Lue lehti
1 Kristillinen lääkärilehti Suomen Kristillisen Lääkäriseuran jäsenlehti 2 TÄSSÄ NUMEROSSA: Puheenjohtajalta 3 Sihteerien palsta 4 Hallitus 2013 5 Lähetyssihteerin palsta 6 SKLS:n alueelliset yhteyshenkilöt 12 Opiskelija-asiat 13 Matkaraportti: ICMDA 14 Matkaraportti: ICMDA 16 We serve, Jesus heals 18 Burnam BK 23 Matkaraportti: Nepal 24 Kuvia Kairosmajalta 27 Kannen kuva: Elina Lind Toimituskunta: Kristillinen lääkärilehti Risto Honkanen Suomen kristillisen lääkäriseuran jäsenlehti Markus Partanen 2/2014, 2. vuosikerta Elina Lind toimitus@skls.fi Taitto: Heikki Halkosaari Painopaikka Padasjoen Kirjapaino Painos 1300 kpl Heikki Vilhonen Leena Uusitalo Robert Paul Anna Numminen Heikki Halkosaari Annika Niemi 3 Puheenjohtajalta Seuramme kevään ja syksyn väliin on mahtunut aika paljon kaikenlaista. Sääntömääräisen syyskokouksen ja keväällä vastuunkantajapäivien valmistelut veivät oman aikansa. Kesällä saimme vierailla ICMDA:n kokouksessa Rotterdamissa. Aiemmin tiedottamamme tilitoimiston kilpailutus on saatu päätökseen ja uusi tilitoimistomme on Dinicom Finland 1.10.14 alkaen. Tällä muutoksella saamme säästöä kirjanpitokuluihimme. Tiedottaminen näistä ja myös kaikesta muusta on nyt valitettavasti lehden viivästymisen vuoksi vähän kestänyt. Siksi olenkin tyytyväinen voidessani ilmoittaa, että alkuvuodesta ilmoittamamme Kristillisen lääkärilehden toimitussihteerin paikka on nyt saatu täytetyksi, ja tähän pestiin valittiin turkulainen Juhani Junnila, joka opiskelee Turun Lääketieteellisessä tiedekunnassa. Hallituksen vakaana tahtotilana on saada lehti ilmestymään säännöllisesti ja ajallaan, ja tämä oli tärkeänä askeleena tässä. Loppuvuoden aikana julkaisemme vielä Kristillisen lääkärilehden numeron 3/2014 ja vuonna 2015 ilmestyy 4 lehteä. Lehden tekeminen on aina mielenkiintoista. Minusta on ollut mukava lukea erilaisia artikkeleita, mitä lehteemme on tullut. Lehti ei kuitenkaan synny itsestään, ja siksi tarjoamme mielellämme juuri sinulle mahdollisuutta osallistua lehden tekemiseen. Vinkkaa hyvää juttuideaa, tarjoudu itse kirjoittamaan, lähetä kuvia tapahtumista tai muista aiheista, tai liity lehden toimituskuntaan. Lehti on kehittynyt viime vuosien aikana merkittävästi ja työtä seuran tärkeimmän julkaisun kehittämiseksi tehdään koko ajan – tule mukaan! Laita vaikka viestiä asiasta minulle (puheenjohtaja@skls.fi). Seuraltamme on toivottu hallituksen äänellä kantaa ajankohtaisiin terveydenhuollon kysymyksiin. Tätä viime jäsenkyselystämme noussutta jäsentemme tahtotilaa kohden olemme pyrkineet mm. erilaisin tilaisuuksin (mm. Nuoren syrjäytymisen ehkäisy -seminaari syksyllä 2013) ja julkaisuin (mm. eutanasiateemaliite Kristillisen lääkärilehdessä 1/2013). Näiden lisäksi seuramme on perustanut terveyspoliittisen think tankin sekä siitä erillisen Omantunnonvapaustyöryhmän. Nyt tämän vuoden aikana julkisessa keskustelussa Suomessa omantunnonvapaus on noussut merkittävällä tavalla esiin. Tämä aihe on ollut Suomen hallituksen hallitusohjelmassa ja kansanedustaja on jättänyt lakialoitteen eduskunnalle aiemmin. Näiden jälkeen asiaa edistämään on toisaalla syntynyt kansalaisaloite omantunnonvapaudesta, jonka nettisivut ovat osoitteessa www.omantunnonvapaus.fi. Tämä kansalaisaloite tähtää lakiin kirjattuun omantunnonvapauteen terveydenhuollon henkilökunnalle mm. kieltäytyä suorittamasta raskaudenkeskeytystä, ellei naisen henki ole vaarassa. Kansalaisaloite ei ole tosin seuram- me tekemä, mutta aihe koskettaa seuramme jäseniä merkittävästi. Hallituksessa käytiin tästä aiheesta vilkasta keskustelua. Toteamme tässä vaiheessa omantunnonvapaustyöryhmämme työn ollessa kesken, että kansalaisaloitteen asia on seuramme virallisen kannan mukainen. On epävarmuutta siitä, johtaako lakiesityksen käsittely eduskunnassa parannuksiin käytännön työssä ja siksi jätämme kansalaisaloitteen kannattamisen jokaisen omaan harkintaan. Suosittelemme kaikille jäsenillemme tähän tärkeään aiheeseen ja aloitteeseen tutustumista. Siunausta syksyysi! Markus Partanen, SKLS pj. 4 Sihteerien palsta Hei kaikille! Edellisestä jäsenlehdestä on vierähtänyt hetkinen. Työni sisätaudeilla aluesairaalassa on päättyneet ja tällä hetkellä "levähdän" Ryttylässä KL:n opistolla teologiaa lukien ja samalla päivystelen. Erikoistumiseen tähtäävät työt todennäköisesti odottavat keväällä. SKLS:n syyspäivien järjestelyt ovat pitäneet myös viime viikot kiireisenä. Tällä hetkellä näyttää siltä että meitä on oikein mukavan kokoinen porukka tulossa kulttuurikeskus Sofiaan lokakuun alussa. Toivon, että saamme kaikki hetken levähtää ja rohkaistua yhdessä. Hallituksessa töitä on tehty kaikenlaisten juoksevien asioiden parissa. Keväällä taas kannanotto terveydenhuollon henkilökunnan omantunnonvapautta koskevasta lakialoitteesta herätti keskustelua hallituksessa. Omasta puolestani haluan rohkaista jokaista harkitsemaan kansalaisaloitteen allekirjoitusta mitä tahansa tunteita ja ajatuksia aihepiiri herättääkin. Asialla on monia puolia ja se ei ole yksinkertainen (ei lainsäädännöllisesti eikä eettisesti), mutta ajattelen että omantunnonvapaus terveydenhuollon henkilökunnalle on erittäin tärkeää turvata myös meidän lainsäädännössämme - yhteiskuntamme sekularisoituu kaiken aikaa yhä enemmän ja sen suuntaa on vaikea muuttaa. Seurassamme tapahtuneista muutoksista olen erityisesti iloinen siitä, että Juhani Junnila Turusta on lupautunut toimitussihteeriksi. Toivon, että saamme nyt jäsenlehden toimitukseen napakkuutta. Nettisivuuudistus on myös hyvin pitkällä - ehkä tänä syksynä saamme vihdoin lanseerattua uudistuneet -- nopeasti päivittyvät -- www-sivut! Näin lyhyesti syysterveiset, hienoa nähdä monia teistä syyspäivillä! Siunausta itse kullekin syksyyn! Anna Kuva: Elina Lind 5 Niin tuli syksy. Tunnet