 15 Puolan kirjallisuuden suomennossato jäi 2014 yhteen kaunokirjalliseen teokseen. Tuskaa lievittävät upea lastenkirja ja Ukrainan-tapahtumien vuoksi ajankohtaiset sotakirjat. Puolan vahva ja omintakeinen kirjallisuus on jäänyt Suomessa suurten kielten kirjallisuuden jalkoihin toisin kuin Keski-Euroopassa, jossa Puolan kirjallisuus ja kulttuuri on yhä vahvemmin esillä. SAAGAA JA SOTAHISTORIAA TEKSTI PÄIVI EROLA Natsi- ja neuvostovallan puristuksissa Keski- ja Itä-Euroopan historiaan erikoistunut Yalen yliopiston professori Timothy Snyder tarkastelee vuosien 1933–1945 tapahtumia alueella, joka ulottuu Puolan keskiosasta Ukrainan, Valko-Venäjän ja Baltian maiden kautta Länsi-Venäjälle. Hitlerin ja Stalinin hallitessa alueella menehtyi nälkään, kylmään, pakkotyöhön ja murhattuna noin neljätoista miljoonaa siviiliä ja sotavankia. Snyderin tarkka tutkimustyö osoittaa, miten kaksi täysin erilaista ideologiaa toteutti samanlaisia hirvittäviä rikoksia ihmisyyttä vastaan, lähes samanaikaisesti ja samalla alueella. Palkittu teos ilmestyy osuvasti keskellä Ukrainan sotaa. Se on hyvä johdatus Puolan ja sen naapurimaiden menneisyyteen ja nykytapahtumien ymmärtämiseen. UUDET KIRJAT Saaga jatkuu Andrzej Sapkowskin Noituri-saagan viides osa on aikuisille suunnatun fantasiakirjallisuuden parhaimmistoa laadukkaasti suomennettuna. Sarjan ensimmäinen ja toinen osa saivat peräkkäisinä vuosina arvostetun Tähtifantasia-palkinnon. Noituri Geralt, bardi Valvatti ja rivakka metsästäjänainen Milva suuntaavat matkalle kohti vihollisen valtakuntaa etsimään Cintran kuningashuoneen ainoaa perillistä prinsessa Siriä. Andrzej Sapkowski: Tulikaste (Chrzest ognia, 1996). Suom. Tapani Kärkkäinen. WSOY 2014. Timothy Snyder: Tappotanner. Eurooppa Hitlerin ja Stalinin välissä (Bloodlands). Suom. Seppo Hyrkäs. Siltala. 546 s. Joukkomurhan anatomia Stalin teloitutti 1940 lähes 22 000 puolalaista upseeria, salasi asiakirjat ja leimasi natsi-Saksan syylliseksi. Sotavuosina edes Churchill ja Roosevelt eivät kyseenalaistaneet Neuvostoliiton valheita. Vasta 1992 Venäjän presidentti Boris Jeltsin luovutti tärkeimmät asiakirjat Puolalle. Nyt arkistot on sulkenut Putin. Ruotsalainen toimittaja ja tutkija Peter Johnsson kuvaa toisen maailmansodan aikaisia joukkomurhia: elämää vankileireissä, teloituspäätöksen valmistelua, teloituksia, joukkohautojen löytymistä ja valheen peittely-yrityksiä. Hän kertoo saksalaisten kaivauksista Katynissa 1943 ja niihin osallistuneesta suomalaisesta patologista Arne Saxénista. – Oiva opetus siitä, millä tavalla demokraattisten valtioiden johtajien ei tulisi käyttäytyä häikäilemättömän väkivallan ja kyynisen valehtelun edessä, sanoo tekijä esipuheessa viitaten Ukrainan tapahtumiin. Peter Johnsson: Stalinin murhat Katynissa ja niiden historialliset jälkipelit 1940‒2014 (Stalins mord i Katyn och dess historiska efterspel 1940‒2014). Suom. Kari Klemelä. Mansarda 2014. 16 SUOMI–PUOLA 2014–2015 Maailma kansissa Kuvittajapari Aleksandra ja Daniel Mizieliński on piirtänyt yksityiskohtaisen lasten maailmankartaston. Palkitun teoksen jättikokoisilla sivuilla esitellään maanosat, merialueet eliöstöineen ja tarkemmin 42 maata omilla isoilla aukeamillaan. Puolasta kertovat kuvat tutustuttavat esimerkiksi Kopernikukseen, Sigismundin pylvääseen, kašubialaisiin ornamentteihin, oscypekiin ja bigosiin. Eläimistä mainitaan muun muassa visentti ja Bieszczadeilla piileksivä ruohokäärme. Suomesta esitellään Suomi-neito, Tove Jansson, sauvakävely ja pesäpallo, ruokapuolelta pulla, leipäjuusto ja salmiakki. Aleksandra Mizielińska & Daniel Mizieliński: Suuri karttakirja (Mapy: Obrazkowa podróż po lądach, morzach i kulturach świata, 2012). Suom. Tapani Kärkkäinen. Kustannusosakeyhtiö Nemo 2014. 104 s. TÄHTIFANTASIA-PALKINTO SCHULZILLE Helsingin Science Fiction Seuran Tähtifantasia-palkinnon parhaasta 2013 suomeksi ilmestyneestä käännösfantasiakirjasta sai Basam Booksin julkaisema novellikokoelma Kanelipuodit ja muita kertomuksia, jonka esittelimme tässä lehdessä vuosi sitten. Teos sisältää puolanjuutalaisen Bruno Schulzin (1892–1942) koko tuotannon. Tapani Kärkkäisen monta vuotta työstämän suomennoksen palkintoraati toteaa olevan mestarillinen. ”Teksti soljuu lukijan mielen läpi kuin lähteen vesi.” VARSOVAN KANSANNOUSUN MUISTO ELÄÄ TEKSTI PÄIVI EROLA VARSOVA NOUSI SAKSALAISMIEHITTÄJIÄ VASTAAN ELOKUUN ENSIMMÄISENÄ PÄIVÄNÄ 1944. KANSANNOUSUN 70-VUOTISMUISTOPÄIVÄÄ VIETETTIIN NÄYTTÄVÄSTI. Puolan kunniakonsuli Stefan Widomski kertoi verisen taistelun käänteistä ja merkityksestä Helsingin suomenkielisen työväenopiston ja Helsingin Puola-yhdistyksen järjestämällä luennolla lokakuussa 2014. Luento keräsi paikalle runsas sata Puolan harrastajaa. Kuusi kansannousua Puolalaiset ovat kapinoineet maan vapauden puolesta noin 40 vuoden välein. Widomskin mukaan sykli johtuu sukupolvien vuorottelusta. – Uusi polvi ei muista edellisestä kansannoususta maksettua hintaa. Kaikki kapinat ovat päättyneet tappioon. Ensimmäinen kapina käynnistyi Barissa 1768, kun aatelisto heräsi Puolan ensimmäisen jaon kynnyksellä vastarintaan venäläisten toimia vastaan. Tadeusz Kościuszkon johtamassa kapinassa 1794 Venäjää ja Preussia vastaan aktivoituivat talonpojat. Józef Pułaski ja Kościuszko jatkoivat Yhdysvaltoihin taistelemaan maan itsenäisyyden puolesta. Molemmat palkittiin siellä ansioistaan kenraalin arvolla. Vuosien 1830 ja 1863 kansannousut käytiin venäläismiehittäjiä vastaan jälleen aatelisvoimin. Taistelun henkeä sävytti romantismi. Nuorten nousu – ja tuho Varsovalaissyntyisellä Widomskilla on omakohtaistakin kerrottavaan 1940-luvun kansannousuista, sillä perhe asui lähellä geton muureja. Geton kansannousulla huhtikuussa 1943 ei ollut onnistumisen mahdollisuutta. Natsimiehittäjiä vastaan taisteli vain noin 400 juutalaista. Tarkoitus olikin kuolla ase kädessä. Valtaosa Varsovan 380 000 juutalaisesta oli jo surmattu, enimmäkseen Treblinkan kaasukammioissa. Varsovan kansannousun taistelijat 1944 olivat nuoria. Monet heistä kuuluivat Puolan partioliikkeeseen, joka kasvatti jäsenensä syvän isänmaallisuuden henkeen. Innokkaat nuoret halusivat maksaa takaisin kuuden vuoden saksalaismiehityksen kärsimykset, miljoonat uhrit. Kymmeniä tuhansia Wolassa murhauttanut SS-kenraali Heinz Reinefarth toimi sodan jälkeen poliitikkona Saksassa ja selvisi kuin koira veräjästä 80 000 siviilin murhasta. Nuoret halusivat toimia heti, eivät miettiä miksi ja miten, kuten vanhempi sukupolvi. Puna-armeija oli jo Veikselin itärannalla Pragan kaupunginosassa. Heidät haluttiin ottaa vastaan isäntänä. Itärannalla oli myös puolalaissyntyinen marsalkka Konstanty Rokossowski joukkoineen. Pieni puolalaissotilaiden joukko ylitti Veikselin, mutta ei saanut omiltaan tukea. Stalin kielsi avun, ja neuvostojoukot katsoivat Varsovan tuhoutuvan. – Kyseessä oli tietoinen murha, toteaa Widomski. Pyynnöistä huolimatta länsimaistakaan ei herunut todellista apua. Toivon ankkuri Vastarinnan tunnukseksi tuli punavalkoinen P-kirjaimeen kietoutunut ankkuri. Kristillistä perua oleva symboli kuvastaa toivoa. Hihaan kiedottu ankkurimerkki oli ainoa tapa erottautua saksalaisista. Puolalaistaistelijoilla ei ollut yhtenäistä asua; vaatteet otettiin usein kaatuneilta saksalaisilta. Myös aseista oli pula. Vain noin joka 20. taistelijalla oli jonkinlainen ase. Sellaisesta kävi myös suomalaisten kehittämä Molotovin cocktail. Myös lämmin elokuu aiheutti ongelmia, sillä ruumiit oli haudattava. Oliko kansannousu hulluutta? Edelleen kiistellään siitä, oliko Lontoon pakolaishallituksen hyökkäyskäsky oikea vai oliko se kuolemantuomio? Annettiinko Puolan parhaan nuorison – tulevaisuuden – tuhoutua? Toisen näkemyksen mukaan kansannousu olisi joka tapauksessa puhjennut. Traaginen kansannousu jätti jälkensä kansakunnan muistiin. Taisteluissa menehtyi 63 päivän aikana noin 20 000 henkeä. Rangaistukseksi maan pääkaupunki pantiin maan tasalle. Jäljelle jäi trauma. Varsovan saksalaiskomentaja Rainer Stahel oli osallistunut Suomen kansalaissotaan ja toiminut apulaispäällikkönä Turun suojeluskuntapiirissä. Hän luopui 1921 saamastaan Suomen kansalaisuudesta 1934 palatessaan perheineen Saksaan. Kuuromykkien osaston herkät aistit olivat hyödyksi maanalaisessa toiminnassa. FINLANDIA–POLSKA 2014–2015 17 juhlisti Varsovan kansannousun museon avaaminen. Puolalaista kulttuuria tutkineen Dieter De Bruynin mukaan Varsovan kansannousun museo on vakiinnuttanut asemansa kaikkein tärkeimpänä tapahtuman muistamiseen ja toimintaan liittyvänä välittäjänä ja sponsorina. Museo käyttää hyväkseen multimediaa ja onnistuu sisällöllään houkuttelemaan sekä nuoria että vanhoja, kansannoususta selvinneitä ja heidän jälkeläisiään, niin puolalaisia kuin ulkomaalaisia vierailijoita. VARSOVAN KANSANNOUSU ON NYT POP Kapinaa sarjakuvina Varsovan kansannousun museo popularisoi kansannousun muistamisen. Syntyi uusi ilmiö puolalaisessa nykypopulaarikulttuurissa. Helpottaakseen historian lähestymistä museo järjestää vuosittain erilaisia konsertteja, elokuvailtoja, graffitimaalaussessioita ja sarjakuvakilpailuja. Museo on organisoinut vuodesta 2005 alkaen sarjakuvakilpailun Powstanie ’44 w komiksie (Vuoden 1944 kansannousu sarjakuvissa). Teemat ovat vaihdelleet, ja kilpailu kerännyt yhteen niin Puolan parhaimpia sarjakuvataiteilijoita kuin aloittelijoitakin. Voittajien työt julkaistaan vuosittain sarjakuvakokoelmissa. TEKSTI SATU KUUSRANTA Kuva: Satu Kuusranta Vaihtoehtorockia Yhdeksi ensimmäisistä kansannoususta kertovista nykypopulaarikulttuurin teoksista on yleisesti Puolassa nimitetty vaihtoehtorockia esittävän Lao Che yhtyeen levy Powstanie Warszawskie vuodelta 2005. Sen äänittämiseen käytettiin 30- ja 60-luvun mikrofoneja ja laitteita autenttisen äänen aikaansaamiseksi. Kappalei- Kansannousuilla on tukeva sija puolalaisessa kansallistunteessa. Kultti maan vapauden puolesta taistelevista puolalaisista on kukoistanut sukupolvien ajan. Osin tästä syystä myyttitarinat sankarillisista varsovalaisista, jotka kävivät altavastaajina vastarintaan saksalaisia vastaan, heräsivät eloon jo ennen kansannousun loppua. Sodan jälkeen hiljaisuus Heti sodan jälkeen kommunistihallinto kielsi julkisen keskustelun kansannoususta ja maanalaisen Kotiarmeijan (Armia Krajowa) osallisuudesta siihen. Puolalaisesta historiasta useita kirjoja kirjoittaneen professori Norman Daviesin mukaan sodanjälkeisessä keskustelussa kommunistisessa Puolassa oli kaksi tabua. Neuvostoliitosta ei saanut puhua pahaa eikä Varsovan kansannoususta mitään hyvää. Maan virallista tiedonvälitystä hallitsi propaganda siitä, kuinka Neuvostoliitto oli voittanut sodan fasismia vastaan. Propaganda korosti myös Kotiarmeijan ja Puolan pakolaishallituksen epäonnistumista kansannousun suunnittelussa ja toteutuksessa. Vasta vuoden 1989 järjestelmän murtumisen jälkeen ihmiset pystyivät ensimmäisen kerran avoimesti muistelemaan kansannousua sekä toista maailmansotaa ilman sensuuria. Kirjoja 1990-luvulla Vapautuminen näkyi Daviesin mukaan myös Puolan kirjallisuudessa. Kansannoususta kertovien julkaisujen ryntäys 1990-luvulla oli monimuotoinen. Kansannousuun osallistuneet olivat tulleet eläkeikään, ja he julkaisivat lukuisia muistelmia, kronikoita ja elämänkertoja. 18 SUOMI–PUOLA 2014–2015 Kansannousu ei kuitenkaan tuolloin levinnyt laajemmalle maan populaarikulttuuriin. Professori Mariusz Czubajn mukaan erikoista puolalaisessa populaarikulttuurissa oli se, että vuoden 1989 jälkeen taiteilijat karttoivat kansallisia aiheita, kuten Varsovan kansannousua. Tähän oli ainakin kaksi syytä. Kansalliset aiheet aiheuttivat vastenmielisyyttä, koska ne muistuttivat kommunistisen aikakauden ideologisesta populaarikulttuurista. Toisena syynä Czubaj näkee sen, että sensuurin poistamisen jälkeen historia lakkasi täyttämästä sitä valepuvun virkaa, joka aikaisemmin oli mahdollistanut nykyhetkestä puhumisen. Kansallisia aiheita käsiteltiin vain pienissä piireissä. Muutos toi museon Tilanne muuttui 2000-luvulle tultaessa. Puolan kansallisen muistin kertomukset kansannoususta ja kansallisesta identiteetistä nousivat uuteen kukoistukseen vuosikymmenen hiljaiselon jälkeen. Puolan liittyminen Euroopan unioniin kulki käsi kädessä oman identiteetin uudelleentarkastelun kanssa. Varsovan kansannoususta kertovat narratiivit saavuttivat eräänlaisen huippunsa vuonna 2004, jolloin kansannousun alkamisen kuudettakymmenettä vuosipäivää Ankkuri ja muut graffitit Ilmiön popularisoitumisesta kertovat myös kansannoususta kertovat graffitit, joita näkyy Varsovan katukuvassa. Maalaukset vaihtelevat pienistä ankkureista suuriin seinämaalauksiin. Suurista töistä mainittakoon graffitit kansannousun museon sisäpihan eli ns. Vapauden puiston ympäriltä. Turisti löytää kansannoususta kertovia graffiteja muun muassa jalkapallojoukkue Polonian stadionin kiertävästä muurista. Vaikuttava kansannoususta kertova graffiti on vanhasta kaupungista Pragan puolelle johtavaan Śląsko-Dąbrowskin siltaan maalattu teos. Kuva: Satu Kuusranta Elokuvakin taas Vuoden ajan on puolalaisessa mediassa kohistu Jan Komasan ohjaamasta elokuvasta Miasto 44 (Kaupunki 44), joka kertoo kansannousun tapahtumista. Elokuvan teko on kestänyt viimeiset kahdeksan vuotta. Se on ensimmäinen kansannoususta kertova sitten Andrzej Wajdan ohjaaman Kanal – kirottujen tie -elokuvan. Ennen varsinaista ensi-iltaa syyskuussa 2014 Miasto 44 näytettiin 15 000 katselijalle Varsovan kansallisstadionilla. Kansannousun muistaminen ei siis ole enää vain sitä, että pysähdytään kuuntelemaan hälytyssireeniä elokuun ensimmäisenä päivänä kello 17.00 tai osallistutaan Varsovan Powązkin sotilashautausmaalla järjestettävään muistojuhlaan. Nykypäivänä muistamisen voi toteuttaa osallistumalla kansannoususta kertovaan paintball-peliin, sarjakuvakilpailuihin tai suosittujen yhtyeiden ulkoilmakonsertteihin. Uudet popularisoituneet muistamismuodot tuovat ihmisille mahdollisuuksia käsitellä historian tapahtumia ja näin samalla muokata omaa identiteettiä. Kulttuuriteokset muistuttavat olemassaolollaan, että kyse ei ole vain yhdestä päivästä vuodessa. Kansannousun 70-vuotisjuhla näkyi Varsovan katukuvassa. Kuva: Kaija Hyvönen-Rajecki den teksteihin sisältyy runsaasti lainauksia ja parafraaseja historiallisista lähteistä ja taideteoksista. Levy saavutti suuren suosion Puolassa, ja yhtye sai lukuisia palkintoja. Levy oli Puolan toiseksi suurimman päivälehden Gazeta Wyborczan mukaan ”vuoden tapaus nro 1” maan musiikkielämässä 2005. Yhtye sai Puolan valtion hopeisen ansioristin vuonna 2012. Puolan presidentti Bronisław Komorowski myönsi palkinnon ”yhtyeen meriiteistä Varsovan kansannousun popularisoinnissa ja muiston vaalimisessa”. Lao Chen suosion myötä kansannousutekstit levisivät muihin musiikkilajeihin. Patrioottiset sanoitukset tapahtumista tulevat esiin muun muassa hip hop -yhtye Hemp Grun 63 dni uchwały (63 kunnian päivää) -kappaleessa tai WWO:n ja Kapela Czerniakowskan Pierwszy Sierpniassa. Naismuusikkojen yhteistyölevy Morowe Panny kertoo kansannousuun osallistuneista naisista. Kirjoitus perustuu kirjoittajan pro gradu -tutkielmaan Rockia, graffiteja, sarjakuvia – Varsovan pop-kansannousun representaatiot. Helsingin yliopisto, Maailman kulttuurien laitos, 2014. Lähteet: Czubaj, Mariusz 2005. Pop pod flagą biało-czerwoną. Nationalities Affairs (Sprawy Narodowościowe), issue: 27/2005, pages:119-129. Davies, Norman 2003. Rising `44. ”The Battle for Warsaw”. Macmillan, London. De Bruyn, Dieter 2010. Patriotism of Tomorrow? The Commemoration and Popularization of the Warsaw Rising Through Comics. SLOVO, Vol. 22 No. 2 Autumn, 2010, 46‒65. Lao Che/biografia. http://www.laoche.art.pl/index.php/ biografia.html FINLANDIA–POLSKA 2014–2015 19 Suomen ja Puolan yhteisistä historiavaiheista kenties merkittävin on 1800-luku, jonka molemmat maat viettivät Venäjän keisarikunnan yhteydessä. Tsaarin monikansallisessa valtakunnassa saattoivat suomalaiset ja puolalaiset kohdata toisensa taiteen, kulttuurin ja kaupankäynnin saralla. Vuonna 1831 kansakunnat joutuivat vastatusten vihollisina taistelukentällä, kun keisarilliseen kaartiin korotettu suomalainen tarkk’ampujapataljoona lähetettiin kukistamaan Puolan kansannousua. HISTORIA SUOMEN KAARTIN SOTARETKI PUOLAAN 1831 KEISARIN JA ISÄNMAAN PUOLESTA TEKSTI JUSSI JALONEN Kaartinpataljoona palasi Helsinkiin riemusaatossa elokuussa 1832, ja kiitollinen keisari palkitsi suomalaisten sotilaiden uskollisuuden Pyhän Yrjön kunnialipulla. Osa Puolan sairaaloihin jätetyistä haavoittuneista suomalaisista selvisi takaisin vasta paljon myöhemmin. Erityisen mutkikas oli loviisalaisena läkkiseppänä kaartinpataljoonaan pestautuneen Anders Qwickin paluu. Qwick oli jäänyt vangiksi, mutta onnistunut sodan pyörteissä pakenemaan Preussin rajan ylitse. Preussin viranomaiset olivat vanginneet hänet Marienwerderissä ”entisenä puolalaisena sotilaana”. Paikallinen poliisituomari selvitti lopulta asian Venäjän konsulin kanssa Königsbergissä, ja kovaonninen suomalaissotilas sai palata kotimaahansa. Suuri osa sotilaista ei palannut koskaan. Kolmesataa suomalaista jäi Puolan taistelukentille kuolleina ja hieman yli sata kadonneina. Upseereista kaatui Varsovan valtauksessa tykinkuulan surmaamana Johan Schybergson, jonka nimi kaiverrettiin Haminan kadettikunnan mustaan, marmoriseen muistotauluun. Miehistön kaatuneet jäivät vaille vastaavia kunnianosoituksia. Myötätuntoiset viholliset Sota ei ollut yksinomaan raaistava kokemus, ja suomalaisten suhteet puolalaiseen viholliseen olivat parhaimmillaan kunnioittavat. Sodan runtelema Puolan maaseutu ja asukkaiden kärsimykset herättivät everstiluutnantti Lagerborgissa myötätuntoa, ja etenkin puolalaisen ratsuväen taistelukunto puolestaan kunnioitusta. Tunne oli vastavuoroinen, ja puolalaiset kenraalit, kuten Dezydery Chłapowski ja Ignacy Kruszewski, soivat muistelmissaan tunnustusta suomalaisten tarkk’ampujien lujalle vastarinnalle Przetyczissa ja