Tampereen seudun luonto 1/2011
Tampereen seudun luonto 1/2011 1/2011 28. vsk Luonnonsuojelusattumuksia vuosien varrelta Vaeltajan matkassa: Johanna Sinisalo Kevätkokous kutsuu luonnontieteelliseen museoon Tampereen seudun luonto 1/2011 Tysy on Tampereella toimiva Suomen luonnonsuojeluliiton paikallisyhdistys. Jäseneksi liittymällä saat Tampereen seudun luonto- ja Luonnonsuojelija -lehdet. SISÄLLYS 3 Pääkirjoitus 4 Lumoavat hiilivarastot Vihreä viikko 2011 5 Hallitus 2011 6 Luonnonsuojelusattumuksia 9 Pirkanmaan luonnosuojelupiiri 10 Ekoyrittäjien työssä on sydän mukana 12 Vaeltajan matkassa - Johanna Sinisalo 13 Ilmastoperheiden hiilijalanjäljet ovat keskimääräistä pienemmät 14 Luonnontieteellisen museon kuulumisia 15 Pirkanmaan ympäristöohjelma Runo: Kasvun eväät 17 Monenlaista hyvää metsästä 19 Tysyn retket 2011 20 Takakansi - kevätkokouskutsu n Etukannen kuva: Sanna Junttanen n Takakannen kuva: Marjo Uimi Lehden kirjoituksissa esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajien omia. Ne eivät välttämättä edusta Tampereen ympäristönsuojeluyhdistys ry:n virallista kantaa. Seuraava lehti ilmestyy syksyllä 2011. Aineisto lehteen toimitetaan päätoimittajalle sähköpostilla tai postitse. TAMPEREEN SEUDUN LUONTO n Ilmestyy kaksi kertaa vuodessa PÄÄTOIMITTAJA Minna Santaoja, minna.santaoja@uta.fi n TOIMITUS Tysyn hallitus ja muut kirjoittajat n ULKOASU Sirpa Koivu PAINOPAIKKA Eräsalon kirjapaino Oy n JULKAISIJA Tampereen ympäristönsuojeluyhdistys ry, TYSY n PAINOSMÄÄRÄ1700 YHTEYSTIEDOT Pirkanmaan luonnonsuojelupiirin toimisto, Varastokatu 3, 33100 Tampere, p. 03-213 1317 INTERNETISSÄ www. tysy.fi n verkkolomake www.sll.fi/lomakkeet/liity OSOITTEENMUUTOKSET www.sll.fi/lomakkeet/osoitteenmuutos n Rekisterinhoitaja Irma Kaitosaari, p. 09-2280 8210 JÄSENMAKSUT vuonna 2011 n Varsinainen jäsen 32 euroa n Perheenjäsen 10 euroa n Kannatusjäsen 50 euroa ILMOITUSHINNAT n Takakansi 170 € n 1/1 sivu 127 € n 1/2 sivu 68 € n 1/4 sivu 43 € n Rivi-ilmoitus 1,5 €/rivi n Irtomainos lehden väliin 85 € Tampereen seudun luonto 1/2011 Viime vuonna vietettiin YK:n julistamaa luonnon monimuotoisuuden teemavuotta. Teema on vähintään yhtä ajankohtainen tänäkin vuonna, vaikka teemavuosi ohi onkin. Tästä kertoo esimerkiksi viime vuoden lopulla ilmestynyt tuore Suomen lajien uhanalaisuuden arviointi, Punainen kirja 2010. Riittävästi tietoa uhanalaisuuden arvioimiseksi on saatu nyt vajaasta puolesta Suomen noin 45 000 eliölajista. Punaisen listan lajeja eli uhanalaisia, hävinneitä, silmälläpidettäviä ja puutteellisesti tunnettuja on 23 prosenttia arvioiduista lajeista. Enemmistö uhanalaisista lajeista elää metsissä (36,2 %) ja perinneympäristöissä sekä muissa ihmisen luomissa ympäristöissä (22,3 %). Vuodelle 2011 riittää teemoja valittavaksi. Luonnonsuojeluliiton vuoden teemana ovat luonnon hiilivarastot; tästä lisää aluesihteeri Anni Kytömäen palstalla. Yhdistyneet Kansakunnat on julistanut vuoden 2011 kansainväliseksi metsien vuodeksi. Vuoden teema on Metsät ihmisille - Forests for People. Kansainvälisen metsien vuoden taustalla on neljä globaalia tavoitetta: metsäkadon pysäyttäminen, metsien tuomien taloudellisten, yhteiskunnallisten ja ympäristöetu- jen lisääminen, kestävästi hoidettujen metsien pinta-alan kasvattaminen ja sitä edistävien taloudellisten resurssien liikkeelle saaminen. Tysyn toiminnassa metsät ovat esillä muun muassa ajaessamme Teiskon kansallispuiston perustamista. Vuonna 2011 vietetään myös kansainvälistä lepakoiden vuotta. Suomessa tapahtumia koordinoivat Luonnonsuojeluliitto ja Lepakkotieteellinen yhdistys. Vuoden tavoitteita ovat lepakoihin liittyvien ennakkoluulojen hälventäminen, lepakoiden suojelutilanteen parantaminen ja lepakkotiedon lisääminen. Maailmassa on yli 1200 lepakkolajia. Lepakot ovatkin jyrsijöiden jälkeen toiseksi runsaslajisin nisäkäslahko. Suomessa nahkasiipiä on tavattu 13 lajia, mutta näistä vain viittä pidetään runsaslukuisina. Viisi runsaslukuisinta lepakkolajiamme ovat pohjanlepakko, vesisiippa, viiksisiippa ja isoviiksisiippa sekä korvayökkö. Kaikki Euroopan lepakkolajit ovat rauhoitettuja ja ne kuuluvat Euroopan unionin luontodirektiivin suojaamiin lajeihin. Myös Tysy järjestää tilaisuuksia tutustua lepakoihin. Pääkirjoitus Teemoja 2011: metsät, lepakot, vapaaehtoistyö merkitystä, lisätä vapaaehtoistoiminnan arvostusta sekä saada uusia vapaaehtoisia mukaan toimintaan. Vapaaehtoistyö on Tysyn ja monen muunkin yhdistyksen hengissä pysymisen edellytys, ja uudet vapaaehtoiset ovat aina tervetulleita mukaan. Tänä vuonna käydään myös merkittävät vapaaehtoistoiminnan mittelöt: eduskuntavaalit. Kansanedustaja saa tietysti työstään palkkaa, mutta työaika harvemmin rajautunee kahdeksasta neljään, ja ylipäätään ehdolle asettuminen vaatii aikamoista vapaaehtoispanosta. Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri kantoi kortensa kekoon vaalimittelöissä ja julkaisi Uudenmaan piirin kanssa ehdokkaiden luontoarvoja punnitsevan vaalikoneen. Tätä kirjoittaessa vaalit ovat vasta edessä, mutta lehden tullessa painosta tulos lienee jo selvillä. Toivottavasti hyvät voittivat. Luonnonsuojelussa riittää hommia kaikille vapaaehtoisille. Vuosi 2011 on lisäksi EU:n vapaaehtoistoiminnan vuosi. Vuoden tavoitteena on tuoda esiin vapaaehtoistoiminnan Minna Santaoja Arvoisa lukija! Tampereen ympäristönsuojeluyhdistyksen jäsenenä saat seuraavat jäsenedut: n Tuet vapaaehtoista luonnon- ja ympäristönsuojelutyötä. Jäsenmaksun maksaminen on arvokas suojeluteko n Tampereen seudun luonto –lehti 2 kertaa vuodessa n Luonnonsuojelija–lehti 6 kertaa vuodessa n 10 % alennusta Luontokaupan tuotteista n Suomen luonto –lehti edulliseen jäsenhintaan n Jäsenhintaan retkille n Alennusta Suomen retkeilymajajärjestön kotimaan hostelleissa n Kauppahallin luomumyymälä LuomuAni: - 10 % tuotteista n Runsaudensarvi: - 10 % tuotteista n Ruohonjuuri: - 5 % tuotteista n Tampereen ympäristönsuojeluyhdistyksen jäsenyydestä lisätietoa: www.tysy.fi Tampereen seudun luonto 1/2011 Lumoavat hiilivarastot K un syksyllä kuulin, että Luonnonsuojeluliitto on valinnut vuoden 2011 teemaksi hiilivarastot, sana ruopi rumuudessaan korvia. Hiilivarasto tuo ensimmäisenä mieleen mustanpuhuvan koksikasan jonkin tuhruisen voimalaitoksen pihamaalla. Vähitellen olen oppinut aistimaan hiilivarastossa myös muita sävyjä. Suomen luonnossa parhaita hiilen varastoijia ovat vanhat metsät ja suot. Hiilivarasto on vain yksi uusi käsite, jolla perustella metsien ja soiden säilyttämispyrkimyksiä. Suomen metsiin ja soihin on varastoitunut hiiltä yhtä paljon kuin kansakuntamme ehtii nykymenolla päästää taivaan tuuliin 370 vuodessa – eli paljon. Onkin suotavaa antaa hiilen pysyä siellä, minne se on kertynyt. Turve-energian puolestapuhujat tapaavat nimittää turvetta Suomen öljyksi. Näkemys on oikea. Turve on kuin öljyä ainakin neljällä tavalla: 1) Turve ja öljy sisältävät runsaasti hiiltä, joka on aikojen saatossa siirtynyt pois ilmakehästä. 2) Jos nykymeno jatkuu, turve ja öljy loppuvat aikanaan. 3) Turpeen ja öljyn energiakäyttö aiheuttaa mittavia tuhoja luonnolle ja ympäristölle. 4) Kun turvetta ja öljyä poltetaan, mitätöidään tuhansien ja miljoonien vuosien työ: suolletaan ilmakehään takaisin kaasut, jotka eivät nykyisen eliökunnan hyvinvoinnin kannalta sinne enää kuulu. Soiden hiilivarasto on viime vuosikymmeninä pienentynyt. Kun turve ojitusten myötä lahoaa, vapautuu siihen varastoitunut hiili. Vapautumista myös nopeutetaan yhä useammin haalimalla soista turvetta polttokattilaan. Tuore suo- ja turvemaiden strategia esittää, että uusia turvekaivoksia perustettaisiin vuoteen 2020 mennessä 58 000 hehtaaria – yhtä paljon kuin soita on valjastettu turpeenottoon kuluneiden 40 vuoden aikana yhteensä. Turpeenottolupia haetaan liki järjestään soille, jotka kuin ihmeen kaupalla ovat säästyneet ojituksilta näihin päiviin asti. Pirkanmaallakin ovat vaarassa lukuisat luonnontilaisen kaltaiset suot: Housuneva, Isoneva ja Pahkaneva (Virrat), Saukonsuo ja Louhineva (Parkano) sekä Kaitasuo (Urjala). Näillä soilla esiintyy uhanalaisia luontotyyppejä, harvinaista lajistoa ja korvaamattomia virkistysarvoja. Luonnon hiilivarastojen teemavuoden mukaisesti luonnonsuojelupiiri jatkaa vakiintunutta perinnettään ja yrittää saada turpeen pysymään rahkasammalpatjan alla. Metsät ja ilmastonmuutos on totuttu rinnastamaan lähinnä hiilinielu-käsitteen kautta: kasvava metsä sitoo eli ”nielee” hiiltä. Metsät ovat kuitenkin myös merkittävä hiilivarasto. Mitä järeämpi ja runsaspuustoisempi metsä, sitä enemmän hiiltä se sisältää. Erityisen paljon hiiltä on metsien maaperässä. Vanhat metsät ovatkin luonnon aarreaittoja monin tavoin: ne tarjoavat soppia tuhansille eliölajeille elää, ehtymättömästi elämyksiä retkeilijälle ja suojamuurin ilmastonmuutosta vastaan. Koska metsämme on jyystetty varsin läpinäkyviksi ja hatariksi, on hiilivarastoja varaa kasvattaa. Metsän rauhoittaminen on ilmastoteko: suojeltu metsä saa vankistua, kartuttaa hiilivarastojaan, kaikessa rauhassa. Luonnonsuojelupiiri edistää vanhojen metsien suojelua kartoituksin ja suojeluesityksin. Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelma METSO:n puitteissa metsiensuojelu on helpointa, sillä suojelu on maanomistajallekin houkutteleva vaihtoehto. Rauhoituskorvaus on verovapaa ja jopa suurempi kuin hakkuiden tuotto. Eräs vanha ja viisas ystäväni on kiteyttänyt puun olemuksen näin: ”Puu on puu, jos kädet eivät yllä sen ympäri ja jos se on vanhempi kuin minä eli yli 75-vuotias. Mikäli kriteerit eivät täyty, kyseessä ei ole puu vaan taimi.” Metsien hiilivarastojen kasvattaminen on lopulta yksinkertaista: annetaan puiden tulla puiksi. Anni Kytömäki Vihreä viikko 2011 Kansainvälinen Vihreä viikko 2011 järjestetään Tampereella perinteiseen tapaan kesäkuun ensimmäisellä viikolla (vko 23). Vihreän viikon ja maailman ympäristöpäivän kansainväliset teemat vaihtuvat vuosittain. Tänä vuonna ympäristöpäivän teemana on ’metsät – luonto palveluksessasi’ ja vihreän viikon teema on ’materiaalitehokkuus - käytä vähemmän, elä paremmin’. Tänä vuonna Vihreä viikko alkaa maailman ympäristöpäivän tapahtumalla su 5.6. metsäasioiden merkeissä ja jatkuu isolla materiaalitehokkuuteen liittyvällä toritapahtumalla ma 6.6. Koko viikon ajan järjestetään useita muita tapahtumia mm. opastettuja retkiä lähiluontoon ja metsiin eri puolilla Tamperetta. Tapahtumia päivitetään nettisivuille sitä mukaa kun ne varmistuvat, joten tarkista täsmälliset tapahtumatiedot osoitteesta: www. tampere.fi/vihreaviikko. Vihreä viikko Tampere on myös Facebookissa. Viikon lopullinen ohjelma vahvistuu toukokuun puolivälissä. Vihreän viikon järjestää Tampereen kaupungin ympäristönsuojeluyksikkö yhdessä kaupungin eri yksiköiden, tamperelaisten yhdistysten ja muiden tahojen kanssa. Lisätietoja: Ympäristösuunnittelija Katri Laihosalo Puhelin 050 521 5164 Sähköpostiosoite on muotoa etunimi.sukunimi@tampere.fi Tampereen seudun luonto 1/2011 Tysyn hallitus 2011 Aarto Uurasjärvi Olen ikähaitarissa 47v, innostuin luontojuttuihin koulussa ja isovanhempieni kautta; pitää joka linnulla laulupuu olla, tikallakin, sanoi vaari. Suoluonnon tuhoutuminen ja väheneminen huolestuttaa minua. Olen tapellut Finlaysonin vanhan värjäämön ja Verkatehtaan puolesta (mielenosoitus teininä : ), ja Hervannan metsien puolesta taisto jatkuu. Tysyssä olen toiminut nyt toista kautta hallituksessa. Kivaa olla mukana! Suurin voittoni tähän asti on Nokian Naulonvuoren säilyminen ja korvauksien maksu Vapon haitoista IkaalinenJämijärvi. Pirkanmaan Ympäristotyöryhmässä olen yrittänyt saada luonnon ääntä esiin. Mielipidetyö lienee suurin haaste! Toivon että lapsuuteni villikukkaketoja on vielä huomennakin. Mervi Myyrä Reilun vuoden Tampereella asuttuani lähdin mukaan TYSY:n toimintaan ketotalkoiden kautta ja syyskokouksesta päädyin tämän vuoden hallituksen varajäseneksi. Olen opiskellut ympäristötieteitä ja työskentelen tällä hetkellä lähinnä kemikaaliasioiden parissa. Pyrin välttämään turhaa kulutusta ja vähentämään ympäristöön kohdistuvaa kuormitusta omilla jokapäiväisillä valinnoillani. TYSY:n kautta toivon vaikuttavani osaltani myös muiden ihmisten ympäristötietoisuuden lisäämiseen sekä tapaavani samanhenkisiä ympäristöstä välittäviä ”maailmanparantajia”. Minna Santaoja Sanna Roine Olen toista vuotta hallituksessa ja toimin sihteerinä. Olen opiskellut sekä terveystieteitä että valokuvausta. Mielenkiintoni kohteena on luonnon ja ihmisen välisen vuorovaikutuksen parantaminen niin, että molemmat osapuolet hyötyvät. Tysyn toimintaan lähdin mukaan mukavien kesäisten ketotalkoiden myötä. Talkoot ovat hyvä esimerkki luonnon ja oman hyvinvointimme yhteishyödyistä. Sanna Junttanen Olen kuluttanut penkkiä Tysyn hallituksessa jo useamman vuoden. Meillä on hallituksessa hyvä porukka ja yhteisenä tavoitteena monimuotoinen, puhdas luonto. Eläimet, kasvit ja ötökät ovat kuuluneet elämääni jo natiaisesta lähtien. Lopulta minusta tuli biologi. Rakastan liikkua luonnossa, valokuvata ja touhuta kesäisin kukkapenkissä. Samassa taloudessa pyörivät ihanat mies, koira ja papukaija. Muut jäsenet Jere Nieminen, pj Matti Pollari Kirsti Raulo, taloudenhoitaja Olen ympäristöpolitiikan tohtorikandidaatti ja kohta kolmevuotiaan tytön äiti. Elän pitkittynyttä kolmenkympin kriisiä ja kuulusia elämän ruuhkavuosia. Olen maalta kotoisin oleva cityvihreä ja wannabe-luontoharrastaja. Hullunkuriselta tuntuu että olen nykyisistä Tysyn hallituslaisista ollut pisimpään mukana kuvioissa. Niinpä minä olen aina se joka kyynisesti toteaa että ”on tätä ennenkin yritetty”. Olen toimittanut vuosikaudet Tysyn lehteä, kivaa mutta työllistävää hommaa. Jaksamaan auttavat mahtavat kohtalotoverit. Ari Nieminen Olen 41 -vuotias IT -alan työntekijä. Suomen luonto on minulle tärkeä vastavoima työn kiireelle. Olen pienestä asti ollut ja viihtynyt luonnon ääressä. Mummoni vei meitä suvun pienimpiä silloin tällöin luontoretkille lähistölle. Hieman isompana kiinnostuin linnuista, halusin oppia tunnistamaan näkemäni linnut. Samoin myös yleisimmät perhoset. Linnuille laitan edelleen pönttöjä lähistölläni. Olen ollut jo pitkään Pirkanmaan lintutieteelliseen yhdistyksen jäsen. Iän myötä olen pyrkinyt tekemään luonnon hyväksi kaikkea pientä. Osallistuin ketotalkoisiin muutama vuosi sitten, silloin päätin liittyä Tampereen ympäristönsuojeluyhdistykseen. Olen uusi jäsen vuoden 2011 Tysyn hallituksessa. Tampereen seudun luonto 1/2011 Sattumuksia paikallisen luonnonsuojelun ensimmäisinä vuosikymmeninä n Teksti: Matti Kääntönen TYSYn edeltäjä, Pirkanmaan luonnonsuojeluyhdistys perustettiin vuonna 1969. Tuolloin luonnonsuojeluliiton organisaatio oli vielä kaksiportainen ja sen vuoksi perustetun yhdistyksen toimialue käsitti periaatteessa koko maakunnan. Myöhemmin ”kommunisteiksi” luokitellut tahot valtasivat vanhan Pirkanmaan luonnonsuojeluyhdistyksen ja Tampereen luonnonsuojeluyhdistys perustettiin ikään kuin vastayhdistykseksi. Järjetön kahtiajako saatiin sovittua 1981, jolloin TYSY perustettiin. Pirkanmaan luonnonsuojeluyhdistys keskittyi tienraivaajana yleiseen valistukseen ja mitä moninaisimpien aloitteiden tekemiseen. Eri toimintasektoreita varten perustettiin toimikuntia, joista ns. rauhoitustoimikunta oli lähinnä perinteistä luonnonsuojelua. Seuraavassa poimin esimerkkejä tämän toimintasektorin asioista, joiden kanssa olin tekemisissä. Noin vuodesta 1960 alkaneen intensiivisen maastossa liikkumisen ynnä vanhempaan kirjallisuuteen perehtymisen seurauksena kirjoitin 1964 Tammerkoski-lehteen ensimmäisen laajemman artikkelin ”Luonnosta ja luonnonsuojelusta Tampereella”. Legendaarinen Tampereen luonnonystävien pitkäaikainen puheenjohtaja Thorwald Grönblom kiitteli tästä minua julkisesti, vaikka hän itse suhtautui luonnonsuojelun mahdollisuuksiin pessimistisesti. Ensimmäinen suojelukohdeesitys 1970 Luonnonsuojeluyhdistyksen rauhoitustoimikunnan sihteerin ominaisuudessa laadin vuonna 1970 pitkän luonto- ja suojelukohdeluettelon, joka käsitti Tampereen alueelta 26 kohdetta. Alkuperäisessä luettelossa oli mukana myös lähikuntien kohteita. Mukana olivat myös myöhemmin suojellut Kalkun Myllypuron, Rukkamäen Peltolammin ja Kaarilan Likokallion alueet. Kirjelmän allekirjoittivat Tampereen Luonnon Ystävät ry, Pirkanmaan luonnonsuojeluyhdistys ry, Tampere-seura ja Biologian ja maantieteen opettajien Tampereen piiri. Joulukuun 15. päivänä 1970 sen kävi luovuttamassa apulaiskaupunginjohtaja Pentti Yhdistykset jättivät kirjelmän Tampereen kaupungin