Kala joka halusi siivet.pdf
Kala joka halusi siivet - beniniläislasten tarinoita sanoista kuviksi Ateneumin taidekasvatusprojekti Beninissä Beninissä Länsi-Afrikassa, Grand Popon kylässä sijaitsee suomalais-afrikkalainen kulttuurikeskus Villa Karo. Siellä järjestettiin tammikuussa 2011 lasten kuvataidetyöpaja, jonka tavoitteena oli houkutella esiin lasten tulkintoja afrikkalaisista tarinoista. Mikään ei ole Afrikassa ennakoitavissa, ei myöskään työpajan kulku, mutta sekä lapsille että ohjaajille yhteistyö oli ikimuistoinen elämys. Aluksi oli näyttely Taidekasvatusprojekti Kala joka halusi siivet on osa Ateneumin pyrkimystä löytää monikulttuurisia lähestymistapoja museon kokoelmien sisältöihin. Kalevala-taide ja itse Kalevala on aikaisemminkin ollut hedelmällinen lähtökohta, kun on etsitty tapaa jakaa ja verrata eri kulttuureiden tulkintoja kulttuurin perustarinoista. Villa Karo, Grand Popo, Benin [vas] Le Kalevala -näyttelyn avajaiset Villa Karossa. [oik] Ateneum oli yhteistyökumppanina mukana Villa Karossa vuodenvaihteessa 2010–2011 esillä olleessa Kalevala-aiheisessa näyttelyssä Le Kalevala. Siinä nähtiin viiden beniniläisen ja viiden togolaistaiteilijan teoksia, yhteisenä aiheena maailman syntytarina. Teokset oli tilannut Kalevalaseura. Näyttelyssä oli myös kopioina esillä suomalaista Kalevala-aiheista taidetta mm. Ateneumin ja Gallen-Kallelan museon kokoelmista. Lisäksi esiteltiin koululaisille järjestetyn piirustuskilpailun satoa. Myös lasten piirustuskilpailun aiheeksi annettiin kuvata maailman syntyä. Ateneumin taidekasvattajat toivoivat mahdollisuutta jatkaa työskentelyä afrikkalaisten lasten kanssa taidekasvatuksen merkeissä. Työn tuloksia haluttiin esitellä Ateneumissa, jolloin kosketus afrikkalaiseen kulttuuriin antaisi virikkeitä monikulttuuriselle taidekasvatustyölle Suomessa. Yhteistyössä Villa Karon Ystävät ry:n ja Villa Karon henkilökunnan kanssa tarjoutui tilaisuus järjestää Villa Karon tiloissa työpaja vielä Le Kalevala -näyttelyn ollessa esillä. Koordinaattoriksi Beniniin saatiin Hämeenlinnan lasten ja nuorten kuvataidekoulun rehtori Pekka Lehtimäki, työpajan opettajaksi beniniläistaiteilija Victor Amoussou, ja opettajan assistentiksi tekstiilitaiteilija Leea Pienimäki-Amoussou. Työpajaan osallistui kahdeksan 7-16 -vuotiasta lasta, viisi poikaa ja kolme tyttöä. Heidät oli valittu etukäteen piirustuskilpailuun osallistuneiden joukosta. Lapset tulivat eri kouluista eivätkä tunteneet toisiaan ennestään. Maalaaminen kuvan tekemisen tekniikkana Le Kalevala -näyttelyn yhteistyötahot: Villa Karon Ystävät ry, Kalevalaseura, Gallen-Kallelan Museo, Ateneumin taidemuseo. Näyttely oli auki kulttuurikeskus Villa Karossa 11.11.2010–31.1.2011 Työpajaan osallistuivat seuraavat lapset (vasemmalta ylhäältä): Faissolath Balley, Ephesienne Kouvide, Victorin Akossou, Nestor Noutchet, Ghislain Alowa-Kinnou, Modeste Djossou, Genevieve Abokini ja Bernardin Akakpo. Piirustuskilpailu [vas] Palkintojen jako. Palkinnot jakoi Gallen-Kallelan Museon museonjohtaja Tuija Wahlroos.[oik] oli heille kaikille aivan uutta. Kolme päivää kestäneen työpajan tuloksia voi ihailla tässä raportissa. Kulttuurikeskus Villa Karo tarjosi Kala joka halusi siivet -projektille tilan monitoimitalo Lissa Gbassassa. Johtaja Kwassi Akpladokou vastasi paikallisista kontakteista. Työskentelytila sopi mainiosti tarkoitukseen: heleänturkoosi, bambulla katettu avopiha, josta on esteetön merinäkymä kauas maailman ääriin, herkisti aistit ja avasi mielet. Ensimmäinen aamu Lapset olivat työpajan takia pois koulusta kolme päivää, joten työpajaan osallistumiseen tuli saada lupa sekä vanhemmilta että kouluista. Päivittäiseksi työajaksi sovimme klo 10–16. Afrikassa lapset heräävät varhain ja syövät ennen kouluun lähtöä kotona kevyesti, joten työpajan vetäjän Victor Amoussoun vinkistä aloittaisimme päivät aamiaisella ja alkuiltapäivästä olisi lounas. Ensimmäisen päivän aamuna kuvittelimme lähteneemme hyvissä ajoin Villa Karoon viemään materiaaleja ja järjestelemään työskentelytilaa. Yllättäen kaikki lapset olivat paikalla jo saapuessamme. Esittäydyimme lapsille, sekä esittelimme kameran ja nauhurin, joilla dokumentoisimme työskentelyä. Lapset esittäytyivät hiukan ujostellen. Kävi selväksi, että useimpien lasten suullinen ranskankielentaito oli vähäinen, joten kukin sai puhua omalla kielellään. Arkaa Nestoria puhuminen ylipäätään hämmensi niin, että hento käsi meni tämän tästä ohimolle katseen suojaksi. Victor otti tilanteen haltuunsa saman tien. Aina kun hän avasi suunsa, lapset kuuntelivat keskittyneesti. Näyttelytilassa jokainen