Hiippakuntauutiset 2/2014
Hiippakuntauutiset / 1 Raine Haikarainen: Vain sidottu voi olla vapaa Lehden viimeinen numero Piispan toimiston tulevaisuus irjan i k k u n a s ta Raine Haikarainen Kristinusko on viestintää. Kyseleminen, kuulostelu, kysymysten Kertomusta siitä, mihin meitä kutsutaan kestäminen. ja missä olemme mukana. Ruokapöytiin kutsuminen. Viestintä on Jumalan sydänydintä, Jeesuksen viesti on aina yksisuuntainen. perustehtävä. Sanojensa takeena teko. Näin Hän päätti puolestamme Konkreettinen ja arkitoimiva. ensimmäisenä jouluna. Häpeästä hyväksyntään, Kivitaulut, profeettojen äänet ja kielletyn muistamisesta armolliseen muistoesineetkin unohtamiseen, jäivät toissijaisiksi. syrjäytymisestä sydämelliseen Tarvittiin joulu. tervetulotoivotukseen. Arvokkainta ei kerrota hallintotiedottein, Viestinnän keinot, kanavat ja säädöksin eikä budjettirivitkin muuttuvat. välillisin viestein, ”kautta rantain”. Se ei kuitenkaan muutu, Arvokkain kerrotaan kasvokkain, että jokainen kirkon jäsen ihotuntumalla. on Jumalan jouluviestinnän jatkumolla. Siitä kertoo Jumalan jouluvalinta. Tavalla tai toisella kertomassa, että Jumalan kaunein sana on Sitä jatkaa myös Jeesuksen tervetuloa. elämäntapavalinta. Kohtaaminen ja kulkeminen kaduilla, kalasatamissa ja toreilla. 2 Irja Helsingin hiippakunnan tuomiokapituli Bulevardi 16 B, 5. kerros, 00120 Helsinki Puh. 09 2340 3000 (keskus), faksi 09 2340 3050 Puhelinvaihde ja pääsisäänkäynti ovat auki klo 9–15 Työntekijöiden sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@evl.fi Kotisivu: www.helsinginhiippakunta.evl.fi Piispa Irja Askola 2340 3010 Palveluosoitteet: Piispan sihteeri Maritta Maununen 2340 3010 Piispan erityisavustaja Kaisa Kariranta 2340 3011 Tuomiorovasti Matti Poutiainen (Tuomiokirkkosrk) virkavapaalla 2340 6110 Pappisasessori Anja Nurminen (Roihuvuoren srk) 2340 5736 Pappisasessori Marja Heltelä (Tuomiokirkkosrk) 2340 6160 Yleinen asiointi, nimikirjaotetilaukset, viranhaut, koulutukset ja peruutukset: helsinki.tuomiokapituli@evl.fi Laskutusosoite: Helsingin tuomiokapituli Kirkon palvelukeskus / Kirkon keskusrahasto ++1000++ PL 378, 00026 Basware Vs. lakimiesasessori Nina Rajamäki 2340 3020 Notaari Heikki Hämäläinen 2340 3021 Toimistosihteeri/talous Anniina Himberg 2340 3022 Toimistosihteeri Ulla Aaltio (50 %) 2340 3023 Hiippakuntadekaani Reijo Liimatainen 2340 3030 Hiippakuntauutiset on Helsingin hiippakunnan tiedotuslehti. Se ilmestyy kaksi kertaa vuodessa ja jaetaan seurakuntien työntekijöille, luottamushenkilöille ja tiedottajille. Julkaisija: Helsingin hiippakunnan tuomiokapituli, Bulevardi 16 B , 00120 Helsinki Hiippakuntasihteeri (diakonia ja yhteiskunta, kansainvälinen diakonia) Päätoimittaja: Kirsti Poutiainen Raine Haikarainen, p. 09 2340 3032, gsm 040 553 9464, raine.haikarainen@evl.fi 2340 3031 Hiippakuntasihteeri (nuoriso-, rippikoulu- ja koulutyö, ympäristötyö, Hiippakuntauutiset) Raine Haikarainen 2340 3032 Hiippakuntasihteeri (lapsi- ja perhetyö, työnohjaus, työyhteisöt) Toimitussihteeri: Laura Pörsti, gsm 044 530 0441, laura.porsti@gmail.com Osoitteenmuutokset: Jaana Räntilä 2340 3033 Hiippakuntasihteeri (kansainvälinen työ) Hannu Lätti 2340 3037 Toimistosihteeri Birgitta Falenius (50 %) 2340 3034 Taitto- ja painopaikka: Hiippakuntakanttori Hanna Remes 2340 3038 Etelä-Savon Kirjapaino Oy, Mikkeli, repro@etelasavonkirjapaino.fi Ulla Aaltio, p. 09 2340 3023, helsinki.osoitteenmuutokset@evl.fi Painos: 3 200 kpl ISSN 1456-8144 Irjan ikkunasta 2 Pääkirjoitus3 Vapaus on suuri vankila 4 21 vuotta Hiippakuntauutisia 8 Kasvoilla on viesti 10 Pallo lukijalle 11 Hetken ma heilua jaksoin 12 Toimittajasta papiksi 13 Piispan toimiston väkeä 14 Tapahtuu Helsingin hiippakunnassa 15 Tapahtumia vuoden varrelta 18 Kiertokirjeiden nousu ja tuho 20 Iloa ja hyötyä seurakunnille 22 Piispan toimisto viestii kirkon perustehtävää 25 Ajankohtaista Kasvatus 28 Kansainvälinen työ 30 Kirkkomusiikki 31 Hiippakuntauutiset loppuu – viestintä jatkuu Pidät kädessäsi Hiippakuntauutiset-lehden viimeistä printtiversiota. Vuodesta 1991 lähtien ilmestyneen tiedotuslehden tilalle tulee uudistuvaa verkkoviestintää ja erilaisia sosiaalisen median sovelluksia. Ilmiö on tuttu nykyisestä mediamaailmasta. Kristilliset kirkot ovat pitkän historiansa aikana käyneet läpi lukuisia mediamurroksia. Ensimmäisten vuosisatojen suuri muutos oli siirtyminen puhutusta sanasta kirjoitettuun. Reformaation nopea leviäminen perustui puolestaan kirjapainotaidon synnyttämään kansanliikkeeseen. Myöhemmin murrokset ovat jatkuneet. Toisen maailmansodan jälkeen sähköinen joukkoviestintä nähtiin kirkkojen piirissä sekä uhkana että mahdollisuutena. Samanlaisia tuntemuksia on herättänyt parikymmentä vuotta sitten voittokulkunsa aloittanut verkkoviestintä. Hiippakunnan viestintä on vähäinen mutta omaleimainen osa kirkon viestintäkokonaisuutta. Piispanviran ympärille syntynyt hiippakunta ja sen työtä johtava tuomiokapituli edustavat maamme vanhinta julkista hallintoa. Muuttuvassa mediamaailmassa pitkä historia voidaan kokea sekä vahvuutena että ongelmana. Yleistiedon kaventuessa vanhat käsitteet eivät enää aukene ja niitä joudutaan vähintäänkin selittämään. Helsingissä on päätetty ryhtyä käyttämään sanaparia piispan toimisto kuvaamaan tuomiokapitulin toiminnallista puolta. Viestinnällisesti se korostaa entistä voimakkaammin piispan roolia. Aika näyttää, miten uusi käsite alkaa elää yleisessä kielenkäytössä. Käsitemuutos on samalla osa tulevaisuusohjelmaa, josta sisäsivuilla enemmän. Hiippakunnan viestinnässäkin kanavia tärkeämpää on toimitustyö. Siksi tässä lehden viimeisessä numerossa pääsevät ääneen sen tekijät. Heidän ja muiden viestijöiden työssä Paavalin vanhat sanat ovat edelleen ajankohtaisia: ”Ellette puhu selvää kieltä, kuinka teidän puheenne voidaan ymmärtää? Sananne haituvat taivaan tuuliin.” (1. Kor. 14:9) Kiitokset yhteisistä vuosista Kannen kuva: Raine Haikarainen. Piispan kanssa poseeraavat vas. Kalle Ratia, Aurora Pitkänen ja Toivo Pitkänen. Hiippakuntauutisten päättymiseen ajoittuu myös päätoimittajan eläkkeelle siirtyminen. Printtilehden tekeminen on haaste, jossa joutuu uusmediaa voimakkaammin sitoutumaan kirjoittamaansa. Se on ollut kokemuksena kiehtova ja kasvattava. Tällaisenaan lehden tekeminen on opettanut olennaista myös elämästä ja työnteosta. Olen kiitollinen runsaasta kahdestakymmenestä vuodesta, joina olen saanut tehdä lehteä inspiroivien yhteistyökumppaneiden kanssa. Sadoista haastatteluista ja jutuista on välittynyt elävä kuva hiippakunnan ihmisistä ja elämästä. Niissä on aina myös ollut kysymys kohtaamisesta, joka on onnistuneen viestinnän edellytys, päämäärä ja lahja. Pääkirjoitus Raine Haikarainen Sisällys 2/14 3 Teksti: Janne Villa Kuvat: Jani Laukkanen ja Pekka Leppänen Vapaus on suuri vankila 4 Hiippakuntasihteeri Raine Haikaraista viehättää kirkossa vapauden ja sidottuna olemisen jännite. Hän sanoo saaneensa suurimmat spirituaaliset kokemuksensa muodollisesti ankarassa miljöössä, johon on yhdistynyt spontaani vapauden kokemus. Tanssia, laulua, hauskaa ohjelmaa ja yhdessäoloa, hyvää juomaa ja ruokaa. Verkostoitumisen mestari Raine Haikarainen on vetänyt ravintola Kaisaniemen täyteen väkeä. Hillitty herrasmies järjestää tunnetusti kirkollisten piirien parhaita bileitä. Pimeän syksyn piristämiseksi hän piti lokakuussa ravintola Kaisaniemessä 65-vuotisjuhlat, jotka ennakoivat eläkkeelle jäämistä alkuvuodesta. Helsingin hiippakunnan kasvatuksen hiippakuntasihteeri ja Hiippakuntauutisten päätoimittaja ei pidä itsestään ylimääräistä ääntä. Silti monien arvostama mentori on vaikuttanut lukuisten ihmisten elämään ja ajatteluun. Hän on toiminut muun muassa gospelin tekijöiden ja kirkollisten viestijöiden kummisetänä. Haikarainen aloitti uransa Malmin seurakunnan nuorisopastorina, Kirkkohallituksen koulutussihteerinä ja Helsingin seurakuntayhtymän nuoriso- ja rippikoulutyön teologina. Tuomiokapitulin hommiin hän tuli vuonna 1986. Teologian tohtori on kestänyt hiippakuntasihteerinä sitkeästi kolmen piispan aikana, lukuun ottamatta paria vuotta, jotka vierähtivät median etiikasta tehdyn väitöskirjan parissa. Levoton hetken lapsi kaipaa rajoja Hiippakuntasihteerin sisään on rakennettu suuri vapauden kaipuu. ”Levottomaksi hetken lapseksi” itseään luonnehtiva mies päätyi kuitenkin, paradoksaalista kyllä, tuomiokapituliin kirkon uskolliseksi tukipylvääksi. Mikä selittää oudon yhtälön? ”Pelle Miljoona laulaa, että vapaus on suuri vankila. Tämä pitää erittäin hyvin paikkansa. Itse kaipaan vapauden ohelle kehyksiä ja rajoja. Siksi olen viihtynyt elämänpiireissä, jotka tarjoavat selkeitä rakenteita, auktoriteetteja ja käyttäytymismalleja.” ”Lentäminen on – niin kuin kristinusko – uskomattoman kiehtova paradoksi. Se on äärimmäisen kontrolloitua ja 5 säänneltyä, mutta se tarjoaa samaan aikaan mahdollisimman suuren vapauden tunteen”, teologi ja ansiolentäjä toteaa. Luther oli aikansa riippumattomimpia ja rohkeimpia edustajia, mutta hän ymmärsi, että ihmisen ratkaisuvalta on sidottu, Raine Haikarainen muistuttaa. ”Vapaus nousee siitä, että meillä on jotain, josta käsin voimme olla vapaita. Ollakseen vapaa pitää olla johonkin sidottu. Kirkkoisien mukaan se tarkoittaa yhteyttä Jumalaan, omaan itseen ja ympäröivään maailmaan, joka sisältää lähimmäiset ja luonnon.” Tiukka muoto mahdollistaa tunteiden palon 6 Yhden voimakkaimmista hengellisistä kokemuksistaan hengenmies sai tsunamin aikaan 2004, kun Haikaraiset menivät hiljentymään Berliinin tuomiokirkkoon. Papin puhe oli viileän rationaalista ja rauhallista. Messussa puhuttelivat intensiivinen hiljaisuus ja selkeä, kikkailematon liturgia. ”Sitten kanttori veti Bachin g-molli Fantasian. Se on kontrastinen, hurjan voimakas ja sisäisesti ristiriitainen teos. Tajusin, että nyt olen oman katsomukseni, uskoni ja traditioni ytimessä.” ”Koin kollektiivisen surun mutta myös sen, miten kristilliset symbolit, sanat ja tekstit sekä uskomattoman hieno musiikki pitivät yhteisöä kasassa. Sidottu muoto antoi luvan olla emotionaalisesti hillitön. Pillahdin itkuun.” Polttavassa hehkussa tai sen lähellä ei voi kuitenkaan elää kuin poikkeustilanteissa. Hengellisiä kokemuksia ei kannata yrittää tuottaa väkisin, Haikarainen huomauttaa. Messussa pitää uskoa kirkkaisiin ja mietittyihin ajatuksiin ja muotoihin. ”Levottomalle