tästä linkistä
1 2 Amalia Toivonen VERISYNTI © 2015 Amalia Toivonen www.art-amalia.com - amalia@art-amalia.com Kannet ja layout: Tinja & Timo Toivonen 3 1. Harriet purki matkalaukkuja Koskikadun asunnossaan. He olivat palanneet El Gounasta Egyptistä viikko sitten, mutta rikospoliisin työ oli kutsunut häntä ja Nikoa takaisin töihin heti kotimaahan palaamisen jälkeen. Hilla-Maria uinui makuuhuoneessa päiväunia. Paluu kotiin Rovaniemelle oli ollut parin viikon lomailun jälkeen jo varsin mukavaa. Harriet lajitteli Hilluskan uusia, matkalta ostettuja vaatteita vaatehuoneen hyllyille ja pyykkikoriin tarpeen mukaan. Käytetyissä vaatteissa oli meren tuoksua. Harriet sulki silmänsä ja palasi ajatuksissaan El Gounan laguunille, missä he olivat ihastelleet yhdessä Hilla-Marian ja Nikon kanssa pienen pieniä sinnikkäitä rapuja, jotka pyörittelivät hauskoja hiekkapalloja rannan täydeltä siivilöidessään hiekasta ruokaa. Aurinko oli paistanut joka päivä ja pikkuhiljaa he olivat saavuttaneet lomafiiliksen. Joulun ja Uudenvuodenvaihteen murhat, murhaajat ja muut työkuviot olivat lipuneet pois näkökentästä poutapilvien lailla. Harriet avasi silmänsä kun Hilluska äänteli makuuhuoneessa. Pikkuneiti oli herännyt uniltaan ja Harriet käveli huoneeseen. "Äiti. Jano" Hilluska sanoi ja hymyili ihanaa vinoa hymyään. Hilla-Maria oli 4 nyt jo kaksivuotias, täynnä tarmoa ja ikiliikkujan energiaa. Harriet kaappasi tytön syliinsä ja kantoi keittiöön juomaan vettä norsukuvioisesta nokkamukistaan. Vesi oli vaihtunut makeitten mehujen tilalle heti lomalta paluun jälkeen. Harriet istui korituolissa makuuhuoneen ikkunan edessä. Hilla-Maria nukkui jo. Niko oli omassa asunnossaan siivoamassa. Heillä oli tarkoitus muuttaa yhteen kesän aikana, eikä hän vielä tiennyt, että minne he asettuisivat. Harriet avasi sylissään olevan kannettavansa. Siellä odotti pomo "Lexa" Lars Lepikon kokoama yhteenvetokansio kaksi viikkoa sitten tapahtuneesta murhasta ja tähänastisista tutkimuksista. Karmeat kuvat avautuivat hänen eteensä. Uhri oli Tampereelta kotoisin oleva tarjoilija, Erika Rinne. Ikä 26 vuotta. Löytöpaikka oli Vikaköngäksen levähdyspaikka Valtatie 4:llä noin kaksikymmentäviisi kilometriä Rovaniemeltä Sodankylän suuntaan. Uhrin löysi seinäjokelainen eläkeläispariskunta, joka oli ollut matkalla ristiäisiin Kemijärvelle. Harriet katsahti kuvia. Naisella oli kauhistunut ilme kasvoillaan. Suu repsotti auki aivan kuin hyytyneenä ikuiseen huutoon. Silmät oli kaivettu ulos kuopistaan ja vartalo oli aseteltu istuvaan asentoon roskapönttöä vasten. Naisen hiukset olivat mustat ja niissä oli liloja kuituraitoja. Korvissa oli lukematon määrä korvakoruja ja kasvoissa oli myöskin useita lävistyksiä. Kynnet olivat violetit 5 ja erilaisin kynsikivin koristellut. Molemmissa ranteissa oli sisäpuolella tatuoinnit. Vasemmassa ranteessa oli tatuoituna sana Sanguis ja oikeassa ranteessa oli sana Peccatum. Sanat olivat latinaa ja kääntyivät suomeksi Veri ja Synti. Harriet tunsi kylmänväreiden juoksevan pitkin selkäpiitään. Alustava kuolinsyy oli verenhukka, verenpoisto, veren juoksutus pois kehosta. Harriet huokaisi ääneen. Erikan vartalossa oli monia ruhjeita, joista osa saattoi olla mukiloinnista ja osa paikalleen sitomisesta toimenpiteen ajaksi. Harriet sulki kannettavansa. Niko joutuisi ottamaan vetovastuun yksin tästä murhatutkinnasta hetkeksi, sillä Harriet oli lupautunut pitämään luentosarjan Hervannan Poliisiammattikorkeakoulussa Tampereella. Hän ja tytär Hilla-Maria matkustaisivat kahdeksi viikoksi Harrietin vanhaan kotikaupunkiin. Hilluskan autoonnettomuudessa kuolleen isän, Samin äiti Saija Laakso oli luvannut majoittaa heidät koko ajaksi tai oikeammin sanottuna tämä oli sitä vaatinut. "Haluan nähdä pojantyttäreni vihdoinkin, joten asia on sovittu, eikä tästä enää keskustella!" nainen oli tokaissut puhelimessa. Harrietia hiukan epäilytti ajatus, mutta hän ei halunnut loukata Saijaa. Harriet nousi korituolista ja hiipi keittiöön suklaakätkölleen. Tänään vuorossa oli Fazerin mansikkasuklaa. Harriet taittoi kaksi riviä suklaalevystä ja käveli suklaata mussuttaen parvekkeelle. Toukokuinen yöilma oli vielä viileää ja kuulasta. Harriet oli päättänyt El Gounassa, 6 että hän alkaisi aamujoogata parvekkeellaan heti kun sää sen sallisi. Lomamatkalla hän oli joogannut vaihtelevasti hotellihuoneen parvekkeella tai laguuninrannalla ennen kuin muu perhe heräsi. Se oli ollut ihanan voimaa antavaa. Harriet vetäytyi takaisin sisälle ja alkoi hankkia itseään kohti lämmintä pehkua. Harrietin harjatessa hampaitaan puhelin alkoi soida. "Minä täällä, rakas siskosi, no mitäs lomalaisille kuuluu?" Henna-Riikka kysyi iloisella äänellä. "No kuule, me ollaan palattu jo kotiin, mutta kiitos kysymästä, reissu oli mahtava" Harriet vastasi ja istahti vessanpytylle puhumaan. "Mä olen Helsingissä nyt. Lääkäriseminaari. Mä kuule pidän esitelmän täällä. Esitelmän siitä, miksi luontaistuotekaupat pitäis ajaa kaikki alas. Sä et ehkä innostu asiasta, mutta sä et ajattelekaan faktapohjalta tätä hommaa" sisko alkoi haastaa häntä mukaan riitelyyn kymmenen sekunnin mukavan alun jälkeen. "Henna-Riikka, mä en jaksa nyt! Mitä äitille kuuluu?" Harriet yritti vaihtaa puheenaihetta nopeasti. "Kyllä mä sen myönnän, että luontaistuotteista saa jotakin vastinetta rahoilleen, nimittäin kaksi oikeaa diagnoosia pitkäaikaisen käytön jälkeen, joista toinen on luulotauti ja toinen maksasairaus. Hypokondria ja NASH. Jaa äitille, no viimeksi kun siitä jotain kuulin se oli mennyt naimisiin. Ajattele, häät Espanjan aurinkorannikolla 7 palmujen alla. Tosi-tv kamaa mun mielestäni, ihan parhaasta päästä. Äijä oli joku uus, joku portugaali se oli. Runoilija kuulemma, mikä ei mua ainakaan yllätä. En jaksa olla huolissani, sillä seuraavan kerran kun muijasta kuullaan se on luultavasti jo ehtinyt erota. Mutta hei, koskas te menette naimisiin Harriet?" sisko kysyi ja naurahti päälle. "En tiedä vielä, onhan se suunnitteilla tuo naimisiin meno, mutta monenlaista... Täytyy ensin hoitaa työt ja asuntoasiat ja..." Harriet luetteli. "Höpöhöpö. Sitoutumiskammoisen tekosyitä. Satuja. Koottuja selityksiä. Pistäkää nyt toimeksi vaan, että saadaan häät ennen kuin vanhainkoti kutsuu koko porukkaa" Henna-Riikka komensi sillä äänellä, jota Harriet oli tottunut koko lapsuutensa tottelemaan. Siskolla oli auktoriteettia enemmän kuin heidän vanhemmillaan oli koskaan ollut yhteenlaskettunakaan. Harriet toivotteli siskolleen hyvät yöt ja lopetti puhelun. Hän oli mieliharmikseen virkistynyt hiukan puhelun aikana. Siskolla tuppasi olemaan sellainen vaikutus häneen. Harriet tunsi olevansa kuin virkeäksi ärsytetty vompatti. Hän tallusteli lannistuneen oloisena takaisin keittiön herkkukaapilleen ja otti sieltä loput suklaat esiin. Harriet istui keittiötasolla ja tunki suuhunsa suklaata. "Hyvää tämä mansikkasuklaa, eikä minttukrokanttikaan ollut yhtään huonoa, puhumattakaan pähkinäsuklaasta" hän mietiskeli herkkuja ahmiessaan. 8 Sunnuntaiaamu aukeni aurinkoisena ja Hilla-Maria kampesi väsynyttä äitiään ylös jo ennen kello seitsemää. Harriet avasi silmiään varovasti ja pelleili samalla tyttärensä kanssa. Hilla-Maria saisi aamiaiseksi lettuja ja hilloa, mutta Harriet päätti tyytyä puuroon yöllisen suklaailottelun takia. Harriet keitti kardemummakahvia ja avasi päivän lehden. Murha pomppasi hänen silmilleen heti etusivulta. Sanat verisynti ja rituaalimurha olivat paksulla painettuja. Harriet jäi makustelemaan sanoja hetkeksi. Niissä oli hänen mielestään oikea kaiku. Puhelin soi ja soittaja oli Niko. "Kuule Harriet. Tällä Erikalla on sisko Tampereella. Reetta Kallio nykyään, entinen Rinne. Voisitko sä käydä jututtamassa tätä Reettaa Tampereen keikallas?" Niko kysyi. "Sopii. Pistä mulle yhteystiedot sähköpostiin ja mä hoidan sen jossakin sopivassa välissä. Mites muuten?" Harriet kysyi puuroa hämmentäen. "Siivoaminen on syvältä jostakin, mutta mutta... kuten huomaat tulee tehtyä kaikkea muuta kuin sitä siivoamista, jopa töitä vapaapäivänä. Täytyy kai ryhdistäytyä. Broidi on muuten saanut duunia Hesasta. Joku vartijan pesti. Hyvä homma sille, loppuu se ajelehtiminen." Niko sanoi. "Kiva kuulla. Eiks tää olekin eka duuni sille YK-joukoista kotiuttamisen jälkeen?" Harriet kysyi ilahtuneena. "Joo, on se. Mutta nähdään vielä illalla kun te sitten aamulla lähdette kohti Tamperetta. Oletko saanut matkalaukut purettua ja uudelleen pakattua, vai lähdetkö samoilla 9 sisällöillä?" Niko naurahti. "Joo, mä ajattelin kuule tehdä poliisikoululaisiin vaikutuksen kultasandaaleissa ja napatanssijan kostyymissa. Heh, kuvittele nyt, että mä kilahtaisin paikalle samaan tyyliin kuin laitoksen Sanna konsanaan..." Harriet sanoi ja purskahti raikuvaan nauruun. "Juu-u, en osaa ajatella, mihis sä sitten asees laittasit?" Niko madalsi ääntään. "Pervo! Puuro jäähtyy ja Hilla-Maria viskoo lettuja pitkin lattiaa. Tarvii mennä. Mukavaa siivoamista!" Harriet lopetti puhelun naureskellen. Harriet oli asetellut pöydälle kaksi kukkamaljakkoa, joissa oli erivärisiä tulppaaneja. Pöytä oli katettu parhain astioin kahdelle ja tuikkukynttilät paloivat. Hän odotti Nikoa malttamattomasti, sillä tämä olisi viimeinen kerta kahteen viikkoon, kun he olisivat kasvotusten. Hilla-Maria oli jo nukkumassa syötyään riisipuuroa ja mansikkakiisseliä illalliseksi. Ne olivat tytön lempiruokaa. Heitä Nikon kanssa odotti uunissa kasvislasagne ja pullo hyvää punaviiniä. Harriet oli kihartanut hiuksensa ja vaihtanut vihreän kukkamekon ylleen. Tämä mekko sopi Nikon mielestä täydellisesti hänen silmiensä väriin. Harriet hyräili hyväntuulisesti ja käveli parvekkeelle odottamaan. Hän istahti valkoiselle puutuolille ja sulki silmänsä. Jostakin syystä hänen mieleensä tulvi ajatuksia menneestä ajasta. Ajasta Samin kanssa. Hän muisti vastaavan tilanteen, jossa oli 10 odottanut Samia kotona Tampereella ja uunissa oli valmistunut ruokaa. Mies oli tullut paikalle reilusti myöhässä ja kaapannut hänet muina miehinä syliinsä. Harrietin oli ollut vaikea peittää ärtymystään. "Nyt lähdetään juhlimaan, kaupungille. Vaihda jotain parempaa päälles. Mä soitan vielä pari puhelua" mies oli puhkunut intoa ja kutsunut kymmenkunta muutakin ihmistä mukaan ravintolaan. Harriet oli vääntänyt uunin pois päältä ja laahustanut makuuhuoneeseen vaihtamaan vaatteita. Hän muisti miten oli tehnyt ilmeitä peilin edessä ja nauroi muistikuville. Niko ei ollut ollenkaan sellainen kuin Sami oli ollut. Niko vaikutti suorastaan täydelliseltä jos alkoi vertailla miehiä. Harriet nousi tuolilta ylös ja nojautui vasten parvekekaidetta juuri sopivasti nähdäkseen kuinka Nikon auto tuli näkyviin kaupungin suunnalta. Harriet vilkaisi rannekelloaan. Kello näytti viittä vaille sovittua. Harrietin hymy leveni entisestään ja hän otti pari tanssiaskelta kohti ulko-ovea. 11 2. Hilla-Maria istui totisen näköisenä junan ravintolavaunun penkillä. Harrietia nauratti, sillä tytöllä oli aina uuden edessä huvittava kurttu otsassaan. Harriet oli tilannut heille aamiaissämpylät, maitoa, mehua, pullat ja itselleen ison kupillisen kahvia, johon laittoi runsaasti maitoa. Maisemat vilistivät ohitse hurjaa vauhtia. Matka tulisi kestämään noin yhdeksän ja puoli tuntia Rovaniemeltä Tampereelle. Harriet oli varannut tytölle kirjoja mukaan ja varalla olivat vielä kannettavan piirretyt lastenohjelmat, jos kiinnostus kirjoihin sammuisi jossakin vaiheessa pitkää matkaa. Harrietilla oli itselleen mukana nippu naistenlehtiä, joita hänellä ei ollut aikaa normaalisti lukea. Muutaman hän oli ostanut ja isompi kasa oli lahjoitus Sannalta. Sanna Suopunki oli paitsi maailman paras sihteeri laitoksella myöskin ihan paras ystävä Harrietille. Sanna oli miltei kaikessa Harrietin vastakohta ja he olivat tosiaan kuin yö ja päivä, mutta jokin kumma heitä silti yhdisti. Harriet naurahti ääneen. Pelkkä Sannan ajatteleminen sai hänet hyvälle tuulelle. Toimiston Helinä-keiju oli hauskaa seuraa, jonka kanssa naurettiin takuuvarmasti naamalihakset tärviölle. Totisia torvensoittajia oli maailma pullollaan ja 12 ikäväkseen Harrietin oli laskettava itsensä ennemmin siihen kastiin kuin ilopillerien kastiin, mutta