1. No category

Kuvaaja: ari viikilä
Elokuu 2015
Suzette Hattingh tulkkinaan Rauno Karmitsa sytytti seurakuntaamme ja kauempaakin tulleita
kuulijoita heinä-elokuun vaihteessa pidetyssä Minä uskon -kokoussarjassa. Seurakuntana
rukoilemme, ettei tapahtuma pääsisi unohtumaan jälkiä jättämättä, vaan syttyisimme yhä
voimallisemmin evankelioimaan kotikaupunkiamme.
PÄÄKIRJOITUS
Rahat ja näky
M
edia on päättyvän kesän aikana
raportoinut kyllästymiseen asti
rahasta, miljoonista ja kymmenistä, jopa sadoista miljardeista euroista.
On velkarahaa ja lainarahaa, sinne ja tänne.
Maailma pyörii rahan voimalla ja rahan ympärillä.
Seurakunnassakin meidän on pakko puhua rahasta. Vanhimmisto ja erityisesti Rukoushuoneyhdistys Elim ry:n hallitus kantavat jatkuvasti huolta talouden luvuista.
Viime aikoina olemme miettineet, miten
voisimme nykyaikaistaa lahjoitusten eli kolehtien keräämistä.
Seurakunnalla ei ole muuta rahaa kuin
se, minkä ihmiset lahjoittavat kymmenysten, kolehtien ja testamenttien muodossa.
Me emme myy juuri mitään, lounaat, kahvit,
kirjamyynnin tuotot ja myyjäiset ovat vain
pieniä tulovirtoja kokonaisuudessa.
Yhä useampi kulkee nykyisin pankkikortti
kukkarossaan. Monilla ei ole enää kukkaroa
ollenkaan, vaan pankkikortit ovat älypuhelimen suojakotelon taskuissa. Siispä uhrikoppa menköön ohi.
Monet ovat ottaneet tavaksi kymmenysten lahjoittamisen säännöllisesti verkkopankissa. Sieltä tulee se tärkein tasainen
tulovirta, joka on välttämätön seurakunnan
talouden hoidossa.
Monissa tapahtumissa on jo otettu käyttöön maksupäätekolehti. Sellaista ryhdytään
kokeilemaan myös meillä jumalanpalveluksissa sunnuntaisin. Tekstiviestilahjoitusmahdollisuuttakin selvitetään.
Temppelimme vihkiäisistä tulee tammikuussa kuluneeksi 30 vuotta. Suurta taloa on
huollettu hyvin, mutta kiinteistönhuolto on
jatkuvaa ja tulevaisuudessa yhä enemmän
varoja vievää. Hallituksen kiinteistötiimin
listoilla on sekä välttämättömiä remontteja
että sellaisia, jotka lisäisivät temppelin käyttömukavuutta ja viihtyisyyttä.
Niiden priorisointia hallitus joutuu miettimään huolellisesti pitäen koko ajan mielessä
sen, että kuukausittaisiin välttämättömiin
menoihin, muun muassa työntekijöiden palkkoihin, on joka tapauksessa aina oltava varat.
Hallitus suhtautuu jokaiseen käytössään
olevaan euroon kunnioittavasti ja vakavasti.
Ovathan ne lahjoitettuja ja uhrattuja varoja.
Äärettömän tärkeitä ovat myös ne henkilöt, jotka uhraavat omaa aikaansa seurakunnan hyväksi. Ilman suurta vapaaehtoisten
joukkoa monet seurakunnan toiminnoista
halvaantuisivat.
Esimerkiksi siivousta ei ole koskaan ostettu ulkopuolelta, vaan se on aina ollut vapaaehtoisten harteilla. Se ei ole mikään pieni
urakka.
Vapaaehtoiset ovat myös pitkiä aikoja
pyörittäneet seurakunnan keittiön toimintaa.
Viime syksystä meillä on ollut pitkästä aikaa
emäntä. Siitä olemme hallituksessa olleet
hyvin kiitollisia. Yksin emäntä ei kuitenkaan
voi tehdä kaikkea, vaan hänen rinnalleen tarvitaan lisää vapaaehtoisia, sekä nuoria että
kokeneempia.