luontokohteista kaupungille ensimmäisen kerran 1970. Lähetystössä vasemmalta Matti Leinonen, Olavi Koivisto, Matti Kääntönen ja Reino Linkoaho. Kirjelmän vastaanotti apulaiskaupunginjohtaja Pentti Halonen. Kansan Lehti 16.12.1970. Haloselle delegaatio, jossa olivat Olavi Koivisto (Tampere-seura), Matti Kääntönen, Matti Leinonen ja Reijo Linkoaho. Seuraava kiintoisa asia oli Tampereen kaupungin puistometsäsuunnitelma vuosille 1971-81. Moninaiskäyttöä korostava suunnitelma lähti olettamuksesta, että virkistys- ja moninaiskäytön kriteereinä ovat metsän väljyys, avaruus ja kulkukelpoisuus. Luonnontilaan ei puistometsiä saisi jättää, vaan ”kulkukelpoisuuden parantamiseksi” pitäisi pensaskerros lähimetsistä poistaa kokonaan. Tällöin päästäisiin eroon myös ”epäsosiaalisista aineksista, jotka häiritsisivät metsien ulkoilukäyttöä”. Sinänsä koomilliset perustelut älkööt harhauttako kuvittelemaan, että ”oikean” metsän kriteerit olisivat nykyään perin juurin muuttuneet. tuman rauhoitus. Yhtä lailla Ruoveden Siikanevan suojeluhankkeen puitteissa järjestettiin kolme maanomistajien kokousta. Myös Pälkäneen Äimälän rauhoitushanke oli vireillä. Kangasalan Taivallammen maanomistajien kokouksessa lammen suojeluhanke sen sijaan tyrmättiin, ja lammen pintaa tuntuvasti laskeva pato rakennettiin. Myös Pirkkalan Nikkilänniemen lehmusmetsikön ja –lehdon rauhoitushanke kaatui aluksi siihen, kun Kalkku ja minä seisoimme kaatosateessa pyöräiltyämme Pirkkalan kunnantoimistossa katu-uskottavuutemme valuessa kirjaimellisesti lattialle. Rauhoitustoimikunta julkaisi 1974 vihkosen, joka esitteli Tampereen rauhoitetut luonnonmuistomerkit. Kuvat olivat allekirjoittaneen ja teksti Pertti Rannan. Rauhoitustoimikunnan työkohteita 60-vuotinen sota Pyynikistä Rauhoitustoimikunnan puheenjohtajan, Juupajoelta kotoisin olevan Martti Kalkun ansiota oli, ettei toimikunnan työ rajoittunut vain keskustelukerhoasteelle. Ehdottaessani tuntemani Kangasalan Pähkinäkallion rauhoitusta ryhtyi Kalkku toimiin ja onnistui sopimaan asian kolmen maanomistajan kanssa. Pähkinäkallion rauhoituspäätös tuli 14.9.1972. Kalkun ansiota oli myös Juupajoella olevan harvinaislaatuisen luolamuodos- Pyynikki oli jo 1930-luvulta lähtien kestohitti suojelun ja rakentamisen köydenvedossa. Vuonna 1972 perustettiinkin Lauri Ruipon johdolla ns. Pyynikki-toimikunta, jossa olivat mukana mm. professori Olavi Borg, Reino Kalliola ja Pirkanmaan luonnonsuojelupiirin tuleva voimahahmo Terttu Laurila. Jo vuonna 1974 oltiin melko varmoja, että Pyynikki säästyisi pahoilta tiehankkeilta. Pyynikin jatkuva viipalointi eri tarkoituksiin jatkui silti. Vuonna 1982 silloisen Tampereen seudun luonto 1/2011 Suomen työväen säästöpankin tiloissa järjestettiin laaja Pyynikki-näyttely, joka monipuolisesti esitteli luontoa ja historiaa. Uudelleen synnytetty Pyynikki-toimikunta, Tampereen lyseon Vuokko-kerho sekä Tampereen kasvitieteellinen yhdistys olivat hankkeen takana. Pyynikin nahkatehtaan lopettaessa toimintansa nousi Pyynikki uudelleen esille erityisesti 1984, kun nahkatehtaan tontille suunniteltiin luksusasuntoja. TYSY edellytti alueen muuttamista puistoksi. Pyynikin puolesta käytiin toimittamassa 13.3.1984 adressi valtuustolle, jonka puheenjohtaja Vilho Halme otti delegaation vastaan. Lähetystössä olivat Alpo Enivaara, Harri Helin ja Matti Kääntönen. Halme kiitteli, mutta totesi, että ”kehityksen on kuitenkin mentävä eteenpäin”. Nahkatehtaan silloisen omistajan Timo Ahlqvistin kommentit jäivät pitkäksi aikaa elämään lentävänä lauseena: ”Jotkut aivoinvalidit hidastavat tärkeitä asioita”. Vaikka TYSY vetosi vielä huhtikuun alussa 1984 Pyynikin puolesta ympäristöministeriöön, ei luksusasuntojen rakentamista Pyynikille voitu estää. Vuonna 1985 perustettu ”kansalaistoimikunta Pyynikki -85” kävi kaupunginjohtajan puheilla esittämässä toimikunnan perustamista Pyynikinharjun lisäksi myös Epilänharjun suojelemiseksi. Allekirjoittajina oli TYSYn ohella useita asukasyhdistyksiä. Pyynikki-taistelu päättyi vajaa 10 vuotta myöhemmin (1993) alueen rauhoittamiseen luonnonsuojelualueeksi. Luonnonsuojeluasiamiehen roolissa Koska Tampereen toinen kestohitti luonnonsuojelun alueella eli Iidesjärvi on toistaiseksi lopullista ratkaisua vailla, en kerro siitä vielä sen enempää. Sen verran kannattaa kuitenkin mainita, että Tampereen kaupungin taholta oli jo 1964 otet- Alpo Enivaara ja Matti Kääntönen luovuttamassa Pyynikki-adressia valtuuston puheenjohtaja Vilho Halmeelle 13.3.1984. Kustaa III seuraa tilannetta taustalta. Kuva Harri Helin. Kangasalan Pähkinäkallion maanomistajia tulevalla suojelualueella kuvattuna. Taaimmaisena hankkeen toteuttaja Martti Kalkku. tu yhteyttä valtion luonnonsuojeluvalvojaan Reino Kalliolaan ja kyselty mahdollisuutta säilyttää Iidesjärvi ”luonnonjärvenä”. Luonnonsuojeluvalvojan Tampereen luonnonystäviltä pyytämässä lausunnossa korostettiin järven linnustollista merkitystä, mutta vähäteltiin kasviston ja hyönteismaailman roolia muistamatta, että järven kasvistoa oli seurattu periaatteessa jo 1900-luvun alusta lähtien. Kun olin eri yhteyksissä korostanut alkuperäisen luonnon suojelun kiireellisyyttä, minut nimitettiin 1985 TYSYn luonnonsuojeluasiamieheksi. Tehtäväni oli olla eräänlainen kyttä, joka seuraa kaupunkialueen luontoa ja siinä tapahtuvia muutoksia. Sitä varten oli välttämätöntä olla selvillä kaupunkiluonnon yksityiskohdista. Tehtävänäni oli kyetä informoimaan luontoasioissa ympäristösuojeluyhdistyksen tiheään vaihtuvien hallitusten jäseniä. Anne Brax, joka nykyään on WWF:n palkkalistoilla, kirjoitti Luonnonsuojeluväessä (5-6/1985) minun vielä sanoneen, että ”käytännön luonnonsuojelutyö on pikkutarkkaa näpertelyä, jossa alueen kasvisto useimmiten on suojelun perustana”. Pikkutarkan näpertelyn ja retkeilyn tuloksena oli 1980-luvun puolivälissä mahdollista toimittaa monipuoliset tiedot Tampereen luontokohteista kaavoitusviraston julkaisuun ”Tampereen rakennuskulttuuri, maisemat ja luonnonsuojelu”, joka ilmestyi 1985 ns. suojelukohdetoimikunnan työn tuloksena. Jälkimmäisen osan käytännön järjestelyistä ja johdantoteksteistä vastasi Matti Leinonen, mutta luontokohteista – jotka kattoivat myös entisen Aitolahden ja Teiskon alueen – vastasi pääosin allekirjoittanut. Tiedot Aitolahden ja Teiskon osalta olivat pääosin kertyneet alueen kasvikartoituksen sivutuotteena. Särkijärven Lahdenperän lehdon täystuho Yksi kyseisessä julkaisussa mainituista kaupungin arvokkaimmista luontokohteista oli Särkijärven Lahdenperänlahden länsipuolinen lehtokokonaisuus, josta jo aiemmin olin kirjoittanut mm. Tammerkoski-lehteen. Kun samoihin aikoihin Suomessa ryhdyttiin valmistelemaan lehtojensuojeluohjelmaa, poikkesi hankkeen keskeinen toteuttaja, lehtojensuojelutyöryhmän sihteeri Aulikki Alanen parikin kertaa luonani. Kysymykseen, mitkä Tampereen alueen lehdoista saattaisivat kuulua valtakunnallisesti merkittäviin lehtoihin, vastasin Kalkun Myllypuron ja Särkijärven Lahdenperän lehtojen todennäköisimmin täyttävän nämä arvokriteerit. Jälkimmäisestä oli juttua myös Tampereen seudun luonnossa ja Härmälän Sanomissa. Alue oli yleiskaavassa merkitty virkistysalueeksi, ja oli Tampereen seudun luonto 1/2011 vielä kaupungin omistuksessa. Yllätykseni oli melkoinen, kun Aulikki Alanen ilmoitti, ettei kesällä 1986 koko lehtoa ollut enää olemassa. Vein asian julkisuuteen ja toukokuun lopulla 1987 Aamulehti haastatteli raiskatun lehdon vieressä kaupungin metsäpäällikkö Matti Vierusta ja allekirjoittanutta. Vierunen piti aukkohakkuuta ainoana vaihtoehtona, ja perusteli toimenpidettä valtuuston hyväksymällä metsänhoitosuunnitelmalla. Suojeluhankkeesta hän ei kertonut tienneensä, vaikka kohde oli mainittu vuoden 1985 julkaisussa. Hakkuualueen rajaus noudatteli niin tarkasti suojelualue-ehdotuksen rajausta, että kyseessä oli todennäköisimmin tarkoituksellinen toimenpide. Kysyinkin aika ilkeästi Aamulehdessä 29.5.1987, ”ketkä ovat valtuuttaneet kaupungin metsistä vastaavat henkilöt tuhoamaan viimeisiä … valtakunnallista merkitystä omaavia kantakaupungin luontokohteita?” Vuonna 1999 Tapio Lahtonen teki hakatun lehdon jäljellä olevasta kasvistosta kuitenkin selvityksen, jota tarvittaessa voidaan käyttää kasvillisuuskehityksen seurannan pohjana. Herroja Viikinsaaren