Juntuset 2011 - Juntusten sukuseura ry
1 JUNTUSET Juntusten sukuseura ry:n jäsenlehti n:o 15 Joulukuu 2011 Julkaisija Juntusten sukuseura ry Toimitus Riku Juntunen Linnanpolku 1, 87200 Kajaani puh. 0500 445331 riku.juntunen@kajaani.net Sisällysluettelo 2011 Pääkirjoitus Taitto Puheenjohtajan kirjoitus Juhani Juntunen Suvun tutkiminen harrastukseksi Painopaikka Kajaanin Kirjapaino Oy Tuomas Juntunen 100 – vuotisjuhlansa kynnyksellä Kolmas ikä on mahdollisuuksia täynnä Säveltäjä-sanoittaja Veikko Juntunen Kotisivut www.juntuset.net Voimailuharrastus jatkuu Kerran kesällä Kerälässä, kirja-arviointi Itä-Karjalan matka Kansikuva Talvi joella (Riku Juntunen) Koukussa karavaanimatkailuun Serkkuseurat toimivat Tilitoimisto Eila Säkkinen Tiedotuspalsta Takakansi Syksyinen joki (Riku Juntunen) 2 Toimihenkilöiden yhteystiedot PÄÄKIRJOITUS Viimevuotisessa JUNTUSET –lehdessä kirjoitin luopumisesta erityisesti siksi, että olin luopumassa tämän lehden toimittamisesta. Tuo päätös tuli sitten peruttua koska ilmeni, ettei tehtävään onnistuttu saamaan seuraajaa. Nyt lehden päätoimittajaa haetaan kaikessa rauhassa, turhaa kiirehtimättä. Samalla pyritään vahvistamaan toimitustyön rakenteita. Ikääntyneenä ihmisenä koen luopumisen laajemmassakin merkityksessä. Jatkuvasti on luovuttava monista asioista ja toiminnoista, joihin on aikaisemmin tottunut ja jotka ovat olleet tärkeätä elämän sisältöä. Joulun viettäminen totuttuine tapoineen on sentään vielä jäljellä. Toki on kuitenkin todettava, että nyt lähestyvän joulun aineelliset edellytykset poikkeavat suuresti lapsuuden jouluistani. Perusta on kuitenkin pysynyt muuttumattomana: on kyse perhejuhlasta Oma muistini lapsuuden jouluista ulottuu 1940-50 luvuille. Elämä sotien jälkeisessä Suomessa oli hyvin niukkaa. Kaikesta oli puutetta, myös rahasta. Siitä huolimatta ruokapuoli oli joulun aikaan yltäkylläistä arkiseen aikaan verrattuna. Oli kinkkua lanttulaatikkoa, lipeäkalaa, joulupuuroa ja kaikenlaista muuta herkkua mitä perheenäiti kykeni loihtimaan pula-aikana. Mitään valmiita ruokatuotteita ei ollut, kaikki piti valmistaa itse. Myös joululahjat ja –koristeet olivat suurelta osalta itsetehtyjä. Tunnelma oli tärkeintä joulussa. Tunnelmaa loivat joulukuusen nostaminen sisään , kuusen koristelu ja varsinkin latvatähden kiinnittäminen ovat muistorikkaita asioita. Itsevalmistettuja koristeita oli runsaasti, lisäksi oksille riippumaan laitettiin omenoita, makeisia ja joulupipareita, jotka olivat lapsille herkkuja joulun jälkeen. Kuuseen kiinnitettiin eläviä kynttilöitä ja tähtisadetikkuja sitten kun niitä taloudellisten olojen helpottaessa oli saatavissa. Vasta loppiaisena kuusi vietiin pois. Kyllä silloin neulaset karisivat oksilta. Koko perhe kävi aattona hautausmaalla sytyttämässä kynttilät omaisten haudoille. Se tapa oli aina lapsuuden aikana, niin se on nykyäänkin. Kynttilöiden sytyttäminen oli melko vaativaa puuhaa tuulisella säällä. Oli vain tavallisia kynttilöitä, joiden palamisen suojaksi koetettiin kasata lunta. Yhtenä jouluna isä oli tehnyt varmasti palavan kynttilän, valkoisella kreppipaperilla päällystetyn pyöreän pariston, jonka päässä oli polttimo. Tuo kynttilä paloi tuulesta huolimatta varmasti niin kauan kuin virtaa riitti. Hautausmaalta palattua oli jouluateria, jonka äiti oli tehnyt lähes valmiiksi ennen haudalle lähtöä. Syönnin jälkeen käytiin sitten odottamaan joulupukkia. Se oli jännittävää aikaa. Silloin kun me lapset olimme pieniä ja “uskoimme” joulupukkiin, piti meidän mennä vähäksi aikaa nukkumaan. Näin vanhemmat saivat valmistella pukin tuloa. Kyllä joulupukin tulo oli lapsille tärkeä hetki. Jännitti ja vähän pelottikin aluksi. Kun lahjojen jakaminen alkoi, ei riemulla ollut rajoja. Tuollaista riemullista tunnelmaa pyrimme nyt tulevana jouluna tarjoamaan lapsenlapsillemme. Täällä mummolassa pyritään järjestämään pienokaisille perinteinen joulu. Ensimmäistä kertaa heidän elämässään tulee joulupukki lahjojen kanssa. Vähän jännittää jo nyt varsinkin kolmivuotiasta isosiskoa. Yksivuotias pikkuveli ei taida vielä asiaa ymmärtää. Oikein riemullista joulua kaikille Juntusille ! Riku Juntunen 3 PUHEENJOHTAJAN KIRJOITUS Kajaanin kokousta odotellessa Suomessa ja myös muualla Euroopassa harjoitettava järjestö- ja yhdistystoiminta perustuu suurelta osin vapaaehtoistyöhön. Vapaaehtoistyön merkitystä ja sille annettavaa arvostusta Vapaaehtoistyö on tärkeässä roolissa myös Juntusten sukuseuran toiminnassa. Vapaaehtoistyö rikastuttaa, antaa tekijälleen iloa ja hyvän mielen sekä uusia ystäviä. Yli neljäkymmentä vuotta vapaaehtoistyössä mukana olleena voin kertoa, että työ on hauskaa ja antaa enemmän kuin ottaa. Eräs ystäväni kiteytti oman suhteensa vapaaehtoistyöhön Dannyn laulun sanoin “ Kun sydämestään toiselle antaa, on kuin itsekin saanut ois”. Tähän on helppo yhtyä. Sukuseuratoiminnassa on vielä sekin erikoisuus, että sitä kautta löytää uusia sukulaisia. Minulle henkilökohtaisesti uusien sukulaisten löytyminen on ollut iloinen ja tärkeä asia osoittaa sekin, että kuluva vuosi EU:ssa nimetty vapaaehtoistyön vuodeksi. Sukuseuramme vapaaehtoistyönä perustaneiden henkilöiden motiivina oli kiinnostus omiin sukujuuriinsa ja tahto saattaa tietoa suvun vaiheista myös jälkipolville. Vuosien varrella sukuseuratyö on edistynyt ja laajentunut. Toiminnasta kiinnostuneiden Juntusten joukko on vuosien saatossa kasvanut. Tämä näkyi selkeästi vuonna 2009 Suomussalmella, kun vietimme sukuseuran 15-vuotisjuhlaa ja sääntömääräistä kokousta. Sukukokousten väliset 3-vuotisjaksot kuluvat nopeasti ja niinpä ensi kesänä on aika jälleen kokoontua. Toivottavasti suuri joukko Juntusia suuntaa kulkunsa elokuun alussa Kajaaniin. Sukukokouksen organisointi ja onnistuminen edellyttää paljon tekijöitä ja vaivannäköä. 4 Hallitus ei yksin kaikesta tästä selviä. Myös talous asettaa omat reunaehtonsa. Viikonlopun onnistumisen turvaamiseksi tarvitsemme lisää vapaaehtoisia toimijoita. Sinulla on mahdollisuus olla mukana omalla osaamisellasi. Tarvitsemme myyjiä tuotemyyntiin ja ohjelmaa / esiintyjiä sukukokoukseen ja illallistilaisuuteen. Jos sinulla on runon tai laulun lahja tai jotain muuta viihdyttämiseen soveltuvaa lahjakkuutta, jonka avulla voisit palvella yhteisessä tapaamisessamme niin ole rohkea ja ota yhteyttä. Sukuseuran talous perustuu jäsenmaksuihin ja myyntituotetuloihin. Kuluvalle toimintakaudelle hyväksytyn toimintasuunnitelman yhtenä tavoitteena on saada jäsenmäärämme kasvuun. Mikäli jokainen jäsen saa hankittua yhden uuden jäsenen, niin jäsenmäärä kaksinkertaistuu. Tavoitteeseen on vielä matkaa, joten viimeistään nyt voisi jokainen sukuseuran jäsen ryhtyä toimeen ja uusia jäseniä hankkimaan. Uusien jäsenien ja toimijoiden myötä syntyy uusia ideoita ja toiminta kehittyy ja menee eteenpäin. Uudet jäsenet tukevat luonnollisesti jäsenmaksuillaan myöskin sukuseuran taloutta. Tulevan kesän sukukokous ja tapaaminen on siis Kajaanissa, Hotelli Scandic Kajanuksessa. Sukukokousta organisoi hallituksen tukena järjestelytoimikunta. Kokoukseen liittyvät majoitus- ym. asiat kerrotaan tarkemmin seuraavassa kevätkirjeessä. Kirjeestä löytyvät tarkemmat tiedot viikonlopun ohjelmasta, majoituksesta, ruokailuista sekä kustannuksista. Toiminnan ja talouden arvioinnin ja suunnittelun lisäksi valitsee sukukokous seuraavaksi kolmeksi vuodeksi sukuseuralle puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja hallituksen. Vapaaehtoistyötä ja sen merkitystä korostettaessa on tärkeää muistaa, että sen – nimensä mukaisesti - tulee perustua vapaaehtoisuuteen. Kaikki eivät luonnollisesti voi osallistua aktiivisesti toimintaan. Osallistumisen tulee sopia hyvin myöskin omaan elämätilanteeseen. Sukuseuran hallituksen toiveena on, että ensi kesän sukukokouksessa ja juhlassa on koolla suuri joukko “vapaaehtoisia” Juntusia ja että saamme yhdessä nauttia oikein upean viikonlopun sukumme kotimaakunnassa Kainuussa. Kokouspaikka sijaitsee kauniilla paikalla ja tarjoaa hyvät puitteet kokoukselle ja virkistävälle yhdessäololle. Ennen sukukokousta saamme kuitenkin vielä nauttia talvesta, keväästä ja alkukesästä. Tähän aikaan vuodesta odotamme joulua ja sen tuomaa valoa pimeän talven keskelle. Olkoon joulun aika levon ja rauhoittumisen hetki meille kaikille. Saakoon joulusanoma sijaa meidän kaikkien sydämissä. Marja-Leena Kemppainen Hallituksen puheenjohtaja Suvun tutkiminen harrastukseksi esivanhempiani. Suomussalmen kirjaston tuolloinen johtaja Erkki Romppainen oli myös harrastanut sukututkimusta ja hankkinut kirjastoon vanhojen kirkonkirjojen mikrofilmikopioita, joita aloin lukulaitteella pyörittelemään kirjaston tutkijainhuoneessa. Erkki auttoi alkuun kirjanpidon rakenteen selvittämisessä ja johdatti ymmärtämään vanhoja käsialoja sekä merkintöjä, joita kirjanpidossa taannoin käytettiin. Tietoverkot ja oma tietokanta Teksti: Juhani Juntunen, Suomussalmi Ajauduin sukututkimuksen pariin syksyllä 1997, kun minuun otti sähköpostilla yhteyttä amerikkalainen Margaret Smith – niminen nainen. Hänen suomalaiset juurensa juontavat Suomussalmen Kerälänkylän Pyykkösiin. Margaret oli kiinnostunut Amerikkaan muuttaneen esi-isänsä juurista. Esivanhemmat löytyivät Matti Huurteen ja Oiva Turusen teoksesta Leipä Luonnosta, jota muutenkin aloin tutkailemaan. Löysin siitä myös omia juuriani koskevaa tietoa Juntusrannan Kemilän talon historiasta. Isäni oli saanut käsiinsä Juntusrannan