lapsi esitteli oman kilpailutyönsä. Victorin kysymysten innos tamina lapset kertoivat kuvistaan pitkään. Piirustuksissa kuvattiin muun muassa ihmisiä, työtä ja leikkiä, rakennuksia, veneitä, eläimiä, lintuja, käärmeitä, kasveja, puita, hedelmiä. Useissa piirustuksissa oli myös sekä aurinko että kuu. Kuvaelementit osoittautuivat pääosin tarkoin harkituiksi ja ne olivat lapsille merkityksellisiä. Kaikki ilahtuivat silmin nähden teoksensa saamasta huomiosta. Onnistuneen avauksen jälkeen Victor esitteli uuden teeman: halusimme lasten tekevän kuvia maailman synnystä – joko oman käsityksensä siitä, tai jonkin tuntemansa tarinan pohjalta. Keskustelimme Victorin tulkkaamana teemasta. Lapset eivät suoralta kädeltä muistaneet maailman syntyyn liittyviä tarinoita. Faissolath kertoi tarinan jäniksestä, joka halusi juosta kilpaa maan kanssa. Ehdotimme, että jokainen kyselisi kotona vanhoja tarinoita, ja kertoisi omansa kaikille seuraavana päivänä. Aihe saisi olla muutakin kuin antamamme teema, jos siihen liittyviä tarinoita ei ole tiedossa. Projektin koordinaattori Pekka Lehtimäki. [oik] Pitkien puheiden jälkeen viivästynyt aamiainen tuotiin paikalle. Tauko tuli tarpeeseen sekä opettajille että oppilaille. Lasten syötyä siirryimme työskentelytilaan. Olimme varanneet kaislamattoja lattialle, mutta lapset halusivatkin työskennellä pöydillä, vaikka ne olivat liian korkeita nuorimmille. Esittelimme lyijykynällä ja puuväreillä piirtämään tottuneille lapsille erilaisia värejä ja siveltimiä, värien sekoittamista ja maalaamisen tekniikkaa kädestä pitäen. Kukaan ei ollut maalannut aiemmin. Uuden oppimisen ilo oli käsin kosketeltavaa, mutta harva rohkeni tarttua suoraan siveltimeen. Suuret paperit täyttyivät lyijykynäpiirroksista, jotka väritettiin. Tytöt kyselivät viivoitinta, joita ei ollut, eikä haluttu käytettävänkään. Ensimmäisenä päivänä työtilassa vallitsi hieno tunnelma: täydellisen keskittymisen synnyttämä hiljaisuus, kun jokainen ahersi oman työnsä parissa. Ruokailun aikana lapset alkoivat tutustua toisiinsa. Puheensorina vilkastui perinteisen afrikkalaisaterian äärellä. Aamiaisen tapaan lounastarjoilukin oli venähtänyt oletettua myöhäisempään, joten ruokailun jälkeen työaikaa ei ollut paljoa jäljellä. Päätimme katsoa yhdessä päivän aikaansaannoksia ja keskustella niistä. Jokainen esitteli jälleen oman työnsä. Victorin johdattelemina lapset lähtivät hienosti mukaan palautekeskusteluun. Victor käytti hyväkseen kaikki tilaisuudet puhua maalauksiin liittyen muun muassa ympäristönsuojelusta, sekä kulttuurisesti ja yhteiskunnallisesti tärkeistä asioista. Tarinoita ja tanssia Toisen päivän aamuna jännitimme saapuisivatko kaikki lapset paikalle, vai oliko kotona pidetty normaalia koulupäivää tärkeämpänä. Oli riemastuttavaa nähdä vapautuneesti hymyilevien lasten tulevan juosten tervehtimään ja uusien haasteiden pariin. Kaikilla oli tarina kerrottavanaan, eikä kukaan enää ujostellut ohjaajia, toisiaan tai nauhuria. Oli sovittu, että toinen päivä todella alkaisi aamiaisella, mutta toimitus tuli jälleen afrikkalaisessa ajassa. Aloitimme siis tarinoilla, jotka nauhoitettiin. Lasten suullinen ilmaisu oli tavattoman sujuvaa. Välttääksemme lasten pitkästymisen, sovimme, että Victor tulkkaisi tarinat jälkikäteen. Intensiivistä tarinankerrontaa oli kiinnostavaa seurata, vaikka kieltä ei ymmärtänytkään. Monet puhuivat pitkään, mutta jokaisen tarina kuunneltiin antaumuksella. Victorille tarinat olivat tuttuja, ja hän avasi huolellisesti merkityksiä jokaisen tarinan jälkeen. Hän puuttui välillä myös tarinaan kesken kerronnan, jos lapsilta jäi jotain tärkeää mainitsematta. Tarinoinnin jälkeen puhuimme uudestaan maalaamisesta, ja sovimme, että tänään käytettäisiin vain siveltimiä, eikä lyijykynää lainkaan. Victor esitteli lapsille perinteisten savi- ja kaoliinipitoisten pohjustusseosten valmistamisen ja kertoi mistä tarvittavia aineita saa. Lapset saivat kokeilla kaoliinipallojen murskaamista tyhjällä pullolla Työpajan opettaja Victor Amoussou. kauliten. He sivelivät molempia seoksia papereilleen, jotka saivat kuivua auringossa aamiaisen ajan. Toisena päivänä paikalle oli kutsuttu initioitu vodoun-pappi Alpha Omega djemberumpuineen. Tarkoituksena oli saada lapset rentoutumaan, ja suunnitelma toimi mainiosti. Alfan maaniset rytmit ja sielukas laulu houkuttivat sekä lapset että Victorin tämän tästä villiin tanssiin maalaamisen lomassa. Osa lapsista ei malttanut jättää työtään kesken, mutta he keinahtelivat ja taputtivat rytmiä maalatessaan. Modeste pyörähti välillä keskilattialla, toisinaan maalasi hauskasti paikallaan