Długosiodłossa. Erityisen kiintoisa on tykistöupseerina palvelleen ruhtinas Stanisław Jabłonowskin kertomus kohtaamisestaan kahden Dlugosiodłossa vangitun suomalaisen upseerin kanssa. Kyseessä olivat alivänrikki Fabian Spalding ja vanhemmiten kenraalikuntaan noussut vänrikki Henrik Lyra, siuntiolaisen kappalaisen poika. Puolalaiset olivat kutsuneet upseerit päivälliselle ja hämmästelleet, mikseivät suomalaiset olleet alistettuna kansakuntana liittyneet heidän rinnalleen taistelussa Venäjää vastaan. Lyra ja Spalding vastasivat yksikantaan: ”Meidän kotimaamme on pieni, mutta Venäjä on suuri ja aina läsnä. Olipa se mieluisaa eli ei, teemme velvollisuutemme loppuun asti.” Suomalaisten rivisotilaiden kokemuksista Puolassa on säilynyt vain vähän perimätietoa. Omintakeisena esimerkkinä voi mainita kaartilaiseksi värväytyneen Juuso-paimenen kertomuksen. Hän joutui käsikähmään viikatteesta taotulla keihäällä aseistautuneen puolalaisen sissisotilaan kanssa ja selvisi hädin tuskin hengissä iskettyään puukon vastustajansa kurkkuun. Vihollisen surmaaminen kasvoista kasvoihin oli sotaan tottumattomalle miehelle moraalisesti vaikea kokemus. Muistelossaan Juuso kertoi ymmärtäneensä, että puolalainenkin oli vain taistellut ”uskonnon, vapauden ja isäinmaansa puolesta”. Sotavankeudessa suomalaiset tapasivat muitakin Puolan taistelutantereille saapuneita ulkomaalaisia. Kahden toverinsa kanssa Puolaan vapaaehtoisena lähtenyt ruotsalainen lääketieteen kandidaatti Sven Jonas Stille kertoi muistelmissaan Varsovan sairaalassa tapaamistaan suomalaisista sotavangeista. Ruotsalaisten lääkärien apu oli tervetullut helpotus eristyksiin jääneille suomalaisille, ja Stille kumppaneineen pestasi kymenlaaksolaisen tarkk’ampuja Johan Hjelmin sairaalalähetiksi. Selviytymiskeinon löytäneet suomalaiset suoriutuivat vankeudesta vailla vahinkoja ja palasivat yksikköönsä venäläisten vallattua Varsovan. Kotirintama ja sodan muisto Puolan-sotaretken aikana Suomi pysyi Venäjälle uskollisena. Muutamien ylioppilaiden kohottama ”Puolan malja” herätti ärtymystä everstiluutnantti Lagerborgissa, mutta jäi vaatimattomaksi pikku ilmiöksi. Suuriruhtinaskunnan hallitsevalle eliitille Puolan-sotaretki oli tulikoe, jossa Suomi todisti uskollisuutensa. Yläluokkaisille perheille, joiden pojat palvelivat kaartissa upseereina, oli sota silti ahdistava kokemus. Fabian Spaldingin jäätyä vangiksi hänen äitinsä Louise lähetti kirjeen kenraalikuvernööri Zakrevskille ja pyysi tätä vetoamaan puolalaisiin poikansa vuoksi. Rivisotilaiden perheet jakoivat samat tunnelmat, mutta heillä oli myös arkisempia toimeentulon huolia. Kaartinsotilaan vaimon Greta Holmdahlin oli haettava erikseen senaatista asti tukea, johon hänen tarkk’ampujan puolisona olisi pitänyt olla muutenkin oikeutettu. Uskollisuus keisarikuntaa kohtaan ei jäänyt vaille palkkiota. Puolassa sotineet upseerit kohosivat sodan jälkeen suuriruhtinaskunnan valtaapitäväksi ylimystöksi. Eversti Ramsay päätti uransa jalkaväenkenraalina Venäjän keisarillisessa sotaneuvostossa, ja everstiluutnantti Lagerborg nimitettiin Oulun läänin maaherraksi. Huomattava osa tarkk’ampujapataljoonan upseereista kohosi kenraalikuntaan. Muissa kaartinyksiköissä palvelleista suomalaisupseereista sai Casimir von Kothen nimityksen kenraalikuvernööri Aleksandr Menšikovin adjutantiksi ja Viipurin läänin maaherraksi. Sotaretkeä muistettiin myös taiteessa. Kansallisromanttisista maalauksistaan tuttu Robert Wilhelm Ekman ikuisti 1848 suomenmaalaisessa kaartinrykmentissä taistelleen Adolf Aminoffin haavoittumisen Tykocinin puolustuksessa. Kirjallisuudessa legendat Puolan-sotaretkestä jäivät elämään, ja suomalaisten kaartinsotilaiden ohella huomiota herätti raahelaisen seikkailija August Maximilian Myhrbergin osanotto vihollisuuksiin puolalaisten riveissä. Eversti Ramsayn veljenpoika, kirjailija Anders Ramsay kertoi sittemmin, miten lapsuudenystävät Aminoff ja Myhrberg olivat sodan jälkeen kohdanneet toisensa Esplanadilla Helsingissä ja hämmästyneinä huomanneet taistellensa vastakkaisilla puolilla. Marraskuun kansannousu ja vuoden 1831 sotaretki määrittivät kahden Venäjän valtapiiriin joutuneen kansakunnan kohtalon vuosikymmeniksi eteenpäin. Toisena osapuolena olivat puolalaiset, jotka uskoivat yleiseurooppalaisten vapausaatteiden soihdunkantajina toteuttavansa pyhää, edeltäneiltä sukupolvilta perimäänsä tehtävää kansallisen itsenäisyytensä palauttamiseksi. Suomalaiset taas uskoivat oman kansallisen etunsa sekä valtiollisen erityisasemansa säilyttämisen edellyttävän ehdotonta uskollisuutta Venäjän keisarinistuinta kohtaan. Tämän uskollisuuden ja oman etunsa nimessä suomalaiset olivat myös valmiita osallistumaan toisen kansakunnan itsenäisyystaistelun kukistamiseen. Puolan-sotaretki oli esimerkki komennuksesta, jonka suomalaiset upseerit ja sotilaat toteuttivat keisarinsa käskyjä noudattaen, mutta samalla myös vihollistensa motiivit ymmärtäen. ”USKONNON, VAPAUDEN JA ISÄINMAANSA PUOLESTA.” Kuva: Luutnantti Adolf Aminoff haavoittuu Tykocinin taistelussa toukokuussa 1831. Robert Wilhelm Ekmanin maalaus, 1848. Marraskuussa 1830 alkanut kansannousu käynnistyi puolalaisten kadettiupseerien kapinana, mutta laajeni nopeasti täysimittaiseksi kansalliseksi vapaussodaksi Venäjää vastaan. Yleiseurooppalaisen vallankumouksellisen liikehdinnän oloissa Puolan itsenäisyystaistelu oli tsaarinvallalle vakava uhka, ja keisari Nikolai I päätti kukistaa kansannousun hinnalla millä hyvänsä. Tsaarin kokoamaan rankaisuretkikuntaan lukeutui myös eversti Anders Edvard Ramsayn komentama Suomen kaarti. Puolan-sotaretki oli ensi kerta Suomen historiassa, jolloin suomalaiset sotilaat taistelivat omana kansallisena yksikkönään sekä oman suuriruhtinaskuntansa että Venäjän keisarikunnan lippujen alla. Tulikaste ja tappiot Suomen kaarti aloitti marssinsa Puolan taistelukentille tammikuussa 1831. Kovimmat taistelunsa suomalaiset tarkk’ampujat kokivat Przetyczin ja Długosiodłon edustalla Masoviassa 16. toukokuuta suojatessaan venäläisten kaartinjoukkojen perääntymistä. Suomalaiset kunnostautuivat kenraali Dezydery 20 SUOMI–PUOLA 2014–2015 Chłapowskin puolalaisten ulaanien rynnäkön torjumisessa. Pataljoonan varakomentaja, everstiluutnantti Robert Vilhelm Lagerborg mainitsi kirjeissään tyytyväisenä, kuinka sotilaat olivat taistelleet kuin ”aidot suomalaiset” voittaen muiden kaartinjoukkojen kunnioituksen. Heihin ei enää suhtauduttu ”pelkkänä paraatijoukkona”. Ratkaisevan Ostrołękan taistelun suomalaiset viettivät reservissä, mutta osallistuivat syksyllä suurhyökkäykseen Varsovaa vastaan. Viimeiset menetyksensä suomalaiset kokivat Rakowiecin ja Szczęśliwicen linnakkeiden valloituksessa Puolan pääkaupungin lounaislaidalla. Suomalaissotilaat kärsivät sotaretkensä aikana suhteettomia tappioita: kaksi kolmasosaa pataljoonan vahvuudesta kuoli taistelujen ja kulkutautien seurauksena. Vakavimmaksi osoittautui kesällä 1831 raivonnut maailmanlaajuinen koleraepidemia. Elokuun lopulla yli sata suomalaista sotilasta oli pysyvästi sijoitettuna Białystokin, Ostrołękan, Łomżan, Łowiczin ja Słońskin kenttäsairaaloihin. Sotilaspastori Karl Henrik Ingman oli menehtynyt kulkutautiin jo toukokuussa. Kirjoittaja on vuoden 1831 sotaretkestä tohtoriksi väitellyt sotahistorian ja Itä-Euroopan tutkija Tampereen yliopistosta. FINLANDIA–POLSKA 2014–2015 21 Sukua Perussakin Lähtö Wyszogródista oli onnellinen päätös. Kun natsiSaksa vyöryi Puolaan, alkoi juutalaisten tuhoaminen. Wyszogród lähes pyyhkiytyi kartalta. Melkein kaikki Wyszogródiin jääneet juutalaiset tapettiin tai murhattiin myöhemmin keskitysleireissä. Näin kävi myös monelle Furmanien suvusta niille, jotka eivät osanneet tai voineet lähteä. Monet sukulaisistani lähtivät Etelä-Amerikkaan, USA:han tai Etelä-Afrikkaan. Olin 1977 Israelin Makkabiaadeissa, juutalaisten omissa olympiakisoissa. Heprealaisten aakkosten mukaisesti Suomi oli juuri edellä Perua. Seisoessamme ja odottaessamme avajaisia Tel Avivissa, perulainen mies tuli suomalaisten luo ja kysyi: ”Onko täällä yhtään Furmania?” ”Minä olen”, vastasin. ”Upeata”, hän sanoi. ”Isoäitini oli Furman ja kotoisin Wyszogródista”. Maailma on pieni jne. JUDAICA ISÄNI NEHEMIA ”HEMMY” FURMAN TULI SUOMEEN KESÄLLÄ 1923. HÄN OLI 4,5-VUOTIAS, KUN HÄNEN ÄITINSÄ ELKA, VELJENSÄ ZACHARIAS JA TOBIAS SEKÄ SISKONSA RACHEL LÄHTIVÄT PIENESTÄ PUOLALAISESTA WYSZOGRÓDIN KYLÄSTÄ KOHTI HELSINKIÄ. ARVO YLPPÖ PELASTI ISÄNI HENGEN TEKSTI LEIF FURMAN KUVA RAOUL GRÜNSTEIN Isä Mordechai oli tullut Suomeen kaksi vuotta aiemmin, sillä hänen siskonsa Ester oli ollut muutaman vuoden Suomessa ja avioitunut. Sisko kirjoitti veljelleen, että tule tänne, täällä on parempi olla. Ester Furman oli mennyt Suomessa naimisiin kappatehtailija Koppel Obstbaumin kanssa. Juutalaiset Suomessa, kuten muuallakin maailmassa, eivät noihin aikoihin avioituneet ei-juutalaisten kanssa. Ester ei osannut kuin puolaa ja jiddišiä, hieman venäjää ja hän tunsi olonsa yksinäiseksi. Mordechai oli ammatiltaan räätäli ja tultuaan Suomeen hän saikin töitä Obstbaumilta. Pois štetlistä Isoisäni Mordechai kuului melko köyhään juutalaiseen perheeseen, johon hänen lisäkseen syntyi kymmenen tytärtä. Useimmat juutalaiset olivat tuolloin Puolassa köyhiä. Wyszogród oli tavallinen juutalainen kyläpahanen, jossa suurin osa asukkaista oli juutalaisia. Näitä juutalaisenemmistöisiä kyliä kutsuttiin štetleiksi. Isoäitini Elka ei osannut lukea eikä kirjoittaa, sillä hän oli tyypillinen vuosisadan alun juutalainen nainen. Hän ei saanut minkäänlaista koulutusta vaan hoiti kotia ja kasvatti lapsia. Hänkin oli syntynyt Wyszogródissa. 22 SUOMI–PUOLA 2014–2015 Avioliitot olivat lähes aina järjestettyjä. Varsovan lähistöllä sijaitseva Wyszogród oli ‒ kuten muutkin itäisen ja keskisen Euroopan paikkakunnat maailmansodan köyhdyttämä ja runtelema. Elossa olevat pyrkivät lähtemään jos pystyivät. Vaikka Elka oli luku- ja kirjoitustaidoton, hän järjesti itselleen ja lapsilleen juna- ja laivaliput Tallinnaan. Sieltä piti päästä Helsinkiin. Yllätysapua Tallinnassa Tallinnassa Furmanien piti nousta Ebba Munch -alukseen. Mutta kun he tulivat satamaan, oli laiva jo lähtenyt, eikä seuraavasta yhteydestä ollut mitään tietoa. Vuosi oli siis 1923. Satamassa Furmanit ihmettelivät ja odottivat jotakin tapahtuvaksi. Jonkun ajan kuluttua paikalle osui juutalainen mies, joka kysyi, mikä hätänä. Furmanit kertoivat ja mies vei heidät Rosenberg-nimisen miehen kotiin. Siellä he saivat olla muutamia päiviä ennen kuin he pääsivät Ebba Munchin kyytiin. Yhteinen kieli oli jiddiš. Rosenbergeistä tuli Furmanien ystäviä. Perheet pitivät yhteyttä useita vuosia tapahtuman jälkeen. Banaania ja kananmunaa Pian Helsinkiin saavuttuaan isäni sairastui vakavasti. Isoäiti Elka ei oikein tiennyt, mitä tehdä. Hänelle kerrottiin, että Kaivopuistossa on lapsille tarkoitettu sairaala. Ehkäpä sieltä löytyisi apua. Elka vei isäni silloiseen Lastenlinnaan. Siellä oli ylilääkärinä Arvo Ylppö, tuleva arkkiatri. Ylppö kiinnostui isästäni, sillä 1920-luvulla hän eikä kukaan muukaan sairaalan lääkäreistä osannut aluksi arvioida, mikä isääni vaivaa. Isäni kertoi, miten hän makasi heikkona ja nääntyneenä isojen lamppujen alla kovalla pöydällä. Lääkärit seisoivat hänen ympärillään Ylppö etunenässä ja ihmettelivät. Ylppö totesi Elkalle, että pahimmassa tapauksessa poika kuolee. Sairaus vei isäni voimat niin, ettei hän enää kyennyt kävelemään. Hän oli kuin jalaton, joka työnteli itseään laudalla eteenpäin ja milloin jaksoi käsillään. Sitten Ylppö keksi, mikä poikaa vaivaa. Hän määräsi isälleni ruokavalion, joka sisälsi banaanisosetta ja vispattua munanvalkuaista. Banaani ei ollut 1920-luvulla Suomessa yleinen hedelmä. ”Dieettiä” hän söi sairaalassa kaksi kuukautta. ”Vaikka se tehoaisikin, voi olla, ettei poika enää kävele”, Ylppö totesi äidille. Elka sanoi, ettei hänellä ole varaa maksaa poikansa hoidosta. ”Ei huolta, otan tämän henkilökohtaisena haasteena”, Ylppö vastasi. Isäni parani ja pääsi Lastenlinnasta. Eikä hän vain kyennyt kävelemään, hän pelasi nuorena miehenä käsi- ja jalkapalloa sekä keilasi, urheilusta kun oli kovin innostunut. Perhe asui myöhemmin Eerikinkadulla ja Elkan kantapaikaksi tuli Ekbergin kahvila Bulevardilla. Siellä hän istui lähes joka päivä. Kun Elka näki Ylpön kävelevän Bulevardilla, hän muisti aina kiittää Ylppöä. Tämä ei koskaan ottanut mitään maksua Furmaneilta isäni hoidosta. ”Mitä pikku Nehemialle kuuluu”, Ylppö vain sanoi ja lähetti terveisiä. Mikä isääni sitten vaivasi? Kyse oli lasten puutostaudista, jota ei Suomessa tunnettu. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Puolassa ei yksinkertaisesti ollut lääkkeitä eikä kunnon ruokaa, jolla lasta olisi voinut hoitaa. Furmanien perheeseen syntyi Helsingissä vielä kaksi poikaa, Jacob ja Salomon. Kun nuorimmainen Salomon syntyi 1926, eräs toinen, vakavarainen juutalainen perhe sanoi, että kyllä he voivat ottaa Salomonin itselleen, Furmanit kun ovat melko köyhiä. Elka vain vastasi, ettei Furmaneista koskaan tule niin köyhiä, etteivätkö he kykenisi hoitamaan omia lapsiaan. Tieto esi-isistä Olin vaimoni kanssa autolla Puolassa 2007. Halusin käydä isäni synnyinkaupungissa. Pääsimme sinne, yövyimme siellä ja menimme seuraavana päivänä kaupunginkansliaan. Halusimme saada Furmanin perheen syntymätodistukset, ihan mielenkiinnosta. Niitä ei löytynyt. Palvelu oli melko huonoa; ehkä kyse oli kommunikaatio-ongelmista. Kun tulimme takaisin Suomeen, otin yhteyttä Puolan Helsingin-suurlähetystöön. Virkailija sanoi vievänsä asian eteenpäin. Kesti kolme viikkoa, kun sain silloisen Puolan suurlähettilään Joanna Hofmanin terveisin virkatodistukset, vieläpä puolan kielellä. Ehkä Wyszogródin päättäjät eivät voineet kieltäytyä Hofmanin tiedusteluista. Olin todella kiitollinen. Isoisäni oli Moszek Mordka, isän sisko Ruchla, veli Tobias Towje ja isäni Nechemje. Senkin sain tietää matkallani, ettei Furman ole pelkästään puolanjuutalainen nimi, myös monet kristityt ovat Furmaneja. Isäni ei pitänyt etunimestä Nehemia, joksi se Suomessa muotoutui. Hän halusi itsestään käytettävän kutsumanimeä Hemmy. Sen hän halusi hautakiveensäkin, joten noudatin hänen toivomustaan. Nyt poikani Ron on päättänyt antaa esikoispojalleen nimen isääni kunnioittaen. Pojanpoikani koko nimi on Dominic Nechemja Furman. Itse ehdotin Hemulia, mutta se ei mennyt läpi. Isäni ja Australian serkkuni Sue Nadas, joka on käynyt vain kerran Suomessa. Kuva: kotialbumi. Pitkään ei-suomalaisena Luulin pitkään olleeni Suomen kansalainen syntyessäni 1946. Niin ei ollutkaan, vaikka äitini on suomalainen ja me kaikki lapset olemme syntyneet Suomessa. Isäni sai nimittäin Suomen kansalaisuuden vasta 1950, jolloin nuorempi siskoni syntyi. Siihen asti hän joutui ei-suomalaisena ilmoittautumaan Valtiollisessa poliisissa Ratakadulla kerran kuussa. Hän sai aina oleskeluluvan. Isäni ei jostakin syystä aiemmin halunnut Suomen kansalaisuutta. Tai ei saanut sitä. Ajat olivat toisenlaiset, eikä kaksoiskansalaisuutta tunnettu. Ehkä hän oli epäluotettava ulkomaalainen. Hän ei siitä halunnut juurikaan puhua. Kirjoittaja on työskennellyt pitkään toimittajana. FINLANDIA–POLSKA 2014–2015 23 Claude Lanzmannin yhdeksäntuntiseen dokumenttielokuvaan Shoah (1985) ja Karskin muistelmateokseen vuodelta 1944. Tuloksena on puhuttelevaa, faktan ja fiktion rajoja koettelevaa proosaa, mutta mukana on myös historiallisten tapahtumien luetteloinnin makua. Metakkaa ja syytöksiä ”historian väärentämisestä” on herättänyt jakso, jossa näkökulma vaihtuu kolmannesta persoonasta ensimmäiseen ja tyylilaji tajunnanvirraksi, houreiseksi sielunripiksi. Toisaalta Haenelin kirjallisista kyvyistä on vakuututtu: Jan Karski voitti Prix du roman Fnac - ja Prix Interallié -palkinnot. Olin Krakovassa 1. syyskuuta 2009, kun tuli kuluneeksi 70 vuotta toisen maailmansodan syttymisestä. Vanhassa kaupungissa muistettiin konsertein, messuin ja kynttiläkulkuein Solidaarisuus-ammattiliittoa ja Puolan Kotiarmeijaa eli Armia Krajowaa. VANHURSKAS KANSAKUNTIEN JOUKOSSA TEKSTI JANI SAXELL Kun sota syttyy, Jan Karski (1914‒ 2000) on huoleton 25-vuotias, diplomaatiksi tähtäävä opiskelija. Puolan armeija tekee intohimoisesta ratsastajasta ratsuväen aliupseerin. Tämä näkee liikekannallepanossa mahdollisuuden sotilasparaatien pitämiseen ja Hitlerissä ”naurettavan pikku fanaatikon”. Toisin käy. Puolan lentokoneet tuhotaan kiitoradoilleen, kaupungit jäävät sotilassaappaan alle. Pakolaiset ja eksyneet sotilaat täyttävät tiet, ympärillä on ”valtavia Blitzkriegin autioittamia lakeuksia”. Vastaan tulee Puna-armeija, joka on MolotovRibbentropin sopimuksen nojalla miehittänyt Itä-Puolan. Neuvostojoukkojen vankina Karski tekeytyy rivisotilaaksi ja välttää täpärästi niskalaukauksen Katynin metsässä. Hän päätyy vankeinvaihdossa saksalaisille, pakenee ja liittyy vastarintaliikkeeseen, ”salaisen, maanalaisen valtion” riveihin. Hänestä tulee nimeä, papereita ja olinpaikkaa sujuvasti vaihtava kuriiri. Karski luulee nähneenä jo pahimman: saksalaismiehittäjien toimeenpaneman siviilien nälkiinnyttämisen 24 SUOMI–PUOLA 2014–2015 ja puolalaiskoulujen sulkemisen. Jokaista vastarintamiesten surmaamaa saksalaisupseeria kohti teloitetaan sata siviiliä. Sitten Karski tutustuu juutalaisten kohtaloon Varsovan getossa ja Izbica Lubelskan kuolemanleirillä. Hän saa tehtäväkseen kertoa näkemästään Puolan pakolaishallitukselle Lontoossa, liittoutuneiden johtajille, länsimaiselle lehdistölle ja älymystölle. Salaisen valtion kuriirin Karskin tie vie hiihtäen Tatravuorten yli Puolasta Slovakiaan, polkupyörällä Ranskasta Espanjaan, jalkapatikalla Pyreneiden halki. Lopulta hän pääsee kalastusveneen pohjalla brittien hallitsemaan Gibraltariin – ja pommikoneen kyydissä Lontooseen. Faktan ja fiktion rajoilla Ranskalaisen Yannick Haenelin (s. 1967) viides romaani kertoo Karskin surullisen ja uskomattoman tarinan vuoroin sisältä ja ulkoa, näkökulmia ja aikatasoja vaihtaen, kokeellisesti