hän toivoi kuitenkin, ettei olisi sitä pahinta lajia, itsekeskeinen tosikko. Hilla-Maria oli pupeltanut sämpylänsä puoliksi suuhunsa ja puoliksi päälleen, mutta Harriet ei ollut huomaavinaankaan, koska tytön kasvoille oli vaihtunut autuas minä-itse-ilme. Saija odotti heitä juna-aseman noutoparkissa. Hänellä oli vihreä Bemari ja siihen sointuvat mokkasaapikkaat. Nainen oli juuri niin tyylikäs kuin Harriet muistikin. "No hei pikkumuru, mä olen sun mummus. Tuuhan syliin."Saija pyysi kädet ojossa ja Hilla-Maria vilkaisi Harrietiin kysyvästi. "Mee vaan" Harriet sanoi ja työnsi tyttöä kohti odottavia käsiä. "Moi sullekin Harriet" Saija sanoi pitkän tovin jälkeen laskiessaan tytön alas sylistään. Harriet hymyili ja nosteli matkalaukun ja repun autoon. "Sama paikka?" hän kysyi ja Saija nyökkäsi asettaessaan Chanelin aurinkolasit nenälleen. "Siellähän mä asun edelleen, Näyttelijänkadulla, vaikka joskus ihmettelen... mutta mulla on kuule niin upea puutarha nykyään, etten sitä kyllä suostuis jättään. Avainsana Zen. Mä innostuin zeniläisyydestä kun aloin käydä istumassa ja tuijottamassa seinää keskustassa" Saija selitti ja naurahti päälle. "Eihän? Ai kun hienoa. Saat kertoa siitä lisää joskus" Harriet sanoi 13 innostuneesti. Kaikki mikä liittyi mielenrauhan tavoitteluun kiinnosti häntä. Harriet asetteli heidän vaatteitaan kaappiin. Juuri tässä huoneessa he olivat asustaneet Samin kanssa kyläillessään Saijan luona vuosia sitten. Sen asian muistaminen tuntui jotenkin apealta ja tunkkaiselta. Harriet katsahti ikkunasta ulos ja arvasi, että puutarha olisi mestariteos kevään hellittäessä otettaan ja kesän astuessa estradille. Harriet puhalsi hitaasti ilmaa ulos, sillä kateudenpeikko vilautti inhaa naamaansa. Harrietin käsissä kuolivat kaikkein helpoimmat ja vaatimattomimmatkin huonekasvit, kaikki Anopinkielestä muoviruusuihin. Hän käveli rappuset alas alakertaan, missä Saija kaiveli kaapeistaan herkkuja Hilla-Marian eteen ja tyttö taputti pulleita käsiään yhteen innosta täristen. Harriet antoi asian olla, tänään. Harriet seisoi Saijan kodin takapihalla ja näpytteli puhelimellaan Nikolta saamansa numeron. Hän halusi hoitaa tapaamisesta sopimisen mahdollisimman pian, jotta tapaaminen toteutuisi tällä reissulla. Aikaa oli kuitenkin vain kaksi viikkoa. "Joo, haloo... Reetta puhelimessa" hento ääni vastasi. "Täällä on Harriet Haataja Rovaniemen rikospoliisista päivää tai paremminkin iltaa. Ensinnäkin olen pahoillani siskosi 14 Erikan takia" Harriet sanoi. "Joo, selvä ... mitä siitä tai niinku mitä muuta?" Reetan ääni hiljeni melkein kuulumattomaksi. Harriet hämmentyi hetkeksi kuulemastaan, mutta jatkoi sitten puhelua suunnitelmiensa mukaan. "Niin mä ajattelin, että meidän olisi hyvä tavata, olen nimittäin nyt juuri Tampereella" Harriet sanoi ja jäi odottamaan miten Reetta reagoisi asiaan. "En mä voi! Se ei käy. Mä en haluu niitä enää elämääni. En jaksa. En saa" nainen huusi ja lopuksi kirkui puhelimeen. Äänessä oli sellainen lataus epätoivoa, että Harrietin iho nousi kananlihalle. "Kuule hei, yritä rauhoittua hieman siellä, mä..." Harriet yritti, mutta puhelu katkesi. Reetta oli sulkenut puhelimensa. Harriet jäi hetkeksi seisomaan paikalleen. Taivas oli pilvessä ja häntä paleli. Hän arveli, ettei Reetan jututtamisesta tulisi helppoa, vaikka tämän saisikin väsytystaktiikalla suostuteltua puhumaan hänelle. Harriet käveli takaisin sisälle, missä tuoksui mustikkapiirakka. Hilla-Maria ja Saija nauroivat jotain keskenään. Se lämmitti Harrietin sydäntä. Hän halusi tyttärelleen mahdollisimman laajan ihmisverkon ja turvaringin ympärilleen. "Mä laitan Nikolle sähköpostia ja tuun teelle sitten, jos sopii?" Harriet kysyi hymyillen. "Sopii hyvin. Sulla on kuule ihana tyttö" Saija sanoi hymy korvissa. Harriet viimeisteli ensimmäistä luentoaan Saijan työhuoneessa kellarikerroksessa. Saija oli 15 kirjanpitäjä, joka työskenteli kotonaan, mutta nyt hän oli ottanut vapaata ollakseen Hilluskan kanssa. Harriet tunsi olevansa hermostunut ja levotonkin. Se ei johtunut luennosta, vaan Reetta Kalliosta. Hän poimi taas puhelimensa pöydältä ja yritti soittaa Reetan numeroon. Kukaan ei vastannut. Harriet huokaisi ja nousi ylös venytellen jäykkiä jäseniään. Hän päätti lähteä ulos talosta. Hän lähti kävelemään entuudestaan tutuille Hervannan lenkkipoluille. Sitten hetken mielijohteesta hän hyppäsi keskustaan menevään bussiin numero kolme. Bussi oli täydehkö ja Harriet tyytyi seisomapaikkaan. Keskustassa hän vaihtoi Tesomalle menevään bussiin. Täällä asui Reetta Kallio ja nyt Harriet etsiskeli jo tarkkaa osoitetta navigaattorillaan. Reetta Kallio asui rivitalossa umpikujaan päättyvän tien varrella. Harriet käveli niin lujaa, että hengästyi pahoin ennen kuin pääsi perille haluamaansa osoitteeseen. Hän käveli ripeästi ovelle ja soitti ovikelloa. Mitään ei tapahtunut. Harriet soitti ovikelloa uudestaan. Hän oli näkevinään liikettä pienestä eteisen ikkunasta. Harriet soitti nyt puhelimella Reetan numeroon ja kuuli kuinka puhelin alkoi soida sisällä talossa. Yhtäkkiä ovi aukesi ja Reetta Kallio seisoi hänen edessään. Tämä nainen ei näyttänyt yhtään sisareltaan, hiukset olivat likaisen vaaleat ja roikkuivat kalpeitten kasvojen ympärillä jotenkin surullisen oloisesti. Mustat silmänaluset ja tärisevät kädet kertoivat omaa tarinaansa. "Moi, mä olen..." Harriet aloitti, mutta Reetta 16 katkaisi puheen alkuunsa. "Mä tiedän saatana kuka sä olet! Älä enää ikinä tuu tänne! Ikinä, kuulitko?" Reetta huusi ja Harriet pakitti askeleen verran kauemmaksi. Kuin tyhjästä ilmestyivät pienet kädet, jotka kietoutuivat Reetan vasemman jalan ympärille. "Mene Lilja omaan huoneesees. Heti!" Reetta sanoi ja työnsi tyttöä takaisin sisälle. "Lilja, ihana nimi. Taitaa Lilja olla vähän vanhempi kuin mun tyttäreni" Harriet jutusteli hymyillen, vaikka olosuhteet karmivat häntä entistä enemmän. Pikkutyttö oli likainen ja sisältä tulvi tunkkainen haju Harrietin nenään. "Mä soitan sulle. Mä tulen johonkin... jutteleen, sit ku mulle sopii. Okei?" Reetta puhui nyt niin hiljaa, ettei Harriet meinannut kuulla sanaakaan naisen puheesta. "Joo, mä annan sulle mun numeroni. Tässä on mun kortti, ole hyvä" Harriet vastasi ja ojensi käyntikorttinsa. Kun Reetta tarttui korttiin Harriet näki sen, tatuoinnin. Hän vilkaisi nopeasti toista rannetta ja näki toisenkin tatuoinnin. Sanguis ja Peccatum. Ne olivat identtiset Erikan tatuointien kanssa. Harriet henkäisi nopeasti ja yritti peittää huomionsa toistaiseksi. Hän ei halunnut tehdä mitään, mikä pelottaisi Reetta Kallion perumaan lupauksensa tulla juttelemaan hänen kanssaan. "Häivy" Reetta huusi ja veti oven kiinni. Harriet jäi seisomaan suljetun oven taakse. Pikkuhiljaa hän keräsi ajatuksensa ja yritti karkottaa inhottavaa kylmyyden tunnetta sisältään. Reetan sisko oli kuollut, murhattu. Tämä sai surra ja näyttää zombielta, mutta kaikista itselleen 17 tarkoitetuista vakuutteluista huolimatta Harrietia jäyti huoli pikkutytöstä. Hän näpytteli sähköpostia Nikolle bussissa. Niko tietäisi mikä on parasta. Häneen saattoi aina luottaa tällaisina hetkinä. Niko oli kuin peruskallio, jota eivät pienet, eivätkä vähän suuremmatkaan tuulet heilutelleet. Saatuaan sähköpostin lähetettyä Harriet työnsi kännykkänsä takin taskuun ja katseli maisemia ikkunasta. Melkein kaikki näytti samanlaiselta kuin ennenkin, Harriet ajatteli. Hän oli ollut poissa vajaat kolme vuotta, vaikka aika tuntuikin tuplasti pitemmältä. Tämä ei ollut enää hänen kotikenttänsä, vaan Rovaniemi oli. Hassua kuinka sen huomasi erilailla nyt kun oli poissa kotoa. Harriet sulki silmänsä hetkeksi ja yritti kääntää ajatuksensa kohti huomisaamun luentoa. 18 3. Luento oli mennyt loistavasti. Harriet oli säteillyt energiaa ja kuuntelijat olivat olleet aktiivisia. Hän myhäili tyytyväisyyttään kävellessään ulos poliisikoululta. Tämä paikka toi monenkirjavia muistoja mieleen Harrietille, joka oli joutunut kieltäytymään monista tapaamisehdotuksista vanhojen tuttujen kanssa. Hänellä oli niin tiukka aikataulu loppuajan, ettei siihen mahtunut ylimääräisiä menoja. Harriet käveli ajatuksissaan suojatielle, eikä huomannut isoa mustaa autoa, joka kiihdytti kohti häntä. Ääni sai Harrietin kääntämään päätään ja hyvät refleksit pelastivat hänet viime tipassa jäämästä auton alle. Harriet kaatui kyljelleen asvalttiin ja huusi viiltävästä kivusta kun pää iskeytyi katukivetykseen. Hetken ajan hän oli muissa maailmoissa ja ääni päässä yritti tavoittaa häntä. "Älä pyörry Harriet! Älä pyörry". Harriet istui sängyllään Taysin ensiavussa ja yritti vakuuttaa lääkäriä, että oli ihan kunnossa lähtemään kotiin. "Kyllä me halutaan, että neurologi vilkaisee sua ennen kuin lähdet!" lääkäri vastasi topakasti ja hoitaja nyökytteli sivusta. Harriet antautui hirmuvallan edessä 19 huokaisten ja laskeutui takaisin pedille. Hän sulki silmänsä ja nukahti hetkeksi. Hän uneksui mustasta autosta, jonka renkaat olivat tulessa. Taustalla soi Wheel's on Fire. Harrietia nauratti, kunnes hän näki ihmiset autossa. Kuskin paikalla istui pelottavan näköinen demoninen ilmestys ja samoin kuskin vieressä. Harriet yritti huutaa, mutta huuto peittyi onttoon nauruun. Auton takapenkillä istui Erika Rinne ilman silmiään ja selvästi kuolleena, vieressään sisarensa Reetta. Reetta yritti sanoa jotain, mutta Harriet ei kuullut mitään kammottavan naurun takaa. "Hei... Herätys Harriet. Heiiii... tässä on neurologi Pirkko Niemi, joka tuli kurkkaan sun vointias" hoitaja herätteli häntä. Harriet oli nyt täysin hereillä ja teki mitä käskettiin, seurasi katseellaan sormea ja näytti kieltä lääkärille. "Refleksit toimivat ihan hyvin, mutta vaikutat hiukan poissaolevalta... en kuitenkaan nyt keksi mitään syytä pitää sinua täällä, jos vointisi on ihan hyvä" lääkäri totesi tutkimustensa päätteeksi ja Harriet riemuitsi mielessään. Hän halusi pois sairaalasta ja päästä tyttärensä luokse Saijan kotiin. Hänen päässään pyöri monia asioita ja viimeisimpinä niistä rikosilmoitus mahdollisesta yliajoyrityksestä. Sen joutaisi tehdä myöhemminkin, Harriet ajatteli kun naputteli kiitosviestiä taksikuskille, joka oli pysähtynyt hänen kaatumispaikalleen ja vienyt hänet sairaalaan. 20 Harriet oli kertonut Saijalle kevyen version kaatumisestaan ja rutisti nyt tytärtään sylissään. Niko oli soittanut Rovaniemeltä ja kertonut, että oli löytynyt uusi uhri. Onni Pohjola oli kokenut saman kohtalon kuin Erika. Onnilla oli myöskin samat tatuoinnit kuin Erikalla ja siskollaan. Onni oli toiminut dj:nä yökerho Holvissa ja kuvasta päätellen kuului samaan genreen Erikan kanssa. Onnilla oli violetti irokeesi ja lävistyksiä enemmän kuin jaksoi kuvasta laskea. Harriet laski Hilla-Marian syöttötuoliin ja yritti poistaa inhottavat mielikuvat ja ajatukset pois päästään ruuan syömisen ajaksi. Saija oli laittanut uuniperunoita ja täytteeksi oli tonnikalamajoneesia ja kasvisversiota, mitä he ottivat Hilluskan kanssa. Ruoka oli taivaallista ja Harriet onnistui keskittymään syömiseen täysin sydämin. Saija kertoi puutarhanhoidostaan ja eläytyi käsillään innostuneena aiheestaan. Hilluska matki Saijaa ja sai heidät nauramaan. Ulkona alkoi hämärtyä ja aurinkoinen päivä vaihtui tihkusateiseen iltaan. 