tanssien. Ruokailun jälkeen Alfa viihdytti lapsia marionettinukeillaan. Letkeästi liikkuvat hahmot olivat erityisesti Nestorin ja Ghislainin mieleen. Pojat tarttuivat nukkeihin kuin vanhat konkarit ja improvisoivat marionettiteatteria, mutta Victor palautti heidät takaisin maalausten ääreen. Työntäyteisen päivän aikana syntyi komeita maalauksia. Opettajat lumoutuivat Ghislainin ja Nestorin paneutumisesta työhön ja omaperäisistä taiteellisista ratkaisuista. Faissolathin minimalistinen maalaustyyli ja herkkä värimaailma yllättivät epäafrikkalaisuudellaan. Kaikkien työt tarkasteltiin yhdessä seinällä, aina yhden lapsen molempien päivien työt rinnakkain. Lapsetkin olivat vaikuttuneita tuloksista, ja sanoivat sivellintyöskentelyn olevan mieluisampaa kuin lyijykynällä piirtämisen. Jokainen sai esittelynsä päätteeksi koko ryhmältä raikuvat aplodit. Elävät hahmot Kolmantena päivänä oli kunnianhimoinen ajatus tehdä tarinoista pienimuotoisia valokuva-animaatioita, osin yhteistyönä. Lapset jaettiin kahteen ryhmään ja tehtävänä oli aluksi maalata kaksi suurta taustaa, joita vasten animaatiot kuvattaisiin. Lisäksi annettiin muovailuvahaa ja savea, joista jokainen saisi muovailla oman tarinansa keskeiset hahmot. Ne sai myös piirtää paperille ja leikata ääriviivoja pitkin. Ryhmätyö osoittautui vaikeaksi afrikkalaislapsille ja taustoja maalatessa lasten välillä alkoi syntyä valtataistelua ja kinaa. Tunnelma lässähti hetkeksi, mutta tilanne rauhoittui nopeasti, kun jokainen pääsi taas oman tarinansa hahmojen pariin. Tarinoiden kuvaaminen olisi vaatinut moninkertaisesti enemmän aikaa kuin oli käytettävissä. Vaikka varsinaisia animaatioita ei syntynytkään, kuvaustilanteesta tuli ratkiriemukas. Monet hahmot olivat liikuttavan suurpiirteisiä ja huvittivat sellaisenaan. Jotkut olivat muodoltaan niin viitteellisiä, että hahmoja oli äkkiseltään hankala tunnistaa tai erottaa toisistaan. Rotta ja elefantti saattoivat olla samankokoiset. Mutta Victorin ja lasten kyky eläytyä tarinaan oli kerrassaan valloittavaa. Milloin kuvassa näkyi useita käsiä, milloin hahmoja liikuttavat tikut sotkeutuivat toisiinsa. Taustaan ”ilmaan” läntätyt hahmot saivat ylimääräisiä muotoja sormen painalluksista ja putoilivat irti omia aikojaan. Hennot puut kaatuivat kiipeilevien savikaksosten painosta. Kalaa, joka halusi siivet, kuvattiin hassujen kahvamallisten siipien kanssa pitkään, ennen kuin tarinassa tuli hetki, jolloin sen piti ne oikeasti saada. Siivet nyhtäistiin irti ja kerronta alkoi alusta. Erityisen lystikäs oli maan kanssa kilpaa juokseva jänis, joka ei lukuisista yrityksistä huolimatta Muusikko Alpha Omega. Victor Amoussou ja Villa Karon johtaja Kwassi Akpladokou. [oik] milloinkaan päässyt pystyasennossa kuvauspaikalle, vaan kiepsahti aina tikun nokassa kyljelleen h-hetkellä. Keskeytyksistä huolimatta kerronta jatkui kiihkeänä kuin intensiivinen leikki. Samalla kun jonkun tarinaa kuvattiin, osa lapsista seurasi kuvausta ja muut tekivät uusia maalauksia. Kun jokaisen tarina oli kuvattu, työpaja läheni loppuaan. Lapset kokoontuivat yhteiseen valokuvaan. Kuvaussessio oli karata käsistä, kun kaikki halusivat tulla kuvatuiksi myös maalaustensa kanssa, yksin ja kaverin kanssa – ja sitten tämän kanssa ja sitten tämän kanssa... Myös Nestor, jonka itsetunto kasvoi kohisten työpajan aikana, pyysi henkilökohtaista kuvaa. Kavereiden nauratusyrityksistä huolimatta poika otti tietoisen vakavan ilmeen, mutta onnellinen hymy levisi kasvoille, kun hän katsoi omaa kuvaansa digikameran ruudulta. Nestor ja Ghislain intoutuivat esittämään painia ja nyrkkeilyä valokuvaa varten. Kameran patteri alkoi vilkuttaa tyhjentymistä, joten lasten harmiksi kuvaaminen oli pakko lopettaa. Työpajan päätteeksi jokaiselle lapselle annettiin lahja, jonka merkitystä Victor painotti erityisesti: lasten vanhemmat eivät olisi tyytyväisiä, ellei työpajasta jäisi käteen jotain normaalia koulutyötä palvelevaa. Victorin esityksestä lapsille hankittiin vuoden aikana tarvittavat kouluvihkot, sekä ”Le vrai dessinateur”-laatikko, penaalinkaltainen metalliboksi, jossa oli lyijykynät, teroitin ja erilaisia viivaimia. Jokaisen tämänikäisen lapsen tulee hankkia sellainen kouluun, ja perheelle on iso apu, jos sen saa lahjana. Luovutushetkestä muodostui juhlallinen kaikessa epämuodollisuudessaan. Kiitosten ja halausten aikana oppilaat olivat yhtä hymyä ja ohjaajat liikuttuneita lasten onnesta ja elämyksellisestä yhteistyöstä. Lasten lähdettyä hiljaisuus valtasi talon. Ghislainin tarinan paperista leikattu kameleontti ja jumala, Mawu, olivat unohtuneet seinälle. Mawun ylöspäin