ja kunnianhimoisesti. Kirjan alkuosan tyylilaji muistuttaa puolalaisia dokumenttiromaanin taitajia: niin ikään toisesta maailman- sodasta kirjoittavaa Hanna Krallia (s. 1935), diktatuurien raunioilla Venäjällä, Afrikassa ja Lähi-idässä reissannutta Ryszard Kapuścińskia (1932–2007) ja Bosnian etnisten puhdistusten kartoittajaa Wojciech Tochmania (s. 1969). Hirmuteoista kerrotaan lakonisesti, yletöntä maalailua tai mässäilyä välttäen. Haenelin 189-sivuinen teos kertoo pienin elein sellaista, mihin joltakulta kuluisi tiiliskiviromaani. Vastarintaliikkeen koodinimet syanidikapseleille ovat Virtuti Militari -mitali tai urheuden risti. Niitä pyydetään, jos on jouduttu Gestapon vangeiksi. Mikrofilmit kulkevat partahöylien varsissa. Varsovan geton kaduilla makaa alastomia ruumiita; hautaaminen maksaa, puutteesta ja nälästä kärsivät omaiset keräävät vaatteet talteen. Karski näkee myös kaksi pyöreäkasvoista Hitler-nuorta päiväkävelyllä. Toinen vetää taskustaan pistoolin ja ampuu siviilin summamutikassa. Toveri onnittelee nuorta sankaria hyvästä laukauksesta. Kaksi kolmannesta Haenelin kirjasta nojaa tunnettuihin lähteisiin, kuten Ulkovaltojen armoilla Haenelin mukaan Puolan pakolaishallitus luki Karskin muistelmat etukäteen ja painosti tämän sensuroimaan tekstistään turhautumisen, desilluusion ja epätoivon. Ulkovallat päättivät jälleen Puolan kohtalosta, eikä niitä ollut varaa suututtaa. Romaanihenkilö Karskin Lontoonpäivät loppuvuodesta 1942 ovat näännyttävää tapaamisten, haastattelujen ja lehdistötilaisuuksien sarjaa. Hän saa ymmärrystä kulttuurihenkilöiltä, kuten H. G. Wellsiltä ja Arthur Koestleriltä. Virallinen, Winston Churchillin Englanti on huomattavasti varautuneempi. Tietoja teollisesta joukkotuhosta ei uskota, haluta uskoa. Kaukaisen Puolan painoarvo on sittenkin vähäinen sotaan liittyvien talousmekanismien ja logististen ponnistelujen rinnalla. Sama toistuu heinäkuussa 1943 Washingtonissa, presidentti Franklin Rooseveltin puheilla. Karskia kehutaan ja kiitellään – eikä tehdä mitään. Juutalaisten pelastusoperaatio voisi sekoittaa sotaponnistuksia, vaalit lähestyvät eikä kukaan ole innostunut ottamaan vastaan satojatuhansia pakolaisia.. Iso syy lännen penseyteen paljastuu Karskille vähitellen. Teheranin konferenssissa 1943 on alustavasti sovittu maista, jotka jäisivät Neuvostoliiton valtapiiriin. Länsivallat eivät halua astua liittolaisensa Stalinin varpaille. Kun Saksa on antautunut, Puolan vastarintaliike kyyditetään leireille, jotka on juuri vapautettu juutalaisista. Kulman takana häämöttävän kylmän sodan valossa Karskin kohtalossa on synkkää ironiaa. Hän kiertää Yhdysvaltoja puhumassa kirjastaan, juuri päättyneestä juutalaisten joukkotuhosta ja Puolan muuttumisesta neuvostovankilaksi. OSS:n, CIA:n edeltäjän, virkailija vahtii, etteivät puheet mene liian neuvostovastaisiksi. Presidentti Roosevelt lähettää edustajansa ottamaan selvää Katynin tapahtumista. Raportissa päätellään, että Stalin oli joukkomurhan takana, se vain lavastettiin natsien tekemäksi. Roosevelt määrää kiusallisen raportin tuhottavaksi. Maanpaon alkukirjaimet New Yorkissa Karski kokee musertuvansa ”amerikkalaisen demokratian monumentaalisen järkähtämättömyyden”, Vapaudenpatsaan, pilvenpiirtäjien ja Brooklynin sillan jalkoihin. Häntä pidetään pakkomielteisenä sekopäänä, joka pilaa keskustelukumppaniensa ruokahalun. Jopa amerikanpuolalaiset kehottavat häntä kääntämään sivua. Haenel kuvaa kouraisevasti ihmistä, joka kokee joutuneensa neuvostojoukkojen ja natsien jälkeen salakavalan amerikkalaisen väkivallan uhriksi: ”Pehmeän upottavaan väkivaltaan, joka oli tehty sohvista, pöytää koristavista maljoista, haukotuksista.” Karskin muistelmiin perustuva Hollywood-elokuvahanke kariutuu. Siitä kun puuttuu kunnon rakkaustarina – eikä mies suostu sellaista sepittämään. Karski valvoo yöt, pitää pitkiä istuntoja haamujensa kanssa ja uskoo, että teloitettujen nimien ääneen lausuminen on tapa suojata heitä kuoleman voitolta. Riivattu viestinviejä torkkuu päivisin Broadwayn elokuvateattereissa – ja ajautuu mykkyyteen, mielen järkkymiseen, kohti kurjalistoa. Jos olisin niitä barbaareja, jotka tekevät alleviivauksia kirjoihin, Jan Karskin runollinen loppupuoli ei kynänjäljiltä säästyisi. Lauseet ovat tummaa proosarunoa, kauneudessaan ja lohduttomuudessaan sakraaleja ilman Jumalaa ”Arvoitukset, joiden armoilla olen viettänyt nämä vuodet, jatkavat olemassaoloaan ilman minua, ehkä ilman ketään (…) on epäilemättä mahdotonta tehdä surutyötä kansanmurhasta, aivan kuten toisella tasolla on mahdotonta tehdä surutyötä Jumalasta tai Hänen poissaolostaan.” Tie ulos mykkyydestäkin löytyy. Karski samastuu Franz Kafkan teoksiin ja huomaa kantavansa samoja ”maanpaon alkukirjaimia” kuin Joseph K. Hän käy Keskuspuiston laidalla, Frick Collectionissa ihastelemassa Rembrandtin maalausta Puolalainen ratsumies. Sen aristokraattinen hymy henkii kuninkuutta, ”(…) jolla ei ole maata eikä valtaa mutta joka tekee ihmisestä vapaan.” Jaloilleen päästyään Karski tekee pitkän päivätyön Georgetownin yliopistossa Itä-Euroopan tuntijana ja suurvaltapolitiikan kriitikkona. Viisikymppisenä hän rakastuu tulevaan vaimoonsa, tanssija Pola Nirenskaan, jonka koko perhe on tuhoutunut holokaustissa. ”Polan yksinäisyys vetosi minuun, se, miten yksinäisyys puhui hänessä. Vain yksinäisyys on rakkauden arvoista, ja kun rakastaa toista ihmistä, rakkaus kohdistuu siihen, mikä hänessä on kaikkein yksinäisintä.” ”Katolinen juutalainen” Karski nimitettiin vuonna 1982 Vanhurskaaksi kansakuntien joukossa. Teologinen käsite viittasi alkuaan oikeamielisiin ei-juutalaisiin. Toisen maailmansodan jälkeen Israelissa on julistettu Vanhurskaiksi erityisesti niitä, jotka pelastivat juutalaisia natsien vainoilta, kuten tehtailija Oskar Schindler. Haenelin kirja on analyysi suurvaltapolitiikan raadollisuudesta, pönötyksestä vapaa kunnianosoitus Karskille ja Puolan vastarintaliikkeelle. Ranskassa suosittua kirjaa ei ole meillä juuri noteerattu. Mutta onhan aikamme jankarskeillakin, Slavenka Drakulićilla ja Anna Politkovskajalla, ollut edessä kivinen tie. Usein heitä on uskottu vasta, kun on liian myöhäistä. Kirjoittaja on kirjailija, jonka viimeisin teos on Itä-Eurooppa -teemainen Sotilasrajan unet (WSOY 2014). Kirjoitus on aiemmin julkaistu Kiiltomato.net -blogissa. Yannick Haenel: Jan Karski Kääntäjä: Kirsi Kinnunen, Like 2010 FINLANDIA–POLSKA 2014–2015 25 Nuoren puolalaisen kirjallisuuden ehdoton tähtinimi on Dorota Masłowska, jonka voi nähdä ilmentävän markkinatalouden tuomaa muutosta Puolan kirjallisessa elämässä ja kirjailijoiden asemassa. DOROTA MASŁOWSKA – TULEVA NOBELISTI? Między nami dobrze jest, kansi Marcin Nowak. (Lampa i Iskra Boża, 2009) Paw królowej, kansi Maciej Sieńczyk. (Lampa i Iskra Boża, 2005) TEKSTI PÄIVI PALOPOSKI Dorota Masłowska näytteli itse miliisiä romaanistaan Wojna polsko-ruska pod flagą biało-czerwoną tehdyssä Xavery Żóławskin ohjaamassa samannimisessä elokuvassa. Elokuvajuliste: Maria Strzelecka. Kirjallisuudella oli perinteisesti ylevä rooli osana kansallista taistelua aina jakoajoista kommunismin vuosiin. Kirjallisuus oli poliittisen opposition tärkeimpiä kanavia ja kirjailijat sen esitaistelijoita ja suunnannäyttäjiä. Masłowskan esikoisteoksen ympärillä kohisseen mediamylläkän myötä julkiseen keskusteluun nousi kirjallisuuden ja kulttuurin sekä markkinoiden suhde. Kirja sai valtavan mediahuomion – syynä tekijän nuoruus sekä kirjan skandaalinomainen sisältö ja kieli. Masłowska nähtiin paljolti markkinatalouden tuotteena. Lukijat eivätkä kaikki kriitikotkaan ymmärtäneet, mutta julkisuuden vuoksi menekki on valtava. Kirjallisuudesta oli tullut kulutus- ja viihdekulttuurin osa-alue ja kirjasta tavara tavaroiden joukossa. Menestyksen merkeiksi nousivat kirjallisuuden ulkopuoliset asiat – etenkin kirjailijan näkyvyys mediassa. Masłowska toi puolalaiseen nykykirjallisuuteen uutta potkua, kun monet muutkin nuoret kirjailijat saivat esikoisteoksiaan julki kustantamojen etsiessä uusia masłowskoja. Kukaan ei kuitenkaan kyennyt samaan kuin Masłowska. Sota pikkukaupungissa Masłowska ponnahti kuuluisuuteen vuonna 2002 romaanillaan Wojna polsko-ruska pod flagą biało-czerwoną (Puolalais-venäläinen sota punavalkoisen lipun alla). Hän kirjoitti sen 19-vuotiaana valmistautuessaan ylioppilaskirjoituksiin. Romaani sai useita kirjallisuuspalkintoja, ja siitä tehtiin myös elokuva. Wojna on juoneton, minä-muotoinen monologi päähenkilön elämästä ja seksisuhteista viiden eri tytön kanssa parin päivän aikana. Tämän Trainspottingin puolalaisen version – henkilöt ovat suurimman osan aikaa huumeiden vaikutuksen alaisina – tapahtumat sijoittuvat Puolan pohjoisosaan pikkukaupunkiin, jonka olosuhteet Gdanskin lähellä Wejherowon pikkukaupungissa syntynyt ja kasvanut Masłowska hyvin tunsi. Henkilöt ovat suurten 26 SUOMI–PUOLA 2014–2015 kerrostalolähiöiden näköalattomia nuoria, jotka elävät bileistä toisiin, huumeiden ja seksin huuruisessa maailmassa. Jostain tulee huhu, että on käynnissä ”sota”: ”venäläiset” kaupustelijat, ”ryssät”, ovat tulleet kaupunkiin kilpailemaan paikallisten kanssa. Kaikki puhuvat tästä sodasta, vaikka kukaan ei oikein tiedä, missä sitä käydään tai mitä se tarkoittaa. Venäläiset edustivat puolalaisille vihollista ja jotain huonompaa. Puolalaiset tunsivat selkeää kult- Marcin Nowakin kuvitusta kirjassa Między nami dobrze jest. (Lampa i Iskra Boża, 2009) tuurista ylemmyyttä suhteessa ”ryssiin”, mutta 1989 jälkeen idän rikas ja uhkaava mafioso oli alakulttuurin edustajille kiehtova ja vaikuttava. Masłowskan toinen romaani, hiphopin rytmissä ja riimissä kirjoitettu Paw królowej (Kuningattaren riikinkukko) ilmestyi 2004, ja sillä hän osoitti, että ei ole pelkkä tähdenlento. Arvostetuimmalla puolalaisella kirjallisuuspalkinnolla Nikellä palkittu teos on myrkyllinen kuvaus varsovalaisesta ”kulttuurieliitistä”, joka pyörittää median ja showbisneksen kyynistä ja moraalitonta maailmaa. Väkevää teatteria Näytelmässä Dwoje biednych Rumunów mówiących po polsku (Kaksi puolaa puhuvaa köyhää romanialaista, 2006) mies ja nainen ovat olleet huumeiden kyllästämissä juhlissa, joissa rikas nuoriso juhlii teemalla ”kurjuus, rotat ja taudit”. Juhlien jälkeen – krapulaisina, rahattomina, eksyksissä – he esittävät romanialaisia yrittäen saada kyydin Varsovaan. Sitä mukaa kun pää selviää, kasvaa ahdistus: Mies, näyttelijä, haluaa kiireesti takaisin omaan maailmaansa kuvaamaan tv-sarjaa, jossa esittää pappia. Nainen, yksinhuoltaja-grillimyyjä, taas huomaa unohtaneensa hakea lapsen tarhasta ja panneensa kuukauden elatusmaksun menemään. Hän tajuaa yhä selvemmin, että palaa elämäänsä, jossa ”romanialainen” on hän itse. Mies pelkää putoamista ”parempien” puolelta ja alkaa nöyryyttää naista. Lopulta on jäljellä vain yksi romanialainen: kuollut nainen, jonka miehen käytös on ajanut itsemurhaan. Näytelmä on ”komedia jolla on traaginen loppu”. Vuonna 2008 ilmestyi näytelmä Między nami dobrze jest (Kyllä meidän täällä keskenämme kelpaa), joka vieraili varsovalaisen TR-teatterin esittämänä 2010 Helsingin juhlaviikoilla. Näytelmässä perheen kolme eri sukupolven naista elää omissa maailmoissaan, jotka eivät kohtaa. Isoäiti muistelee koko ajan sotaa, äiti elää värikkäiden lehtien ja mainoksien tyrkyttämää todellisuutta, tytär metallin alakulttuuria. Heillä ei ole mitään yhteistä, ei edes kieltä: isoäiti puhuu kaunista sivistynyttä vanhanaikaista puolaa, äiti taas mainosten ja kulutuksen kieltä, tyttö opettelee uusia sanoja netistä. Keitä olemme? 2012 ilmestyi romaani Kochanie, zabiłam nasze koty (Rakas, tapoin kissamme), jonka tapahtumat on sijoitettu amerikkalaiseen suurkaupunkiin. Se leikittelee läntisen massakulttuurin kliseillä. Tänä vuonna Maslowska debytoi esikoiskirjansa hengessä levyntekijänä nimellä Mister D. julkaisten albumin Społeczeństwo jest niemiłe (Yhteiskunta ei ole mukava) sekä lastenkirjailijana kirjoittamalla aikuisille ja lapsille suunnatun runomuotoisen teoksen Jak zostałam wiedźmą (Miten minusta tuli noita) lapsia ahmivasta noidasta. Masłowskan teosten teemat ovat keskeisiä koko puolalaisessa nykykirjallisuudessa: identiteetin tarkastelu, suhde menneisyyteen sekä suhde nykypäivän todellisuuteen. Masłowska pohtii paljon puolalaisuutta mutta myös erilaisia sukupuolisia ja etnisiä identiteettejä. Hän kyselee myös, miten tulla toimeen oman historian kanssa. Między nami dobrze jest -näytelmästä käy hyvin ilmi toisen maailmansodan traumaattinen vaikutus. Se on ollut yksi puolalaisen kansallisen identiteetin peruspilareita, mutta tyttärentyttärelle se ei enää sanokaan mitään! Sosialistinen Puolakin edustaa tälle sukupolvelle jotakin, josta korkeintaan ammennetaan muotivaikutteita tai sisustusideoita. Dorota Masłowska kuuluu sukupolveen, joka eli varhaislapsuuden sosialistisen Puolan sotatilan jälkeisessä harmaudessa ja ankeudessa ja vietti teinivuotensa ja aikuisuutensa alun Puolan III tasavallassa nousevan markkinatalouden säälimättömyydessä. Hän kuvaa sitä puolalaisen yhteiskunnan osaa, joka eri syistä jäi markkinatalouden tuoman taloudellisen menestyksen ulkopuolelle ja joka ei näe demokratian tuoneen mitään hyvää. Masłowska tutkii myös globaalin media- ja viihdeteollisuuden valheellista ja pinnallista maailmaa ja sen vaikutusta ihmisiin, miten nämä mainosten syöttämien kuvien ja vaatimusten ristipaineessa kadottavat identiteettinsä. Onko enää mitään, mikä puolalaisia yhdistäisi? kyselee Masłowska. Hän onnistuu luomaan kuvan maailmasta, jossa ihmisten kommunikointi on vain yhteyksistään repäistyjen iskulauseiden vaihtoa. Masłowskan tekniikkana on rakentaa omaa kieltä yhdistämällä erilaisia kieliä, esimerkiksi median ja intellektuellien kieltä ja slangeja. Hän lainaa popkulttuurista, politiikasta, lehdistä, televisiosta ja Internetistä, irrottaa yhteydestään, mukailee, parodioi, leikittelee, rikkoo kielen normeja. Taloudellisessa mielessä Masłowska ei ole kyennyt toistamaan esikoiskirjansa menestystä, mutta kirjallisesti hän on lunastanut paikkansa nuoren polven ykkösenä. Hän on ykkönen etenkin kritiikin silmissä, mutta myös lukijoiden keskuudessa: Wojna polsko-ruska pod flagą białoczerwoną on noussut kulttikirjaksi. Päivälehden leikkimielisessä kyselyssä, kenellä puolalaiskirjailijoista on mahdollisuuksia Nobelin kirjallisuuspalkintoon 2040, kirjallisuudentuntijoista koostuva raati valitsi yksimielisesti Masłowskan! Kirjoittaja on puolalaisen kirjallisuuden suomentaja FINLANDIA–POLSKA 2014–2015 27 GRAAFIKKO KARI PIIPON PUOLA-SUHTEET OVAT PITKÄAIKAISET JA VAHVAT. VIERAILUT OVAT LIITTYNEET JULISTEISIIN JO KOHTA 50 VUOTTA. MUUT YHTEYDET PUOLAN TODELLISUUTEEN OVAT JÄÄNEET VÄHÄISEMMIKSI. MINUN PUOLANI TEKSTI MERJA ÅKERLIND KUVAT KARI PIIPPO JULISTEET LIIMASIVAT KARI PIIPON KIINNI PUOLAAN Piippo luonnehtii ensi vierailuaan käänteentekeväksi. Hän osallistui Taideteollisen oppilaitoksen ”atskilaisten” opintomatkalle Varsovaan 1967. – Katukuva oli harmaa, mutta toisaalta kuin taidegalleria julistetorneineen ja -tauluineen. Kulttuuri- ja sirkusjulisteet lähenivät vapaata kuvataidetta. Tajusin, että juuri tällaista julistetaiteen pitää olla: rohkeaa ja omintakeista. – Puolan kulttuuriorganisaatiot antoivat tuolloin taiteilijalle täyden vapauden. Nimekkäimmät tekijät kilpailivat keskenään tilauksista, ja hävinneillekin maksettiin palkkio. Lehtitilaus kansien takia Kari Piippo tilasi kotiin palattuaan Projekt-taidelehden sekä Polenin eli kulttuuripainotteisen ”propagandalehden” ruotsinkielisen version. – Polen kannatti hankkia pelkkien kansien takia. Niitä suunnittelivat Puolan julistetaiteen tähdet. – Upeita kuvituksia oli myös satukirjoissa ja äänilevyjen kansissa. Kaupassa ostelin tämän, tämän ja tämän ja kuuntelin levyt vasta kotona. Koskaan ei tarvinnut pettyä. Vähitellen Piippo oppi tuntemaan monet Puolan julistetaiteen kulta-ajan keskeiset tekijät: Henryk Tomaszewski, Roman Cieślewicz, Waldemar Świerzy… – Jan Lenicakin vaikutti vielä tuolloin Puolassa. Jan Młodożeniecin kanssa ystävystyin niin, että minulla on kotona useita hänen originaalejaan. 