luonnonsuojelualueen ”avajaisissa”. Vasemmalta Hämeen ympäristökeskuksen johtaja Erkki Kellomäki, apulaiskaupunginjohtaja Esa Kotilahti, silloinen ympäristöministeri Pekka Haavisto ja kaupunginjohtaja Jarmo Rantanen. Kantakaupungin ensimmäiset luonnonsuojelualueet johtaja Jarmo Rantanen luki Lasse Kososen kirjoittaman puheen. Sen jälkeen ei luonnonsuojelulle olekaan omistettu vastaavaa julkisuutta. Tampereella sijaitsevien muiden luonnonsuojelualueiden taustoista voisin vielä sen verran mainita, että RukkamäenPeltolammin alueen – josta siitäkin kirjoitin jo 1960-luvulla Tammerkoski-lehdessä – suojeluesityksen teki Tampereen luonnonsuojeluyhdistys ennen TYSYn perustamista. Ympäristöpäällikkö Harri Kallio näytti minulle ehdotetun suojelualueen rajauksen. Olin äimistynyt, koska se käsitti Myllypuron uomasta vain osan ja sen lisäksi vain istutetun lehtikuusimetsikön. Ehdotus oli selvästi tehty vailla minkäänlaista paikallistuntemusta. Harri Kallio suostui ehdottamaani rajausehdotukseen, joka perustui paikalliseen maastontuntemukseen. Lahdenperän ”töppäys” saattoi osaltaan myötävaikuttaa siihen, että Halimasjärven luonnonsuojelualueen muodostaminen 1988 oli yllättävän helppo operaatio. Olin jo 1980 ehdottanut alueen rauhoitusta, ja se olikin mukana vuoden 1985 julkaisussa. Oliottaa huvittavaa, kun alueen Juho Kytömäki kääpänäytettä. ”avauksen” yhteydessä apulaiskaupunginjohtaja Zilliacus toivotti kaikki tamperelaiset tervetulleiksi käymään pienellä suojelualueella. ”Älkää nyt kaikkea meiltä rauhoittako”, hän totesi paikalla olleille luontoihmisille. Kyseessä oli kantakaupungin ensimmäinen luonnonsuojelualue! Helppo tapaus oli myös Viikinsaaren länsiosan rauhoitus. Tosin maaliskuussa 1987 havaitsemissani hakkuissa todennäköisesti hakattiin saaren kynäjalavat (rauhoitettu ja vaarantunut laji) kunnostettavan uimarannan tieltä. Kun kolmen vuoden kuluttua tein yhdessä vaimoni kanssa saaren kasvistoselvityksen, saaren länsiosan rauhoitus luonnonsuojelualueeksi oli jo lähellä. Kun rauhoituspäätös tuli loppuvuodesta 1994, kaupunki päätti ottaa kaiken irti suojelumyönteisyydestään järjestämällä oikein suojelualueen avajaiset saaressa: paikalla oli silloinen ympäristöministeri Pekka Haavisto, kaupungin ylin johto ynnä torvisoittokunta. Kaupungin- Toini Nikanderin kulttuuriteko Yksityismailla sijaitsevista suojelukohteista Tampereella on erityisesti mainittava pieni Teiskon Paarlahden Isosaaressa oleva kohde, jossa Tampereen kasvitieteellinen yhdistys retkeili vuonna 1976. Tuon retkeilyn pohjalta ehdotettiin suppean alueen rauhoittamista (metsälehmukset, haavat, lehtoneidonvaippa), mikä saatiinkin toteutettua vuonna 1987. Maanomistaja Toini Nikander – tunnettu etenkin oopperalaulajana – luo- vutti valistuneena ihmisenä alueen korvauksetta suojelutarkoituksiin. TYSYn 1980-luvun kannanotoissa toistui Iidesjärven ohella myös KauppiNiihaman alue. Esimerkiksi 1989 TYSYn lausunnossa alueen osayleiskaavan luonnoksesta korostettiin luonnonsuojelullisten arvojen huomioonottamista metsien hoidossa ja vaadittiin, että Kauppi-Niihaman luonnosta olisi tehtävä yksityiskohtainen selvitys. Sinnehän oli jo Pirkanmaan luonnonsuojeluyhdistyksen aikoina tehty 1970-luvulla kaupungin ensimmäinen luontopolku etupäässä Matti Leinosen ja allekirjoittaneen toimesta. Edistystä ympäristönsuojelussa, taantumista luonnonsuojelussa? Luonnonsuojeluyhdistyksen toiminnassa paikallistuntemukseen perustuva varsinainen luonnonsuojelu jäi yllättävän marginaaliseksi muun toiminnan rinnalla. Sama ilmiö vaivasi osittain myös TYSYn toimintaa sekä Pirkanmaan luonnonsuojelupiiriä, mitä joskus julkisestikin kritisoin. Tänä päivänä tilanne on jossain määrin toisenlainen. Julkinen valta Tampereellakin on ainakin paperilla luonnonsuojelumyönteinen. Tampereen Agenda 21:ssä vuodelta 1999 sanotaan, miten ”arvokkaat luontokohteet säilytetään ja ylläpidetään kaupungin luontoalueiden yhtenäisiä verkostoja” sekä miten ”puistojen ja metsi- Tampereen seudun luonto 1/2011 en hoidossa suositaan luonnonmukaisia menetelmiä”. Agendan mukaan perustetaan kansallinen kaupunkipuisto. Vuonna 2003 ilmestyi vielä yksityiskohtainen Tampereen luontokohdeselvitys. Paperilla esitetty on kuitenkin helposti unohtuvaa, luontokohdeselvitys katoava luonnonvara, kun valtatrendien toisenlaiset mahtavat kehitysvisiot vyörytetään esiin. Vaikka kehitystä ympäristönsuojelun alalla on tietenkin tapahtunut, tarvitaan kansalaistoimintaa jatkuvasti muistuttamaan luonnon ja eritoten kaupunkiluonnon merkityksestä myös ihmistoiminnan kestävän jatkuvuuden turvaajana. Tähän niin TYSYä kuin luonnonsuojelupiiriä tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan. Särkijärven Lahdenperänlahden länsipuolinen lehto oli ehdolla valtakunnalliseen lehtojensuojeluohjelmaan, mutta kaupunki hakkasi sen paljaaksi 1986. Halimasjärven luonnonsuojelualue oli kantakaupungin ensimmäinen suojelualue. n n n Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri 2011 n n n Monelle tulee yllätyksenä se, että Suomen luonnonsuojeluliittoon liittyessään postiluukkuun kolahtaa myös Tampereen seudun luonto -lehti. Liiton organisaatio on kolmiportainen, ja liittyessään tulee liittyneeksi myös asuinpaikkansa paikallisyhdistykseen, joka kuuluu Luonnonsuojeluliittoon alueen luonnonsuojelupiirin kautta. Tampereella asuva liittyy siis jäseneksi Tampereen ympäristönsuojeluyhdistykseen, joka kuuluu Luonnonsuojeluliittoon Pirkanmaan luonnonsuojelupiirin kautta. Pirkanmaan luonnonsuojelupiirin 40-vuotisjuhlia vietettiin pari vuotta sitten. Piirillä on 18 paikallisyhdistystä. Työnjako piirin ja paikallisyhdistysten välillä on karkeasti sellainen, että paikallisyhdistykset kiinnittävät huomion kotikuntansa asioihin ja piiri on osallisena suurissa useata kuntaa tai koko Pirkanmaata koskevissa hankkeissa. Luonnonsuojelupiirin toiminnasta vastaa vapaaehtoisista koostuva piirihallitus. Kasvot piirille antaa kuitenkin useimmiten työntekijä, aluesihteeri Anni Kytömäki, joka vastaa hallituksen päätösten toimeenpanosta ja pyörittää piirin käytännön asioita Varastokadulla sijaitsevasta luonnonsuojelupiirin toimistosta käsin. Piirihallituksen jäsenet ja varajäsenet edustavat aina jotakin piirin toimialueen paikallisyhdistystä. Hallituksen tulee olla alueellisesti mahdollisimman kattava. Vuonna 2011 luonnonsuojelupiirin hallituksen puheenjohtajana toimii Timo Tamminen, jonka kotiyhdistys on Ylöjär- ven Luonto. Muut hallituksen jäsenet ovat Kaarina Davis (Kyrön Luonto), Juho Kytömäki (Ylöjärven Luonto), Juha Lehmusnotko (Nokian Luonto), Jorma Mäntylä (Kangasalan Luonto), Jere Nieminen (Tampereen ympäristönsuojeluyhdistys), Matti Närvä (Valkeakosken seudun luonnonsuojeluyhdistys), Anneli Pekkala-Jalava (Pälkäneen seudun ympäristöyhdistys) ja Perttu Pohjanperä (Pälkäneen seudun ympäristöyhdistys). Hallituksen varajäsenet ovat Larissa Heinämäki (Virtain luonnonsuojeluyhdistys), Aulikki Laine (Oriveden seudun luonnonsuojeluyhdistys), Matti Pirhonen (Pirkkalan ympäristöyhdistys) ja Minna Santaoja (Tampereen ympäristönsuojeluyhdistys). Vuonna 2011 luonnonsuojelupiirin toiminnan tavoitteina on metsiensuojelun edistäminen mm. METSO-ohjelman kautta sekä soiden puolustaminen turpeenotolta jättämällä muistutuksia ja valituksia Vapon ympäristölupahakemuksista. Lisäksi piiri ottaa kantaa Pirkanmaan suurhankkeisiin (rakentamis-, liikenne-, louhinta- ym. hankkeet). Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri järjestää tänä vuonna jo 20. kerran Seitsemisen talkooleirin. Luvassa on myös suoretki ja jo perinteinen kesäkisa, jonka aihe paljastetaan myöhemmin. Elo-syyskuun vaihteessa luonnonsuojelupiiri järjestää Sampolan kirjastossa puutteellisesti tunnettujen eliölajien näyttelyn. Myös tästä tiedotetaan tarkemmin myöhemmin. 