yksilölle tietyssä järjestyksessä tapahtuvat liturgiset toistot ovat tavattoman tärkeitä. Jumalanpalvelus on dramaturginen matka, syvä kuva ihmisen psykodynaamisesta kehittymisestä.” ”Saarnalta odotan älyllisyyttä, muu osuus saa liikuttaa enemmän tunteita.” Hypetys vaatii vastapainoa Kirkon kasvatustyön salaisuus on vapaana ja sidottuna olemisen jännitteessä, kasvatuksen hiippakuntasihteeri näkee. ”Kun kirkossa sitoudutaan vahvoihin ja luovuttamattomiin lähtökohtiin ja yhteinen pohja on olemassa, yksilöt voivat ilmaista vapaasti omaa itseään ja kehittää vaikka mitä avantgardea.” Luterilainen kirkko on ollut uudistuskykyinen ja etsinyt moderneja toimintamenetelmiä. Suuri yleisö ei ehkä näekään, miten kirkkomme on kyennyt kehittämään uusia tapoja olla yhdessä, Raine Haikarainen pohtii. ”Toisaalta toivon, että keskellä kiihkeää ja synteettistä kuvien ja efektien hallitsemaa maailmaa uskaltaisimme aina palata kauas yhteiseen menneisyyteemme. On tärkeää, että Raamattua ja kirkon klassisia pyhiä tekstejä pidetään häpeämättä esillä.” ”Virsissäkin on valtavaa voimaa. Niihin on tihentynyt vahvoja, universaaleja merkityksiä. Mitä enemmän meillä on sinänsä hauskaa rockhypeä ja hillumista, sitä tärkeämpää on välillä veisata virsiä ja lukea vanhoja tekstejä.” Vaarallinen taantumuksellinen Aikalaisten käsitys todellisuudesta on muuttunut sosiaalisen median reaaliaikaisen läsnäolon myötä. Nyt kaikki kommunikoivat kaiken aikaa kaikkien kanssa. ”Menneisyyden aarteista ammentaminen saatetaan nähdä vaarallisena taantumuksellisuutena. Ihmisten pitäisi muka elää vain tässä hetkessä ja tulevaisuudessa.” Tässä kulttuurisessa tilanteessa yhteisöön kasaantunut, kokemuksen tuoma viisaus ei välttämättä enää siirry seuraavalle sukupolvelle. Hiljaista tietoa aliarvioidaan, ellei sitä saada hyödynnettyä kaupallisesti. Se koetaan ehkä jopa muutoksen esteenä. ”Tapahtuu kulttuurinen katkos. Jatkuvan hypetyksen keskellä tradition siirtäminen eteenpäin on uhattuna. Monille onkin ylivoimaista ymmärtää kirkon kieltä, kristillisiä käsitteitä ja hengellistä tapaa tarkastella maailmaa.” ”Terve yhteisö kehittyy oppimalla historiastaan, kumuloituvan viisauden varassa. Sitä kertyy yritysten ja erehdysten, voittojen ja tappioiden kautta. Yhteisö kasvaa, kun tärkeimmiksi koetut asiat siivilöityvät.” Kansan Raamattuseuran rippileiri Vivamossa vuonna 1965 oli Raine Haikaraiselle (oik.) vahva kokemus. Inspiroivat keskustelut leirillä kesäisäntänä toimineen Martti Lindqvistin (vas.) kanssa jatkuivat myöhemminkin. ”Kirkon on ratkaistava, valitseeko se hetken lapseuden vai pitäisikö kokemuksen merkitys nähdä selkeämmin. Tässä puhuu nyt vanha äijä elämänsä ja työuransa loppuvaiheessa”, Haikarainen sanoo ja hymähtää. Kohtaamisia silmästä silmään Kirkon kasvatustyön vahvuus on aidossa, konkreettisessa kohtaamisessa. Esimerkiksi varhaisnuorten kerhossa, rippileirillä ja raamattupiirissä yritetään yhdessä etsiä ilmaisuja tärkeimmille asioille. On surullista, jos varhaisnuorten leirejä vähennetään säästösyistä tai rippileirin pituus lyhennetään seurakunnassa tyngäksi, alan konkarivaikuttaja korostaa. ”Nykyinen virtuaaliympäristö ja kiehtova digimaailma mahdollistavat välillisen kommunikaation, mutta ihminen kasvaa erityisesti kasvoista kasvoihin kohtaamisissa. Siirtyvän informaation määrä on valtava, kun toista katsotaan silmästä silmään ja kommunikoidaan myös ruumiin kielellä.” ”Tähän liittyy inkarnaation todellisuuden vakavasti ottaminen. Kehollisuus, fyysisyys ja lihallisuus ovat asioita, joita täytyisi pitää kirkossa entistä häpeämättömämmin esillä.” Ruumiillisuus tarkoittaa konkreettista läsnäoloa. Siihen liittyy yhtenä ulottuvuutena yhteinen ateriointi, jonka hengellinen merkitys ihmiseksi kasvamisessa on isompi kuin ajatellaankaan, Haikarainen uskoo. Esimerkiksi rippileirillä voitaisiin opetella klassisia pöytätapoja, vieraanvaraisuutta, yhdessä olemista ja nauttimista Herran lahjoista viipyilevämmällä tavalla. Tavallinen ruokailukin voidaan pyhittää. Edessä on jotain enemmän Oletko viisastunut, jos sinua vertaa siihen nuoreen Malmin pappiin? ”Kirkon on ratkaistava, valitseeko se hetken lapseuden vai pitäisikö kokemuksen merkitys nähdä selkeämmin.” ”Minusta tuntuu, että olin aika rasittava tyyppi 70-luvulla: kärsimätön ja malttamaton, emotionaalisesti jännitteinen ja levällään. Toki olin myös vilpitön.” ”Vuosikymmenet syventävät tietysti näkemystä elämästä. Ratkaiseva merkitys kasvulleni on ollut vaimollani ja rakkaimmilla läheisilläni. Perhe, ystävät ja työtoverit ovat tarjonneet sekä peilejä että hyviä esimerkkejä ja ajattelumalleja.” Aika kuluu häkellyttävän nopeasti – miehet ja naiset parhaassa iässään jäävät jo eläkkeelle. Raine Haikarainenkin on alkanut miettiä ajan nopeaa rientoa. ”Vähintään kerran viikossa käyn saunottamassa vanhaa isääni, joka oli kerran minua pidempi, suoraselkäinen ja raamikas kaveri. Nyt hän on kyttyräselkäinen ja potee muistisairautta.” Ikääntyminen nostattaa syviä eksistentiaalisia ja hengellisiä kysymyksiä teologiset perusajatuksensa ajat sitten selvittäneelle papillekin. ”Meihin on sisäänrakennettu kiusallinen tietoisuus siitä, ettei tämä näkyvä maailma riitä. Jouko Mäki-Lohiluoma sanoo Ruumiinavauslaulussaan hienosti, ettei tässä elämässä voi olla kaikki – kyllä edessämme pitää olla jotain enemmän.” ”Jotain muuta, täysin toisenlaista odotan.” Energiset eläkeläiset voimavarana Raine Haikarainen on täydessä iskussa, henkisesti ja fyysisesti. Kuinka kirkko voisi hyödyntää miehen energiaa ja ideoita jatkossa? Kirkko voisi kehittää, yliopiston tapaan, alumnitoimintaa, jossa vanhat työntekijät voivat jakaa kokemuksiaan nuoremmille, hän ehdottaa. ”Vaarana on, että vanhat muistelevat menneitä, eikä se hyödytä ketään. Parhaimmillaan monen eläkeläisen kokemuksella voisi kuitenkin olla vielä käyttöä, jos olisi järjestelmä, joka tarjoisi mahdollisuuden tulla silloin täl- löin yhteen ja olla edelleen osa työssäkäyvää porukkaa.” ”Toivon voivani säilyttää joitain vanhoista verkostoistani ja kontakteistani. Minulla on ollut paljon hienoja, yhdessä jaettuja hetkiä sekä inspiroivia työtovereita, joita en haluaisi kokonaan menettää.” Monessa mukana oleva mies tuskin kärsii tekemisen puutteesta. Työn alla on tutkimus professori Seppo A. Teinosesta. 7 Vuodesta 1993.... 21 VuOTTA HIIPPAKuNTAuuTISIA Hiippakuntauutiset tulee 74 numeron jälkeen tiensä päähän. ”Helsingin hiippakunnan tuomiokapituli siirtyy omassa tiedotuksessaan uuteen vaiheeseen. Jo oli aikakin, kuulen jonkun sanovan – ja aivan aiheesta.” Näin alkoi Hiippakuntauutisten ensimmäinen pääkirjoitus syyskuussa 1993. Kapitulin viestinnän näkökulmasta muutos oli suuri. 1990-luvulle tultaessa tuomiokapituli oli menettänyt niin sanotun vapaakirjeoikeutensa, joka oli mahdollistanut ilmaisen postiliikenteen. Sitä ennen toimistovahtimestarin keskeisiin tehtäviin oli kuulunut erilaisten koulutusohjelmien sekä osanottajakirjeiden lähettäminen. Kapitulin eteinen muistutti välillä erehdyttävästi läheisen postikonttorin etäispäätettä. Postituskaaoksen helpottamiseksi ryhdyttiin julkaisemaan hiippakunnan omaa tiedotuslehteä. Lehden syntymä oli kuitenkin enemmän sattuma kuin suunnitelma. 8 Oma lehti syntyy Silloisen tuomiorovasti Mikko Heikan tuttavapiirin kuului asiakaslehtien parissa työskennellyt Seppo Kääriä, joka ehdotti kapitulille julkaisuyhteistyötä. Ideana oli, että yhteistyökumppaneiden maksullisten ilmoitusten tukemana olisi mahdollisuus julkaista laajalevikkistä tiedotuslehteä. Lehden liitteenä oli vaivatonta lähettää kapitulin viralliset kiertokirjeet ja jokavuotinen koulutuskalenteri. Vahtimestarikin voisi keskittyä muihin tehtäviin, kun postitusrumbasta luovuttaisiin. Ajatus tuntui hyvältä, ja asia päätettiin nopeasti. Päätoimittajaksi kysyttiin ohimennen allekirjoittanutta, joka ei osannut siinä vaiheessa aavistaa, miten pitkä matka olisi edessä. Verohelpotusten toivossa ilmestymiskerroiksi sovittiin reippaasti neljä vuodessa. Kaivattuja helpotuksia ei kuitenkaan tullut – hallinto-oikeus ei tulkinnut hiippakuntalehteä arvonlisäverovapaaksi jäsenlehdeksi – mutta ilmestymiskerrat jäivät voimaan 13 vuodeksi. Lehden nimeksi mietittiin toinen toistaan hienompia suomen- ja latinankielisiä nimiä, mutta lopputuloksena oli karun yksinkertainen ”Hiippakuntauutiset – Helsinki”. Alkuperäinen taittaja Sinikka Leino kutsui lehteä kotoisasti Hiippikseksi, ja tuo nimi tulikin kapitulin sisällä pian varsinaiseksi käyttönimeksi. Hiippiksellä oli alusta alkaen kolme päätehtävää: tiedottaa työntekijöille koulutuksesta ja neuvottelupäivistä, nostaa esille ajankohtaisia teemoja sekä toimia samalla kapitulin virallisena tiedotuslehtenä. Aikaa myöten painopiste siirtyi taustoittaviin artikkeleihin ja henkilöjuttuihin. Viralliset tiedotteet siirtyivät puolestaan yhä enemmän verkkoon, kun Helsinki ensimmäisenä hiippakuntana avasi juhlavasti omat kotisivunsa vuonna 1997. KUVA (RH): Lehden ensimmäisen numeron kansikuva (TULOSSA) KUVATEKSTI: Hiippakuntauutisten ensimmäisen numeron kannessa oli Kirkon nuorisopäivien 1989 osallistujia Senaatintorilla järjestetyssä konsertissa. Alkuvuosien kokeiluja Alkuvuosien Hiippakuntauutisissa oli reipasta kokeiluhenkeä ja kolumneja. ”Ideahiippa” yritti kerätä seurakunnista luovia toimintamalleja. Hannu Honkkilan kolumni ”Käsilläsaarnaaja” kertoi kuurojen työstä ja Pirjo Salmisen ”Psalminen” puolestaan koulutustoiminnasta. Jonkin verran ihmettelyä ja käytäväkeskustelua herätti reipasotteinen pakinoitsija Tontunhiippa. Hän tuntui olevan hyvin perillä kirkon sisäpiiriasioista, mutta henkilöllisyyden tiesi vain päätoimittaja. Aikaa on kulunut sen verran, että salaisuuden voi nyt paljastaa. Hiiipan alla lymysi piispainkokouksen entinen sihteeri, sujuvasta kynästään tunnettu dosentti Hannu Juntunen. Koko ilmestymisen ajan Hiippakuntauutisten kakkossivulla on julkaistu piispan kolumni. Eero Huovinen kirjoitti ”Piispan piisiä” ja Irja Askola tähyää ”Irjan ikkunasta”. Vakio-osastoja ovat olleet niin ikään Kapitulin väkeä, Ihmisiä hippakunnasta sekä eri työalojen ajankohtaissivut. Uudistus selvensi rakennetta Helsingin hiippakunnan 40. juhlavuotena 1999 lehti uudistui. Uuden visuaalisen ilmeen loi graafikko Varpu Riihimäki, ja sama uusklassisen pelkistetty kirjasin- ja taittotyyli otettiin käyttöön kapitulin