kantatalo Kemilässä syntyneen pikkuserkkuni tekemän ohuen tutkimuspolun sukuni patriarkaalista linjasta ja isäni oli innostunut aiheesta sen verran, että oli hankkinut seurakunnasta virkatodistuksen myös oman äitinsä esivanhemmista. Löysin nuo dokumentit isäni jäämistöstä ja aloin penkomaan niiden alkuun johdattamana omia Myös internet tuli mukaan. Suomen Sukututkimusseura oli jo viime vuosituhannen lopulla rakentanut internetiin tietokannan kirkon nk. historiakirjoihin merkityistä kirkollisista tapahtumista: kasteet. Vihkimiset, hautaamiset. Tämän Hiski-tietokannan avulla onnistuin helposti kokoamaan tietoja entisaikojen perheistä. Näitä sitten tarkistelin ja täydensin rippikirjojen merkintöjen avulla. Nykyään ei enää ole tarpeen mikrofilmejäkään lukulaitteella pyöritellä, sillä Sukututkimusseura on toteuttanut internetiin myöhemmin kuvatietokannan myös vanhoista rippikirjojen sivuista. Molemmat tietokannat päivittyvät jatkuvasti talkootyönä. Tietokannoilla on lakien asettama raja vastassa eli niiden avulla pääsee käytännössä vain 1800-luvun loppuun alkupään ollessa seurakunnasta riippuen korkeintaan1600-luvun lopulla. Heti alussa etsin internetistä käyttööni sopivaa tietokantaohjelmaa, johon voisin tallentaa keräämäni tiedot. Sellainen löytyi ja aloin kasata tietokantaani. Heti alkuun periaatteekseni tuli, että tallennan kokonaisia perheitä. Tästä sukupuu alkoi paisua, kun innostuin tutkimaan näiden perheiden mukanaan tuomia kytkentöjä. Tietokantaohjelma osoittautui oivalliseksi välineeksi näiden kytkentöjen muodostamisessa kun aina uutta 5 nimeä syöttäessäni se etsi tietokannasta saman nimiset henkilöt – aika usein olin tallentanut henkilön jo aikaisemmin jossain muussa yhteydessä. Tutkimukseni laajeni pian kattamaan myös muita sukuja. Joukkoon tulivat Moilaset, Seppäset, Tauriaiset, Heikkiset ja monet muut suvut. Tietokanta paisui vuosien myötä niin, että nykyään siitä löytyy yli 42000 nimeä ja yli 11000 perhettä. Tutkimuksen myötä olen huomannut, että lähes kaikki suomussalmelaiset, joiden esivanhemmat ovat asuneet näillä nurkilla ovat jollakin tavalla sukua keskenään – mikä on monellakin tapaa mielenkiintoista. Seurakunta Kirjaston mikrofilmit ja hiski riittivät alkuaikoina vain 1860-luvulle. Nuorempia tietoja oli etsittävä seurakunnan mikrofilmikopioilta. Seurakunta suhtautui projektiini varsin suopeasti varsinkin kun luovutin keräämäni tietokannan myös heidän käyttöönsä. Suomussalmen seurakunnassa ei ole käytettävissä erityistä tutkijanhuonetta, joten istuin mikrofilmien lukulaitteen ääressä toimiston asiakaspalvelutiloissa mikä on hivenen hankalaa. Seurakunnan mikrofilmit ylettyvät vuoteen 1960, johon asetin tavoitteeni. Lukemattomat ovat tunnit jotka vierähtivät lukulaitteen ääressä Juntusten perheiden elämää seuraillen. Tutkimuksen aikaskaala alkoi 1860-luvun pahoista nälkävuosista päättyen viime sotien jälkeiseen suurten ikäluokkien syntyyn. Väliin mahtuivat siirtolaisuus Amerikkaan ja molemmat maailmansodat. 1860-luvulla kirjanpito oli ollut varsin sotkuista – liekö syynä suuri surun aika vai kirjanpitäjän epävarmuus. Ilmari Kiannon isän A.B. Calamniuksen erittäin kauniilla käsialalla kirjoittamia selkeitä sivuja oli ilo lukea. Suomussalmen seurakunnan kirjanpidosta on yksi vuosikymmen 1900-luvun alusta kadonnut, mutta se ei perheiden rakenteen seuraamiseen kuitenkaan pahaa lovea aiheuttanut. Tietysti joitain mielenkiintoisia esimerkiksi siirtolaisuuteen liittyviä merkintöjä on saattanut kadota. Uusi henkilötietolaki ja kirkkohallituksen keväällä 2011 sen pohjalta seurakuntiin antama suositus vaikeuttaa nykyään 100 vuotta nuorempien tietojen tutkimista. Sukujulkaisut Juntusten suvun tutkimustani on vienyt voimakkaasti eteenpäin myös muiden tutkijoiden kainuulaisista suvuista tekemät julkaistut tutkimukset. Tällaisia ovat ainakin Mikko Moilasen Kainuun Moilasiin liittyvät julkaisut, Kainuun Heikkisten sukukirja, Kemppaisten 6 sukukirja ja Erkki Romppaisen toimittama Romppaisten sukukirja ja Suomussalmen veteraanikirja. Amerikan siirtolaisten vaiheita ovat paljon selvitelleet Amerikkalaiset John ja Ruth Stierna, jotka antoivat käyttööni omat Juntussiirtolaisten polkuja Atlantin toisella puollella koskevat tutkimuksensa. Johnin juuret ovat vahvasti Suomussalmen Juntusissa ja Tauriaisissa. Hautuumaat Eräs reitti sukupuun tietojen täydentämiseen on hyödyntää hautamuistomerkkien tietoja. Itse toteutin keväällä 2010 projektin Suomussalmen hautausmaalla kuvaamalla digikameralla kaikki kivet ja tutkimalla kuvista tietokoneen avulla kytköksiä olemassa olevaan tietokantaani. Melko paljon lisää tietoja noista kuvista löytyikin. Muutamien huonoon kuntoon päässeiden kivien kohdalla oli kuvankäsittelyohjelmasta korvaamatonta apua – lähes lukukelvoton teksti tuli näkyviin. Mikrohistoriaa tutuksi Oman suvun vaiheiden seuraamisen kautta on avautunut ikkuna muutaman viime vuosisadan paikallishistoriaan. Tutuiksi ovat tulleet 1500- luvun rappasota ja sitä seuranneet syyt Kainuun asuttamiseen ja kansan koettelemukset tautiaaltojen, yhteiskunnallisten prosessien ja maailmanpolitiikankin kiemuroiden pyörteissä. Sukututkimuksen merkityksestä Tutkimus on tietysti tekijälleen antoisaa omien juurien ja tuon edellä mainitun mikrohistorian löytämisen kannalta, mutta joskus sillä voi olla laajempaakin merkitystä: vaikkapa perinnöllisten sairauksien synnyn jäljittäminen voisi olla eräs tällainen. Itseäni on kuitenkin kiehtonut lähinnä omien juurten etsintä ja tuo mainittu paikallinen mikrohistoria. Historiasta voi joskus avautua jännittäviäkin kytkentöjä. Eräs sellainen oli Rovaniemen suunnalta löytynyt polku Euroopan ruhtinashuoneiden kautta tanskalaiseen viikinkipäällikkö Rurikiin joka aikakirjojen mukaan kutsuttiin 800-luvulla Venäjälle rauhoittamaan keskenään kahinoivia slaaviheimoja. Rurikia pidetään onnistuneen toimintansa takia Venäjän valtion perustajana ja hänet tunnetaan tämän vuoksi Novgorodin Rurikina. Kirjatyö Juntusten sukupuuta on tallenettu kirjan muotoon niin kauas ajassa taaksepäin kuin asiakirjojen perusteella on mahdollista. Juntusten suku I osan Aukeama Suomussalmen seurakunnan ensimmäisestä rippikirjasta 1700-luvun lopulta. Sukuni kantatalo Kemilän asukkaita. Vanhempia tietoja löytyy Paltamon seurakunnan kirjanpidosta (Kuva: digiarkiston kuvatietokanta) laati ammattitutkija Matti J. Kankaanpää Juntusten sukuseura ry:n toimeksiannosta. Itse osallistuin tuon kirjan laadintaan lähinnä sukupuiden oikolukijana – eli sukuseuran silloisen puheenjohtajan kotiseutuneuvos Kalle Juntusen kanssa tarkistimme kirjaan tulevia kytkentöjä ja perhetauluja. Kankaanpää oli tehnyt hyvää työtä – vain muutamassa kohdassa löysimme pientä korjattavaa. Kirja hahmottaa suvun historiaa 1500luvun Taipalsaarelta 1700-luvun loppuun . Sukukirjan II osan kirjoitti toinen ammattitutkija Jarmo Paikkala. Tuon kirjan tuottamiseen osallistuin luovuttamalla Paikkalan käyttöön 1800luvulta keräämäni tiedot ja toimittamalla hänelle myös kuvamateriaalia, sekä oikolukemalla kirjaa Kalle Juntusen kanssa ennen sen painoon menoa. Kalle Juntusen kanssa tekemistämme tarkistuksista huolimatta kirjaan on päässyt muutamia pieniä virheitä ja puutteita perhetauluissa, mutta teoksen laajuuden huomioiden lopputulos on osoittautunut erittäin hyväksi. II osa käsittelee siis suvun historiaa 1800luvulla. III osa tulee olemaan vaikein, sillä suvun jäsenet levittäytyvät maantieteellisesti hyvin laajalle ja lisäksi uusi henkilötietolaki rajoittaa tutkimuksen tekoa tiukasti tulkittuna niin, että suvun elossa olevalta jäseneltä pitää olla suostumus häntä koskevan tiedon julkaisemiseen. Sukuseura on kerännyt sukutietoja kirjaa varten allekirjoituksin varustetuilla lomakkeilla ja sitä mukaa, kun noita lomakkeita olen haltuuni saanut, olen tietoja ylläpitämääni Juntus-tietokantaan kirjannut toiveenani, että se joskus jossain muodossa julkaistaisiin. Tosin kokonaisuus jäänee tällä tavalla kerättyjen tietojen varassa kovin rikkinäiseksi. Olen yrittänyt varmistaa olemassa olevan tietokantani säilymisen tekemällä siitä kopioita eri muistivälineille. Tätä kirjoittaessani tietokannassani on 42440 henkilöä ja 11124 perhettä. Henkilöistä 24469 on Kainuuseen 1500-luvun lopulla muuttaneen kantaisä Lauri Juntusen jälkeläisiä eri sukupolvissa ja loput puolisoita ja heidän kauttaan tutkimukseen jollakin tapaa liittyviä ihmisiä tai muita Juntusten sukuhaaroja mm. Pohjois-Savosta ja Taipalsaaren alkuperäistä sukukantaa. Sukupolvia Juntusten Kainuun sukuhaarassa on 17, nuorimpien ollessa 20007 luvulla syntyneitä. Sukukirjat I ja II Kainuun nykyasutuksen juuret 1500-luvun lopulla ja 1600-luvun alussa ja Juntusten kantapaikka Juntulan sijainti. Karttapohja Jorma Keräsen väitöskirjasta “ Kainuun asuttaminen” 8 TUOMAS JUNTUNEN 100 – VUOTISJUHLANSA KYNNYKSELLÄ Teksti: Reino Eriksson Oli leuto talvipäivä 27.1.1912 - kuusi viikkoa kestäneen ankaran pakkasjakson jälkeen. Nykyisin Sonkajärveen kuuluvan Tetrimäen savusauna oli lämmitetty varta vasten erityistarkoitukseen: talon Lyyti emäntä aikoi “potkaista pojan pakaroistaan”, kuten tuo poika sittemmin ikämiehenä asian ilmaisi. Synnytys onnistui niin kuin sen piti suomalaiselle saunassa onnistuakin. Isä Antti kuuli tuoreimman Juntusen karjunnan pirttiin asti, ihmetteli tämän äänivaroja ja sanoi antavansa tulokkaalle, toiselle pojalleen, 80-vuoden takuun sillä