28 SUOMI–PUOLA 2014–2015 Władysław Hasiorin galleria Zakopanessa, tarjosi jännittävät puitteet Piipon teatterijulisteille. Viikonloppuja Varsovassa Suurin osa Kari Piipon Puolanmatkoista on ollut viikonloppupiipahduksia Varsovaan kesän alkupuolella, kahden vuoden välein. Hän on osallistunut Varsovan julistebiennalen avajaisiin joka kerta vuodesta 1978 lähtien. Kerran, 1990luvun alussa Piippo työskenteli kansainvälisessä juryssä. Jo alkuvuosina Piippo oppi tuntemaan Varsovan taideakatemian opettajakuntaa. Silloiset assistentit ovat edenneet urallaan, osa professoreiksi, mutta tapaamiset sujuvat kuin sukulaisten kesken. Oma draamatulkinta Piipon leipälajina olivat pitkään teatterijulisteet. Niidenkin suunnitteluun hän sai virikkeitä Puolasta. Persoonallisuus ja luottamus katsojan oivalluskykyyn olivat parasta oppia nuorelle graafikolle. – Alkuaikoina seurasin harjoitusvaihetta. Sitten havaitsin, että metrin korkuisen paperin täyttäminen vaatii ihan eri ilmaisua kuin näyttämö ja ryhdyin tekemään draamoista omia tulkintojani. Teatterijulisteet yhdistävät Piipon Suomi-Puola Yhdistysten Liittoon. Hän laati julisteet Mikkelin teatterille myös silloin, kun taloa johti edesmennyt puheenjohtaja Markku Kontro. Ystävineen miehet perustivat Suomi–Puola-yhdistyksen Mikkeliin. Sen kautta syntyi muuan jännittävä uusi yhteys. – Majoitimme kotonamme jo iäkkään arkkitehdin Jan Piprekin, Varsovan kuninkaanlinnan uudelleen rakentamisen ja restauroinnin suunnittelijan. Hän kutsui 1987 Markun, vaimoni Paulan ja minut kahdeksi vuorokaudeksi Nieborówin palatsiin, jonka tiloja annettiin taiteilijoitten käyttöön. – Edelleen muistan, miten Piprek ojensi uunituoreen kirjansa Alvar Aallosta upean linnan hämärässä salissa. Kuin ohimennen Piprek toi esille Puolan pitkän kulttuuriperinnön. Kirjahyllyä osoittaen hän mainitsi isänsä, puolankielen professorin, laatineen tietosanakirjasarjan. Piippo ja Piechura peräkkäin Ensimmäisen näyttelynsä Puolassa Piippo piti Varsovan lehdistöklubilla 1987. Mielipuolen päiväkirja -juliste toi myöhemmin Piipolle voiton Rzeszówin julistekilpailusta – ja taas mahdollisuuden yksityisnäyttelyyn. Łódźissa Piippo piti yhteisnäyttelyn Tadeusz Piechuran kanssa 1990-luvun taitteessa. Yhteys ja ystävyys olivat syntyneet yllättävällä tavalla. – Tiesimme toisemme nimeltä, koska olimme aina peräkkäin aakkosellisissa näyttelyluetteloissa. Eräänä päivänä puolalainen ystävämme Mikkelistä soitti ja kysyi, voisivatko he tulla Piechuran kanssa kylään tunnin kuluttua! Erikoisimpana kokemuksenaan Piippo muistaa esittäytymisen kuvanveistäjä Władysław Hasiorin yksityisgalleriassa Zakopanessa. – Hasior oli outo surrealisti, jonka kanssa ei oikein löytynyt yhteistä kieltä. Avajaisten päätteeksi hän ilmoitti antavansa naisille `erikoisteetä´, emmekä pystyneet enää sen jälkeen kävelemään takaisin hotellille. Seuraava yhteisnäyttely saattaa toteutua Stasysin eli liettualaispuolalaisen mestarin Stasys Eidrigevičiuksen kanssa. Siitä oli puhetta miesten tavatessa julisteasioissa Turkissa. In Memoriam. Kari Piippo kutsuttiin yhtenä kansainvälisenä nimenä suunnittelemaan muistojuliste Waldemar Świerzylle (1931–2014), yhdelle puolalaisen julistetaiteen suurista mestareista. Uutta nousua? Puolalaiset julistetaiteilijat ovat pari vuosikymmentä saaneet totuttautua suomalaisille tuttuun tilanteeseen. Kulttuuripuolelta tulee enää muutama tilaus vuodessa, kun parhaimmillaan niitä saattoi olla yksi viikossa. – Puolan kaupalliset julisteet eivät ole mitenkään omaleimaisia. Katukuva on entistä värikkäämpi, mutta julisteet eivät enää inspiroi, harmittelee Piippo. Puolalaiset eivät ole enää aikoihin rohmunneet palkintoja julistekilpailuissa. Merkkiä paluusta huipulle antoi se, että Lahden julistetriennalessa 2014 palkittiin parhaasta ympäristöjulisteesta Agnieszka Dajczak, Piipolle uusi tuttavuus. Myös Varsovan julistebiennalen pääpalkinto meni Puolaan, Wiesław Rosochalle, monesti aiemminkin palkitulle taiteilijalle. Kari Piippo ja Waldemar Świerzy Varsovassa 2008. Świerzyn näyttelyn teemana oli ”Jazz, Mafia ja Las Vegas.” ”Upeita kuvituksia oli myös satukirjoissa ja äänilevyjen kansissa... ...Koskaan ei tarvinnut pettyä.” KARI PIIPPO - Syntynyt 1945 Lappajärvellä. - Päätti jo 10-vuotiaana ryhtyä taiteilijaksi, valmistui Taideteollisesta oppilaitoksesta 1967. - Freelancer 1960-luvun lopulta, oma studio 1987. - Aikakauslehti- ja kirjakuvituksia, postimerkkejä ja logoja. - Suunnitellut noin 200 julistetta: tilaustöitä sekä omakustanteina kantaa ottavia julisteita. - Yksityisnäyttelyitä ympäri maailmaa. - Opettajana sekä Suomessa että Kiinassa ja Japanissa. - Vuoden graafikko 1990, Platinahuippu 1993, lisäksi neljä Kultahuippua (Grafia). - Pro Finlandia -mitali 2011. FINLANDIA–POLSKA 2014–2015 29 LAHTI JA VARSOVA EIVÄT ENÄÄ VUOROTTELE TEKSTI MERJA ÅKERLIND Lahti järjesti julistebiennalen vuorovuosin Varsovan kanssa vuodesta 1975 lähtien. Tradition katkaisi Lahden tapahtuman muuttuminen triennaleksi. Katselmukset osuivat 2014 pitkälti päällekkäin. Muutos ei välttämättä haittaa kumpaakaan, arvoi Lahden triennalen alla kotimaisen juryn puheenjohtaja, graafikko Pekka Loiri. – Muilta mantereilta, kuten Japanista ja Amerikasta, tulevien taiteilijoitten on helppo ottaa matkaohjelmaansa molemmat julistejuhlat, kun ne osuivat päällekkäin joka kuudes vuosi. Sekä Varsovan että Lahden julistetapahtumat ovat pitäneet hyvin pintansa, vaikka uusia julistekatselmuksia syntyy koko ajan lisää. Lahteen ilmoitettiin noin 2 400 julistetta. Varsovaan tarjottiin yli 3 800:ta työtä. Niistä vain 23 tuli Suomesta. Lahden triennalen ympäristösarjan voitti viereisellä Lintu julisteellaan (2013) puolalainen Agnieszka Dajczak. Vuonna 1979 syntynyt taiteilija on saanut koulutuksensa Szczecinissä, missä hän asuu meren rannalla. 1A 1B 1C 1D BRAT ŁATA/SEURAMIES BIAŁY KRUK/HARVINAISUUS DZIKI LOKATOR/ASUNNONVALTAAJA DOZGONNY WIELBICIEL/USKOLLINEN IHAILIJA 2A 2B 2C 2D GRUBA RYBA/ISO KALA KAWALER ORDERU/KUNNIAMERKKI KRÓL PRZESTWORZY/MAAILMANVALTIAS LEW SALONOWY/SALONKILEIJONA 3A 3B 3C 3D MISTRZ CEREMONII/SEREMONIAMESTARI MATKA NATURA/LUONTOÄITI NAŁOGOWY PALACZ/HIMOTUPAKOITSIJA NIEBIESKI PTAK/TYHJÄNTOIMITTAJA 4A 4B 4C 4D ODWIECZNY WRÓG/PERIVIHOLLINEN STARA MAŁPA/SENKIN APINA SERWUS NERWUS/HERMOKIMPPU SŁOMIANA WDOWA/KESÄLESKI 5A 5B 5C 5D SZALONY KOLEKCJONER/HULLU KERÄILIJÄ TWARDY ZAWODNIK/KOVA JÄTKÄ NAJLEPSZY PRZYJACIEL/PARAS YSTÄVÄ WOLNY STRZELEC/FREELANCER Witold Gottesman The Book of Characters – harjoitustyö, Zygmunt Januszewskin kuvitusstudio, Varsovan taideakatemia, 2010. Taipumuksia terävyyteen | Varsovan taideakatemian kuvitusstudion oppilastöiden näyttely 2013/2014 | Järjestäjät: Puolan suurlähetystö, SPYL sekä Helsingin ja Lahden Suomi–Puola-yhdistykset www.witekgottesman.com 30 SUOMI–PUOLA 2014–2015 PUOLAN EXLIBRISKESKUS ON KRAK VA EX LIBRIS TEKSTI RAJMUND ASZKOWSKI Hyvin usein ystäväni maailmalta kyselevät: ”Miltä exlibrisharrastus Puolassa näyttää”? Minusta tilanne vaikuttaa aivan samalta kuin muualla, eli perusongelma on nuorten harrastajien vähyys. Kokeneet keräilijät eivät ehkä ole pitäneet huolta seuraajien kasvattamisesta. Kuusinen, Inge Löök, Väinö Mäkelä, Osmo Nissinen, Vilho Nokelainen, Osmo ”Omppu” Omenamäki, Hannu Paalasmaa, Ilmari Paananen, Jorma Piironen, Kari Ripatti, Erkki Tuominen, Pekka Törmä, Pertti Vuorela ja Toivo Vuorela. Suomalaisia exlibristaiteilijoita on nähty Puolassa kovin vähän verrattuna esimerkiksi siihen, miten menestyksekkäästi Suomi isännöi alan kansainvälisen liiton kongressia 2012. Puolassa on paljon exlibristen harrastajia, mutta loppujen lopuksi vain harva matkustaa Suomeen. Käsillä onkin aika, jolloin Pohjois-Euroopan kollegoiden tulisi tuoda aikaansaannoksiaan useammin esille Puolassa. Esimerkiksi Andrzej Znamirowski järjestäisi mielellään suomalaisten yksityisnäyttelyitä exlibrisgalleriassaan Krakovassa. Puolalaiset voivat kuitenkin ylpeillä lähes 500-vuotisella kirjanomistajamerkkien perinteellä. Ensimmäinen varta vasten hankittu puolalainen exlibris syntyi Krakovassa 1516. Nykyisinkin keskeinen exlibriskeskus Puolassa on Krakova. Kaupungissa on exlibristoiminnasta huolehtinut lähes neljännesvuosisadan ajan Andrzej Znamirowski. Paitsi kokoamalla ja yhdistämällä – valitettavasti edelleen hajanaisenPuolan exlibrisliikkeen – hän on organisoinut noin 270 kirjanomistajamerkkien näyttelyä. Podgórzen kaupunginosan kulttuuritalolla Krakovassa esiteltiin 2014 exlibriksin muun muassa tammikuun kansannousua 1863 ja pyhää Johannes Paavali II:ta. Vuoden 2015 näyttelyteemoja ovat esimerkiksi Tadeusz Kościuszko, vuoret ja historiallinen maaseutuarkkitehtuuri. Tapaaminen ja näyttelyitä Znamirowskin luokse kerääntyvät vuosittain tammikuussa exlibrisharrastajat Puolan kaukaisimmista kolkista saakka. Solmitaan uusia ystävyyssuhteita, syntyy uusia tuttavuuksia taiteilijoiden ja keräilijöiden välillä. Lisäksi järjestetään työpajoja tai vaihtotapahtumia. Esimerkiksi tammikuussa 2013 Marcin Cziomer, keskipolveen kuuluva eturivin taiteilija, sekä Karina Kopczyńska-Janiszewska esittelivät graafisin menetelmin syntynyttä exlibristaidettaan, syväpainovedoksia. He käyttävät pleksiä ja opettivat muutkin kaivertamaan tälle erityismateriaalille. Kahden tunnin aikana syntyi osanottajien yhteinen kollektiivityö muoville. Säännöllisistä exlibris-katselmuksista tunnetaan Krakovan lisäksi esimerkiksi Gliwice, Varsova ja Oleśnica. Malborkissa on järjestetty jo 24 kertaa kansainvälinen modernien exlibristen biennale, jollainen on vuorossa jälleen 2015. Ostrów Wielkopolskin kansainvälinen biennale yhdistää pienois- Marcin Cziomer 2011 grafiikan ja exlibrikset. Tapahtuma järjestettiin 15. kerran syyskuussa 2014, ja esillä oli 580 työtä eri puolilta maailmaa. Ykköspalkinnon nappasi virolaistaiteilija Lembit Lõhmus. Puolan exlibrisnäyttelyissä on esitelty kaikkiaan satojen tekijöitten töitä. Jokainen näyttely tuottaa paitsi muistiin jääneitä elämyksiä myös erinomaisia luetteloita, jotka esittelevät kaikki valitut työt riippumatta tekniikasta. Parhaiten ovat viime aikoina menestyneet modernit valmistusmenetelmät, jotka mahdollistavat suuret vedosmäärät. Suomi paremmin esille Vuosien varrella on Krakovan näyttelyihin osallistunut yhteensä noin 1 750 taiteilijaa Puolasta ja 46 muusta maista. Suomesta ovat ottaneet osaa ainakin exlibristaiteilijat Simo Hannula, Helmiriitta Honkanen, Raimo Kanerva,Tapani Kiippa, Kullervo Killinen, Mirjam Kinos, Jorma Karina Kopczynska-Janiszewska 2012 Lisätietoja: exlibrispoland@wp.pl ja http://dkpodgorze.krakow.pl. Juttu perustuu Rajmund Aszkowskin käsikirjoitukseen, jota ovat suomentaneet ja muokanneet Hannu Saraluoto ja Merja Åkerlind. FINLANDIA–POLSKA 2014–2015 31 tilauksia ja täten elantoa ihan toisella tavalla kuin perinteinen exlibris, selittää Tauno Piiroinen. Kaupallisuus on vahvistanut erotiikan asemaa puolalaisten exlibristen aiheena. Esimerkiksi Ostrów Wielkopolskissa viimeksi palkitut työt edustivat enimmäkseen tätä suuntausta, joka on muotia monissa muissakin maissa. Suomessa on oltu vanhoillisempia. PUOLALAINEN JA SUOMALAINEN EXLIBRISKULTTUURI OVAT PERINTEILTÄÄN ERILAISET, LUONNEHTII TAUNO PIIROINEN, EXLIBRIS ABOENSIS -YHDISTYKSEN PUHEENJOHTAJA NAANTALISTA. 5. EX LIBRIS NÄYTTELY SUOMEEN 1. 2. 3. 4. 7. 8. 1. Joanna Budzyńska-Sycz 2014 Exlibris Aboensis on ensimmäistä kertaa tuottanut Suomeen laajan kokoelman puolalaista exlibristaidetta. Näyttely aloittaa kierroksensa maaliskuussa 2015 Lahdesta. Piiroinen tekee kunniaa puolalaisille sanomalla, että näitten exlibrishistoria on komeampi ja pidempi. – Mutta meillä Suomessa on yhdistystoiminta parempaa. Puolassa ei edes ole yhdistystä, vaan taiteilijat sopivat tulevista tapaamisista keskinäisissä kokoontumisissaan. Omaa lehteä ei ole, kun taas Suomessa molemmilla valtakunnallisilla yhdistyksillä on omansa. Kansainvälisessä liitossa on Puolasta jäsenenä vain Malborkin museo, kansainvälisen biennalen järjestäjä. Siksi maailmankongresseissa näkee vain muutamia puolalaisia. Harrastajien kansainväliset kontaktit perustuvat ensisijaisesti kirjeenvaihtoon. Eroottista minigrafiikkaa Suomalaiset ovat perinteisesti pitäneet kiinni siitä, että exlibris on pienikokoinen kirjanomistajamerkki. Puolalaiset ovat Tauno Piiroisen mukaan lähempänä nykysuuntausta, jossa exlibris lähenee minigrafiikkaa. Puolassa saatetaan exlibrikseksi kutsua jopa A4-kokoista työtä, josta toki voi painattaa kirjaan sopivan käyttöexlibriksen. – Keräily on harrastuksessa vahva juonne. Minigrafiikka tuo taiteilijoille 32 SUOMI–PUOLA 2014–2015 Eturivin taiteilijoita Näyttelyä varten on Suomeen saatu noin 500 työn kokoelma, josta Exlibris Aboensiksen näyttelykuraattori Ulpu Kavanti valitsee mukaan noin 150. Näyttelyn vanhimmat puolalaiset exlibrikset ovat 1900-luvun alusta. Uusimmat tehtiin tietokoneella 2014. Taiteilijanimet ovat Puolan exlibrismaailman huippua. Yksittäisiä töitä on omistettu muun muassa Lech Wałęsalle. 6. 2. Zbigniew Osenkowski 2003 3. Małgorzata Wyka 2013 4. Bożena Pilarczyk 2012 5. Marzanna Mucha 2010 6. Joanna Budzyńska 2012 7. Marcin Cziomir 2011 8. Roman Mucha 2006 EXLIBRIKSIÄ PUOLASTA Avajaispäivä 5.3.2015 klo 17.30 suomentaja Tapani Kärkkäinen esittelee Puolan kirjallisuuden nykytilaa. Paikka: Lahden pääkirjasto Kirkkokatu 31 15140 Lahti Päättäjäispäivänä 30.3.2015 Tauno Piiroinen kertoo Puolan exlibriksistä (paikka avoin). Näyttely tulee myös Helsinkiin, Seinäjoelle ja Turkuun. Lisätietoja: suomi-puola.net tai www.exl.fi Järjestäjä: Exlibris Aboensis ja paikalliset Puola-yhdistykset EXLIBRIKSEN MONET MERKITYKSET KAIJA HYVÖNEN-RAJECKI Puolalaisista exlibrisistä puhuttiin jo keväällä 2014 Kallio kukkii -tapahtumassa. Helsingin Suomi–Puola-yhdistys oli kutsunut luennoitsijaksi puheenjohtaja Tauno Piiroisen. Kallion kirjaston kupolisalissa pidetty tilaisuus pysäytti kuulijoiksi ohikulkijoitakin. Ensimmäiset exlibrikset Euroopassa olivat kirjojen päälikansiin tehtyjä, ja niissä oli aatelissuvun tai kirkollisen ylimystön vaakuna tai monogrammi. Näiden superexlibristen tarkoitus oli osoittaa ”kirja on minun” ja estää varkauksia; olivathan kirjat muutama sata vuotta sitten tosi arvokkaita. Myöhemmin exlibris sai hyötynäkökulman lisäksi muita merkityksiä. Omistajan nimen lisäksi merkin kuva-aiheesta voi välittyä ammatti, harrastus, luonteenpiirre, jopa pahe. Kun exlibriksen omistaja liittää merkin kirjaan, viestittää se ulkopuolisille lukuelämyksestä ”Tämä kirja on minulle merkityksellinen.” Piiroinen kehui Malborkin viime biennaalien tehneen lähtemättömän vaikutuksen. Mieleen jäivät upeat näyttelyluettelot, huippuasiantuntijat ja puolalaisten ylittämätön vieraanvaraisuus. FINLANDIA–POLSKA 2014–2015 33 Puolalainen Anna Matyska väitteli Tampereella ELÄMÄÄ KAHDESSA KOTIMAASSA Millaista on elämä, kun on oikeastaan kaksi kotimaata ja elämä jakautuu niiden välille? Kaikki Suomeen muuttaneet puolalaiset eivät pidä itseään maastamuuttajina, vaikka olisivat asuneet täällä vuosikausia. He eivät koskaan katso lähteneensä Puolasta – ainakaan lopullisesti. TEKSTI OUTI AALTONEN Tampereen yliopistoon väitöskirjan aiheesta tehnyt, Łódźista Suomeen muuttanut yhteiskuntatieteiden tohtori Anna Matyska tuntee myös omakohtaisesti aiheensa, elämän kahdessa kotimaassa ja kahden kotimaan välillä. – Haastattelin lähes sataa Suomessa asuvaa puolalaista, yhteensä 40 perhettä: vanhempia ja heidän lapsiaan. Olen keskittynyt nimenomaan haastateltavieni harjoittamaan yhteydenpitoon ja sen merkitykseen, en niinkään siihen, miksi tai miten he ovat päätyneet Suomeen, sanoo Matyska. Anna Matyska poikansa kanssa, kuva Anna Matyskan kotialbumista. Maahanmuuttajan identiteetti Maasta toiseen muuttaminen tai kahdessa maassa asuminen voi käytännössä merkitä hyvin henkilökohtaista tulkintaa omasta elämäntilanteesta, ei pelkkiä asiakirjoja tai siirtymistä paikasta toiseen. Onko muutossa kyse pikemminkin fyysisestä sijainnista vai mielentilasta? – Kaikki Suomeen muuttaneet puolalaiset eivät tee muuttoilmoitusta Puolassa tai edes luovu asunnostaan tai ajattele itseään maastamuuttajina. – Useat käyvät Puolassa pari kertaa vuodessa ja toiset kerran parissa vuodessa. – Jotkut eivät pidä juuri mitään yhteyttä entiseen kotimaahansa, sanoo Matyska. Joissakin tapauksissa syy on 34 SUOMI–PUOLA 2014–2015 luonnollinen: perhe on alun alkuaankin ollut pieni tai sukulaiset ovat kuolleet. Yhteydenpito saattaa muuttua elämäntilanteiden myötä myös niin, että yhteyksiä Puolaan aletaan pitää aiempaa tiiviimmin. Tyypillisenä esimerkkinä on vaihe, jossa perheen lapset lähtevät opiskelemaan Puolaan tai Suomessa pitkään asuneet puolalaiset ystävät tai tuttavat muuttavat takaisin Puolaan. – Hieman paradoksaaliseltahan se kuulostaa, että ystävä- ja tuttavapiiri Puolassa laajenee Suomen kautta, miettii Matyska. Yhteydenpitoa Puolaan edistävät niin ikään edulliset liikenneyhteydet, nimenomaan halpalentoyhtiöt. Gdanskiin voi helposti lähteä vaikkapa vain viikonloppumatkalle – tällainen ajatuskin oli monille aiemmin aika vieras. Taloudellista tukea Kuinka yleistä nykyisin on taloudellinen tuki ja rahan lähettäminen sukulaisille Puolaan? – Aikoinaan taloudellisen avun lähettäminen sukulaisille Puolaan oli tavallista, mutta ei enää. Tyypillisimmin rahaa lähettävät Suomessa väliaikaisesti työskentelevät keikkatyöläiset, joiden perhe, vaimo ja lapset asuvat Puolassa. Toinen tavallinen tilanne on rahan lähettäminen tiettyyn tarpeeseen, kuten ikääntyneiden vanhempien hoivaan, heidän lääkehoitonsa ja asumisensa kustannuksiin, luonnehtii Matyska. – Puolassa vallitsee mielikuva, että Lännessä asuviin sukulaisiin saatetaan suhtautua kuin aikoinaan varakkaisiin Amerikan-täteihin ja -enoihin, joilta odotetaan taloudellista apua. Tutkimukset eivät kuitenkaan tue tätä käsitystä. Näin oli kommunismin aikoihin ja kylläkin erään haastateltavani tapauksessa: pienellä paikkakunnalla asuvat sukulaiset odottavat saavansa taloudellista tukea Suomesta. – Monet sukulaiset Puolassa tosin saattavat ehdottomasti kieltää tarvitsevansa minkäänlaista taloudellista apua. Lahjojen saaminen sen sijaan on hyväksyttävämpää. Vähävarainen sukulainen voi lahjan saatuaankin säilyttää omanarvontuntonsa ja taloudellisen omavaraisuutensa. – Elintasoerot Suomen ja Puolan välillä ovat kaventuneet merkittävästi ja jopa hävinneet ainakin jos vertaa tilannetta nyky-Puolan suurkaupunkeihin, kuten Varsovaan, Poznańiin ja Krakovaan. Valikoima kaupoissa on itse asiassa nykyisin Puolassa suurempi kuin Suomessa, sanoo Matyska. Aviomiehet ja televalvonta Yhteydenpito on nykyisin vaivattomampaa kuin koskaan, kun viestintävälineet kulkevat taskussa ja yhteydenpito on lähes tulkoon ilmaista. – Yhteydenpito on nykyisin hyvin vaivatonta matkapuhelinten ja internetin välityksellä, varsinkin jos vertaamme kommunismin aikoihin. Aina 1990-luvun alkuun asti Puolan puhelinverkko oli Euroopan harvimpia; ainoastaan Albaniassa oli vähemmän puhelimia. Puheluja valvottiin ja kirjeenvaihtoa sensuroitiin. Nykyviestinnän helppous ei tosin välttämättä korreloi sen kanssa, miten taajaan ja miten läheisiä suhteita käytännössä pidetään yllä. –Ja valitettavasti telekommunikaatiolla on myös varjopuolensa. Jotkut Suomessa keikkaa tekevien puolalaismiesten vaimoista kertoivat, että heidän miehensä vaativat, että vaimo on joka päivä iltakymmeneltä tavoitettavissa kotoa skypen äärestä. Vaimot kokevat sen tiukkana valvontana tekemisilleen ja myöntävätkin, että eivät aina vastaa kaikkiin aviomiehen puheluihin. Olen myös kuullut 150 päivittäisestä tekstiviestistä yhteydenpidon ennätyksenä, naurahtaa Matyska. Mikä yllätti? Kymmenien tutkimushaastattelujen jälkeen: millaisia olivat odottamattomimmat tulokset työn edetessä? – Olen hämmästynyt siitä, miten tiivistä yhteydenpitoa Puolaan jotkut haastateltavistani