kurottavat kädet heiluivat tuulessa kuin hyvästiksi vilkuttaen. Jäimme miettimään mitä tällaisen lapsiryhmän kanssa saisikaan aikaan pitkäjänteisessä taidekasvatuksessa. Beninissä sellaista ei tunneta. • Työpajan opettaja, beniniläinen toisen polven itseoppinut kuvataiteilija Victor Amoussou on vihkiytynyt taiteelle. Oman taiteellisen työnsä ohella Amoussou kokee lasten kanssa työskentelyn elämäntehtäväkseen, vaikka ei taidekasvatuksen käsitettä ole tuntenutkaan. Hän on työskennellyt vuosia kutsumuksesta ja omalla kustannuksellaan valitsemiensa lapsiryhmien kanssa erilaisten teemojen parissa päivän tai pari, joskus pidempäänkin. Keskeistä Amoussoun toiminnassa lasten kanssa on afrikkalaiseen kulttuuriperintöön keskittyvä sisältö, koska hänen mukaansa se jää tavallisessa koulussa nykyisin täysin taka-alalle. Työpajojen tuloksena syntyy usein kuvataidetta, mutta toisinaan myös teatteria tai tanssillisia performansseja. Victor Amoussoun omaan tuotantoon voi tutustua osoitteessa www.amoussou-art.com. LASTEN KERTOMAT TARINAT Genevieve Abokini Kameleontti viljeli maata. Työtaakkaa helpottaakseen se ehdotti kyyhkylle, että he ryhtyisivät yhteistyöhön, ja molemmat saisivat syödäkseen. Kyyhkyä ei työ kiinnostanut, se halusi vain pyrähtää valmiiseen peltoon syömään kun nälkä yllätti. Syötyään kyyhky meni aina joelle juomaan. Eräänä päivänä se tapasi siellä Tilapia-kalan. Kateellisena kyyhkyn helposta elämästä kala sanoi: ”Sinä vain syöt valmiissa pöydässä ja tulet rantaan juomaan. Haluan olla kaltaisesi. Tekisitkö minulle siivet, että pääsisin kanssasi syömään?” Kyyhky lupasi, että voisi helposti tehdä lehdistä kalalle siivet. Niinpä lintu ja kala Leea Pienimäki-Amoussou [oik] lähtivät matkaan kameleontin maatilalle. Perille saavuttuaan he söivät itsensä kylläisiksi, mutta lähdön hetkellä kameleontti tavoitti heidät. Kyyhky pyrähti kepeästi pakoon, mutta kun kala yritti nousta lentoon, sen siivet putosivat maahan. Kameleontti kysyi: ”Kuka sinut tänne toi? Kala vastasi (laulu nauhalla): ”En tiennyt että tämä oli sinun maatilasi, kameleontti, kyyhky minut tänne toi.” Nälkäinen kameleontti tappoi kalan ja söi sen. Tarinan opetus työpajaopettajan, Victor Amoussoun mukaan: Älä yritä olla muuta kuin miksi sinut on luotu, niin on paras itsellesi. Älä varasta toiselta, vaan osallistu yhteistyöhön, niin kaikki saavat osansa. Afrikkalaisen sananlaskun mukaan lintu ei kylvä eikä korjaa satoa ennen ruokailuaan. Se on laiskuuden vertauskuva. Genevieve esitti töissään paljon puhtauteen ja siisteyteen liittyviä asioita, joista hän kertoi myös suullisesti. Hänen maalauksensa yhteydessä Victor puhui muun muassa meren ja merenelävien, kuten merikilpikonnien ja delfiinien suojelusta. Genevieven maalauksissa maailman synty oli tavallaan nykypäivän toivekuva siitä millainen maailman tulisi olla. Tarinansa kuvituksessa hän ei osannut ajatella millainen olisi kameleontin koti, joten hän kuvasi sen veteen ylösalaisin. Kameleontin muuttuvaa väriä hän kuvasi pilkuttamalla eri värein maalauksensa taustan. Bernardin Akakpo Metsästäjillä oli huono aika. Joka päivä he lähtivät metsälle, mutta saalista ei löytynyt. Eräänä päivänä yksi metsästäjistä erkani muista. Hän huomasi metsärotan (aqouti) ja lähti sen perään. Samassa hän näki maassa ihmisen pään, joka alkoi puhua: ”Haluatko tosiaan hukata aikaasi pahaisen pikkueläimen takia? Jos haluat, voin kertoa sinulle mistä löydät isoja saaliita, mutta sinun tulee säilyttää salaisuus, tai muuten sinusta tulee kaltaiseni olio viereeni.” Metsästäjä toimi neuvojen mukaan ja sai saaliikseen elefantin. Riemuissaan hän palasi kotiin, leikkasi palan lihaa ja vei sen kuninkaalle, kuten tapana oli. Epäuskoisille tovereilleen metsästäjä kerskaili, että voi kertoa kaikille mistä löysi saaliin ja sai hyvät neuvonsa. Hän johdatti joukon puhuvan pään luokse, mutta tällä kertaa pää ei pukahtanutkaan. Muut suuttuivat ja katkaisivat valehtelijan pään. Se putosi maahan toisen viereen, ja näin ennustus toteutui. Tarinan opetus Victorin mukaan: säilytä salaisuus joka sinulle uskotaan. Afrikassa esi-isät ovat jumalankaltaisia henkiä. Ne antavat pyhiä henkilökohtaisia neuvoja, joita ei saa kertoa eteenpäin. Ensimmäisessä maalauksessaan Bernardin esitti valtaisan kukan, kanan ja käärmeen. Toisessa on kuninkaan valtaistuin. Tarinansa hahmoja hän muovaili innolla. Bernardinin myöhemmissä maalauksissa oli azizahahmoja (1). Bernardin on Agbanaken kylästä, joka on koko hula-heimon keskus, animismin kehto. Bernardinin tarinan puhuva pää toimi myös hienona siltana Kalevalaan ja Gallen-Kallelan Lemminkäisen äiti -maalaukseen, joka oli isona julisteena näyttelytilassa. Afrikkalaislapsille pääkallo maalauksessa on arkinen ja tuttu elementti. (1) Fonin kielen sana aziza (olio, oleva, henki; ransk. être) tarkoittaa ihmiskunnan edustajaa, jolla voi ruumiista irtoamisen jälkeen olla monta muotoa. Aziza ilmoittaa jossain olomuodossaan ihmisille tärkeän, esim. syntymään, elämään tai kuolemaan liittyvän viestin. Victorin Akossou Metsän eläimet halusivat kuunnella musiikkia. He päättivät yhdessä, että jokainen luovuttaisi toisen korvansa ja niistä rakennetaan rumpu. Kaikki paitsi rotta osallistuvat. Rummun valmistuttua kaikki koettivat sitä soittaa, mutta jokainen sai kuuluviin vain merkillisiä ääniä, kuin sammakon töräyksiä. Öisin kun eläimet nukkuivat, kuului kuitenkin suloista musiikkia. Soittaja oli yhteistyöstä livennyt rotta, joka lauloi: ”Kaikki antoivat korvansa tähän rumpuun, mutta jos olisin antanut omani, mitä minulle olisi jäänyt?” Eläimet lumoutuivat öisistä sulosävelistä. Jokainen vuorollaan soitti rumpua osoittaakseen olevansa mystinen soittaja, mutta rummusta lähti toinen toistaan surkeampia ääniä. Saadakseen selville kuka on öinen soittaja, eläimet päättivät tehdä taian: kun soittaja seuraavan kerran koskettaisi rumpua, sen raajat yksi kerrallaan ja lopulta vatsakin tarttuisivat siihen kiinni. Näin tapahtui ja rotan salaisuus paljastui. Eläimet halusivat tappaa rotan ja kysyivät miten haluat kuolla. Rotta sanoi: ”Jos laitatte minut tuleen, jään eloon, mutta jos heitätte minut ilmaan, kuolen.” Eläimet heittivät rotan rumpuineen ilmaan ja rotta pääsi karkuun. Näin viekkaasta rotasta tuli yksineläjä jota kaikki vihaavat. Tarinan opetus Victorin mukaan: kun halutaan tehdä yhdessä jotain, kaikkien on osallistuttava. Kukaan ei voi toimia yksin. Afrikkalainen sananlasku: jos et osallistu pimapippurin hankintaan, älä kuvittele saavasi maistaa herkullista kastiketta. Victorin asuu Hêvessä, joka on Gran-Popon keskeisiä animismikeskuksia. Se on yksi harvoista kylistä, joka taisteli orjakauppaa vastaan kahden tätä tarkoitusta varten rakennetun legban (2) voimin. Victorin kuvasi maalauksissaan paljon animismiin liittyviä asioita, kuten käärmeen, joka kantaa päässään tulimaljaa. Nämä omaan kulttuuriin liittyvät symbolit ilahduttivat Victoria kovasti, ja erityisesti se, että poika osasi myös kertoa kuvaelementeistään asiantuntevasti. Niiden avaaminen kulttuuria tuntemattomille vaatisi Victorin mukaan oman artikkelin. Victorin teki kaikki maalauksensa väkevästi tunnepohjalta, eikä kovin paljoa seurannut tarinaansa. (2) Vodou on länsiafrikkalainen Beninissä ja Togossa harjoitettu animistinen uskonto. Legba on vodoun portinvartijajumala ja jumalten sanansaattaja. Nestor Noutchet Metsän eläimet olivat janoisia, koska lähde oli kuivunut. He kävivät kysymässä bokonolta neuvoa. Tämä vastasi: ”Teidän on jokaisen annettava jotain arvokasta, niin saatte rakennettua kaivon, ja siitä saatte kaikille vettä”. Yhdessä he ryhtyivät toimeen. Kaivon tekijä halusi korvaukseksi jokaiselta toisen korvan. Kaikki paitsi rotta suostuivat. Kaivo valmistui ja eläimet kielsivät rottaa käyttämästä sitä, koska se ei osallistunut yhteiseen hankkeeseen. Öisin se kuitenkin kävi juomassa kun muut nukkuivat. Joka yö kaivolle saapuessaan rotta luki loitsun, jotta jokainen, joka sen kuulee, kuolisi. Muut näkivät rotan jäljet kaivolla, ja päättivät ottaa sen kiinni. Jokainen vuorollaan jäi kaivolle yöksi vahtiin; kuka viekkaudellaan, kuka voimallaan tai nopeudellaan halusi voittaa rotan. Yksikään ei toimessa onnistunut, sillä kaikki pelästyivät rotan loitsua ja juoksivat karkuun. Eläimet päättivät turvautua jälleen bokonon apuun. Tämä teki taian, joka saisi rotan juuttumaan kiinni kaivoon kun se sitä kosketti. Kun eläimet löysivät rotan kaivoon juuttuneena, he kysyivät: ”Miksi olet täällä?” Rotta vastasi: ”Kani putosi kaivoon ja halusin pelastaa sen”. Kaikki tiesivät rotan valehtelevan ja yhteistuumin ne tappoivat sen. Tarinan opetus Victorin mukaan: sama kuin Victorinin tarinassa. Lisäksi: jos luet loitsuja (juju), tiedä, että aina on olemassa voimakkaampi loitsu joka kumoaa omasi. Tee yhteistyötä hyväntahtoisesti. Tässä yhteydessä Victor tähdensi vielä, että vaikka molemmissa tarinoissa puhutaan korvista, se on vain vertauskuva jollekin, joka on itselle todella arvokasta. Victorin mielestä Nestor osasi joukosta ainoana ilmaista itseään paremmin kuvin kuin sanoin. Kertoessaan maalauksistaan hän toisti lähinnä tarinansa kulkua. Nestorin maalaamassa taivaassa oli paljon värejä, koska se kuvasi elämän monimuotoisuutta. Nestorin työskentelyssä