varauksella, ettei tämä sodassa kaadu. Tuomas oli kotitilansa töissä pienestä pitäen, kaskenpoltossa roviopoikana ja niittomiehenäkin jo kahdeksanvuotiaasta. Pellon perkuu ja metsätyöt tulivat tutuiksi. Vuosien mittaan hänestä kehkeytyi hyvin monitaitoinen. Alle kaksikymppisenä hän jo teki perheelle kengät, suutaroi riukuvarsilapikkaitakin. Sitten tuli mieleen opetella puusepän ammatti, alkoi syntyä kestäviä ja komeita huonekaluja. Myöhemmin tuli vielä hankittua sepän taidot, kunnon viikateseppiähän ei enää tahtonut mistään löytyä. Isän Tuomaalle antaman ikätakuun sotavarausta ei tarvittu, vaan poika palasi taistoista kotiin vain vasemman kätensä sormet keskiniveltä myöten menettäneenä. Myös sodassa olleet kaksi veljeä pääsivät terveinä siviiliin. Tuomas sai vielä tehtäväkseen kerätä suksia niiden puutteessa olleelle armeijalle ja 9 sittemmin valmistaa niitä itse, 40 markalla parilta. Kekritansseissa tapaamansa Jyrkän Herralan sisäkön Kerttu Kurkisen kanssa Tuomas solmi avioliiton 1935, ja sai lahjaksi onnellisesta avioliitostaan kolme tytärtä. Ukiksikin hän on tullut jo monta kertaa. Tuomaan ja Kertun yhteinen taival ehti kestää 66 vuotta, kun Kerttu kauan sairastettuaan siirtyi pois tästä ajasta. Tetrimäen tilanpito jäi aikoinaan veljesten sopimuksella sukupolvien luonnollisesti vaihtuessa Tuomaan vastuulle. Sisarosuuksien maksaminen ja välttämätön rakennusten uusiminen saivat Tuomaan ryhtymään muiden töiden lisäksi sirkkelisahuriksi. Elämisen vakiinnuttua miehen ajatukset alkoivat risteillä esivanhempien elämisissä. Katoamassa olevan kansanperinteen kirjallinen tallentaminen ja esivanhempien työ- ja tarvekalujen kokoaminen Tetrimäen kotimuseoon jälkipolvien nähtäväksi ovat tärkeä osa hänen pitkän elämänsä uurastusta. Ylä-Savo oli 1970-luvun tienoilla elokuvaaluetta. Tuomas Juntunen oli mukana 17 ohjelmassa, joista neljä oli hänen ikiomaansa, kuten TV 2:ssa Jokapäiväinen leipämme. Voimakkaan sysäyksen elokuvahommiin hänelle oli antanut teatterineuvos Vilho Siivola Pakolaiset elokuvaa tehtäessä. Tuomas hankki ja valmisti useisiin elokuviin kalustusta ja rekvisiittaa. Eino Säisän kuuluisaksi tulleissa Kukkivissa roudan maissa hän oli monessa roolissa. Lukuisa joukko tunnettuja elokuva- ja tv-ihmisiä, kuten muitakin julkisuuden henkilöitä, tuli Tuomaalle tutuksi. Tuomas Juntusen töitä ja taitoja voi yrittää listata tiivistelmäksi. Hän on ollut seppä, 10 joka on takonut niin puukot kuin viikatteetkin, puuseppä, joka on tehnyt niin suksia kuin komeita salin kalustojakin, suutari, joka on laittanut niin lapikkaat kuin lipokkaatkin, sirkkelisahuri, joka on sahannut niin talojen kuin talousrakennustenkin tarpeet monen monelle tarvitsijalle, tientekijä ja kunnossapitäjä niin Niinimäen, Tetrimäen kuin Oinasjärvenkin kulkijoille, elokuva- ja tv-työntekijä niin kalustajana, välinetuottajana, avustajana kuin näyttelijänäkin, perinteen välittäjä tarinoineen niin radiossa, tv:ssä kuin lehdissäkin, perinnekulttuurin havainnollistaja niin miilun- kuin kaskenpolttoineenkin, sukututkija ja Tetrimäen kotimuseon isä ja isäntä. Iisalmessa, jonka isoon pitäjään Sonkajärvikin vielä Tuomaan syntyessä ja lapsuudessa kuului, hän on asunut vuodesta 1990. Tiettyä haikeutta veteraanin mieleen tulee häneen muistellessaan 1970-lukua, jolloin hän sai Tetrimäen kotimuseonsa esittelykuntoon, ja aikoja jolloin hän oli mukana televisio-ohjelmissa. Mutta aika aikaa kutakin. Tuomas Juntunen tunnetaan Miilu-Tuomaana. Tuon nimen hän on saanut kahdestakin asiasta: tarinoistaan paikallislehti Miilussa ja miilunpolttonäytöksistään. Olen koonnut Miilu-Tuomaasta kirjan, jossa on otoksia hänen ja hänen sukunsa elämänvaiheista, muisteluksia asioista, jotka ovat vaarassa vaipua unhon yöhön, tietoa töistä, joita ei enää tehdä. Kirja on kiitos Tuomas Juntuselle hänen elämäntyöstään. Onnittelut ensi tammikuussa syntymäpäiväänsä juhlivalle virkeälle 100-vuotiaalle tietäjälle ja taitajalle! Kolmas ikä on mahdollisuuksia täynnä Teksti: Juhani (Jussi) Juntunen, Kirkkonummi Muutama vuosisata sitten tämän hetken eläkeikäkeskustelua ei olisi tarvinnut käydä. Tuolloin yli 60-vuotiaina oli harvassa. Nyt on toisin. Elinikä on huomattavasti pidentynyt. Eläkepäivien koittaessa alkaa yleensä virkeä kolmas ikä. Kolmanteen ikään ehtineet muuttavat myös käsitystä vanhuudesta ja sen myötä koko yhteiskuntaa. Kolmas ikä muuttaa asennetta vanhuuteen Väestötieteilijät jakavat ihmisen iän nykyisin kolmeen vaiheeseen: lapsuus ja nuoruus, työikä eli keski-ikä sekä vanhuus. Eliniän pidentyessä ja ihmisten yleisen terveydentilan kohentuessa nykyihmisen elämänkaaren käsitteisiin on lisätty yksi vaihe lisää: kolmas ikä. Se asettuu keski-iän ja vanhuuden väliin. Tämä aika on yleensä aktiivista aikaa, jota myös yhteiskunta voi hyödyntää monin eri tavoin. Kolmas ikä on tullut ajankohtaiseksi erityisesti siksi, että ihmiset tulevat eläkeikään entistä terveempinä ja toimintakykyisempinä. Myös ikäluokkaan kuuluvia on entistä enemmän ja heillä on edeltäjiinsä verrattuna aivan uusia odotuksia eläkevuosien suhteen. Kolmas ikä on aikaisempaa kielteistä vanhuuden kuvaa muuttava käsite. Se avaa optimistisen näkökulman väestön ikärakennemuutosta koskevaan yhteiskuntapoliittiseen keskusteluun ja suunnitteluun. Kolmanteen ikään tulevilla on tilastojen mukaan luvassa runsaasti elinvuosia, sillä elinajanodote kasvaa kaiken aikaa. Tällä hetkellä hyvinvointiyhteiskunnissa naisten arvioitu keskimääräinen elinajanodote on 83 vuotta ja miesten 76 vuotta. Vanhuksiksi tilastoidaan yleensä yli 65-vuotiaat, joita vuonna 2003 oli noin 800 000. Vuoden 2030 paikkeilla ikäihmisiä on arvioitu olevan jo yli 1,3 miljoonaa eli 25 prosenttia koko kansasta. Mutta kun laskutapaan otetaan mukaan Kolmas ikä on lopputulos lohdullisempi. Kolmasikäläisiä on Suomessa arvioitu olevan noin 700.000. Heistä on 60-64 -vuotiaita noin 200.000 ja 65-74 -vuotiaita 500.000. Näin olen varsinaisten vanhusten määräksi saadaan noin 300.000. Ja tähänkin joukkoon voi ominaisuuksiensa perusteella sisältyä paljon kolmasikäläisiä. Ikääntyminen ja vanheneminen eri asia Korkein saavutettavissa oleva elinikä on lajiominaisuus ja pitkän evoluutiotapahtuman tulosta. On todettu, että aivojen koon kasvu ja älykkyys ovat yhteydessä pitkään elinikään. Geeneissämme oleva DNA määrää lopulta maksimaalisen elinikämme, mikä ei ole historian kuluessa paljonkaan muuttunut. Ihmisen kronologinen ikä ei ole kuitenkaan sama kuin vanhuus ja raihnaisuus. Siksi kolmas ikä käsitteenä on tervetullut. Se on hyvä11 kuntoisten eläkeläisten elämää, joka ei ole enää työn, mutta kylläkin monien muiden toimintojen täyttämää. Vaikka yhä enevässä määrin eläkeläisetkin tekevät työtä. Rajanveto kolmannen iän ja vanhuuden välillä on vaikeaa. Yksilöllinen vaihtelu on suurta, sillä ikääntyminen ja vanheneminen ovat eri asia. Ikääntyminen tarkoittaa vuosien kertymistä, sitä kukaan meistä ei voi estää. Vanheneminen tarkoittaa elimistön rappeutumamuutoksia ikävuosien karttuessa. Tällöin riippuvuus muista ihmisistä kasvaa ja oma itsenäisyys kaventuu. Mutta vanhenemisen syihin ja etenemiseen voimme vaikuttaa. Vanhenemiseen väistämättä liittyviä piirteitä ovat ruumiin kemiallisen koostumuksen muuttuminen, elinjärjestelmissä tapahtuva palautumaton rappeutuminen, ihmisen mukautumiskyvyn heikkeneminen ja kuolleisuuden lisääntyminen. Elintavoilla tätähän kehitykseen voidaan vaikuttaa. Ikääntymiseen liittyviä hyviä piirteitä on kuitenkin paljon. Yleensä oppimiskyky säilyy ikääntymisestä huolimatta. Verbaaliset kyvyt samoin kuin looginen ajattelu ovat hyvin kehittyneitä. Tärkein ikääntyvien ihmisten ominaisuus verrattuna nuoriin on kuitenkin kyky hahmottaa monimutkaisia kokonaisuuksia. Mitä enemmän ikää karttuu, sitä monimutkaisemmaksi aivojen rakenne muuttuu ja ihmisen ajattelu monipuolistuu. Se mahdollistaa kasautuvan muistipääoman eli hiljaisen tiedon kertymisen, jota ei saisi hukata. Myös ihmisten onnellisuuden tunteen on todettu lisääntyvän ikävuosien karttuessa. Erään onnellisuustutkimuksen tulokset ovat hämmästyttäviä, sillä nuoruusvuosien korkealla oleva onnellisuuskäyrä laskee keski-iässä pohjalukemiin, mutta nousee jälleen vanhuusvuosia kohden. Onnellisimpia ovat yllättäen yli 80-vuotiaat. Kolmas ikä muuttaa yhteiskuntaa Kolmannessa iässä perhe ja ystävät ovat tärkeitä, mutta myös erilaiset vapaaehtoistyöt ja järjestötoiminta tuovat virikkeitä elämään 12 harrastusten lomassa. Kolmaikäläiset ovat myös kulttuurin suurkuluttajia. Omaishoitajina ja “mummolapalveluiden” tuottajina heidän varaansa lasketaan hyvin paljon. Monet eläkeläisistä myös jatkavat työelämässä osa-aikaisesti ja jopa kokoaikaisesti. Tästähän meiltä löytyy esimerkkejä muun muassa kansanedustajista. Vuoden 2007 lopussa osatyökyvyttömyyseläkettä saaneista 73 prosenttia työskenteli eläkkeellä. Täyttä työkyvyttömyyseläkettä saaneista 11 prosenttia ja työttömyyseläkkeen saajista 8 prosenttia teki näin. Eläkkeellä työskennelleistä 15 000 henkilöä sai vanhuuseläkettä ja heistä 11 000 oli 63-68-vuotiaita. Vanhuuseläkkeellä työskentelevien osuus ja määrä on viime vuosina hieman kasvanut. Työtätekevistä, yli 69-vuotiaista eläkeläisistä ei kuitenkaan ole olemassa Suomessa tilastotietoja. Tässä olisi hyvä tutkimusaihe vielä käyttämättä. Sen tulokset voisivat myös luoda myönteisempää mielikuvaa vanhuskeskustelulle ja korostaa kolmannen iän merkitystä. Kolmanteen ikään