ovat onnistuneet pitämään vuosikymmentenkin ajan ja miten tärkeää yhteydenpito heille edelleen on, selvittää Matyska. Jotkut pitävät myös aktiivisesti huolta ikääntyneistä vanhemmistaan. – Monet toisen sukupolven puolalaiset Suomessa osaavat todella hyvin äidinkieltään puolaa ja heidän tunnesiteensä Puolaan ovat vahvat, vaikka he eivät olisi siellä koskaan asuneetkaan. Olen saanut hämmästyä myös siitä, miten monet suomalaisista puolisoista osaavat jonkin verran puolaa ja miten myönteisesti he suhtautuvat jälkikasvunsa yhteydenpitoon toisen vanhemman kotimaahan. Joissain tapauksissa nimenomaan suomalainen vanhempi piti tärkeänä lasten puolan kielen taitoa suomalaisessa ympäristössä, kertoo Matyska. Järvet Suomen bonus Matyska on asunut Suomessa jo lähes kymmenen vuotta ja perustanut perheen Tampereen Hervantaan. Perheeseen syntyi poika keväällä 2014. Mikä Suomessa tuntuu hyvältä ja mitkä ovat Matyskan suosikkipaikkoja kotikaupungissa? – Olen kiinnittynyt vahvasti Tampereeseen ja sen järvimaisemiin. Suosikkipaikkojani ovat Pispala ja Pyynikki, missä käyn mielelläni kävelyretkillä. – Ajattelen näiden maisemien vastaavan minulle paikkoja, joissa vietän lomaa Puolassa käydessäni. Järvet ovat minulle Suomessa asumiseen liittyvä bonus, sillä olen kotoisin Łódźista, jossa ei ole järviä. Äitinikin tulee Suomeen erityisen mielellään kesäisin, sillä täällä pääsee päivittäin uimaan. Hänellä nousevat mieleen lapsuusmuistot, kun hän lapsena asui järven lähistöllä, kertoo Matyska. Ajatuksia omaan elämään – Aiheeni on saanut minut tarkkailemaan omaakin elämääni tutkimusteni kautta. Havaitsen monia yhtymäkohtia ja uskon, että tämän teeman ansiosta minun on helpompi hyväksyä asioita. Tiedän, millaisia haasteita on luvassa vaikkapa pienen poikani kasvatuksessa: identiteetin luominen, kielen omaksuminen ja yhteydenpito Puolaan. Tiedän kuitenkin senkin, että suhteet eri maassa asuviin isovanhempiin voivat kehittyä hyvin vahvoiksi ja että lapsen kielitaitokin voi olla oikein hyvä. Se tosin vaatii työtä ja vaivannäköä minulta ja perheeltäni, arvioi Matyska. Matyskan tulevatkin tutkimukset sivuavat elämää kahdessa maassa, joskin hieman eri näkökulmasta, yhteiskunnallisen luokan kokemuksesta. Matyska on mukana kolmivuotisessa hankkeessa, jossa haastatellaan puolalaisia, jotka tulevat väliaikaisesti työhön Pohjoismaihin. Kenttätutkimusta Matyska tekee Suomen, Norjan ja Tanskan lisäksi Puolassa. Ystäväpiiri Puolassa laajenee Suomen kautta. Anna Matyskan väitöskirja Transnational families in the making: the Polish experience of living between Poland and Finland during and after the Cold War (Transnationaalisen perheen rakentuminen arjessa: Puolalainen kokemus ylirajaisesta elämästä Suomen ja Puolan välillä kylmän sodan aikana ja sen jälkeen) Tampereen yliopisto 2014 Väitöskirjan tilausosoite: Verkkokirjakauppa Granum, http//granum.fi S-posti: kirjamyynti@juvenes.fi WANDA, TOMEK JA TONI – toisen polven puolalaiset Sanotaan, että kieli on portti toisen maan kulttuuriin. Laulun avulla portti avautuu, toteaa Varsovan Suomi-seuran suomen kurssien lehtori Jukka Kiljunen. HAASTATTELUT PÄIVI EROLA Wanda Dubiel, Tomek Valtonen ja Toni Hyyryläinen ovat varttuneet suomalais-puolalaisessa perheympäristössä. Millaiset ovat heidän siteensä isän tai äidin kotimaahan? Mitä Puola merkitsee heille? Entä suomalaisuus? Millaista on kahdessa kulttuurissa kasvaminen? TEKSTI PÄIVI EROLA KUVA JUKKA KILJUNEN Toni Hyyryläinen, 38 Wanda Dubiel, 39 Tomek Valtonen, 34 Kotoisin Mikkelistä. Muusikko, jazzaktivisti-isä kotoisin Varsovasta, äiti Mikkelistä. Etunimi perua tädiltä, jonka saksalaismiehittäjät ampuivat toisessa maailmansodassa. Valmistunut Teatterikorkeakoulusta näyttelijäksi. Pitkään Kansallisteatterissa. Tunnettu myös tv-ohjelmista ja elokuvista. Nyt freelancer. Intohimoinen ratsastaja. Lemmikkikoirat whippettejä. Parasta puolalaisuudessa. Puolalaisuuden nollasta kolmeensataan -vaihde on todella nopea. Temperamenttia ei tarvitse näytellä, se on. Kyky kokea tunteita, syvästi ja näkyvästi. Parasta suomalaisuudessa on organisointikyky. Se, mikä sovitaan myös tehdään ja aikataulussa. Minulle Puola merkitsee kykyä nousta maasta ylös aina uudelleen ja uudelleen. Tarunhohtoinen paikka, jossa olen valitettavasti käynyt niin harvoin, että se on onnistunut myös pysymään sellaisena. Puolan kieli on käsittämätöntä. Puolalaiset perinteet. Isän tekemä bigos ja jokajouluinen perinne chrzan. Se tehdään piparjuurista ja asiaankuuluvasti raastetaan talvipakkasella parvekkeella, sukelluslasit päässä. Siteeni Puolaan on Varsovassa asuva velipuoli. Kahdessa kulttuurissa kasvaminen. Valitettavasti olen viettänyt elämäni lähes täysin Suomessa ja kasvanut suomalaiseen kulttuuriin. Vasta aikuisiällä olen osannut tunnistaa luonteeni ja temperamenttini poikkeavuuden puolalaisuudeksi tutustumalla paremmin velipuoleeni ja tapaamalla muita puolalaisia, joissa tunnistan samankaltaisuutta. Olen oppinut hyväksymään ja nauttimaan erilaisuudesta paitsi itsessäni, myös muissa. 36 SUOMI–PUOLA 2014–2015 Kotoisin Helsingistä. Äiti, Puolan matkailun uranuurtaja oli syntyisin Świnoujściesta, isä Helsingistä. Vaimo Agnieszka Hrubieszówista. Kauppatieteiden maisteri. Työskentelee Sanoma-konsernissa. Puolan tunnetuimpia suomalaisia, koska esiintyi 2000-luvulla pitkään Puolan television suositun EU-keskusteluohjelman panelistina. Kysytty juontaja Puolassa, jossa häät olivat seurapiiritapaus. Harrastaa urheilua, mikäli lapset Malvina ja Patrik jättävät vapaa-aikaa. Parasta puolalaisuudessa on arvomaailma. Ihmis- ja perhekeskeisyys, yksilöllisyys, sydämellisyys, moraalikäsitys, rohkeus ja ennakkoluulottomuus. Syntynyt Piotrków Trybunalskissa, josta äiti kotoisin. Isä suomalainen. Muutti varhaislapsuudessa perheineen Kiteelle. Voittanut pesäpallossa Kiteen Pallon riveissä kolme Suomen mestaruutta. Vaihdettuaan jääkiekkoon edusti Suomea nuorisomaajoukkueissa. Alle 20-vuotiaiden MM-kultamitali. Pelannut ammattilaisjääkiekkoilijana Ilveksessä, Plymouth Whalersissa, Södertäljessä ja pitkään Jokereissa. Yhteensä 35 maaottelua. Jokereiden riveissä Suomen mestaruus 2002, lisäksi kolme SMhopeaa. Jääkiekkoseura Vaasa-Sportin päävalmentaja. Parasta puolalaisuudessa on spontaanius, värikkyys ja vieraanvaraisuus. Parasta suomalaisuudessa on seesteinen elämäntapa ja arjen turvallisuus. Minulle Puola merkitsee sukulaisia ja tiiviitä yhteyksiä heihin. Olen syntynyt Puolassa, jossa asuin nelivuotiaaksi asti. Puolet suvusta asuu Puolassa, joten käyn siellä säännöllisesti. Puolan kieli on hanskassa. Olen kaksikielinen. Jos puolan kieli onkin hieman ruosteessa, se vetreytyy nopeasti Puolassa. Puolalaiset perinteet Suomessa ovat vähäisiä. Vaimoni on suomalainen, joten kolmilapsisen perheemme elämään eivät kuulu puolalaiset perinteet. Kahdessa kulttuurissa kasvaminen on kaksikielisyyden ja kahden erilaisen kulttuurin kautta antanut minulle paljon. Parasta suomalaisuudessa on juhannussauna hämyisen järven rannalla. Minulle Puola on toinen kotimaani. Se on ollut minulle aina läsnä, muokannut maailmankuvaani ja tehnyt minusta sellaisen kuin olen. Puolan kieli on sydämeni kieli. Puolalaisten perinteet. Kaikki juhla- ja arkiperinteet ovat minulle tärkeitä. Yritän vaalia perinteitä, koska niillä on valtava voima, vaikka se vaatiikin viitseliäisyyttä – yksilö ilman perinteitä on kuin holtittomasti ajelehtiva ontto puukappale. KISSAT HIIPIVÄT LAULAEN – Laululyriikalla voi esitellä suomalaista kulttuuria, kansanperinnettä ja jopa historiaa. Yhteiskuntahistoriaan johdattaa hyvin vaikkapa Isontalon Antti. Seuran musiikkiryhmä Skradające się Koty eli Hiipivät Kissat perustettiin keväällä 2014, koska moni oppilaista harrasti musiikkia. Perusohjelmistossa on paljon kansanlauluja. Tosin suomalaisen tangon maailmakaan ei ole Hiipiville Kissoille vieras, kuten Unto Monosen Satumaa. Ryhmä laulaa tietenkin vain suomeksi. Laulujen aihepiireihin tutustutaan puolantamalla sanoja. Kissaryhmän vetämät musiikkitilaisuudet ovat hyvä keino saada jäseniä koolle ja innostaa muita mukaan seuratoimintaan. Kokoontumisista tiedotetaan Suomi-seuran Facebook-sivulla. Siteet Puolaan ovat hyvin voimakkaat, vaikka asun Suomessa. Eri elämänvaiheissa – lapsuus, opiskelu, työ – kosketuspinta on muuttunut, mutta siteet ovat säilyneet vahvoina. Tästä suuri kiitos kuuluu äidilleni, joka kasvatti meidät lapset kahteen kulttuuriin. Kahdessa kulttuurissa kasvaminen. Joskus tuntuu, että se tuo enemmän murheita kuin onnea, koska lyhyestä maantieteellisestä välimatkasta huolimatta Suomi ja Puola ovat kulttuurisesti erittäin kaukana toisistaan. Rikkauden ja mahdollisuuksien vastapainona on henkinen Jaakobin paini, jolta ei voi välttyä, kun toimii tulkkina kahden eri maailman välillä. Lehden ilmestyessä joulu on jo kulman takana, joten Wesołych Świąt Bożego Narodzenia! Viettäkää joulu koko perheen kanssa yhdessä ja kutsukaa mukaan myös ns. sukulaiset. Muistakaa valmistella vähintään kaksitoista ruokalajia aattopöytään. Hiipivät Kissat Tiernapoikien kimpussa. Selin Suomi-seuran rahastonhoitaja Michał Toporowski, vas. hallituksen jäsen Emilia Kondracka, Mateusz Krystosiak, pääsihteeri Małgorzata Jędrysik, Szymon Kondracki. FINLANDIA–POLSKA 2014–2015 37 PUOLAN KURSSILTA INTOA OPISKELUUN JA BISNEKSIIN Varsovan yliopiston kansainvälinen puolan kurssi avaa hyvin sekä kieltä että maata, sanovat kesän 2014 SPYL-stipendiaatit. Po prostu -kurssi on ottanut tehtäväkseen tarjota mahdollisuuden tarttua käytännönläheisellä otteella Puolaan ja puolaan, yhden suuren eurooppalaisen kielialueen kieleen ja kulttuuriin. Kirjallinen materiaali tehtävineen ja äänitteineen tuokin peruskielitaidon jokaisen ulottuville. Jyväskyläläistä Julius Juutistenahoa, 25, vetivät puoleensa erityisesti Varsovan eläintarhan virtahevot. Hän kävi vapaa-aikana kuvaamassa lempieläintensä puuhia kolmasti, mutta aikaa jäi myös kaverien tapailuun sekä junamatkoihin viikonloppuisin. Lahtelainen Kirsi Backholm viehättyi Varsovaan niin, että haaveilee hankkivansa sieltä asunnon joskus tulevaisuudessa. TEKSTI OUTI AALTONEN MUTKATONTA JATKOA SUORAAN PUOLAKSI PO PROSTU 2 Puola on entistä suositumpi matkailumaa, eivätkä puolaa puhuvat naapurit, työ- ja opiskelukaverit, miniä- ja vävykandidaatit enää ole harvinaisuus. Heidi Hämäläinen ja Malgorzata Haba-Rantamo tekevät palveluksen meille kaikille, jotka olemme kiinnostuneet puolan kielestä ja maan kulttuurista. Kun on alkuun päästy, jatketaan siitä vaan – suoraan puolaksi. Po prostu -kurssikokonaisuuden jälkeen opiskelija selviytyy jo monenmoisista tilanteista matkoilla ja keskusteluista puolalaisten tuttujen kanssa. Harjoituksia kotiinkin Po prostu kannustaa kommunikointiin ja tarjoaa luontevia ilmaisuja ja sattuvia sanontoja viestintätilanteisiin. Harjoituksia on runsaasti. Kaikkea ei varmaankaan ehditä käydä läpi oppitunneilla, mutta sittenpä riittää materiaalia omatoimiseen harjoitteluun. Itsenäinen harjoittelu on hyvin mahdollista, sillä tehtävien vastaukset löytyvät kirjan takaosasta, mikä on plussa kielen oppikirjalle. Harjoituskirjamateriaalin mukanaolo samoissa kansissa on perusteltua: näin oppikirjassa on mukana kaikki, mitä tarvitaan. Lisämaksullisen äänite tosin on tuntuva lisähankinta opintoihin, joskin varmasti hyödyllinen. Tunnetko äänihuulten värähtelyn? Kieliopintoihin kuuluu tarpeellisena osana minikokoinen kielioppi, jossa kukin teema on puristettu yhdelle sivulle ja visualisoitu. Se on melkoinen tehtävä vaikkapa puolan substantiivien kaikkien seitsemän sijamuodon päätehtävien selvittämiseen. Perusteellisempaa tietoutta kaipaaville kirja tarjoaa vinkkejä verkkosivustoista, esimerkkinä puolan ääntämys ja kansainvälinen foneettinen aakkosto IPA. Kirjan yksinkertaisuuteen pyrkivä kielellinen ilmaisu ei kuitenkaan taida avautua ilman teoreettisia pohjatietoja kielitieteestä ja fonetiikasta. ”Puolan konsonantit ovat joko soinnillisia ja soinnittomia sen mukaan, värähtelevätkö äänihuulet konsonanttia äännettäessä.” Teoksen taitto on yleisilmeeltään melkoisen väljä. Sivuille mahtuisikin lisää visuaalista ainesta, valokuvia, piirroksia ja grafiikkaa. Hyvin kiinnostavia ovat valokuvat ja lyhyet esittelyt tunnetuista kulttuurin, kuten kirjallisuuden ja elokuvataiteen, edustajista. Ne luovat sisältöön aitoa tunnelmaa. Opintojen tässä vaiheessa mukaan kaipaisi mielellään lisääkin maantuntemukseen, alueiden matkailullisiin erityispiirteisiin ja perinteisiin liittyvää tietoutta. Oczywiście po polsku! Heidi Mäkäläinen ja Małgorzata Haba-Rantamo: Po prostu 2 Finn Lectura, 2014, 336 s. 38 SUOMI–PUOLA 2014–2015 Hälläväliä viehättää Julius Juutistenaholle Puola ja sen kulttuuri olivat tulleet hieman tutuiksi jo kotona Tampereella sekä kahdella matkalla. – Vuoden 2011 matkan jälkeen innostuin Puolan monimuotoisuudesta ja päätin tulla jonakin päivänä Puolaan uudestaan. Kirsi Backholm sai ensikosketuksensa puolalaisuuteen reilut kymmenen vuotta sitten. – Silloin tulivat ensimmäiset vuokratyömieheni Puolasta Suomen metalliteollisuuteen. Pikku hiljaa vuosien varrella alkoi työmiesten kautta hieman raottua puolalaisten elämänmeno, johon ainakin täällä Suomessa kuuluivat tärkeinä elementteinä sosiaalisuus ja illanvietot. – Kun työmarkkinat alkoivat hiljentyä vuoden 2010 tienoilla, aloin miettiä, mitä muuta siellä Puolassa voisi puuhailla. Backholm teki ensimmäisen Puolan-matkansa Sopotin hiekkarannoille 2005. Myöhemmin hän on kiertänyt maata myös omalla autolla. – Pidän puolalaisesta elämänmenosta, ihmisistä ja ruoasta. Minua viehättää Puolan hälläväliä-tyyli; siellä ei tarvitse pipon kiristää. Jos kadussa on reikä, niin mitä sitten, mene sivusta ohi. ”Nollasta sataan” Kirsi Backholm opiskeli jo Lahdessa vuoden Koulutuskeskus Salpauksen Puolan kielen ja kulttuurin kurssilla. Jerzy Zywuszczakin opeilla hän selvisi Polonicumin alkutesteissä tasoryhmään viisi, kun taas Julius kuului aloittelijoihin. – Uutta tietoa tuli niin paljon, etten mitenkään pystynyt sisäistämään kaikkea, mutta pääsin kuitenkin sisälle puolan kieleen, ja kurssin loppukoe meni yllättävän hyvin. Huomasin oppivani puolaa paremmin käytännön tilanteitten kautta kuin vain kerratessani saamiani monisteita, kertoo Juutistenaho. Kirsi Backholm kertoo alun vierähtäneen nopeasti ja oppituntien fiilisten vaihdelleen ”kauhun, itkun ja ilon tasapainon välillä”. – Sana sanalta, lause lauseelta aloin pikku hiljaa ymmärtää, mitä puolaksi opettava lehtori puhui. Onneksi olin hankkinut puolasta netin puhelimeeni ja sain tunnilla käännettyä osan sanoista heti suomeksi. Illat menivät kotona kuitenkin puoleenyöhön ja ylikin läksyjä tehdessä. – Viimeisellä viikolla puhetta alkoi yhtäkkiä tulla jostakin ja pystyin osallistumaan keskusteluun. Opinnot voisi kiteyttää yhteen lauseeseen: puolan kieli nollasta sataan yhdessä kuukaudessa. Päätösjuhlaan harjoiteltiin poloneesi. Julius Juutistenaho valkoisessa paidassa. Naistenvaatteiden tuontia Julius Juutistenaho kehuu matkaa antoisaksi kokemukseksi historianopiskelijalle, sillä se antoi mahdollisuuden tutustua syvällisemmin Puolan ja Euroopan historiaan. Bonuksena tuli uuden kielen opiskelu sekä paljon ystäviä ja kokemuksia. Kirsi Backholm suunnittelee nyt kokopäiväistä maahantuontia. Hän on nimittäin pari vuotta tuonut Puolasta Suomeen naistenvaatteita, aloittaen oman työnsä ohella. – Olen aina ihaillut puolattaria ja heidän tyyliänsä. Olin jo kesällä 2013 töissä puolalaisessa isossa vaatetukussa tutustuakseni valmistajiin ja työtapoihin Puolassa. Stipendikertomuksista toimittanut Merja Åkerlind Kirsi Backholm żurekin kimpussa. PUOLAN ENERGIASOLMUJA Puolan talouskasvu on viime vuosina ollut nopeimpia Euroopan Unionissa. Samaan aikaan ilmastonmuutoksen uhka on tehnyt energian tuottamisesta entistä polttavamman kysymyksen. Energia on kavunnut yleisen mielenkiinnon kohteeksi ja energiaohjelmia laaditaan entistä tiuhempaan. Puolassa sähköntuotanto ja lämmitys on perinteisesti hoidettu polttamalla kivihiiltä ja ruskohiiltä. Hiilettömään energiatalouteen pyrkivässä Euroopassa Puola on joutunut muitakin vaikeampaan tilanteeseen. Lisäksi Ukrainan kriisi kasvattaa energian omavaraisuuden merkitystä. HIILTÄ JA KAASUA, UUSIUTUVIA ENERGIALÄHTEITÄ JA YDINVOIMAA TEKSTI HARRI TUOMISTO KUVALÄHDE FORTUM Fortum on yksi lämpösektorin johtavista yrityksistä Puolassa. Kuvassa Fortumin Częstochowan kaukolämpövoimalaitos. Kuva: Fortum Hiili Kivihiili on ollut teollistumisen alkuajoista lähtien Puolan energiahuollon perusta. Viime vuosikymmeninä hiilestä on kuitenkin tullut mutkikas ongelma. Perinteisesti Puola on ollut suuri hyvälaatuisen kivihiilen tuottaja ja viejä. Ruskohiiltä louhitaan lähinnä paikalliseen käyttöön. Sosialistisessa taloudessa hiilen tuotanto oli erityisasemassa, koska sen varaan perustettiin pitkälti oma energiahuolto. Puolan sähköenergiasta tuotetaan yhä yli 90 % hiilellä. Myös teollisuus käyttää runsaat määrät kivihiiltä prosessilämmön tuottamiseen. Kaikesta energiankäytöstä fossiiliset polttoaineet ovat myös reilusti yli 90 %, kun liikennekin hoituu öljyn varassa. Poliittisten muutosten jälkeen hiilen tuotantokustannukset ovat paisuneet. Maanalainen kaivostoiminta ei pysty kilpailemaan maailmanmarkkinoilla, jossa hintataso noudattelee avolouhosten kulurakennetta. Ruskohiiltä käytetään paikallisissa voimalaitoksissa, vaikka sen käyttö on lähiympäristön kannalta hankalaa. Łódźista etelään Bełchatowissa toimii Euroopan suurin ruskohiilivoimala, joka saa polttoaineensa viereisestä avolouhoksesta. Suuren kiviainepitoisuuden vuoksi ruskohiiltä ei kannata kuljettaa etäälle louhoksesta. Lisäksi syntyvä suuri kuonamäärä palautetaan takaisin avolouhokseen. Tiukat tavoitteet hiilidioksidipäästöjen rajoittamiseksi edellyttävät hiilen käytön vähentämistä. Tähän tuo erityistä pontta sekin, että valtaosa hiilivoimaloista on vanhentumassa ja ne on joka tapauksessa uusittava. Kaikki mahdolliset vaihtoehdot ovat mukana kaavailuissa. Suurimmat toiveet asetetaan uudistuviin lähteisiin kuten biopolttoaineet, tuuli ja aurinko. Muina lisäenergian lähteinä voisivat olla kaasun käytön lisäys sekä ydinvoimaohjelma. 