21 4. Harrietin päätä särki jäätävästi. Hän istui pienessä kahviossa ihan Hervannan keskustassa. Hänen luentonsa tältä päivältä oli ohitse, mutta ikävä kyllä se ei ollut mennyt läheskään niin hyvin kuin ensimmäinen luento. Harrietia harmitti. Hän käänteli Aamulehden sivuja ja haukkasi croissantiaan. "Rapsakkaa" Harriet naurahti kun muruset tipahtelivat lehdelle ja hänen vaatteilleen. Harriet oli jutellut puhelimessa Nikon kanssa yli tunnin ennen luentoaan. "Mene tekemään se rikosilmoitus ja mene lääkäriin, jos päänsärky ei lopu" oli Niko toistellut moneen kertaan puhelun aikana. Harriet oli luvannut vain tyynnytelläkseen Nikoa. Hän ei jaksanut nyt keskittyä mihinkään muuhun kuin odottamaan Reetan yhteydenottoa. Ainoastaan se oli tärkeää. Harriet vilkaisi kelloa, vielä tunti siihen kun Saija ja Hilla-Maria palaisivat kyläilemästä joltakin Saijan tutulta. Harrietista tuntui, että Saija oli kuljettanut tyttöä ympäri kylää näytillä silkasta esittelyn riemusta, mutta koska tyttö näytti olevan innoissaan asiasta Harriet ei puuttunut siihenkään. Vajaassa viikossa oli kertynyt aika pitkä lista asioita, joihin olisi pitänyt periaatteessa puuttua, mutta Harriet antoi asioitten olla. Harriet laski kahvikupin 22 kädestään ja hieroi hitaasti ohimoitaan. Särky jäyti hänen päätään ja näkö oli sumea. Tekstiviestin merkkiääni sai Harrietin avaamaan silmänsä ja tarttumaan nopeasti puhelimeensa. Kyllä, viesti oli Reetalta. "Nähdään huomenna. Laitan myöhemmin missä. Kuuden maissa illalla. R" viestissä luki. "Jes, jes, jes!" Harriet intoili ääneen ja papparainen viereisessä pöydässä nyökkäili tietäväisen näköisenä. "Tytöllä on treffit tiedossa. Se on hienoa se... " pappa sanoi ja hymyili kahvikuppi kädessään. "Juuh, et arvaakaan millaiset" Harriet ajatteli, mutta tyytyi vain hymyilemään takaisin. Hän keräsi tavaransa pöydältä ja lähti ulos aurinkoon. Ilma oli kaunis ja linnut lauloivat. Kevättä parhaimmillaan. Harriet istui Saijan takapihalla keinussa Hilluskan kanssa. Tyttö oli kieltäytynyt jälkiruuasta Saijan kauhuksi ja äitinsä riemuksi. "Ei kai Hilla oo kipee?" Saija oli kysynyt huolestuneena. "En usko. Se on kuule syönyt vaan pienen armeijan edestä herkkuja näinä päivinä" Harriet oli rauhoitellut naista ja yrittänyt vetää hymynsä sisäänpäin. Harriet yritti olla läsnä tässä ja nyt, mutta väkisinkin mieli kiirehti huomiseen päivään. Harriet tiesi, että jos tapaaminen toteutuisi hän saisi selville jotain tärkeää ja juttu etenisi Rovaniemen päässäkin. "Kato äiti, kato" Hilluska näytti ruohikkoon ja hän kumartui katsomaan mitä tyttö näytti. Sisiliskohan se siellä oli, 23 joka yritti parhaansa mukaan piiloutua ruohotupaksen taakse. Harriet piti liskoista ja oli joskus harkinnut ottaa sellaisen lemmikiksikin. Hilla-Maria oli tiputtautunut alas keinusta ja yritti hellin käsin etsiä kuvasta kadonnutta sisiliskoa. "Mihin meni äiti?" tyttö kysyi ja katsoi pettyneen näköisenä äitiinsä. "Sisi Lisko meni kuule kotiinsa syömään jälkkäriä niin kuin mekin nyt mennään, joko maistuis?" Harriet kysyi ja Hilluska nyökkäsi totisena. "Samaa jälkkäriä kun sisi" tyttö mutisi ja ojensi kätensä kohti Harrietia. Harriet oli viettänyt kaksi tuntia keskustan poliisiasemalla selvittäen jutun käänteitä yhdessä Nikon kanssa, joka oli toiminut puhelimesta käsin. Kaikki oli saanut alkunsa siitä, kun Harriet oli katsonut paikallisuutisia telkkarista ja hätkähtänyt täysin hereille nähdessään kolariauton kuvan ruudusta. Samanlainen auto kuin häneen pari päivää sitten törmännyt auto. Samanlaiset teippaukset, jotka Harriet muisti selvästi vasta nähdessään kuvan autosta. Autossa oli ollut kaksi matkustajaa. Reetta Kallio ja tämän mies Olli. Molemmat olivat kuolleet kolarissa, jonka syy oli vielä epäselvä. Toinen kolariauto oli myös pahoin vaurioitunut, mutta turvavyö oli pelastanut kuskina toimineen eläkeläismiehen hengen. Toisessa autossa ei ollut muita matkustajia kyydissä. Kolarin nähneen koiranulkoiluttajan mielestä Kallioitten autossa tapeltiin. 24 "Jonkinlainen käsirysy siellä oli meneillään. Mä en ole ihan varma, mutta saatoin nähdä aseenkin" mies oli tuuminut hiukan nolon näköisenä. "Ihan oikeassa olet. Ase löytyi" Harriet oli sanonut ja taputtanut miestä kädelle. Harriet oli väsymyksensä lisäksi ihan hirvittävän pettynyt. Hän oli niin pettynyt, että purskahti poliisilaitoksen vessassa vuolaaseen itkuun. Hän olisi tarvinnut nyt juuri Sannan lohdutusta, jonkin sannamaisen huomion tai älynväläyksen. Harriet ajatteli Reettaa ja tämän kauhua, hän ajatteli pientä tyttöä, joka oli menettänyt äitinsä ja isänsä. Hän itki ja tyrski ääneen, kunnes kyyneleet loppuivat. Harriet kelasi vessapaperia käteensä ja kuivasi sillä kasvonsa. Hän hengitteli hitaasti muutaman kerran ja tuli sitten ulos wckopista. Nähdessään itsensä peilistä hän muisti taas miksi olisi pitänyt laittaa käsilaukkuun puuterirasia. Laikulliset kasvot, punaisena hohtava nenä ja verestävät silmät olivat säväyttävä näky, joka ei lisännyt katu-uskottavuutta. Harriet oli saanut Hilla-Marian nukkumaan ja istui itse nyt sängynlaidalla. Hänellä oli omituisen tyhjä olo. Hän tunsi olevansa tyhjänpanttina täällä Tampereella, koska kaikki täältä saatava tieto oli kuollut Reetan mukana. "Eihän se nyt ihan niinkään ole Harriet, mutta Tampereen poliisi kaivelee niitä juttuja siellä... pidä nyt pari päivää lepoa ja laiskottelua helkkari sentään. Sulla on ens viikon luennot ja 25 sitten palaatte kotiin. Mulla on kova ikävä teitä, tulkaa terveinä ja kunnossa sieltä takas. Se on tärkeintä. Me ollaan hiukan edetty täällä ja joku outo lahkohan tää on. Maksavat kymmenyksensä veroa lahkolle, itse asiassa puolet tuloistaan menee tälle lahkolle. Sellaisia yhteneväisiä tilisiirtoja näkyy. Mistä tässä sitten on kyse..." Niko oli huokaissut syvään ja kuulostanut itsekin väsyneeltä. "Niin, tarvittas se elävä lahkolainen kertomaan. Siinä sä olet ihan oikeassa Harriet. Tää ei oikein aukee meille muuten. Ihme homma on se, ettei mitään huumeitten käyttöön viittaavaa ole löytynyt" Niko totesi. "Nenärenkaat ja huumeet? Muusikot ja viina. Urheilijat ja doping. Stereotypiointi ei siis toimi?" Harriet naurahti kuivasti. "Niin no, gootit ja absintti kai sitten. Ei hitto, mun ei pitäis valvottaa sua. Mee nukkuun Harriet, huominen on parempi. Hyvää yötä" Niko oli toivottanut ja lopettanut puhelun. Harriet nousi ylös sängyltä ja käveli ikkunaan. Ulkona näytti kuunvalon takia aavemaiselta. Verisynti. Mitä helvettiä se tarkoitti. Synti ja veri. Veri ja synti. Harriet käveli alakertaan, missä Saija istui pienellä tyynyllä tuijottamassa tiiliseinää. Harriet istahti polviistuntaan Saijan viereen sanomatta sanaakaan. Siinä he istuivat pitkän tovin hämärässä, puhumatta mitään, mutta silti toisensa tiedostaen. 26 5. Harriet ei jaksanut nousta ylös sängystä, kun Hilla-Maria heräsi. Saija kävi nappaamassa tytön mukaansa alakertaan keittiöön, mistä alkoi kuulua mukavia aamuisia ääniä. Harriet sulki silmänsä ja veti peittoa kasvojensa suojaksi. Hän tunsi taas sen inhottavan ja kuoleman raskaan tunteen, joka seurasi epäonnistumisia, oikeita tai kuviteltuja. Mutta tässä työssä epäonnistumiset saattoivat päätyä jonkun kuolemaan. Harriet oli joskus purkanut sydäntään asiasta Nikolle, joka oli vastannut kysymykseen kysymyksellä. "Sä otat raskaasti työasioita. Otat raskaasti sen, että joku kuolee kentälle tutkimusten aikana, sivullinen, asianosainen tai kollega. Senkö takia, että otat jonkun kuoleman raskaasti, sut pitäis vaihtaa johonkin toiseen poliisiin, joka ottais nää asiat kevyesti?" Niko oli kysynyt ja tapittanut tiukasti silmiin. "No kun asian noin muotoilet niin tyhmältähän se kuulostaa" Harriet oli joutunut toteamaan. Niko oli hänen peruskallionsa ja luottoihmisensä, gurunsa ja rakkaansa. Se oli suorastaan pelottava ajatus, että yhdessä ihmisessä yhdistyi nuo kaikki. Korvaamaton paketti. Harriet työnsi peiton syrjään ja antoi kahvintuoksun vietellä itsensä alakertaan. 27 Niko oli soittanut ja kertonut, että kaikista uhreista oli löytynyt lisää yhtäläisyyksiä. Kaikki olivat tehneet kahta, jopa kolmea työtä, joten rahaa oli virrannut melkoiset summat lahkolle. "Mitä ihmettä tällä lahkolla voi olla tarjottavana tuollaisia summia vastaan?" Harriet ihmetteli. "Jaaa, se on kyllä vielä ihan arvaustasolla tuo. Ehkä ikuista elämää tai muuta vanhaa juttua" Niko oli naurahtanut kuivasti. "Joo, no onhan se parempaa kuin Kalashnikov ja kissanpentu, mitä Syyrian terroristivärvärit lupaavat nuorille naisille lahjaksi liittymisestä joukkoon. Vai mitä tuumit?" Harriet kysyi nauraen. "Jep, paitsi että kissanpentu ja pyssy on helpompi järjestää kuin se ikuinen elämä. Mitäs teille kuuluu?" Niko kysyi. "Hyvää taas aamiaisen jälkeen. Tai onhan Hilluskalle kuulunut pelkkää hyvää koko ajan, mutta itsellä oli yöllä ja aamulla vähän vaikeata taas. Täytyy pitää katse horisontissa, eikä vilkuilla taakseen" Harriet hiljensi ääntään miltei kuulumattomaksi. "Arvasin. Koita jaksaa siellä! Kyllä me tää homma hoidetaan kotiin, kuten tavallista... ennemmin tai myöhemmin. Sano Hilluskalle terveisiä" Niko lopetti puhelun. Harriet ja Hilla-Maria olivat saaneet auttaa Saijaa istuttamaan syyskukkia upeaan puutarhaan. Harriet huomasi pitävänsä puutarhanhoidosta. Ehkäpä hänelläkin vielä joskus olisi sellainen, oma puutarha. Se olisi varmasti 28 epäjärjestelmällisempi ja villisti värikkäämpi kuin tämä Saijan puutarha. Vaaleanpunainen talo ja hehtaarin villilä voisi olla se unelmien koti. Hilluska oli äkännyt taas jotain ryömivää maassa ja osoitteli sormillaan sitä kohti kikattaen posket punaisina. Harriet kumartui katsomaan mitä Hilluska oli löytänyt ja istahti samalla alas nurmikolle. Aurinko paistoi lämpimästi, eikä taivaalla ollut pilvenhattaraakaan. Näitä hetkiä piti vaalia, sillä juuri näistä hetkistähän jokainen kai toivoisi sen viimeisen filminauhan täyttyvän. 29 6. Sunnuntaipäivä oli kääntymässä iltaa kohden. Harriet venytteli hartioitaan kannettavansa edessä. Hän oli saanut päikkäreillä ajatuksen valvoessaan tyttärensä vieressä sängyllä. Sana vampyyri oli tipahtanut hänen mieleensä jostakin. Näitä hetkellisiä välähdyksiä, intuition murusia, suotiin hänelle usein levossa. Hän oli sukeltanut vampyyrien maailmaan kolmeksi tunniksi ja perehtynyt tuon pimeyden genren eri lajeihin ja alakasteihin. Silmiä särki ja todellisuudentaju alkoi hämärtyä moisen edessä. Muutaman kerran hän oli kuullut takaansa ääntä ja kääntynyt katsomaan todetakseen vain, että mielikuvitus alkoi temppuilla. Hän oli soittanut Nikolle, joka oli tullut juuri kotiin lentopalloharkoistaan. "Kuulostaa paljon paremmalta viihteeltä, kuin tämä moska mitä telkkari suoltaa. Ei jumankauta kun samoja naamoja eri kanavilla, miten helkkarissa ne jaksaa juosta visailusta ja tosishitistä toiseen joka päivä? Milloin ne poraa jotain tyyliin TÄÄ on mun elämää ja milloin räkättää hammaskuoret vilkkuen jonkun epäonnelle... blaah" Niko tilitti mitä ilmeisemmin kaukosäädin kädessään kotonaan Rovaniemellä. "Niin ja mikä ihmeellisintä, että ne jaksaa kuvitella jonkun olevan vielä kiinnostunut niistä?" Harriet 30 naurahti. "Joo, taidan minäkin siirtyä HBO:n ja NetFlixin asiakkaaksi. Tympii vaan tää YLE:n pakkomaksatus" Niko puuskahti ja heitti kaukosäätimensä kädestään pöydälle. Harriet avasi sähköpostinsa puhuessaan Nikon kanssa ja kirosi mielessään postin tulviessa näytölle. Hänen pitäisi tehdä tämä päivittäin, jotta siihen ei kuluisi niin kamalasti aikaa kerrallaan. "Mitäh?" Harriet huudahti, kun näki silmissään vilahtavan mielenkiintoista postia. Postia Reetta Kalliolta. "Hei Niko, mulle on täällä jotain postia Reetalta, mä soittelen myöhemmin uudestaan. Moi" Harriet sanoi ja lopetti puhelun lyhyeen. Hän kelasi Reetan sähköpostin kohdalle ja avasi sen. "Moro Harriet! Me ollaan pulassa mun tyttären kans. Me haluttas pois tästä sotkusta mutta mä en tiedä onnistuuks se mitenkään enää. Me ollaan tehty kaikenlaista mun miehen kanssa mikä ei oo laillista. Mun mies ei haluu pois. Mutta se juokin jo ihmisverta. Meidän verta, mun ja tytön. Me kuulutaan sille. Mä oon juonut eläinten verta, mutta tyttö elää vielä pelkällä energialla, jos ymmärrät mitä mä tarkotan. Mä pelkään niin. Mä pelkään niitä. Kaikki tekee mitä ne käskee. Ihan mitä vaan. Oon niin väsynyt kun painan kahta duunia ja hoidan vielä tytönkin ja kämpän. Me ei nukuta juuri koskaan. Aluksi mä voin hyvin, paremmin kuin ikinä koska me ei häpäistä meidän kehoo millään. Ei viinaa, ei huumeita, ei mitään 31 lääkkeitä, ei röökii. Mä olin kuin uudestisyntyny. Mut nyt mä olen kuolemanväsynyt ja pelkään ihan kaikkee ja kaikkialla. Näen ne ja niitten kätyrit kaikkialla. Ne vahtii meitä koko ajan. Mä en ole nytkään turvassa. Sä voit väittää mitä tahansa mulle, mutta luultavasti mä kuolen tän takia..." Harriet nousi ylös tuolilta ja paiskasi kannettavansa kannen kiinni. Kylmät väreet kipittivät pitkin selkäpiitä kuin kymmenien inhottavien hämähäkkien jalat. Hän katsoi ulos ikkunasta ja huomasi illan hämärtyneen jo pimeyden puolelle. Harriet ajatteli pientä tyttöä ja toivoi mielessään, ettei