ehtineet muuttavat myös yhteiskuntaa. Kulutuksen ja vapaa-ajan maisema muuttuu kolmannessa iässä, koska vapaaaika lisääntyy. Ikääntyvien kulutustottumukset ovat toiset kuin aiemmilla sukupolvilla ja heidät otetaankin nykyään jo vakavasti markkinoinnin kohderyhmänä. Tarvitaan uudenlaisia asumisratkaisuja ja kaupunkien keskustojen sekä joukkoliikenteen merkitys kasvaa. Tietysti myös terveydenhoitoa ja kuntoa kohottavien palvelujen kysyntä kasvaa, Kyseessä ei olisi pelkästään kuluerä, koska monet ikääntyneet voivat kustantaa näitä palveluja itse ja siten lisätä työllisyyttä. Kolmatta ikää edustavat ihmiset ovat siis suvereeneja yhteiskunnan toimijoita, kelpo kuluttajia ja hyviä veronmaksajia. Kirjoittaja on professori, neurologi. Hän on kesäkuussa siirtynyt eläkkeelle Eläkevakuutusyhtiö Eteran ylilääkärin tehtävästä. SÄVELTÄJÄ – SANOITTAJA VEIKKO JOHANNES JUNTUNEN Teksti: Jukka Eskelinen Jokainen meistä tietää runsaasti suomalaisia iskelmiä, tangoja, valsseja ym. lauluja. Muistamme niiden laulajia nimeltä ja osaamme yhdistää tiettyjä kappaleita tietyille artisteille. Harvemmin kuitenkaan tiedämme kuka on musiikin sanoittaja ja säveltäjä. Veikko Juntunen on yksi niistä tärkeistä kotimaisen musiikin taustahahmoista, joita ilman musiikki jäisi syntymättä. Syntymäkoti Posiolla - Veikko Juntunen on syntynyt Posion Anetjärvellä 1946 kuusilapsisen perheen toiseksi nuorimmaisena. Veikon sisarukset ovat Toini Kailasuo, Mirja Kaataja, Sirkka Kivisyrjä, Tuula Kohonen ja Terttu Lampela, joista Mirja ja Tuula ovat jo poisnukkuneet. - Isä Uuno oli kotoisin Kitkajärven Poron- saarelta ja äiti Eine (os.Kouva) Anetjärveltä. Sodan jälkeen rintamamies Uunolle annettiin pientila Anetjärven asutusalueelta. Tilalla oli valmiina pieni mökki ja vähän peltoa. Peltoa raivattiin myöhemmin lisää ja kotieläimiksi otettiin muutama lehmä, sika ja hevonen. Pientilan elanto oli niukkaa, joten isä Uuno teki myös kirvesmiehen töitä perheen elättämiseksi. Vuonna 1952 isä Uuno sai kirvesmiehen töitä Oulun seudulta ja koko perhe muutti Ouluun. - Kolme ensimmäistä vuotta kävin koulua Anetjärven kansakoululla. Koulun yhteydessä oli asuntola, jossa pitkämatkalaiset asuivat. Sinne minäkin lähdin maanantaisin ja palasin kotiin lauantaisin. Mieluiten olisin kuitenkin käynyt koulua kotoa, mutta asuntolassa asuminen oli olosuhteiden sanelema juttu. 4. luokan aloitin Oulunsuun kansakoulussa Oulussa. Sattuman kautta koukkuun musiikkiin - Poikasena pelasin A-junioreihin asti jääja jalkapalloa, kunnes nilkkaluun halkeama ja toisen murtuma pakottivat pitämään taukoa peleistä. Elettiin vuotta 1964. Huomasin siskolla joutilaan kitaran ja aloin sitä aikani kuluksi kokeilla ja rämpyttää. Beatles oli kova sana silloin ja heidän menevä musiikkinsa kolahti. Jostakin syystä minun piti kolmen soinnun jälkeen heti kokeilla omia melodioita. Minua ei koskaan kiinnostanut opetella vanhoja kappaleita kunnolla, vaan jo alusta asti kiinnosti etsiä uutta. - Musiikkitunneilla ja soitto-opetuksessa en ole koskaan käynyt. Kitaran lisäksi löysin kannettoman musiikkikirjan, josta opettelin 13 nuotit. Musiikilliset lahjat olen saanut veren perintönä. Isä Uuno oli musiikillisesti lahjakas ja teki itselleen viulun, jolla soitti latotansseissa. Äidillä oli myös hyvä lauluääni. Paras musiikkikouluni oli kuitenkin noin 10 vuoden pituinen soittaminen orkestereissa viikonloppuisin. 1965 perustimme kavereiden kanssa rautalankabändin Gene & The Coyotes ja seuraavan vuonna 1966 bändin The Hooks. Innostus oli kova ja joka ilta kavereiden kanssa treenattiin soittamista ja tehtiin omia sovituksia tutuista melodioista. The Hooks oli aikoinaan varsin suosittu bändi, mutta toimintamme loppui armeijaan menoon. Tämän jälkeen meillä oli vielä bändit Ej-Kvintet, solistina Matti Esko, Veikko Juntusen yhtye sekä CB-Kvintet. Säveltäminen ja sanoittaminen Jo alusta lähtien Veikko kirjoitti säveltämisen ohella myös laulutekstejä. 1970-luvulla levytettiin Veikon ensimmäinen sävellys ja sanoitus “Nuoruus on hetki vain”, joka oli samalla kirjapainossa työskennelleen Matti Eskon ensilevytys. Yhteistyö Jamppa Tuomisen kanssa ja hittibuumi 1970-luvulla Veikko aloitti pitkäaikaisen ja hedelmällisen yhteistyön laulaja Jarmo “Jamppa” Tuomisen kanssa. Suurimmaksi suosikiksi kohosi vuodelta 1977 oleva “Aamu toi, ilta vei”, jonka sekä teksti että sävel ovat Veikon tekemiä. Aluksi tämä kappale ei herättänyt kiinnostusta levy-yhtiöissä, mutta julkaisemisen jälkeen siitä tuli merkittävä radiohitti, ja levy, jolla se julkaistiin, myi platinaa. “Aamu toi, ilta vei” -debyyttilevy julkaistiin otolliseen ajankohtaan. Kuluneen vuosikymmenen lama, työttömyys ja maaseudun tyhjeneminen nostettiin esiin monissa iskelmäteksteissä. Niissä arkinen realismi ja erityisesti miehisiä tuntoja koskettavien asioiden, alkoholismin ja avioeron, uudenlainen käsittely puhutteli kuulijoita erityisellä tavalla. Jampan levyttämiä muita tunnettuja ja menestysiskelmiä ovat mm. “Jos ystävään luottaa voit”, “Yritetään yhdessä vielä”, “Kevään ensi kukkanen”, “Yön syliin”, “Elämäni parhainta aikaa”, “ Vesipisaroitten laulu” ja “Yön Kukka”. Jamppa levytti kaikkiaan 63 Veikko Juntusen lauluja ja monissa niissä on Heikki Annalan sovitukset. 14 - Jampan menestyksen salaisuus oli, että hän oli erityisen hyvä saamaan tekstin kuulostamaan uskottavalta. Sekin varmaan kuului hänen musikaalisuutensa laulun ja soiton lisäksi. Hän oli todella hyvä, soitti keikalla introt. Suurin osa musiikistani, jota Jamppa esitti, olin hänelle tehnyt. Laaja tuotanto ja palkintoja Veikko Juntusen sävellys- ja sanoitustuotanto on hyvin laaja. Tähän mennessä hänen sävellyksiään on levytetty noin 2600 kpl, ja sanoituksia suunnilleen saman verran. Matti Eskon ja Jamppa Tuomisen lisäksi lauluja ovat levyttäneet mm. Frederik, Anitta Hirvonen, Eila Torvela, Eija Sinikka, Kirka, Jukka Raitanen, Reijo Taipale, Reijo Kallio, Pasi Kaunisto, Esko Rahkonen, Markus Allan, Anne Mattila, Arja Havakka, Kaija Pohjola, Souvarit, Tarja Ylitalo, Katri-Helena, Matti ja Teppo, Antti Huovila, Juhamatti, Solistiyhtye Suomi, Arja Sipola, Tarja Lunnas, Teuvo Oinas, Eki Jantunen, Arja Koriseva, yhteensä noin 300 eri solistia. Veikko on osallistunut useita kertoja Seinäjoen tangomarkkinoiden tangosävellyskilpailuun ja saavuttanut siinä myös paljon menestystä. Vuonna 1996 hän voitti kilpailun kappaleella “Ruusunoksa ja kyyhkynen”. Kappaleen on levyttänyt Jari Sillanpää. Vuonna 2003 tuli kolmas sija sävellyksellä “Rakastin sinua” (sanoittaja Pekka Luusua) ja “Viimeiseen suudelmaan” (sanoittaja Reijo Päkkilä). Jatkoon päässeitä kappaleita ovat olleet sanoitukset kappaleeseen “Hypnoosi tango” (1994) ja Aura Stenrothin “Yön tango” (2001). Veikko Juntunen on tehnyt monenlaista muuta musiikkia ja erityyppisiä sanoituksia esim. mainosmusiikkia, lastenlauluja, näyttämömusiikkia, urheilumusiikkia mm.” Kärpät on rautaa” ja veteraaneille suunnattuja lauluja. mm. “Veteraanivalssi”. Hän on myös säveltänyt hengellisen passion nimeltä “Noussut hän on”, joka levytettiin vuonna 1979. Veikon musiikkia on kuultu myös Aki Kaurismäen elokuvassa “Mies vailla menneisyyttä”, jossa Markus Allan laulaa kappaleen “Valkeat Linnut”. Veikon luomus on myös Oulun kesäteatterin laulunäytelmä “Laiva Toivo, Oulu”. Veikko Juntunen on palkittu Kullero Linnan säätiön palkinnolla v.1997 ja elämäntyöstä Suven Sävel-iskelmäfestivaaleilla v.2006. Nimimerkkien käyttö - Olen käyttänyt myös salanimiä Manna Korpi, Tiina Kouva, O.Nuutimo. Manna Korpi nimellä olen tehnyt lähinnä rillumarei musiikkia, Tiina Kouva -nimellä nuorekkaampaa musiikkia ja O.Nuotimo perinteisempää musiikkia. Tiina Kouva on johdettu Veikon tytön nimestä Tiina ja äidin sukunimestä Kouva. O.Nuutimo on kehitelty pojan nimestä Timo ja isän nimestä Uuno. Tuotanto ja projektit - Olen tarjonnut tuotantoani levy-yhtiöihin erityisesti 70-luvun lopussa ja 80-luvulla ja joskus harvoin vieläkin, mutta pääasiassa teen tilaustöitä. Joku kappale voi jäädä pöytälaatikkoon ja yhtäkkiä hoksaan, että sehän voisi istua tietylle artistille. Viime vuosina olen tehnyt lähinnä projekteja eli koko äänitteen tuottamista alusta loppuun. Se on minulle mieluinen juttu. Olen säveltänyt ja sanoittanut osan tuotannon kappaleista. Teosto- ja Gramex- asioiden hoito kuuluu projektiin. Levyjen kannet tekee poikani Timo, joka pyörittää MM-kustannusyhtiötä. Toisten tekijöiden sanoitukset ja sävellykset tulevat nykyisin yleensä sähköpostitse ja itse artisteja tapaan harvemmin henkilökohtaisesti. Työskentely eri levy-yhtiöiden, sanoittajien ja solistien kanssa on ollut sujuvaa. Yhteistyökumppaneita ovat vuosien varrella olleet mm. säveltäjät Kristiina Ronimus ja Heikki Annala sekä sanoittajat Juha Vainio, Pauli Ylitalo ja Chrisse Johansson. Olen tykännyt työskennellä omissa kuvioissani ja se on toiminut mukavasti. Muu toiminta - Kirjapainoalaltahan lähdin pois 15-20 vuotta sitten. Vuonna 1984 - 1989 meillä oli perhefirma Musiikki-Mainos Juntunen Ky, jonka yhteyteen liitettiin levymerkki Vee-Music. Musiikki-Mainos Juntunen ja nykyisin MM-Kustannus tuottaa mm. Jekku-lastenlehteä, Sinä-Minä nuortenlehteä ja salapoliisidekkaria Jerry Cotton. Lehtiyrityksessä työskentelee Timon lisäksi vaimoni Elina. Vee-Musiikki on musiikin tuottamiseen ja kustantamiseen erikoistunut yhtiö. Vee-Musicin julkaisuja ovat olleet mm. Lappiaiheinen sarja ja monet lastenlevyt. Eero