40 SUOMI–PUOLA 2014–2015 Kaasu Varsinkin nykytilanteessa on selvää, ettei Puolassa koeta toimivaksi ratkaisuksi kaasun tuonnin lisäämistä Venäjältä. Puolan oma kaasuntuotanto pystyy nykyisellään vastaamaan vain kolmannekseen kysynnästä, kun kaasua käytetään sähköntuotannon lisäksi kotitalouksissa ja teollisuudessa. Maakaasu on koko Euroopan energiahuollossa kriittisessä asemassa. Puolan kautta kulkee länteen suuria kaasuputkia, jotka tulevat Valko-Venäjän ja Ukrainan kautta. Suomen ja Viron välillä väännetään edelleen kättä uuden nesteytetyn maakaasun eli LNG:n tuontiterminaalista. Samaan aikaan Puolassa on jo rakenteilla kapasiteetiltaan suuri LNG-terminaali Świnoujścieen Szczecinin lähelle. Maakaasun toimittamisesta on valmiina sopimus Qatarin kanssa. Viime vuosina on varsinkin Yhdysvalloissa liuskekaasu mullistanut energiamarkkinat perusteellisesti. Liuskekaasu on kalkki- ja liuskekiven huokosiin varastoitunutta tavallista maakaasua , ja sitä löytyy mitä todennäköisimmin merkittävät määrät Puolan maaperästä. Liuskekaasun hyödyntäminen herätti suurta innostusta, ja siihen ladattiin parhaimmillaan todella suuria odotuksia. Pahaksi onneksi Puolan liuskekaasu esiintyy parin kilometrin syvyydessä, eikä amerikkalaisten puolen kilometrin syvyydelle kehitetty teknologia ole suoraan käytettävissä. Liuskekaasun tuotannon aloitus vaatisi erittäin suuria pääomia, jollaisia ei ole näkyvissä. Kartoitusbuumiin lähteneet suuret kansainväliset toimijat ovat vetäytymässä Puolasta. Tähän on vaikuttanut teknologiahaasteiden lisäksi erityisesti se, että liuskekaasun poraamisen ympäristöhaitat pelottavat. Puolassa ehtikin olla jo lukuisia mielenosoituksia koeporauksia vastaan. Uusiutuvat energialähteet Bioenergia Biopolttoaineita käytetään erityisesti lämmön tuotantoon, ja aurinkoenergian keräimien kanssa ne ovat tärkeimmät ”vihreän lämmön” lähteet. Suurin osa on kiinteitä polttoaineita kuten energiapuu ja oljet. Biopolttoaineiden osuus on alkanut viime vuosina kasvaa myös sähköntuotannossa. Hyvänä esikerkkinä on kaukolämpöä ja sähköä tuottava moderni voimalaitos, joka valmistui Fortumille Częstochowaan 2010. Sen polttoaineena voidaan käyttää merkittäviä määriä biopolttoaineita. Tuuli Tuulivoimaloita on rakennettu eri puolilla Puolaa kiihtyvällä tahdilla. Tehoa oli jo 2013 asennettu yli 3000 MW. Se on kahdeksan kertaa enemmän kun Suomessa mutta vain kymmenesosa siitä mitä Saksassa. Tuulivoimaloiden määrä lähti merkittävään nousuun, kun 2007 saatiin toteutetuksi uusiutuvien energiamuotojen subventointijärjestelmä. Puola valitsi vihreät sertifikaatit, joiden avulla tuulivoimaloiden omistajat saavat tuottamalleen sähkölle lainsäädännöllä taattua lisähintaa yli 60 euroa megawattitunnilta. Taatun tuoton ansiosta tuulivoimaloiden pankkirahoituksen järjestäminen ei ole vaikeata. Tuulivoiman lisäämisellä on runsaasti kannatusta. Samalla kuitenkin tuulivoimaloiden ympäristössä pelätään mahdollisia terveysvaikutuksia. Tämä saattaa vaikeuttaa uusien laitosten luvittamista, kuten Suomessa on jo tapahtunut. Odotuksia herättääkin uudentyyppinen pystyakselinen tuulivoimala, jollainen valmistui syyskuussa 2014 Kodeniin lähelle Valko-Venäjän rajaa. Tämä turpiini ei aiheuta vaaraa eläimille eikä äänirasituksia ympäristössään. Aurinko Aurinkopaneelit ovat tulossa mukaan Puolan sähköntuotantoon nyt, kun hinnat ovat laskeneet kilpailukykyiselle tasolle. Toistaiseksi niiden osuus on varsin pieni. Uusiutuvien energialähteiden sujuva kytkeminen energiajärjestelmiin edellyttää voimakasta panostusta älykkäisiin sähköverkkoihin. Samalla niihin liittyvä ennustamattomuus huonontaa siirto- ja jakeluverkkojen vakautta. Kun verkot ovat muutenkin vanhentuneita, modernisointiin liittyy suuria investointipaineita. Vesivoima Vesivoima olisi monin tavoin ihanteellista puhtautensa ja säädettävyytensä vuoksi. Puolassa vesivoimaa on kuitenkin hyvin vähän, eikä siitä saada läheskään tarpeeksi muiden uusiutuvien energioiden kipeästi kaipaamaa säätötehoa. Ydinvoima Kahta ydinvoimayksikköä alettiin rakentaa neuvostoliittolaiseen teknologiaan perustuen 80-luvulla Żarnowieciin Gdanskin lähelle. Teknologia oli vastaavaa kuin 1970-luvulla rakennetussa Loviisan voimalaitoksessa. Tarkoitus oli, että kahdesta seuraavasta yksiköstä olisi myöhemmin toimitettu myös koko Gdanskin alueen kaukolämpö. Sosialistisen järjestelmän kaaduttua projekti keskeytettiin ja lopulta hylättiin siihen liittyvän voimakkaan symboliarvon vuoksi. Osana uutta energiapolitiikkaa on viimeisen kymmenen vuoden aikana valmisteltu ydinvoiman rakentamista. Lainsäädäntö on saatettu ajan tasalle, ja ensimmäisten yksiköiden rakentaminen on valtuutettu suurimmalle voimayhtiölle PGE:lle. Sijoituspaikalle tutkitaan vielä eri vaihtoehtoja Itämeren rannikolta ja sen tuntumasta. Vahvimpana ehdokkaana on Żarnowiec. Muu ydinvoiman käytön edellyttämä infrastruktuuri on kehitteillä. Ensimmäisten yksiköiden valmistuminen on tähdätty 2020-luvun loppupuoliskolle. Ydinvoiman ongelmaksi on muodostumassa rakentamiskustannusten huomattava nousu. Kaksi uutta yksikköä tulisi maksamaan kymmenkunta miljardia euroa. Maailmanlaajuisen pankkikriisin 2008 jäljiltä rahoitus onkin ollut ydinenergian lisärakentamisen vaikein ongelma, johon Puolassakin etsitään kuumeisesti toimivaa ratkaisua. Syyskuussa 2014 tehdyn sopimuksen perusteella kaksi muuta voimayhtiötä Tauron ja Enea sekä kuparin tuottajayhtiö KGHM ovat tulossa osakkaiksi mukaan hankkeeseen. Toisin kuin Suomessa eivät Venäjän houkuttelevat rahoitustarjoukset ole Puolassa ajankohtaisia. Sähkön hinta Sähkön hinta on ollut yksittäisille kuluttajille 2014 Puolassa keskimäärin 130 euroa megawattitunnilta, kun Suomessa se on alle 120 ja Saksassa 270 euroa. Tulevaisuudessa sähkön hintaan tulee kovia nostopaineita, koska nykyisten hiilivoimaloiden korvaaminen on kallista. Erityisesti tuuli-, aurinko- ja ydinvoimalaitokset vaativat suuria pääomia tuotettuun energiaan nähden. Mahdollinen liuskekaasun tuotanto vaatisi sekin erittäin suuria investointeja. Lisäksi siirto- ja jakeluverkkojen modernisointi tulee kalliiksi. TkT Harri Tuomisto toimii Fortumissa ydinturvallisuuden asiantuntijatehtävissä. FINLANDIA–POLSKA 2014–2015 41 PUOLAN KASVOT 2014 Donald Tuskin nimitys Eurooppa-neuvoston puheenjohtajaksi aiheuttaa sarjan merkittäviä muutoksia Puolan poliittisessa elämässä. Hänhän hoiti pääministerin virkaa kokonaiset seitsemän vuotta Kansalaisfoorumi-puolueen (Platforma Obywatelska) puheenjohtajana. Kauteen on mahtunut paljon dramaattisiakin tapahtumia. Muuttumatonta on ollut oppositiopuolueen (Prawo i Sprawiedliwość, Laki ja oikeudenmukaisuus) ja varsinkin puheenjohtaja Jarosław Kaczyńskin harjoittama väsymätön arvostelu. Tunnustus vai karkuruutta? Pääministerin omassa puolueessa on nimitys EU-virkaan otettu vastaan sekavin tuntein. Toisaalta on korostettu – usein myös ylikorostettu – tehtävän merkitystä ja mahdollisuuksia vaikuttaa EU:n korkeimmalla tasolla. Toisaalta nimitys on haluttu nähdä tunnustuksena Puolan ominaispainon kasvulle. Donald Tuskin kannattajat arvioivat valinnan myös tunnustukseksi pääministerin työtavalle, joka yhdistää jatkuvan kompromissivalmiuden ja päättäväisyyden. Kyseessä on sekä Puolan että Tuskin selkeä voitto. Opposition mielestä Donald Tusk yksinkertaisesti pakeni Brysseliin epäonnistuttuaan surkeasti pääministerinä. On jopa väläytetty hänen haastamistaan valtakunnanoikeuteen. Ministerivalintoja Nimitysuutisen jälkeen alkoi välittömästi arvailujen aika ja poliittinen taistelu johtajan paikasta. Tuskin väitettiin pitävän valtaa siten, että hän siirtää sivuun jokaisen oman puolueen riveistä liian korkealle nousseen tai pyrkivän poliitikon. Tusk valitsi seuraajakseen pääministerinä parlamentin (Sejm) puheenjohtajan Ewa Kopaczin. Tehtävä oli hankala, koska oli tarkoitus osoittaa poliittisen linjan jatkuvan, mutta samalla uuden pääministerin piti todistaa omaa linjaa huippuvirkojen täyttämisessä ja uuden hallituskokoonpanon toiminnassa. Opposition taholta kun on yritetty todistaa, että uusi pääministeri tulisi olemaan kauko-ohjattu, Brysselissä oleskelevan Tuskin käskyläinen. Medioissakin esitettiin arvailuja ja epäilyksiä uuden pääministerin pärjäämisestä. 42 SUOMI–PUOLA 2014–2015 STEFAN WIDOMSKI Merkittävän ulkoministerin viran sai Kansalaisfoorumin ”kauhukakara”, ”Sleesian paroniksi” kutsuttu Grzegorz Schetyna, Tuskin pitkäaikainen kilpailija puolueen sisällä. Varsinkin Ukrainan kriisin aikana näkyvän roolin itselleen ottanut Radosław Sikorski, Venäjän ja Putinin kovasanainenkin arvostelija, sai siirtyä parlamentin puheenjohtajaksi. Se on nähty selvänä sivuraiteille joutumisena, olkoon että protokollassa asema on toiseksi korkein presidentin jälkeen. Äänestysinto arveluttaa Marraskuussa 2014 Puolassa pidetään paikallisvaalit. Niitä pidetään suuntaa-antavina ennen 2015:n parlamenttivaaleja. Jotkut puhuivat jo etukäteen huolestunein äänenpainoin mahdollisesta äänestäjäkadosta. Jos puolalaisten poliittinen aktiivisuus osoittautuu heikoksi, se kyseenalaistaa ainakin jossakin määrin poliittiset puolueet. Heikko äänestysinto voi nimittäin kuvastaa paitsi Kuva: Siivet, Janusz Kapusta kansalaisten yleistä passiivisuutta myös heikkoa uskoa omiin vaikutusmahdollisuuksiin. Ajatellaan, että kaikki puolueet pelaavat vain omia pelejään, joissa oma etu käy kansakunnan edun edellä. Miten levittää siipiä? On äänestysprosentti mikä tahansa, tarkkailija voi löytää toistakin Puolaa, jos kurkistaa puoluepropagandan, politrukkien harhaanjohtavien lausuntojen sekä medioiden usein skandaalihakuisen uutisoinnin paksun verhon taakse. Siinä maassa kansalaiset ottavat asioiden hoidon omiin käsiin, välittäen niin tästä päivästä kuin myös tulevaisuudesta. Puolassa toimii jo noin 70 000 kansalaisjärjestöä, yhdistystä ja kerhoa yhden tai useampaan asian ympärillä, yhden paikkakunnan tai laajemman alueen piirissä, jonkun poliittisen puolueen tukeutuen tai omaa riippumattomuutta korostaen. Ne tarjoavat jokaiselle halukkaalle mahdollisuuden osallistua moninaiseen kiinnostavaan toimintaan. Markkinatalouden tutkimuslaitos (Instytut Badań nad Gospodarką Rynkową) kutsui jälleen maan kehityksestä kiinnostuneet 2014 Varsovaan keskustelemaan Puolan nykytilasta ja luomaan tulevaisuuden kuvia. Kansalaiskongressin teemana oli Huomispäivän Puola. Miten levittää siipiämme? Aitoa innostusta osoittaa se, että eri puolilta Puolaa saapui noin 1 500 osallistujaa omalla ajallaan ja omalla kustannuksellaan kuuntelemaan esitelmiä, mutta ennen kaikkea osallistumaan aktiivisesti työpajoihin. Järjestäjäinstituutin pitkäaikainen johtaja ja kansalaistoimintaan väsymätön puolestapuhuja, tohtori Jan Szomburg iloitsi päätöspuheessaan erityisesti siitä, että alle 35-vuotiaat edustivat suurinta ryhmää. On oletettavissa, että maan tulevaisuus tulee olemaan oikeissa käsissä. Oman työpajan saivat myös eri puolilta maailmaa saapuneet ulkopuolalaiset. He pohtivat hallituksen edustajien kanssa osallistumistaan Puolan asioiden edistämiseen kansainvälisillä areenoilla ja erikoisesti nykyisissä kotimaissaan. Sellaisesta toiminnasta on jo konkreettisia ja rohkaisevia esimerkkejä. Kymmenen vuotta EU:ssa Puolan liittymisestä EU:hun tuli 2014 kuluneeksi kymmenen vuotta. Se on oiva tilaisuus koota taas positiiviset ja negatiiviset tulokset. Mielipiteiden jakolinja ei kulje vain euromyönteisten ja euroskeptikkojen välillä, vaan arviot perustuvat myös sisäpolitiikkaan. Poliittisen vastustajan kanssa ei sovi olla samaa mieltä. Puola on jo vuosia hyötynyt EU-avustuksista. Rahallista tukea ovat saaneet monet infrastruktuurihankkeet, kuten teiden rakentaminen, sekä ympäristönsuojeluprojektit. Työedellytyksiä on parannettu niin teollisuudessa, tutkimus- ja kehitystoiminnassa kuin alueellisessakin toiminnassa. Puolan poliittinen kenttä on jakautunut myös EU-jäsenyyden arvioinnissa. Yltiöisänmaalliset sekä vanhoilliset piirit löytävät jatkuvasti syitä tyytymättömyydelle. Unionin katsotaan suosivan perinteisten arvojen romuttamista ja komission puuhastelevan kaikenlaisten toisarvoisten asioiden parissa jättäen todelliset ongelmat vaille kunnon huomiota ja hoitoa. Myös Saksan ylivoimaista asemaa karsastetaan joissakin piireissä. Oman kritiikkinsä saa Unionin poukkoileva ja arvostelijoiden mielestä liian myöntyväinen Venäjänpolitiikka. Eurointo meni Puola ei ole liittynyt euroalueeseen, vaikka Donald Tusk lupasi pääministerikautensa alussa maan siirtyvän euroon 2011–2012 vaiheella. Vuotta myöhemmin esitettiin uutena tavoiteaikana 2015. Euroopan talouskriisi jäähdytti päätöksentekijöiden halut liittää maa euroon. Monet ekonomistit katsovat Puolan selviytyneen talouskriisin aiheuttamista vaikeuksista suhteellisen hyvin juuri siksi, että maa on pysynyt euroalueen ulkopuolella. Ainoana EU-maana Puolan bruttokansantuote pysyy jatkuvasti suhteellisen korkealla tasolla. Puolan ei tarvinnut osallistua Kreikan, Espanjan, Italian ja muitten kriisitalouksien pelastusoperaatioihin. Toisin kävi esimerkiksi Slovakialle. Ajatellaan, että kaikki puolueet pelaavat vain omia pelejään, joissa oma etu käy kansakunnan edun edellä. NATO-epäilyjä Puola liittyi Natoon 15 vuotta sitten, yhdessä monen entisen Varsovan liiton maan kanssa. Jäsenyyden USA:n johtamassa, maailman mahtavimmassa sotilasliitossa katsottiin takaavan Puolalle turvallisuuden, vaikka puolalaiset muistavat hyvin, että Saksan hyökätessä vuonna 1939 liittolaiset Ranska ja Iso Britannia eivät täyttäneet lupauksiaan antaa sotilaallista apua. Vaikka Natoon kuuluu joukko eurooppalaisia valtioita, varsinaiseksi sotilaallisen avun takuumieheksi puolalaiset ovat aina nähneet Yhdysvallat. Mahdollista idästä ja läheltä tapahtuva aggressiota vastaan apua haettiin siis hyvin kaukaa, valtameren takaa. Yhdysvalloilla on perinteisesti ollut myönteinen kuva puolalaisten mielissä. Herkästi muistellaan, että siellä elää arviolta kymmenestä viiteentoista miljoonaa puolalaisjuurista ihmistä ja että ”Chicago on maailman toiseksi suuri puolalainen kaupunki Varsovan jälkeen”. Sotilasliiton jäsenyys on tuonut mukanaan myös velvoitteita. Puolalaisten sotilaitten osallistuminen Yhdysvaltojen johtamiin Nato-operaatioihin, suuriin liittokuntiin, Afganistanissa ja Irakissa katsottiin jopa kunnia-asiaksi, mutta ensimmäiset kuolonuhrit antoivat nopeasti aiheen epäilyihin valinnan oikeudellisuudesta. Pettymiseksi on luonnehdittu myös presidentti Obaman peruuttamaa ohjuskilpi-ohjelmaa, jonka puitteissa Puolan alueelle piti rakentaa ohjusasemia. Obaman katsottiin myöntyneen Venäjän painostukseen. Ukrainan kriisi ja varsinkin Venäjän sotilaallinen aktiviteetti ovat aiheuttaneet puolalaisten keskuudessa vakavaa turvattomuuden tunnetta sekä huolta maan turvallisuudesta. Monet puolalaiset ovat sitä mieltä, että Naton ja Yhdysvaltojen vastaukset Venäjän toimintaan ovat riittämättömät. Jotkut esittävät myös vakavat epäilyt sotilasliittoutuman tuomista turvallisuustakuista. Kirjoittaja on Puolan kunniakonsuli, joka osallistuu Puolan kansalaisyhteiskunnan rakentamiseen. FINLANDIA–POLSKA 2014–2015 43 PUOLAN ITÄINEN NAAPURI UKRAINA AJAUTUI VERISEEN SISÄISEEN JA ULKOISEEN KRIISIIN. TAUSTOISTA KESKUSTELLAAN. YKSI SYY ON VÄESTÖN KATKERA TYYTYMÄTTÖMYYS VIIME VUOSIEN TALOUSKEHITYKSEEN, MUTTA KRIISIN JUURET LÖYTYVÄT KAUEMPAA. PUOLAN JA UKRAINAN KEHITYSTÄ ON MIELEKÄSTÄ SEURATA RINNAKKAIN. MAAT OVAT VOIMAVAROILTAAN SAMANKOKOISIA EIVÄTKÄ ETNISESTI KAUKAISIA. TEKSTI JUKKA PELTOLA PUOLALAISET VAURASTUIVAT JO, MITEN KÄY UKRAINALAISTEN? Tiet erkanivat 1990 Neuvostoliiton romahdettua 1990-luvun alussa Puola ja Ukraina olivat ensi kertaa 50 vuoteen vapaita päättämään kohtalostaan. Kansalaiset odottivat olojen vakautuvan, työpaikkojen lisääntyvän sekä elintason kohentuvan. Mutta Puolan ja Ukrainan kehityspolut erkaantuivat. Dramaattiset seuraukset nähdään nyt. Vuonna 1989 puolalaisen ja ukrainalaisen perheen ostovoima oli samalla tasolla, mutta vuonna 2013 puolalaisten elintaso oli jo yli kolminkertainen ukrainalaisnaapureihin verrattuna. Tänään ukrainalaisista lähes neljännes elää YK:n määrittelemän köyhyysrajan alapuolella, puolalaisista noin kymmenesosa. Ukrainassa on verrattain runsaasti lääkäreitä ja sairaaloita, mutta tärkeimmät väestön terveysmittarit (kuolleisuus, lapsikuolleisuus, eliniänodotteet) ovat ukrainalaisille tylyjä. Puolan terveysetumatka on pitkä. Ulkomaisten sijoituksia on Puolaan kertynyt noin 250 miljardia dollaria ja Ukrainaan alle 60 miljardia, eli Ukraina on vieläkin verrattain suljettu valtio, mutta Puola osa lännen markkinoita. Miksi näin? Miksi Ukraina ei päässyt mukaan pitkään Euroopan kasvuaaltoon? Miksi ukrainalaisten ostovoima ei ylety edes Valko-Venäjän tasolle? Miksi Puola menestyy? Miksi Puolan ulko- ja talouspoliittiset ratkaisut olivat selkeitä, mutta Ukraina ei kyennyt linjanvalintaan? Erilaista jo 1920-luvulla Puola oli itsenäinen valtio noin 20 vuoden ajan 1. ja 2. maailmansodan välillä. Ukraina sen sijaan alistettiin suurvaltojen toimesta Neuvosto-Venäjän komentoon. Puolassa siirryttiin demokratiaan mutta ei mallikelpoisesti. Sirpaleinen puoluekenttä ei vakautunut. Ukrainalaisiin kohdistettiin rankkoja ”puolalaistamistoimia” Itä-Puolassa. Maareformia toteutettiin huonosti ja maanviljelijöitten mielenosoituksia torjuttiin verisesti, kuten myös työläisten yleislakkoja. Marsalkka Józef Piłsudski kaappasi armeijan avulla vallan vuonna 1926 ja vakiinnutti myöhemmin asemansa vangituttamalla satakunta opposition johtajaa. Mutta yhteydet länteen olivat tiiviit ja demokratia tuli monille tutuksi. Ukraina oli samaan aikaan Stalinin jyrän alla. Maata venäläistettiin muun muassa siirtämällä miljoonia ukrainalaisia työleireille muualle Venäjälle. Maatalous kollektivisoitiin, mikä johti nälänhätään ja miljoonien menehtymiseen. Tiedemiehiä, oppositiopoliitikkoja ja muuta älymystöä teloitettiin suunnitelmallisesti. Terroria jatkoivat saksalaiset 1941–1944, jonka jälkeen Ukraina ”määrättiin” uudestaan Neuvostoliiton sateenvarjon alle. Demokratiasta oli vain haaveita. Seesteistä sodan jälkeen Ukrainan valtiomuoto oli toisen maailmansodan jälkeen sosialistinen, eli vain kommunistipuolueen toiminta sallittiin. Puolassa toimi muitakin puolueita, mutta Puolan Yhtyneen Työväenpuolueen ylivalta varmistettiin muilla säännöksillä. Käytännössä neuvostoupseerit pitivät Puolan asevoimat pitkään otteessaan. 