Toki olemme hallituksessa keskustelleet
myös siitä, miksi me tätä kaikkea teemme.
Eihän seurakunnan tehtävä ole kiinteistön
ylläpito ja hengellisen viihdytystoiminnan
pyörittäminen.
Kaukana siitä. Meillä on oltava näky. Toisaalla tässä lehdessä nuoret kirjoittavat hienolla tavalla omasta näystään.
Seurakunnan tehtävä on evankeliumin
levittäminen kotikaupungissamme ja maailmanlaajuisesti. Se ei ole sitä, että kokoonnumme temppelissä ja pidämme herätyskokouksia kuten menneinä vuosikymmeninä.
Aika on nyt toinen. Meidän on mentävä
ulos ihmisten luokse. Voimme kutsua heitä
kotiin, seurakuntaperheen jäsenyyteen.
”Tavoitteemme on olla turvallinen hengellinen koti niille, jotka etsivät vastauksia
elämänsä suuriin kysymyksiin. Haluamme
olla rakastava ja luotettava seurakuntaperhe,
joka yhdistää erilaisia ja eri ikäisiä ihmisiä.”
Seurakuntamme uusien nettisivujen etusivulta tuon voi lukea. Siinä on tiivistettynä
se, miksi olemme olemassa.
P irjo R onkainen
Rukoushuoneyhdistys ry:n
hallituksen sihteeri
2
eelimeili
26. elokuuta 2015
Tähti muistuttaa Kuopiosta
K
auniin temppelimme vihkiäisistä tulee tammikuussa kuluneeksi 30 vuotta.
Raskaat rakentamisvuodet seurakunnan pastoreina toimivat jo edesmennyt Toivo Marttala ja hiljattain
Seinäjoen helluntaiseurakunnan johtavan pastorin tehtävästä eläkkeelle
jäänyt Martti Kallionpää.
Hän vieraili pitkästä aikaa Kuopiossa heinä-elokuun vaihteessa Suzette Hattinghin kampanjatiimissä
puolisonsa Marjatan kanssa.
Istuimme torikahvilassa ja muistelimme menneitä. Yhteisiä muistoja
vuosikymmenten takaa löytyy moniakin.
Vaikka yksin
Kalllionpäät lähtivät Jumalan valtakunnan työhön Lähetysseurakunnasta, missä Martti oli Eino Variksen
opissa. Helsingistä hänet kutsuttiin
Lahteen, missä niinikään oppi-isänä
oli kokenut helluntaipastori, Mauri
Viksten. Se oli vahvaa Niilo Yli-Vainion aikaa, Suomen yli oli pyyhkäissyt herätyksen aalto.
Kuopioon Kallionpäät muuttivat
kesäkuussa 1982. Vastaanotto oli
lämmin, vaikka kesäkuu oli talvinen ja
ensimmäistä telttakokoussarjaa valkaisi lumisade.
– Siitä se työ lähti vahvasti käyntiin, se oli hienoa aikaa. Heti oli selkeänä tavoitteena, että uusi kirkko
pitää saada. Siitä oli puhuttu monta
vuotta etukäteen. Saimme olla rohkaisemassa ihmisiä, että tartutaan
kiinni, Martti muistelee.
– Taloudellinen vastuu ei pelottanut yhtään. Kaikki palaset loksahtivat
kohdalleen, vaikka täällähän eivät ulkopuoliset paljon uskoneet hankkeeseen. Jotkut povasivat, että konkurssi
voi tulla. Hakaa (temppelin urakoitsi-
– On sydämen ilo olla Kuopiossa, Kallionpäät sanovat.
oli kuitenkin niin ilmeinen, ettei vaihtoehtoa jäänyt.
– Emme olisi mielellään lähteneet
Seinäjoelle, asia oli meille erityisen
vaikea, Marjatta kertoo.
Syyskuun ensimmäinen päivä
1989 Martti aloitti Seinäjoen helluntaiseurakunnan
palveluksessa.
Sielläkin uusien tilojen tarve oli heti
ilmeinen. Martin kokemus rakennushankkeesta pääsi taas käyttöön. Seurakunnan voimakas kasvu on vaatinut
jo siihenkin laajennuksen.