Magga, Lasse Hoikka&Souvarit, Katja Höyhtyä Veikko Juntunen sekä Kanarian Mikki. Aiemmin meillä oli myös hevostalli nimeltään Jäälintalli, mutta se siirtyi tyttärellemme Tiinalle ja hänen miehelleen. Tyttäreni Tiina harrastaa kilparatsastusta. Mistä löydät aiheet musiikkiin? - Aiheet tulevat elämästä. Pitää ymmärtää ja oppia tuntemaan suomen kansa. En tietoisesti mieti uusia sävellyksiä ja sanoituksia vapaa-aikana. Koetut ja eletyt asiat kyllä vaikuttavat uuden musiikin luomiseen. Kuinka löydät sopivat kappaleet artisteille? - Etsin ensin tyylilajin. Minulle tulee myös erilaisia toiveita musiikin luonteesta. Kappaleiden mielikuvat tulevat myös artistin aiemmasta tuotannosta. Näistä lähtökohdista teen erilaisia kehitelmiä. Säveltäessä teen muutaman tahdin mittaisia melodioita, josta huomaan kannattaako sillä teemalla jatkaa vai pitääkö tehdä uusi aihe. Sitten teen esittelynauhan, nuotin ja tekstin, jonka lähetän kuunneltavaksi artistille tai levy-yhtiölle. Jos kappale/levy otetaan tuotantoon, niin se lähetään sovittajalle tai sitten se menee suoraan studioon meidän kautta. Nykyisin vaaditaan aina esittelynauha, pel15 kät nuotit eivät enää riitä. Ennen levy-yhtiöllä oli erityisiä kuuntelupäiviä, jotka ovat nykyisin jääneet pois. Kuinka löydät hitit? - Hittiä ei pysty ennustamaan. Teen kappaleen huolella ja hion loppuun asti. Se menestyy, jos se on kuulijoiden mieleen. Onko iskelmä- ja tanssimusiikki katoamassa? - Suurilla ikäluokilla on vanha tanssimusiikki syvällä sydämessä. Nuoret kuuntelevat erilaista musiikkia. Elämä muuttuu ja nuoret sen mukana. Vanhaa tanssimusiikkia kuulee Ylellä nykyisin harvoin, vain muutamissa erikoisohjelmissa. Sitä myydään kuitenkin vielä kohtalaisen hyvin, mutta se ei näy myyntilastoissa. Suuri osa levyistä myydään muualla kuin varsinaisissa musiikkikaupoissa, joiden myynnin mukaan listat tehdään. Onko sinulla esikuvia ja millaista musiikkia arvostat? - Muun muassa Toivo Kärki on esikuva sävellyspuolella. Arvosta puhdasta loogista melodian kulkua. 16 Kuunteletko itse musiikkia ja millaisesta musiikista pidät? - Kuuntelen valikoidusti. Pään täytyy saada levätä välillä. Radiosta kuuntelen musiikin lisäksi myös puheohjelmia. Vieläkö teet töitä entiseen malliin? - Vaikka olen eläkkeellä teen töitä edelleen, aivan kuten ennenkin. Keskimäärin syntyy 50 levytettyä laulua vuodessa, suurimmassa osassa sekä sävel että sanat ovat omiani. Vieläkö urheilet ja mitä olet saavuttanut siinä? - Urheilu on jatkunut pääasiassa veteraanisarjoissa. Viikko-ohjelmaan kuuluu kaukalopallo, jalkapallo ja jääkiekko Nitro Kärpissä. SM-kisoihin olen osallistunut 25 vuoden aikana Oulun Pallopoikien ja Kiiku Kiimingin joukkueissa, erivärisiä SM-mitaleja on kaapissa noin 15, viimeisin viime vuodelta SM-kultaa. Mitä muuta teet vapaa-aikana? - Mökkeilen Posiolla lapsuusmaisemissa. Kalastus ja marjastus erityisesti hillastaminen ovat minulle mieluisia asioita, tuli niitä hilloja tai ei, niin suolle on kuitenkin joka kesä päästävä. VOIMAILUHARRASTUS JATKUU Teksti: Eila Säkkinen Viime vuoden joululehdessä kerroin Suomussalmen Pesiökylässä asuvasta Antero Juntusesta, joka on saavuttanut jo useana vuonna menestystä voimanostossa; veteraanien SM-, EM- ja MM-kisoissa. Nuoruudesta saakka jonkin verran puntteja nostellut Antero on harrastanut voimanostoa viitisen vuotta. Ensimmäisiin SM-kisoihin hän osallistui vuonna 2006. Aiemmin hän harrasti hirvenhiihtoa ja –juoksua sekä karatea. Tänäkin vuonna on harrastus sujunut mukavasti. Maaliskuulla oli Kuusamon kisamatkalta tuomisina SM-kultamitali maastavedossa, sarjassa yli 50-vuotiaat, painoluokka alle 83 kiloa. Heinäkuun alussa hän saavutti maastavedon hopeamitalin EM-kisoissa Tsekin Pilsenissä. Kisamatkasta teki erityisen mukavan se, että mukana oli 18-vuotias Riikka-tytär. Vaikka aika meni enimmäkseen kisapaikalla, he ehtivät kierrellä myös yhden päivän kaupungilla hienossa kesäsäässä. Lämpöä riitti koko reissun ajan, viimeisinä päivinä jopa 30 astetta. Seuraava kilpailumatka suuntautuikin kauemmaksi, Atlantin valtameren taakse. MM-kisat pidettiin 25. syyskuuta – 2. lokakuuta Kanadan St. Catharinesissa ja menestys oli jälleen loistava. Kajaanin Kuohua edustava Antero oli kokonaiskilpailuissa viides yhteistuloksella 580 kiloa. Jalkakyykyssä nousi 215 kiloa ja silloin Antero oli mitalin syrjässä kiinni. Seuraavaksi oli vuorossa hänelle haasteellisin laji, penkkipunnerrus. Se on tekniikkalaji ja vaikka sitä on hiottu, jäi tulos hieman omasta ennätyksestä ja oli 110 kiloa. Voimanoston kolmesta lajista maastaveto on ehdottomasti Anteron bravuurilaji, se oli viimeiseksi edessä. 255 kilon raudat nousivat maasta. Tässä vaiheessa pronssimitaliin oli vielä mahdollisuus. Viimeisenä kilpaillut kanadalainen veti kuitenkin 2,5 kg enemmän ja mitali jäi tällä kertaa saavuttamatta; maastavedosta tuli neljäs sija. Vuosi sitten Antero voitti MM-kultaa 257,5 kilon tuloksellaan, yhteistulos oli silloin sama, 580 kiloa. MM-kisamatka oli mielenkiintoinen ja hieno kokemus. Kilpailijat pääsivät tutustumaan seudun nähtävyyksiin, muun muassa viinitiloihin. Paikallinen taksiyrittäjä lähti heille oppaaksi ja tarjosi limusiinikyydin Niagaran putouksille. He näkivät myös Kanadan intiaaneja, jotka esittivät heille tanssejaan. Sää oli vielä kesäinen, alussa lämpöä oli noin 25 astetta, mutta Niagaran putouksilla käydessä oli sää jo muuttunut tuuliseksi ja kosteaksi ja lämpöä oli enää runsaat 10 astetta. 57-vuotias voimamies liikkuu monipuolisesti ympäri vuoden. Hän naurahtaa, että työkin Metsähallituksen suunnittelumetsurina on kuin retkeilyä ja kuntoilua; välillä kävellään ja katsellaan metsässä, välillä työjellään toimistolla. Hyvänä aerobisena harjoituksena toimivat marjastus ja metsästys, hiihtäminen ja sauvakävely sopivat lämmittelyyn ja palautumiseen. Harjoitusohjelmaa viedään läpi kotona ja kuntosalilla, lisäksi hän käy uimassa, myös 17 avannossa. Iän myötä myös venyttely ja hieronta ovat entistä tärkeämpiä. Kuntoa kolmesta lajista koostuva voimanostokisa vaatiikin. Jalkakyykyn, penkkipunnerruksen ja maastavedon suoritusten välissä ehtii hengähtää puolisen tuntia, ja koko kilpailu kestää kolmesta neljään tuntia. Joka ja MM-kisoissa on kilpailijoita paristakymmenestä maasta. Yläikärajaa ei veteraanikisoissa ole. Harjoitukset jatkuvat taas, kertoo Antero marraskuun puolivälissä. Hän on viikkoa aiemmin saanut uuden harjoitusohjelman valmentajaltaan, kajaanilaiselta Toivo Antero Juntunen valmistautumassa suoritukseen. lajissa palkitaan kovimmat tulokset, minkä lisäksi tunnustuksen saavat myös kokonaiskilpailun parhaat. Sarjoja veteraanikilpailuissa on yli 40-vuotiaille miehille ja naisille aina kymmenen ikävuoden välein 70-vuotiaisiin asti. EM- 18 Kyllöseltä. “Toista kuukautta pidin taukoa harjoittelusta hirvenmetsästyksen aikana. Ei sitä jouda eikä kehtaa harjoitella kun pyhänajat menee metsällä”. KIRJA-ARVIOINTI Risto Kormilainen Kerran kesällä Kerälässä. Pirkka Juntusen lapsuusmuistoja rintamamiestilan kesistä Kainuun korvessa jälkipolville tallennettuna. 312 s. 2011. Suomussalmelaissyntyinen, nykyään Kangasniemellä asuva Pirkka Juntunen (s. 1955) on kirjoittanut lapsuusmuistoistaan värikkään ja eloisan teoksen Kerran kesällä Kerälässä. Siinä hän kuvaa lapsuus- ja nuoruusvuosiaan Ritamaan rintamamiestilalla, jonka hänen isänsä Olavi Juntunen raivasi Suomussalmen Kerälänkylään. Olavi oli jäänyt leskeksi hänen Hilkka-vaimon kuoltua vain 25-vuotiaana. Yksinhuoltajaksi jääminen kolmen pienen lapsen kanssa oli raskas paikka sotavammoista toipuvalle ja sinnikkäästi korpeen tilaa raivaavalle miehelle. Itä-Uudeltamaalta opettajaksi Suomussalmelle tullut Varpu Eerolainen ja Olavi kohtasivat ja rakastuivat. Heille syntyi neljä poikaa. Elämä oli vilkasta ja usko tulevaisuuteen vahvaa. Pirkka Juntunen selostaa huolellisesti talon huoneetkin.. Pirtti oli talon käytetyin huone, joka toimi niin vaatteiden kuivatuspaikkana kuin myös moottorisahan korjauspaikkana päivittäisten ruokailutoimintojen ohella. Myös pihapiirin talousrakennukset hän käy esineis- Pirkka Juntunen töä myöten perusteellisesti läpi. Lukija saa tekstistä panoraamamaisen kuvan kaikesta, mitä tuonaikaiseen elämänpiiriin kuului. Lasten ja nuorten oli itse keksittävä myös harrastuksensa. Monet niistä liittyivät luontoon, kuten kalastukseen ja metsästykseen. Liikunnallisuus oli keskeisesti kuvassa mukana mm. painonnosto pölkyistä tehdyillä painoilla. Kuivuessaan pölkyt kevenivät ja näin saattoi kahdessakin mielessä voimat kasvaa! Navetan vintti oli oivallinen leikkipaikka, jossa saattoi leikkiä erinomaisesti Tarzania. Mutta työhön oli myös opeteltava ja pellolta kivien keruu oli sitä tosi työtä. Mieleenpainuvia het19 kiä muistoissa ovat myös Toosalammen uintiretket. Lauantai-iltojen harrastuksena oli usein Havannan tiellä kuljeksiminen. Kylän nuorisolla oli tapana kokoontua vaeltelemaan joko Varpuvaaran tai Lehdonvaaran suuntaan. Osa porukasta ajoi mopolla tai polkupyörillä. Poikien oli koetettava tehdä erilaisilla tempuilla vaikutusta tyttöihin. Vanhempi nuoriso oli suunnannut tansseihin. Osuuskauppajuhlat ja heinäladossa näytetyt elokuvat, joista Pirkka mainitsee erityisen hyvin muistavansa Pekka ja Pätkä Suezilla -elokuvan, kuuluivat henkisiin harrastuksiin ja avarsivat monella tavalla ikkunoita maailmalle. Rintamamiestilalla riitti myös paljon työtä ja jokainen teki sitä