10 Tampereen seudun luonto 1/2011 n Teksti: Outi Tehomaa Ekoyrittäjien työssä on sydän mukana Ekokampaamossa käytettävät kasvivärit eivät ärsytä päänahkaa. Tiina Heinonen sekoittaa asiakkaan sävytoiveen perusteella hiusväriä, joka sisältää muun muassa raparperia, nokkosta ja punaviiniä. Kuva: Sanna Roine. Ekologinen yritys ottaa vastuun asiakkaidensa lisäksi myös ympäristön hyvinvoinnista. Ekokampaaja Tiina Heinonen ja ekosiivooja Aino-Maija Leinonen todistavat, että kaunista ja puhdasta syntyy ilman kovia myrkkyjä ja energiaa säästäen. Ekokampaaja tuntee yrttien tehon - Ihmisellä on perustarve kaunistautua. Sen voi tehdä myös luontoa kunnioittaen ja ekologisesti, vakuuttaa tamperelainen ekokampaaja Tiina Heinonen. Heinosen yritys Ekokampaamo Oranssi muutti viime vuoden lokakuussa Ylöjärveltä Tampereelle. Sopiva liiketila löytyi Pyynikin Palomäenkadulta, kerrostalon kivijalasta. - Ennen tätä tein monta vuotta tavallisen kampaajan töitä, mutta kaipasin samalla muutosta. Viime keväänä suoritin ekokampaajan lisäkoulutuksen Helsingin ruotsinkielisessä Prakticum-ammattikoulussa. Sen jälkeen kampaamostani tuli ekokampaamo, hän kertoo. Heinosen kampaamossa tuoksuvat yrtit, savet ja luonnon henna. Ne ovat kasvivärien ja hiushoitojen raaka-aineita. - Ekokampaamo eroaa tavallisesta kampaamosta siinä, että täällä ei käyte- tä ympäristöä kuormittavia aineita. Olen hyvin tarkka siitä. Monet asiakkaat ovat ihmetelleet, kun väri ei kirvele päässä. Sen ei kuulukaan kirvellä. Kasviväreissä ei ole ärsyttäviä synteettisiä aineita, Heinonen sanoo. Hiusvärien pohjana ovat yleensä luonnon henna ja indigo, joihin erilaisia yrttejä sekoitetaan sen mukaan millaista sävyä asiakas toivoo. Heinonen lupaa, että kasvivärit hoitavat hiuksia ja päänahkaa. - Olen maalta kotoisin ja tottunut liikkumaan luonnossa. Kesällä kerään itse luonnosta ja mökkipuutarhasta esimerkiksi siankärsämöä, lepän käpyjä, nokkosta, salviaa ja minttua, joita käytän täällä kampaamossa, Heinonen kertoo. 11 Tampereen seudun luonto 1/2011 Ekosiivooja Aino-Maija Leinonen käyttää siivouksessa ekologisia ja hajusteettomia pesuaineita. Värjäysten ja hiushoitojen lisäksi ekokampaamosta saa intialaista päähierontaa ja hiusten energialeikkausta. Permanenttia Heinonen ei voi asiakkaalle luvata, koska sen tekemistä varten ei ole saatavilla ympäristöystävällisiä aineita. Heinonen kertoo, että ekokampaaja pyrkii työssään kokonaisvaltaiseen ekologisuuteen ja eettisyyteen. - Ekokampaamot käyttävät ekosähköä ja huolehtivat pakkausmateriaalien kierrätyksestä. Kaikki mahdollinen ja mahdotonkin kierrätetään. Tällainen yritystoiminta on lähellä mun sydäntä. Voi sanoa, että työn ja harrastuksen rajat hämärtyvät, Heinonen kertoo. Fillari vie ja ruokasooda puhdistaa Siivousaineet laukkuun, laukku pyörän tarakalle ja sitten vain polkemaan. Näin alkaa tamperelaisen ekosiivoojan AinoMaija Leinosen työpäivä. Leinonen perusti puolitoista vuotta sitten Suopa & Sitruuna –siivousyrityksen, jonka tavoitteena on toimia mahdollisimman ympäristöystävällisesti. Sen vuoksi työmatkat siivouskohteeseen taittuvat polkupyörän satulassa tai bussilla. Siivouksessa Leinonen käyttää ekologisia ja hajusteettomia pesuaineita ja pyrkii välttämään turhaa vedellä läträämistä. - Kokeilin ensimmäistä kertaa ekokaupan siivousaineita, kun olin äitiyslomalla. Oli hämmästyttävää todeta, että ne toimivat yhtä hyvin kuin kaikki ne hirveät myrkyt, joita siivouksessa tavallisesti käytetään. Ekokaupan siivousaineiden lisäksi Leinonen on tutustunut isomummun aikaisiin nikseihin. - Siivouskemia on hyvin yksinkertaista. Keittiön rasvaisiin pintoihin purevat emäksiset aineet kuten ruokasooda. Kylpyhuoneen kalkkisaostumia voi irrotella happamilla aineilla kuten etikalla. Lisätietoja: www.kampaamo-oranssi.com www.suopa-sitruuna.fi www.ekona.fi www.ekoyrittajat.org Sokeripala on myös hyvä työväline. Sillä on hirveän kiva raaputella esimerkiksi keittiön levyihin kiinni palanutta ryönää irti, Leinonen kertoo. Pyöräily on Leinosen mukaan näppärä tapa kulkea asiakkaiden luokse. - Teemme siivouskeikkoja noin viiden kilometrin säteellä Tampereen keskustasta. Pyörällä pääsee ihan oven eteen, eikä tarvitse miettiä parkkipaikkoja tai maksuja. Ekosiivouspalvelun maine on hiljalleen kiirinyt ympäri Tamperetta. Yrityksellä on tällä hetkellä noin 50 vakituista ja 10 satunnaista asiakasta. - Asiakkaat ovat pääasiassa kotitalo- uksia, mutta siivoamme myös toimistoja. Tämän lisäksi teemme myös kertaluonteisia muuttosiivouksia ja ikkunanpesuja. Työtä on noin kuusi tuntia päivässä, Leinonen kertoo. Aino-Maijan lisäksi Suopa & Sitruuna työllistää tällä hetkellä yhden kokoaikaisen ja yhden osa-aikaisen siivoojan. Leinonen kertoo nauttivansa työstään niin paljon, että tahtoo tehdä sitä aina eläkepäiviin saakka. - Mun mielestä siivoaminen on ihanaa! Kun pääsee kunnolla työn imuun kiinni, se on kuin zen-meditaatiota. On mahtavaa nähdä se muutos, kun likaisesta tulee puhdasta. 12 n Teksti: Mervi Myyrä Y mpäristötietoinen ja luonnossa viihtyvä kirjailija ja käsikirjoittaja Johanna Sinisalo asuu Tampereella kaupungin palveluiden ulottuvilla, mutta lähellä luontoa, kauniin Pyynikin harjun vieressä. Sinisalon kantaaottavien ja ajatuksia herättävien kirjoitusten aiheet vaihtelevat peikoista vuoristovaelluksiin, mutta luonto on vahvasti läsnä monissa hänen teoksissaan. Sinisalon teoksia on käännetty monille eri kielille ja hän on saanut useita palkintoja, mm. Finlandia-palkinnon vuonna 2000 teoksellaan ”Ennen päivänlaskua ei voi”. Johanna Sinisalo on asunut lapsuutensa ja nuoruutensa käytännössä metsän keskellä, joten koko hänen kasvuikänsä ajan luonto on ollut aivan oven takana. Metsä on toiminut Sinisalolle lapsesta pitäen leikki-, oleskelu- ja hiljentymispaikkana. Tampere on Sinisalolle ihanteellinen asuinpaikka, sillä suuret metsäalueet ovat lähellä, mutta urbaaniasumisen edut ulottuvilla. Lempipaikakseen Tampereen luonnossa Sinisalo nimeää Pyynikin har- Tampereen seudun luonto 1/2011 Johanna Sinisalo E-5 -reitillä Tirolissa. Kuva: Hannu Mänttäri. jun, joka on lähempänä luonnontilaista ympäristöä kuin muu keskustan seutu, ja tarjoaa hyvän ympäristön vapaa-ajalla virkistäytymiseen. Myös Helsingin asunnolla ollessaan Sinisalo viihtyy asuntonsa puistomaisessa ympäristössä. ”Tunnun vaistomaisesti valitsevan paikkoja, joissa luonto on lähellä”, Sinisalo toteaa kuvatessaan tähänastisia asuinympäristöjään. Elämyksiä vuoristovaelluksista Sinisalo nauttii vaeltamisesta ja on patikoinut ympäri maailman vuoristoja. Vaeltaessaan Alpeilla, ylittäessään huikeita solia, Sinisalo on kokenut hienoimmat luontoelämyksensä. ”Vuoristopolut kiehtovat, sillä niitä kulkiessaan on kahden itsensä ja ympäristön kanssa. Mielestäni on oikein, että luonnossa liikkuessaan kaikki ei ole ihan turvallista ja hallinnassa. Se nimenomaan kiehtoo, että joutuu selviämään”, Sinisalo kertoo. Hän ei kuitenkaan halua päästä keskelle koskemattominta viidakkoa tai täysin polu- tonta erämaata, sillä maailmassa on liian vähän alueita, joita ihminen ei olisi häirinnyt ja jättänyt jälkeään. Pitkien matkojen vaeltaminen on luonnollista Sinisalolle. Hän on vaeltanut Euroopan alppimaissa, Brittein saarilla, Kanarian saarilla, Uudessa-Seelannissa, Australiassa, Yhdysvalloissa ja tietenkin Suomessa. Tähänastisista vaelluksistaan hienoimmaksi Sinisalo valitsee GR5reitin, joka kulkee Genevejärveltä Nizzaan. Sinisalo on kirjoittanut vaelluksensa innoittamana myös novellin nimeltä ”Grande Randonnée”, jonka päähenkilö kokee samanlaisia ihastuksen ja jännityksen tunteita kuin kirjailijakin matkallaan. GR5-reitillä upeat vuoristomaisemat ja pienten kylien ystävälliset ihmiset tekivät Sinisalon vaelluksesta unohtumattoman. Lisäksi säät suosivat ja vaellusmajat väentupineen toivat lisäpuhtia tuhtien pastaannosten avustamana. Tänä keväänä Sinisalo aikoo vielä kokea pätkän Espanjassa kulkevaa GR7reittiä ja syksyllä suunnitelmissa on Kes- 13 Tampereen seudun luonto 1/2011 ki-Italian Apenniinit. Parin vuoden sisään haaveena on vaeltaa myös Espanjan ja Ranskan rajaseudulla Pyreneiden vuoristoa pitkin Atlantilta Välimerelle. Hallitsematon ja arvaamaton luonto Sinisalon viimeisimmässä romaanissa ”Linnunaivot” luonto iskee takaisin. Hänen mielestään myös Tampereen luonto voi iskeä takaisin ja muistuttaa arvaamattomuudestaan. Esimerkiksi Sinisalo nostaa Tampereelle eksyneen citykarhun, joka oli myös kimmoke hänen romaaniinsa ”Ennen päivänlaskua ei voi”, jossa peikonpoikanen löytyy Pyynikintorin laidalta. Sinisalon mielestä ihmisten pitäisi totuttautua elämään villin luonnon rinnalla ja miettiä sitä kuka on alkujaan tullut kenenkin reviirille. ”Luonto ei ole puuhamaa, jonne ihmiset voivat vain mennä rentoutumaan