Kallionpään vuodet Seinäjoella
ovat Suomen, jopa Euroopan, helluntaiherätyksen historiaa. Kun Kallionpäät aloittivat työn, seurakunnan
jäsenmäärä oli 600, nyt se on 1450.
Useat nimekkäät evankelistat ovat
vierailleet säännöllisesti Seinäjoella, muun muassa Suzette Hattingh
kymmenkunta kertaa.
– Evankelista Steve Hillin vierailu
sai aikaan ”puhkeamisen”, rukouskokouksissa kävijöiden määrä alkoi kasvaa, se paisui kuin pullataikina. Sama
jatkuu edelleen.
– Kun menimme Seinäjoelle, seurakunnan palveluksessa oli 2,5 työntekijää, nyt on 12, Martti luettelee.
On kuoroja, ylistysryhmiä, talkoolaisia. Marjatta on ollut vetämässä
naisten työtä ja sielunhoitotiimiä.
– Näen ainoana ratkaisuna seurakunnassa, että se on karismaattista
toimintaa. Uskon että tänne Kuopioon on tulossa uutta aikaa, väreilyä
on ilmassa, Martti sanoo.
– Nyt me vain odotamme, minne Jumala vie, Kallionpäät toteavat.
Ainakin kolme lastenlasta näkevät
jatkossa isovanhempiaan aiempaa
enemmän.
vanhoja Arabian astioita.
– Ei näistä jää mitään ikäviä muistoja, vaan syvä kiitollisuus Jumalalle.
Olen tosi onnellinen, että olen saanut
elää tämän ajan ja olla mukana, hän
jatkaa.
– Ei näitä hommia pysty ilman
puolison tukea tekemään. Kyllä sä,
Marjatta, lujille jouduit, Martti myöntelee vierestä.
Jälkeenpäin molemmat toteavat,
että ”oikealla paikalla oltiin, se oli hienoa aikaa kaiken kaikkiaan”.
Kun rakennusurakka oli saatu maaliin
ja seurakunta siirtynyt uusiin tiloihin,
Kallionpäät jättivät Kuopion. Kotikaupungiksi tuli uudelleen Lahti ja Martti
aloitti kiertävänä evankelistana.
Sitten kutsui Seinäjoki, molempien kotikaupunki. Siitä huolimatta
lähtöajatus tuntui vaikealta. Johdatus
P irjo R onkainen
Martin aloitteesta nuorisopastorik-
si kutsuttiin pian Niilo Närhi, jonka
aikana Aaron Ibrahim tuli uskoon.
Yhdessä Närhi ja Ibrahim avasivat
myöhemmin suuren ja kasvavan
muslimityön.
Intensiivisen rakennusvaiheen aikana Kallionpäiden pojat olivat murrosiässä ja nuorimmainen Heidi vasta muutaman vuoden ikäinen. Perhe
asui Jynkässä.
– Se oli haastavaa aikaa koko meidän perheelle. Minulla ei ollut autoa
ja joskus piti käydä kahdesti päivässä
ruokakaupassa, että sain kaiken tarvittavan tuotua. Aina ei ollut pulkkakeli, Marjatta puolestaan muistelee.
Vaikka perhe vaati paljon aikaa,
Marjatta muistaa monet erilaiset
myyjäiset, joita hän oli mukana järjestämässä. Vanhan Eelimin vintiltä
löytyi vanhaa tavaraa, jota ryhdyttiin
myymään. Lisää pyydettiin ja saatiin
seurakuntalaisilta, muun muassa
tässä seurakunnassa syksyllä 2002. En vielä silloin ymmärtänyt, että on viisasta ottaa kokoukseen muistilehtiö mukaan, ja olen
raapustanut ensimmäiset muistiinpanoni Raamattuni tyhjille lehdille.
7.11.2002 Jari saarnasi Matteuksen evankeliumin kohdasta, joka on
uudessa käännöksessä otsikoitu: Jumalan huolenpito (Matt. 6:25–34).
Olen kirjoittanut Raamattuuni: Uskalla opetella luottamaan Jumalaan.