keskeistä oli täydellinen keskittyminen, kirkas havainnointi, yksityiskohtainen kuvaus ja harkitut värit. Ghislain Alowa-Kinnou Apina kerskui muille metsän eläimille olevansa kuin metsästäjä, joka heitä saalistaa. Eläimet näkivät yhdenvertaisuutta, mutta pilkkasivat, että apina ei ole ihmisen kaltainen koska se on karvainen ja sillä on häntä, eikä se edes kävele kuin ihminen. Apina itki katkerasti muiden pilkkaa. Jumala kuuli sen itkun ja kysyi mikä hätänä. Apina kertoi syyn ja pyysi Jumalalta, että saisi ostaa ihmisen jalat. Jumala vastasi: ”En myy, mutta annan sinulle jalat, jos tulet huomenna kello yhdeksän hakemaan, etkä kerro kenellekään.” Apina riemastui ja unohti lupauksensa saman tien. Se riensi kertomaan muille eläimille mitä oli tapahtunut. Se kerskui kerskumistaan ja unohti mennä hakemaan jalkojaan sovittuna aikana. Kun apina paljon myöhemmin palasi tapaamaan Jumalaa, tämä ei enää näyttäytynyt. Niinpä apina luikki häpeissään metsään. Tarinan opetus Victorin mukaan: jos sinulle kerrotaan salaisuus, ole kärsivällinen ja pidä asiat omana tietonasi kunnes ne toteutuvat. Pidä sopimuksista kiinni. Ghislainin työskentelyä oli mahtavaa seurata, tekipä hän mitä tahansa. Syvä keskittyneisyys, varmat otteet ja maalaukselliset ratkaisut olivat omaa luokkaansa. Poika myös ilmiselvästi nautti nimenomaan maalaamisesta ja värien sekoittamisesta. Victor riemuitsi myös siitä, miten perusteellisesti poika kertoi ratkaisuistaan. Kaikki oli tarkoituksellista ja harkittua. Ghislainille toivoisi erityisesti mahdollisuutta jatkaa maalaamisen ja taideopetuksen parissa. Faissolath Balley Faissolathin ensimmäisen päivän tarinassa jänis halusi juosta kilpaa maan kanssa, mutta ei koskaan päässyt sen edelle. Victorin tulkinnan mukaan tarina kertoo siitä, että afrikkalaisessa kulttuurissa kaikkia itseä iäkkäämpiä tulee kunnioittaa. Jänis elää maan päällä ja maa on ollut olemassa kauemmin kuin mikään luomakunnan olio. Olemme maasta syntyneet ja muutumme jälleen maaksi. Maa on meitä vanhempi, joten tarinan opetus on, että vanhemman ja viisaamman kanssa ei saa kilpailla. Jälkeenpäin Victor mainitsi, että tämä tarina ei ollut Beninistä lähtöisin, eikä myöskään suullisesti kulkeva tarina. Se oli koulukirjasta ulkoa opeteltu luku ”ja tyttö esitti sen täydellisellä ranskankielellä unohtamatta sanaakaan”. Piirustuskilpailun työssään Faissolath kuvasi maailman syntyä Raamatun mukaan: Aatamia ja Eevaa ja jumalan lakien rikkomista. Samassa työssä hän kuvasi Nooan arkin, jonka ansiosta luomakunta pelastui, vaikka ihmiset sortuivat kiusaukseen. Toisessa työpajatyössään hän maalasi tarinansa jäniksestä joka juoksi kilpaa maan kanssa. Koska hän ei mielestään osannut maalata jänistä, hän maalasi sen sijaan käärmeen, joka oli helpompi tehdä. Kaikissa töissään selkeästi kristillisen kasvatuksen saanut tyttö kuvasi Jumalan luomakuntaa ja anteeksiantavaa rakkautta. Yhteen maalaukseen tuli erikoinen maata syleilevä valkoinen aurinko, jonka ympärillä on eläimiä. Ne ovat auringosta syntyneet lapset. Victor innostui tästä ajatuksesta, koska se oli niin hieno teemaamme nähden. ”Ketkä ovat auringon lapsia? Me kaikki, jotka asumme maan päällä. Jotkut palvovat aurinkoa ja aurinko on heille jumala. Ilman aurinkoa, valoa, ei ole elämää.” Myös Faissolath toimi varsin tietoisesti. Hän on nago-heimon jäsen, ja puhuu jorubaa. Victorin mukaan juuri tämän taustan vuoksi hänelle oli myös tärkeää saada käyttää Victorin valmistamia luonnon värejä. Hän kävi monesti sanomassa, että tarvitsee nyt sellaista ja sellaista väriä, ja kysyi miten se tehdään. Animaatiota varten Faissolath muovaili legban. Luonnonvärisestä savesta. Selityksissään tyttö puhui hitaasti ja harkitusti, pohti ajatuksen loppuun ennen kuin vastasi. Modeste Djossou Rapu ja tilapia-kala olivat hyviä ystäviä. Kala lähti torille ja sanoi: ”Jätän poikaseni hoitoosi, ja haen ne palattuani.” Mutta rapu otti kalanpojat, paistoi ja söi ne. Kun kala palasi ja pyysi poikasiaan, rapu sanoi että ne nukkuvat. Koska he olivat ystäviä, kala meni rauhallisin mielin kotiin. Seuraavana päivänä kala palasi hakemaan poikasiaan, mutta rapu vastasi jälleen että ne nukkuvat. Kala ihmetteli ystävänsä käytöstä ja meni kysymään bokonolta (3) neuvoa. Tämä kertoi mitä oli tapahtunut ja luki loitsun. Kun kala meni ravun luo, vesi vetäytyi ravun alta. Siitä lähtien maarapu on elänyt maakuopissa, vaikka oli aiemmin elänyt vedessä kuten kala. Tarinan opetus Victorin mukaan: alussa elimme kaikki sulassa sovussa, mutta toiselta varastaminen aiheutti riitaa ja siten koko maailma pikkuhiljaa eriytyi. Modesten