painotuotteissa ja myöhemmin myös hiippakunnan nettisivuilla. Toimitussihteerinä aloitti toimittaja Erja Saarinen, joka myös taittoi lehden. Painopaikaksi valikoitui Etelä-Savon kirjapaino, josta muodostui samalla kapitulin painotuotteiden vakiohankkija. Lehden nimi lyheni Hiippakuntauutisiksi – Helsinki tiputettiin siis pois. Samalla sisällön rakennetta selvennettiin. Jokaisen numeroon pyrittiin saamaan yksi pääjuttu, jonka kirjoittajana on useimmiten ollut toimittaja Janne Villa. Ollessani vuosina 1999–2001 tutkijana yliopistolla lehden päätoimittajina toimivat Seppo Niska ja Hans Tuominen. Laajimmillaan lehden painos oli 5 250. Se on lähetetty hiippakunnan työntekijöiden lisäksi myös luottamushenkilöille, yhteistyökumppaneille, toimittajille sekä ulkomailla työskenteleville hiippakunnan papeille. Espoon hiippakunnan syntyminen ja tiedotuksen siirtyminen yhä enemmän verkkoon vaikuttivat kuitenkin Hiippakuntauutisten sisältöön ja levikkiin. Vuonna 2005 ilmestymiskerrat supistuivat vuosittain kolmeen ja painosmäärä laski samalla 3500:een. Vuonna 2008 toimitussihteeriksi tuli toimittaja Laura Pörsti, ja samalla lehden taitto siirtyi Etelä-Savon kirjapainoon. Katse tulevaisuuteen Hiippakuntauutisia julkaistiin 21 vuoden ajan. Lehteä ehti ilmestyä kaikkiaan 74 numeroa sekä pari erillistä liitettä. Vuonna 2015 lehti ei enää ilmesty. Lehden ensimmäisessä pääkirjoituksessa syksyllä 1993 esitettiin toive, että uudistuva hiippakunnan tiedotus voisi vahvistaa mielikuvaa yhteisestä työstä ja olla samalla ”kaatamassa eri työalojen keinotekoisia raja-aitoja”. Tämä tavoite sopii hyvin myös Hiippakuntauutisten jälkeiseen viestintään. Raine Haikarainen 9 Raine Haikarainen Etelä-Savon Kirjapaino on painanut Hiippakuntauutisia vuodesta 1999. Kirjapainoa esittelee kapitulin väelle toimitusjohtaja Sanna Paavilainen. ...vuoteen 2014 Vuodesta 1993.... Kasvoilla on viesti Hiippakuntauutisten linjana on ollut antaa hiippakunnalle kasvot. Viestinnän kiinnostavuus syntyy tulevaisuudessakin ihmisistä. Kopposela ja hiippakunnan mittainen ura” sekä ”Pirkko Lehtiö, hiippakunnan ensimmäinen nainen”. Ja tuo uskomme vahvoihin henkilöhaastatteluihin on todellakin kannattanut. Monet pääjuttujen aiheet, näkökulmat ja ihmiset ovat kiinnostavia ja ajankohtaisia edelleen. Tässä muutamia. Heli Pruuki: ”Sallitaanko vammaistenkin lasten tulla?” Liisa Björklund: ”Turmeleva kasvatus vie kannustinloukkuun” Sari Kuvaja: ”Kaupunkilaisaikuisen unelmia dynaamisesta kirkosta” Risto Saarinen: ”Muukalainen ei ole siirtomaasi” Kirsi Palviainen: ”Herätkää pahvit! Kiittämättömät ja kohtuuttomat kuriin” Juhani Rajaniemi: ”Kansankirkko on väljä kuin SDP” Arkistoiduissa lehdissä jutut onneksi säilyvät. Yhteisöllisyyden palveluksessa Kasvot edellä Facebookissakin Selatessani lehtiä nyt tuntuu siltä, että moni ratkaisu on tainnut toimia. Vahvat kansikuvat koukuttavat. Ratkaisu näyttää työn todellisuutta sitä tekevien ihmisten kautta (Ihmisiä hiippakunnasta) ja tehdä tutuksi kapitulin henkilökuntaa (Kapitulin väkeä) tuntuu hyvältä. Hiippakunnan yhteisöllisyyttä on vahvistettu myös valottamalla työntekijöiden ”toista puolta”: Jari Jolkkonen, silloinen piispan teologinen sihteeri, kertoo, miltä tuntuu vaihtaa papin paita armeijan harmaisiin, ja Marko Autio paljastaa, millaista on palata hoito”vapaalta” pastorin pestiin. Juuri Hiippakuntauutiset on tiennyt kertoa, että Mikko Kuustosella ”nuorisotyöntekijä pukkaa välillä läpi”, Esa Ruuttunen ”saattaa palata papin virkaan”, KäsilläSaarnaaja saa ”messusta näppylöitä” ja että ”Suomen ja Vatikaanin suhteet ovat luottamukselliset”. Koska omaan kauteeni ovat mahtuneet niin hiippakunnan 40-vuotismuistelot kuin jakautuminen Helsingin ja Espoon hiippakuntiin on sivuilta löytynyt myös ”Juhani Printtifriikille Hiippiksen ex-toimitussihteerille lehden katoaminen on kova pala. Kasvojen merkitys toki säilyy. Modernien kanavien kautta jopa entistä vahvemmin; naamakirja vastannee (vielä) tämän päivän tarpeisiin. Tosin hiippakunnalla ei taida olla omia sivuja, Irja-piispalla sentään. Silti jään kaipaamaan paperin rapinaa. Erja Saarinen Hiippakuntauutisten toimitussihteeri 1998–2008 Jani Laukkanen 10 Kun tänä päivänä puhutaan tehokkaasta ja vaikuttavasti viestinnästä, yksiselitteisin ohje on: Anna sille kasvot. Uusihan tuo oivallus ei ole. Aloittaessani työt Hiippakuntauutisten toimitussihteerinä vuonna 1998 pääsin heti tekemään päätoimittajan kanssa lehtiuudistusta. Tavoitteemme oli kehittää Hiippiksen visuaalisuutta ja graafista ilmettä, luettavuutta ja ”lehtimäisyyttä”. Päätimme satsata ulkoasuun ja kuvien laatuun, selkiyttää palstajakoa ja panostaa tekstien editointiin. Yksi merkittävimmistä linjauksista oli kuitenkin tämä: väheksymättä aviisin merkitystä tapahtumauutisten, ilmoittautumisohjeiden ja yhteystietojen väylänä halusimme tehdä siitä myös kiinnostavan. Tässä uskoimme yhden vahvan, ajankohtaisen pääjutun – henkilöhaastattelun! – kantavuuteen. Halusimme antaa hiippakunnalle kasvot. Erja Saarinen työskentelee nykyään Seurakuntien Lapsityön Keskuksen tiedottajana. Pallo lukijalle Kun painettu lehti haudataan, sosiaalinen media korvaa. Siellä lukija pääsee usein toimitussihteerin hommiin. Minulla on punainen tussi. Sillä olen viisi vuotta tehnyt korjausmerkintöjä Hiippakuntauutisten vedoksiin, kun ne reilua viikkoa ennen lehden ilmestymistä kopsahtavat postiluukustani sisään. Kaiken korjattuani soitan taitosta ja painosta vastaavalle Mari Riepposelle Etelä-Savon kirjapainoon puhelun, joka helposti kestää tunnin: ”Sivulla viisi on toisen palstan neljännellä rivillä turha pilkku…” Hiippakuntauutisten toimitussihteerinä huolehdin, että tekstit ovat sopivan mittaisia, helppolukuisia ja että niissä on mahdollisimman vähän turhaa. Pyrin takaamaan lukijalle häiriintymättömän lukukokemuksen. Ennen punaista tussia olen lukenut jokaisen lehden jutun jo moneen kertaan ja kysynyt aina: Mikä on tämän tekstin tarkoitus? Mitä kirjoittaja haluaa sanoa? Voisiko asiaa kirkastaa? Usein on voinut. Kirkkaus vaatii hiomista Aikasyöpöt kuriin Hiippakuntauutiset on pieni lehti eikä sillä ole päätoimittajan lisäksi ollut vakituista toimitusta, mutta siinä on 11 Laura Pörsti Hiippakuntauutisten toimitussihteeri 2009–2014 Raine Haikarainen Olen 33-vuotias ja sitä ikäluokkaa, jossa vielä on printin lukijoita mutta toisaalta niitäkin, jotka jo lukevat kaiken ruudulta. Meille ei enää tule painettua Hesaria. En osaa itkeä printin perään. Se, millaiselta alustalta luen artikkelin, ei ole minulle tärkeää. Sen sijaan olen huolissani lukemani laadusta. Ajattelun on oltava kirkasta, jotta teksti voi olla hyvä. Se vaatii usein sitä, että juttu on moneen kertaan luettu ja punnittu ennen julkaisua. Nettimaailmassa tahti on kova. Verkkolehdissä yhtä hyvin kuin blogeissa teksti täytyy julkaista niin nopeasti, että se on usein ehtinyt vain yksien silmien läpi. Seurauksena on ajankohtaisen nokkeluuden ohella paljon ajatusvirheitä, omituisuuksia ja kielellistä löperöyttä. Toimitussihteeri on lehtien toimituksissa ollut se, joka viimeistään kysyy tyhmät kysymykset: Tarkoititko varmasti tätä? Onko kyseessä todella Nazisin taistelu eikä taistelu natseja vastaan? Verkossa toimitussihteerin roolissa on yhä useammin lukija. panostettu ammattilaisten kirjoittamiin henkilöjuttuihin ja ammattimaiseen editointiin. Se saattaa olla mennyttä maailmaa, mutta oma arvonsa sillä on. Kun viestintä on lehden sijasta pirstaloituneena verkossa, paljon enemmän vastuuta jää lukijalle. Nykylukija onkin fiksu ja koulutettu. Hänellä on toivottukin vapaus valita, millaisia (vaikka nyt hiippakunnallisia) viestejä hän haluaa seurata. Lukijan rooli uhkaa kuitenkin käydä työlääksi. Valtavasta tulvasta informaatiota – Facebookista, Twitteristä, verkkosivuilta ja blogeista – on valikoitava olennainen. On oltava kaiken lukemansa kohdalla valppaana: onko tämä lähde luotettava, onhan faktat tarkistettu? Usein ne täytyy kaivaa vielä itse alkuperäislähteestä, jos tietoa aikoo käyttää. Kaikki tämä vie paljon aikaa. Huomaan, että ainakin minun tekee nykyään toistuvasti mieli laittaa kaikki toosat kiinni. Sirpaloitunut tieto on moniäänistä ja kiinnostavaa mutta myös tuskallisen monimutkaista ja hajallaan. Me tulevaisuuden lukijaeditorit joudumme opettelemaan uuden tavan priorisoida ja lukea mediaa, jotta se ei haukkaa kaikkea aikaamme. Siinä on tekemistä. Siksi taidan vielä säästää sen punaisen tussin. Kaiken varalta. Laura Pörsti on vapaa toimittaja ja kustannustoimittaja. ...vuoteen 2014 Vuodesta 1993.... Hetken ma heilua jaksoin Kirkollinen media on isojen haasteiden edessä. Myös freelancetoimittajien elinkeino on murroksessa. 12 Suomessa on ilmestynyt kristillisiä lehtiä suhteellisesti enemmän kuin missään muussa maassa. Koko 1900-luku oli painetun sanan kasvua. 