tämä koskaan muistaisi yhtään mitään tästä kaikesta. Perheen isä oli ruokkinut itseään vaimonsa ja tyttärensä verellä. Harrietia ajatus kuvotti. Miten ja missä luotiin ensimmäinen kontakti. Se oli tärkeää. Miten kauan kesti, ennen kuin aivopesu oli valmis. Väsymys oli tehokas työkalu, oikea aseitten ase. Väsymystä käytettiin kidutuksen muotona ja jokainen murtuisi sen voimasta jossakin vaiheessa. Nukkumatta yhtään ei ollut yksikään ihminen vielä selviytynyt elämästään. Harriet avasi kannettavansa ja välitti Reetan sähköpostin Nikolle. Kuinka paljon näitä verisynnin lumoissa olevia ihmisraunioita mahtoikaan olla tässä maassa, toivottavasti tämä rajoittuisi vain muutamaan ihmiseen. Muutamaan ihmiseen Tampereella ja muutamaan ihmiseen Rovaniemellä, Harriet tuumiskeli ja lähti 32 alakertaan. Saija ja Hilla-Maria olivat tulleet kotiin ja ellei Harrietin hajuaisti temppuillut, heillä oli mukanaan kiinalaista ruokaa. Harriet huomasi olevansa nälkäinen ja työnsi hartiavoimin kaikki pimeyden perilliset pois mielestään. Hän tarvitsi muuta ajateltavaa vähäksi aikaa. Alhaalla odottavalla tyttärellä oli näytettävää. Saija oli ostanut tytölle pienen vaaleanpunaisen polkupyörän. Hilluska oli niin riemuissaan, ettei Harriet voinut muuta kuin hymyillä ja kiittää Saijaa. Mutta totuus oli, että Saija oli jo ostanut Hilla-Marialle ihan liikaa tavaroita. He tarvitsisivat oman junavaunun kotiinpaluun koittaessa viikon kuluttua, jotta kaikki tavarat saataisiin kunnialla perille. Hilluska nukkui jo syötyään itsensä täpötäyteen kiinalaista ruokaa ja Saijan omatekemää vadelmatoffee-jätskiä. Harriet kaiveli aamuksi vaatteita tuolinselälle odottamaan. Hän ei ollut aamuihminen ja kaikki ajattelu aamukiireessä oli mahdotonta. Mustat farkut, oranssi kauluspaita ja oranssit kukkakorvikset. Oranssi oli Harrietin lempiväri. Huomenna olisi sitten toiseksi viimeinen luentopäivä poliisikoulussa ja Harriet oli siitä tyytyväinen. Luennointi oli hauskaa, mutta siinä olisi riittänyt jännitystä elämään ihan yksinään. Harriet jännitti mielestään ihan kamalasti julkisia esiintymisiä, vaikkei kukaan kuulemma sitä huomannutkaan 33 hänestä. "No ei kai, kyllähän mä nyt oksennukset pyyhin suupielistä pois ennen kuin hyppään lavalle" Harriet oli naureskellut asiaa Nikolle. "Jännittäminen on hyvä juttu, ilman sitä esitys on tylsä, koska et välitä siitä mitä teet" Niko oli todennut. Harriet huokaisi syvään muistolle, koska tilanne oli juuri niin nyt. Hänen ei välittänyt enää pätkääkään luennoista, juttu hakkasi takaraivossa sellaisella voimalla, ettei muulle jäänyt tilaa. Hän sai tehdä kaikkensa, että pystyi olemaan läsnä tyttärensä kanssa muutamat hetket päivästä ja että pystyi nukkumaan yönsä edes jotenkin. Mutta hänen oli pakko pystyä olemaan terävänä ja juuri se terävyys saattaisi olla avainasemassa, kun jahdattiin puolivaloilla kulkevaa verenhimoista vampyyrijoukkiota. 34 7. Niko katseli edessään mielenkiintoista paperia. Sakari Heinola. Tämä nimi oli pompannut esiin jo kolmatta kertaa. Heinola oli maahantuoja, ravintoloitsija ja ehkäpä vampyyriklaanin isä. Heinolalla oli poikkeamisbaari Huone 13 Tampereella. Niko oli värvännyt ison joukon ihmisiä avukseen tässä asiassa. Sakari Heinola oli nyt sellaisen tutkimisen alaisena, että olisi ihme, jos mitään ei löytyisi. Puhelin pirahti ja Niko toivoi soittajan olevan Harriet. Mutta puhelimen ruutu näytti tuntematonta. "Niko Nerva" hän vastasi puhelimeensa. "Meidän pitää tavata. Mä olen... olen tässä pihalla" miesääni sanoi. "Anteeksi, mutta kuka olet?" Niko kysyi ja alkoi samalla tehdä lähtöä ulos. "Olen Mikko. Lexan veljenpoika" ääni sanoi ja sulki puhelimen. Niko jäi tuijottamaan puhelintaan hetkeksi, mutta virkosi sitten takaisin hereille ja harppoi ulos. Niko ei ollut ihan varma mitä oli odottanut näkevänsä ulkona, mutta tämä oli kyllä yllätys, suorastaan järkytys. Mikko seisoi parkkipaikalla nojaten Nikon autoon ja hengitti raskaasti. Kaveri oli selvästi huonossa hapessa. 35 Mikolla oli puoliselkään asti pitkät mustat hiukset, joissa oli vitivalkoisia raitoja. Tyyppi oli kasvoiltaan lakanan valkoinen ja halkaistu kieli lipoi käärmemäisesti rohtuneita huulia. "Liekö pomo Lexan lempisukulaisia?" Niko huomasi miettivänsä ja ryhdistäytyi. "Mä olen tullut puhuun" Mikko sanoi ja tuijotti kiinteästi Nikoa silmiin. "Okei" Niko sanoi ja odotti malttamattomasti jatkoa. "Mä tunnustan. Kaikki murhat" Mikko hengähti ja kieli teki ylimääräisen kierroksen huulilla. Niko nielaisi ja näytti sitten kädellään kohti poliisilaitoksen sisätiloja. Niko toivoi Mikon puhuvan totta, mutta ei uskonut pätkääkään asian olevan niin. "Voi helkkari, Lexa saa sykärin anyways..." Niko mietti ja luotsasi horjuvaa miestä rappusiin. Mikko tarttui oikealla kädellä ulkorappusten kaiteeseen ja Niko näki tatuoinnin. Hän käänsi katseensa toiseen ranteeseen, muttei nähnyt tatuointia, vaikka hiha olikin sopivasti ylhäällä. Kun he pääsivät raput ylös tönäisi Mikko yhtäkkiä Nikoa rintaan. Niko kaatui taaksepäin ja kieri rappuset alas kadulle karjuen ärräpäitä. "Mitä helvettiä sä jätkä meinaat?" hän huusi kun kampesi itseään ylös maasta. "Ikuinen elämä" kaveri mongersi ja iski itseään kaulaan jollakin mitä oli kaivanut taskustaan. Niko yritti ehtiä hätiin, mutta verta lensi ainakin kahdesta pistohaavasta kaulalla ja näytti kuin sitä olisi tulvinut kaverin suustakin. Niko huusi ovesta apuvoimia ja soitti ambulanssin kännykästään. 36 Niko hörppi kuumaa kaakaota poliisiaseman kahviossa ja huomasi käsiensä tärisevän. Hän oli nähnyt fanaatikkoja ennenkin, mutta jokin tässä jutussa oli ainutlaatuista. Se oli pelko tai paremminkin sanottuna kauhu. Pomo oli lähtenyt kotiin nitro suupielessä ja Sanna oli lähtenyt kuskiksi. "Lexan veli on kuollut vuosia sitten sykäriin... Mikon äiti asuu jossakin eteläisessä Suomessa" Sanna oli kuiskannut ohimennen lähteissään. Puhelin pirahti ja sairaalasta ilmoitettiin Mikon kuolleen elvytysyrityksistä huolimatta. Niko ei jaksanut soittaa Harrietille vaan kirjoitti lyhyen sähköpostin. Hän oli hirvittävän väsynyt ja tahtoi kotiin nukkumaan hetkeksi. "Heinolalla oli jokin kiinteistö täällä Rovaniemellä. Siitä mä otan kyllä selvää heti huomenna!" Niko ajatteli viimeiseksi ennen kuin nukahti. 37 8. Thelma Tallqvist alias Misty Moon nauroi sydämensä pohjasta kannettavansa ruutua tuijottaen. Hyviä uutisia heille. Hyvä poika, hyvä Mikko, hän ajatteli ja silitti tummanruskeaa kissaansa, joka loikoili raukeana emäntänsä vieressä sohvalla. Sirius oli siamilainen kissa ja emäntänsä silmäterä. Thelma palasi sähköpostistaan chatroomiin nimeltä Huone 13 ja jatkoi ohjeiden antoa seuraajille. Numero 23 halusi tietää, koska hän saisi toisen tatuoinnin oikeaan käteensä. "Kulta pieni, ei saa olla niin kärsimätön! Saat tatuoinnin heti kun ansaitset sen. Heti kun juot verta kanssamme". Misty Moon kirjoitti ja tavoitteli kauniilta antiikkipöydältään tinapikaria. Pikarissa oli verta, ihmisverta. Misty Moon sulki chatin ja valmistautui ottamaan videologin pikarillisen nauttimisesta. Thelma istui kynsibaarissa ja nautti kuohujuomaa lueskellen naistenlehtiä. Joka toinen mainos lupaili ikuista nuoruutta ihmevoiteiden avulla. Hah, jos olisivat jotakin tienneet, mokomat puoskarit! Olisivat kysyneet häneltä, sillä Misty Moon tiesi sen minkä Erzebeth Bathory oli tiennyt jo 38 1500-luvulla. "Veri vanhin voitehista" oli Misty Moonin motto. Thelma katseli ulos kynsibaarin ikkunasta. Ulkona paistoi aurinko, joka oli keväisin erityisen raakaa ja iljettävää. Thelma inhosi sydämensä pohjasta kevättä, jos olisi ollut hänen päätettävissään niin kevät olisi poistettu vuodenajoista syksyn hyväksi. Syksy oli naisen lempivuodenaika, jolloin hän tunsi heräävänsä henkiin ja olevansa täynnä energiaa. Syksyn tuoksu oli kuoleman tuoksu, kun taas kevät haisi lähinnä koiranpaskalle. Kevätihmisiksi tunnustautuvat ihmiset olivat yleensä lapsellisella elämänuskolla varustettuja ituhippejä, joka oli ihmisryhmä jota Thelma halveksui eniten. Thelma nuolaisi huuliaan ja katsahti kynsiään. Pitkät ja terävät punaiset kynnet olivat ainoa oikea valinta hänelle. "Laitetaanko kukkia?" kysymykseen Thelma ei edes vaivautunut vastaamaan vaan katsahti kysyjään murhanhimoisesti. "Mokoma lerppahuulinen veripalttu" Thelma mietti mielessään ja iski hampaansa ajatuksissaan kynsienlaittajan kaulaan. Tänään jäisi tytön tipit saamatta. Hän oli käynyt täällä ennenkin, joten olisi luullut, että tavat olisivat tulleet jo tutuiksi. Ihmiset olivat kovakalloisia ja rahanahneudestaan huolimatta säälittävän usein tyhmiä. Thelma naurahti itsekseen ja ajatteli Heinolaa. Siinä oli mies, jolle raha oli tärkeintä maailmassa ja koska Sakari ei ollut ihan tyhmimmästä päästä, Thelma oli ottanut tämän apurikseen. Heinolassa oli jotakin mistä Thelma piti, mutta mies oli 39 kuitenkin vain ihminen, jonka pelon nainen saattoi haistaa. Kynnet tulivat vihdoinkin valmiiksi ja Thelma maksoi laskun ynseän oloisena. Hän tiesi olevansa kostonhimoinen muttei pitänyt itseään silti kohtuuttomana. "Silmä silmästä"-periaate sopi hänelle hyvin, eikä armo kuulunut hänen sanavarastoonsa laisinkaan. Thelma puki pitkät nahkasaapikkaat jalkaansa ja minkkiturkin ylleen. Hän katsahti peiliin hyväksyvästi ja lähti sitten taksilla kohti lentokenttää. Hän lentäisi tänään Helsingistä Rovaniemelle. "Joulupukki saa seurakseen Vampyrellan, mutta kai sinne brutaaliin pohjolaan kaksi kuuluisuutta sentään mahtuu" Thelmaa nauratti ajatus yhteiskuvasta Joulupukin kanssa. 40 9. Harriet ulvoi naurusta katsoessaan itseään peilistä. Suoraan sanoen musta goottimekko ja feikkilävärit eivät pukeneet häntä. Harriet näytti mielestään samalta kuin Peppi Pitkätossu tungettuna prinsessalookiin. "Mä näytän ihan keinotekoiselta, ihan liian läpinäkyvää touhua tämä" hän mietiskeli ääneen. "No ei mun mielestä, vaikka täytyy kyllä sanoa, että tykkään enemmän aidosta Harrietista!" Saija sanoi ja yritti estää Hilla-Mariaa kiskomasta feikkiläväreitä irti äitinsä naamataulusta. "Kuinkas sun aamuinen esitelmäs meni ?" Saija kysyi ja antoi Hilluskalle hiusharjan leluksi. "No siinähän se. Ei kukaan haukkunut pystyyn. Mutta mua jurppii itteeni se, etten oo nyt oikein terässä" Harriet sanoi ja tuskaili mustien klipsihiusten kanssa. Harriet oli tilannut taksin, sillä istuminen täpötäydessä bussissa keskustaan näissä vetimissä ei innostanut häntä yhtään. "No ainahan mä olisin voinut sanoa, että naamiaiset tai polttarit tai jotain" hän mietti mielessään. Harriet jäi pois taksista Stockan takana ja lähti sitten kävelemään kohti Nikon lähettämää osoitetta. Huone 13 41 niminen baari piti olla jossakin tässä näin. Harriet katseli ihmeissään ympärilleen. Eihän tässä ollut mitään sen nimistä paikkaa. "Mitäs ettit?" miesääni kysyi hänen takaansa yllättäen. "Hui, joo tota mä ettin Huone 13 nimistä mestaa" Harriet sanoi. "Ei sellasta oo enää" mies sanoi ja ojensi kätensä kättelyyn. "Mä olen C" mies sanoi ja hymyili vinoa hymyä, jolloin ylipitkä kulmahammas vilkahti ilkeästi. Harriet tarttui ojennettuun käteen ja sanoi olevansa H. "H niin kuin Hellu?" mies kysyi. "C niin kuin Callu ?" Harriet kuittasi takaisin. "Jaha, no joo. Mennääks tohon rokkimestaan vähän turiseen H?" mies kysyi ja hymyili aina vaan leveämmin, jolloin Harriet pongasi toisenkin hiotun ylipitkän kulmurin. "Ok" Harriet vastasi. Nickelback messusi kaiuttimista ja känniset asiakkaat hoilasivat pöydissään niin, ettei normaalilla äänellä keskustelusta tullut yhtään mitään. "Voi hitto miten mä vihaankaan näitä paikkoja" Harriet mietti mielessään. "Sanoiks jotain H?" C kysyi kumartuen eteenpäin pöydän toiselta puolelta. "Een... tai tuuminpa tässä vaan, että helkkarin hyvä meno!" Harriet vastasi huutamalla. "Joo-o. Muttei sellanen kun Huone 13:sta. Se oli ihan God. Unholy God. Ihan hirveitä friikkei siellä. Just sellasta mistä meikä tykkää. Friikeistä" C sanoi ja silmät loistivat ylisanojen kanssa kilpaa. "Niin mä olen kuullut, mutta kerro lisää" Harriet yllytti ja tarjosi lisää juotavaa. "Ei pitäis 42 juoda, mutta minkäs teet kun ei ole sisuskaluja. Mä yritin olla juomatta kun se muija, on muuten saatanan upee muija se, niin se kävi täällä puhumassa. Se teki muhun paaaaljon isomman vaikutuksen kun se ukko. Ukko oli sellanen puunaama, Saku Seiväs tai joku, eikä kuule ny siinä hyvässä mielessä, vaan sellanen mulkku se oli... tajuuks ei se mulkku ollu seiväs vaan se ukko oli seiväs?" C varmisteli silmät harittaen, että Harriet pysyi kärryillä. "Joo, kyllä mä käsitän, kerro lisää vaan" Harriet vastasi ja huokaisi sisäänpäin. Nämä tällaiset työkeikat jättivät taatusti jälkensä. Hirvittävän pitkältä tuntuneen puolituntisen jälkeen Harriet alkoi olla varma siitä, ettei C:llä ollut enää mitään uutta kerrottavaa hänelle. "Mun tarvii nyt lähtee. Kiitti seurasta" Harriet sanoi ja nousi ylös tuolilta. "Kiitti kuule sulle ittelles vaan. Sä oot jotenkin erilainen H. Pysy tommosena tyttö" C sanoi ja kankesi itsensä ylös halaamaan Harrietia. Päästyään ulos tunkkaisesta juottolasta Harriet pysähtyi kadulle hengittelemään syvään raikasta yöilmaa. Oliko Saku Seiväs Sakari Heinola ja kuka oli tämä vaikutuksen tehnyt nainen. Miksi Huone 13 oli suljettu. Harrietista tuntui, että yhtä vastausta kohti ilmaantui aina monta uutta kysymystä. Tämä juttu oli kuin tahmainen hämähäkinseitti. Harriet päätti matkustaa takaisin Saijalle bussilla, koska rooliasu oli mennyt täydestä koko illan. Bussi oli melko tyhjä, yöeläjät eivät vielä palanneet koteihinsa kaupungilta, olivat hädin tuskin vasta 43 aloittelemassa. Harrietin oli ikävä Nikoa. Hän tunsi itsensä yksinäiseksi ja jotenkin matalatehoiseksi, jos he olivat yhdessä Nikon kanssa kilpa-auto niin hän oli yksin aasi ja kärryt. Harriet sulki silmänsä ja kuunteli Metallican "Seek and Destroy"-biisin puhelimestaan, vaikka ehkä Marilyn Manson olisi sopinut paremmin tunnelmaan. 