Muistiinpanoissani olen tiivistänyt
saarnan ytimen näin: Säilytä luonteesi valoisa puoli. Katso vahvuuksiasi. Älä elä niiden asioiden kanssa,
joita sinulla ei ole. Hyväksy keskeneräisyytesi. Älä vaadi kohtuuttomia
itseltä ja muilta. Rukoile ja ajattele,
mitä luet. Ole oma itsesi.
Rakastin Jarin saarnoja. En vierailevien tähtien, vaan nimenomaan
Jarin. (Sama jatkuu yhä. Anteeksi
vain Suzette ja kumppanit mutta
kuuntelen Heimoa mieluummin.)
Niistä sai sekä syvällistä että käytännöllistä evästä arkeen. Niitten
ääreen palasin, kun elämä riepoi.
Ja kun kaikkein syvimmissä vesissä
kahlasin, oli lohduttavaa tietää, että
paimenkin rukoili puolestani.
Jarilla oli aito paimenen mieli.
Hän kulki rinnalla, mutta antoi myös
viisaita neuvoja. Alkuaikoina kipuilin
esimerkiksi, voinko säilyttää luterilaisen kirkon jäsenyyden ja minulle
tärkeät juureni. Jari suhtautui ymmärtäväisesti ja sain rauhan.
Minulla on ollut muutama hengellinen isä ja tukipilari. Jari oli yksi
tärkeimmistä. Voin ainoastaan aavistaa, miten rankkaa seurakunnan
johtajan työ oli. Monet tunsivat Jarin
esimiehenä ja työtoverina. Minun
näkökulmani on tavallisen seurakuntalaisen.
Kyyneleet valuivat valtoimenaan,
kun elokuun ehtoolliskokouksessa
niin kauniisti sanoin ja sävelin kerrottiin Jarin lähdöstä taivaan kotiin.
Miksi-kysymystä on vaikea välttää,
kun Jarilla olisi ollut vielä niin paljon
annettavaa, sekä Jumalan valtakunnan työssä että omassa perheessään.
Sari Malkamäki kirjoittaa yhdessä novellissaan näin: Eräänä iltana
hän katsoo televisiosta neuvostodokumenttia avaruustutkimuksesta, miettii
samalla Jeesusta ristillä: jos Jeesus
kerran kuoli siinä koko syntisen ihmiskunnan stunttina, mitä pähkäiltävää
kuolemisessa oli, siihenhän saisi suhtautua kuin Juri Gagarin raketin laukaisuun: ”Lähdetään!”
Vaikka ikävä on kova, kuolemaa
ei enää ole, vain ohut verho tämän
ja tuonpuoleisen välillä. Pidetäänhän
huoli siitä, että kerran tapaamme
rakkaamme Jeesuksen luona!
jaa) ei enää ole, mutta seurakunta on
edelleen.
Rakennustöiden ajan seurakunnan tilaisuudet pidettiin Savon Sanomien entisessä paperivarastossa
Kirjastokadun ja Puusepänkadun kulmauksessa.
Vanhasta Eelimistä Kallionpäiden
kotona on muistona tähti, jollaisilla
salin katto oli koristettu. Tähtiä on
monessa muussakin kodissa. Niitä
myytiin rakennusrahaston hyväksi 50
markalla kappale.
Kuopion rakennusprojektin kokemukset olivat hyvässä muistissa, kun
Martin siirryttyä Seinäjoelle sielläkin
oli uuden temppelin rakentaminen
edessä.
– Seison vaikka yksin tämän kanssa, Martti muistaa ajatelleensa.
Hienoa aikaa
Seinäjoki kutsui
Joka on minut tavannut,
tietää lempisanontani:
Iso meininki.
I
so ei välttämättä tarkoita olosuhteita eikä meininki pinnallista tuulettamista. Sanat
voivat edustaa niitä, mutta käytännössä niiden merkitys on aika erilainen.
Olen oppinut, että seurakunnan
työtä tehdään persoonina. Jokainen
yrittää omasta mielestään keskittyä
olennaiseen. Nuorena kuulin Markku Tuppuraiselta paljon puitteista
ja kuvioista. Nykyään se on kuulemma kääntynyt vaikutusalaksi. Edesmennyt kunnioitettu kollegani Jari
Sjöstrand puhui paljon määrätyistä
asioista.