sen viileässä auton penkissä, märissä kengissä, kontaktimuovissa, metsän tuoksussa, pakastepurkeissa, täyttyvänä kalenterina, uusina mahdollisuuksina... Jotkut käyttävät syksynsä kesän loppumisen voivottelemiseen, kun on märkää ja sataa. Toiset käpertyvät vilttiin ja sytyttävät takan. Vuoden kierto antaa meille aina jotain uutta, mistä iloita ja nauttia. It never gets boring ja se onkin neljän vuodenaikamme rikkauksia. En vaihtaisi sitä pois. Vuoden kierto pyörittää myös seuramme toimintaa. Kesällä yhteinen matka Rotterdamiin ICMDA:n konferenssiin inspiroi ja oli hieno yhteinen kokemus siellä olleille. Pian syyspäivien merkeissä saamme yhdessä levähtää ja pysähtyä samalla, kun katseet kääntyvät tulevaan vuoteen ja sen suunnitelmiin. Vuoden vaihtessa hallitus vaihtuu ja sitä kautta myös omat kauteni hallituksessa päättyvät. Keväällä on edessä myös uutta ja vanhaa, mutta mikään vuosi ei ole samanlainen kuin edelliset. Kurkistin sateenvarjoni alta ja kas, siellä olikin aurinko. Säde Kuva: Elina Lind Hallitus 2014 sähköpostiosoite on muotoa: etunimi.sukunimi@skls.fi Varajäsenet Jäsenet Markus Partanen, pj 2014 Robert Paul 2014-2015 Elina Heiro 2014-2015 Reino Pöyhiä 2014-2015 Martti Kulvik 2014-2015 Suvi-Tuuli Simojoki 2014-2015 Elina Lind, lähetyssiht. 2013-2014 Säde Stenlund, siht. (op.) 2013-2014 Leena Uusitalo 2014-2015 Anna Usenius (op.) 2013-2014 Anna Numminen, siht. 2014-2015 Matti Ketonen 2013-2014 Eija-Anitta Kynsilehto, varapj 2014-2015 Olli-Pekka Ryynänen 2013-2014 Kalle Mäki 2014-2015 Anna Rajavuori (op.), rahastonhoitaja 2013-2014 Pyry Sipilä (op.) 2013-2014 6 Lähetyssihteerin palsta: Usko hyvän tekemiseen ”Maailmassa on kaikkiaan noin 1 miljardi vammaista ihmistä. 80 prosenttia heistä asuu kehitysmaissa”. Näin julistaa tämänvuotinen Suomen Lähetysseuran Tasaus-kampanjamateriaali. Tasaus-keräys syntyi vuonna 1992 kevät- ja syyspäiväntasauksen innoittamana. Valo jakaantuu maailmassa tasan kaksi kertaa vuodessa, elämisen edellytykset eivät koskaan. Siksi tarvitaan hyvinvoinnin tasaamista. Tänä vuonna varoja kerätään vammaisten ihmisten elinolosuhteiden ja ihmisoikeuksien kohentamiseen kehitysmaissa. Näin syksyllä Punaisen Ristin Nälkäpäivä-keräys osuu useimmiten samaan ajankohtaan, syyspäivän tasauksen tuntumaan. Myös se muistuttaa maailmamme epäoikeudenmukaisuudesta. Minä olen kylläinen, jopa ylensyönyt, samaan aikaan, kun monen vatsa kurnii tyhjyyttään ja nälän riuduttama ruumis on vastustuskyvyttömänä altis monille sairauksille. Isot luvut ovat sellaisia, ettei niitä oikein käsitä. Miljardi elämäntarinaa, jokaisen tarinan kuvituksena yhden ihmisen kasvot. Mitä me tälle kaikelle mahdamme? Yksin tai kaksin emme paljoakaan. Monen voimin pienistä puroista voi kasvaa vuolas avun virta. Heittäydytään siihen virtaan pieninä pisaroina mukaan. Kristittyinä saamme luottaa siihen, että Jumalalle mitkään luvut eivät ole liian suuria eivätkä ihmiset niiden takana mitättömän pieniä. Jokaisen tarina on Hänellä tiedossaan. Jokainen on Hänellä tallessa. Hankkeemme Nepalissa Omista Ulkoministeriön tukemista hankkeistamme yhteistyö Nepalin Green Pastures -sairaalan (GPHRC) kanssa vastaa pieneltä osaltaan juuri vammaisten ihmisten hätään. Vuoristoisessa ja vaikeakulkuisessa maassa selkäydinvamma on katastrofi. Onhan se sitä kaikkialla. Mutta jyrkkiä ja kivikkoisia polkuja jalkaisin kulkemaan tottuneelle aivan erityisesti. Kaksi kuluvan vuoden aikana hankkeemme tuella apua saaneista ovat Lila Kumari Kunwar ja Bishnu Nepali. Lila Kumarin selkäydinvamman aiheuttajana on hemangiooma, jonka seurauksena hän halvaantui vähitellen 11 vuotta sitten. Bishnun tarina on tavanomaisempi. Vajaa vuosi sitten hän putosi puusta katkoessaan siitä tuoreita oksia eläinten ruoaksi. Liikenneonnettomuuksien ja poluilta tai jyrkänteiltä putoamisten ohella se lienee Nepalissa tavallisin tarina selkäydinvamman takana. Molempien huolena on lasten tulevaisuus. Lila Kumarilla on kaksi tytärtä, joiden koulunkäynti keskeytyi äidin vamman vuoksi. Jommankumman on aina oltava äidin henkilölökohtaisena avustajana. Kaiken lisäksi Intiassa siirtotöissä ollut perheen isä kuoli joitakin vuosia sitten; Lila Kumari arvelee mie- Lila Kumari Kunwar sai hiljattain uuden pyörätuolin seurantakäynnillään GPHRC:ssä Bishnu Nepali suunnittelee tulevaisuudessa ansaitsevansa perheelleen elantoa kanankasvatuksella 7 hensä runsaan alkoholinkäytön aiheuttaneen hänen kuolemansa. Näin hän itse on nyt vammaisena tyttäriensä yksinhuoltaja. Bishnun lapset ovat vielä pieniä, esikoinen 1,5 –vuotias ja kuopus vasta muutaman kuukauden ikäinen. Silti vanhempien mielessä kaihertaa jo huoli heidän kouluttamisestaan. Sekä Lila Kumarille että Bishnulle kuntoutus GPHRC:ssä on merkinnyt uutta toivoa. Kummankin painehaavat on hoidettu, he ovat saaneet fysioterapiaa ja oppineet selviytymään päivittäisistä toimistaan (ADL) itse. Molemmilla on sairaalasta saatu pyörätuoli, joka mahdollistaa liikkumisen edes jossain määrin. Heidän kodeissaan on tehty tarvittavat muutos- työt, jotta pyörätuolilla kulkeminen onnistuu ainakin omassa pihapiirissä. He ovat kohdanneet toisia selkäydinvammaisia, saaneet vertaistukea ja luottamusta siihen, että vammainenkin on ihmisenä arvokas ja täysivaltainen yhteisönsä jäsen. Lila Kumarin ja Bishnun ohella 35 muuta selkäydinvammapotilasta oli komplikaatioiden hoidossa ja kuntoutuksessa GPHRC:ssa kuluvan vuoden ensimmäisellä puolivuotisjaksolla ja 25 aikaisemman potilaan kotona käytiin seurantakäynnillä. 