44 10. Niko ajoi navigaattorin avustamana kohti Sakari Heinolan omistamaa tonttia. Päätieltä käännyttyään hän joutui pienelle ja huonokuntoiselle metsätielle, jossa puut läimäyttelivät auton laseihin yhtenään. Niko vilkaisi metsään, joka oli tiheää ja miltei läpitunkematonta hämärän tyyssijaa. Hän nielaisi ja ravisteli kauhuelokuvat mielestään. Yhtäkkiä tie loppui kuin seinään ja edessä oli valtava huonokuntoinen lato. Niko hyppäsi ulos autostaan ja käveli lukitun ladon ohitse. Reitti oli vaikeakulkuinen ja Niko arveli, että yleensä pihamaalle kuljettiin ladon läpi. Ladon takana oli pieni pihapiiri ja vanha iso omakotitalo, jonka katolla istui muutama varis. Linnut kallistelivat päätään ja katselivat Nikoa, joka heilautti kättään. "Terve" Niko sanoi ääneen vain murtaakseen pahaenteisen hiljaisuuden. Hän käveli omakotitalon taakse ja näki kymmeniä laatikoita maassa. Käveltyään hiukan lähemmäs mies tajusi mitä katseli. Kymmeniä ruumisarkkuja, joista osassa oli kansi kiinni ja osassa se repsotti auki tai oli maassa arkun vieressä. Niko tunsi sydämensä hakkaavan ja hengityksensä kiihtyvän. Onneksi hän oli lähtenyt aamupäivällä liikkeelle, sillä illan hämärtyessä... yhtäkkiä takaa kuului rääkäisy ja Niko karjaisi pelosta vain 45 huomatakseen, että linnut olivat hajaantuneet ilmaan katolta. "Perhanan linnut!" hän manasi ja kokosi itsensä. Tarkasteltuaan hetken arkkuja ja maisemia Niko päätti lähteä takaisin kotiin. Hänellä oli epämiellyttävä olo koko kotimatkan. "Heinola" kuului puhelimesta ja Niko hätkähti. Mies tosiaan vastasi hänelle kymmenien turhien soittojen jälkeen. Niko esitti kutsun tulla poliisiasemalle kuultavaksi, eikä malttanut mieltään olla kysymättä ruumisarkuista. Tuli pitkä hiljaisuus ja Niko luuli jo miehen kadonneen puhelimen toisesta päästä. "Sä olet käynyt mun tontilla. Miksi? Onks sulla kotietsintälupa? Ja miksi olis?" mies tykitti vastakysymyksiä taukoamatta. "Kun en saanut teitä kiinni niin ajattelin piipahtaa katsomassa olisitteko mahdollisesti mökillänne" Niko sanoi muina miehinä ja kertasi kysymyksensä ruumisarkuista. "Mä myyn kaikenlaista. Ne on myyntiartikkeleita ne ruumisarkut" Heinola vastasi ja lupasi ilmaantua poliisilaitokselle viikon sisällä. Niko toivotteli mukavat päivänjatkot Heinolalle ja sulki puhelimensa. Inhottava olo ei ottanut hellittääkseen. Onneksi Harriet palaisi pian Tampereelta, hän tarvitsi Harrietin herkkiä tuntosarvia avukseen. Pomokin oli sairaslomalla veljenpoikansa tapauksen takia ja Sanna oli tolkuton hörhö kaikessa mikä liittyi alakulttuureihin, joten hän oli kaiken kaikkiaan aika yksin tässä jutussa. Niko ei 46 uskonut oikein mihinkään ennen kuin itse asian näki tai todisti, siinä mielessä hän oli kyllä Nuuskamuikkuskastia. Mutta tässä jutussa oli itsessään jo niin outoja asioita tapahtunut, ettei niitä voinut ohittaa olankohautuksella. Rituaalinomaiset murhat veren- ja silmienpoistoineen saattoivat olla varoituksia lahkon seuraajille, mutta ihmisveren juonti omilta perheenjäseniltä olikin sitten hiukan vaikeammin selitettävää. Niko oli valmis kallistumaan siihen suuntaan, että ainakin osa tästä porukasta tosiaan uskoi siihen mitä teki, mutta se ei poistanut sitä tosiasiaa, että taustalla saattoi silti olla ihan tavanomaiset vaikuttimet kuten raha ja valta. Ne tylsät ja alati toistuvat syyt hyvien tai huonojen tekojen takana. Niko käveli laittamaan kahvia ja huomasi ison lapun Sannan työpöydällä. Itse naista ei näkynyt missään. Niko käänsi lapun itseensä päin ja purskahti nauruun. Lapussa komeili kissankorkuisin kirjaimin "SHOPPAILEMASSA". Aika monet käyttivät työaikaa kauppakäynteihin tai parturiin, mutta harva sen uskalsi yhtä uhmakkaasti myöntää kuin Sanna. 47 11. Thelma istui hiljaa paikallaan. Sakari vilkuili vaivihkaa naista aurinkolasiensa takaa. Nukkuiko Thelma, hän mietti ja ajoi kohti kaupunkia lentokentältä. Sakari oli tavannut Thelman ensimmäisen kerran Tallinnassa vuonna 2008 ja paria vuotta myöhemmin he olivat törmänneet Tukholmassa, jolloin yhteistyö sai alkunsa. Sakari ei tiennyt naisen menneisyydestä mitään, vaikka oli itse tullut kertoneeksi yhtä ja toista Thelmalle vuosien varrella. Kerran hän oli asiasta avautunut naiselle, joka kuittasi koko kysymyksen historiastaan naurahduksella. "Sakari hyvä, meillä on vain tämä hetki. Menneisyys on poissa ja tulevaisuus lasissa läikkyvää vettä". Kaksipäinen hopeakäärme killui naisen käsilaukun kahvasta. "Kaksi päätä" mies mietti hiljakseen ja aikoi pitää visusti huolen siitä, että saisi säilyttää oman päänsä kaulan jatkona tulevaisuudessakin. Sakari oli ennen kaikkea liikemies ja jos hän jotain rakasti tässä maailmassa niin tuottoisia bisneksiä. Tämä bisnes oli yksi parhaista mitä hänellä oli koskaan ollut, rahallisesti, mutta muuten hän oli alkanut empiä. Mies hieraisi sänkipartaansa ja hätkähti kun Thelma alkoi yhtäkkiä puhua. "Mikä sinua vaivaa Saku? Et ole ihan oma itsesi tänään" nainen 48 sanoi ja nosti aurinkolasit silmiltään. Vihreissä silmissä oli myrkyllinen sävy. Ne olivat enemmän jonkun suoeläimen pistävät silmät kuin ihmisen. "Ei tässä mitään. Se kyttä mua vaivaa, jos joku" Sakari vastasi ja keskittyi ajamiseen. Hän oli alkanut pelätä, että muija luki ajatuksia. "Älä naurata, kyttä on vaan kyttä. Meillä on tärkeämpääkin mietittävää kuin joku vähäjärkinen maalaispoliisi" Thelma huokaisi sanat ulos suustaan ja asetti aurinkolasit takaisin nenälleen. Nainen nojautui hitaasti takaisin kiinni autonpenkkiin. "Onko klaanisodat nyt käyty. Ohitse. Petturit poistettu keskuudestamme. Ne kysymykset ovat tärkeitä, muu on roskaa" Thelma mutisi silmät kiinni. "Joo onhan ne mutta..." Sakari aloitti. "Ei mitään muttia! Puhuminen on ylimainostettua, varsinkin jos ei pysytä asiassa. Sinä haluat rahasi ja minä haluan klaanini Sakari hyvä ja niin kauan kuin nämä kaksi asiaa ovat tasapainossa... Saat elää" Thelma kuiskasi ja raapaisi kynnellään miehen kättä. "Helvetti, toi sattu" Sakari parahti kun veri alkoi virrata pitkin kättä. Verinorot uhkasivat pudota kädeltä alas auton lattialle, mutta Thelma oli nopeampi ja nuolaisi ne suuhunsa. "Keskity ajamiseen pölvästi" Thelma sähähti kun auto alkoi ajautua toiselle kaistalle. Sakari palautti auton oikealle kaistalle ja yritti rauhoittaa mielensä. Miehen sydän hakkasi lujaa ja hikikarpalot alkoivat valua ohimoilta kaulalle. Muija oli verenhimoinen peto, joka oli helvetin nopea 49 liikkeissään, luki ajatuksia ja näytti kolmekymppiseltä, vaikka passista selvisi karu totuus. Eukko oli syntynyt 1951. Thelma oli yli kymmenen vuotta vanhempi kuin hän, mutta sai miehen tuntemaan itsensä ikäkuluksi saappaaksi suurimman osan ajasta. Sakari huokaisi ja vilkaisi ensin kättään, joka ei enää vuotanut verta ja sitten naista, joka näytti taas nukkuvan. Mies siristi silmiään ja puri hampaitaan yhteen päättäväisesti. Hän ei antaisi muijan pelotella itseään. Hän oli selviytyjätyyppiä, sitä tyyppiä, joka selviytyäkseen oli valmis tekemään ihan mitä tahansa, vailla omantunnontuskia. Tapio Tervola, lempinimeltään Danny, istui aurinkotuolissa hämärällä terassilla Heinolan tilalla. Hän odotti isäntäväen saapumista malttamattomasti. Mies katsahti käsiinsä ja virnisti ylpeästi. Hänellä oli nyt himoitut tatuoinnit molemmissa käsissään ja se teki hänestä osan kuolematonta kulttia. Danny oli helsinkiläinen viihdetaiteilija, oikeastaan varsinainen jokapaikanhöylä taiteen alalla. Hän oli tanssija, tulennielijä ja stand up-koomikko, ainakin ollut. Mies kumartui ottamaan pöydältä smoothielasinsa. Jotenkin miehestä oli alkanut tuntua, että tämä elämä kultin jäsenenä vaati veronsa. Hän olikin tarkoituksellisesti hidastanut elämänsä hektisyyttä, mutta kaikkia se ei tuntunut miellyttävän. Heinola oli antanut sen suuntaista palautetta, että piti pitää kaikki langat käsissään ja 50 jatkaa takomista kun rauta oli kuumaa. Danny naurahti ääneen, sillä hän jätti Heinolan sanomiset täysin omaan arvoonsa, vain Thelman mielipide oli tärkeää. Thelma oli jumalatar Dannyn silmissä ja Heinola tämän ylimaallisen naisen räkyttävä rakkikoira. Danny oli ollut Thelman lumoissa jo vuosia ja hän oli toiminut naiselle verenluovuttajana pitkään. Ennen kuin mies oli tuntenut Tallqvistia, hän oli ollut yksi ikuisista etsijöistä, joille jokainen guruksi esittäytyvä henkilö oli ollut mahdollisuus. Nyt tämä asia nauratti Dannya, nauratti ja itketti yhtaikaa. Hän oli kumartanut lukuisia niin sanottuja pyhiä ihmisiä tunkkaisessa yksiössään Kalliossa ja lausunut kummallisia mantroja päästäkseen osaksi pyhää ketjua, ollakseen yksi helmi loputtoman pitkässä elämän helminauhassa. Mutta se kaikki muuttui kuin sormia napsauttamalla kun hän tapasi Thelman. Silloin hän tiesi, että oli tullut kotiin, eikä vain tiennyt vaan tunsi jokaisella solullaan. Se oli kuin megatonnin sähköshokki ja hän antautui vain nauttimaan tunteesta. Kertaheitolla hänen elämäänsä oli tullut tarkoitus ja tunne siitä, että hän oli elossa. Danny nosti kätensä lähelle kasvojaan ja hän jopa kuvitteli näkevänsä veren kuohuvan villisti suonissaan. Mies kuuli lähestyvän auton ääntä tieltä ja hän laski kädet alas syliinsä hitaasti. Danny sulki silmänsä ja valmistautui tapaamaan valtiattarensa. 51 12. Harriet pakkasi omia ja Hilla-Marian vaatteita matkalaukkuun. He lähtisivät huomenna illalla takaisin kotiin Rovaniemelle. He matkustaisivat yöjunalla ja heille oli varattuna oma hytti. Saija oli lähtenyt Hilluskan kanssa vielä shoppailu- ja kyläilykierrokselle. Harriet arveli, että siihen kuluisi koko päivä. Hän avasi kannettavansa ja kaivoi sieltä esiin kansion, jossa oli Tampereen poliisin suorittamia kuulusteluita koskien Huone 13-baaria ja autokolaria, jossa kuolivat Reetta Kallio ja hänen miehensä Olli. Reetta oli ollut pesulassa ja vanhainkodissa töissä. Olli oli ajanut bussia, taksia ja rekkaa. Mies oli myös työskennellyt portsarina mm. Huone 13-baarissa. Pariskunnan yhteenlasketut tulot olivat huimat, mitä ei olisi arvannut asuinpaikasta ja ulkoisesta tyylistä. Harriet huomasi pureskelevansa taas poninhäntäänsä. Ällöttävä tapa, josta olisi päästävä eroon, hän ajatteli ja heitti hiukset olan ylitse selän taakse. Yhtäkkiä Harrietin silmiin osui jotakin mielenkiintoista. Huone 13 chattiroom. Tampereen poliisi oli roikkunut siellä melkein kuukauden päivät, mutta mitään kovin raskauttavaa sieltä ei oltu löydetty. "Internet on hullujen ja rikollisten paratiisi, sairaitten mielien valtava temmellyskenttä, 52 jossa pätevät viidakon lait. Siellä me olemme ainakin kymmenen askelta jäljessä" oli Harrietin opettaja ja mentori sanonut joskus poliisikouluaikoina ja tuskin tilanne oli siitä kauheasti parantunut. Harriet vilkaisi kävijämääriä, iso luku. Sitten hän perehtyi vakiochattaajien määrään. 