Rajaseutu 1
R A J A S E U T U T YÖ N Ä Ä N E N K A N N AT TA J A V U O D E S TA 19 2 4 1/2015 RAJASEUTU 90 VUOTTA Vuoden Rajakunta – Utsjoki 1 Utsjoen kirkko Paikka: Utsjoki, 4-tietä noin 6 km ennen Utsjoen kirkonkylää. Utsjoen kirkko, pappila ja kirkkotuvat muodostavat maisemallisesti vaikuttavassa kehyksessä 1700-luvulta 1850-luvulle rakentuneen kirkollisen ympäristön. Utsjoen kirkko ja pappila pihapiireineen ovat osa valtiollisen rakennustavan pohjoisinta sillanpääasemaa Lapissa ja eri-ikäiset kunnostetut kirkkotuvat tekevät alueesta Suomessa ainutlaatuisen historiallisen kirkkomiljöön (Museovirasto). Utsjoen seurakunta on kaksikielinen (saame ja suomi), ainoa saamelaisenemmistöinen seurakunta Suomessa. Kahvila ja kirkkotuvat: Kesän aukioloajat seurakunnan nettisivuilta: utsjoensrk@nettisivu.org Pohjoisimmat tiekirkot T iekirkot ovat avoimina pääteiden varsilla ympäri kesäistä Suomea. Vuodesta toiseen on avoinna yli 250 Tiekirkkoa. Niiden aukioloajat vaihtelevat, joten on hyvä tarkistaa tiedot kirkon kohdalta. Yleisimmin ovet ovat auki 10.6.–20.8. klo 11–16. Kirkoissa järjestetään jumalanpalvelukisa ja vaihtelevasti muutakin ohjelmaa konserteista urkuaarioihin. Kaikki kirkot eivät ole tiekirkkoja. Rovaniemen kirkko Rovaniemen kirkko edustaa rakennusratkaisultaan aikakauden funktionalismia. Se on teräsbetonirunkoinen kirkko, jonka julkisivut on muurattu poltetuista tiilistä ja rapattu käyttäen koristeena Lapin liuskekiveä. Kairosmaja Revontulikappeli on Lapin tunturien ensimmäinen turistikirkko. Se kokoaa vuosittain suojiinsa noin 35 000 kävijää. 260 -paikkainen kappeli tunnetaan hyvistä konserteistaan. Kappelissa järjestetään myös yksityistilaisuuksia. Kittilän seurakunta Marian kappeli sijaitsee Levitunturin juurella, keskellä matkailukeskusta. Kappeli on valmistunut Leville 1998. Oulun hiippakunnan piispa Olavi Rimpiläinen vihki sen käyttöön 20. syyskuuta 1998. Enontekiö Enontekiön kirkko on kauneimpia Suomessa. Se on myös valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö. Kirkko vihittiin käyttöönsä 1952. Inari Utsjoen kirkko ja etualalla kirkkotupa (Kuva: Minna Saastamoinen, Studio Borga). 2 Inarin kyläkirkon ja myöhemmin saamelaiskirkon syntysanat lausuttiin sodan jälkeen 13.1.1946 pidetyssä kirkonkokouksessa, jolloin päätettiin, että seurakuntaan olisi rakennettava kaksi kirkkoa, toinen Inarin kirkonkylään tuhoutuneen kirkon paikalle ja toinen Ivaloon. Tämän mukaisesti asiat olivat edistyneet ja Inarin kirkonkylään kirkkohallitus päätti rakentaa kirkon 1945 perustetun saamelaisten rajaseutupiirin käyttöön. Tiedot: Kirkkopalvelu RAJASEUTU 91. vuosikerta Kustantaja ja julkaisija Rajaseutu ry ISSN 0355-452-X Päätoimittaja Matti Väistö Email: Matti.Vaisto@jns.fi Puh. 050 411 4672 Toimittaja Paula Penttilä Puh. 0400 846 419 Toimituskunta Matti Väistö Pentti Kurunmäki Olli Lihavainen Risto Nihtilä Matti Sippola Paula Penttilä Rajaseutu ry Tunturikatu 6 A 19, 00100 Helsinki Puh. 010 271 6400, telekopio 010 296 2642 Email: rajaseutu@rajaseutu.fi Toimisto avoinna ma-pe klo 9–17 Pankkiyhteys OP-Pohjola FI40 5780 0710 0348 Tässä lehdessä olevilla ilmoituksilla tuetaan mm. rajaseutujen nuorison opiskelua ja paikallista yritystoimintaa. Asioi verkossa www.rajaseutu.fi Tuleva tiedotus ainoastaan verkossa. Rajaseutu ry siirtyy tiedottamisessa verkkosivujen ja muiden olemassa olevien tiedotuskanavien käyttöön. Osoitteenmuutokset ja jäsenasiat Email: rajaseutu@rajaseutu.fi Puh. 010 271 6400 Lakon tai muun ylivoimaisen esteen takia ilmestymättä jääneistä numeroista ei suoriteta korvausta. Toimitus pidättää oikeuden muokata ja lyhentää lähetettyjä aineistoja. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu enintään ilmoituksesta maksetun hinnan palauttamiseen. Puhelimitse annettuihin ilmoituksiin sattuneista virheistä lehti ei vastaa. Rajaseutu-lehti on valtakunnallinen julkaisu. Painosmäärä 2 300 kpl Irtonumero 7 €. Taitto: Osmo Jurvanen, Lappeenranta Painopaikka: PunaMusta, Joensuu 2015 Sisältö 1/2015 5 6 7 8–9 10–11 12–13 14–15 16–17 18 18–19 20 21 22–23 24 25 26 26 27 28 29 30 30 31 Pääkirjoitus Rajaseutuliitto jakoi opintoapurahaa Heikki Jarvan muistolle Vuoden 2015 rajakunta sai tunnusmerkkinsä Vuosikokokoukset linjasivat tulevaisuutta Ilomantsin Möhkössä tapahtuu Parempi Arki ry Oskar Relander Pohjois-Karjalan musiikkiopisto Pielisen-Karjalan musiikkiopisto Kevätmenyy -konsertti Esiin! Raja-Karjala kulttuurihistorian kuvastimessa Avojaloin – 10 elämää Kannaksella Karjalan Liitto 75 vuotta Tabu Veteraaneja muistaen Sotilasmuistoja Salpalinja-museolla Porovuosi Näkökulma Oulanka – Paanajärvi -kirja Ristikon ratkaisu Ristikko Etukansi: Utsjoen kirkkotuvat ja Mantojärvi, kuva Studio Borga Takakansi: Gistuskáidi, Utsjoki, kuva Studio Borga. Kuva on otettu Suomesta Norjaan, ollaan Suomen puolella laskeudutaan Tenojokilaaksoon, alhaalla Tenojoki ja Tenojokeen laskeva Leavvajohka (Norja). 3 Rajaseutu ry Toimisto: Tunturikatu 6 A 19, IV krs, 00100 Helsinki Puh. 010 271 6400, telefax 010 296 2642 Sähköposti: rajaseutu@rajaseutu.fi www.rajaseutu.fi Pankkiyhteys: OP-Pohjola FI40 5780 0710 0348 Hallitus v. 2015–2016 Puheenjohtaja Matti Väistö, valtiopäiväneuvos, Joensuu Jäsenet Arno Latvus, kauppatieteiden maisteri, Helsinki Markku Hakkila, filosofian maisteri, Helsinki Marketta Hietanen, sosiaaliohjaaja, Helsinki Kirsi Kangas, talous- ja elinkeinojohtaja, Salla Eeva Karttunen, järjestösihteeri, Helsinki Olli Lihavainen, valtiotieteiden maisteri, Joensuu Antero Parkkonen, kauppatieteiden maisteri, Lappeenranta Kaarina Vaaraniemi, varatuomari, Turku Varajäsenet Eero Juntunen, agronomi, Lappeenranta Marja Suojoki-Gauriloff, toimittaja, Inari Leila Vanhanen, laskentajohtaja, Helsinki Toimisto & talous: Rajan Joutsen -muistolahja ............................... 150 € Rajan Joutsen -rintamerkki .............................. 10 € Lennart Segerstrålen Tunturijoutsen-aiheinen Adressi .................................................................. 15 € Kortti .................................................................... 2€ Sirkka Linnamiehen kukka-aiheiset kortit 2-osainen ............................................................ 2€ 1-osainen ........................................................... 1€ Adressien ja taitettujen korttien hintaan sisältyy kirjekuori. Kaikkien tuotteiden hintoihin lisätään lähetyskulut. Tilaukset ja tiedustelut: Puh. 010 271 6400 email: rajaseutu@rajaseutu.fi 4 HSO-sihteeri Anu Korpinen Rajaseutu ry:n tarkoituksena on edistää rajaseutujen tuntemista, kehitystä ja rajaseudulla asuvien kansalaisten hyvinvointia ja osaamista sekä valvoa rajaseudulla asuvien kansalaisten yleisiä ja yhteisiä yhteiskunnallisia etuja ja toimia rajaseutukysymyksissä kiinnostuneiden yhdyssiteenä. Rajaseutu ry:n opintoapurahat! Toisen asteen opiskelijoille, jotka ovat kotoisin Rajaseutu ry:n toiminta-alueen kunnista. Hakuaika syyskuussa 2015. Lisätiedot ja hakuohjeet nettisivuiltamme www.rajaseutu.fi Pääkirjoitus Y li yhdeksän vuosikymmentä jatkuneessa rajaseututyössä on tultu uuteen vaiheeseen. Kevään vuosikokouksissa Rajaseutuliitto ry purettiin ja toiminnan organisaatiota selkeytettiin. Käytännössä palattiin alkutilanteeseen: työ jatkuu Rajaseutuyhdistyksessä, jonka nimi muuttui Rajaseutu ry:ksi. Rajaseutuliitto ry on perustettu vuoden 1963 alussa rajaseututyötä tekevien yhdistysten katto-organisaatioksi. Kun Rajaseutuyhdistystä lukuun ottamatta muut jäsenyhdistykset ovat hiipuneet ja viimeisetkin jo kauan toimimattomina olleet yhdistykset saatiin viime vuoden aikana purettua, niin katto-organisaatio