24 kodissa tehtiin muutostöitä esteettömyyden saavuttamiseksi. Miljardiluokan ongelmassa kaksinumeroiset luvut ovat pieniä, silti yksittäisten ihmisten elämäntarinoissa suuria käännekohtia nämäkin. Mutta Green Pastures -sairaalasta on kuulunut muutakin kuin hyvää. Ulkomaisten lahjoitusten vähentyessä sairaalassa (ja koko International Nepal Fellowship –järjestössä) on jouduttu tekemään sopeuttamistoimia. Henkilökuntaa on irtisanottu ja sairaalan vuodepaikkoja vähennetty. Sopeuttamis- toimilla tulee olemaan vaikutusta myös omassa hankkeessamme; ta- voitteita mm. vuodessa hoidettavien potilaiden määrässä joudutaan korjaa- Uusi 12-paikkainen selkäydinvammaisosasto on saanut katon päälleen, sisätyöt ovat käynnissä ja valmista pitäisi olla marraskuussa. maan alaspäin. Vielä emme ole ehtineet asiaa Ulkoministeriön vastuuvirkailijamme kanssa puida. Todennäköistä kuitenkin on, että voimme siirtää näin säästyviä hankevaroja tuleville vuosille, UM:n yleisten hankeohjeiden mukaisesti (myönnetty tuki on käytettävä 3 vuoden kuluessa). 8 … ja Tansaniassa Psykiatriahankkeessamme se kolmas vuosi viimeisen ’virallisen’ tukivuoden jälkeen on juuri nyt ja hanke päättyy tämän vuoden lopussa. Ennakkotietona kerron jo tässä vaiheessa: hankkeessa vuosia mukana ollut psykiatri Marja Kuronen on luvannut luoda katsauksen kuluneiden vuosien kokemuksiin tammikuussa Lääkäripäivien aikaan Helsingissä perinteisesti pidettävässä lähetysaiheisessa iltatilaisuudessamme. Seuratkaapa ilmoittelua. Hankeseuranta- ja seminaarimatkan (11.-25.10.) kuulumiset tulevat sitten seuraavalle Lähetyssihteerin palstalle. Aiempien vuosien kaltaista omaa psykiatrista seminaaria emme nyt järjestä, vaan menemme ensin päiväksi seuraamaan, millaisen seminaarin Mchukwin sairaala saa toteutetuksi oman alueensa terveysasemien työntekijöille ja muille kutsutuille, ja sen jälkeen osallistumme alueelliseen seminaariin Mbeyassa, jossa se järjestetään yhteistyössä paikallisen hallituksen ’referral hospitalin’ kanssa. Samalla matkalla katsastamme myös Ilembulan palliatiivisen hankkeen tuoreet kuulumiset. Tietojen saaminen Tansanian yhteistyösairaaloista – joskus myös saatujen raporttien ymmärtäminen – on jatkuva haaste. Sielläkin kirkkojen sairaalat ovat talousvaikeuksissa ja monien muiden seuraamusten ohella nettimaksut jäävät rahapulassa toisinaan maksamatta. Muun muassa rankkasateiden ohella myös se voi vaikuttaa hyvin haitallisesti yhteyksien toimivuuteen. Siksikin paikan päällä käyminen auttaa merkittävästi sen selvittämisessä, mitä on saatu aikaan, mitä kenties jäänyt tekemättä, mitä pitäisi tehdä seuraavaksi, missä olemme ja missä emme ole ymmärtäneet toisiamme… Näitäkin kuulumisia lisää seuraavalla Lähetyssihteerin palstalla. Pysäyttävä uutinen oli heinäkuun lopulla kahden suomalaisen avustustyöntekijän surma työalueellaan Keski-Aasiassa. Uutinen tuskin jäi kenelläkään huomaamatta. Kenties moni tämänkin palstan lukijoista tunsi ainakin jommankumman surmatuista. Kollegamme Heini Mäkilä työskentelee samassa mielenterveysprojektissa surmattujen kanssa, samoin toinen kahdesta tämänhetkisestä koulutusapurahamme saajasta. Tällä hetkellä kaikki hankkeen ulkomaalaiset työntekijät ovat poissa paikkakunnalta. Koko projekti oli suljettuna puolisentoista kuukautta, mutta 6.9. työt aloitettiin uudelleen. Tässä tilanteessa tukemme ’Dr Hamidille’ on entistäkin tärkeämpää. Epävakaassa turvallisuustilanteessa paikallisten kumppanien vastuu projekteista kasvaa erityisen suureksi. Myös itse tragedian aikana stipendiaattimme oli ollut suureksi avuksi ja tueksi suomalaisille työtovereilleen. Marraskuussa hän suuntaa seuraavalle ’Public Health’ –opintoihinsa kuuluvalle lähiopetusjaksolle Intiaan (suurin osa opiskelustahan tapahtuu netissä, lähijaksoja on koko 2vuotisen koulutuksen aikana yhteensä viisi; näistä kaksi on jo takanapäin). Muistakaamme siis rukouksissamme edelleen kaikkia asianosaisia; surmattujen omaisia ja muita läheisiä, Heiniä perheineen, stipendiaattiamme ’Dr Hamidia’ ja muita mielenterveysprojektin työntekijöitä… Rukousten lisäksi stipendiaattiamme saa edelleen kernaasti muistaa myös taloudellisesti. Tätä kirjoittaessani eilisen pyhäpäivän evankeliumitekstissä Jeesus kehotti : ”Teille on opetettu: ’Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihamiestäsi. Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vai- 9 noojienne puolesta, jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia.’”(Mt 5:43-45). Täällä turvallisessa kotimaassamme helposti unohdamme, että Jeesuksen sanoja seuratessaan jotkut sisaremme ja veljemme maksavat tänäkin päivänä uskollisesta opetuslapseudestaan omalla hengellään. Sitäkin on vaikea ymmärtää. On vain sittenkin luotettava, jotta jaksaisi ja kestäisi. Jumalan kaikkivaltiuteen ja siihen, ettei Hän tee virheitä. Myös tästä mielenterveyshankkeesta saamme – oman päättyvän psykiatrihankkeemme lisäksi – toivottavasti kuulla lisää edellä mainitussa tammikuun 2015 iltatilaisuudessa Helsingissä. Ernest Toinen stipendiaattimme, tansanialainen Manento Ernest Mtango valmistuu pian gynekologiksi pääasiassa Mikkelin seudulla asuvien kollegoiden taloudellisen tuen turvin. Toiveenamme on, että saisimme hänet puolisoineen vieraiksemme SKLS:n ensi vuoden kevätpäiville Mikkeliin. Tämäkin on vasta ennakkotieto, jonka toivon jatkossa voivani varmistaa. Eräs toinen vierailu toteutui kesällä. Muutamat meistäkin saivat tilaisuuden tavata Ilembulan sairaalan nykyistä hallintojohtajaa Bryceson Mbilinyiä, joka vieraili Suomessa rotary-lääkärinä Ilembulassa työs- kennelleen kollegamme kutsumana. Tulevaisuuden näkymiä Joku tarkkaavainen on kenties jo ehtinyt huomata, että syysko- SKLS:n pj Markus Partanen luovutti Bryceson Mbilinyille käytetyn ’läppärin’ tuliaisiksi sairaalaan sekä kuvamuistoja Suomesta. Rotarylääkäreitä tässä illassa edusti Arto Vehviläinen puolisoineen. kouksen esityslistalla on osaaikaisen lähetyssihteerin palkkaaminen SKLS:ään, aikaisimmillaan jo vuoden 2015 alusta. Hallituksessa tätä keskustelua on käyty jo jonkin aikaa ja puheenjohtaja on