2000-luvulla kasvun aika on ohi ja taantuminen tosiasia. Tilattavat kristilliset lehdet ovat olleet jo vuosia vastatuulessa levikkien pienentyessä. Kirkollisverovaroilla kustannetut seurakuntalehdetkin harventavat julkaisutahtiaan ja keventävät sisältöään säästöpaineissa. Niin kuin lehdet putoavat puusta syksyllä, kuolevat kirkollisetkin lehdet näinä aikoina: Kristillinen Kasvatus; Tampereen, Kuopion ja Helsingin hiippakuntalehdet… Viestinnän painopiste siirtyy printistä virtuaalipuolelle. Ajan hermolla valppaasti liikkuvien kirkollisten toimittajienkin pitää pian varmaan mennä sinne someen – Facebookin, blogien, Twitterien ynnä muiden vieraskielisten käsitteiden sekaan – kyetäkseen seuraamaan, mistä (virtuaali)maailman ihmisten elämänmenossa on kysymys. Kiinnostus ihmiseen pysyy Alkuvuosina kaverit kyselivät, koska siirryn ”kunnon lehtiin”. Kaikki tolkullinen työ on kuitenkin käsittääkseni yhtä arvostettavaa. Minulle on sama, kirjoitanko juttuni pienivai isolevikkiseen lehteen. Kristillinen media tarjoaa ainakin mahdollisuuden käsitellä oman alan ydinasioita. Vapaakin toimittaja voi kokea olevansa kirkon palveluksessa, pohjimmiltaan kristinuskon sanoman välittäjänä. Vapaaehtois- tai taksvärkkityöhön ei ole enää perheellisellä varaa. Tähän saakka keikkaa on onneksi pukannut niin paljon kuin on jaksanut painaa. Hiippakuntauutisia oli hienoa tehdä siitä syystä, että viisas ja avarakatseinen päätoimittaja Raine Haikarainen antoi aina kiinnostaviin juttuideoihinsa selkeät ohjeistukset ja konseptit – ja niiden puitteissa mahdollisimman paljon vapautta työn toteuttamiseen. Nuorelle ja vapaalle sielulle sellainen toimintatapa sopi mainiosti, vaan aikansa kutakin. Janne Villa Hiippakuntauutisten avustaja 1999–2014 Janne Villa Psyykeltään sangen joustavat freelancerit ovat onneksi tottuneet selviämään epävarman elinkeinonsa murroskohdista. Tulevaisuutemmekin on valoisa. Pienistä eläkkeistä tai vanhustenhoidon kurjasta tilasta ei tarvinne kärsiä yhtä paljon kuin muiden, toimittajat kun kuolevat tavallista nuorempina. Itse hajautin riskiä käymällä työn ohessa reilu kolmivuotisen psykoterapeuttikoulutuksen. Vaikka teen vasta vain pari päivää viikossa terapeutin töitä, en ole enää aivan avuton median murroksen edessä vaan voin vaihtaa tarvittaessa kokonaan alaa. Kirkolliseen mediaan tulin tuoreena teologian ylioppilaana, opiskelijoiden kristillisen kulttuurilehden Etsijän päätoimittajaksi. Sittemmin olen tehnyt keikkoja parhaimmillaan noin 30 kristilliselle taholle vuosittain. Minua ovat kiinnostaneet etenkin ihmiset, kristinusko, kulttuurin ilmiöt ja taiteet. Ehkä eniten on inspiroinut pohtia ihmisenä olemisen haasteellisuutta, elämistä selviytymisen taitoa ja spiritualiteettia. Olen saanut kirjoittaa Hiippikseenkin juttuja mielenkiintoisista tyypeistä ja teemoista. Vapaana kirkon palveluksessa Janne Villa on vapaa toimittaja, kirjailija ja terapeutti. Toimittajasta papiksi Siinä missä toimittaja haluaa kertoa totuuden kaikille, pappi ei välttämättä saa kertoa kuulemaansa kenellekään. Töissä on paljon myös samaa. sikon! Lisäksi mukana on usein epämukava vaatimus kysyä sellaista, mitä haastateltava ei heti halua kertoa. Kävelen pitkin hautausmaan poikki vievää hiekkatietä. Käsissäni on kukkalaite, jonka kantamiseen omaisten kädet eivät riittäneet. Pian arkku lasketaan paikoilleen ja jätetään viimeiset tervehdykset. Auto pysähtyy liikennevaloihin. Istun kuskin vieressä sylissäni valtava siniseksi kuorrutettu kermakakku, jossa lukee ”Usko hyvän tekemiseen”. Seurakuntavaalitempauksessa yksi kakku on jäänyt yli, ja nyt sitä viedään isoskoulutukseen syötäväksi. Pidän hartautta Perhepäivän osallistujille. Näytän kuvaa avaimesta ja puhun siitä, kuinka Jeesus seisoo ovella ja kolkuttaa. Kesken kaiken neljävuotias pyrähtää luokseni ja haluaa, että puhallan hänen kipeää leukaansa. Puhallan ja jatkan puhetta. Kuka tulee kohdatuksi? Toimittajan pitää haluta kertoa ennen kaikkea totuus. Papin pitää haluta kuulla ihmisen totuus. Sitä hän ei koskaan kerro eteenpäin. Yhteinen motivaatio molempien työnkuvien syväkerroksissa voi olla toive siitä, että maailmasta tulisi parempi paikka ja että (Jumalan) rakkaus saisi sijaa. Papille olennaista on se, että ihminen lähtee kohtaamisesta kohdattuna. Toimittaja miettii juttunsa vastaanottajia: Tulevatko he kohdatuiksi? Välittyykö oikea tieto ja oikea tunne? Töissä on kuitenkin paljon samaa. Sekä toimittajan että papin pitää olla loputtoman kiinnostunut ympäröivästä maailmasta. Molempien pitää jaksaa rasittavuuteen asti kuulla omaa ääntään väsyneinäkin päivinä. Muuten työ käy tympeäksi. Onneksi kerta toisensa jälkeen saa huomata, että tarinoissa piilee eläväksi tekevä totuus. Kuuntelijan roolissa 13 Laura Mäkelä Hiippakuntauutisten avustaja 2001–2014 Markku Pihlaja Olen ollut pappi kohta puoli vuotta. Sitä ennen työskentelin toimittajana vuosikausia. Hiippakuntauutisiin olen kirjoittanut vuodesta 2001. Uuden työn erottaa vanhasta konkreettisuus: hiekka, joka valuu arkun pintaa pitkin, kastevesi töyhtöisellä päälaella, voileipäkakku, joka papin pitää aloittaa, vaikka vieressä istuu 90-vuotias. Toinen ero liittyy näiden ammattien syvimpään ytimeen: kohtaamiseen, keskusteluun, kysymiseen ja kuuntelemiseen. Papille voi käydä niin, että ohikulkijan kanssa vaihdetut pari tuttavallista sanaa vievätkin pitkään keskusteluun. Siinä ihminen kertoo elämäntarinansa, kipeimmät kokemuksensa ja tuoreimmat haavansa. Kun tällainen kohtaaminen sattui minulle viimeksi, koin vahvasti, että tärkein tehtäväni oli osoittaa empatiaa – ei imelää tai yliymmärtävää reagointia vaan rauhallista hyväksyntää sille, että kaikki mitä tulee sanotuksi saa tulla sanotuksi. Kun taas toimittaja kohtaa ihmisen vaikkapa henkilöhaastattelua tehdessään, tilanne on yhtä lailla latautunut, kuunteleminen on yhtä lailla tärkeää, mutta tavoite on aivan eri. Haastateltavasta pitää saada irti mahdollisimman puhutteleva tarina. Vaikka olen lukemattomia kertoja toimittajana osoittanut empatiaa haastateltavalle, se on kuitenkin toissijaista. Haastateltavan elämäntarinaa kuunnellessa lehtijuttu on koko ajan mielessä: Ahaa, tästä kommentista saa hyvän ot- Laura Mäkelä työskentelee vs. seurakuntapastorina Porvoon suomalaisessa seurakunnassa. Hän on virkavapaalla Kotimaalehdestä. ...vuoteen 2014 Raine Haikarainen Väkeä toimiston P i i s pa n Helena Rummukainen Arkistoaarteiden vaalija Helena Rummukainen aloitti lokakuussa piispan toimiston määräaikaisena arkistotyöntekijänä. Hänen tehtävänsä on järjestää tuomiokapitulin arkistoa. 14 Mistä tulet? Tulen piispan toimistoon Malmin seurakunnasta, jossa olin määräaikaisena arkistonhoitajana lähes vuoden. Olen opiskellut arkistolaitoksessa asiakirjahallinnon ja arkistotoimen peruskurssin ja perustutkinnon sekä Turun yliopistossa asiakirjahallinnon opintokokonaisuuden. Niiden antamin tiedoin olen työskennellyt kirkon arkistojen parissa Kirkkohallituksessa ja Helsingin seurakunnissa vuodesta 2007. Mikä viehättää arkistotyössä? Arkistotyössä olen samaan aikaan menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden palveluksessa. Tehtäväni on itsenäinen mutta tarjoaa yhteistyötä vastuutyöntekijöiden kanssa. Työ on osittain konkreettista asiakirjojen läpi käymistä, mutta luovuuttakin saan käyttää. Arkiston järjestämiseen on kolme syytä: Järjestetyn aineiston käyttö on helppoa, ja tilaa tarvitaan vähemmän. Joitain asiakirjoja on säilytettävä oikeusturvan takia. Lisäksi talteen saadaan tiedettä ja tutkimusta varten tietoja nykyisestä kirkollisesta elämästä ja kulttuurista. Tuntuu hyvältä, kun olen aloittanut työn sekavasta mappikokonaisuudesta ja lopulta saanut valmiiksi siistit, yhtenäiset kotelorivit. Onko kapitulin arkistossa jotain erityistä? Notaari esitteli käsittelyä odottavat hyllyt ja sanoi rohkaisevasti: ”Nämä ovat kaikki vaikeita.” Siis luvassa on paljon pohtimista ja runsaasti mahdollisuuksia luovalle ajattelulle. Kiinnostava pieni kokonaisuus on esimerkiksi pyhäkoulu: 1960–1970-luvulta toimikunnan pöytäkirjoja, kirjeenvaihtoa, seurakuntien toimintakertomuksia ja pastoraaliseminaarin seminaaritöitä sekä pari kansiollista tuoreempaa pyhäkoulutavaraa. Miten tieto säilyy digimaailmassa? Paperiarkisto säilyy, ellei sitä nimenomaan hävitetä. Sähköinen arkisto häviää, ellei sitä nimenomaan säilytetä. Paperiarkiston säilyttäminen vie paljon tilaa, mutta sähköisen arkiston säilyttäminen vaatii paljon ylläpitämistä ja päivittämistä. Sähköinen asianhallinta on tulossa seurakuntiin, mutta kirkolla ei vielä ole lupaa pelkästään sähköiseen arkistoon. Paperia kertyy vielä kauan. Mitä seurakuntien arkistojen hoidossa pitäisi erityisesti ottaa huomioon? Suomessa päätetään jo ennakolta, mitkä asiakirjat kuuluvat määräaikaiseen ja mitkä pysyvään säilytykseen. Jokainen organisaatio laatii yksityiskohtaisen arkistonmuodostussuunnitelman, joka ohjaa tiedon talteenottoa. Arkistonmuodostussuunnitelma kannattaa pitää ajan tasalla ja toimia vuosittain sen mukaisesti. Silloin ei pääse kertymään suuria määriä järjestettäviä papereita eikä papereiden kohtaloa ei tarvitse miettiä. Hyvä suunnitelma antaa selkeät ohjeet. Rainen lähtökahvit 18.12. Malleja yhteisöelämään Päivien rakenne: 9.30 Aamukahvi 10.00 Aamurukous 10.30 Mikä Iona-yhteisö on? Ionan spiritualiteetti 12.00 Päivärukous 12.30 Omakustanteinen yhteinen lounas n. 10 euroa. 13.30 Miten elää yhteisöelämää tänä päivänä? Yhteisöelämän historiaa Suomessa, puheenvuoroja ja kokemuksia yhteisöelämästä, mitä voimme oppia Ionan mallista? 16.00 Messu/rukoushetki Kaikki rukoushetket ja messu vietetään Ionan tapaan. Katso lisätietoja: www.iona.org.uk ja www.ionabooks.com. Tulkkaus järjestetty. Ilmoittautuminen: Kirkon työntekijöiden ilmoittautumiset 27.2.2015 mennessä sähköisen koulutuskalenterin kautta, jonne on linkki kotisivuilta www. helsinginhiippakunta.evl.fi. Lauantain osalta ilmoittautumiset 27.2.2015 mennessä osoitteeseen toimisto@tuomasmessu.fi. Lisätiedot: Jaana Räntilä, jaana.rantila@evl.fi, 040 823 78 08 Järjestäjät: Hiljaisuuden Ystävät, Tuomasyhteisö, Helsingin seurakuntayhtymä, Helsingin ja Espoon hiippakunnat, Kirkkohallitus Hengellisen ohjauksen päivä Elimäellä,Tolkkilan kartanossa 21.5.2015 Hengellisten ohjaajien ensimmäinen tapaaminen Suomessa! Koulutuspäivään osallistuja hahmottaa hengellisen ohjauksen erityisluonnetta ja saa tukea omaan tehtäväänsä hengellisenä ohjaajana. Mukaan kutsutaan retriitinohjaajia, ignatiaanisia retriitinohjaajia ja hengellisiä matkakumppaneita. Koulutuspäivä on tarkoitettu kaikkien hiippakuntien työntekijöille ja seurakuntalaisille, joita hengellinen ohjaus kiinnostaa. Hengellisen ohjauksen asiantuntija, Henry Morgan Englannista osallistuu koulutuspäivän ohjelmaan. Koulutuspäivän jälkeen alkavat Kouvolan Kirkkopäivät 22.–24.5.2015 – reissut kannattaa yhdistää. Päivän osallistumismaksu on 25 euroa, johon sisältyy bussikuljetus Kouvolan keskusta – Tolkkilan kartano – Kouvolan keskusta sekä lounas ja kahvit. Päivän aloitus- ja lopetusajat ilmoitetaan myöhemmin. Tiedustelut: Sirkka-Liisa Raunio, sirkkaliisa.raunio@hiljaisuudenystavat.fi, p. 045 343 0200 Ilmoittautuminen: 31.3.2015 mennessä, senja.makela@evl.fi Järjestäjät: Mikkelin Hiippakunta ja Hiljaisuuden Ystävät ry H i i P Pa k u n n a s s a Iona-seminaari 13.