Joskus kysäisinkin häneltä mitä
ovat nämä määrätyt asiat. Hän
myös toisti meille nuoremmille
työntekijöille, että mitä teettekin,
minä olen teidän tukenanne.
Keväällä rukoillessamme Heimon kanssa koin hengellisen ahaaelämyksen. Sitä voisi kutsua jopa
Jumalan antamaksi taivaalliseksi
inspiraatioksi.
Seurakuntamme tulisi olla kuin
lähetyskoti. Lähetyskotiin tullaan rakentumaan ja varustautumaan, jotta
voidaan lähteä eteenpäin. On etuoikeus kasvaa yhdessä Jumalan Sanasta ja lähettää lähtijät Jumalan johdatuksessa matkaan. Parasta tällaisessa
liikehdinnässä on keskittyminen olennaiseen: tulla siunatuksi, jotta voi olla
siunaukseksi.
MINÄ USKON -tapahtuma Martti Kallionpään ja Suzette Hattinghin puheineen jätti minuun suuren
Lähdetään!
H elena K antanen
helenakantanen @ hotmail . com
vaikutuksen. Rukoukset torilla ja sen
läheisyydessä ihmisten puolesta, tilaisuuksissa rukousvastaukset ja profetaaliset puheet suuntasivat minua
keskittymään olennaiseen. Suzette
puhui balanssin löytämisestä rukouksen ja toiminnan välillä.
Tekemisen takana on oma henkilökohtainen aika Jumalan kanssa. Ilman sitä elämämme muuttuu suorittamiseksi. Silloin tällöin tarvitsemme
muistutuksen siitä, onko suhteemme
P
Pysähdy,
varustaudu
ja lähde
– HelenaK–
Aloimme käydä
3
26. elokuuta 2015
Keskitytkö
olennaiseen?
Keskitytkö olennaiseen?
Kuvaaja:ari viikilä
Marjatta ja Martti
Kallionpää kantoivat suurta vastuuta temppelimme
rakennusaikana.
eelimeili
ikkutyttö oli perheensä kanssa aurinkorannalla. Hän otti
uimarenkaan ja meni
rannan läheisyyteen
kellumaan meressä.
Jonkin ajan kuluttua toinen vanhemmista havahtui siihen, ettei
tyttöä näkynyt. Onneksi hän löytyi
jonkin matkan päästä seurueesta,
jolloin vanhempi kysyi, miten tyttö
oli ajautunut kauemmaksi. Tähän
hän vain iloisesti tokaisi: ”Lämmin
etelätuuli kuljetti minut tänne.”
Seurakunta ilman näkyä voi joutua samankaltaiseen tilanteeseen.
Ilman selkeää näkyä miellyttävä
etelätuuli saattaa viedä meitä kauemmaksi siitä suunnitelmasta, jonka Jumala alunperin on tarkoittanut
seurakunnalle toteutettavaksi.
”Etelätuuli” ei vaikuta vaaralliselta, mutta se ei aina vie oikeaan
suuntaan.
”Kirjoita näky niin selvästi tauluihin, että sen voi vaivatta
lukea.”(Habakukin kirja 2:2)
Koimme nuorisotiimissä, että
Jumala alkoi puhua meille näyn
tärkeydestä. Asia nousi pintaan
monessa tilanteessa kevään aikana
ja päätimme, että alamme rukoilla,
mikä meidän nuorisotoimintamme
näky on.
Mitä Jumala on kutsunut meidät
tekemään tässä kaupungissa ja millaisilla työkaluilla? Mikä saa Jumalan sydämen särkymään, kun hän
katsoo Kuopion nuoria?
Jokainen uskova ymmärtää, että
olemme saaneet tehtäväksemme
tehdä kaikesta kansasta Jeesuksen
opetuslapsia, mutta kysymys kuuluukin, miten toteutamme tätä käskyä Kuopiossa.
Jumalan kanssa tasapainossa siihen, missä
palvelemme.
Tänä syksynä haluamme
kaikessa keskittyä olennaiseen.
Mittapuuksi laitoimme nuorisotiimissä varustamisen. Kaikki tekemisemme ja toimintamme perustuu
kysymykseen: varustaako se meitä?