käyttänyt paljon aikaa ja vaivaa asian taustaselvitysten parissa. Työnantajan rooli olisi seurallemme uusi ja toisi mukanaan kaikki ne velvoitteet, mitä työnantajuus Suomessa edellyttää. Toisaalta Ulkoministeriön hankehallinto on jo nykyisellään sellaista, että sen hoitaminen hyvin tai edes tyydyttävästi täysiaikaisen työn ohessa olisi ainakin vaikeaa, kenties mahdotonta. Itse en siihen pystyisi. Joku toinen, jonka kyky käyttää aikansa tehokkaasti ja kapasiteetti nopeaan työskentelyyn ovat omiani paljon parempia, saattaisi kenties selvitä. Ennen selvittiin. Mutta ennen olivatkin ’miehet – ja varmasti myös naiset – rautaa’. Niin tai näin, itse toivon asiasta avointa keskustelua. Taustalla ovat pohjimmiltaan kysymykset siitä, millaisena haluamme nähdä seuramme osallistumisen lähetys- ja kehitysyhteistyöhön tulevaisuudessa. Haasteille ei näy loppua. Mutta mitkä ovat meidän resurssimme Suomen Kristillisenä Lääkäriseurana vastata eteen tuleviin haasteisiin? Mitä haluamme? Mikä on tarkoituksenmukaista? Miten parhaiten pystymme hoitamaan ne leiviskät, jotka meille on tätä varten us- 10 kottu? Tarvitsemme sekä viisasta harkintaa että Jumalan johdatusta osataksemme tehdä hyviä ja oikeita päätöksiä. ’Usko hyvän tekemiseen’ . Tämänkertaisen palstani otsikon lainasin ev. lut kirkon marraskuussa pidettävien seurakuntavaalien mainoksesta. Hyvän tekemiseen uskoen – ja siihen Jumalalta voimaa saaden - seuramme jäsenet toimivat aktiivisesti monella saralla sekä työssään että vapaa-aikanaan. Moni lienee asettunut ehdolla myös seurakuntavaaleissa. Vastuun kantajia tarvitaan joka suunnalla. Olemme monessa mukana. Aika ja voimavarat ovat rajallisia. Siihen haluan silti luottaa, että myös SKLS löytää omat oikeat vastuunkantajansa eri tehtäviin nyt ja vasta. Lähetyssihteerille toivon osa-aikaista palkkaa ennen muuta siksi, etä jonain päivänä voisin ojentaa tämänkin viestikapulan seuraavalle. Yksi tulevaisuuden näkymä sekin. Padasjoella 15.9.2014 Elina Lind Syksyinen tunturipuro Pallaksella Oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus kuin ehtymätön puro Aamos 5:24 11 Lähetyslääkäritili FI57 8000 1100 6702 81 viite 1009 : Missä hätä on suurin* viite 1025 : Psykiatriaa Tansanian maaseudulle viite 1180: Palliatiivisen hoidon kehittämishanke, Tansania viite 1960: Selkäydinvammaisten kuntoutus, Green Pastures sairaala, Nepal viite 2024: ICT-hanke, Tansania** viite 3010: Stipendiaatti Dr Hamidi*** Käytä viitenumeroa, se alentaa pankin kuluja! Tarkistathan käyttämäsi viitenumeron; jonkin verran kuukausilahjoituksia tulee yhä vanhoilla viitenumeroilla, jotka eivät ole käytössä (olen ohjannut ne viitteelle 1009 tai 1025) * Viitteellä 1009 lahjoitettuja varoja käytetään kaikkeen siihen, mihin varoja tarvitaan; kyse ei ole niinkään ’suurimmasta hädästä’ kuin kulloisestakin tarpeesta ** UM:n tuki ICT-hankkeelle on uudelleen haussa – mikäli hanke ei toteudu, kerätyt varat käytetään muiden hankkeiden omavastuuosuuksiin tai muihin lahjoituksiin hallituksen päättämällä tavalla. *** Uusia tukijoita ’Dr Hamidin’ koulutustukeen tarvitaan yhä! Keräyslupa 2020/2013/3742 28.1.2014-30.11.2015 12 SKLS:n alueelliset yhdyshenkilöt Aluevastaava: Leena Uusitalo (leena.uusitalo@vimpeli.fi) Hämeenlinna: Taina Heikkilä Myllitie 16, 13720 Parola taina.heikkila@fimnet.fi Kotka: Pasi Pöllänen Lavansaarentie 6, 48610 Kotka pasi.pollanen@fimnet.fi Kuopio: Risto Honkanen risto.honkanen@fimnet.fi Pori: Pekka Mäkinen Tähtisentie 40, 28450 Vanha-Ulvila pekka.makinen@nic.fi Seinäjoki: Leena Uusitalo Lehtorannantie 11, 62840 Lakaniemi leena.uusitalo@vimpeli.fi Tampere: Tea Vuorela tea.vuorela@uta.fi Reetta Siljanen reetta.siljanen@fimnet.fi Lappeenranta / Etelä-Karjala: Kaarina Pesonen Turku: Riitta Saario Vähä-Hämeenkatu 9 D 79, 20500 Turku rsaario@gmail.com Kaivokorvenkatu 16, 53850 Lappeenranta kaarina.pesonen@fimnet.fi Vaasa: Anna-Liisa Punto Oulu: Mäkikaivontie 12 A4, 65100 Vaasa Anna Ruotsalainen anna-liisa.punto@fimnet.fi Muillekin alueille pyritään saamaan yhteyshenkilöt. Aktiiviset voivat ilmoittautua seuran sihteerille tai aluevastaavalle. 13 Opiskelija-asiat Tässä tämän hetkiset kristillisten kandiseurojen yhteystiedot. Ilmoittakaa muutoksista opiskelijayhdyshenkilö Suvi-Tuuli Simojoelle. Helsingin ”Ristiside” Turun ”Luukas-Klubi” pj Aleksi Pajunen Aleksi.pajunen@helsinki.fi pj Hanna Räty hhbrat@utu.fi varapj Annukka Hanhijärvi Annukka.hanhijarvi@helsinki.fi varapj Paula Prittinen pailpr@utu.fi Kuopion ”Heräämö” Oulun ”Henkireikä” pj Niko Nykänen nikonykanenn@gmail.com p. 044 2973110 pj Helena Kattelus Helena.kattelus@student.oulu.fi pj Silas Johansson silas.johansson@student.oulu.fi Tampereen ”Arbor Vitae” pj Mikko Malkamäki malkamikko@gmail.com SKLS:n opiskelijayhdyshenkilö Suvi-Tuuli Simojoki suvi-tuuli.simojoki@helsinki.fi Terveiset SKLS:n opiskelijatoimikunnan vastuukantajapäiviltä 19.-21.9.2014 Nilsiästä! 14 Matkaraportti: ICMDA:n maailmankongressi, Rotterdam 19.