ja ilahtumaan, vaan siellä on asioita, kuten myrkkysieniä ja villieläimiä, jotka voivat tuntua uhkaavilta”, Sinisalo toteaa. ”Luonto iskee takaisin muistuttamalla arvaamattomuudestaan. Ilmaston muuttuminen on väistämätön ilmiö, joka tulee muistuttamaan ihmisiä ympäristön hallitsemattomuudesta.” Yksilön valinnanmahdollisuudet Vaikka yksittäisten pienten ihmisten ympäristöystävälliset teot tuntuvat joskus mitättömiltä teollisuuden tuottamien suurten päästöjen ja jätteiden rinnalla, Sinisalo kannattaa yksilöiden ekotekoja. Ympäristöasioiden huomioiminen on n Kuva: Mervi Myyrä useimmiten sukupolvelta toiselle siirtyvä tapa, joka on tärkeä ihmisten ympäristöasenteiden ja luonnon kunnioittamisen kehittymiseksi. Sinisalo itse on ympäristötietoinen ja omaksunut jokapäiväiseen elämäänsä lajittelun, kierrättämisen, vanhojen tavaroiden korjaamisen, ekologisen ruokavalion ja julkisen liikenteen käytön. ”Minulla ei ole koskaan ollut omaa autoa, eikä tule olemaankaan. Vaikka matkustan paljon ja lennän pitkiäkin matkoja, pyrin kompensoimaan polttoaineiden kulutuksen ja saastuttamisen sillä, etten matkusta minnekään vain viikonlopuksi vaan pysyn matkakohteessani kerralla pidempään”, Sinisalo pohtii. Suurimmiksi turhuuksiksi ihmisten elämässä Sinisalo poimii pakkausjätteen määrän ja yksityisautoilun. ”Pullotettu vesi on käsittämätön asia etenkin maassa, jossa kraanasta tulee parempaa vettä mitä on pullossa!” Sinisalo ihmettelee. Muovia käytetään Sinisalon mielestä aivan liikaa ja enenevissä määrin, vaikka muovijäte on uhka ympäristölle ja öljy on ehtyvä luonnonvara. Kuluttaja ei pysty aina valitsemaan järkevästi pakattua tuotetta, vaikka tahtoisikin. Jätteiden määrä täytyisi saada pienenemään ja tulisi käyttää luonnollisesti hajoavia materiaaleja. Jos muovia on joissain asioissa pakko käyttää, niin ainakin sille tulisi kehittää toimiva kierrätysjärjestelmä. Yksityisautoilu taajama-alueilla olisi vältettävissä, jos ihmiset niin tahtoisivat. ”Monille ihmisille oma auto toimii vain statussymbolina. Julkisen liikenteen kehittämiseen tulisi panostaa niin, ettei kukaan tarvitsisi omaa autoa”, Sinisalo miettii. n Ilmastoperheiden hiilijalanjäljet ovat keskimääräistä pienemmät ILMANKOS-projektissa mukana olevien ilmastoperheiden hiilijalanjälki on keskimääräiseen suomalaiseen verrattuna pienempi. Suomalaisen hiilijalanjälki on käytetyn laskentatavan mukaan keskimäärin 8 700 kg vuodessa, kun ilmastoperheiden hiilijalanjälki henkilöä kohden on noin 6900 kg. Ilmastoperheiden päästöt ovat keskimääräistä pienemmät asumisen, ruoan ja kulutuksen osalta. Asumisen päästöjä pienentää uusiutuvien energialähteiden käyttö. Keskimääräisen suomalaisen päästöt ylittyvät liikkumisessa, mihin vaikuttavat erityisesti yksityisautoilu, ulkomaanlennot ja laivamatkat. Ilmastoperheiden joukkoon on valikoitunut varmasti jo valmiiksi tiedostavia kansalaisia, mutta petrattavaa on vielä kaikilla, sanoo projektipäällikkö Leena Karppi ILMANKOS-projektista. Hiilijalanjälki koostuu asumisen, liikkumisen, jätteiden, ruokailun ja kulutuksen aiheuttamista päästöistä. Jotta hiilijalanjälki olisi EU:n ja Suomen päästövähennystavoitteen mukainen, olisi päästöjen oltava korkeintaan 5500 kg vuodessa henkilöä kohden. Hiilijalanjäljen laskemisessa hyödynnettiin Suomen ympäristökeskuksen ilmastodieetti-laskurin taustatietoja. Ilmastoperheiden hiilijalanjäljet lasketaan uudestaan vuoden kuluttua, jotta selviää mikä on ollut uusien valintojen vaikutus perheen hiilijalanjälkeen. Tavoitteena on löytää kullekin perheelle sopivimmat tavat pienentää ilmastovaikutuksia ja samalla säästää selvää rahaa. Tavoitteena on miettiä niin pieniä tekoja kuin isoja ratkaisuja, kertoo projektipäällikkö Leena Karppi ILMANKOS-projektista. Ilmastoperheet ovat osa ILMANKOSprojektin toimintaa Tampereen Kaukajärvellä ja Annalassa. Perheet on valittu syyskuussa 2010 ja toiminta jatkuu noin vuoden. Ilmastoperheet ovat aivan tavallisia kotitalouksia, jotka ovat kiinnostuneita oman arkensa ilmastovaikutuksista ja siitä, kuinka kotitalouden hiilijalanjälkeä voi pienentää. Mukana on yhteensä 30 perhettä: lapsiperheitä, sinkkuja, pariskuntia, eläkeläisiä, nuoria ja vanhoja. n Teksti: Tiina Hakkarainen 14 Tampereen seudun luonto 1/2011 n Kuva: Marjo Uimi n Teksti: Minna Santaoja Luonnontieteellinen museo valmiina palvelukseen Tampereen luonnontieteellisen museon avajaisia vietettiin Vapriikissa 8. joulukuuta, 15 vuoden odotuksen jälkeen. Museon avasi apulaiskaupunginjohtaja Perttu Pesä, ja juhlapuheenvuorot pitivät Tampereen kasvitieteellisen yhdistyksen puheenjohtaja Matti Kääntönen, museotoimenjohtaja Toimi Jaatinen sekä museoamanuenssi Tomi Kumpulainen. Puheet ovat tiivistettävissä: vihdoin! Avajaiset ehtivät juuri sopivasti viime vuonna vietetylle luonnon monimuotoisuuden teemavuodelle. 500-päinen kutsuvierasyleisö pääsi nauttimaan kuohujuomasta ja Ville Leinosen musiikista ja sai ennen kaikkea etuoikeuden tutustua ensimmäisenä museon uuteen näyttelyyn. Tysyn delegaatiossa olivat Sanna Junttanen, Jere Nieminen ja Minna Santaoja. Pedon ilme Näyttelyssä ovat esillä niin Pirkanmaan kasvit, linnut, nisäkkäät kuin hyönteisetkin. Museon sarvipäinen maskotti sai yleisöäänestyksessä nimekseen Hiski. Hirvi saa jatkuvasti pelätä henkensä edestä, sillä sitä ajaa vastapäätä sijoitettu susi. Suuret eläimet ovat etenkin lapsille usein erityisen mielenkiinnon kohteina. Museon avajaisissa kuulin vanhemman rouvan toteavan seurassaan olleille lapsille, että ”onpa sudella pelottava irvistys”. Alkoi harmittaa. Näinkö se petoviha siirtyy sukupolvelta toiselle? Luonnontieteellisen museon opastuksissa kerrotaan paljon suurpetojen – su- sienkin - elämästä ja lajista. -Kaikki tunneasiat ovat luonnossa sallittuja, pelkokin, mutta tieto vähentää harhaluuloja, miettii museoamanuenssi Kumpulainen. -Nythän susitietouden suhteen ollaan oltu ihan yleisönosastojen, satujen ja ties minkä palturien varassa, joten töitä asennekasvatuksessa tosiaan riittää. Tarjosin omalle tyttärelle vaihtoehtoisena tulkintana suden ilmeestä, että se hymyilee tai juttelee kavereilleen. Tätäkään ei Kumpulainen suosittele. -Susi on petoeläin eikä hymyile yhtään enempää tai vähempää kuin lumikko, eikä irvistele sen enempää kuin keskiverto koira, hän muistuttaa. -Susi on näyttelyssä suu raollaan ja katse kohti hirveä, koska se on hirvijahdissa. Siinä on siis hänen pääruokansa just hollilla, muistuttaa Kumpulainen ravintoketjun todellisuudesta. Susi on varmasti näyttelyn yksi keskustelua herättäviä kohteita, mutta ehkä näyttelyn ja keskustelun kautta niitä asenteitakin saadaan muokattua, toivoo Kumpulainen. Palautetta toivotaan Luonnontieteellisen museon toinen osio pyritään avaamaan Vapriikkiin 2014, mutta suunnittelussa ei nyt ole erityinen kiire. - Nyt tehdään töitä näyttelyssä ja opastuksissa, annetaan ihmisten käydä avatussa museossa ja kerätään palautetta, Kumpulainen summaa. Palautteen antamiseen on tarjolla lukuisia kanavia. Luonnontieteellisen museon tiloista löytyy vieraskirja, johon voi jättää terveisensä, kiitoksensa ja toiveensa. Palautetta voi jättää myös Vapriikin infosta löytyvällä museoiden yhteisellä palautelomakkeella. Tomi Kumpulaisen ja Vapriikin infon yhteystiedot löytyvät luonnontieteellisen museon nettisivuilta, palautetta voi antaa suoraan sähköpostilla tai puhelimitse. Myös Vapriikin oppaiden ja muun henkilökunnan kautta terveiset välittyvät oikeaan osoitteeseen. Luontoharrastajien rooli luonnontieteellisen museon synnyssä, kokoelmien keruussa ja museon uudelleen avaamisessa on ollut keskeinen. Juha Salokannel Tampereen hyönteistutkijain seurasta totesi avajaisissa varovaisen ylpeänä saattaneensa päiviltä osan näyttelyssä nähtävistä hyönteisistä. Luontoharrastukset esittäytyvät museossa omassa vitriinissään, ja keväällä Vapriikissa esittäytyvät luennoilla eri luonnonharrastustavat. Yhteistyö harrastajien kanssa jatkuu museota kehitettäessä ja laajennettaessa. Lumu vetää väkeä Nyt jännitetään miten museo löytää yleisönsä. -Tähän asti kävijöitä on ollut tosi hyvin, mutta luokkaretkiaika ja turistiaika ovat vasta tulossa. Pitää katsoa rauhassa tämä vuosi kokonaan, niin näemme paljonko kävi ihmisiä. Vapriikkiin pääsee sisään yhdellä lipulla joten kävijöitä ei pysty tarkkaan erittelemään eri museoihin. -Tällä hetkellä kyllä on aivan selvää, että lähes kaikki tulevat Vapriikkiin luonnontieteellisen museon takia, museoamanuenssi Kumpulainen toteaa tuskin lainkaan pilkettä silmäkulmassaan. 