voimiensa ja ikänsä mukaan. Pirkka kertoo, että lantalan tyhjennys ei ollut niitä kaikkein mieluisimpia töitä, mutta siihenkin tottui ja jonkun sekin oli tehtävä. Perunan kylvö seurasi keväisin kivienkeruun jälkeen. Kesän töitä olivat rikkaruohojen kitkentä ja perunoiden multaus. Ja tietysti heinätekoaika. Heinänteossa oli naapurien kanssa myös kisaa siitä, kenen heinät olisi ensiksi seipäillä ja sitten taas kenellä ensiksi ladossa. Pirkka käy läpi seikkaperäisesti saunomisen salat, metsätyöt, elonkorjuun ja luonnonantimet. Hän on ollut herkällä korvalla lapsuudessa kuulemassa tarinoita, kokemassa vahvalla tavalla elämänmaun ja todistamassa murrosaikaa kohti aikuisuutta. Juntusen kirja tempaa lukijansa mukaan rennolla ja valoisalla tyylillä, johon sekoittuu myös hyvä huumori ja väliin myös tilannekomiikkakin. Pirkka Juntunen on hyvin omaääninen maaseudun arjen ja juhlan kuvaaja. Teos on myös kunnianosoitus kaikille niille, jotka sodasta palattuaan raivasivat kylmään korpeen elinkelpoisen tilan. He ovat luoneet nykyisen hyvinvoinnin perustan nuoremmille sukupolville. Jatkosodan alkamisesta 70-vuotta MATKASIMME SUKUMME JA SEN SOTILAIDEN JALANJÄLJISSÄ Tänä vuonna on jatkosodan alkamisesta kulunut 70 vuotta. Niinpä päätimme lähteä katsomaan Itä-Karjalaan niitä paikkoja, joissa sukumme ovat taistelleet isänmaan puolesta. Samalla kuljimme Väinö Linnan Tuntemattomassa sotilaassa kuvaaman rykmentin (todellisuudessa JR 8) jalanjäljissä. Ja tutustuimme myös Juntusen suvun asuinsijoihin luovutetun Karjalan alueella. Tervetuloa matkallemme mukaan. Teksti: Ritva ja Juhani (Jussi) Juntunen 20 Ylitimme rajan Värtsilässä ja suuntasimme Sortavalaan. Värtsilässä “tapasimme” ensimmäisen kerran Tuntemattoman sotilaan rykmentin, joka eteni sieltä Läskelään. Me yövyimme Laatokan rannalla Sortavalassa. Laatokan rannalle eteni myös Tuntemattoman sotilaan rykmentti ja se löi neuvostojoukot Jessoilassa. Aamulla tiemme erkanivat Tuntemattoman sotilaan rykmentin kanssa hetkeksi ja suuntasimme Kollaalle. Siellä astelimme ensi kerran sukumme miesten jalanjäljissä. Kollaan ohi oli Ritvan isää, Heikki Saloa ja hänen pataljoonaansa ErP 21 (ns. Musta Nuoli) kuljettanut juna ajanut syyskuussa 1941 ja miehet olivat junan vaunun ikkunoista ihmetelleet aikaisempien taistelujen hävitystä. Nyt oli metsä kasvanut jykeväksi ja Kollaan joen rannalle oli hyvä pystyttää pieni leiri ja syödä eväät ja paistaa makkaraa. Matkamme jatkui Suojärvelle, jonne liittyi monia sukumme muistoja. Ritvan isän pataljoona oli Suojärvestä hieman pohjoiseen eli Suojoen asemalta aloittanut marssinsa kohti pohjoista 12.9.1941. Ja Suojärvelle hän palasi vajaa kuukautta myöhemmin haavoittuneena joukkosidontapaikalle. Suojärvellä on puolestaan syntynyt vanhimman tyttäremme Katin appi, Yrjö “Jori” Norppa ja lähtenyt sieltä evakkoon kahteen kertaan: ensin talvi- ja sitten jatkosodan jaloista. Suojärven kirkonkylän ohitettuamme kuljimme taas pätkän matkaa Tuntemattoman sotilaan rykmentin jalanjäljissä ohittaessamme Hyrsylän mutkan. Kirjan kuuluisa kohtaushan tapahtuu, kun rykmentti ylittää Tarton rauhan rajan Hyrsylän mutkan eteläpuolella. Isänmaan puolesta Me jatkoimme matkaa kohti Petroskoita ja samalla ohitimme melko läheltä kahden sukulaisen taistelupaikkoja. Ritvan isä Heikki Salo taisteli Onkamuksessa Venturajärven länsipuolella. Ihan lähellä saman järven itäpuolella taisteli hänen sisarensa mies joukko-osastonaan 2./JP1. Molemmat kuuluivat ryhmä Oinoseen. Ja molemmille muodostui syksy 1941 kohtalokkaaksi. Ritvan isä haavoittui kasvoihin ja menetti jalkansa astuttuaan miinaan Vuohtjärvellä 3.10.1941. Hänen lankonsa puolestaan kaatui 16.10.1941 Petroskoista pohjoiseen. Hänen poikansa ja Ritvan serkku syntyi joulukuussa 1941. Mutta meidän matkamme jatkui mukavassa linja-autossa jo paremmaksi muuttuneilla teillä kohti Petroskoita. Siellä saimme jälleen nähdä paikkoja, joista olimme kuulleet tarinoita. Petroskoissahan oli kaupungin valtauksen kunniaksi suuri paraati, jonka vastaanottopaikan ohi ajoimme. Petroskoissa Tuntemattoman sotilaan Koskela sai luutnantin, Hietanen kersantin ja Määttä korpraalin ylennyksen. Käytyämme vepsäläiskylässä museossa ylitimme Syvärin turvallisesti lautalla. Osasimme vain kuvitella millaista se oli ylittää taistelujen tuoksinassa. Syvärin toisella rannalla kävimme lähellä JR 8:n sillanpääasemaa, jossa puna-armeija iski huhtikuussa 1942 vaarallisen kiilan suomalaisten puolustukseen. Ennen yöpymistä Aunuksessa meillä oli tilaisuus tutustua Syvärin luostariin, joka oli upeasti kunnostettu. Viipuri – Juntusen suvun ilojen ja surujen kaupunki Ja sitten alkoi kotimatka ohi Pietarin kohti Viipuria. jossa taas törmäsimme sukumme historiaan. Tällä kertaa oli vuorossa Jussin suku. Viipuria lähestyessämme ohitimme Summan, jonka ankariin talvisodan taisteluihin Jussin isän nuorin veli Olavi joutui vain 20-vuotiaana suojeluskuntalaisena. Sotasurmaprojektin tietojen mukaan Olavi Juntunen on kadonnut 14.2.1940 Summassa ja julistettu myöhemmin virallisesti kuolleeksi. Olavi Juntusen kohtalosta talvisodassa on julkaistu kirjoitus Juntuset lehdessä vuonna 1999. Jussin isoisä Viktor oli päässyt ylioppilaaksi Viipurin klassisesta lyseosta vuonna 1891. Samassa kaupungissa hän kuoli yllättäen vuonna 1936. Mutta liittyy Viipuriin iloisempiakin muistoja. Jussin isoisä Viktor ja isoäiti Hulda (paremmin tunnettu Viipurin mummona) olivat asuneet kuuden lapsensa kanssa Viipurin Tienhaaran kaupunginosassa talossa, joka suvun perimätiedon mukaan oli kartano. Jussin isä Ilkka Juntunen oli Viipurissa myös tutustunut tulevaan vaimoonsa ja Jussin äitiin Irjaan,. Retki onnistui taustatyön ansiosta Retkemme aukaisi ihan eri tavalla silmämme sukumme elinolosuhteisiin luovutetun Karjalan alueella. Sekä sodan että rauhan aikana Tiet olivat huonoja . Kylät ja talot ovat nykyisin melko ränsistyneitä. Mutta silti totesimme kuin 21 yhdestä suusta: yksi parhaista matkoistamme. Matkan teimme tällaisiin sotamatkoihin erikoistuneen matkan järjestäjän valmismatkalla. Reitin valitsimme niin, että se kulkisi nimenomaan sukumme sotilaiden jalanjäljissä. Ennen matkalle lähtöä keräsimme kaiken mahdollisen kirjallisen tiedon sukumme sotilaiden taistelupaikoista sekä haastattelimme elossa olevia, sodan kokeneita sukulaisia. Asuessamme nyt itsenäisessä Suomessa lämpimissä kodeissamme, kannattaa muistaa legendaarisen Mustan Nuolen komentajan 22 Nikke Pärmin sanat: “Että hyvähän deidän on siellä olla lämpimässä missä edde midään ymmärrä, kun meillä däällä daas perseed jäädyy maahan kiinni.” Pärmi tokaisi näin armeijakunnan komentajalle, kun Pärmin pataljoona ei ollut saanut talvivarusteita. Tämän retken jälkeen ymmärrämme hieman paremmin. Ja osaamme entistä enemmän arvostaa suomalaisen sotilaan ponnisteluja itsenäisen Suomen eteen. KOUKUSSA KARAAVAANIMATKAILUUN I travel not to go anywhere but to go. I travel for travel´s sake, the great affair is to move. R.L. Stevenson En matkusta mennäkseni jonnekin vaan mennäkseni. matkustan matkustamisen vuoksi, tärkeintä on kulkea. Vapaa käännös R.J. Muotkatakka, Keula kohti Norjaa Riku Juntunen Perheemme aloitti karavaanimatkailun keväällä 1979. Poikamme Janne oli silloin kolmivuotias, hän sai siis aivan pienestä pitäen tottua karavaanarien kulkurielämään. Heti kesän tultua vedimme matkailuvaunuamme Puolan kautta Tsekkoslovakiaan, Unkariin ja Itävaltaan. Myöhemmillä matkoillamme Italiaan Kreikkaan ja Portugaliin saimme kokea vaunun vetämisen kielteisiäkin puolia kaupunkien ahtailla ja vilkasliikenteisillä kaduilla sekä jyrkillä ja mutkaisilla vuoristoteillä. Kuuden vuoden matkaluvaunuilun jälkeen hankimme ensimmäisen matkailuautomme, jolle annoimme oikein nimen “Odysseus”. Taisimme silloin olla Kreikan lumoissa. Muinaisten tarujen sankari Odysseus palasi monilta matkoilta takaisin kotisaarelleen Ithakaan, jonka myyttisenä kuninkaana häntä pidettiin. Kreikan Peloponnesoksen niemimaalta kotia kohti palatessamme meidän Odysseuksemme joutui kolariin Jugoslaviassa. Hätäisesti kokoonkursittuna ja rampana se palasi takaisin kotikaupunkiinsa Helsinkiin. Vakuutusyhtiön lunastamana sen matkan viimeinen etappi suuntautui Espoon Juvanmalmille, vakuutusyhtiöiden kolariautovarastolle. Kolarista selvisimme vammoitta. Säikähdyksemme oli kuitenkin melkoinen. Noin kolmentuhannen kilometrin mittaisen kotimatkamme aikana vakuuttelimme toisillemme, että karavaanimatkailumme päättyy kotiin palattuamme. Näin oli mielemme elokuussa onnettomuuden jälkeen. Kuitenkin jo saman vuoden syksyllä ajelimme uudella 23 matkailuautollamme. Pitkät kesälomamatkat jatkuivat. Teini-ikää lähestyvä Janne ei ollut enää kovin innostunut karavaanimatkailusta. Mukaan hän vielä lähtisi mielellään jos matkamme kohteita olisivat Lontoo ja Pariisi. Niin sitten ajettiin Göteborgiin. Sieltä autolautalla Britanniaan ja Lontooseen. sitten Kanaalin yli Ranskaan ja Pariisiin. Matka oli varsinaista kaupunkilomailua. Vielä seuraavana kesänä Janne suostui lähtemään mukaan Moselin kierrokselle. Kohteena myös Kööpenhaminan Tivoli sekä Kolmårdenin eläinpuisto sekä Tukholma. Tuon kesän jälkeen karavaanimatkailumme alkoi hiipua. Perheen yhteisiä matkoja olivat vain muutamat laskettelureissut kotimaassa. Lisäksi sukulaisissa käydessämme oma “hotelli” oli aina mukana. Vielä eläkkeelle jäätyämme yritimme kahteen kertaan elvyttää karavaanimatkailua Kajaanista