–15.3.2015 Helsingissä, Agricolan kirkossa Iona-yhteisön johtaja, Rev´d Peter Macdonald ja FT Lesley Orr tulevat Helsingin hiippakunnan vieraiksi maaliskuussa 2015. Viikonlopun aikana tutustutaan yhteisön kantaviin teologisiin ajatuksiin: ekumeenisuuden, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja hengellisyyden yhdistämiseen. Vietämme jumalanpalveluselämää yhteisön hengessä ja sen tuottaman materiaalin pohjalta. Pe 13.3. klo 10–17 ”New ways to touch the hearts of all” Agricolan kirkossa on erityisesti kirkon työntekijöille suunnattu päivä, jolloin esillä on mm. yhteisön asema ja vaikuttavuus kirkossa sekä yhteisön säännöt ja tuki jäsenten elämään kristittyinä. La 14.3. klo 10–17 ”Voiko elämää ja hengellisyyttä yhdistää?” Agricolan kirkossa on kaikille kiinnostuneille suunnattu päivä, jolloin esillä on mm. yhteisön merkitys elävän kristillisyyden tukena sekä sosiaalisen oikeudenmukaisuuden kysymykset. Su 15.3. klo 18 Peter Macdonald saarnaa Tuomasmessussa Agricolan kirkossa. Hiippakuntasihteeri Raine Haikaraisen viimeinen työpäivä ennen eläkkeelle jäämistä ja sitä edeltäviä lomia on torstaina 18.12.Työpäivän ja -uran päätteeksi on tarjolla kahvia klo 14–16 tuomiokapitulin tiloissa, os. Bulevardi 16 B, 5. krs. Pyydämme ilmoittautumista etukäteen perjantaihin 12.12. mennessä osoitteeseen helsinki.tuomiokapituli@evl.fi. Lämpimästi tervetuloa! t a Pa H t u u H e L s i n G i n Yhteiset 15 Kauko Niemi Hiippakuntakanttorin virka kokopäiväiseksi Työnohjaajien koulutuksellinen aamupäivä To 19.3.2015 klo 8.30–12 Seurakuntien talossa, Kolmas linja 22 B. ”Dialogisuus työnohjauksessa” osa 2. Ilmoittautumistiedot ja tarkempi ohjelma lähetetään sähköpostilla työnohjaajille vuoden 2015 alussa. 16 TOP 10 -ohjaajakoulutus 5.–6.3.2015 Helsingin hiippakunnan tuomiokapitulin koulutustilassa (Bulevardi 16 B, 5. krs) Koulutus on tarkoitettu ensisijaisesti niille ohjaajille, joiden seurakunnissa on eri kirkollisten alojen opiskelijoita työssäoppimisjaksolla (TOP 10 -seurakunnat). Koulutukseen voivat kuitenkin hakeutua kaikki ohjaamistoiminnasta kiinnostuneet tai sitä jo tekevät kirkollisten alojen työssäoppijoiden ohjaajat, myös työhön perehdyttäjät. Koulutus kehittää omia ohjaamistaitoja ja auttaa sisäistämään ohjaavan työotteen. Se sekä esittelee että antaa valmiuksia niveltää hengellinen ohjaus osaksi ohjaamistoimintaa. Koulutus toimii parhaiten, jos kaikki saman seurakunnan ohjaajat osallistuvat koulutukseen ja kehittävät tiiminä moniammatillista ohjaamisosaamista sekä luovat yhteisiä ohjaamisen tavoitteita ja käytänteitä. Kouluttajina toimivat Hannu Pöntinen, Mika Nurmi ja Jaana Räntilä. Ilmoittautuminen kirkon koulutuskalenterin kautta. Koulutus järjestetään Helsingin ja Espoon hiippakuntien yhteistyönä. Lisätiedot: jaana.rantila@evl.fi, p. 040 823 78 08 Hiippakuntakanttori Hanna Remeksen toimi on muutettu kokopäiväiseksi. Hanna on vuoden virkavapaalla Suomen Kirkkomusiikkiliitto ry:n osa-aikaisesta toiminnanjohtajan tehtävästään ja keskittyy nyt hiippakunnan jumalanpalveluselämän, kirkkomusiikin sekä vapaaehtoistoiminnan kehittämiseen. ”Työhöni kuuluvat erityisesti niiden jumalanpalvelusten ja messujen valmistelut yhdessä seurakuntien kanssa, joissa piispa on mukana. Samoin osallistun papiston ordinaatio- ja muiden työntekijöiden orientaatiokoulutukseen. Pidän myös yhteyttä kirkkomuusikoihin ja suntioihin”, Hanna kertoo. Näiden tehtävien lisäksi monitoiminainen on aloittanut kirkon konsulttivalmennuskoulutuksen sekä johtaa kolmea kuoroa. Toimistosihteeri Ulla Aaltio eläkkeelle Vastaanoton toimistosihteeri Ulla Aaltio työskenteli pitkään yritysmaailmassa, kunnes aloitti työt tuomiokapitulissa vuonna 2006. Astuminen kirkon työhön oli hänelle varsin suuri muutos. ”Jouduin opiskelemaan monia asioita alusta alkaen, mutta vahva toimistotekniikan ja -järjestelmien hallinta auttoi huomattavasti. Mielenkiintoisinta työssäni on ollut piispan työhön tutustuminen ja kaikki siihen liittyvät tehtävät”, Ulla kertoo. Hänet onkin totuttu tuntemaan toimistojärjestelmien tehokkaana ammattilaisena, joka on pitänyt piispan toimiston kirjaston, laitteet ja monenlaiset käytännön asiat hyvässä järjestyksessä. Ulla jää eläkkeelle ensi keväänä ja aikoo viettää yhä enemmän aikaa lapsuuden maisemissa Hangossa. Kiitokset hyvästä yhteistyöstä ja aurinkoisia eläkepäiviä Suomen etelään! Raine Haikarainen Kapitulin ja piispan toimiston väki toivottaa hyvää joulua ja siunattua uutta vuotta 2015! 17 Ylhäältä vasemmalta arkistonjärjestäjä Helena Rummukainen, toimistosihteeri Ulla Aaltio, hiippakuntakanttori Hanna Remes, toimistosihteeri Anniina Himberg, piispan sihteeri Maritta Maununen, kansainvälisen työn sihteeri Hannu Lätti, hiippakuntasihteeri Jaana Räntilä, piispan erityisavustaja Kaisa Kariranta, notaari Heikki Hämäläinen ja hiippakuntasihteeri Raine Haikarainen. Alhaalta vasemmalta pappisasessori Anja Nurminen, tuomiorovasti Matti Poutiainen, pappisasessori Marja Heltelä, piispa Irja Askola, maallikkojäsen Lauri Kopponen, lakimiesasessori Ritva Saario, dekaani Reijo Liimatainen. TAPAHTuMIA VuODEN VARRELTA Vuonna 2014 hiippakuntaan on jälleen vihitty diakoneja ja pappeja ja asetettu uusia kirkkoherroja. On juhlittu seurakuntien vuosipäiviä ja tehty piispantarkastuksia. Lisäksi hiippakunnan alueella tehdään joka päivä tavallista, arkista työtä. Sen tulokset ovat parhaimmillaan pyhän kosketus yhden ihmisen elämässä. Kuva 1. Piispa soppatykillä Piispa Askola kohtasi seurakuntalaisia Kannelmäen seurakunnan piispantarkastuksen yhteydessä 24.1. Malminkartanon aukiolla höyrysi seurakunnan diakoniatyön järjestämä soppatykki. Kuva 2. 18 Juhlallisesti uuteen virkaan Piispa Askola asetti 7.9.2014 virkaan Rekolan seurakunnan uuden kirkkoherran Laura-Maria Latikan. Hän on aiemmin työskennellyt muun muassa Espoon hiippakunnan tuomiokapitulissa, Kirkon lähetystyön keskuksessa sekä seurakuntapappina Espoossa ja Hyvinkäällä. Kuva 3. Virtaa koulutuspäiviltä Helsingin hiippakunta on kuluneena vuonna järjestänyt monia neuvottelupäiviä ja koulutustapahtumia yhteistyökumppaneidensa kanssa. Kirkon varhaiskasvatuksen päivät kokosivat syyskuussa pari sataa osallistujaa pohtimaan teemaa Kirkko iholla. Kirkkoherra Teemu Laajasalon luennon aiheena oli Varhaiskasvattajat kirkon kasvoina. Kuva 4. Kansainvälistä meininkiä Alppilan kirkolla kokoontuu runsaasti kansainvälisiä ryhmiä. Kamerunilainen lauluryhmä valmistautuu messuun. Kuva 5. Piispan kirja julkistettiin Piispa Askola julkaisi rukous- ja runokirjan Pyhän kanssa piilosilla (Kirjapaja). Kirjan julkistamistilaisuudessa esiintyi lauluryhmä Hanna Remeksen johdolla. Kuva 6. Juhlaa Itä-Uudellamaalla Pukkilan kirkon 200-vuotisjuhlamessua vietettiin 17.8. Kuva 7. Kunniavieraita koululla Syyskuisen Loviisan seurakunnan piispantarkastuksen yhteydessä piispa vieraili paikallisella koululla. Tapahtumaa oli osattu hyödyntää myös opetuksellisesti. Kuva 8. Loppuja ja alkuja Eläkkeelle jääneen hiippakuntasihteeri Kirsti Poutiaisen lähtöjuhlia vietettiin 22.5. Tuomiokirkon kryptassa. Kirstiä ilahdutti, kun työtovereiden ja ystävien lisäksi juhlijoiden joukossa oli myös tytär Teresa. Kuva 1. (Tiittu Paju) Kuva 3. (Raine Haikarainen) Kuva 2. (Markku Nieminen) Kuva 4. (Kaisa Kariranta) 19 Kuva 5. (Kaisa Kariranta) Kuva 7. (Kaisa Kariranta) Kuva 6. (via kaisa Kariranta) Kuva 8. (Raine Haikarainen) Teksti: Heikki Hämäläinen Kuvat: Raine Haikarainen Kiertokirjeiden nousu ja tuho Kiertokirjeitä käytettiin tiedotusvälineenä satoja vuosia. Helsingin hiippakunnassa viimeinen kiertokirje lähti vuonna 2009. 20 Kiertokirje tulee kreikan kielen sanasta en kykloo, ympäri kiertävä, yleinen. Termissä voi nähdä kahta eri merkitystä. Toisaalta kyse on yhdestä kirjeestä, joka kiersi usean paikan kautta. Ennen kirjapainotaidon kehittymistä kirjeet olivat käsinkirjoitettuja, ja niistä tehtiin paikallisesti kopioita. Toinen merkitys korostaa laajaa kuulijakuntaa. Uuden testamentin kirjoista esimerkiksi kirje Galatalaisille ja Ilmestyskirja on osoitettu tietyn alueen seurakunnille. Varhaiskatolisen kirkon aikana säilyi käytäntö, jossa apostoleja seuranneet piispat lähettivät kirjeitä alueensa seurakunnille. Kirjeet käsittelivät muun muassa opinkappaleita, juhlapäivien viettoa ja liturgisen kalenterin sisältöä. Kiertokirjeet tässä merkityksessä lakkasivat kuitenkin vähitellen keskiajalle tultaessa. Käytössä jo 1600-luvun Suomessa Käytäntö elpyi kirjapainotaidon yleistyessä. Paavi Benedict XIV otti 1800-luvulla käyttöön tavan lähettää kaikille piispoille yhteisen kirjeen. Latinan kielen sana encyclical vakiintui kyseisten kirjeiden nimeksi Vatikaanin I konsiilin myötä (1870). Kiertokirjeet eivät ole katolisessa kirkossa uutiskirjeitä, vaan paavin opetusvallan välineitä. Viimeisin paavi Fransiscuksen kiertokirje on Lumen fidei – uskon valo, joka käsittelee kattavasti uskon merkitystä kirkon historiassa. Suomessa on arkistoissa säilynyt Turun tuomiokapitulin käsinkirjoitettuja kiertokirjeitä 1600-luvulta alkaen. Kirkkoherrojen velvollisuus oli antaa kappalaisille ja apulaisille tieto kiertokirjeen sisällöstä. Tämä kuitenkin välillä unohtui, mikä aiheutti vaikeuksia viranhoidossa. Pappeja kehotettiin ottamaan kirjeestä joko jäljennös tai ainakin kirjaamaan sen pääsisältö muistiin. Painettuja kiertokirjeitä julkaistiin Suomessa 1790-luvulta alkaen. Simojoen ensimmäinen kirje Helsingin hiippakunta aloitti kiertokirjeiden lähettämisen heti hiippakunnan perustamisen jälkeen vuonna 1959. Ensimmäinen näistä oli piispa Martti Simojoen yksin allekirjoittama kirje 3.7.1959. Se tuli lukea jokaisessa hiippakunnan kirkossa. Kirjeessä kiitettiin valtiovaltaa uuden hiippakunnan perustamisesta. Toisaalta muistutettiin hiippakunnan maaseutualueen merkityksestä. Pääkaupunki ei ollut sama kuin Suomen kansa. Piispa myös tunnisti sen, että erityisesti Helsingin hiippakunnassa vallitsi moninaisia ajatustapoja. Hän korosti yhteistä luottamusta, joka ei vaadi yhdenmukaisuutta kaikessa. Ajatus ei ole yhtään pöljempi nykypäivän hiippakunnalle ja kirkolle. Toinen kiertokirje kirjattiin samalle päivälle. Sitä voi pitää eräänlaisena hiippakunnan järjestäytymiskirjeenä. Kirjeessä kerrottiin tuomiokapitulin osoite, viranhaltijoiden nimet ja rovastikunnat ja määrättiin lääninrovastin vaalit toimitettavaksi sekä tiedotettiin seurakuntia säädösmuutoksista. Virallisuutta ja tapahtumatietoa Hiippakunnan alkuvuosina lähetettiin kiertokirjeitä noin 15 vuodessa. Viranomaistiedottamiseen keskittyvien kiertokirjeiden lisäksi vakiintui joulukuuhun piispan kiertokirjeenä julkaistu tervehdys hiippakunnan papeille. Myöhemmin kirje osoitettiin koko hiippakunnalle. Samoin kiertokirjeenä julkaistiin tieto piispan tulevista virkatoimista. Tätä kutsuttiin, sen alkusanojen mukaisesti, jos Jumala suo -luetteloksi. Ilmaisulla piispa korosti tulevien virkatehtävien olevan kiinni Jumalan