15 Tampereen seudun luonto 1/2011 Pirkanmaalle uusi ympäristöohjelma Pirkanmaalle laaditaan uusi ympäristöohjelma vuosille 2011-2016. Edellinen ohjelma päättyi 2010 lopussa. Keskeisiä toimijoita ohjelman valmistelutyössä ovat Pirkanmaan liitto ja Pirkanmaan ELY-keskus. Pirkanmaan luonnonsuojelupiiristä valmistelutyöhön on osallistunut Anni Kytömäki ja Tysystä Aarto Uurasjärvi. Ohjelmatyön tavoitteena on luoda yhteinen näkemys Pirkanmaan ympäristön tulevaisuuden tavoitetilasta. Ohjelmatyö käynnistyi edellistä ohjelmaa koskeneella arviointikyselyllä sekä avausseminaarilla. Ohjelman sisältöä on työstetty kolmessa ryhmässä, joiden teemoina ovat 1) Kestävä yhdyskuntarakenne, 2) Ympäristövastuullinen elinkeinotoiminta ja 3) Ympäristötietoisuus. Ohjelmassa tullaan esittämään strategiset tavoitteet sekä niihin pääsemiseksi käytännön toimenpiteet kunkin teeman osalta. Toimenpide-ehdotusten tuli olla valmiit maaliskuun puoliväliin mennessä. Vaikka ympäristöohjelma ei varsinaisesti toimijoita sitova dokumentti olekaan, tavoitteena on kirjata ohjelmaan sellaisia tavoitteita, joiden toteuttamisesta jokin taho myös sitoutuu ottamaan vetovastuun. Painetut lupaukset sitouttavat. Ohjelma on yhteisen tahtotilan ilmaisu, ja tarjoaa esimerkiksi Tysylle kättä pidempää ympäristöä käytännön hankkeissa puolustettaessa. Merkittävä tavoite jota luonnonsuojelupiiri ja Tysy ovat ajaneet ohjelmaan kirjattavaksi on luonnon monimuotoisuuden suojeluohjelman laatiminen Pirkanmaalle. Keskustelut työryhmissä ovat olleet vilkkaat ja antoisat. Työryhmässä Kestävä yhdyskuntarakenne on erityisenä haasteena luonnon ja virkistysmahdollisuuksien säilyminen ja saavutettavuus kaavoituspaineessa. Kasvuennuste väestölle Tampereen seudulla on valtava. Tarkempaa tietoa ympäristöohjelmatyöstä löytyy Pirkanmaan liiton sivuilta, http://www.pirkanmaa.fi/ymparistoohjelmatyo.html. n Aarto Uurasjärvi n Minna Santaoja Kasvun eväät n Kuva: Sirpa Koivu Vaari kerran sanoi että jokaisella on paikkansa elämässä kuin linnuilla metsän puissa, joku tykkää lahosta kuolleesta joku elävästä sykkivästä. Pitää joka linnulle laulupuu oltava, kuin ihmiselle paikka. Onneksi ehdin istuttaa omenapuun. Ja vuorijalavan pelastaa lähteen metsästä. Nyt se on 40v suurilatvuksinen, pystyy lapsia tekemään. Myöhemmin kuin me? Paljon eteenpäin kertomaan kun kukaan häntä ei kaataisi. Mitä me kerromme eteenpäin? Ikipuut meidät kantavat, kotipuun juurista latvaan nousta ja alas kuolla, on virta tyhjä ja täynnä. Pitää oppia nähdä, kuunnella. On vain yksi ovi ja ikkuna, joista valo lipuu. Jokainen teemme virheitä, niitä kun tuijotamme, rakkauden, välittämisen kadotamme. Elämässä mikään ei ole täydellistä, kaiken vähiten inhimillisyydestä olennaisin, rakkaus. Voiko kedon kukka hymyillä minulle? Järven ulappa kimmeltää ja joka kivi puhua? Ei ole kotia, vaikka kierrän ympäri ja kaikkialle sormiani takerran, yksin jään. Toivon, haapalehdet minua hyväilevät, ne pikku polot, jotka tuulessa pakenivat, ja naapurin pihalla he jokainen metsän havinaa pelkäsivät, ja minut polttivat. En osannut kasvattaa taikayrttejä, minä vain näin. Aina kun ilkeä, paha asia tapahtuu, on siitä järki kaukana. Aina kun hyvä asia tapahtuu, on siinä rakkaus mukana. Keväällä valittuni kylvän, mullassa auringossa vedessä tunteessako voima? Kasvun, välittämisen eväät? Aarto Uurasjärvi 16 Tampereen seudun luonto 1/2011 Monenlaista METSÄSTÄ n Teksti: Minna Santaoja n Kuvat: Juho Kytömäki P irkanmaan luonnonsuojelupiiri järjesti maaliskuussa Tampereella seminaarin Metsästä hyvää – vaihtoehtoiset metsänhoitotavat ja metsiensuojelu. Seminaariin osallistui toista sataa virkamiestä, metsänomistajaa ja luonnonystävää. SLL:n puheenjohtaja Risto Sulkava esitti katsauksen Suomen metsien ja metsiensuojelun tilaan. Vaikka metsätaloudessa on tapahtunut ja tapahtumassa murros, ei muutos ole lajiensuojelun kannalta ollut riittävä. Kovakuoriaiset ovat esimerkki siitä miten lajit hyötyvät jätettäessä suuret haavat hakkuissa metsiin, mutta muiden lajien osalta alamäki on jatkunut. Ongelmana on, että suojelua kaipaavat lajit ovat Etelä-Suomessa, kun taas suurin osa suojellusta pinta-alasta on pohjoisessa. Metsän näköinen metsä Sulkava muistutti, että vaikka lajeja Suomessa on vähemmän, tilanne meillä on periaatteessa sama kuin sademetsissä: lukuisat lajit ovat sukupuuttoahdingon partaalla. Lajien suojelutarpeet ovat erilaisia. Esimerkiksi petolinnut pääsevät sujuvasti siirtymään sopivien elinympäristöjen perässä, mutta etanan laita on toisin. Keskeistä onkin suojelualueiden kytkeytyneisyys ja ei-suojelluilla alueilla käytetyt metsänhoitomenetelmät. Olennaista on että metsä säilyy puustoisena metsänä. Aiemmin on arvioitu että metsäpinta-alasta tulisi suojella noin kymmenen prosenttia uhanalaistumiskehityksen pysäyttämiseksi. Risto Sulkava totesi Tampereella että kynnysarvo näyttäisi olevan lähempänä 30 prosenttia – valitettavasti, sillä tämän mittaluokan suojelu näyttää etäiseltä. Metsät tuottavat ihmiselle monenlaisia ekosysteemipalveluita. Yleisöstä kirjailija Reidar Palmgren rohkeni kysyä, onko meidän luonnon ystävien alistuttava puhumaan metsästä talouden termein, kammottavalla ekosysteemipalveluiden käsitteellä. Risto Sulkava ymmärsi yleisön huolen mutta totesi että luonnolle on annettava hintalappuja koska se on ainoa kieli jota taloudellisia päätöksiä tekevät ymmärtävät. Tosin on mahdotonta määrittää hintaa esimerkiksi metsien tuottamalle hapelle, joka on meille kaikille välitön elämän ehto. Sulkava kehotti suhtautumaan ekosysteemipalveluihin vain yhtenä uutena välineenä jota on mahdollista käyttää luonnon puolesta puhuttaessa. Vaihtoehtoisen metsänkäsittelyn pioneeri, professori Erkki Lähde kertoi seminaariväelle mitä vaihtoehtoja puupelloille ja avohakkuille on olemassa. Ajatus jatkuvasta kasvatuksesta ei ole uusi, vaan oikeastaan paluuta sotia edeltäneen ajan metsätalouteen. Lähde kumppaneineen ryhtyi tuomaan ajatusta takaisin jo neljännesvuosisata sitten. Näihin päiviin asti jatkuvan kasvatuksen puolestapuhuja on saanut uida vastavirtaan. Yleinen harhaluulo on, että jatkuva kasvatus sopii vain tietyille, pienialaisille kohteille. Lähteen mukaan jatkuvan kasvatuksen metsänhoitoajattelua voi alkaa soveltaa vaikka avohakattuun taimikkoon. Periaatteena on metsän säilyminen metsänä. Tähän päästään tekemällä alaharvennusten sijaan yläharvennuksia, jolloin poistetaan metsästä suurimmat rahapuut ja jätetään pienemmät rauhassa varttumaan. Uuden metsänhoitoajattelun ei tarvitse mullistaa metsätaloutta radikaalisti, sillä nykyiset metsäkoneet ovat Lähteen mukaan jatkuvan kasvatuksen menetelmässä kel- 17 Tampereen seudun luonto 1/2011 po välineitä. Kuljettajalla on vain oltava taito ja tahto poimintahakkuisiin. Hyvä metsänomistaja: laiska, ahne ja viisas Lähteen mukaan metsäteollisuuden puupeltomanipulaatio on mennyt niin pitkälle, että suuri osa ihmisistä luulee puupeltoja oikeiksi metsiksi. Niin taloudelliselta kuin ekologiseltakin kannalta hyvä metsänomistaja on Lähteen mukaan laiska, ahne ja viisas. Laiska on hyvä olla, jotta ei innostu tekemään metsässään turhanpäiväisiä hoitotoimenpiteitä. Ahneus on metsänomistajalle hyve siksi, että ahne poimii metsästä suurimmat tukkipuut joista saa rahaa ja jättää muut kasvamaan tulevaisuuden tuottoa silmällä pitäen. – Ja viisaskin on hyvä olla, ettei tee suurimpia tyhmyyksiä, Lähde veisteli. Jatkuvan kasvatuksen kannattavuuteen kohdistuu epäilyksiä. Lähde muistuttaa että nykyinen metsätalouden malli ei ole millään muotoa kannattava, vaan perustuu aikoinaan hakatuista luonnonmetsistä saatuun tuottoon, jolla sitten on rahoitettu myöhemmät metsänhoitotoimenpiteet. Paljon on metsänhoidossa viime vuosikymmeninä puuhattu, mutta tuloksena on Lähteen mukaan saatu vain räkämänniköitä. Kimmo Syrjänen Suomen ympäristökeskuksesta kertoi seminaarissa METSO-ohjelman mahdollisuuksista metsiensuojelussa. Hän muistutti että METSO ei ole vanhojen metsien suojeluohjelma, sillä vanhoja suojelemattomia metsiä ei Etelä-Suomessa