-26.7.2014 Kansainvälinen kristittyjen lääkäreiden ja hammaslääkäreiden konferenssi (ICMDA, International Christian Medical and Dental Association, toim.huom) kokosi 900 osallistujaa 80 eri maasta Rotterdamiin, missä se järjestettiin 50 v. sitten ensimmäisen kerran. Hollantilaisia sai kiittää hvyin onnistuneista järjestelyistä. Tapahtumapaikkana oli nykyaikaiset vaatimukset täyttävät hieno kongressikeskus De Doelen. Alkuviikon ohjelma oli suunnattu erityisesti opiskelijoille ja nuorille lääkäreille. Luennoilla ja pienryhmissä pohdittiin haasteita kristittynä (hammas)lääketieteen parissa. Miten tehdä valintoja omalla uralla? Miten voin palvella Jumalaa työlläni? Loppuviikolla pohdittiin hankalia eettisiä kysymyksiä sekä mm. työssäjaksamista. Voinko selvitä työstäni osallistumatta korruptioon? Miten ehkäistä työuupumusta? Iltaisin ohjelma oli rennompaa ja yhteisen ilon ja nauramisen aiheita ei puuttunut. Suomesta lähtijöitä oli hienosti lähes 50, joista opiskelijoita ja nuoria lääkäreitä oli yli puolet. Osa senioreista osallistuivat neljättä kertaa tapahtumaan. Kansainvälisessä illassa Suomi esittäytyi Finlandian sävelin ja rytmikkäällä tanssilla. Yhteisillä ruokahetkillä saattoi sattumanvaraisesti päätyä samaan pöytään kollegan kanssa, joka työskenteli toisella puolen maapalloa. Positiivisten kokemusten kuulemista viikosta ei voinut välttää. Kaikki tuntuivat saaneen jotakin. Seuraava kongressi järjestetään neljän vuoden kuluttua Intiassa. Innostaisiko seu- raavat kokemukset tämän vuoden viikosta, ehkä lähtijöitä aikanaan myös Aasiaan? Raportin kokosi Anu Willis “Laadukasta raamatunopetusta, paljon uusia ulottuvuuksia myös jo pitempään uskossa olleille. Oikein hengellinen ruisleipä =)” nuori lääkäri ”Oli hienoa nähdä useita satoja uskovia lääkäreitä ja jakaa heidän kanssaan kokemuksia elämisestä kristittynä lääketieteen maailmassa. Välillä tuntuu työ- ja opiskelupaikoilla, että on niin yksin näiden pohdintojen kanssa. Rohkaiseva reissu, sekä antoi uskoa ja toivoa tulevaisuuteen!” Opiskelija ”Erityisen tärkeältä tuntui olla matkalla yhdessä suomalaisten kollegojen kanssa. ´Tässä ovat ne ihmiset, joiden kanssa tulevinakin vuosina saan olla saman aihepiirin äärellä.`” nuori lääkäri 15 “Opetus oli laadukasta ja järjestelyt sujuivat hyvin. Parasta kongressissa oli kuitenkin kristittyjen yhteys! Oli mahtavaa kokea tällaista yhteyttä aiemmin täysin vieraiden ihmisten kanssa, saada vaihtaa kokemuksia ja näkemyksiä, ja rukoilla sekä ylistää yhdessä 80 eri kansalaisuutta edustavan ihmisen kanssa.” ”Inspiroiva, innostava, rohkaiseva, lohduttava, hyödyllinen, käytännönläheinen, erityinen.” nuori lääkäri 4. vuoden opiskelija “Vaikea valita, kumpi oli parempaa, todella laadukas ja puhutteleva opetus vai kohtaamiset uusien ja vanhojen kollegojen kanssa. Pienryhmissä kuuli kovasti erilaisia tarinoita lääkärin työstä kuin mitä Suomessa kuulee.” nuori lääkäri “Oikein onnistunut kongressireissu. Ohjelma oli hyvä, teeman mukainen. Seminaarit mielenkiintoisia. Niiden suhteen ainainen ongelma, minkä valitsee monista mielenkiintoisista. Iltaohjelma oli myös hyvä, vaikka viimeisestä olisi jonkun musiikkivideon voinut jättää pois. Konferenssipaikka myös ok, vaikka salien uudelleen nimeäminen hetken hämmensi. Ruoka oli parempaa kuin yleensä konferensseissa.” seniorilääkäri Kuva: Juhani Junnila 16 Matkaraportti: ICMDA Matka Rotterdamiin suomalaisten kristillisten lääkäriopiskelijoiden kanssa oli erittäin inspiroiva. Tämä unohtumaton kokemus alkoi jo HelsinkiVantaan lentokentällä kun sai tutustua eri matkalle lähtijöihin. Meitä oli nuoria kaikista lääkiksistä, osa jo valmistuneita. Yhteinen usko, yhteinen ammatti, yhteinen päämäärä, meitä yhdisti monet asiat. Suurin osa meistä suomalaisista yöpyi myös samassa hostellissa, joka lähensi meitä entisestään. Konferenssi alkoi, opiskelijoita ja lääkäreitä oli ympäri maailmaa. Silti ymmärsimme toisiamme erittäin hyvin. Meitä yhdisti niin vahvat asiat kuin kutsumusammatti ja usko Jeesukseen Kristukseen. Ilmapiiri oli loistava ja Pyhän Hengen sai tuntea jatkuvasti. Puhujat olivat erittäin hyviä ja antoivat vastauksia moniin kysymyksiin. Eri seminaareissa sai kuunnella ja pohtia asioita jota ehkä koskettivat enemmän omia kiinnostuksen kohteita. Raamatun opetukset loivat rakkauden ilmapiirin koko konferenssiväelle. Puhuttiin palvelemisesta, jakamisesta ja loistamisesta. Päällimmäisenä aiheena oli miten yhdistää vakaumuksensa lääkärintyöhönsä. Ihmisiä oli Etelä-Afrikasta, Taiwanista, Romaniasta, Ukrainasta, Keniasta, Australiasta, Nigeriasta… Se oli ehkä kongressin suurin anti, että sai nähdä miten samanlaisia me ihmiset ollaan ja kuinka kaunista työtä Jeesus tekee meissä. Tämä kongressi oli yksi elämäni kohokohdista ja unelmoin jo matkasta seuraavalle ICMDA-maailmankonferenssille Intiaan vuonna 2018! Kiitos SKLS tukirahoista, Samuel Guillaume Kuva: Juhani Junnila 17 Sunnuntain messua De Doelenin salissa säestii Adonaikuoro Briteistä. Kuva: Heikki Halkosaari Hollantilaisisäntien bändi sekä ICMDA tunnuslaulu yhteyslauluna. Kuva: Heikki Halkosaari Lindsay Brown ja aamun raamattuopetus. Kuva: Heikki Halkosaari 18 We serve, Jesus heals ”We serve, Jesus heals” -motto komeilee Nepalissa, Tansenin lähetyssairaalan ulkoseinässä, samoin kuin röntgenkuva -pusseissa, joita sairaalaan kontrollikäynnille palaavat potilaat kantavat. ”Odotusaula” on kadulla katoksen alla, jonne vuoroaan odottelemaan eksyy välillä myös muutama lehmä. Kadulta potilaat kuulutetaan kovaäänisen kautta vuorollaan sisään. Ortopedin vastaanotolla on ruuhkaisimpina päivinä jopa 90 potilasta. Vastaanottohuone on pieni. Saman pöydän äärellä istuu vastaanottoa pitävä ortopedi ja pöydän toisella puolella on yleiskirurgin vastaanotto. Pieni huone on usein tupaten täynnä. Jokaisella potilaalla on vähintään yksi saattaja mukanansa. Oven suussa seisovat vuoroaan odottavat potilaat. Tutkittavana oleva potilas istuu lääkärin edessä ja hoidettu potilas omaisineen siirtyy taka-alalle, jotta saman pöy- dän ääressä istuva hoitaja pystyy kirjaamaan hänelle ajan uudelle kontrollikäynnille tai ohjaamaan röntgeniin, laboratorioon tai sairaalan apteekkiin noutamaan määrätyt lääkkeet. Potilaiden kipsit ja sidokset ovat likaisen mustia. Köyhien ihmisten talot muistuttavat huonosti rakennettuja vajoja. Katoksi on asetettu peltipaloja, joita pitävät paikoillaan isot kivet. Suihku ei kuulu näiden talojen mukavuuksiin, vaan vesi kannetaan kauempaa vedenottopaikoilta metalliastioissa. Naiset kantavat vesikannut koreissa. Naiset tekevät muutenkin kaikki raskaimmat työt Nepalissa, esimerkiksi