113. "Satakolmetoista!" hän puuskahti ääneen. Ajatus siitä, että Erikan, Reetan, Ollin, Onnin ja Mikon kaltaisia ihmisraunioita olisi sellainen määrä, oli kauhistuttava. Nämä ihmiset saattoivat painaa kolmea duunia ja olla täysin mentaalisesti hämärän rajamailla, ruokkien omalla verellään perheenjäseniään tai juoden toisten tarjoamaa veriravintoa. Ilman unta ja jatkuvan pelon alla elävinä nämä ihmiset olivat helposti ohjailtavissa toteuttamaan mitä hirveämpiä tekoja, mutta siltikin yksi asia mietitytti Harrietia. Koska nämä ihmiset olivat älyttömän hyvä rahasampo jollekin, miksi murhat. Jotain muutakin tähän täytyi liittyä kuin raha. Oliko se sitten toinen Nikon lempiaiheista, nimittäin valta, sitä Harriet ei osannut vielä sanoa. Hän odotti jo kärsimättömästi kotiinpaluuta, sillä hänestä tuntui, että kaukana Rovaniemellä olisi tämän jutun päänäyttämö, eikä hän halunnut, että Niko olisi siellä yksin. Saija soitti Harrietille, että he tulisivat Hilluskan kanssa myöhään kotiin. Harriet kaivoi jääkaapista eilisiä ruuantähteitä ja pyöräytti niistä värikkään pyttipannun. 53 Hän söi hyvällä ruokahalulla ja joi lasillisen valkoviiniä ruuan kanssa. Todettuaan, ettei telkasta tullut taaskaan mitään katsomiskelpoista, Harriet päätti ottaa nokkaunet ennen kuin muut palaisivat kotiin. Hän näki unta variksista. Linnut lentelivät kattojen yllä taivaalla ja aurinko paistoi lämpöisesti. Vähitellen unen sävy vaihtui pilviseksi ja hämäräksi. Varikset olivat laskeutuneet jollekin pihalle metsän keskellä. Linnut tepastelivat edestakaisin jotenkin häiriintyneen oloisesti ja nokkivat jotakin maasta. Harriet lipui unessa lähemmäksi nähdäkseen mitä linnut puuhasivat. Ne nokkivat ja nokkivat. Harriet yritti hätistää lintuja pois. Päästyään ihan lähelle ja kumarruttuaan alas hän näki, että linnut nokkivat maahan puoliksi hautaantunutta ihmistä. "Hus hus hus senkin hirviöt!" Harriet huusi unessa ja linnut kaikkosivat kauemmaksi tarkkailemaan tilannetta. Harriet alkoi kaivaa käsin ihmisen kasvoja esiin maasta. Linnut olivat nokkineet miehen silmät päästä. Miehen, joka oli hänelle tuttu. Harriet alkoi kiljua. Mies oli Niko. Niko ilman silmiä ja maahan haudattuna. Harriet heräsi ja säntäsi ylös sohvalta. Hänen paitansa oli hiestä märkä ja sydän hakkasi rinnassa. "Helvetti sentään" Harriet manasi ja tarttui puhelimeensa. Hän soitti Nikolle, joka vastasikin onneksi nopeasti. "Mikä hätänä Harriet?" Niko kysyi ja Harriet purskahti itkuun. Hän yritti koota itsensä, ettei Niko ajattelisi hänen seonneen kokonaan. "Näin pahaa unta" Harriet sopersi ja Niko 54 lohdutteli häntä. Niko kuulosti niin tavanomaiselta ja järkevästi omalta itseltään, että Harrietia alkoi samaan aikaan nolottaa ja naurattaa. "Sorry, että mä tälläi häiritsin sua" Harriet sanoi rauhoituttuaan täysin. "Ei kuule haittaa mitään. Mä olen lähdössä tarkastaan yhden jutun vielä tänään, mutta muuten onkin ollut aika tylsä päivä. Pomo palas saikulta ja oli kuin persiisiin ammuttu karhu, eli vahvasti oma itsensä" Niko naureskeli. "Eli kaikki hyvin ja normaalisti laitoksella siis" Harrietkin naurahti ja päästi Nikon tekemään töitään. Harriet istui vessanpöntöllä ja tuijotti tikkua. Hän ei tiennyt mitä ajatella. Hän oli puhelun jälkeen saanut ajatuksen lähteä kauppaan siltä seisomalta ja kaupasta hän oli ostanut Lontoonrae suklaata ja raskaustestin. Siinä hän nyt istui pytyllä ja tuijotti positiivista tulosta. Hän oli raskaana. Hän ja Niko odottivat vauvaa. Aivoitus tähän testin ostoon oli tullut jatkuvasta vetistelystä, mikä ei ollut ollenkaan tyypillistä Harrietille. Hän ei itkenyt usein, varmaankin liian harvoin, mutta se ei tehnyt hänestä tunteetonta ihmistä, ainakaan omasta mielestään. Toisille oli vain luonnollisempaa näyttää tunteittensa koko kirjo julkisesti kuin toisille. Myöskin värikkäitten ja todentuntuisten unien määrä oli alkanut epäilyttää Harrietia. Kun hän oli odottanut Hilla-Mariaa olivat unet olleet samanlaisia. Jotenkin sitä luulisi näkevänsä unia 55 haikaroista ja pehmonalleista, eikä hirviöistä ja sarjamurhaajista, mutta kai luonto tiesi paremmin asiat. Intuitio vahvistui raskausaikana käsikädessä paranevan hajuaistin kanssa, eikä kumpikaan ominaisuus ollut pelkästään miellyttävää. Koska hän kertoisi asiasta Nikolle. Mitä Hilluska tuumisi. Tuhat kysymystä tulvahti hänen mieleensä ja Harriet päätti työntää jokaisen kysymyksen yksitellen pois, jonnekin kauas, odottamaan oikeata hetkeä. Harriet kuuli autonovien käyvän ja hän arvasi, että Saija ja Hilluska olivat vihdoinkin kotona. Hän työnsi raskaustestitikun piiloon farkkujensa taskuun ja meni alakertaan vastaanottamaan väsyneet kyläharakat kotiin. 56 13. Niko ajoi illan hämärtyessä kohti Heinolan erämaatonttia. Kymmenet asiat pyörivät hänen päässään ja mies avasi autoradion saadakseen muuta ajateltavaa. Radiossa puitiin ilmastonlämpenemistä ja Niko vaihtoi kanavaa. Hän halusi kuulla musiikkia. RadioRock soitti Judas Priestia ja se kelpasi miehelle juuri nyt. Hän ehtisi hyvin ennen pimeän tuloa käydä tontilla ja ottaa muutamat valokuvat, vaikka Harrietin ne valokuvat olisi pitänyt ottaa. Harrietilla oli maaginen valokuvaussilmä. Päästyään pikkutielle Niko sulki radion. Kuoppainen tie ja tielle rönsyilevät puunoksat vaativat täyden huomion. Yhtäkkiä Niko oli näkevinään liikettä metsässä oikealla puolella autoa. Hän pysäytti auton ja jäi tuijottamaan synkkään metsään. Ei mitään, ei edes tuulenvirettä oksistossa. Hän naurahti ääneen ja käänsi katseensa takaisin tielle. Ihmisiä, iso joukko ihmisiä seisoi tiellä kuin tyhjästä ilmestyneinä. Niko avasi autonoven ja hyppäsi ulos autosta. "Terve, olisko Heinola paikalla. Sakari Heinola ?" Niko kysyi ja jäi odottamaan vastausta. Kukaan ei puhunut hänelle mitään, tuijottivat vain häntä karmivan hiljaisuuden vallitessa. "Tää menee just niin kun mun surkeat esitelmäni kouluaikoina" mies mietti mielessään ja 57 yritti pysyä tyynenä. "Tämä on yksityistie, joka johtaa yksityistontille, jossa on meneillään yksityistilaisuus" naisääni kuului puhuvan ja porukka jakautui kahtia naisen edestä. Niko otti pari askelta eteenpäin ja joku hänen sivullaan oleva henkilö alkoi murista. "Mä olen Niko Nerva Rovaniemen rikospoliisista iltaa" Niko sanoi ja ojensi kätensä naista kohti, jonka omituiset vaatteet ja erikoiset silmät kiinnittivät miehen huomion ensimmäisenä. "Minä tiedän kuka sinä olet, mutta sinä et taida tietää kuka minä olen" nainen naurahti ja ojensi kätensä kohti Nikoa. Samalla Niko kuuli takaansa ääntä ja hän yritti kääntyä, mutta ei ehtinyt kun isku kumahti hänen takaraivoonsa. Niko tippui maahan ja ontto nauru kaikui hänen korvissaan, kunnes hän menetti tajuntansa. 58 14. Danny katsoi surkeaa ilmestystä hämärän kopin lattialla ennen kuin veti oven kiinni perässään. "Typerä kyttä!" hän manasi mielessään ja salpasi oven huolella. Jos ne olisivat tienneet kuinka naurettavaa heidän pyristelynsä oli, mutta kun eivät tienneet. Maailman valaistumiseen olisi vielä matkaa, mutta sitä odotellessa Danny aikoi nauttia erityisasemastaan täysin rinnoin. "Mitä ihmettä me tehdään tolle kytälle?" Sakari kysyi ja kurtisti otsaansa ärtyisästi. "Me tapamme hänet tiistaina keskiyöllä täydenkuun aikaan" Thelma vastasi ja hymyili. Sakaria ei enää jaksanut ihmetyttää Thelman tyyli. Nainen sai kaikkein järjettömimmätkin ajatukset kuulostamaan loogisilta. Thelman sana oli laki ja tämän lain edessä oli turha pyristellä. Mutta Sakarilla oli suunnitelmia. Hän alkoi olla kypsää kalkkunaa tähän touhuun. Hän katsoi minkkiturkkiin verhoutunutta naista, jolla ei edes yhtä pientä hikipisaraa virrannut ohimoilta tässä kesäisessä lämpötilassa ja isoa joukkoa ihmisraunioita, joitten katseessa oli yhtä vähän inhimillisyyttä kuin poliitikon puheissa totuutta. Sakari huokaisi 59 sisäänpäin. Tämä oli ollut hauskaa ja tuottoisaa, mutta kaikki päättyi aikanaan ja nyt alkoi olla hyvästien aika. Mies tunsi Thelman katseen itsessään ja hän vaihtoi salamana ajatuksensa toisaalle. 60 15. Sunnuntai-ilta alkoi vaihtua yön puolelle. Harriet katseli nukkuvaa Hilla-Mariaa junan makuuhytissä. Saijalla oli pokka pettänyt täysin juna-asemalla heitä saattaessa ja nainen oli vollottanut niin Harrietin kuin Hilluskankin takin olkapään ihan märäksi kyyneleistä. Harriet oli saanut nipistettyä itsestään sen verran itsekuria, ettei ollut sortunut kyynelehtimään tällä kertaa. Hilluska oli ollut hiukan ihmeissään tunteenpurkauksista ja takertunut lujasti äitinsä kaulaan kiinni. Harriet asettui sängylle pitkäkseen ja yritti muistella miltä Hilla-Marian odotusaika oli tuntunut. Aluksi oli ollut aamupahoinvointia, joka ei kyllä katsonut kelloa. Hän oli oksennellut kaikkina vuorokaudenaikoina ja ollut vaipua jo epätoivoon, mutta sitten yhtäkkiä kun kolme kuukautta tuli täyteen se loppui. Loppui kuin seinään koko pahoinvointi. Kahvi oli maistunut pahalta ja korvapuustit taivaalliselta. Omenoita hän oli syönyt pienen omenatarhan verran ja raskauskiloja oli kertynyt 22. Harriet naurahti mielessään ja taputteli olematonta vatsaansa. Mitäköhän Niko sanoisi. Hänellä 61 oli kova ikävä miestä. Hän laittoi Nikolle hyvänyöntoivotuksen tekstiviestinä ja sulki sitten silmänsä. Junassa oli helppo nukahtaa. 62 16. Niko heräsi ja yritti varovasti availla silmiään. Päätä särki ja hän hapuili pimeässä takaraivoaan kädellään. Takaraivossa tuntui mahtava kuhmu. Hänet oli suljettu jonnekin pimeään huoneeseen. Pimeään ja kosteaan tilaan, jossa haiskahti vahvasti homeelle. "Tämän täytyy olla kellari" Niko mietti ja yritti nousta maasta ylös. Mutta ylös yrittäminen sai kuvottavan tunteen vyörymään koko kehon ylitse ja mies luovutti. Hän istuutui takaisin kostealle lattialle. Nikoa palelsi ja hänen oli nälkä, vaikka se tuskin olisi hänen murheistaan suurimpia. Niko tunnusteli takkinsa taskuja epätoivoisesti ja toivoi löytävänsä puhelimen, taskulampun tai edes suklaapatukan, mutta turhaan. Hänen taskunsa oli tyhjennetty kaikesta tavarasta. Niko katseli pimeää ja pimeä katseli häntä. Hän ei tiennyt kauanko oli ollut kellarissa, eikä hän tiennyt oliko yö vai päivä, mutta sen hän tiesi, että vaikeuksia olisi tulossa. Hän soimasi itseään siitä, että oli lähtenyt yksin iltaiselle valokuvausristiretkelleen ja jättänyt ilmoittamatta asiasta kenellekään. "Mähän olen ihan kuin joku juusto jostakin 63 epäuskottavasta kauhuleffasta, joku saatanan urpo" Niko tuumiskeli ja naurahti kuivasti omalle huonolle huumorilleen. Harriet olisi nauranut, hän mietti ja yksi itsepäisen tottelematon lämmin kyynel vierähti miehen karhealle poskelle. Hän sulki silmänsä ja hengitteli rauhallisesti ajattelematta mitään. Tässä olisi nyt pidettävä pää kylmänä, oli kaivettava kaikki ne hippuset zeniä ja jediä esiin mitä miehestä löytyisi. Hän tunnusti sen faktan, että yksin selviytymismahdollisuudet olivat vähäiset, mutta taistelutta hän ei tästä maailmasta lähtisi. Niko oli nukahtanut ja heräsi kolahdukseen kun ovi aukesi. Valo sattui silmiin ja mies suojasi silmiään kädellään. "Tos on ruokaa ja vettä. Syö ja juo" naisääni sanoi hiljaa. Sisälle työnnettiin lautanen ja vesipullo. Niko yritti sanoa jotain, mutta ovi paiskattiin tylysti kiinni ennen kuin hän ehti ääneen. Niko kurottautui kädellään vesipulloon päin ja osuikin siihen. Hänellä oli niin kova jano, että vesi maistui taivaalliselta. Ruokakin tuoksui hyvältä miehen nenään ja hän päätti myös syödä. Hän onnistui haromaan käsillään lautasenkin luokseen ja tunnusteli ensin mitä sillä oli. "Hampurilainen" mies tuumasi ja yritti olla ajattelematta mitä verenimijälahkon purilainen mahtoi sisältää. Hän haukkasi hampurilaista ensin varovasti näykkäisten ja todettuaan sen syömäkelpoiseksi ahmi loput suuhunsa hetkessä. Sitten hän asettui taas makuulleen 64 kostealle lattialle. "Päivä, siellä oli ollut päivä" hän ajatteli ennen kuin nukahti jälleen. 