käsin. Viisi vuotta sitten teimme pitkän Italian matkan, jossa pääkohteemme olivat Gardajärvi sekä aina niin upea Toscanan maakunta. Kaksi vuotta sen jälkeen matkamme kohteena oli Puolan Krakova. Matkaa sinne teimme Viron, Latvian ja Liettuan kautta, eli via Baltikaa pitkin. Ajomatka Suomenlahden rannalta Puolan eteläiseen osaan oli kokemus sinänsä varsinkin Puolan kehnonlaisten tieolojen vuoksi. Vielä nuo kaksi matkaa autovanhuksemme kesti kunnialla. Ongelma oli ainoastaan se, että varsinkin Puolassa tunsimme jäävämme rekkojen jalkoihin. Myöhemmillä Helsingin matkoillamme autossa alkoi olla lisääntyvästi pieniä mutta sitäkin harmillisempia ongelmia. Mieli paloi vielä Euroopan baanoille, mutta tuntui, että autovanhuksemme kanssa tulee olemaan monia riskejä. Ei sillä enää voinut lähteä kauaksi kotoa. Viime keväänä teimme kymmenvuotissuunnitelmaa jäljellä olevista karavaanimatkoistamme. Tietenkin sillä varauksella, että terveyttä ja kuntoa riittää. Monta kiinnostavaa paikkaa on vielä käytävä kokemassa. Joukossa on sellaisia, joissa on käyty aikaisemminkin, ehkä useammankin kerran. Auton ensimmäinen testimatka 24 Nyt meillä on kolmas matkailuautomme. Uusi, tilava ja tehokas. Sillä on mukava Euroopan matkaa kulkea. Keväällä ostettua autoa testattiin ensimmäisellä matkalla Itä-Suomessa. Ensimmäinen leirintäyö vietettiin itärajan pinnassa Ilomantsin Möhkön kylässä täydellisen huonosti hoidetun leirintäalueen ainoina asiakkaina. Automme ensimmäisen leirintäyön muistoksi alueen omistaja luovutti meille ilmeisesti oman golf-turnauksen palkintonsa. Möhkössä seuranamme olivat valtavat hyttysparvet. Hyvä, ettemme kuitenkaan saaneet Pogostan tautia! Kylän ruukkimuseo oli joka tapauksessa Möhköön matkustamisen väärti. Matkalla vielä Kitee, Uukuniemi, Lappeenranta ja Lemin särä sekä Kuopion Rauhalahti, joka on yksi Suomen parhaimmista karavaanialueista. Ensimmäinen testimatka osoitti, että uusi matkailuvälineemme on toimiva ja tehokas nykyaikainen kokonaisuus. Vanhassa autossamme oli väljemmät sisätilat kuin tässä. Kuitenkin opimme jo ensimmäisellä matkallamme liikkumaan auton sisällä toisiimme törmäilemättä. Yhteistyö oli saumatonta. Olimme siis valmiita pidemmillekin matkoille. “Atrian” toinen matka Fiat-Adria–matkailuautomme hankittiin keväällä, joten emme ehtineet suunnitella pitkää Euroopan matkaa emmekä varata välttämättömiä lauttapaikkoja. Oli siis tyydyttävä aluksi “lähimatkailuun”. Norjassa olimme aikaisemmin matkustaneet muutamia kertoja. Viimeksi 25 vuotta sitten. Silloin kävimme Lofooteilla ja ajoimme vuoristoista rannikkoa pitkin suunnaten Osloon ja Ruotsin kautta takaisin kotimaahan. Nyt suunnittelimme pääkohteeksemme Lofoottien saariryhmää. Näin ajomatkamme jäisi varsin kohtuulliseksi. Siitäpä vaan sitten tien päälle. Ensimmäisenä matkapäivänämme ajoa tuli noin 700 kilometriä. Ennen rajanylitystä yövyimme Karesuvannon seudulla tien levikkeellä. Kilpisjärveä olimme suunnitelleet rajanylityspaikaksi, koska siitä oli lyhyt matka ensimmäiseen välietappiimme Tromssaan. Rajanylitys sujui aivan pysähtymättä, niin kuin muuallakin Euroopassa nykyään. Näin huolimatta joidenkin karavaanareiden kirjoituksista joiden mukaan matkailuajoneuvoja läpivalaistaan Norjan raja-asemilla. Tullivirkailijat etsivät kuulemma mahdollisesti salakuljetettavaa alkoholia. Tromssan keskusta oli muuttunut aivan tuntemattomaksi sitten viime käyntimme. Erikoisinta oli , että sinne ajettiin kallioon louhitun monihaaraisen tunnelin kautta. Perin vaatimaton sorakenttäleirintäalue oli sentään entisellä paikallaan. Alueen tasoon nähden leirinnän hinta tuntui hurjalta, yli 40 € vuorokaudessa. Parin päivän oleskelumme aikana tuuli kylmästi ja satoi rankasti koko ajan. Leirintäalueen sorakenttä alkoi olla täysin veden vallassa. Toisena päivänä kävimme läheisessä tien päälle matkaa jatkamaan. Seuraavan yön vietimme pienen vaatimattoman motellin vieressä olevalla parkkialueella. Siellä saimme ruuvin ajoneuvomme takarenkaaseen. Luulin ensin, että kyseessä oli vain venttiilivuoto. Siitä oli pientä harmia jonkin aikaa. Aamulla sitten kompressorilla ilmaa vajaapaineiseen renkaaseen ja sitten matkaa jatkamaan. Seuraava etappimme oli Vesterålen -saariryhmän suurimman saaren kärjessä sijaitseva Andenes. Leirintäalueena avoin nurmikenttä aavan Norjanmeren rannalla. Ulkona oleilu ei nyt houkutellut ilman viileyden ja kovan tuulen vuoksi. Tuulilasista katsellen saimme ihailla pyöriäisten (pienten Kabelvåg, leirintäalueen rantaa kauppakeskuksessa. Siellä oli tarjolla muun muassa valaanlihaa. Vielä käynti Polaria -museossa. Olipa tosi mahtava paikka, multivideo alueen luonnosta ja eläimistä, hylkeitä isoissa altaissa sekä monenlaisia kaloja. Kaupungin keskustaa katseltuamme taas hammasvalaiden) sulavaa, iloista hyppelyä kauempana merellä. Tunnelma tuppasi vähän latistumaan aamulla kun huomasimme toisen takarenkaan tyhjenneen täysin. Vasta tässä vaiheessa huomasin, että renkaaseen oli painunut ruuvi. Autossamme ei ole vararengasta, 25 joten eikun vaan paikkausainetta renkaan sisään ja kompressorilla täydet paineet. Sen jälkeen ajoa paikkausaineen levittämiseksi renkaan sisustaan. Renkaan korjaaja löytyikin läheiseltä huoltoasemalta. Oli sunnuntai. Yövyimme huoltoaseman parkkipaikalla odottaen huomista rengastyötä. Maanantaina rengas oli pian matkakunnossa. Sitten vaan matkaa jatkamaan kohti Lofootteja! Ajoa takaisinpäin Vesterålenin saaria kierrellen. Sortland, Stokmarknes, Melbu. Siitä autolautalla Lofoottien puolelle Fiskeböliin. Ensimmäinen leiripaikkamme Lofooteilla oli Kabelvåg. Siellä pieni viehättävä leirintäalue vuonon rannalla. Paikka näytti kovin suositulta. Oli täysi tullessamme. Paikka ajoneuvollemme löytyi kuitenkin. Alueen suihku oli maksuton, Olipa se poikkeuksellista norjalaisissa oloissa. Kaikin puolin miellyttävä caravan –alue. Seuraava paikka oli Ramberg. Kylä lienee saarten jonkinlainen hallintokeskus. Leirintäalue oli poliisiaseman naapurissa. Siitä muistui mieleen edellinen matkamme 25 vuoden takaa. Silloin tällä paikalla ei ollut varsinaista leirintäaluetta, oli vain “vapaata leirintää”. Mukanamme oli pieni poika Janne ja iso samojedinkoira Nana. Paikallinen poliisikonstaapeli tuli autollemme tarkastamaan koiran rokotustodistukset. Silloinhan oli pelättyä rabiesta liikkeellä. Nyt tämä paikka oli siis virallinen leirintäalue. Alueen isäntä järjesti sähköä jokaiselle ajoneuvolle ketjuttamalla naapuriajoneuvojen liitännöistä. Menettely on täysin laiton suomalaisilla caravan –alueilla. Illan mittaan alueelle tuli paljon telttamatkalaisia. Erikoisin ryhmä oli ranskalainen pyöräilijäpariskunta. Äidin vetämässä pyörän peräkärryssä matkusti 1-vuotias pikkutyttö. Kovin rohkealta matkustamiselta tuo tuntui. Tiet ovat kapeita, mutkaisia ja huonopintaisia. Olivat kokeneita matkailijoita. Teltan pystytys, purku ja pakkaus pyöriin kävivät käden käänteessä. Kylällä kävellessämme kiinnitti huomiotamme yleinen suruliputus. Myöhemmin meille selvisi, että oli tapahtunut julma nuorten ihmisten joukkomurha Utöyan saarella. Siitä tapahtumasta paikalliset lehdet olivat täynnä kirjoituksia useiden päivien ajan. Kävimme välillä saaren päässä sijaitsevas26 sa entisessä kalastajakylässä nimeltä Å. Matkaa sinne oli Rambergista 50-60 km. Tämä ajomatka kuului reissumme haasteellisimpiin. Suurelta osalta tie oli vuoristomaisemassa mutkainen, mäkinen, huonopintainen ja todella kapea. Toisen ajoneuvon sivuuttaminen oli mahdollista vain tien levennyksillä, sivuutuspaikoilla, joita oli hyvä tähystää kaiken aikaa sen varalta, että bussi tai rekka tulee vastaan. Ilmeni, että Å oli edellisen matkamme jälkeen muuttunut turistikyläksi. Vanhat kalastajien majat oli kunnostettu turistien yöpymistiloiksi. Samantyylisiä majoja oli rakennettu lisääkin. Vanhoja kalakuivatustelineitä oli kuitenkin säilytetty. Kaikenlaisesta turistimenosta huolimatta varsin viehättävä paikka aavan meren rannalla. Palasimme vielä takaisin Rambergin leirintäalueelle pariksi yöksi. Oli tilaisuus nähdä erikoinen tapahtuma, hääparin vihkiminen rantahietikolla. Päivä oli kolea ja tuulinen avoimella meren rannalla. Jo aamupäivällä rannalle tuotiin pöytiä ja rakennettiin erilaisia koristuksia. Vähitellen rannalle alkoi tulla ihmisiä juhlapuvuissaan. Vihdoin rannan tuntumaan ajoi hääkoristeltu Cadillac. Siitä nousi hääpari ja siirtyi vähitellen rannan juhla-alueelle. Morsian hihattomassa hääpuvussaan hartiat paljaana. Ilman lämpötila oli korkeintaan 10 astetta. Paikalle tuli pappi ja kaikki vihkiseremoniat pidettiin tuulen tuivertaessa. Seuraavana päivänä aloitimme paluumatkan. Vielä Kuitenkin pysähdys tutulla Kabelvågin alueella. Matkamme kesäisin päivä ja upea ilta, aurinko lämmittää vielä kello 20 aikaan. On tyyntä ja leppoisaa. Olisivatkohan säät muuttumassa nyt parempaan suuntaan? Eivätpä muuttuneet säät. Aamusta alkaen sataa kovasti. Ajelemme kohti Narvikia, jossa olemme iltapuolesta. Sade on tauonnut. Narvikista pitkä ajo Suomen puolelle Ruotsin tunturialueen kautta. Rajan ylitämme Ylitornion raja-asemalla. Sitten Tornioon yöksi ja seuraavana päivänä ajo kotiin. Ajotietokoneen mukaan Norjan matkallamme olimme tehneet loma-ajoa 3110 kilometriä. SERKKUSEURAT TOIMIVAT Oulun seudun Juntuset kokoontuivat jokasyksyiseen tapaamiseensa Pohtossa Oulussa. Jälleen oli mukava tavata tuttuja, keskustella ja kuulla sukumme, aina niin