pellon kuokkiminen tapahtuu käsin kuokalla tai isomman pellon härkäparin avulla. Leikkaussalissa potilaan valmistelu alkaa leikattavan raajan pesulla saippualla ja harjalla jynssäten. Leikkausvälineiksi lahjoitetut porat ja sahat ovat käytössä kuluneita ja tylsyneitä. Perusmurtumaleikkaukset saattavat venyä pitkiksi, kun joudutaan painimaan huonojen välineiden kanssa. Lopuksi usein todetaan ”we serve, Jesus heals”. – Potilaat paranevat yllättävän hyvin, leikkaushaavainfektioita ei ole paljon. Tansenissa paikallisia ”omakotitaloja”, katon asennus onnistuu ilman nauloja. Kuva: Tarmo Kyllönen 19 Ortopedian polin odotusaula kadulla. Kuva: Tarmo Kyllönen Miten suomalainen ortopedi päätyi tähän syrjäiseen nepalilaiseen sairaalaan? Haave lähetystyöstä on elänyt jo pikku-tytöstä lähtien ja kerran Nepaliin lähtö Suomen lähetysseuran (SLS) kautta oli hyvin lähellä. Lähtö Nepaliin toteutui kuitenkin vasta nyt hakeutuessani vapaaehtoiseksi SLS:n järjestämän ”Lähde liikkeelle” –kurssin innoittamana ja otettuani yhteyttä United Mission to Nepal (UMN) pitämään lähetys- sairaalaan. Päätin siis viettää aktiivisen kahden kuukauden ”kesäloman” huhti-toukokuussa työskennellen Nepalissa Tansenin lähetyssairaalassa. Matkan aluksi Kathmandun kaduilla alkaa nepalilaisen elämän värikkyys ja äänekkyys tulla tutuksi;. ilma on hiostavan kuuma, lehmät kävelevät sujuvasti liikenteen keskellä, toisin kuin turisti, jolle alkuun kaoottisen näköisessä vasemmanpuoleisessa liikenteessä kadun ylittäminen on todellinen haaste. Sähköjohdot roikkuvat välillä pelottavan alhaalla. Nepalinkielisten aakkosten tavaaminen on hidasta kaikesta harjoittelusta huolimatta. Ihmiset osoittautuvat kuitenkin ystävällisiksi ja rehellisiksi. Buddhalaisuus ja hindulaisuus näkyy myös katukuvassa, -temppeleitä on paljon. Kathmandussa Suomen lähetysseura antaa tiiviin perehdyttämispaketin paikallisista olosuhteista ja SLS:n työstä Nepalissa. Nepalissa elää köyhyysrajan alapuolella 44% väestöstä. Lukutaitoisia on 60% yli 15-vuotiaista. Noin 12 000 Köyhyyden ja hankalien välimatkojen vuoksi jää moni vamma primaarivaiheessa hoitamatta. Kuva: Bhim Shreemal 20 naista ja lasta siepataan ja salakuljetetaan Intiaan vuosittain. Maaorjina elää 40 000 lasta (vaikka ns. kamlari on nykyään laitonta, myydään edelleen jopa 6-vuotiaita tyttöjä orjiksi). Vuosittain 60 000 lasta kuolee alle 5-vuotiaana ja 34% avioliitoista on solmittu alle 15-vuotiaan lapsen kanssa vanhempien tekemällä sopimuksella. SLS tekee Nepalissa työtä 20:n paikallisen kumppanin kanssa. Työhön kuuluu ruokaturva-, sanitaatio- ja lukutaitoprojektit ja mielenterveystyö. SLS pyrkii tuomaan terveydenhuollon myös kaikkein köyhimpien ulottuville ja tekemään työtä kirkollisten järjestöjen ja paikallisten seurakuntien kanssa. Kathmandusta on 9-tunnin matka helteessä ilmastoimattomalla ”lähetysbussilla” vuoriteitä pitkin Tanseniin. Maisemat olivat henkeä salpaavia, samoin kuin tien kunto. Sieltä täältä on tien reunoista lohkeillut isojakin paloja, ehkäpä monsuunisateiden seurauksena. Onnettomuudet teillä ovat yleisiä, busseja suistuu ulos tieltä pudoten useita satoja metrejä. Tansenin sairaalan monivammapotilaat ovatkin pääosin liikenneonnettomuuksista. Erityisesti öisin matkustaminen yleisillä busseilla on vaarallista, tapaturmia tapahtui paljon. Sen lisäksi, että kapeat vuorenrinteillä kiemurtelevat tiet ovat huonossa kunnossa, kuskit nukahtelevat pitkillä ajomatkoilla. Aikaisemmin humalaisia kuskeja oli myös runsaasti, mutta nykyään poliisit valvovat liikennettä ja alkoholin käyttöä tiukemmin. Monsuuniaikana matkustaminen on entistä vaarallisempaa maavyöryjen vuoksi. Paikallisia ruohonleikkurivammoja syntyy sirpillä. Aivan näin murhanhimoisilta eivät nepalinaiset näytä, kuin minä tuossa kuvassa nepalinaisen työvarusteissa. Kuvassa olevalla pienellä sirpillä katkaistaan ruoho, kun se on ensin kerätty nipuksi toisella kädellä. Siinä menee helposti muutama sormi mukana tai tulee vähintään ojentaja-jännevamma, jos sirppi pääsee lipsahtamaan. Kaksi kertaa isompi sirppi otetaan käyttöön, kun kiivetään puuhun katkomaan oksia eläinten ravinnoksi. Isommalla sirpillä tuleekin sitten pahempaa jälkeä. Kahden kuukauden aikana tiimimme ehti hoitaa useita kyynärvarren amputaatio-vammoja. Jos sirppi-vammalta vältytään niin, sitten on vielä puusta putoamisen riski. Vaikuttaisi siltä, että noin 80% osastolle päätyneistä murtumista on syntynyt puusta tipahtamalla ja joukossa on paljon yli 60- vuotiaita naisia. Kuvassa näkyvää koria naiset käyttävät isojen vesipäniköiden kantamisessa tai muussa raskaassa kuljetuksessa. Miehiä näkee harvemmin kantamassa mitään raskasta. Ergonomisesti tämä päähän tukeutuva kori on kuitenkin kohtuullisen hyvä ratkaisu. Tosin naisia, jotka potevat niska- ja selkäsärkyjä riittää ortopedian polilla. Nepalinaisen työvarusteet; sirppi ja kori. Kuva: Tarmo Kyllönen 21 Potilaiden hoitolinjan sanelee pitkälti raha. Varaton murtumapotilas, jonka hoito korvataan paikallisen sosiaalityöntekijän suorittaman tarkan selvityksen jälkeen lahjoitusvaroin, -ei voi odottaa saavansa “luksus -hoitoa” kuten ydinnaulaa vaan hän saa tyytyä murtuman levytykseen. Pitkälle edennyttä syöpää sairastavan potilaan murtumaa ei hoideta. Lahjoitusvarat riittävät hädintuskin “perusterveiden” hoitamiseen. Kaularangan murtuma-potilaat hoidetaan kallo-vedossa. Omaiset kuskaavat huonon ennusteen potilaat kesken hoidon kotiin kuolemaan. Tämä tehdään potilaan omasta pyynnöstä, kun hän ei halua olla suvulleen taloudellisena taakkana. Päivä lähetyssairaalassa alkaa lääkäreiden yhteisellä meetingillä, jossa luetaan Raamattua ja rukoillaan henkilökunnan ja potilaiden puolesta. Samalla käydään läpi päivystyspotilaat. Paikalliset lääkärit ovat enimmäkseen hinduja. Tosin