Ajattelen, että olemme tällä hetkellä ison viljapellon edessä. Paljon
kysymyksiä on ilmassa ja vaihtoehtoja, miten veisimme työtämme
eteenpäin. Mutta onneksi kaikkiin
löytyy vastaus, kun keskitymme olennaiseen.
Olen monesti pohtinut, miten
nuortenillat eroavat ”aikuisten” kokouksista? Rukoukset, puhujat, puheiden aiheet, jopa musiikki voivat olla
samankaltaisia.
Onko kysymys pelkästään viikonpäivästä vai mistä? Pohjimmiltaan
kysymys on painotuksesta. Keskitymme illoissa kolmeen asiaan. Vahvaan Jumalan Sanaan, rukoukseen ja
ylistykseen.
Pyrimme kertomaan asiat niin,
että ne koskettavat nuoren senhetkistä elämän tilannetta. Jokaisessa
illassa rohkaisemme kävijöitä uskonratkaisuun.
Aloimme ottaa selvää siitä,
mikä näky on ja miten voimme löytää sen hengellisen työn parissa.
Näyn täytyy saada meidät liikkeelle! Se motivoi ja sytyttää ja joka
näyn sisäistää, ei malta olla kertomatta sitä eteenpäin.
Liiketoiminnassa puhutaan visioista. Hyvä visio on selkeä, uskottava, vaikuttava ja johdonmukainen. Ilman visiota toiminta ei voi
menestyä. Uskomme, että sama
pätee myös uskonelämään ja hengelliseen kasvuun.
Jos emme koskaan pysähdy
kuuntelemaan sitä, mitä Taivaallinen Isämme haluaa meille puhua,
emme myöskään pysty keskittymään olennaiseen.
Kirjoittaessamme mieleemme
nousi ajatus siitä, kun Jeesus näki
kaksi venettä Genesaretinjärven
rannalla. Kalastajat olivat kalastaneet koko yön ilman saalista ja olivat jo putsaamassa verkkoja.
Sen jälkeen kun Jeesus oli opettanut kansaa, hän kehotti kalastajia
vielä kerran soutamaan syvemmälle ja heittämään verkkonsa veteen.
Tähän yksi opetuslapsista vastasi:
”Opettaja, olemme jo tehneet työtä koko yön emmekä ole saaneet
mitään. Mutta lasken vielä verkot,
kun sinä niin käsket.” Tämän jälkeen Raamattu kertoo, kuinka kalastajat saivat niin suuren saaliin,
että heidän veneensä olivat upota.
(Luukas 5:1-11)
Päällimmäiseksi
mieleemme
nousi ajatus siitä, että joskus seurakuntatyön junnatessa tekee mieli
luovuttaa ja heittää hanskat tiskiin.
Silloin seurakunnan tulisi ”rantautua” ja puhdistaa ”välineensä”,
jotta voidaan lähteä uudelleen ka-
Nuoret
Palatakseni takaisin lempihokemaani. Iso meininki ei olekaan ulkonaista tekemistä vaan sydämen
asennetta. Kun saa olla Jumalan
käytössä niin arjessa kuin pyhässä, on se kaikista isointa meininkiä
mitä voi olla.
Rukoilen sinulle viisautta keskittyä olennaiseen.
J yrki L iukkonen
laan. Vasta Jeesuksen ohjeilla saadaan valtava saalis.
Päätimme
nuorisotiimissä,
että haluamme tehdä juuri sitä,
mitä Jumala haluaa meidän kauttamme tehdä. Aloimme rukoilla,
että Jumala voisi avata meidän
silmiämme näkemään, mitä hän
haluaa keskellämme tehdä.
Olemme alkaneet ymmärtää,
mitä Jumala haluaa juuri nyt kauttamme tehdä. Jumala haluaa varustaa nuoria, jotta he selviäisivät
tässä ajassa ja ”kykenisivät pahan
päivän tullen tekemään vastarintaa ja selviytymään taistelusta
pystyssä pysyen”.
Seurakunnan tulee pystyä
vastaamaan muuttuvaan ympäristöön ja kulttuuriin niin, ettei Jumala ole vain ”kakkosvaihtoehto”
vaan Jeesuksen tunteminen on
parasta, mitä ihminen voi omistaa.