44 SUOMI–PUOLA 2014–2015 Olot Puolassa ja Ukrainassa olivat toisen maailmansodan jälkeen aluksi verrattain seesteisiä. Sodan tuhoja korjattiin ja teollisuus kytkettiin neuvostosuunnitelmiin. Tuotanto kasvoi aluksi ripeästi hidastuen kuitenkin 1980-luvulla. Elintaso kohosi sodan jäljiltä. Puolalla muutosvalmiutta Toisaalta Puola ja Ukraina eivätkä vieläkään kyenneet uudistamaan maataloutta eikä elintarvikehuoltoa. Ruokapulat toistuivat. Puolan valtiontalous ajautui velkakriisiin 1980-luvulla, kun työläisten vastarintaliike nousi useita kertoja kapinaan estäen elintarvikkeiden hintatukien leikkaamiset. Puola koki puolitoista vuotta kestäneen, kenraali Wojciech Jaruzelskin julistaman sotatilan vuosina 1982‒1983. Solidarność-liike Lech Wałęsan johdolla kohotti väestön yksituumaisuutta ja nopeutti Puolan itsenäistymistä 1990-luvun vaihteessa. Sitä paitsi useat tuhannet puolalaiset olivat saaneet akateemisen koulutuksen länsimaissa, ja muukin yhteydenpito länteen säilyi. Ukrainalle vapaat vaalit ja itsenäistyminen Neuvostoliitosta tulivat kaikesta päätellen varsin yllättäen. Historia siis kertoo, miksi Puola oli naapuriaan valmiimpi läntisen demokratian vaatimiin uudistuksiin. Suuri osa puolalaisista luotti valtion ja paikallishallinnon tasapuoliseen toimintaan 1990-luvun alussa. Ukrainassa ollaan vasta omaksumisprosessin alussa, ja korruptio on levinnyt laajalle. Polun haasteellisuutta Ukrainassa lisää suuri (18 %) venäläisvähemmistö, joista osa luottaa Äiti-Venäjään Kiovan sijasta. Puola taas ”puhdistui” etnisistä vähemmistöistä toisen maailmansodan loppuselvittelyissä. Puolalaiset kykenivät heti 1990-luvun alussa sopimaan liittymisestä Natoon ja EU:hun sekä sietämään tiukkaa talouspolitiikkaa. Ukrainassa selkeä linjanvalinta kaatui kerta toisensa jälkeen sisäisiin erimielisyyksiin tai heikkoon toimeenpanoon. Puolassa valtion omaisuuden yksityistäminen 1990-luvulla tapahtui kohtalaisen hallitusti, Ukrainassa ei. Miksi Puola menestyy? Talousmaantiede selittää Talousliberalismin ydintä on, että yritykset hankkivat raaka-aineet, työvoiman, osaamisen, alihankkijat, palvelut sekä rahoituksen mistä kulloinkin edullisimmin saavat. Lyhyet kuljetusetäisyydet valtiorajojen yli tuovat kilpailuetuja. Siksi maan logistinen sijainti naapurimaiden kasvukeskuksiin nähden on tärkeä, kun yritykset miettivät, mihin investoivat. Puola nauttii sijainnistaan taloudeltaan seitsenkertaisen Saksan vieressä. Myös muiden EU-maitten merkitys on suuri. Venäjä, Valko-Venäjä sekä Ukraina muodostavat mittavan kasvupotentiaalin. Ukrainan sijainti on ongelmallinen. Maa on Venäjän ja Valko-Venäjän etelä/länsipuolella sekä keskeisten uusien EU-maitten itäpuolella (Romania, Unkari, Slovakia ja Puola). Etäisyys Länsi-Euroopan varsinaisiin kulutuskeskuksiin on pidempi kuin Puolasta. Ukrainasta alle tuhannen kilometrin etäisyydellä sijaitsevia suurkaupunkeja on naapurimaissa seuraavasti: Miksi Ukraina ei päässyt mukaan pitkään Euroopan kasvuaaltoon? Ukrainan läheisten suurkaupunkien asukasluku Maaryhmä Vanhat EU-maat Uudet EU-maat Moskova 2,4 milj. 8,9 milj. 11,5 milj. Muu Venäjä ja Valko-Venäjä UKRAINA 6,3 milj. yht. 29,1 milj. Lukujen viesti on yksiselitteinen. Ukrainassa on mitelty 20 vuoden ajan, pitäisikö tiivistää taloussuhteita Venäjän vai EU:n kanssa. Oikea vastaus on, että kummankin kanssa. Ukrainalla on ainakin kolme maan nykyvahvuuksiin perustuvaa klusteria, joille kuljetusetäisyydet ovat tärkeitä, nimittäin maatalous ja elintarviketeollisuus, matkailu sekä raaka-aineisiin ja työvoimaan perustuva osallistuminen metalli-, kone- ja laiteteollisuuksien tuotanto- ja palveluketjuihin. Ukrainalaiset eivät 1990-luvun alussa nähneet yhtäaikaisen etenemisen välttämättömyyttä EU:n ja Venäjän suuntaan. Boris Jeltsinin valtakaudella ainakin se olisi ollut poliittisesti mahdollista. Muistettakoon, miten Suomi onnistui aikanaan avaamaan vapaakaupan länteen ja säilyttämään Neuvostoliiton kaupan edut. Ukraina suurten armoilla Puolan ulkoministeri Radosław Sikorski onnistui helmikuussa 2014 neuvottelemaan tiekartan Ukrainan kriisin rauhoittamiseksi. Sen allekirjoittivat ukrainalaiset osapuolet sekä Venäjän, Saksan ja Puolan ulkoministerit. Sopimus ei pitänyt, kun Ukrainan presidentti pakeni Venäjälle, Venäjä miehitti Krimin ja levottomuudet ItäUkrainassa yltyivät sisällissodaksi. Tiekartta rauhaan on edelleen toteuttamiskelpoinen. Erityisen tärkeää on liennyttää Ukrainan venäläisvähemmistön ja valtaväestön väliset epäluulot. Oma viestini rauhantekijöille on, että rauhanprosessin edetessä nykyisillä ja tulevilla ukrainalaisyrityksillä on oltava esteetön vapaus kauppaan ja muuhun yhteistyöhön sekä EU:n että Venäjän talousliittoalueen yritysten kanssa ja päinvastoin. Vain se houkuttelee ulkomaiset investoijat liikkeelle. Ukrainan menestys säteilee myös Venäjälle ja EU:n itäosiin. Edut ovat yhteiset. Toivottavasti mieletön, ulkoakin lietsottu sapelien kalistelu päättyy pian. Ainakin siihen saakka ukrainalaisten kärsimykset jatkuvat. EU:n ehkäpä merkittävin perustajahahmo Jean Monnet arvioi 1940-luvun lopulla, että tiivis talousyhteistyö takaa parhaiten rauhan Euroopassa. Arvio on ollut oikea 70 vuotta. Puola voi syystäkin viettää EU-jäsenyyden 10-vuotisjuhlaa. Kirjoittaja on valtiotieteen maisteri Espoosta. FINLANDIA–POLSKA 2014–2015 45 Millainen merkitys pääsiäisellä on puolalaisille nykyisin? Mitä perinteestä halutaan siirtää seuraavalle sukupolvelle? Ja miten lapsiperheet pitävät puolalaisia perinteitä yllä Suomessa? Perhe ja perinteet TEKSTI JA KUVAT OUTI AALTONEN – Perinteet ovat tärkeä osa kansallista identiteettiä. Ne kertovat, mistä olemme kotoisin, ja luovat turvallisuuden tunnetta, vaikka olisimme kaukana kotoa, tiivistää kahden pienen lapsen äiti Urszula Szczygiel. Hän on perustanut perheen suomalaisen miehen kanssa Tampereelle. – Pääsiäisessä tärkeintä on sen uskonnollinen merkitys. Käyn ripillä ja paastoan ennen pääsiäistä. – Pääsiäinen on kevään juhla, kun on jo valoisaa ja luonto herää. Talven jälkeen kukkivat jo ensimmäiset kevään kukat. Pääsiäisen valmistelu käynnistyy kodin perusteellisesta siivouksesta: ikkunat pestään ja matot kuljetetaan ulkona. Siivouksella on myös vertauskuvallinen merkitys, se tukee sisäistä ja ulkoista puhdistautumista. Koti koristellaan korostamaan pääsiäisen sanomaa: kuolleista nousemista ja uuden elämän alkua. Pääsiäisruokien laitto on toinen suuri ponnistus, jonka jälkeen pääsee viettämään rauhassa pääsiäispyhiä, kertoo Szczygiel. – Todellinen juhla syntyy, kun sitä viettää perheen parissa. Yömessu hiljentää ja tuo ilon – Meidän perheessä pääsiäinen on todella tärkeä juhla, vaikka tärkein on meillekin joulu, kuten useimmille puolalaisille, kertoo Magda Miśkiewicz, kahden pienen tyttären äiti Częstochowasta. – Toinen pääsiäispäivä on suuri juhla, kuten koko hiljainen viikko. Mieluiten osallistun Ylösnousemuksen kirkossa pääsiäisyön messuun lauantaina kello 23, jolloin pyhitetään tuli ja vesi ja kuullaan tekstiä sekä Vanhasta että Uudesta testamentista. Puolen yön jälkeen on vuorossa ylösnousemuksen teema, ja kirkon kaikki kynttilät sytytetään. Tähän iltaan, jonka öinen tunnelma on aivan erityinen, kuuluu ensin hiljentyminen ja rauhoittuminen, sitten suuri ilo, kertoo Miśkiewicz. Hän haluaa siirtää lapsilleen pääsiäisperinteistä nimenomaan tämän 46 SUOMI–PUOLA 2014–2015 VUODENAIKAPERINTEET OSA III tekevät puolalaisen pääsiäisen hiljentymisen ja ilon kokemuksen pääsiäisyön pyhässä messussa. Śmigus Dyngus herättää Pääsiäismaanantain maallisempia perinteitä on Śmigus Dyngus, jolloin voi antaa hyväntahtoisen, märän herätyksen perheenjäsenelle vaikka suoraan vuoteeseen tai ulkosalla liikkuessa roiskauttaa reippaan kylmän suihkun vastaantulijan niskaan. Kansanuskomuksen mukaan Śmigus Dyngus herättää talven jälkeen ja tuo myös hedelmällisyyttä ja naimaonnea. Innokkaat nuoret miehet voivat näin Suomessa miltei kuin Puolassa Monika Kotelba muutti Suomeen vuosituhannen vaihteessa miehensä Adrianin saatua työpaikan Oulusta. Perheen molemmat lapset, 9-vuotias Juliusz ja 6-vuotias Laura, ovat syntyneet Suomessa. – Ulkomailla perinteet ovat vieläkin enemmän arvossaan: vietämme juhlia perheen tai ystävien kesken. Monet puolalaisista ystävistämme ovat jo muuttaneet pois Suomesta, ja muistamme lämmöllä yhdessä viettämäämme aikaa. – Olemme Puolassa tottuneet Pääsiäisvalmisteluja puolalaiseen tapaan tehtiin koko perheen voimin Tampereen Suomi–Puola -yhdistyksen kevättapahtumassa. mieleenpainuvan märällä tavalla osoittaa suosiotaan heitä kiinnostavalle neitoselle. Slaavilainen perinne on pakana-ajoilta ja samalla niin tunnettu ja hyväksytty, että kastuneet tyytyköön osaansa. – Kuljin pääsiäismaanantaina kadulla pahaa aavistamatta, kun takaa lähestyvä auto hiljensi vauhtia ja avoimesta ikkunasta päälleni kumottiin ämpärillinen kylmää vettä, kertoo Karina Błachnio Radomista. – Sisareni oli viisaampi. Hän oli ottanut kassiin vaihtovaatteet yllätyksen varalta. käymään pääsiäisenä kirkossa monta kertaa. Kiirastorstaina pappi pesee kirkossa 12 miehen jalat, aivan kuten Jeesus pesi opetuslastensa jalat viimeisenä iltana. Pitkäperjantain jumalanpalveluksessa on ristisaatto, ja lauantaina siunataan kirkkoon tuodut ruokakorit. Lauantai-illan myöhäinen messu kestää aamukolmeen, minkä jälkeen, kun on jo varhainen sunnuntaiaamu, nautitaan yhteisestä kestityksestä seurakuntasalin puolella. Kotelban mukaan Oulussakin on mahdollista viettää kirkollista pää- siäistä puolalaiseen tapaan, maanantain messua lukuun ottamatta. Suurin ero puolalaiseen pääsiäiseen on se, että ainakin Oulun korkeuksilla on pääsiäisen aikaan usein lunta maassa. – Kerromme lapsille pääsiäisen merkityksestä ja symboliikasta yksinkertaistetusti. Luemme perheessä lasten Raamattua, jossa kuvataan tapahtumia Jeesuksen elämästä. Sukupolvelta toiselle Kotelba kuvaa pääsiäistä perheen yhteiseksi laatuajaksi. Perhe viettää paljon aikaa keittiössä valmistautuessaan juhlaan. – Ruoan siunaus on puolalaisen pääsiäisperinteen olennaisimpia piirteitä. Kirkkoon vietävässä korissa on ehdottomasti mukana pääsiäiskakku babka, leipää, suolaa, pippuria ja piparjuuritahnaa, koristeltuja pääsiäismunia sekä savustettua lihaa. Jokaisella ruokatarvikkeella on oma symbolinen merkityksensä. Esimerkiksi munat ovat uuden elämän vertauskuva, kertoo Kotelba. Ruokakorin siunauksella on symbolinen merkitys: keneltäkään ei pidä puuttuman syötävää alkavan liturgisen vuoden aikana. Kirkkoon voi viedä myös ylimääräisen korin, joka lahjoitetaan varattomille tai vaihtoehtoisesti papille. – Pääsiäiseen liittyvät ruokaperinteet ovat meille opettaneet vanhempamme ja isovanhempamme. Żurekkeiton tuoksu liittyy mielessäni lapsuuden pääsiäiseen, samoin kuin babka-kakku ja muut leivonnaiset sekä isäni itse savustamat makkarat, muistelee Kotelba. Lapset osallistuvat hyvin mielellään keittiöpuuhiin ja munien koristeluun. – Kirjailemme kuoreen kuvioita tai kirjoitamme vaikkapa tervehdyksen Alleluja. Sipulinkuorilla munan pinnan voi värjätä kauniin pronssinsävyiseksi. Muistan vieläkin myyjän ilmeen kaupassa Oulussa, kun kerroimme haluavamme ostaa pussillisen sipulinkuoria, hymyilee Kotelba. Keitto, joka tekee riippuvaiseksi. Liemen sopiva happamuus ja täyslihamakkaran vieno savuisuus hivelevät aisteja. Żurek on myös terveellistä – maitohapot hyväilevät vatsaa. Keitosta on lukuisia variaatioita, mutta aina se on yhtä hyvää. Puolan kansallisaarteita. Kauppias Jerzy eli Jurek Bernhard pääsi hyvän ruuan makuun jo pikkupoikana. Hän vieraili usein Gdanskin lähellä Pszczółkin metsiä vartioineen setänsä perheessä. – Aamu alkoi munankeruulla kanalasta. Munakkaan päälle ripoteltiin kirpeää ruohosipulia. Tarjolla oli myös vintillä kuivattuja, kotiporsaasta tehtyjä täyslihamakkaroita, tädin kotijuustoa ja ahh – leivän päällä itse suolattua ja kuivattua smalecia, siansilavaa. Entä vastalypsetty hunajainen maito? Reseptien salat kiinnostivat niin, että kommunistipampuille kokannut isoäiti joutui hätistelemään Jurekia helmoistaan pois. Flakia ja bigosia Jurekin puolalaiskauppa Polskie Delikatesy on toiminut jo viisi vuotta Helsingin Hakaniemen hallissa. – Nykyisin asiakkaista yli puolet on suomalaisia. Reissun jälkeen tullaan kyselemään tummakylkisiä kabanosseja, kuivattua krakovanmakkaraa tai katajansavussa varttunutta metsästäjänmakkaraa. Ja niissä ei jauhoja käytetä. Lehmänvatsakeitto flakilla on on ystävänsä, samoin kuin piparjuuritahnalla. Soppakanuunassa muhivaa hapankaalipataa tilataan erilaisiin tilaisuuksiinkin. Kuulemma purkitettu silavakin menee kaupaksi. Sitä puolalaisravintolat tarjoavat usein alkupalaksi leivän kanssa. Hitiksi on muodostunut hunajasta, siemenistä ja pähkinöistä tehty keksi – terveysruokaa sekin. Halpa maalaiskeitto Żurekia on sanottu Puolan vanhimmaksi keitoksi. Alunperin se oli köyhien keitto. Liemi hapatettiin kuivuneesta leivänkannikasta, sakeutettiin perunalla ja lisättiin savukylkeä. Äärettömän yksinkertainen ruoka päätyi kuninkaidenkin keittiöön. Ja juhlapöytiin. Hapatus onnistuu myös ruisjauhoilla. Litra vettä, lasillinen ruisjauhoja ja kolme päivää odotusta. Kiireinen turvautuu pullotettuun valmishapatteeseen, jota saa Hakaniemen hallista. TEKSTI PÄIVI EROLA RESEPTI Jurekin żurek 8 hengelle, valmistusaika 1 h 600 g tuhdisti valkosipulista täyslihamakkaraa, 400 g savustettuja porsaanluita 1 l hapatelientä (zakwas) 1 porkkana 1/2 selleriä pala purjoa 1 iso sipuli 1 juuripersilja 4 isoa valkosipulinkynttä 3,5 l vettä 1 rkl piparjuuritahnaa suolaa, pippuria maustepippuria laakerinlehti 1 tl meiramia Lisäksi: 250 ml hapankermaa 6 keitettyä kananmunaa keitettyä perunaa Laita vesi ja savuluut kattilaan. Lisää suola, paloitellut vihannekset, sipuli ja mausteet. Keitä kunnes luut pehmenevät. Siivilöi liemi. Lisää liemeen luista eroteltu liha ja paloiteltu makkara. Keitä 7 minuuttia. Lisää hapanliemi, murskattu valkosipuli ja piparjuuritahna. Keitä hiljakseen vielä kymmenisen minuuttia. Lisää lopuksi hienonnettu meirami. Sekoita hapankerma tilkkaan lientä ja lisää hyvin sekoittaen kattilaan. Älä keitä enää. Tarkista maku. Lisää tarvittaessa pippuria ja suolaa. Tarjoa puolikkaan keitetyn kananmunan ja keitettyjen perunoiden kera. Perunat voi myös raastaa. Lisää halutessasi ripaus sitruunamehua tai paistetun savukyljen murusia. FINLANDIA–POLSKA 2014–2015 47 Vuonna 2014 pyhäksi julistettu Karol Wojtyła tunnetaan laajasti puolalaisena paavina, Johannes Paavali II:na, mutta harva tietää hänen olleen myös runoilija ja näytelmäkirjailija. KAROL WOJTYŁAN NÄYTELMÄT PUOLAN RUNOUDEN JÄTTILÄISIIN KUULUNUT TADEUSZ RÓŻEWICZ (1921–2014) TUNNETTIIN MYÖS ABSURDIN TEATTERIN PIONEERINA, PROSAISTINA JA ELOKUVAKÄSIKIRJOITUKSISTA. RÓŻEWICZ ON OLLUT EHDOLLA NOBEL-PALKINNON SAAJAKSI. TEKSTI MARJUKKA MÄYRY Tadeusz Różewicz in memoriam Różewiczin mittavasta tuotannosta on ilmestynyt suomeksi ainoastaan Jarmo Jääskeläisen kääntämä runovalikoima Ja niin edelleen (Tammi 1975). Teoksessa on muun muassa Kertomus vanhoista naisista. Se oli yksi runoista, jonka kirjallisuudentutkija Topi Lappalainen esitteli Vantaan Puola-yhdistyksen runoillassa Tikkurilan kirjastossa syksyllä 2014. YRITYS YMMÄRTÄÄ IHMISTÄ Tekstiä kivissä Helsingissä Lappalainen kertoi kirjailijan tuotannosta ja elämästä muun muassa sen, että Tadeusz Różewicz oli läsnä patsaan paljastustilaisuudessa Helsingissä 1997. Helsingin Siltamäen Rantapuistoon on sijoitettu puolalaissyntyisen professorin Radosław Grytan teos Monumentti tavallisille, jolla tekijä sanoo halunneensa ylistää tavallista arkea. Teos muodostuu kahdestatoista hiomattomasta graniittilohkareesta, joihin on hakattu katkelmia Różewiczin runosta. Koko runo on kaiverrettu informaatiokiveen suomeksi, puolaksi ja englanniksi. TEKSTI EMIL ANTON Kirsti Siraste on suomentanut valikoiman Karol Wojtyłan runoja (Lähteelle on vielä matkaa), mutta Wojtyłan näytelmät ovat vielä suomentamatta, eikä niitä taideta Suomessa kovin laajasti tuntea. Muille kielille käännöksiä on tehty, ja ainakin Puolassa Wojtyłan näytelmiä on esitetty myös teattereissa. Sanan teatteria sota-aikana Karol Wojtyła kiinnostui jo koulupoikana kirjallisuudesta, runoudesta ja teatterista. Hän näytteli sotaisina opiskeluaikoinaan maan alla toimineessa Rapsodisessa teatterissa, joka halusi natseja uhmaten säilyttää puolalaista kulttuuria. Ideana oli tehdä ”sanan teatteria”, joka ei vaatinut juuri lainkaan rekvisiittaa. Esitys voitiin pistää pystyyn yksityiskodissa, ja jos natsit sattuivat tarkastuskäynnille, vieraat saattoivat sanoa olevansa teekutsuilla. Jo varhain Wojtyłassa heräsi halu kirjoittaa omia näytelmiä. Meidän Jumalamme veli -näytelmän alkuun hän kirjoitti, että kyseessä on próba przeniknięcia człowieka (yritys läpäistä tai läpivalaista ihminen). Tämä tiivistää oikeastaan koko Wojtyłan elämänprojektin. Wojtyłan näytelmät esittävät taiteellisessa muodossa sen, mitä hänen muut teoksensa sanovat filosofian ja teologian kielellä. Wojtyłan kolmen näytelmän nimet ovat Meidän Jumalamme veli (Brat naszego Boga), Korukauppiaan paja (Przed sklepem jubilera) ja Isyyden säteily (Promieniowanie ojcostwa). Ne on kirjoitettu vuosina 1945–1964 ja julkaistu sittemmin useaan otteeseen, mm. kokoelmassa Poezje, dramaty, szkice. Tryptyk Rzymski (Kraków: Znak 2007). Meidän Jumalamme veli Wojtyłan