tahdosta. Ehkä piispa muistutti itseään samalla myös kuolevaisuudestaan. Vähitellen kiertokirjeiden vuosittainen määrä väheni noin kahdeksaan kirjeeseen vuodessa. Kiertokirjeiden sisältö pysyi yhdistelmänä hyvin virallisluonteisia ilmoituksia ja toisaalta yksittäisiä tapahtumailmoituksia. Vuoteen 1994 saakka kirkollinen lainsäädäntö edellytti tiedottamaan tietyistä asioista nimenomaan hiippakunnan lähettämällä kiertokirjeellä. Hiippakuntauutisten myötä kiertokirjeitä alettiin julkaista pelkästään lehden välissä olevana liitteenä. Käytän- nössä tämä johti siihen, että kirjeiden määrä vastasi lehden vuosittaisia ilmestymismääriä. Julkaistiin siis enintään neljä kirjettä vuodessa. Toisinaan kirjeitä julkaistiin tätä vähemmän. Vuonna 2000 julkaistiin vain yksi kiertokirje. Piispan joulutervehdys irtaantui kiertokirjeistä, ja se julkaistiin muun muassa pääkaupunkiseudun kirkollisissa lehdissä. Samoin jos Jumala suo -virkatehtäväluetteloiden julkaisusta luovuttiin. Netti hiivuttaa käytännön Internetin käytön yleistyessä erityisesti tapahtumatiedottaminen alkoi siirtyä entistä enemmän verkkoon. Samoin hiippakunnan päätöksistä alettiin julkaista verkossa hiippakuntatiedotetta. Kiertokirjeen harva ilmestymistahti johti siihen, että kirjeessä saatettiin välillä kertoa kovinkin vanhoja asioita kovinkin tuoreina. Esimerkiksi kirkolliskokousvaalin tulos kerrottiin yli kuukausi vaalin jälkeen ikään kuin kukaan ei olisi sitä aiemmin kuullut. Vähemmästäkin on hiippakunnalle naureskeltu. Säädösmuutosten osalta kiertokirje oli päällekkäinen kirkkohallituksen yleiskirjeiden kanssa. Niissä oli jo aiemmin ilmoitettu muutoksista seurakunnille. Viimeinen kiertokirje lähetettiin vuonna 2009. Virallisesti hiippakunta ei päättänyt lopettaa kiertokirjeitä – ne vain loppuivat. Samoin on käynyt lähes kaikissa muissakin hiippakunnissa. Tästä poiketen Oulun hiippakunnassa julkaistaan kiertokirjeenä piispan pääsiäis- ja joulutervehdykset. Kuopion ja Porvoon hiippakunnat julkaisevat yhä myös tiedotusasiaa sisältäviä kiertokirjeitä. Olisiko kuitenkin kiertokirjeille yhä käyttöä? Klassisessa mielessä kiertokirje on ollut apuväline piispan kaitsentatehtävälle. Miksi ei piispa voisi yhäkin säännöllisin väliajoin kirjoittaa yleisen kirjeen koko hiippakunnalle, kaikille seurakuntalaisille ja työntekijöille. Ehkä voisimme tässä ottaa oppia roomalaiskatoliselta kirkolta. Olisiko aika kiertokirjeen nousta tuhkasta Feeniks-linnun tavoin? Kiertokirje vuodelta 1830. 21 Helsingin hiippakunnan ensimmäinen kiertokirje heinäkuussa 1959 oli juhlavissa tunnelmissa. Piispan toimiston tulevaisuusohjelma: Iloa ja hyötyä seurakunnille Kun toimintaympäristö muuttuu, organisaationkin pitää muuttua. Menneiden tarpeiden sijasta haluamme vastata tuleviin. Raine Haikarainen Hiippakuntavaltuusto vahvisti hiippakunnalle uuden strategian kesäkuun kokouksessaan. ”Piispan toimiston tulevaisuusohjelma” tavoittelee iloa ja hyötyä seurakunnille. Kirkon tehtävä toteutuu seurakuntien elämässä, jota piispa, piispan toimisto ja tuomiokapituli tukevat. Muutoksia termeihin ja toimintaan 22 Piispan toimisto lupaa työskennellä yhä vahvemmin seurakuntien ja oppilaitosten rajapinnalla. Kesäkuussa pappisvihkimystä edeltäneeseen ordinaatiopubliikkiin kapitulissa osallistuivat Jan Ahonen, Johanna Jakonen, Jarkko Kurttila, Marjut Mulari, Laura Mäkelä, Arto Nuutinen, Mira Salmelainen ja Visa Viljamaa. Tulevaisuudessa nähtiin oleellisena, että seurakunnan työntekijä kommunikoi oman seurakuntansa jäsenten kanssa niin tiiviisti, että seurakuntalaisten osaaminen ja ideat tunnistetaan ja niitä jalostetaan toiminnoiksi. Keskusjohtoiselle työntekijäkoulutukselle, jossa kirkkohallitus, koulutuskeskus ja hiippakunnat toimivat linjaorganisaationa, ei nähty kovin laajaa elintilaa. Toinen tärkeä linjaus koski sanastoa, termejä ja nimiä. ”Piispan toimisto” nähtiin neutraalina ja hyvin tehtävää Hyvä suunnitelma muuntuu, huono hajoaa Epämääräinen pelko tai epävarmuus tulevasta ovat pahanpuoleisia esteitä mille tahansa toiminnalle, mutta erityisesti tulevaisuuden suunnittelulle. Tulevaisuushan voi olla mitä tahansa. Ja yleensä onkin. Monet asiat menevät joka tapauksessa eri tavalla kuin ennalta ajateltiin. Työelämässä, tässä tapauksessa hiippakunnan hallinnon työelämässä, suunnitelma pitää silti olla. Sitä voidaan matkan varrella tarpeen vaatiessa muuttaa. Hyvää suunnitelmaa on paljon mukavampi, helpompi ja turvallisempi muuttaa kuin kehnosti tehtyä, joka murenee jo ensimmäisestä tönäisystä. Piispan toimiston tulevaisuutta suunniteltaessa luotimme siihen, että tulevaisuus on hyvissä käsissä – niissä Isoissa, ja näissä meidän kaikkien ihmisten pienissä käsissämme. Olisimme voineet keskittyä murehtimaan jäsenmääriä, budjetteja ja hallinnon rakenteita, mutta koska mikään näistä asioista ei kohene murehtimalla, valitsimme toisen tien. Koetetaan tehdä hyvin kaikki se, mikä meidän käsissämme on. Piispan toimiston toiminta-ajatus muotoiltiin selkeäsanaisesti: Iloa ja hyötyä seurakunnille. Ajatukseen sisältyy vahva palvelun näkökulma. Jos piispan toimistosta ei koidu seurakunnille iloa ja hyötyä vaan esimerkiksi harmia ja haittaa, moiselle hallintorakenteelle ei ole olemassaolon oikeutusta. Johanna Korhonen hiippakuntavaltuuston puheenjohtaja Teksti ja kuva: Kaisa Kariranta kuvaavana nimenä hiippakunnan keskustoimistolle. Tehtävät tiivistyvät piispan viran, roolin ja mandaatin ympärille. Hengellinen tehtävä, viestintä ja vaikuttaminen ovat silloin keskiössä. Johtaminen on sitä, että tuetaan hyvää ja vuorovaikutteista johtamista seurakunnissa. ”Tuomiokapituli” on edelleen hengissä ja voi hyvin. Se viittaa niihin tehtäviin, joita käsitellään tuomiokapitulin istunnossa. Kolmas linjaus katsoi toimintaympäristöömme, joka Helsingissä muodostuu suurista seurakuntayhtymistä. Työaloja koskevan koordinaation, valmennuksen ja koulutuksen katsottiin kuuluvan seurakuntayhtymien tehtäviin paremmin kuin hiippakunnan. Opiskelijat keskittyvät Helsinkiin Kirkon tulevaisuuteen vaikuttaa merkittävästi se, että Diak keskittää etelän yksikkönsä Helsinkiin vuonna 2016. Tulevaisuudessa suurin osa kirkon nuorisotyönohjaajista ja diakoniatyöntekijöistä on opiskellut Helsingissä ja havainnoinut opiskeluaikansa seurakuntaelämää seutulippualueen sisällä. Valmiiksi täällä sijaitsevat jo teologinen tiedekunta ja Sibelius-Akatemia. Teologien elämä muuttuu vuoden vaihteessa niin, että pappisvihkimystä pyytävällä täytyy olla näyttöä omaehtoisesta seurakuntaelämään osallistumisesta. Pelkällä maisteritodistuksella tie pappeuteen ei aukene. Helsingissä tulee olemaan noin 2 000 kirkon työhön valmistavan alan opiskelijaa. Mitä tämä voisi merkitä seurakuntien elämälle täällä? Kaikkien seurakuntien tavoitteena näyttää olevan lisätä vapaaehtoisten määrää ja roolia seurakunnan elämässä. Työntekijöiden rooli muuttuu toteuttajasta enemmän valmennuksen ja ohjauksen suuntaan. Vähin, mitä tulee saada aikaan, on, että teologit löytävät sellaisia osallistumisen kohtia seurakuntaelämässä, että voivat merkitä niitä portfolioonsa. Tämä ei tietenkään riitä kuin aluksi. Seurakuntien on syytä ottaa kaikkien kirkon alojen opiskelijat iloiten vastaan. Valmistuessaan he sitten ympäri Suomea kertovat, miten innostavan kokemuksen he pääkaupunkiseudulla opiskellessaan ovat saaneet! Panostusta oppilaitoksiin Seurakuntien ja oppilaitosten on tehtävä vahvaa yhteistyötä, jotta kirkon työhön valmistavien alojen opiskelijat jakautuvat edes jossain määrin tasaisesti eteläisten hiippakuntien seurakuntiin. Seurakuntaharjoitteluiden toteutuksen ja ohjauksen pitää olla laadukasta. Se on kuitenkin vasta pieni osa siinä, miten opiskelija pääsee kehittämään hengellisen työntekijän identiteettiä. Piispan toimisto Helsingissä ottaa asiakseen työskennellä seurakuntien ja oppilaitosten rajapinnalla. Tälle alueelle rekrytoimme uuden työntekijän. Tämä tehtävä tulee myös osaksi kaikkien piispan toimiston työntekijöiden työtä. Seurakunnille tulee olemaan iloa ja hyötyä siitä, että vuosittain sadat ihmiset aloittavat opintonsa teologian, nuorisotyön, diakonian, varhaiskasvatuksen, kirkkomusiikin ja kirkonpalvelustyön aloilla. Reijo Liimatainen hiippakuntadekaani Pois virastomaisuudesta Kokemukseni toimintaohjelmien, strategioiden ja periaateohjelmien kollektiivisesta laatimisesta eivät ole yksinomaan myönteisiä. Moni prosessi etenee siten, että osalliset tuovat vapaan assosiaation hengessä pöydälle omia mieliaiheitaan, joista sitten koostetaan enemmän tai vähemmän hatara kokonaisuus. Näin on tehtävä suoritettu ja tuotos valmiina taltioitavaksi. Tavoitteiden kirkastaminen, toimintaympäristön kartoittaminen ja analysointi, kriittinen peiliin katsominen senhetkisen toiminnan osalta ja valmius tarvittaessa syvällekäyviinkin muutoksiin loistavat poissaolollaan. Piispan toimiston tulevaisuusohjelman laatiminen poikkesi edukseen edellä kuvatusta. Kapitulin väen ja hiippakuntavaltuutettujen keskuudessa oli työskentelyn aikana havaittavissa jopa ilmeistä innostusta. Prosessissa keskeistä oli, että hioimme tavoitteet ja keinot, kehitimme piispan toimiston organisaatiota toimintaympäristön vaatimuksista käsin, pyrimme pois virastomaisuudesta sekä käytännössä että mielikuvien tasolla ja että halusimme kehittää notkean ja tarttuvan, ympäristön herkkään havainnointiin ja yhdessä tekemiseen perustuvan toimintakulttuurin. Silmiinpistävä ja minua ilahduttanut piirre työskentelyssä oli huoli- ja vaikerruspuheen puuttuminen. Murehtimisen sijasta käärittiin hihat ja suunnattiin katse luottavaisesti eteenpäin. Jo piispan toimistolle synnytetty toiminta-ajatus henkii tätä asennetta: Iloa ja hyötyä seurakunnille. Lauri Kopponen tuomiokapitulin maallikkojäsen 23 24 OSAAMISEN KEHITTÄMISEN PALVELUJA MONIPUOLISESTI LUOVASTI JOUSTAVASTI Agricola - mukana seurakuntien toiminnan kehittämisessä! Haluamme olla kumppanina seurakuntien henkilöstön ammattitaidon päivittämisessä ja ylläpitämisessä muutoksessa ja toiminnan kehittämisessä: • uusia ideoita arjen toimintaan, suunnitteluun ja toteuttamiseen • tuoreita näkökulmia esimiestyön kehittämiseen • työkaluja haastavien tilanteiden kohtaamiseen. Järjestämme täydennyskoulutusta mm. seuraavilla työaloilla: talous, hallinto ja johtaminen • keittiö- ja kiinteistötyö • varhaiskasvatus ja perhetyö • uskonnonopetus • arjen kristillisyys • viestintä • luottamushenkilö- ja vapaaehtoistoiminta. Räätälöityä koulusta ja konsultointia Muutoksia tulossa? Uudistuksia näköpiirissä? Me Agricolassa voimme auttaa sinua ja työyhteisöäsi muutos- ja kehittämistilanteissa. Ota yhteyttä - räätälöimme työyhteisönne tarpeisiin sopivan koulutuksen tai konsultoimme parhaan mahdollisen lopputuloksen saavuttamiseksi. Lisätietoja: www.seurakuntaopisto.fi/agricola Seuraa meitä Facebookissa: gricola kehttä, utta ja nsult Koulutamme Seurakuntaopistolla Leikki, liikunta ja kuvallinen ilmaisu lasten kanssa 6.