juuri ole. Ohjelmaan kelpaavat monenlaiset metsät joissa on luonnontilaisia piirteitä. Luonnontieteellisten valintakriteerien lisäksi alueiden valintaan vaikuttaa muun muassa sijainti. METSO-ohjelma perustuu metsänomistajan vapaaehtoisuuteen, ja suojelusta maksettava korvaus on varsin kilpailukykyinen mahdollisista hakkuista saatavan tuoton kanssa. METSO-ohjelmalla on kunnianhimoiset tavoitteet, ja vapaaehtoinen suojelu on herättänyt paljon kiinnostusta. METSO-rahalla paitsi suojellaan, myös ennallistetaan ja hoidetaan metsiä ja soita. Kunnat voivat kartoittaa potentiaalisia suojelumetsiään METSO-rahalla. Luonto hoitaa cityihmisenkin Tietynlaisista metsän tarjoamista ekosysteemipalveluista puhui myös ekopsykologi Kirsi Salonen. Hän teetti puheenvuoronsa aluksi yleisöllä rentouttavan mieli- Yllä: Tampereen vanhan kirjastotalon Musiikkisali täyttyi vaihtoehtoisista metsänkäsittelytavoista kiinnostuneista. Vasemmalla: Professori Erkki Lähde (toinen vas.), SLL:n Risto Sulkava ja Kimmo Syrjänen Sykestä kuuntelevat tarkkaavaisina ekopsykologi Kirsi Salosen esitystä metsän elvyttävyydestä. paikkaharjoituksen ja osoitti näin, kuinka luonnon hyvää tekevät vaikutukset on mahdollista tuoda minne vain, vaikkapa valokuvan tai linnunlauluäänitteen muodossa. Luonnossa oleskelun on mitattavasti todistettu vaikuttavan ihmisen hyvinvointiin muun muassa verenpainetta laskemalla. Sairaaloissa potilaiden on todettu paranevan nopeammin jos näillä on mahdollista katsella ikkunasta avautuvaa luonnonmaisemaa betoniseinän sijaan. Japanilaisessa tutkimuksessa on mitattu kuinka lyhytkin käynti luonnossa nostaa veressämme olevien, immuunipuolustukselle välttämättömien ”tappajasolujen” määrää. Tampereen yliopistossa työskentelevä professori Kalevi Korpela on kirjoittanut ihmisen pystyvän mielipaikassaan säätelemään olotilaansa terveyttä edistävään suuntaan. Luonto tekee hyvää meille kaikille. Terveysvaikutukset tulevat Kirsi Salosen mukaan riippumatta siitä olemmeko erityisiä luontoihmisiä tai pidämmekö edes luonnossa liikkumisesta. Voimme paremmin metsässä sitä välttämättä tiedostamatta. Ihmiset viihtyvät erilaisissa ympäristöissä, mutta karkeasti voidaan Salosen mukaan sanoa että luonnon- ympäristö elvyttää kun taas rakennetun ympäristön vaikutus on päinvastainen. Ympäristö vaikuttaa meihin joka hetki, ei vain lomalla, Salonen muistutti. Tutkimustulokset korostavat lähiluonnon merkitystä ja sen huomioon ottamista kaupunkisuunnittelussa. On arvioitu että keskimäärin 20 minuutin päivittäinen oleilu luonnonympäristössä riittää positiivisten terveysvaikutusten aikaan saamiseksi. Olennaista ovat myös metsänkäsittelytavat: avohakkuu ei virkistä ja elvytä ketään. Luonto voi paitsi elvyttää, myös hoitaa masentunutta ja uupunutta. Luontoon mennessä suorituspaineet pitäisi Salosen mukaan kuitenkin unohtaa. Luontoliikunta on erikseen, mutta elvyttävää kokemusta haettaessa on hyvä vain olla, antaa jalkojen viedä juuri siihen paikkaan joka sillä hetkellä tuntuu sopivalta. Avata aistinsa ympäristölle, hiljaisuudessa ja kelloa katsomatta. Luontoakin voi suorittaa ja luontoihmisenä olemisesta saa helposti kasattua itselleen paineita. Aina pitäisi osata ja tietää enemmän, tunnistaa vaikkapa linnut laulusta. Tärkeintä elvyttävyydessä on myönteinen olemisen kokemus. 18 Tampereen seudun luonto 1/2011 Haiharan historiallinen puutarha edusti kukoistusaikanaan 1890luvun lopulta 1920-luvulle säännöllisesti kaartelevine käytäväverkostoineen ja koristeellisine kasvisommitelmineen aikansa saksalaisvaikutteista maisematyyliä. Kartano ja sen ympärillä oleva noin seitsemän hehtaarin maa-alue tulivat Tampereen kaupungin haltuun 1980-luvulla. Alue rajautuu pohjoisessa kartanon pelloille 1960-luvulla nousseeseen asuinalueeseen, idässä Kaukajärveen, etelässä Hikivuoren kalliojyrkänteeseen ja lännessä rivitaloalueeseen ja Isolammenpuistoon. Puistoaluetta on hoidettu niittynä, mikä on säilyttänyt siellä vanhaa kartanokasvillisuutta. Kasvillisuustutkimuksessa (Kääntönen 1995) kartoitettiin puiston alueelta 234 kasvilajia, joissa oli mm. lehtokasveja, vanhoja koristekasveja ja muita huomionarvoisia lajeja. Haiharan kartanon alue muodostaa perinteikkään ja mielenkiintoisen retkikohteen, jossa voi tutustua taidenäyttelyihin ja piipahtaa kotoisassa väentuvassa virkistäytymässä. Oppaana Matti Kääntönen Tampereen kasvitieteellisestä yhdistyksestä Keskustasta pääsee Haiharaan bussilla nro 15. Päätepysäkki on kartanoalueen vieressä. Haiharan kartanon alueella Kaukajärvellä, tapaaminen väentuvan (Kahvikammarin) edustalla. Su 19.6. klo 13 luonnonkukkien päivän retki Haiharassa Retkelle lähdetään Niihaman ulkoilumajalta. Paikalle ei pääse bussilla joten autokyyti tai polkupyörä on tarpeen. Matkaan sään mukainen varustus ja eväät. Retki tehdään maailman ympäristöpäivänä su 5.6. klo 13. Soukonvuoren luonnonsuojelualue Kauppi-Niihamassa on Tampereen uusin suojelualue. Soukonvuori on lehtomaista kangasmetsää. Suojelualueella elää 43 lintulajia, joista seitsemän on vanhan metsän lajeja. Alueella esiintyvät muun muassa viirupöllö ja kanahaukka. Se on tärkeä myös lahopuusta riippuvaisille lajeille kuten lukuisille hyönteisille. edessä. Järjestämme tänäkin vuonna retken suositulle Pyynikille ja ihastelemme lähiluonnon monimuotoisuutta. Pyynikin luonnonsuojelualueen kasvillisuus on vaihtelevaa. Alueella on tavattu yli 300 kasvilajia, mikä kertoo kulttuurilajien huomattavasta osuudesta. Tapaaminen näkötornin edustalla infotaulun Tiistaina 12.7. klo 18 Pyynikin monimuotoinen luonto Heinäkuu Tapaamme Hatanpään kartanon edustalla. Lepakoita näkee ja kuulee vasta pimeän tultua. Järjestämme retken perjantai-iltana, jotta lapsetkin pääsevät mukaan ja voivat seuraavana aamuna nukkua pidempään. Tysyn käytössä on lepakkodetektori jolla lepakoiden havaitseminen helpottuu. Perjantaina 26.8. klo 20 Lepakkoretki Hatanpään Arboretumilla Ilmoittautumiset 3.8. mennessä: sanna.roine@joinex.com / p. 040 5189224. Ilmoittautuessasi kerro mahdolliset ruokaaineallergiat sekä kyydin tarve tai kyyditsemismahdollisuus. Kuljemme kimppakyydeillä mahdollisuuksien mukaan. Hoidamme perinteiseen tapaan niittotalkoilla kohteiden uhanalaisia niittylajeja. Lähtö Keskustorin Vanhan kirkon pysäkiltä klo 9. Mukaan ovat tervetulleita niin ensikertalaiset kuin konkaritkin. Tysy tarjoaa talkooeväät. Talkoiden alkuun verryttelemme ohjatusti lihaksia sekä päivän päätteeksi venyttelemme lihakset vetreiksi. Tervetuloa talkoisiin Teiskon Koivulan niitylle ja Jylhänperän IsoMurron hakaan lauantaina 6.8. La 6.8. ketotalkoot Tysyn lepakkomiehet päivystävät Tampereen Tapahtumien yössä torstaina 4. elokuuta klo 21-24. Tule bongaamaan lepakoita Aleksanterin kirkkopuistoon. Elokuu To 4.8. klo 21-24. lepakkopäivystystä Tapahtumien yössä Tysyn tapahtumat kesällä 2011 Su 5.6. klo 13 reipas luontoretki Soukonvuoren luonnonsuojelualueelle Kesäkuu Leikkaa tästä! Tampereen seudun luonto 1/2011 19 20 Tampereen seudun luonto 1/2011 Hiskin kuvasi Marjo Uimi. Kutsu kevätkokoukseen Tampereen ympäristönsuojeluyhdistyksen kevätkokous pidetään torstaina 28. huhtikuuta klo 17:00 museokeskus Vapriikissa (Alaverstaanraitti 5, Tampellan alueella). Kevätkokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat: 1) Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjantarkastajaa. 2) Hyväksytään edellisen vuoden toimintakertomus. 3) Käsitellään edellisen vuoden tilinpäätös ja tilintarkastajien siitä antama lausunto sekä päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille tilivelvollisille. 4) Valitaan piirikokousedustajat sekä muiden tarpeelliseksi katsottujen järjestöjen kokousten edustajat. 5) Käsitellään muut hallituksen tai jäsenten ehdottamat ja kokouskutsussa mainitut asiat. Tysylle on kokouskäyttöön varattu ns. koululaispöydät, jotka löytyvät rollikkabussin takaa Luonnontieteelliseen museoon mentäessä (sisäänkäynnistä raput ylös ravintolan tasalle ja oikealle – kysy tarvittaessa infosta). Tysy tarjoaa kokousväelle kahvit. Tervetuloa! Tutustumaan Lumuun Kokouksen jälkeen 17:30-18:30 museoamanuenssi Tomi Kumpulainen esittelee tysyläisille joulukuussa avattua Luonnontieteellisen museon näyttelyä. Tule mittailemaan Hiski-hirveä ja suden ilmettä omin silmin!
© Copyright 2024