mielenkiintoisia, tarinoita. Yhdessä innostuimme ideoimaan, miten saamme entistä enemmän Oulun seudun Juntusia mukaan tapaamisiimme ja miten toimintaa voisimme kehittää. Päätimme pienellä ryhmällä kokoontua marraskuussa ja paneutua asiaan ihan tosissaan. Samalla syntyi ajatus ideoida myös sukuseuramme 20-vuotisjuhlaa ja mahdollisuutta järjestää juhlat Oulussa. Myös yhteinen matka-ajatus nousi esille. Seuraava Oulun seudun Juntusten tapaaminen on ke 19.9.2012 klo 18.30. Laita päivämäärä jo nyt kalenteriisi. Toivotankin sinut jo nyt tervetulleeksi. Ota mukaan myös toinen sukuseuramme omakseen tunteva. Mikäli sinulla on ideoita ja ajatuksia sukuseuran toimintaan liittyen, niin ota rohkeasti yhteyttä. Marja-Leena Kemppainen / 044-2604290 marja-leena.kemppainen@ouka.fi Ylä-Savon Juntusten serkkutapaaminen Kesken heinäkuun puolenvälin kuumien helteiden Ylä-Savon Juntuset kokoontuivat Iisalmen Reserviupseerikerholle tapaamaan toisiaan ja opettelemaan Veikko Juntusen säveltämää sekä Kalle ja Veikko Juntusen sanoittamaa “Juntusten juhlamarssia”. Äskettäin tohtoriksi väitellyt Pekka Juntunen oli tehnyt marssiin haitarisäestyksen, jota kuunneltiin aluksi hyräillen ja siitä se laulu alkoi vaan kajahtamaan. Anna-Liisa Juntusen kahvit tarjouksineen kirvoitti kielet turisemaan. Esko Juntunen esitteli säveltäjä Veikko Juntusen taustoja ja henkilökuvaa tuotoksineen. Paavo Juntunen kertoi hallituksen kuulumisia ja suvun tietojen keräystä. Ensi kesänä päätettiin osallistua sukukokoukseen ja jättää serkkutapaaminen vuodeksi väliin. Paavo Juntunen Serkkutapaamisen kahvitteluhetki, kuvassa Anna-Liisa Juntunen ja Veikko Juntunen 27 Tilitoimisto Eila Säkkinen palvelee asiantuntevasti kaikissa taloushallinnon asioissa Tilitoimisto Eila Säkkinen tarjoaa kattavia taloushallinnon palveluja peruskirjanpidosta konsultointiin. Suomussalmella osoitteessa Voimakatu 2 sijaitsevassa toimistossa työskentelee kolme kokenutta ammattilaista. Tilitoimistoyrittäjä Eila Säkkinen on työskennellyt alan tehtävissä jo vuodesta 1982. Oma tilitoimisto hänellä on ollut lokakuusta 1993. “Yrittäjä, jonka palveluksessa olin aiemmin ollut, menehtyi, ja minä ryhdyin jatkamaan toimintaa. Koko 1990-luku oli tiukkaa aikaa, sillä perheessä oli kaksi pientä lasta ja miehelläkin oli pitkät työpäivät”, Eila Säkkinen muistelee. Säkkisellä oli tuolloin yksi työntekijä. Asiakasmäärä kasvoi, ja vuonna 1998 tilitoimistoon palkattiin toinenkin työntekijä. “Vuonna 2005 toinen työntekijöistäni sairas- 28 tui vakavasti, ja seuraavana vuonna hän menehtyi. Asiasta oli todella vaikea päästä yli, Säkkinen toteaa. Säkkinen pitää itseään kuitenkin sikäli onnekkaana, että tilitoimistoon on löytynyt hyviä työntekijöitä. Se voi olla vaikeaa alalla, jolla vaaditaan erityisosaamista. “Meitä on tässä kolme ammattilaista, joilla kaikilla on kymmenien vuosien kokemus kirjanpitoalalta. Jokainen pystyy hoitamaan kaikki asiat alusta loppuun peruskirjanpidosta konsultointiin. Olen tosin pääasiassa itse vastannut yritysten perustamisista ja yritysmuotojen muutoksista, vaikka kyllähän toisetkin niistä yhtä hyvin selviävät.” Olemme panostaneet verosuunnitteluun ja neuvontaan. Pidämme myös huolen, ettei asi- akkaille ei tule yllätyksiä, vaan heillä on tarkkaan tiedossa tulevat veronmaksut eikä niitä makseta liikaa myöskään ennakkoon. Monipuolinen asiakaskunta Asiakaskunnasta suurin osa on Suomussalmelta ja eri puolilta Kainuuta. “Asiakaskuntaan kuuluu eri toimialojen yrityksiä laidasta laitaan. Eniten on kuitenkin kuljetusalan ja metsäalan yrittäjiä sekä parturikampaajia. Joukossa on sellaisiakin asiakkaita, jotka tottuivat asioimaan kanssani jo 1980luvulla, kun vielä työskentelin vieraan palveluksessa”, Säkkinen mainitsee. Asiakkaiden kanssa tulee tutuksi vuosien myötä ja heidän kanssaan tulee juteltua “kaikki elämän asiat.” “ Arvostan kovasti yrittäjiä. He ovat rohkeita, ahkeria, luovia ja sitkeitä ihmisiä “. Nykyisin yrittäjät haluavat tietää enemmän yrityksensä taloudesta ja myös maksaa taloushallinnon palveluista mielellään ja keskittyä itse omaan alaansa täysillä. Uusia asiakkaitakin tulee mukavasti, mutta Eila Säkkinen ei ole suunnitellut tilitoimistonsa laajentamista. “Meitä on tässä hyvä tiimi koossa, ja tarkoitus on jatkaa näin eteenpäin.” Paperittomaan tilitoimistoon on vielä matkaa Tilitoimistoalan suurimpana muutoksena Säkkinen pitää tietotekniikan tuomia muutoksia. Paperittomaan tilitoimistotyöhön on kuitenkin hänen mukaansa vielä matkaa. “Sähköisen taloushallinnon etenemisestä puhutaan paljon, mutta kyllä perinteinen paperinen käytäntö on vielä voimissaan. Palkoista ja arvonlisäveroista tehdään ilmoitukset sähköisesti ja veroilmoituksetkin hoituvat netissä. Sen sijaan esimerkiksi sähköiset tiliotteet eivät vielä ole saaneet kovin paljon jalansijaa. Mutta ajan vaatimusten mukaan mennään.” tilitoimistoalan ammattitutkinto. Koko ajan on tietysti muutoinkin seurattava asioita. Nykyään on paljon apua myös verohallinnon nettisivuista, jotka ovat erinomaiset”, Säkkinen kiittelee. Omalla alalla Eila Säkkinen on tehnyt jo pitkän työuran tilitoimistotehtävissä. Ammatinvalintaansa hän on edelleenkin tyytyväinen. “Töihin on yleensä kiva tulla. Olen joskus miettinyt, olisinko voinut olla jossakin muussa ammatissa, mutta en ole keksinyt mitään muuta itselleni yhtä hyvin sopivaa vaihtoehtoa. Pidin jo kouluaikoinani matematiikasta ja numeroiden pyörittelemisestä.” Työssä on Säkkisen mukaan myös sopivasti vaihtelua. “Tilitoimistotyössä minua miellyttää se, että välillä voi työskennellä omassa rauhassa, välillä saa jutella asiakkaiden kanssa. Sekin on mukavaa, että työhön sisältyy sekä rutiinitehtäviä että ongelmien ratkomista. Jokainen päivä on erilainen. Ja nyt olen jo pystynyt pitämään vapaapäiviä ja jopa kahden viikon yhtäjaksoisia lomiakin, mikä ei ollut mahdollista vielä yrittäjätoimintani ensimmäisen kymmenen vuoden aikana.” “Itsestä on pidettävä huolta, että jaksaa. Perhe, suku ja ystävät antavat voimia. Ja muiden yrittäjien kanssa on kiva tavata myös vapaa-aikana. Ylä-Kainuun Yrittäjänaisissa olen löytänyt kivan porukan. Yhdessäolosta saa voimaa!” (Lähteenä on osittain käytetty Kainuun Seudun ja Koillismaan Yritysmaailma –lehdessä no 3/2010 ollutta haastattelua) Eila Säkkinen Aina ajan tasalla Tilitoimistotyössä on pysyttävä ajan hermolla ja seurattava aktiivisesti verolainsäädännön muutoksia. “Koulutuksissa olemme käyneet lähinnä Kajaanissa ja joskus kauempanakin. Olen myös suorittanut KLT-tutkinnon, mikä on 29 TIEDOTUSPALSTA Juntusten sukuseuran säätömääräinen kokous järjestetään 4.-5.8.2012 Hotelli Kajanuksessa, Kajaanissa. Tarkemmin asiasta seuraavassa kevätkirjeessä. Tervetuloa ! JUNTUSTEN JÄSENREKISTERI JA TUOTEMYYNTI Hoidan seuran taloutta, jäsenrekisteriä ja tuotemyyntiä. Jäsenmaksusi on arvokas asia sukuseuran talouden pyörittämisessä. Jäsenmaksuilla pohjustetaan myös kolmannen sukukirjan valmistumista. Maksamalla jäsenmaksun saat vuosittain Joululehden ja tietoa seuran tulevista tapahtumista. Jos jäsenmaksusi on tältä vuodelta vielä maksamatta, ehdit tehdä sen vielä. Maksaessa on käytettävä viitenumeroa. Muistathan ilmoittaa osoitteen- ja nimenmuutoksista. Kannustan hankkimaan seuraamme myös uusia jäseniä. Sukukirjoja, T-paitoja (sinisiä ja harmaita), sukuviirejä (lipputankoon) ym. sukutuotteita voi tilata minulta. Hinnat ja yhteystiedot ovat toisaalla tässä lehdessä. Toivotan kaikille Iloista Joulunaikaa! Terveisin Eila Säkkinen SUKUSEURAN TUOTTEIDEN HINNAT Sukukirja I Hinta jäsenille 40 euroa, hinta muille 55 euroa Sukukirja II Hinta jäsenille 60 euroa, hinta muille 75 euroa Sukuviiri Myydään jäsenille hintaan 65 euroa Sukupaita Hinta 12 euroa. Värivaihtoehdot ovat sininen ja harmaa Kirjekuoret ja lomakkeet Hinta 0,60 euroa kuori +lomake. Tuotteissa on sukuseuran vaa kuna Sukuvaakuna A4 –kokoinen värillinen vaakunakuva. Hinta 5 euroa Sukulehdet Hinta 5 euroa/ kpl vuosien 2007-2011 lehdet. Vanhemmat lehdet 3 euroa SUKUTIETOJEN TÄYDENTÄMINEN Sukutietoja kolmatta sukukirjaa varten pyydetään edelleen lähettämään Juhani Juntuselle. Tarkoitusta varten laadittu lomake on tulostettavissa sukuseuran kotisivulta. Sukukirjojen I ja II virheet ja puuttuvat tiedot pyydetään ilmoittamaan Juhani Juntuselle. Juhanin yhteystiedot ovat toisaalla tässä lehdessä. 30 SUKUSEURAN TOIMIHENKILÖIDEN YHTEYSTIEDOT Puheenjohtaja Marja-Leena Kemppainen Keihäänkärjentie 7, 90420 Oulu, puh. 044 2604290 Varapuheenjohtaja Pentti Juntunen Luikonlahdentie 1107, 83870 Polvela, puh. 050 5404709 Hallituksen jäsenet Jukka Eskelinen Eskelisentie 26, 90650 Oulu, puh. 044 3535723 Jorma Juntunen Kelotie 1, 88600 Sotkamo, puh. 045 1336004 Paavo Juntunen Kauppakatu 11 A 8, 74100 Iisalmi, puh. 0400 795925 Rauno Juntunen Kiannonkatu 3 A 1, 89600 Suomussalmi, puh. 0440 615230 (sihteeri) raunok.juntunen@gmail.com Eila Säkkinen Hirvikatu 5 A, 89600 Suomussalmi, puh. 08-711269, 050 3436307 (taloudenhoitaja) eila.sakkinen@suomussalmi.net Sukuseuran hallitus, vasemmalta Paavo Juntunen, Pentti Juntunen, Marja-Leena Kemppainen, Rauno Juntunen, Eila Säkkinen ja Jukka Eskelinen. Kuvasta puuttuu Jorma Juntunen Sukulehden toimitus Riku Juntunen Linnanpolku 1, 87200 Kajaani, puh. 0500 445331 riku.juntunen@kajaani.net Kotisivut internetissä ja sukulehden taitto Juhani Juntunen Kalevantie 36, 89800 Suomussalmi kk, puh. 040 5658571 juhani.juntunen@kotiportti.fi 31 32
© Copyright 2024