-8.5.2015 Miten toteuttaa taidetoimintaa lapsilähtöisesti arjen työssä? Miten nivoa yhteen leikki, liikunta ja kuvallinen ilmaisu? Tule oppimaan ja ideoimaan uusia luovan ilmaisun tapoja. Kouluttajina toimivat taidepainotteisen varhaiskasvatuksen ammattilaiset. Osallistumismaksu: 230 € + ateriapaketti ja majoitus Valokeilassa vanhemmuus 25.-26.3.2015 Miten ohjata vanhempien ryhmiä? Mistä saa työvälineitä kotona lapsiaan hoitavien vanhempien tukemiseen? Avaimia vanhemman arkeen -menetelmä tukee ja vahvistaa vanhempaa hänen perustehtävässään. Menetelmä sopii hyvin erilaisten kiinteiden vanhempien ryhmien toiminnan rungoksi. Koulutus on toiminnallista ja sisältää käytännön harjoituksia. Kouluttajana on menetelmän kehittäjä, parisuhdeterapeutti Minna Oulasmaa. Osallistumismaksu: 310 € + ateriapaketti ja majoitus Vauvat seurakuntalaisina 2.-4.3.2015 Tunnistatko vauvaperheen tarpeet ja odotukset seurakunnan toiminnassa? Miten huomioida vauvat, isät, äidit, kummit ja isovanhemmat? Tämä koulutus antaa sinulle työkaluja luoda toimintaa vauvan ehdoilla ja vauvalle. Osallistumismaksu: 230 € + ateriapaketti ja majoitus Ilmoittautuminen ja lisätietoja: www.seurakuntaopisto.fi/agricola Oppisopimuksella osaajia Oppisopimuskoulutus on edullinen ja joustava tapa kouluttaa henkilökuntaa ja saada juuri sellaisia osaajia, kuin työyhteisöön tarvitaan. Seurakuntaopistolla alkaa tammikuussa 2015 Järvenpään ja Pieksämäen kampuksilla sekä maaliskuussa Helsingissä Lapsi- ja perhetyön perustutkinnon näyttötutkintoon valmistava koulutus oppisopimuskoulutuksena. Lisätietoja: seurakuntaopisto.fi/oppisopimus Seurakuntaopisto Järvenpääntie 640, 04400 Järvenpää Huvilakatu 31, 76130 Pieksämäki 25 Teksti: Kaisa Kariranta Kuva: Raine Haikarainen Piispan toimisto viestii kirkon perustehtävää 26 Piispan toimiston viestintä on yhä myös kasvokkaisia kohtaamisia hiippakunnan työntekijöiden kanssa. Tässä yhteistyön kättä lyövät lakimiesasessori Ritva Saario, hiippakuntadekaani Reijo Liimatainen ja Helsingin seurakuntayhtymän yhteisen seurakuntatyön johtaja Pentti Miettinen. Vaikka Hiippakuntauutiset lopettaa ja viestinnän konkari, hiippakuntasihteeri Raine Haikarainen, siirtyy eläkkeelle, piispan toimisto ei vaikene. Tulevaisuudessa Helsingin piispan toimiston viestintää voisi hahmottaa kolmena ympyränä, jotka limittyvät ja lomittuvat osittain toisiinsa. Ensimmäisen viestinnän ympyrän keskiössä on Jeesus. Toisessa ympyrässä kerrotaan piispan toimiston työstä. Kolmannessa ympyrässä kohdataan teitä, jotka teette kirkon työtä – innostetaan ja kannustetaan puolin ja toisin. Ykkösenä Jeesus Piispan toimisto liittyy viestinnällään koko kirkon perustehtävään: se kertoo ilosanomaa Jeesuksesta Kristuksesta sekä sanoin että teoin. Miten tämä käytännössä tapahtuu? Joku voisi väittää, että seurakuntien tehtävä on puhua Jeesuksesta ja piispan konttorirotat voivat keskittyä hoitamaan seurakuntien työskentelyolosuhteet kuntoon. Piispa Irja Askolan saarnat ja lukuisat haastattelut eri medioissa viestivät vahvimmin tästä ensimmäisestä ympyrästä. Eri medioiden välityksellä piispa pystyy sanoittamaan Jeesuksen asiaa tavoittavasti. Mediat ovat kiinnostuneita piispan sanomisista, ja hänen asemansa on näkyvä. Tärkeää on myös piispan Askolan taito puhua koskettavasti ja tavalla, jota ihmisten on helppo ymmärtää. Rohkeus kommentoida keskustelua herättävissä tilanteissa pitää yllä toimittajien mielenkiintoa piispa Askolaa kohtaan. Arvojohtajia tarvitaan, ja kirkolta niitä odotetaan. Mediaa voisi pitää yhtenä nykykirkon saarnatuoleista. Piispan haastatteluissaan esillä pitämä armon ja oikeudenmukaisuuden sanoma tavoittaa median välityksellä niitäkin ihmisiä, jotka ovat jo kokonaan lähteneet kirkon yhteydestä tai ovat etäällä siitä. Somenäkyvyys vahvistuu Viestinnän käytännöissä julistustehtävää toteutetaan muillakin tavoilla. Piispan Facebook-päivitykset nousevat aina kunkin pyhän raamatuntekstistä. Ne ovat Facebook-palautteen mukaan pieniä hartaushetkiä tai rukouksia, joiden äärelle nettiajan seurakuntalaiset hiljentyvät pyhäaamun kahvikupposensa kanssa. Piispan päivitykset on pyritty informoimaan muun muassa Helsingin ja Vantaan yhtymän sosiaalisen median avainhenkilöille mahdollista hyödyntämistä varten. Kirkko Suomessa on yli 31 000 tykkäystä kerännyt Facebook-sivu, ja kaikkien piispojen päivityksiä jaetaan sen kautta. Yhteistyö kasvattaa lukijakuntaa ydinsisällölle, hengelliselle viestille. Kunnioittava somekäyttäytyminen ei vain tuuttaa omaa viestiä, vaan kuuntelee ja osallistuu keskusteluihin. Näin tapahtui muun muassa kesällä 2014 Pride-tapahtuman aikaan, kun dekaani Reijo Liimatainen kirjoitti Helsingin hiippakunnan sivuilla Raamatun monipuolisista käyttötavoista. Jottei somejakaminen menisi yksisuuntaiseksi, piispan toimiston Twitter-tilin kantava idea on nostaa esiin hiippakunnan alueen kiinnostavia tapahtumia ja osallistua keskusteluihin. Hengellinen sisältö on piispan toimiston Twitter-tilin perusta. Tviittien kulmakiven muodostavat Jaana Räntilän torstairukous, sunnuntaina Facebookissa ja Twitterissä julkaistava piispa Askolan pohdinta päivän tekstin äärellä ja maanantain raamatunjae. Kakkosena piispan toimiston työstä kertominen Tulevaisuudessa, ehkä jo ennen pääsiäistä 2015, piispan toimistolla on uudet verkkosivut. Niillä liitytään koko kirkon verkkosivujen uudistushankkeeseen, Lukkariin. Kaikki Suomen hiippakunnat uudistavat sivunsa jollakin aikavälillä. Helsinki ja Mikkeli ovat tässä hankkeessa pilottisivun tekijöitä. Kotisivu-uudistuksen myötä hiippakuntien sivut muuttuvat sukunäköisiksi sekä keskenään että seurakuntien kanssa. Sukunäköisyys merkitsee sitä, että sivujen ulkoasussa on yhteisiä elementtejä. Tunnistettavuus on tärkeää. Siitä voi lukea visuaalisen viestin: olemme yksi osa tätä kirkkoa Suomessa. Yhteinen logiikka hiippakuntien sivustoilla on myös tärkeää. Seurakunnan työntekijän ei hiippakuntaa vaihtaessaan tarvitse opetella uutta toimintaympäristöä verkossa. Tuomiokapitulin istunnon päätöksistä on tiedotettu verkossa jo pidempään. Edelleenkin hiippakunnan sivut on hyvä paikka kertoa niistä. Erilaisten koulutusten löydettävyyteen kiinnitetään huomiota uudistustyössä. Lisäksi kotisivuja maustavat nyt ja tulevaisuudessa blogikirjoitukset, jotka avaavat piispan toimiston työtä työntekijöiden näkökulmasta. Twitterin ja tulevien verkkosivujen kautta jaamme tietoa. Ydinajatus on, että jokainen julkinen esiintyminen on yhteistä työtämme teologian ja kirkon parissa. Kirkko näkyy ja kuuluu ympäröivässä yhteiskunnassa sen työntekijöiden välityksellä. Tämä koskee piispan lisäksi myös toimiston työntekijöitä. Kolmantena yhteisyyden vahvistaminen Tavataan, jutellaan, kohdataan, kuunnellaan. Piispan yhdeksi työskentelytavaksi on muodostunut kutsua kotiinsa ihmisiä keskustelemaan. Näiden nuotiopiirien idea on koota yhteen erilaisia ihmisiä. Kirkko ja kristinusko kiinnostavat kävijöitä. Kokemukset ja kiinnostukset ovat viestejä koko kirkolle. Nuotiopiirien lämmin tunnelma on viesti kohtaamisten kirkosta nuotiopiirissä kävijälle. Kolmanteen viestinnän ympyrään piirtäisin mielelläni verkon tai solmukohdan. Kaikki tieto ja viestintä ei ole muuttunut biteiksi. Soittakaa, kysykää apua tai neuvoja. Jos emme tiedä vastausta, autamme miettimään, mistä se löytyy. Piispan toimisto on myös verkosto monessa mukana olevia asiantuntijoita. Tietomme ja verkostomme ovat koko hiippakunnan yhteistä pääomaa, jota mielellämme jaamme. Jos onnistumme koulutuksissa ja kokoontumisissamme innostamaan ja kannustamaan toinen toisiamme, jos opimme yhtä paljon kuin opetamme, jos toimimme välittäjinä niin, että sopivat ihmiset ja asiat voivat kohdata ja kuuntelemme yhtä paljon kuin kerromme itsestämme – silloin voimme omia vanhan sloganin käyttöömme: connecting people. Silloin voimme todeta, että olemme onnistuneet niin viestijöinä kuin työmme tekijöinä. Piispan toimisto Twitterissä: @hginpiispantoim Piispan toimisto Instagramissa: helsingin_piispan_toimisto Irja Askola Facebookissa: facebook.com/piispa.irja.askola 27 ajankohtaista... K a s vat u s Koonneet Raine Haikarainen 28 Raamattu avautuu Kerhotyöstä Kipinään Etsi, koe, tutki ja tulkitse – Espoon ja Helsingin hiippakuntien lapsi- ja perhetyöntekijöiden koulutus- ja neuvottelupäivä lauantaina 17.1.2015 Seurakuntaopistolla Järvenpäässä Ohjelma: 8.30 Ilmoittautuminen (myös kanavat) ja kahvit 9.30 Kasvojesi valoon! Messu 10.45 ”Ymmärrätkö myös, mitä luet?” Jaakko Heinimäki 12.00 Lounas 13.15 Kanavat 1. Leikitään Raamattua, Tiina Haapsalo 2. Bibliodraamakerronta – kokemuksellinen kurkistus Raamattuun, Satu Rytilahti 3. Miten Raamattu haastaa uskoa – Raamatun vaikeat kertomukset, Kalevi Virtanen 4. Sinä olet minun kanssani – Symbolidraamatyöskentely sisäisiin mielikuviin psalmin 23 pohjalta,Virva Nyback 5. Raamattulaulut – Lauletaan valmista ja luodaan uutta! Mari Torri-Tuominen 6. Monikulttuurisuus – kolmen suuren uskonnon yhteiset kertomukset ja päivähoito, Anssi Almgren 14.45 Kahvi 15.15 Sisälle Raamattuun ja Jumalan läsnäoloon 15.45 Lähtösiunaus Tiedustelut: Kaisa Aitlahti, SLK (kaisa.aitlahti@lastenkeskus. fi) ja Heli Mäkinen, SO (heli.makinen@seurakuntaopisto.fi) Ilmoittautuminen: www.seurakuntaopisto.fi/agricola Osallistumismaksu: 80 euroa, sis. tulokahvin, lounaan ja päiväkahvin. Järjestäjät: Espoon hiippakunta, Helsingin hiippakunta, Seurakuntien Lapsityön Keskus ja Seurakuntaopisto Varhaisnuorisotyön teemapäivät 19.–20.3.2015 Partaharjulla. Päivä on samalla PTK:n Etelä-Suomen piirien tapaaminen. Ohjelma: To 19.3. 12.00 Ruokailu ja majoittuminen Partaharjulla 14.00 Seminaarin avaus, Heli Aaltonen ja Jukka Jylhä - Toiminta kasvuun – kerhotyön vapaaehtoisuudesta toiminnan kehittämiseen, järjestöpäällikkö Riikka Nenonen, Pääkaupunkiseudun Partiolaiset. Kommenttipuheenvuorot ja musiikkia. 