65 17. Harriet kantoi Hilla-Mariaa ja matkalaukkuaan Rovaniemen juna-asemalla kohti taksia. He ajaisivat taksilla Koskikadulle, vaikka Harriet oli ensin suunnitellut kävelyreissua kotiin. Mutta alkava tihkusade oli saanut hänet muuttamaan mieltään. "Juuri tyypillinen maanantaiaamun keli" hän mietti mielessään. Harriet yritti soittaa Nikolle, kun he istuivat taksin takapenkillä, mutta Nikon numero ei vastannut. Harriet yritti miettiä, oliko Niko puhunut maanantaista jotain erityistä, mutta hän ei muistanut. Harrietilla itsellään tämä päivä oli vapaapäivä ja hän menisi töihin vasta huomenna tiistaina. Harriet soitti sitten Sannan numeroon ja Sanna vastasi puhelimeensa. "No mitäs Manseen kuului?" Sanna kysyi ja he juttelivat niitä näitä kunnes taksi ajoi Harrietin pihaan. "No mun täytyy nyt lopetella, mutta hei ootko tietonen Nikon liikkeistä?" Harriet kysäisi vielä raahatessaan pikkutyttöä ja matkalaukkua kohti kerrostalon hissiä. "En oo nyt, koska on ollut ihan täys työ pomon kanssa tapellessa. Lexa ei oo ihan oma ittensä ollut sen veljenpojan jutun jälkeen. On kuule vielä pirullisempi kun yleensä, oikea maanvaiva ja ilmojen vitsaus" Sanna sanoi ja mainitsi vielä, että oli tilannut liloja strasseja 66 Kiinasta sellaisen määrän, jolla voisi päällystää vaikka Harrietin Toyotan. "Aha, älä edes kerro mihinkä niitä tarviit..." Harriet puuskahti ja lopetti puhelun. Oli ihanaa olla kotona, hän mietti kun hissin ovet sulkeutuivat. Harriet makoili Hilla-Marian vieressä sängyllä, kun tämä nukkui päikkäreitään. Hän oli purkanut matkalaukun ja Hilluskan repun. He olivat myös pinkaisseet kauppaan, jotta saivat täytettä jääkaappiin ja ruokakaappiin. Harriet oli jättänyt postin selauksen illaksi. Hänen ajatuksensa yrittivät lipsua raskauteen, mutta Harriet torppasi ne päättäväisesti. Hän kertoisi Nikolle kun tämä juttu olisi ohitse. Hilluska ääntelehti ja kääntyi unissaan. Harriet painoi kasvonsa tytön hyvän tuoksuisiin hiuksiin ja sulki silmänsä. Häntä väsytti ja olo tuntui mukavalta unissaan tuhisevan tyttären vieressä. Hilla-Maria piirteli olohuoneen lattialla ja Harriet kävi postinivaskaa lävitse. Hän alkoi olla huolestunut Nikosta. Ei ollut miehen tapaista olla soittamatta ja jos totta puhuttiin, Harriet oli odottanut, että mies tulisi käymään. Harriet yritti taas soittaa Nikolle, mutta kukaan ei vastannut. Harriet yritti miettiä hartaasti mitä Niko oli sanonut viimeisen puhelun aikana. Mies oli lohdutellut häntä pahan unen takia ja jutellut jotain töistä. Niko oli sanonut tarkistavansa jotakin vielä samana 67 iltana, eli sunnuntaina. Harriet toivoi, että Niko olisi huomenna aamulla töissä. Juuri nyt hän ei voinut paljon muutakaan. Aamulla Hilluska menisi tarhaan ja koska Harriet tekisi pitkän päivän aina iltaan asti, hakisi tytön tarhasta varahoitotäti Ilse. Harriet käveli keittiöön ja alkoi laitella heille iltapalaa. Hän katseli ulos hämärtyvään iltaan ja hiipivä kauhuntunne alkoi lisääntyä Harrietin rintakehällä. Hengittäminen tuntui raskaalta ja ajatukset harhailivat. Yhtäkkiä hänen mielensä kirkastui ja hän tiesi, että Niko oli vaarassa. Harriet juoksi olohuoneeseen ja kaappasi Hilluskan syliinsä. "Älä pelästy muru! Me puetaan nyt ja äiti vie sut Ilselle jo tänään. Äitin täytyy mennä etsimään Nikoa" Harriet supatti Hilla-Marian korvaan kiskoessaan tytölle kenkiä jalkaan. Ulkona oli kuulas ilma. Viileää, mutta pilvetöntä. Aamuinen tihkusade oli poissa. Harrietin auto käynnistyi yskähdellen, ihan kuin loukkaantuneena omistajansa pitkästä poissaolosta. 68 18. Harriet jätti Hilla-Marian Ilselle hoitoon ja lähti sitten itse kohti Nikon asuntoa. Kerrostalon pihassa Harriet joutui kääntämään käsilaukkunsa ylösalaisin ennen kuin löysi Nikon avaimen. "Onneksi tää löytyi, kiitos kiitos" Harriet toisteli kohti taivasta. Hän harppoi nopeasti rappukäytävään ja juoksi kolmanteen kerrokseen, missä Nikon koti oli. Harrietin sydän jyskytti ja hänen olonsa oli jotenkin huono, krapulamaisen tahmea. Hän sytytti eteiseen valot ja kumartui ottamaan kenkiä pois. "Pihkat Harriet, anna nyt niitten kenkien olla" hän kuuli Nikon äänen sanovan päässään. "Okei, okei, ei partiolaismaneereja tänään" Harriet naurahti itselleen ja käveli keittiöön. Kaikkialla oli siistiä, ihan liian siistiä. Asunto vaikutti jonkun muun kuin Nikon kodilta. "Sä olet tehnyt hyvää työtä muru" Harriet mietti ja hiveli kädellään kiiltävää keittiötasoa. "Mutta tää ei oo nyt mikään tupatarkastus, vaan jotain ihan muuta" hän torui itseään ajan tuhlaamisesta ja käänsi katseensa toisaalle. Makuuhuoneessa oli joku lappu ja kartta Nikon työpöydällä. Harriet katsoi lappua. "Sakari Heinola" luki lapussa hätäisin kirjaimin kirjoitettuna ja kartasta oli ympyröity punaisella tussilla alue. Harriet nappasi kartan mukaansa ja 69 syötti tietoja myös puhelimensa karttaohjelmaan. Hän lähtisi katsomaan mitä Sakari Heinolan tontilla olisi. Harriet ajoi ylinopeutta isoa tietä, kunnes täytyi kääntyä pikkutielle. Tie oli täynnä kuralätäköitä ja puitten oksat piiskasivat autonikkunoita. Harrietin oli pakko hiljentää vauhtia miltei kävelynopeudeksi. Hän kaivoi puhelimensa käsilaukustaan ajatuksenaan pistää viestiä laitokselle mihin oli menossa. Yhtäkkiä hän oli näkevinään jotakin vasemmalla puolella tietä. Harriet yritti laittaa puhelimensa käsilaukkuun takaisin, mutta se putosi auton lattialle. "Hitto!" Harriet kirosi mielessään ja yritti kurottaa kätensä puhelimeen, mutta juuri silloin autonrenkaat pamahtivat isoon kuoppaan ja koko auto heilahti edestakaisin. Puhelin katosi näkyvistä. Harriet pysäytti auton ja tuijotti pimeään metsään. Ei näkyvää liikettä. Harriet avasi autonikkunaa omalta puoleltaan ja kuunteli. Täysin hiljaista. Sitten hiljaisuuden rikkoi raakkuva ääni ja Harriet säpsähti. Varis lensi auton takaa ja sen siipi miltei hipoi kuskin puoleista ikkunaa. Variksia. Harriet sulki ikkunan ja väänsi autonovet lukkoon. Hän muisti kammottavan unensa. Hänen teki mieli peruuttaa autonsa takaisin päätielle, mutta hän ei voinut. Ei. Sisäinen ääni käski jatkaa matkaa, vaikka vatsassa myllersi ja hengitys kulki raskaasti. Pelon aakkoset alkoivat tulla täyteen ja niitä seuraisi 70 puhdas kauhu. Harriet puri hampaat yhteen ja laittoi musiikkia soimaan. Metallican "For Whom the bell tolls"-biisi tuntui väärältä valinnalta ja hän vaihtoi mp3-soittimestaan Whiplashin "King with the Axe"-biisin. Harriet erotti kaukaa, että tie loppui kuin seinään ja edessä olisi joku rakennus. "Helkkari" hän kirosi kun tajusi, että nyt oli jätettävä auto. Harriet pysäytti auton ja sammutti autosta valot. Silloin hän huomasi ladon takaa kajastavan jotakin. Siellä oli ehkä nuotio ja varmasti ihmisiäkin. Hän toivoi hiljaa mielessään, että kyseessä olisi sellaiset perinteiset suomalaiset kesäryyppäjäiset, joissa viina virtasi, herjaa heitettiin ja vähän kättä väännettiin. Harriet nousi ulos autostaan ja lukitsi ovet. Hän vetäisi keuhkonsa täyteen happirikasta yöilmaa ja toivoi kuvotuksen tunteen hellittävän. Harriet käveli kohti ladon oikeata nurkkaa, koska sieltä näytti kulkevan jonkinlainen polun tapainen. Hän kuuli jotain takaansa ja kääntyi katsomaan. Ihmisiä. Yksi, kaksi, kolme ja enemmänkin. "Klaania, nämä olivat vampyyrilahkolaisia, voi helvetin helvetti" Harriet mietti ja yritti näyttää ulospäin tyyneltä. Ihmiset tulivat lähemmäksi ja pysähtyivät sitten tukkien pakotien takaisin autolle. "Tervetuloa Harriet Haataja" naisääni sanoi ja Harriet käännähti äänen suuntaan. "Minä olen Thelma ja tässä ovat minun seuraajani, ystäväni ja perheeni. Minun klaanini ja huoneeni jäsenet" Thelma sanoi ja ojenteli käsiään teatraalisesti eri suuntiin. "Tulitko etsimään Sakari 71 Heinolaa vai jotakin muuta?" Thelma jatkoi puhettaan kysymyksellä. "Niko. Onko Niko täällä?" Harriet huudahti ja suu tuntui kuivalta hiekkapaperilta. "Niko Nervaa... hmm. Hyvä ajoitus ystäväiseni" Thelma totesi ja käänsi yllättäen selkänsä Harrietiin päin, jolloin ihmiset Harrietin takaa kävivät häneen käsiksi ja raahasivat häntä kiljuvana ja potkivana pitkin pihamaata. Hänet työnnettiin jonnekin pimeään kellarikoppiin ja ovi läimäytettiin kiinni. Hetkeen Harriet ei kuullut, eikä nähnyt mitään. Hän tunsi vain oman hakkaavan sydämensä sykkeen ja valtavan epätoivon tunteen. 72 19. Poliisilaitoksen sihteeri Sanna Suopunki ihmetteli sitä, etteivät Harriet ja Niko olleet tulleet töihin puoleen päivään mennessä. Mutta sitä hän ei ihmetellyt yhtään, että pomo Lexa oli myöhässä. Äijä oli alkanut käyttäytyä kummallisesti veljenpoikansa kuoleman jälkeen. Sanna huokaisi syvään ja keitti silti kahvia kaikille neljälle. "Kahvi kaunistaa, eikä sen tarvitse olla kylmää" hän ajatteli ja selaili uutta Bertta Burleski-kuvastoa. Sanna ympyröi punaisella kynällä kaikki ne vaatekappaleet, jotka aikoi tilata ja sinisellä ne, jotka tilaisi jos voittaisi pokeriringissä viikonloppuna. Onneksi Harriet tulisi takaisin, sillä tämä osasto tarvitsisi järjen valoa ja Harrietin lamppu nyt sattui olemaan osaston kirkkaimpia. Tämä vampyyrijuttu oli karmiva, mutta Sannalta herui kyllä aina hiukan sympatiaa underground kamalle ja tyypeille. Sen takia hänestä ei ollut paljon tukea Nikolle, joka oli näyttänyt eksyneeltä pesukarhulta Mikon tapauksen jälkeen. Sanna toivoi, että Harriet huolisi Nikon ja että he kaksi menisivät naimisiin. Hän ei osannut kuvitella sopivampaa pariskuntaa, kuin jalka ja korkkari. Sanna nappasi peilin pöydältään ja lisäsi pinkkiä huulikiiltoa. Huulten täyttöhoito tarvitsisi uusia pian, 73 täyteläisyys oli poissa, Sanna ajatteli ja kurtisti otsaansa. Ehkäpä hän uskaltautuisi botoxinkin maailmaan seuraavalla kauneushoitolareissullaan. Otsakurtut alkoivat muistuttaa Seppo-sedän mahamakkaroita ja se jos joku oli vastenmielistä. Sanna oli esteetikko, joka ei häpeillyt myöntää sitä. "Jos mie olisin joku nörtti-Sanna ja kulkisin risoissa sukkiksissa ja miulta puuttuisi hampaita suusta te ette kyseenalaistaisi asiaa. Se nyt vaan kuuluisi asiaan, tekisi siitä uskottavampaa. Mutta kun mie olen kaunis ja tahdon sellaisena pysyäkin niin... turpa kiinni ääliöt kun ette mitään ymmärrä!" Sanna oli ladannut mielipiteitään kehiin keskisormen säestämänä. Keskisormessa oli kylläkin kaunis kukkasormus, sinisellä safiirikivellä koristettuna. "Sannan käytöskukkanen" oli joku vääräleuka irvaillut. Iltapäivällä Sannaa alkoi jo todenteolla ihmetyttää tämä mausoleumiksi muuttunut osasto. Hän yritti soittaa vuoronperään Harrietille, Nikolle ja pomolle, mutta kenestäkään ei kuulunut pihaustakaan. Sanna otti taksin ja ajoi sillä pomon asunnolle. Hän soitti ovikelloa ja takoi nyrkillä ovea, kunnes asunnosta alkoi kuulua liikettä. "Täällä on Sanna. Tule avaamaan, ole kiltti" Sanna huuteli oven takaa. Ovi aukesi ja Lexa seisoi ovella vaaleansinisessä pyjamassaan. "Mitä?" pomo kysyi ja näytti kärsimyshedelmän ja orankin risteytykseltä 74 Sannan mielestä. "Niin mitä mitä? Miks kukaan ei ole töissä?" Sanna kysyi kiukkuisesti. "Olin tänään aamulla tähystyksessä. Peräsuolen tähystyksessä. Se lukee kyllä kalenterissani" Lexa vastasi väsyneen oloisesti ja virkosi sitten kysymään, että miten niin kukaan ei ole töissä. "Juuh, tuota anteeksi pomo, miulle sattui pieni lapsus, en katsonut kalenteria ja tuota. Näytät huonolta, tosi huonolta, mene heti takaisin lepäämään" Sanna komensi ja toivotteli mukavat päivänjatkot. "Perhanan perhana" hän manasi mielessään kun käveli bussipysäkille. Hän ei enää uskaltanut ajella taksilla laitoksen laskuun, varsinkin kun pomo tarkistaisi kulut henkilökohtaisesti tivaten syitä tuhlaamiseen. Sanna käväisi laitoksella toimistossaan vain sulkemassa tietokoneen ja kahvinkeittimen. Hän oli täysin kypsä koko päivään. Hän toivoi, että huomenna kaikki palautuisi ennalleen, vaikkakin hän kyllä sanoisi muutaman sanasen rakkauspapukaijoille, jotka ilmeisesti käyttivät pomon peräsuolentähystyspäivän lemmenleikkeihin pitkän erossa olon jälkeen. Syy saattoi olla hyvä, mutta hänelle olisi sentään voinut ilmoittaa. Sanna käveli ensin Pihka-Baarin ohitse, mutta päättikin sitten peruuttaa takaisin. Miksei hänkin voisi hiukan rillutella, kun kerran kaikilla oli sellainen päivä tänään. "Miulle yksi suolirassi pomon kunniaksi" Sanna tilasi baaritiskiltä ja kikatti päälle. 