tarinassa ei ollut meren jumala Mami Wataa (merenneitoa), mutta hän maalasi kuvaansa sellaisen, koska se tuo siunausta ja se on erityisesti GrandPopon kalastajaperheille tärkein jumala. Esittelyssään poika puhui tästä. Mami Watalla on pitkät hiukset, mutta Victorin riemuksi Mami sai Modesten kuvassa myös rastahiukset. Modesten valoisa ja vapautunut persoona loi hyvää henkeä koko ryhmään. Modesten maalauksessa oli myös monivärinen taivas, millä hän halusi kuvata alati muuttuvaa ilmettä. (3) Bokono (ranskaksi bokonon) – Vodou uskonnossa Fa-oraakkelin pappi. Ephesienne Kouvide Olipa kerran kaksostytöt ja kaksosten jälkeen syntynyt lapsi, jota kutsutaan Beninissä nimellä dossou. Lapsia vaani ilkeä noita-akka, joka söi ihmisen lihaa. Joka yö kaksostyttöjen nukkuessa dossou valvoi. Eräänä yönä akka saapui kaataakseen kuumaa vettä kaksosten päälle ennen kuin tappaisi heidät. Hän huomasi dossoun valvovan ja kysyi: ”Miksi sinä et nuku?” Dossou vastasi: ”Jos haluat minun nukkuvan, tapa kana pihaltasi ja anna se minulle syötäväksi. Se saa minut varmasti nukkumaan.” Akka lähti tekemään työtä käskettyä. Tällä välin dossou herätti kaksoset ja lapset kiipesivät korkeaan puuhun piiloon. Akka palasi tappaakseen lapset, mutta kaatoi vahingossa kuuman veden itsensä päälle. Pahasti palaneena hän kysyi neuvoa bokonolta, miten saisi lapset kiinni. Bokonolla oli taikarumpu: kaikki, jotka kuulivat sen soittoa, kuolisivat. Bokono tuli lasten luo ja alkoi soittaa rumpua. Kaksostytöt putosivat kuolleina maahan, mutta dossou sinnitteli puussa. Bokono yritti kiivetä puuhun pudottaakseen dossoun, mutta dossou hyppäsi alas. Samassa dossou tarttui rumpuun ja alkoi soittaa sitä, jolloin bokono vuorostaan putosi kuolleena maahan. Ilkeä noita kuoli tuskiinsa. Dossou etsi taikalehtiä ja pani niitä siskojensa suuhun. Siskot heräsivät henkiin, mutta vahingossa yksi lehti lensi myös noidan suuhun ja hän heräsi. Lapset juoksivat karkuun, mutta noita seurasi perässä. He saapuivat meren rantaan. Dossou puhui merelle ja meri aukeni. Lapset menivät veden sisään ja meri sulkeutui. Tämän nähtyään akka pyysi, että kalastajat veisivät hänet keskelle merta, ja jättäisivät siihen. Kalastajat pudottivat noidan veneestä ja hän hukkui. Tarinan opetus Victorin mukaan: Jos sinulle tehdään pahaa, älä kosta. Tämä on erityisen tyypillinen beniniläinen tarina. Kaksoset ovat beniniläisessä kulttuurissa pyhiä ja dossouilla uskotaan olevan mystisiä voimia. Jos perheeseen syntyy kaksoset ja sen jälkeen dossou, he ovat suuri siunaus perheelle. Beniniläisen uskomuksen mukaan kaksoset eivät koskaan kuole, vaan lähtevät metsään. Jos toinen kaksosista menehtyy, toinen kantaa lopun ikäänsä sisarustaan nukkena rinnallaan. Myös nämä nuket ovat pyhiä. Victor tähdensi: ”Jos jostain syystä saat käsiisi tällaiset kaksosnuket, tai vain toisen niistä, niitä ei saa myydä, vaan niitä tulee säilyttää ja suojella.” Victor oli erityisen ihastunut sekä Ephesiennen tarinaan että siihen miten hän maalasi sen, ja muovaili hahmot animaatiota varten. Kilpailupiirustuksessa oli kiinnostavasti myös karvainen alkuihminen. Siihen kiinnitettiin huomiota palautekeskustelussa, minkä jälkeen niitä ilmestyi myös muiden töihin. Tekijät Työpajan opettaja Victor Amoussou avustajina Pekka Lehtimäki ja Leea Pienimäki-Amoussou Projektin suunnittelu, koordinointi ja tekstit Pekka Lehtimäki ja Leea Pienimäki-Amoussou Projektin tuottaja museolehtori Erica Othman, Ateneumin taidemuseo Kuvat Markus Wahlroos (Le Kalevala -näyttelyn avajaiset ja lasten piirustuskilpailu) Helka Ketonen (Villa Karo) Muut kuvat: Leea Pienimäki-Amoussou ja Victor Amoussou Käännöstyö Lasten kertomat tarinat kerrottiin monella eri kielellä mm. minan kielellä ja ranskaksi. Ne taltioitiin nauhalle jonka kesto oli yhteensä 5 tuntia. Minan kielestä käännös ranskaksi ja englanniksi: Victor Amoussou, jonka jälkeen suomeksi: Leea Pienimäki-Amoussou. Kiitokset Leealle ja Victorille suuresta työurakasta. PDF-dokumentti on olemassa myös ranskan kielisenä. Graafinen suunnittelu Taina Rauhamäki Kala joka halusi siivet -taidekasvatusprojekti toteutettiin yhteistyössä Villa Karon Ystävät ry:n kanssa, Matti-Juhani Karila toimi yhteyshenkilönä Kiitokset Villa Karon Le Kalevala -näyttelyn yhteistyötahot: Villa Karon Ystävät ry, Kalevalaseura ja Gallen-Kallelan museo Villa Karon johtaja Kwassi Akpladokou ja henkilökunta Työpajan vetäjät, Pekka Lehtimäki, Victor Amoussou ja Leea Pienimäki-Amoussou sekä muusikko Alpha Omega Markku Wahlroos, Helka Ketonen ja Georg Wallgren Aimo koulu – Hämeenlinnan lasten ja nuorten kuvataide ja