15.30 Kokouskahvit 16.00 Innostuksen ympyrä, kouluttaja Jukka Jylhä, PTK 17.30 Ulkoilusta – saunaan sekä huljun pyörteisiin 20.00 Teemaillallinen ja leikkimielinen karaokepohjainen tietovisa, Pauli Syrjö Pe 20.3. 9.00 Aamurukous 9.30 Onko leirityössä Kipinää? Hiippakuntasihteeri Juha Antikainen ja kommenttipuheenvuorot 10.40 Kipinä 2015. Purola/Harjula–Niemelä kokoukset kahdessa ryhmässä. 11.40 Päätös ja ruokailu Hinta: 170 euroa, sis. koulutuksen, ruokailut ja majoituksen. Peruutuksista perimme peruutusmaksun. Tiedustelut ja ilmoittautuminen: 4.3.2015 mennessä, jukka.jylha@ptk.fi, p. 0400 508 241 Yhteistyökumppanit: PTK, PTK:n Uudenmaan-Helsingin piiri ry, PTK:n Varsinais-Suomen ja Satakunnan piiri, PTK:n Hämeen piiri, Espoon- ja Helsingin hiippakunnat sekä Turun arkkihiippakunta Älkää mukautuko, vaan muuttukaa Kasvatuksen ja monikulttuurisuuden ajankohtaisseminaari 15.–17.9.2015 Espoon ja Helsingin hiippakuntien työntekijöille kokousristeilynä Tukholmaan Seminaari tarjoaa mahdollisuuden kuunnella asiantuntijaluentoja, osallistua monipuoliseen kanavatyöskentelyyn sekä pitää paikallisia työneuvotteluja seurakuntaryhmissä.Tavoitteena on vahvistaa kasvatuksen, monikulttuurisuustyön ja kirkkomusiikin yhteyksiä sekä viettää yhteistä Maailmojen messua. Seminaari alkaa asiantuntijavierailuilla Helsingissä ja jatkuu laivalla kanavatyöskentelynä. Laivalla on yhteistyötahojen materiaalinäyttely. Alustava hinta-arvio noin 200–300 euroa riippuen hytin henkilömäärästä. Kaikki hytit ovat samanhintaisia ja paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Seminaariin on varattu 250 paikkaa. Ilmoittautuminen: Espoon hiippakunnan kotisivujen sähköisellä lomakkeella osoitteessa espoonhiippakunta.evl.fi. Lomake on täytettävissä 16.2.2015 klo 9.00 alkaen. Ilmoittautuminen päättyy 5.6. 2015. Ilmoittautumisen tarkemmat yksityiskohdat löytyvät sähköisen lomakkeen yhteydestä. Lisätiedot: Hiippakuntasihteeri Raine Haikarainen, p. 040 553 9464 ja hiippakuntasihteeri Mika Nurmi, p. 050 351 0171 Järjestäjät: Espoon ja Helsingin hiippakunnat yhdessä seurakuntayhtymien sekä palvelujärjestöjen kanssa Välineitä varhaiskasvatuksen kehittämiseen Pääkaupunkiseudun seurakuntien varhaiskasvatuksen kehittäminen ja johtaminen – lapsi- ja perhetyöstä vastaavien hiippakunnallinen areena 12.2.2015 klo 9–11 Helsingin piispan toimiston koulutustilassa, Bulevardi 16 B, 5. krs Aamupäivän aiheita: • Toimintaympäristöstä nousevat varhaiskasvatuksen kehittämishaasteet, mitä johtamisessa tulee huomioida ja mitä asiakirjoja tuntea. • Varhaiskasvatuksen työntekijä asiantuntijana lapsivaikutusten arvioinnissa, kouluttaja Hanna Pulkkinen, Seurakuntaopisto Ilmoittautuminen: 31.1.2015 mennessä, koulutus. helsinki.tuomiokapituli@evl.fi Järjestäjät: Helsingin hiippakunta ja Helsingin ja Vantaan seurakuntayhtymät Lisätiedot: jaana.rantila@evl.fi, p. 040 823 78 08 Kiitokset yhteisestä matkasta Aloitin työni kasvatuksen hiippakuntasihteerinä Helsingin tuomiokapitulissa vuoden 1986 alussa. Kuluneisiin 28 vuoteen on mahtunut suuri määrä neuvottelupäiviä, koulutustapahtumia, seurakuntavierailuja, leirejä, opintomatkoja, suunnittelukokouksia ja ihmisten kohtaamisia. Olen kokenut kasvatuksen tehtäväalueella työskentelemisen suurena etuoikeutena. Erityisen hienoa on ollut tehdä työtä yhdessä sekä vanhojen konkareiden että nuorempien työntekijöiden kanssa. Kirkko onkin kasvatustyössään näyttäytynyt itselleni arvokkaana muistiyhteisönä ja samalla uutta luovana ilon ja toivon paikkana. Olen jäämässä eläkkeelle 1.3., ja viimeinen varsinainen työpäiväni on torstaina 18.12. Tervetuloa silloin kahville tänne tuomiokapituliin klo 14–16 (ks. erillinen ilmoitus, s. 15). Ehkäpä silloin voimme vaihtaa myös pari sanaa siitä, miten työ- ja ystävyyssuhteemme jatkuvat vielä eläkepäivienkin koittaessa! Hyvän Jumalan läsnäoloa ja siunausta toivottaen Raine 29 aj ankohtaista... Kirkkomusiikki Koonnut Hanna Remes Virikkeitä kuoronjohtoon Learning by doing Äänentoistolaitteiden, bändisoiton ja sovittamisen koulutuspäivät Soukan kappelissa 19.-20.3. ja 22.3.2015 Koulutuksen sisältöjä: äänentoiston ja miksauksen perusteet, bändisoitto, sovittaminen ja mikrofonilaulu. Kurssilaiset toteuttavat su 22.3.2015 popmessun musiikit ja äänentoiston Soukan kappelissa. Kouluttajina Antti Vuori (bändisoitto ja sovittaminen) ja Matti Heinonen (äänentoisto ja miksaaminen). Koulutus toteutetaan Helsingin ja Espoon hiippakuntien yhteistyönä ja se on suunnattu kanttoreille, kirkkomuusikoille sekä kaikille aiheesta kiinnostuneille seurakuntien työntekijöille. 30 5.5.2015 Tampereella Näsin salissa ja 7.5.2015 Paavalinkirkon alasalissa Helsingissä (molempina päivinä klo 9.30-16) Teemoja: Kuoron äänenhuolto ja kuoron harjoittaminen – minkälainen on innostava ja tehokas kuoroharjoitus? Ohjelmistoworkshop. Yksinkertaiset vinkit kuorolle sovittamiseen ja colla parte -käytäntö kuorotyössä. Koulutuspäivät järjestetään Helsingin ja Tampereen hiippakuntien sekä Suomen Kirkkomusiikkiliitto ry:n yhteistyönä. Lisätietoja ja ilmoittautumiset koulutuksiin Sähköinen koulutuskalenteri: www.helsinginhiippakunta.fi – Koulutuspäivät 2015 Jumalanpalveluselämän koulutuspäivät Hiippakunnalliset jumalanpalveluselämän moniammatilliset koulutuspäivät Siuntion hyvinvointikeskuksessa ja Siuntion kirkossa 14.-15.9.2015 Teemoina: Kirkon ovet ovat auki. Luottamus – kenen tila, sanat ja sävelet? Kiitos messusta! Bibliodraama työvälineenä – Luova ilmaisu jumalanpalveluksessa – ”Sydämin suin ja kätten töin” (kanavatyöskentelyt). Päivien suunnittelutyöryhmään kuuluvat Tuire Huovinen-Westerlund, Kaisa Kariranta, Petri Oittinen, Pirkko Yrjölä, Sirpa Turunen ja Hanna Remes. ajankohtaista... Kansainvälisestä työstä ja lähetyksestä Koonnut Hannu Lätti Lähde liikkeelle -koulutus Tietäjien messu 6.1.2015 klo 12, Pyhän Laurin kirkko,Vantaa (Kirkkotie 45) Tule pukeutuneena itämaisiin vaatteisiin tai sellaisena kuin olet. Kaikki on kutsuttu kumartamaan Jeesus-lasta. Tähän messuun mahtuu rollaattorin kolina, lasten nauru ja itku ja kaikki siltä ja väliltä. Vi talar finska, puhumme myös ruotsia, ehkä kieliä muita. Laulamme kauneimpia joululauluja. Tuo iloa ja väriä kirkkoon! Tai tule katselemaan ja osallistumaan tietäjien iloon. Tule mukaan – seimen juurelle! Haluatko lähteä lyhytaikaiseen vapaaehtoistyöhön ulkomaille esim. vuorotteluvapaalla tai oletko muuten kiinnostunut tämän päivän lähetystyöstä? Tervetuloa mukaan kolmen viikonlopun Lähde liikkeelle -koulutukseen Lähetystalolla (Tähtitorninkatu 18, Helsinki): 30.1.–1.2., 27.2.–1.3., 27.–29.3.2015. Neljäs viikonloppu 24.–26.4. Päiväkummun kurssikeskuksessa kuuluu opiskelijoilla kurssiohjelmaan; muille se on vapaaehtoinen. Kurssi antaa mahdollisuuden tutustua tämän päivän lähetystyöhön ja pohtia omaa paikkaa palvella kotimaassa ja ulkomailla. Lisätiedot: Koulutuskoodinaattori Elina Siukonen, p. 040 451 4110, elina. siukonen@suomenlahetysseura.fi Kurssimaksu: 200 e tai 70 e / lähijakso (sis. ruokailut). Järjestäjät: Suomen Lähetysseura ja Seurakuntaopisto Jaakko Löytyn juhlakiertue Valmiuksia kansainväliseen työhön Kansainvälisen seurakuntatyön koulutus vapaaehtoisille ja palkkiotoimisille 4.–6.9.2015 ja 9.–11.10.2015, Kurssikeskus Päiväkumpu, Orivesi Osallistuja saa valmiuksia toimia kansainvälisessä seurakuntatyössä lähetystyön, kansainvälisen diakonian, monikulttuurisuustyön (sis. myös ekumeniaa ja uskontodialogia) sekä ystävyysseurakuntatyön alueilla. Koulutuksen kohderyhmänä ovat vapaaehtoiset ja palkkiotoimiset lähetyssihteerit, monikulttuurisuus- ja maahanmuuttajatyötä sekä kansainvälistä diakoniaa tekevät. Koulutus soveltuu myös lähetyssihteereiden ja muiden työntekijöiden kansainvälisen seurakuntatyön päivittämiseksi. Osallistumismaksu: Yksi viikonloppu (pe–su) 126 e / 2hh, 160 / 1hh (sis. majoituksen, ruoka- ja kahvitarjoilun), liinavaatesetti 10 e Ilmoittautuminen: 14.8.2015 mennessä, www.suomenlahetysseura.fi/ paivakumpu Lisätietoja: Kirsti Sirviö, p. 050 584 6859 ja Sakari Löytty, p. 040 182 3580 Muusikko Jaakko Löytty täyttää 60 vuotta helmikuussa 2015. Hän juhlistaa syntymäpäiväänsä juhlakiertueella ”Hyvät sanat – Taivaallinen sävel”. Se tarjoaa lauluntekijän tuotantoa viideltä vuosikymmeneltä. Konserttien tuoton Löytty lahjoittaa Suomen Lähetysseuran vammaistyöhön Botswanassa, Etiopiassa ja Nepalissa. Juhlakiertueen Helsingin hiippakunnan alueen konsertti on Savoy-teatterissa Helsingissä ti 10.3. Lippuja myyvät www. lippu.fi ja www.lippupalvelu.fi. Peruslippu maksaa 17,50 euroa + palvelumaksun; lapset, opiskelijat, eläkeläiset 14,50 euroa + palvelumaksu.Alle 4-vuotiaille ilmainen pääsy. Konsertissa ei kerätä kolehtia, vaan tuotto tulee pääsylippujen hinnasta. 31 B531 Laajan valikoiman ja hyvän palvelun kristillinen kirjakauppa, josta löydät kaikkien kustantajien kristilliset kirjat, hengelliset äänitteet ja lahjatavaraa. Tervetuloa ostoksille myymälään ja Kaikkea maan ja taivaan väliltä. verkkokauppaan! Virkapaita Vihreä tai musta, naiselle tai miehelle EU:ssa suomalaisten kaavojen mukaan valmistettu virkapaita. lyhythihainen, sekoite 42,00 lyhythihainen, puuvilla 52,00 pitkähihainen, sekoite 46,00 pitkähihainen, puuvilla 56,00 Virkapaita Musta, vihreä, valkoinen, harmaa, tummansininen ja kirkkaansininen. Naiselle tai miehelle. Kotimainen, käsintehty virkapaita. Kysy myös paitaa omin mitoin, kaikki mittamuutokset edullisesti ja joustavasti. lyhythihainen, sekoite 59,00 lyhythihainen, puuvilla 69,00 pitkähihainen, sekoite 69,00 pitkähihainen, puuvilla 79,00 32 Bambutrikoinen virkapaita Musta ja vihreä, miesten- ja naisten mallit. lyhythihainen 60,00 pitkähihainen 65,50 Papin tunika naiselle Mekkomainen, helmasta kellotettu tunika sokeripalakauluksella naiselle. Leveä helma, edessä halkio ja nappi, 3/4 -pituiset hihat. Takapituus noin 95 cm. Mahdollisuus tilata myös versio jossa halkio on takana, tai versio jossa takana on vetoketju. Villasekoitekangas 85,00 Pe-kangas 68,00 8500 MYYMÄLÄ: HIETALAHDENRANTA 13, HELSINKI Intinktiomalja Judit Tyylikäs intinktiomalja suojaavalla kannella. Viinimalja on irrotettava, eli malja on helppo puhdistaa. Kullatut sisäosat. Ei konepesua. AVOINNA: ma–pe 9–17, la 10–15 270 00 puh. 020 754 2350 www.sacrum.fi
© Copyright 2024