kaikki kolme paikallista ortopedi -kollegaani ovat kristittyjä. Osastokierron alkaessa ovat omaiset käärineet patjansa potilaiden sänkyjen alle ja siirtyneet istumaan ulos, josta hoitaja heidät vuorollaan kutsuu sisään kun kierto etenee kyseisen potilaan kohdalle. Omaisilla on todella iso rooli. He huolehtivat ruokahuollon potilaalle, eli 2-3 riisi-ateriaa päivässä, he toimivat potilaan fysioterapeutteina (tähän heidät koulutetaan kierrolla), he toimivat perushoitajina, siivoavat oksennukset, käyttävät wc:ssä, röntgenissä ja kuskaavat leikkaussaliin, lisäksi he toimivat po- Valtaosa alaraajamurtuman saaneita potilaista vietti noin 3-5 päivää vedossa, odottaen leikkausvuoroa. Kuva: Maarit Valkealahti tilaan veripankkina eli käyvät luovuttamassa verta ennen leikkausta. Mitä siis paikalliset hoitajat tekevät? No ainakin he huolehtivat lääkityksen ja siteiden vaihdon ja toivottavasti jotain muutakin, mikä ei lyhyellä vierailullani selviä. Kierron jälkeen loppupäivä aina ilta kuuteen asti meneekin leikkaussalissa. Vaihdot leikkausten välillä ovat erittäin nopeita, kun siivoojat saavat siepattua roskat ja likaiset leikkausliinat ulos salista, kärrätään seuraavaa potilasta jo sisään. Työnteko 35-40 asteen helteessä läpivalaisun vuoksi käytettävät lyijyliivit päällä on alkuun tukalaa. Saleissa on toki ilmastointilaite, joka toimii silloin, kun on sähköä, mutta sähkökatkot pitkin päivää kuuluvat asiaan. Matkan aikana ehdin juhlia myös nepalilaista uutta vuotta. Huhtikuun 14. päivänä vaihtuu nepalilainen vuosi. Siispä huhtikuu on vuoden ensimmäinen kuukausi ja tällä hetkellä eletään vuotta 2071. Uudenvuodenpäivä on tietenkin vapaapäivä ja sitä vietetään menemällä piknikille metsäalueille ja läheiselle kukkulalle. Potilaiden papereita tutkiessa menee hetki aikaa ennen kuin saa päivämäärän “suomennettua” eli selvitettyä montako viikkoa vanha murtuma on kyseessä. 22 Mitä matka antoi? Paljon nepalilaisia, kuin myös vapaaehtoistyössä hyvällä asenteella olevia länsimaisia ystäviä. Kokemuksen elämästä - niukkuuden, todellisen kurjuuden ja rankan elämän keskellä. Palan nepalilaisen elämän värikkyyttä ja äänekkyyttä, ihmisine ja eläimineen kadulla. Tansenissa talon olohuone on edessä oleva katu. Harva ihminen omistaa television, eikä sanomalehtikään tipahda kynnykselle. Suurimmat uutiset ovat tapahtumat naapurissa tai kadulla kävelevät “länkkärit”, joista vaihdetaan ajatuksia. Matka pani myös miettimään, mikä on paras tapa auttaa näitä nepalilaisia siskoja (didi) ja veljiä (dai). Rahallinen apu menee varmasti parhaiten perille luotettavan paikanpäällä toimivan järjestön kuten Suomen lähetysseuran kautta. Rukouksin voin myös olla edelleen tukemassa työtä Tansenin lähetyssairaalassa. Lisäksi Jumala ei näytä hyllyttävän eläkkeelle jääneitä lääkäreitä, vaan näkee heissä käyttämättömän voimavaran. Tansenissa heidät olikin jo otettu käyttöön ja heitä vierailee säännöllisesti tukemassa sairaalan toimintaa. Maarit Valkealahti Hellyyttäviä vuohia ei ikävä kyllä pidetty juuston vaan niistä saatavan lihan vuoksi. Kuva: Tarmo Kyllönen ort.el. OYS Kiinnostuitko vapaaehtoistyöstä? Suomen lähetysseuran vapaaehtoistehtäviä avautuu työalueiden tarpeiden mukaisesti vuosittain. Vapaaehtoinen ei yleensä voi työskennellä vastuullisissa am- mattitehtävissä mutta ammattitaitoa pyritään hyödyntämään kumppanin tarpeiden ja viisumitilanteen sen mahdollistaessa. SLS:n kansainväliselle vapaaehtoisjaksolle voi hakea ”Lähde-liikkeelle” koulutuksen käymisen jälkeen. UMN hakee jatkuvasti lyhytaikaisia vapaaehtoisia erikoislääkäreitä kuukaudesta kuuden kuukauden jaksoille. Työluvan saannissa näille lyhyille jaksoille on ollut ongelmia, mutta tämä todennäköisesti tulee helpottumaan. Purnam BK 23 selkäydinvammaisten vertaistukihenkilö Green Pastures -sairaalassa Marraskuun 2013 alusta 31-vuotias Purnam BK on toiminut vertaistukihenkilönä Pokharassa Green Pastures -sairaalassa kuntoutuksessa oleville selkäydinvammaisille. Heti uuden tehtävän vastaanotettuaan hän osallistui yhdessä miespuolisen kollegansa Chetin kanssa 10-päiväiseen vertaistukiryhmien ohjaajakoulutukseen Kathmandussa. Purnam itse oli vammautuessaan vasta 19-vuotias nuori aviovai- mo. Hän vammautui samalla tavalla kuin lukemattomat kohtalotoverinsa Nepalin maaseudulla: putoamalla puusta. Etenkin kuivaan aikaan vuodesta tuoreita, nuoria oksia katkotaan puista eläinten rehuksi. Useimmiten se on naisten, lasten ja vanhusten työtä. Loukkaantumisensa jälkeen Purnam oli aluksi hoidettavana Gandaki Hospitalissa Pokharassa. Mutta kun mitään muutosta parempaan ei ollut havaittavissa, hänen miehensä vei hänet Intiaan. Vasta siellä hän sai tietää diagnoosinsa: selkäydinvamma. ”Tieto oli murskata sekä minut että perheeni. Olin Intiassa hoidossa yli puoli vuotta. Sinä aikana sain myös pahan palovamman, kun kuumaa vettä kaatui tunnottomille jaloilleni. Palovammojen takia en pystynyt osallistumaan fysioterapiaan, minkä seurauksena tilani huononi entisestään.” Lopulta Purnam joutui palaamaan kotiin hoitomak- sujen köyhdyttämänä, mutta huonommassa kunnossa kuin oli ollut Intiaan lähtiessään. Joitakin kuukausia myöhemmin Purnamin isä vei hänet Green Pastures –sairaalaan. Hoito ja terapia siellä auttoivat Purnamia vahvistumaan fyysisesti, mutta myös löytämään uudelleen toivon elämäänsä. Hän sai ensimmäisen pyörätuolinsa ja huomasi voivansa elää arvokasta ja mielekästä elämää vammastaan huolimatta. Hän osallistui kuuden kuukauden ompelijakurssille ja piti jonkin aikaa omaa ompelimoa. Nyt, vuosia myöhemmin hän on palannut Green Pastures’iin tukihenkilöksi kohtalotovereilleen. ”Kun olin vammautunut, olisin mieluummin halunnut kuolla kuin elää taakkana perheelleni. Nyt olen onnellinen ja elämälläni on tarkoitus. Minulle tuottaa suurta iloa