Uskomme, että Jumalalla on
suunnitelma jokaisen nuoren
elämään ja tuota suunnitelmaa
haluamme olla edesauttamassa.
Kaikessa yksinkertaisuudessaan
varustaminen on tämän hetkinen
näkymme.
Toimimmeko me tässä ajassa
niin kuin Jeesus oikeasti toimisi?
Minkälaisen kuvan me uskovina
luomme ympärillemme omien
asenteidemme kautta rakastavasta ja armahtavasta Isästämme?
Voisimmeko jokainen omalla kohdallamme kysyä useammin itseltämme, mitä Jeesus tekisi?
R iikka U lmanen ja
J onna T oivainen
Juttukokonaisuus jatkuu
seuraavalla sivulla....
4
eelimeili
26. elokuuta 2015
KUOPION
HELLUNTAISEURAKUNTA
Vuorikatu 29, 70100 KUOPIO
Puhelin: 050 373 3543
Sähköposti:
toimisto@eelim.net
Kotisivu: www.eelim.net
Toimisto: avoinna ti ja ke 9-13 Jari on perillä
Yksi seurakuntamme pitkäaikaisimmista työntekijöistä, Jari Sjöstrand sai kutsun Taivaan kotiin
heinäkuun 26. päivänä.
Taistelu monet vuodet piinannutta vaikeaa sairautta vastaan
oli päättynyt ja tuskat poissa.
Jari oli syntynyt huhtikuun
7.päivänä 1953 Vaasassa, missä
sijaitsee myös hänen viimeinen
maallinen lepopaikkansa.
Jari tuli seurakunnan työntekijäksi elokuun alussa vuonna 1995
ja jäi työkyvyttömyyseläkkeelle
vuoden 2013 lopussa.
Jarilla oli unelmansa, näkynsä
hengellisestä läpimurrosta, herä-
tyksestä niin Kuopiossa kuin koko
Savossa. Se leimasi hänen puheitaan ja toimiaan.
Unelma eli loppuun asti eikä
eläkeaika suinkaan merkinnyt
pysähtymistä, vaan Jari sai vielä
voimiensa mukaan toteuttaa kutsumustaan ja palvella monia seurakuntia vierailevana julistajana.
Johtava pastori Heimo Enbuska
050 433 0964
heimo.enbuska@eelim.net
Pastori Jyrki Liukkonen
050 302 7655
jyrki.liukkonen@eelim.net
Musiikki-, lapsi- ja
varkkityövastaava
Hannele Voutilainen
044 349 7116
hannele.voutilainen@eelim.net
Seurakuntana haluamme ottaa
osaa Eijan ja koko perheen suureen
suruun. Taivaan Isän lohdutus ja
siunaus olkoon kanssanne.
Toimisto Marjaana Enbuska
050 553 0817
marjaana.enbuska@eelim.net
Lähimmäistyö Raija Räsänen
050 372 7119
rasaset@dnainternet.net
Talonmies Markku Hämäläinen
044 334 0425 markku.esa.hamalainen@gmail.
com
Emäntä Maarit Vuorenniemi
044 971 9912
maarit.vuorenniemi@eelim.net
Pankkiyhteys: Rukoushuoneyhdistys Elim ry Kuopion Nordea
FI 13 1078 3000 2508 51
Viitenumerot:
Seurakunta 3010
Lähetystyö 4200
Kiinteistöt 5500
RV-lehden maksut 6350
Diakonia 6431
Muista käyttää viitenumeroita!
RENGASPARI OY
Itkonniemenkatu 25
70500 Kuopio
Puh. (017) 261 4203, 263 2755
Renkaat ja vanteet henkilö ja
pakettiautoihin, myös
matkailuautoihin ja vaunuihin.
Tutustu kaupungin laajimpaan
valikoimaan.
Nuorten
kasvaa
yhteys kasvaa
Nuorten yhteys
Teija Tissari Nuorisotiimin ajatuksissa ja puheissa on jo pitkään
ollut nuorten yhteys. Ilman toimivaa yhteyttä on hankalaa pysyä
uskon tiellä. Jeesuksenkin suurena
rukousaiheena oli opetuslasten ja
kaikkien Häntä seuraavien yhteys.