75 20. Harriet itkeä tihrusti pimeydessä. Hänellä oli niin huonot fiilikset tästä nyt. Hän ei jaksanut olla järkevä Harriet, vaan päästi tunteet valloilleen ja suorastaan huusi kauhuaan ja epätoivoaan pimeään kellariin. Oliko Niko enää elossa. Mitä hänelle tapahtuisi. Harriet oli haaveillut heistä kahdesta hääparina, ihanissa hääpuvuissaan, mutta nyt nuo kuvitelmat saivat hyisen silauksen päälleen. Löytyisivätkö he Nikon kanssa kalman kalpeina ja silmättöminä jostakin levähdyspaikalta nojaamassa käsikädessä haiseviin roskatynnyreihin. Sekö olisi universumin käsikirjoitus heitä varten. Harriet makusteli hetken itsesäälin värittämää kuvaelmaa ja sylkäisi sen sitten pois suustaan. Se ei maistunut oikealle, se ei maistunut heille. He keksisivät jotakin. Yhtäkkiä ovi aukesi ja Harriet siristeli silmiään valon tulviessa kellarikoppiin. Hänet kiskottiin rajuin ottein ylös maasta ja raahattiin taas pihan poikki kohti latoa. Oli ilmeisesti myöhä ilta tai yö. Piha oli täynnä nuotioita ja kynttilöitä. Valonlähteitä täytyi olla useita kymmeniä. Harriet katsahti pilvettömälle taivaalle ja huomasi täydenkuun 76 mollottavan siellä. Harriet raahattiin sisälle latoon, eikä juuri kukaan kiinnittänyt mitään huomiota häneen. Kaikkien katseet olivat Nikossa, joka oli kytketty kiinni ja jonka rintakehältä lähti letkuja. "Ne tyhjentävät Nikosta verta" Harriet parahti mielessään ja mietti kuumeisesti mitä voisi tehdä. "Mitä helvettiä mä voin tehdä" Harriet pähkäili ja kauhun tunteet häipyivät avuttomuuden tunteen tieltä. Niko näytti olevan kuin horroksessa, miehen pää retkahteli rinnalle välillä ja silloin Thelma sivalsi kädellään miestä kasvoihin. Lujaa. Niko huusi ja heräsi taas hetkeksi. Harriet alkoi tuntea kasvavaa raivoa. Mutta hän ei voinut tehdä mitään. Hänet oli painettu alas tuolille istumaan ja hänen kätensä oli sidottu kiinni tuolin taakse. Thelma puhui kovaan ääneen jotakin, ehkä latinaa, Harriet arveli. Väkijoukko mutisi Thelman puheen tahdissa kuin zombiejoukko hidastetussa filmissä. Jos Niko kuolisi tuohon lavalle, tulisi hänen vuoronsa, eikä kukaan voisi mitään. Harriet vääntelehti tuolissaan ajatuksen voimasta. "Oletko valmis sopimukseen neiti Haataja?" ääni kysyi hänen takaansa. Vakaa, hiljainen ja rauhallinen miesääni. Se ei sopinut tähän tilanteeseen ollenkaan ja Harriet yritti kääntyä katsomaan taakseen. Turhaan. Mies piti hänen päänsä paikallaan. "Jos vastaus on kyllä. Nyökkää. Ei mitään turhia liikkeitä, eikä edes ajatuksia. Meillä on yksi mahdollisuus. Tajuatko?" mies kysyi ja 77 Harriet nyökkäsi. "Mä irrotan sut tästä tuolista ja annan sulle aseen. Sä ammut Thelma Tallqvistin hengiltä. Yksi laukaus päähän. Oletko sä Harriet hyvä ampumaan?" mies kysyi ja Harriet nyökkäsi taas. "Hyvä" mies sanoi ja alkoi irrottaa Harrietin käsiä tuolista. "Mä katoan. Muu toiminta kuolee omia aikojaan. Te voititte" mies totesi samalla kun työnsi aseen Harrietin käteen. Harriet nousi ylös tuolistaan. Hänen päässään virtasi veri sellaisella kohinalla, että Harriet oli varma muittenkin sen kuulevan. Hän kertasi mielessään suunnitelmaansa. "Ilmaan, olkapunokseen, otsaan, ilmaan olkapunokseen, otsaan" mutta sitten hän kuuli Nikon äänen päässään. "Ei mitään partiolaismaneereja tänään Harriet!" ääni käski ja Harriet ampui käänteisessä järjestyksessä. Ensin otsaan, sitten olkapunokseen ja viimeisenä ilmaan. Thelma suorastaan lensi alas puukehikoitten varaan rakennetulta näyttämöltä ja ihmismassa alkoi kirkua ja juosta. Harriet tippui istualleen alas takaisin ja puristi rystyset valkoisena asetta kädessään. Hän veti keuhkot täyteen ilmaa muutaman kerran ja nousi sitten horjuvana ylös. Hän lähti kulkemaan kohti Nikoa ja etsiskeli katseellaan kännykkää. Lattialla lojui jonkun reppu ja Harriet kumartui kaivelemaan sitä siinä toivossa, että löytäisi puhelimen. Häneen törmättiin takaapäin ja Harriet lensi maahan mahalleen. 78 Ihmisiä säntäili sinne tänne ja meteli oli korvia huumaavaa. Harriet löysi puhelimen ja sai soitettua sillä hätäpuhelun. Sitten hän kampesi itsensä ylös ja juoksi Nikon luokse. Niko oli kylmän tuntuinen otsalta ja ihan kalpea. Harriet yritti olla itkemättä ja hän puhui Nikolle rauhallisesti. Niko ei vastannut. Näytti siltä, että mies pyörtyisi. Harriet rukoili Nikoa sinnittelemään kunnes ambulanssi tulisi. "Me saadaan vauva. Niko kuulitko, me saadaan vauva" Harriet toisteli useita kertoja. Sitten ilman varoitusta Niko tarttui hänen käteensä ja puristi kovaa ranteesta. Harriet nauroi ääneen. "Harriet" Niko sai vaivoin sanottua mutta miehen silmiin oli palautunut liekki, elämänliekki. Danny istui maassa ikivanhan kuusen juurella ja haukkoi henkeään kuin kala kuivalla maalla. Hän ei halunnut sulkea silmiään, koska silloin kammottavat kuvat Thelman kuolemasta täyttivät hänen mielensä. Se oli Thelman, kultin ja hänen loppunsa. Koko maailma roihusi Dannyn ympärillä. Miten tässä saattoi käydä näin? Ei tämän pitänyt näin loppua. Danny maisteli sanaa loppu suussaan ja huomasi sen maistuvan valheelta. Mies sylkäisi sanan ulos suustaan ja näki sylkensä kuohuvan kuin myrkky maassa edessään. Se oli merkki, hän mietti mielessään. Merkki hänelle Thelmalta, ettei hän luopuisi uskostaan. He olivat kuolemattomia ja lunastivat 79 ikuisen elämänsä kuoleman kautta koska vielä ei ollutkaan heidän aikansa. Danny kuivasi kyyneleensä hihaansa ja naurahti kuivasti. "Lakkaa parkumasta hölmöläinen. Missä on uskosi näinä vaikeina aikoina?" hän kuuli Thelman äänen päässään. Mies kampesi itsensä ylös maasta ja kaiveli sen jälkeen taskujaan etsien veistään, mutta se oli hukkunut jonnekin. "Pahus, tää täytyy tehdä nyt vaikeamman kautta" Danny sanoi ja alkoi purra rannettaan auki muristen samalla mielipuolisesti. 80 21. Niko oli viety sairaalaan ja paikka oli täyttynyt poliiseista. Muutama lehdistön edustajakin oli löytänyt tiensä tänne. Paikka ei näyttänyt enää niin aavemaiselta, mutta ilmassa se väreili silti vielä. Kymmeniä ihmisiä oli päässyt pakoon ja suurin piirtein saman verran heitä oli saatu myös kiinni. Poliisiautot täyttyivät Verisynti-lahkolaisista, joiden kuulustelut tulisivat työllistämään Rovaniemen poliisilaitosta viikoiksi eteenpäin. Thelma Tallqvist oli kuollut ja ruumis oli kuljetettu patologianlaitokselle. Harriet ei voinut ymmärtää, että nainen oli yli kuusikymmentä vuotta vanha. Hän oli ihmeissään ja pyysi varmistusta asiaan patologilta. Patologi Tuukka Roiha oli luvannut soitella Harrietille asiasta kunhan olisi päässyt tutkimaan ruumiin. Harriet käveli sisäpihan poikki metsänreunalle ja istahti kivelle. Sisäpihalla oli paljon verta maassa. Lahkolaisista osa oli yrittänyt itsemurhaa Tallqvistin ampumista seuranneen sekasorron keskellä. Harriet oli kovin väsynyt ja häntä kuvotti. Hän joutui kääntymään kohti metsää ja oksentamaan oikein antaumuksella. Oksennus korpesi sisuskaluja ja suupieliä, mutta paransi oloa. Harriet kääntyi takaisin kasvot sisäpihalle päin ja palasi ajatuksissaan siihen 81 hetkeen, kun tilanne kääntyi heidän hyväkseen. Mies oli ollut Sakari Heinola, siitä Harriet oli varma. Hän oli antanut pikkurillinsä pirulle, muttei katunut sitä yhtään. Mitään muuta ei ollut tehtävissä sillä hetkellä. Mutta sen Harriet lupasi itselleen, ettei koskaan kertoisi asiasta Nikolle. Hän ei haluaisi vierittää teon tuomaa vastuuta ja taakkaa miehen kannettavaksi. Sen hän pitäisi itsellään elämänsä loppuun asti. Harriet ymmärsi kuinka Thelman ampuminen liitti hänet kierolla tavalla yhteen veren ja synnin lahkon kanssa. Harriet istui Hilla-Maria sylissään sairaalassa Nikon sängyn vieressä. Mies oli kovin pirteän oloinen ja halusi palavasti jo takaisin kotiin. Mies höpötti kaikkea maan ja taivaan väliltä, jutuissa pyörivät yhteen muuttaminen, häät ja vauvan syntymä. Harriet tyytyi vain hymyilemään. Jos Niko olikin saanut lisää virtaa jostakin niin hän itse oli pystyssä lähinnä vara-akkujen voimalla. Harrietin puhelin soi ja hän laski Hilluskan Nikon sängylle. "Harriet" hän vastasi puhelimeensa. "Täällä on Tuukka Roiha moi. Kuule... se Tallqvistin juttu. Ruumis on jostakin syystä mädäntynyt kuin pikakelauksella. Siinä ei oo enää mitään tutkittavaa. Mielenkiintoinen reaktio, en osaa sitä nyt selittää... tulee olemaan työlästä raportoida tästä ilman että... niin no. Eipä tässä muuta, mutta palaillaan" patologi sulki puhelimen nopean 82 yksinpuhelun päätteeksi. "Mitä?" Niko kysyi ja katsoi Harrietiin kiinteästi. "Thelma Tallqvistin ruumis on maatunut silmissä pois, tutkimuskelvottomaksi. Uskomatonta!" Harriet puuskahti harmissaan. "Joo" Niko totesi vaisusti. Häntä ei huvittanut muistella naista, jolla oli käärmeensilmät ja joka oli valuttanut hänestä desikaupalla verta pois. "Heinola ilmeisesti sitten onnistui livistämään" Niko jatkoi kääntäen puheen mieheen. "Joo. Ehkä se nyt chillailee jossakin Etelä-Amerikassa Panamahattu päässään niin kuin Hannibal Lecter konsanaan" Harriet maalaili elokuvallista näkymää Nikolle. "Varmaan niin. Enpä usko, että äijästä on huolta, luulis kaiken tämän jälkeen, ettei nyt ainakaan heti rupeis uutta klaania pykään ympärilleen" Niko mietiskeli. "Toivotaan" Harriet sanoi ja alkoi pukea takkia Hilluskan päälle. "Meidän täytyy nyt lähteä, luvattiin käydä Sannan kanssa kahvilla. Mä tuun huomenna sut hakeen, jos kerta olet niin varma, että pääset pois" Harriet sanoi ja hymyili Nikolle. "Mähän lähden huomenna. Mä olen nyt boostattu pussillisilla uutta verta. Haluan ulos aurinkoon ja teidän luokse. Saikkua voin kyllä ottaa, vaikka oletko kuullut uutta laitoksen huhua? Meinaavat lopettaa meidän osaston kokonaan kun ei olla ikinä paikalla, kukaan kuulemma. Hah hah, hyvä läppä olevinaan " Niko sanoi ja irvisti. 83 22. Harriet käveli patologisenlaitoksen käytävää ja puristi tiukasti kädessään pientä minigrip-pussia. "Tää luoti on jotenkin outo, ei ihan mikään tavallinen luoti. Itse asiassa koko tapaus on aika outo. Olen tyytyväinen kun tämä keissi saadaan kirjoihin ja kansiin" patologi Roiha oli sanonut ja katsonut Harrietia silmiin. "Joo, arkunkansi kiinni, tämä on jo nähty" Harriet naurahti kuivasti ja ojensi kätensä. Hän oli sanonut vievänsä luodin ballistiikkaan tutkittavaksi, mutta todellisuudessa hän aikoi hukata sen mahdollisimman nopeasti ja sitten hän voisi vain toivoa, ettei kukaan kysyisi siitä enää mitään. Onneksi poliisilaitoksella heidän osastonsa oli varsin sekaisin kaiken tapahtuneen jälkeen, joten pikkuiset ja mitättömiltä tuntuvat detaljit unohtuisivat helposti. Harriet laittoi pussin käsilaukkuunsa ja muisti ne tuskalliset hetket ladossa. Varsin eläväiset ja värikkäät mielikuvat palautuivat täydellä voimalla hänen mieleensä. Harriet päästi irti muovipussista ja istahti rakennuksen edessä olevalle penkille. Heinolan antamassa aseessa oli ollut tasan yksi luoti ja se luoti oli lävistänyt rituaaliveitsen kanssa heiluneen Tallqvistin otsan. Seuraavat kaksi kertaa ase oli naksunut tyhjää. Harriet huokaisi 84 sisäänpäin, onneksi hän oli kuunnellut päänsä sisällä kaikuvaa Nikon ääntä ja jättänyt tekemättä oppikirjan mukaan. Se oli ollut vaikea päätös Harrietille, joka halusi pelata reilua peliä ja odotti muittenkin tekevän niin. Pomo Lexa oli palauttanut hänen oman aseensa eilen. Aseella oli ammuttu kolme kertaa ja se oli löytynyt ladosta tutkimusten aikana. Harriet saattoi vain yrittää arvata mitä oli tapahtunut. Heinolan antaman aseen, jolla hän oli Tallqvistin ampunut, Harriet hautaisi yhdessä omituisen luodin kanssa varmaan piiloon. Viileä tuulenvire tavoitti Harrietin ja hän kietoi kätensä ympärilleen kuin lämmittääkseen itseään. Hän oli ohittanut tämän murhatutkimuksen aikana sen kuuluisan virstanpylvään, jonka jälkeen mikään ei palautuisi ennalleen, samaksi enää koskaan. Hän joutuisi kantamaan yksin vastuun teostaan ja sen salaamisesta aiheutuvat seuraukset. Hän ei voisi puhua siitä, eikä hakea lohtua ja tukea kenestäkään. Harriet nousi ylös penkiltä ja lähti kävelemään aurinkoiseen kesäpäivään. Sankari vai petturi, siinäpä vasta kysymys. LOPPU 85
© Copyright 2024