ja tyydytystä saada auttaa toisia vammautuneita kuntoutumaan, kuunnella ja rohkaista heitä ja rukoilla heidän puolestaan. Minulla on kaksi vahvaa kättä, joilla pystyn suoriutumaan jokapäiväisistä toimistani. Ansaitsen tarpeeksi elättääkseni itseni. Voin elää omaa elämääni olematta taakaksi omaisilleni.” Purnamin miehellä on uusi vaimo ja tämän kanssa kaksi lasta, tyttö ja poika. Heidänkin kanssaan Purnamilla on lämpimät ja läheiset välit. Hän on kiitollinen kaikesta saamastaan avusta ja tuesta ja siitä, että voi nyt itse vuorostaan olla välittämässä apua ja toivoa sitä tarvitseville. Purnamin tarinan GPHRC:n selkäydinvammaishankkeen ½-vuosiraportista 9/13-2/14 käänsi ja mukaili Elina Lind 24 Matkaraportti: Lamjung District Community Hospital, Nepal Besisahar Vietin kymmenen viikon harjoittelujakson valtion ja kristillisen Human Development and Community Services (HDCS) -järjestön yhteisessä sairaalassa Nepalissa. Olin viisi vuotta aikaisemmin vieraillut Nepalissa, joten ympäristöön tottuminen kävi melko sujuvasti. Sairaalassa sen sijaan en ollut aikaisemmin käynyt ja sen toimintaan sopeutuminen veikin huomattavasti kauemmin. LDCH on aluesairaala, jossa työskentelee keskimäärin 7-10 lääkäriä ja potilaita on 50 000 -60 000 vuodessa. Ajanvarausta ei ole eikä triagea, vaan kaikki työaikana tulevat potilaat vastaanotetaan samana päivänä ja niinpä yhdelle lääkärille jää vastaanottoaikaa vain joitakin minuutteja potilasta kohden. Ajan lisäksi yksityisyys on minimissä; samassa normaalikokoisessa lääkärin huoneessa on kahdesta kolmeen vastaanottoa ja seuraavat potilaat odottelevat ovensuussa, jos kukaan ei ole sattunut sulkemaan ovea - asia ei tosin tunnu juuri häiritsevän ketään. Kaikki kirjaaminen tapahtuu käsin; jokaisesta potilaasta jää merkintä erilaisiin rekistereihin mutta varsinaista potilastietoarkistoa ei ole vaan potilaskertomuksena toimii lippu, jonka potilas tuo mukanaan, jos muistaa. Tähän asti hallinto ja johtaminen ovat kuulostaneet puuduttavan kuivilta aiheilta mutta harjoittelun aikana melkeinpä innostuin näiden alueiden mahdollisuuksista. Harjoittelupaikassa vaihtuva henkilökunta on yksi toiminnan kehittämistä vaikeuttava asia. Jossain vaiheessa oli kuulemma sähköinen tietojärjestelmäkin ollut suunnitteilla mutta ihmisten vaihtuessa ja riittävän miehityksen puuttuessa asia oli jäänyt. Myös ajanvaraussysteemiä oli jollain tasolla kokeiltu mutta Pari viikkoa vanha käärmeenpurema ongelmaksi oli muodostunut, että potilaat eivät saapuneet varatuille ajoille. Jäin miettimään, kuinka vaikeaa on luoda optimaalista systeemiä, jossa potilaalle jätetään vastuuta mutta huomioidaan myös kulttuurin vaikutus mm aikakäsitykseen, Nepalissa toisin sanoen tottumattomuus elää kalenterin ja kellon mukaan. Aamut alkoivat henkilökunnan vapaaehtoisella laulurukous-Raamattu ja päivän infot –hetkellä. Harjoittelun 25 Leopardin hyökkäyksen jälkeen ensiavussa Potilaita jonottamassa rahastustiskille aikana tutustuin leikkaus- ja synnytyssalin sekä osaston toimintaan ja lääkärin vastaanottoon. Suurimman osan päivistäni vietin kuitenkin ensiavussa, jossa potilaat viipyivät lääkärin vastaanottoon verrattuna pitempään ja minulla oli paremmin aikaa haastatella heitä auttavalla nepalin kielelläni. Työtä tehtiin yhdessä ja vastauksia ja apua sai kysymällä mutta muuten ohjaukseen ja jatkuvaan käännöstyöhön ei ollut juuri resursseja ja niinpä tunnel- mat vaihtelivat innostuksesta syvään turhautumiseen. Sitäkin enemmän iloitsin paikallisista lääketieteen opiskelijoista, joiden kanssa ja avulla pääsin paremmin osallistumaan potilaiden haastatteluun ja tutkimiseen. Ennakkokäsitykseni oli, että kehitysmaissa sairaalaan tultaisiin korkeammalla kynnyksellä; joitakuita liian pitkään kotona sinnitelleitä olikin mutta paljon myös parin päivän kuumeilijoita, vatsakipuisia ja nuhaisia mahtui joukkoon. Monsuunisateiden vaikutus näkyi li- sääntyneinä lavantautitapauksina ja tupakoinnin yleisyys COPD potilaiden määrässä. Mausteinen ruoka toi lisänsä vatsavaivaisiin ja kulkukoirat rabies-rokotteen menekkiin. Myös erilaiset murtumat ja lasten paiseet olivat jokapäiväinen itku. Tutkimuksista oli saatavilla lähinnä tavallisimmat laboratoriokokeet, ekg, ultraääni ja röntgen, ja kynnys niiden tekemi- Opetustaulu tuberkuloosin oireista 26 seen tuntui laboratoriokokeiden osalta olevan korkeampi kun taas röntgenkuvien indikaatiot jäivät joskus hämärän peittoon. Leikkaustoimintaa oli lähes päivittäin, samoin synnytyksiä, jotka hoidettiin ilman kipulääkityksiä. Muuten lääkkeitä oli melko kattavasti saatavilla, ja tietyt valmisteet olivat potilaille ilmaisia valtion kustantamina. Köyhien potilaiden oli mahdollisuus saada muukin sairaalahoito ilmaiseksi HDCSsäätiön avustuksella. Toiminta painottuu todella sairaanhoitoon, koska lääkäreitä on vähän eikä potilailla ole rahaa jatkuviin sairautta ehkäiseviin/terveyttä ylläpitäviin lääkkeisiin. Lisäksi väestön koulutuksen puutteen takia hoitomyöntyvyyden eteen joudutaan näkemään paljon vaivaa ja vastaanottoajan lyhyyden takia perusteellinen ohjeistus ei aina ole mahdollista. Jos sairaalan hoito koetaan riittämättömäksi, saattaa seuraava vaihtoehto olla hinduparantajan tai laman puoleen kääntyminen -- tai toisin päin. Tavoitteeni harjoittelulle oli saada käsitystä lääkärin työstä Nepalissa, ja vaikka vieraan kielen ja vieraiden systeemien takia sairaalan toimintaan sulautuminen oli haastavaa, kokemuksen saamista ja oppimista se ei estänyt. Eikä palaaminenkaan tunnut täysin mahdottomalta ajatukselta. Johanna Minkkinen, Tampere CV 27 Kevätkokous Kairosmajalla 12.-14.4.14 kuvat: Elina Lind Pyhätunturi Evästauolla ja nokipannukahveilla. Bussilla kohti Luostoa, hiihtäen takaisin. Suolla sulaa.. 28 Kuva: Elina Lind KrLL 2/2014
© Copyright 2024