käsityökoulu Haluamme myös kiittää kaikkia lapsia ja heidän perheitään sekä koulujen opettajia, jotka antoivat lapsille luvan osallistua tähän taidekasvatusprojektiin. Ateneumin taidemuseo, maaliskuussa 2011 Projektin esittely Ateneumissa Kuva: Valtion taidemuseo, Kuvataiteen keskusarkisto / Hannu Aaltonen Ateneumin taidemuseo on Suomen kansallisgalleria. Ateneumin kokoelmat kattavat Suomen taiteessa ajan 1700-luvun puolivälistä aina 1900-luvun lopulle asti. Ateneumilla on myös tasokas kansainvälisen taiteen kokoelma, jonka helmiä ovat Vincent van Goghin ja Paul Gauguinin maalaukset. Maailman synty – ja muita tarinoita Robert Wilhelm Ekman (1808-1873): Ilmatar, 1860, öljymaalaus Robert Wilhelm Ekmanin teoksessa on kuvattuna Ilmatar eli ilman impi luomassa maailmaa. Aihe on maailman syntymyytistä, joka on kerrottu Kalevalan alussa. Kalevalan tarinassa nuori neito, Ilmatar, laskeutuu yläilmoista alkumereen. Siellä hän tulee raskaaksi meren tuulesta. Meren yllä liitelevä sotka pesii Ilmattaren polvelle ja munista kuoriutuvat maa, taivas, aurinko, kuu ja tähdet. Ilmatar luo rannat ja kala-apajat ja lopulta, kolmenkymmenen vuoden jälkeen, hän synnyttää suuren tietäjän, Väinämöisen. Kalevala-aiheet tulivat ajankohtaisiksi Suomen taiteessa 1800-luvun puolivälissä, samoihin aikoihin, kun kansalliseepos Kalevala valmistui. Kalevalan muokkasi Elias Lönnrot, joka teki pitkiä runonkeruumatkoja ja kirjoitti muistiin vanhoja suomalaisia tarinoita. Taidemaalari Robert Wilhelm Ekman oli Elias Lönnrotin aikalainen. Hän halusi maalata kaikki Kalevalan tärkeimmät aiheet. Hän haaveili myös Kalevala-galleriasta, jossa suuret teokset olisivat olleet esillä. Suunnitelmista toteutui vain pieni osa. Taiteilijoiden kiinnostus Kalevala-aiheita kohtaan on jatkunut nykypäivään asti. Eepoksen myyttitarinat, ihmiskohtalot sekä sen käsittelemä ihmisen ja luonnon suhde tarjoavat lähtökohtia monenlaisille taiteellisille tulkinnoille. Maailman synty – ja muita tarinoita -näyttely on esillä Ateneumin taidemuseossa, Suomen kansallis galleriassa maaliskuusta kesäkuuhun vuonna 2011. Ateneumin taidemuseo keskellä Helsinkiä. Museolehtori Erica Othman kertoo suomalaisen taiteilijan, Akseli Gallen-Kallelan (1865–1931) Afrikka-maalauksista. Ympyrä sulkeutuu Kala joka halusi siivet -projektin dokumentaatio otettiin ihastuneena vastaan Ateneumin taidemuseossa. Museolehtori Erica Othmanin aloitteesta projektia jatkettiin Suomessa, ja tämän näyttelyn myötä se palautetaan juurilleen Beniniin. Helsinkiläisen Katajanokan ala-asteen 4. luokka osallistui Ateneumissa Erican järjestämään työpajaan, jossa suomalaislapset maalasivat kuvatervehdyksen beniniläislapsille. Pajaan osallistui 20 tyttöä ja 10 poikaa, iältään 10–11 vuotta. Katajanokan ala-aste Helsingissä. Luokkahuoneessa. Erica Othman ja tekstiilitaiteilija Leea Pienimäki-Amoussou vierailivat Katajanokan koululla 2.5.2011. Leea esitteli Kala joka halusi siivet -projektin, sekä kertoi Villa Karosta ja elämästä Grand-Popossa sanoin ja kuvin. Erica kertoi Ateneumin taidemuseon kokoelmista ja taidekasvatustyöstä, sekä esitteli tulevan työpajan lapsille. Ateneumin portaikossa. Tekstiilitaiteilija Leea Pienimäki-Amoussou kertoo Beninin-projektista, näyttely oli esillä museon kokoelmanäyttelyssä (21.3.–5.6.2011). Näyttelyn aikana Ateneumissa kävi yhteensä 53 919 kävijää Suomalaislapsia kiinnostivat erityisesti kuvat beniniläislasten arjesta. He miettivät yhdessä mitä voisivat kertoa omasta elämästään kaukaisille ystävilleen. Selkeimpänä erona maiden välillä lapset kokivat ilmaston erilaisuuden. Ajatus kuvatervehdyksestä, jossa esiteltäisiin Suomen luontoa ja lasten harrastuksia eri vuodenaikoina, syntyi lasten keskuudessa. Se sopi mainiosti puolitoistatuntisen työpajan teemaksi. Lapset saapuivat Ateneumiin opettajansa Soili Hyvärisen johdolla kahdessa ryhmässä 18.5.2011. Molemmat ryhmät vierailivat Erican ja Leean opastuksella aluksi Kala joka halusi siivet -näyttelyssä ja sen jälkeen museon kokoelmissa inspiroitumassa erilaisista maisemamaalauksista. Sitten siirryttiin työpajahuoneeseen maalaamaan. Lapset valitsivat aiheensa vapaasti omien mieltymyksiensä mukaan. Lopuksi he kirjoittivat oheen lyhyen kuvatekstin. Erica Othman ja lapset työpajassa. Aikaa kuvien tekemiseen oli noin tunti. Lapset maalaavat guassiväreillä. Kiitokset – Opettaja Soili Hyvärinen ja Katajanokan ala-asteen 4. luokka – Villa Karon harjoittelija Emilia Rüf ”Kala joka halusi siivet” ja ”Ympyrä sulkeutuu” -projekti on sillä Villa Karossa, maaliskuussa 2012. Kuvat: Erica Othman ja Leea Pienimäki-Amoussou
© Copyright 2024