ensimmäinen näytelmä perustuu historialliseen henkilöön, Adam Chmielowskiin eli veli Albertiin. Chmielowski oli tunnettu krakovalainen taidemaalari, joka jätti taiteen ja ryhtyi auttamaan köyhiä sääntökuntaveljenä. Veli Albertin esimerkki oli Wojtyłalle ratkaisevana apuna hänen omassa päätöksessään luopua teatterista ja seurata pappiskutsumusta. Näytelmä käsittelee suuria teemoja kuten taiteen arvoa, 48 SUOMI–PUOLA 2014–2015 köyhyyden ongelmaa ja väkivaltaisen vastarinnan oikeutusta. Sen avainsanoiksi voisi nostaa Adamin rippi-isän ohjeen ”Anna rakkauden muovata sinua” tai kommunistien sensuuriin joutuneen loppulauseen, jossa veli Albert sanoo valinneensa suuremman vapauden. Korukauppiaan paja Kuuluisin Wojtyłan näytelmistä lienee Korukauppiaan paja, josta on tehty elokuvakin (1989, it. La bottega dell’orefice, engl. The Jeweler’s Shop). Wojtyła kuvaili näytelmää mietiskelyksi, joka menee välillä draaman puolelle. Teemana on rakkaus ja avioliitto, ja sitä tarkastellaan kolmen eri pariskunnan näkökulmasta. Ensimmäinen pari on onnellinen, toinen onneton. Kolmannen parin muodostavat toisiinsa rakastuneet ensimmäisen parin poika ja toisen tytär, jotka pohtivat avioliittoon sitoutumisen haasteita. Vihkisormusten symboliikka puhuttelee monin tavoin. Kun esimerkiksi toivoton Anna haluaa myydä sormuksensa pois, korukauppiaan vaaka näyttää nollaa. Sulhanen on yhä elossa. Vaaka ei osoita vain metallin painoa vaan ihmisen taakan ja kohtalon. Isyyden säteily Wojtyłan viimeinen näytelmä on hyvin vaikeatulkintainen mutta sitäkin kiehtovampi. Siinä Adam pohtii raamatullisen kaimansa mukanaan tuomaa painolastia sekä itsekkyyden ja isyyden ongelmaa. Miksei Jumala voinut luoda ihmistä niin, että hän ulkoisesti lisääntyisi, mutta hänen sisäisen minänsä ei tarvitsisi ottaa isyyden vastuuta? Salaperäinen hahmo nimeltä Äiti kehottaa Adamia astumaan ”isyyden säteilyyn” ja tulemaan ensin itse lapseksi. Vasta sitten Adam voi kypsyä isyyteen ja rakkauteen. PS Mielestäni Wojtylan näytelmät pitäisi saada käännettyä kokonaan suomeksi. Kirjoittaja on puolan kielen opettaja ja teologian tohtorikoulutettava. Kertomus vanhoista naisista Minä pidän vanhoista naisista rumista naisista motkottavista mummoista he ovat maan suola he eivät inhoa inhimillistä jätettä he tuntevat rakkauden ja uskon mitalin kääntöpuolen he tulevat ja menevät diktaattorit leikkivät pelleä heidän kätensä ovat likaiset ihmisveren tahrimat vanhat naiset nousevat aamun sarastaessa ostavat lihaa hedelmiä leipää siivoavat valmistavat ruokaa seisovat kadulla kädet ristissä vaikenevat vanhat naiset ovat kuolemattomia Hamlet riehuu verkossa Faust näyttelee alhaista ja naurettavaa roolia Raskolnikov iskee kirveellä vanhat naiset ovat tuhoutumattomia he hymyilevät lempeästi jumala kuolee vanhat naiset nousevat niin kuin joka päivä aamun sarastaessa ostavat leipää viiniä kalaa sivilisaatio kuolee vanhat naiset nousevat aamun sarastaessa avaavat ikkunat siivoavat roskat ihminen kuolee vanhat naiset pesevät ruumiit hautaavat kuolleet istuttavat kukkia haudoille minä pidän vanhoista naisista ryppyisistä naisista motkottavista mummoista he uskovat ikuiseen elämään he ovat maan suola puun kuori he ovat eläinten nöyrät silmät he näkevät pelkuruuden ja sankaruuden suuruuden ja pienuuden oikeissa suhteissa arkipäivän vaatimuksiin heidän poikansa löytävät Amerikan tuhoutuvat Thermopylaissa kuolevat risteillä valloittavat avaruuden vanhat naiset lähtevät aamun sarastaessa kaupunkiin ostavat maitoa leipää lihaa maustavat keiton avaavat ikkunat vain narrit nauravat ryppyisille naisille motkottavat mummoille sillä he ovat kauniita naisia hyviä naisia vanhoja naisia he ovat muna salaisuus ilman salaisuutta vierivä pallo vanhat naiset ovat pyhien kissojen pyhiä muumioita he ovat pieniä kurttuisia kuivuneita lähteitä hedelmiä tai lihavia munanmuotoisia buddhia kun he kuolevat silmistä virtaa kyynel joka yhtyy suupielessä nuoren tytön hymyyn FINLANDIA–POLSKA 2014–2015 49 PEHMOPAPERIEN KULUTUS PUOLASSA KOVASSA KASVUSSA BERLIININ KAUTTA ŚWINOUJŚCIEEN TEKSTI ANNE HUJALA Me useiden vuosikymmenien aikana Puolassa käyneet muistamme ravintoloiden pienet kiiltäväpintaiset wc-paperit tai käteen hajoavat wc-paperit, jos paperia ylipäätänsä oli. Jokainen on omin silmin pystynyt näkemään muutoksen pehmopapereiden kulutuksessa Puolassa. Vahvana toimijana Puolan pehmopaperimarkkinoilla on suomalainen Metsä Tissue. Viime vuoden lopulla Metsä Tissue otti käyttöön Etelä-Puolassa Krapkowicessa uudistetun pehmopaperitehtaan. Konekanta kasvoi kahdella uudella alansa huipputeknologiaa olevalla pehmopaperikoneella ja uudella suurkuluttajatuotteiden jalostuslinjalla. Investoinnin arvo oli yli 55 miljoonaa euroa, ja se on Metsä Tissuen historian suurin investointi. Krapkowicen tehdas onkin Euroopan nykyaikaisin pehmopaperien tuotantolaitos. Ympäristöpäästöjä pystyttiin vähentämään uudella teknologialla huomattavasti. VANTAAN SPY Świnoujście on Puolan läntisin satamakaupunki ja myös yksi tärkeimmistä, koska laivat voivat lähestyä satamaa säässä kuin säässä kahden aallonmurtajan suojassa. Kaupunki on myös suosittu loma- ja kylpyläkohde. TEKSTI ANITA LINNAMÄKI Yksi kauneimmista ravintolan vessoista Varsovassa on Nowy Światilla sijaitsevassa ravintola Fridassa. Świnoujście sijaitsee 44 saarella, joista asuttuja ovat vain Uznam (Usedom), Wolin ja Karsibór. Asumattomilla saarilla on rikas eläinlajisto ja kasvikunta. Kaupunkielämän, koskemattoman luonnon, rantaelämän ja kylpylähotellien sekoitus tekee Świnoujściesta yhden Puolan mielenkiintoisimmista turistikohteista. Kaupungin pitkä ja noin sata metriä leveä, valkoinen ja hienojyväinen hiekkaranta on ihannepaikka auringonpalvojille. Myös purjehtijat, lainelautailijat ja muut vesiurheilun harrastajat suosivat paikkaa rannikon lämpöisimmin meriveden ansiosta. Szczecinin korkeimmassa rakennuksessa, Pazimin toimistotornin ylimmässä kerroksessa sijaitsevasta kahvilasta, Cafe 22, on upea näköala yli kaupungin. Kannattaa ehdottomasti pistäytyä kahvilla tai oluella. Maittavan lounaan voi nauttia Vanhankaupungin linnaravintolassa Na Kuncu Korytarza. Kuva: Puolan matkailujärjestö POT. Pitkä rantabulevardi puistoineen, ravintoloineen ja baareineen houkuttelee kävijöitä koko Euroopasta. Kuva: Keijo Mäyry. Liuta linnakkeita Mielenkiintoinen nähtävyys Świnoujściessa on Fort Anioła (Enkelin linnake), preussilaisten 1854–1858 rakentama, kolmikerroksinen pyöreä rakennelma, jossa ylimpänä on terassi ja näköalatorni. Nykyisin tilassa järjestetään erilaisia kulttuuri- ja vapaa-ajan tapahtumia, kuten ritariturnajaisia. Linnakkeessa on kahvila ja meripihkakorujen myyntinäyttely. Muita linnoituksia ovat Fort Zachodni (Läntinen linnake); nykyisin linnoitushistoriallinen museo, ja Fort Gerharda (Itäinen linnake); nykyisin rannikkopuolustuksen museo. Monta reittiä Świnoujścieen pääsee meritse päivittäin noin seitsemässä tunnissa Ystadista tai Kööpenhaminasta. Suomesta ei laivayhteyttä ole, mutta matka on helppo tehdä vaikkapa niin kuin Vantaan Puola-yhdistys teki 2014 eli lensimme 220 kilometrin päähän Berliiniin. Vaihtelua automatkaan saa, kun ajaa mennessä Saksan puolella ja palaa Puolan puolella tai päinvastoin. Saksan puolelta löytyy esimerkiksi kolme kylpyläkaupunkia, Jasmundin kansallispuisto ja Peenemünde. Berliinissä tutustuimme muun muassa kahteen vaikuttavaan muistomerkkiin. Holokaustin muistomerkki (2005) Brandenburgin portin lähellä käsittää 2711 erikokoista, harmaata kivipaatta. Peter Eisenman muistuttaa teoksellaan, että Talmudissa on sama määrä aukeamia. 50 SUOMI–PUOLA 2014–2015 Turkoosijärveltä Szczeciniin Matkalla Szczeciniin poikkesimme Wolinin kansallispuiston Turkoosijärvelle, jota myös Smaragdijärveksi kutsutaan. Se on vain 1,6-hehtaarinen, mutta syvä tekojärvi vuodelta 1945. Aiemmin paikalla sijaitsi kalkkikaivos. Vesi kimaltelee sinisen ja vihreän värin eri vivahteissa johtuen valkoisesta kalkkikivipohjasta ja kalsiumyhdisteiden liukenemisesta veteen. Szczecin on yli 400 000 asukkaan vilkas ja tärkeä satamakaupunki sekä laivanrakennus- ja bisneskeskus. Turisteja vetävät puoleensa monet ihastuttavat nähtävyydet, useat puistot ja virkistysalueet sekä vaikuttava määrä baareja. Szczecinin arkkitehtuuria verrataan usein Pariisin; molempien kaupunkisuunnittelusta vastasi paroni G.E. Haussman. Róźankan ruusutarhassa riittää loistoa ja tuoksua koko kesän, sillä eri lajikkeita on nykyisin 107 ja ruusuja kaikkiaan yli 9 000. Tarha perustettiin puutarha-alan maailmannäyttelyn kunniaksi 1928. Wajdan kädenjälki. Paluumatkalla tutustuimme Międzyzdrojen kaupunkiin Wolinin saarella. ”Itämeren helmessä” sijaitsee Puolan tähtien suosima lomahotelli Amber Baltic, ja tähtien bulevardiin on ikuistettu tunnettujen näyttelijöiden ja muiden kuuluisuuksien kädenjäljet. Kuva: Keijo Mäyry. FINLANDIA–POLSKA 2014–2015 51 VANTAA KAUPUNKIJUHLISSA TURKU JUHLAVANA PORVOO ALL TIMES HIGH Porvoonseudun Puola-yhdistys on kasvanut niin, että se saavutti historiansa suurimman jäsenmäärän 2014. Vuoden mittaan jäsenten keski-ikäkin aleni, sillä jäsen numero 100 on syntynyt 2001. Saimme pystyttää telttakatoksemme hyvin keskeiselle paikalle ns. Lairalan aukiolle. Esittelimme kävijöille Vantaan ystävyyskaupunkia Słupskia sekä Puolan-matkojemme kohteita vuosien varrelta. Tarjosimme myös puolalaisia maistiaisia kuten bigosia, sernikiä ja maukkaita mehuja. Perinteisen bigosin valmisti Hakaniemen hallin Polskie Delikatesy. Teltalla kävi päivän aikana lähes 200 vantaalaista. Kuva: Keijo Mäyry. Turun Suomi–Puola-yhdistyksen puheenjohtajia ja varapuheenjohtajia 1998–2014: Kalervo Hovi, Ilkka Raimo, Kristiina Peltonen, Zdzisław Mackiewicz, Teuvo Huotari, Merja Tuomola, Leena Laajo-Szańkowska, Tuula Mackiewicz ja Aivi Ojala. LAHTI TALKOISSA TEKSTI MERJA ÅKERLIND Lahden Puola-yhdistykselle tuli vuodesta 2014 talkootyön näyttö. Pienestä joukostamme löytyi valvojia koko ajaksi tammikuiseen kuvitusnäyttelyyn Sibeliustalolle. Se tiesi monia hedelmällisiä keskusteluja. Talkooapua vaativat myös perinteiset tapahtumamme, kuten Jerzyn Jazzit, Mahdollisuuksien tori ja matkailuilta. Matkailuillan uutuus oli suora kuvayhteys, jolla sihteerimme Sofia Lisowski välitti tunnelmia Varsovasta. Hallituksen jäsen Kyösti Isosaari on taas matkaillut ahkerasti kameroineen Puolassa. Uusia otoksia nähdään ravintola Hiidenkivessä marraskuun 2014. Auvo Jokinen in memoriam Lahden-yhdistyksen kunniapuheenjohtaja Auvo Jokinen kuoli 85-vuotiaana syyskuussa 2014. Hänet muistetaan myös SPYL:n hallituksen pitkäaikaisena jäsenenä. Auvo Jokinen otti yhdistyksen hoitoonsa 1977, kun ensimmäinen puheenjohtaja jätti Lahden vain puoli vuotta perustamiskokouksen jälkeen. KRAKOVA KOETTELI JALKOJA TEKSTI JA KUVA VIRPI KOHO Krakovassa ehtii nähdä paljon kolmessakin päivässä. Sen totesimme yhdistyksen vuoden 2014 matkalla. Ensikertalaiset halusivat urakoida samana päivänä seudun kuuluisimmat nähtävyydet, Wieliczkan suolakaivoksen ja Auschwitz-Birkenaun. Seuraavana päivänä sanelivat sitten kipeytyneet jalat tahdin. Krakovassa nähtävyyskierroksia helpottivat golfautot. Niiden kyydissä saattoi istua ja nähdä sekä vanhan kaupungin keskustaa että juutalaiskaupungin Kazimierzin tai ajella jopa yli Veikselin ja katsella ghettoa ja käydä Schindlerin tehtaan museossa. Kuninkaanlinnan portaissa alkoi sitten väsymys jo painaa. Onneksi joka paikassa oli paljon katukahviloita ja -ravintoloita, joihin voi istahtaa lepuuttamaan jalkoja. SIENIÄ RIITTI TEKSTI KARL LAXELL Porvoon-yhdistys jatkoi liki 40-vuotista sieniretkiperinnettään Kerkkoon majan maisemissa 2014. Viimeinen lämmin syyspäivä suosi sienestäjiä, joihin Auvo Jokinen (keskellä) johdatteli puolalaisvieraat Lahden kaupungin johdon pakeille 1978, jolloin juhlittiin suomalais-puolalaisen ystävyysseuratyön 50:tä vuotta. Kuva Hannu Miilus. Jokinen jatkoi yhdistyksen hallituksessa tälle vuosituhannelle. Hänet nähtiin hyväntuulisena juttuseurana teltassamme kansainvälisillä markkinoilla vielä silloinkin, kun voimat eivät enää riittäneet myyntipöydän ääreen. Kajaanin Suomi–Puola-yhdistyksellä on menossa yhdeksäs toimintavuosi. Yhdistys on verkostoitunut paikallisella tasolla muiden ystävyysseurojen ja toimijoiden kanssa. Tapaamme esimerkiksi ystävänpäivän merkeissä ja joulumyyjäisissä. Lisäksi seurat esittäytyvät vuosittain kirjastolla. Kajaanin Ammattikorkeakoululla on yhteistyösopimus Rzeszówin yliopiston kanssa, ja sen kautta on Puolasta tullut opiskelijoita Kajaaniin. Seura on heidän kanssaan yhteistyössä ja saa apua myös puolan opiskeluun. Toiminta on siirtynyt enemmänkin sosiaaliseen mediaan. Se luo hyviä mahdollisuuksia yhteydenpitoon, mutta luo luonnollisesti haasteita perinteiselle yhdistystoiminnalle. Yhdistyksellä on kotisivut ja facebookissa oma sivu ja ryhmä sekä TAMPERE PIKNIKILLÄ TEKSTI OLGA JUUTISTENAHO 52 SUOMI–PUOLA 2014–2015 kuului ryhmä suurlähetystöstä sekä kvartetti Vantaanyhdistyksestä. Vaikka suppilovahverot loistivat poissaolollaan, riitti muita sieniä. KAJAANIN KUULUMISIA TEKSTI JA KUVA KALEVI SAARINEN Kuva: Liisa Kylliäinen Piknikpurtavaa ja pallopelejä Pyynikillä – puolalaisittain Ulkoilmatapahtumista on Tampereen Puola-yhdistyksessä syntynyt jo pienoinen perinne. Suuntasimme syksyn 2014 alun kunniaksi piknikille luonnonkauniisiin järvimaisemiin. Tapahtuma houkutteli Pyynikille kaikenikäistä osallistujaa, ja tunnelma oli puolalaisen välitön ja rento. Auringonpaisteessa pääsimme yhdessä pelailemaan frisbeetä, krokettia, höntsyjalkapalloa ja tietenkin myös suomalaiskansallisempaa mölkkyä. Pelien säännöt käytiin läpi sekä suomeksi että puolaksi, joten uusiakin lajeja oli helppo kokeilla. Pelailun ohessa nautimme yhteisistä piknik-eväistä. Tapahtuman kuvareportaasi on katseltavissa facebook-sivuillamme www.facebook.com/suomipuolatampere. Sivuilla on jo yli 150 tykkääjää – liity sinäkin mukaan! Osa joukosta ehti käväistä päiväretkellä Zakopanessa. Kolmen tunnin hissilippujonotus Tatran Kasprowy Wierchille ei haitannut, sillä ilma oli hieno ja näkymät ylhäältä majesteetilliset. Kuva: Outi Aaltonen Dekonstrukcja jest konstrukcją rewolucji. lisäksi ryhmät erilaisille puolan ystäville. Kummassakin on nyt noin 100 jäsentä – monet puolalaisia. Se on paljon verrattuna yhdistyksen jäsenmäärään, noin 30:een. HELSINKI KOUKUSSA KALEVALAAN TEKSTI PÄIVI EROLA Helsingin Puola-yhdistys sai 2014 jo viidennen kerran Svenska Kulturfondenilta 1 000 euron apurahan ruotsin kielen stipendiaattia varten. Sen saajaksi valittiin Gdanskin yliopiston skandinavistiikan laitoksen esimiehen, professori Hieronim Chojnackin kanssa neljännen vuoden opiskelija Aleksandra Studzińska. Aleksandra osallistui Helsingin kesäyliopiston ruotsin keskustelukurssille. Myytti vaikenevasta kansasta osoittautui täysin vääräksi. Kulttuuriero näkyi kurssilaisten laajassa ikähaitarissa. – Puolassa kuusikymppiset eivät opiskele kesäkursseilla vieraita kieliä. Yhdistys hoiti käytännön järjestelyt ja vastasi kustannuksista apurahan turvin. Muistoksi vierailustaan Aleksandra sai toivomansa ruotsinkielisen Kalevalan; saagamme oli tuttu jo luennoilta. Adam Korpak: Aforyzmy przy goleniu. Antykwa 2011. FINLANDIA–POLSKA 2014–2015 53 KÄÄNTÄJÄN KANTILTA Suloinen voitto sanoista llustration: Lasse Rantanen, 2012 © Sibelius Society of Finland Suomi-Puola Yhdistysten Liitto SPYL juhlistaa 2015 vietettävää Jean Sibeliuksen syntymän 150-vuotisjuhlavuotta Sibelius-konsertein Puolassa. Lisätietoja www.suomi-puola.net UUSI LEVY LÄHES UNOHDETTUA PIANOMUSIIKKIA Puolassakin opiskellut diplomipianisti Matti Asikainen tulkitsee levyllään Henryk Melcerin (1869–1928) pianokappaleita. Melcer on musiikkimaailmassakin melko tuntematon. Asikainenkin tutustui säveltäjäpianistin tuotantoon ja Suomen-yhteyksiin vasta levytysprojektin yhteydessä. Levy on Melcerin alkuperäisten pianoteosten ensimmäinen kokonaistallenne. Henryk Melcer: Piano Works Matti Asikainen, piano. Acte Préalable AP0261 Harvoin joku muu tunne on niin hurmaava kuin se, jonka herättää valmis kirjan käännös. Tämän banaalin asian tajusin jälleen kerran, kun puolannokseni Risto Isomäen Sarasvatin hiekkaa -kirjasta valmistui. Varmasti tällainen tunne johtuu suloisesta voitosta, joka on saatu sanoista monimutkaisen ja uuvuttavan työn jälkeen. Ehkä juuri se – melkein aina pitkä – prosessi tuo sitten varsinaisen palkinnon eli kokonaan käännetystä kirjasta johtuvan mielihyvän. Joskus ihmiset kyselevät, kuinka kauan kestää kirjan kääntäminen, luenko ensin romaanin ja seuraavaksi käännän sen, pitäisikö minun lukea käännettävän teoksen arvosteluja. Vastaan yleensä, että tavallisesti käännös syntyy kolmessa kuukaudessa, vaikka todellisuudessa työ ulottuu sen ajan ulkopuolelle, koska viimeistely on yhtä pitkä ja monimutkainen prosessi. Usein luen kirjan kokonaan ja sen jälkeen aloitan kääntämisen. Ensimmäinen sivu on aina vaikein. Vaikka kääntämistyö tuntuu joskus uuvuttuvalta, sanallisten vastineiden löytäminen antaa paljon iloa, jota riittää taas vähäksi aikaa. Aurinkoisia hetkiä syntyy myös kirjeenvaihdossa kirjailijoiden kanssa. Se on mahtava työväline, jonka avulla voidaan ratkaista erilaisia kirjaan kytkettyjä salaisuuksia. Kääntäminen on myös erittäin tehokasta aivojen sairauksia estävää toimintaa: kääntäjä ei tule todennäköisesti kärsimään esimerkiksi Alzheimerista. Käännöstyö edellyttää laajaa erilaisten asioiden tuntemusta sekä valppautta. Tässä hommassa ei saa tyytyä näennäisen hyvään ja helppoon ratkaisuun vaan pitää jatkuvasti kyseenalaista omia valintoja, jotta virheitä ei tulisi liikaa. Mutta jos virheitä tulee, eikä kääntäjä pysty huomaamaan niitä viimeistelyvaiheessa, ei saisi masentua, sillä tärkein on lopputuloksen kokonaiskuva. Jos käännös toimii, pikkuvirheillä ei ole merkitystä. Niistä iloitsee ehkä joku yliopistotutkija, joka tarkastelee kääntämiseen liittyviä kysymyksiä omassa väitöskirjassaan. BOŻENA KOJRO FINLANDIA–POLSKA 2014–2015 55
© Copyright 2024