Seuralla, jossa aikamme vietämme, on todella suuri merkitys
siihen, millaisia ovat asenteemme
ja tärkeinä pitämämme asiat. Niin
on meillä kaikilla, mutta erityisesti
nuorilla. Sen vuoksi yhteys onkin
ollut nuorisotiimin rukouksissa, ja
sen edistämiseksi on alettu toimia.
Viime kevätkaudella alkaneet
Fabe-illat ovat yksi esimerkki näistä toimista. Ne ovat myötävaikuttaneet rennompaan yhdessäoloon
ja toisten kohtaamiseen.
Illat oli suunniteltu matalan
kynnyksen tilaisuuksiksi, joihin
olisi helppo tuoda omia kavereita
mukaan ja tutustua uusiin ihmisiin.
Tähän tavoitteeseen päästiinkin
todella hienosti.
Fabe-iltojen rento meininki siirtyi luontevasti myös nuorteniltoihin, joissa iltapalaa nautittiin porukassa pelaillen ja iltaa viettäen.
Nuorten parissa on nähty uu-
denlaista yhdessä tekemisen meininkiä. On ulkona pelailua, leffailtoja ja muuta yhdessä oleskelua.
Hienointa tässä kaikessa on se, että
kyse ei ole vain tietyn porukan sisäpiiristä, vaan kaikki halukkaat ovat
tervetulleita mukaan.
Tästä esimerkkinä on nuorten
yhteinen WhatsApp-ryhmä, jossa
on 78 osallistujaa. Siinä sovitaan
menoista ja yhteisestä tekemisestä. Ryhmään lisätään aina uudet
halukkaat mukaan ja kuka tahansa
voi ehdottaa siellä yhteistä tekemistä.
Seuraavana vaiheena ja rukousaiheena voisimme pitää Hengen
yhteyttä ja Jumalan läsnäolon
etsi-mistä yhdessä. Toiveenamme
on, että nuoret saisivat syttyä Jumalalle ja alkaa etsiä Hänen valtakuntaansa ja tahtoaan omassa
elämässään.
Tämän puolesta toivomme koko
seurakunnalta rukousta. Uskomme,
että herätys lähtee seurakunnasta,
ja nuorten osuus on siinä tärkeä,
muita ikäluokkia unohtamatta.
Jonkin verran nuorten parissa
on kokoonnuttu yhdessä rukoilemaan ja jalkautumaan kaduille.
Seurakuntaan on myös helpompi
tuoda uskosta osattomia kavereita, kun siellä on hyvä ilmapiiri ja
rakkaus koskettaa.
Saakoon Jumala vaikuttaa
meissä jokaisessa armollisuutta
ja rakkautta sekä anteeksiantoa
toisiamme kohtaan. Iso meininki
tarkoittaa myös isompia haasteita, mutta Jumalan Hengen avulla
niistäkin selvitään.
Upeaa olisi myös saada koko
seurakunta toimimaan yhtenä
perheenä. Nuorten ja vanhempien ei tarvitse olla aina erikseen
omissa jutuissaan ja ajatella, ettei
johonkin kokoukseen voi mennä
iän vuoksi.
Nuoret tarvitsevat hengellisiä vanhempia ja tukea uskossa
kasvamisessa. Vanhemmat taas
saavat nuorista virtaa ja toivoa tulevaan. Me tarvitsemme kaikki toisiamme. Siunatkaamme siis koko
seurakuntaa yhdessä ja etsikäämme tilaisuutta osoittaa rakkautta
puolin ja toisin.
T eija T issari
ASENNUKSET TULOJÄRJESTYKSESSÄ, AIKAA VARAAMATTA!
rengaspari.fi
NISSAN – SUBARU
Autoja Väänäseltä jo
yli 50 vuoden ajan!
Kiitämme asiakkaitamme luottamuksesta!
Käenkuja 1, Kuopio, puh. 017 - 266 66 00
Eelimeilin työryhmä:
Seuraava Eelimeili
ilmestyy 28.10.2015.
Aineistot 5.10.2015
mennessä
pirjo.ronkainen
@gmail.com
Helena Kantanen
050 534 5014
Pirjo Ronkainen
044 083 2358