kävi tarpeettomaksi. Sekä Rajaseutuyhdistyksessä että Rajaseutuliitossa uudistamisen tarve oli ymmärtääkseni jo vuosia sitten tiedostettu. Kysymys oli toimeen ryhtymisestä ja oikean etenemistien löytämisestä. Tunnistin tämän tultuani vuoden 2014 vuosikokouksessa Rajaseutuliiton puheenjohtajaksi. Samalla tunnistin ja olen kokenut myös käytännössä sen raskauden, joka liittyy kaikkeen purkamiseen ja uudistamiseen ja tässä tapauksessa erityisesti arvokasta ja vahvaa perintöä kantavan Rajaseutuliiton purkamiseen. Ajan riento on kuitenkin armoton, vuodet ja vuosikymmenet olivat tehneet tehtävänsä. Kun liiton jäsenyhdistyksiin ei juurikaan ole tullut uusia jäseniä, niin toimijoiden ikääntymisen ja jäsenten luonnollisen poistumisen myötä hiipuminen on ollut vääjäämättä edessä. Sama kohtalo on uhkaamassa myös Rajaseutua, ainoaa jäljellä olevaa yhdistystämme ja rajaseututyön toimijaa, ellemme kykene uudistumaan ja saamaan mukaan uusia, toimivia jäseniä. Hyvän ohjeen tulevaakin toimintaa ajatellen meille antaa englantilainen filosofi ja kirjailija Peter Marshall: ”Älkäämme tyytykö vain odottamaan mitä ta- pahtuu, vaan antakaamme itsellemme päättäväisyys saada oikeat asiat tapahtumaan”. Meidän Rajaseutu ry:ssä toimivien on nyt kysyttävä, mitä ovat oikeat asiat tämän päivän ja tulevaisuuden rajaseututyössä. Miten parhaiten käytämme niitä taloudellisia voimavaroja, joita edeltävät sukupolvet ovat kartuttaneet. Mitä tuloksia ja millaista vaikuttavuutta saamme aikaan ja millaisella yhteistyöllä. Vaikuttavuuden kannalta pelkkä toimiston ja hallinnon pyörittäminen on varsin tuloksetonta. Olemme rajaseututyössä olleet purkamisen ja muutosten keskellä, mutta samalla uusien mahdollisuuksien edessä. Ne eivät avaudu itsestään ja odottamalla, vaan tulevaisuus on tehtävä. Tähän työhön tarvitaan rajaseututyön ystäviä ja kumppaneita, entisiä ja uusia. Rajaseututyön toimijoiden ja hallinnossa mukana olevien puolesta kiitän lämpimästi kaikkia kumppaneita, työntekijöitä ja rajaseututyön tukijoita. Erityiset kiitokset esitän toimittaja Paula Penttilälle ansiokkaasta lehden teosta vuosien ajan, samoin kaikille lehtityössä avustaneille. Näillä näkymin tämä on viimeinen Rajaseutu-lehti. Jatkossa rajaseututyön tiedottamista hoidetaan verkkosivujen ja muiden olemassa olevien viestintäkanavien kautta. Benjamin Franklin on todennut: ”Älä sano: teen sen huomenna. Se mikä on tehty, on suuremman arvoinen kuin se, mikä on tekemättä. Tämä päivä on kahden huomisen arvoinen”. Rajaseututyössä on tehty paljon – se on arvokasta. Tästä kaikesta olemme suuresti kiitollisia. Ja tekeminen jatkuu, tervetuloa mukaan yhdistyksen jäseneksi ja toimintaan. Matti Väistö 5 Stipendit Rajaseutuliitto jakoi rajaseutujen nuorille 137 opintoapurahaa Rajaseutuliiton opintoapurahojen julkistamistilaisuus pidettiin Kiteen kaupungin Vuoden Rajakunnan 2014 – järjestämän itsenäisyyspäivän juhlan yhteydessä Kiteen Sivistys- ja kulttuurikeskus Ilmarisessa. Rajaseutuliiton jakamien opintoapurahojen saajina on yhteensä 137 rajaseutunuorta. J aettujen apurahojen yhteisarvo on 39.400 euroa. Apurahaa haki lähes 300 toisen asteen opiskelijaa. Saajat ovat kotoisin rajaseutukunnista: Pohjois-Karjalan, Lapin, Koillismaan, Kainuun, Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson maakunnista sekä Turun saariston rajakunnista. Yhteistyössä Rajaseutuliiton kanssa samasta hakijoiden joukosta jaettiin Gustaf B. Thordénin Säätiön Karjalan lahjarahaston myöntämät apurahat yhteensä 15 nuorelle. Säätiön sääntöjen mukaan nämä apurahat kohdistetaan Pohjois-Karjalasta kotoisin oleville opiskelijoille. Myös American Women´s Club sekä Eläketurvakeskuksen Virkistysrahasto sekä muutamat yksityishenkilöt ovat lahjoittaneet varoja opintoapurahoihin. Rajaseutuliitto on vuosittain kannustanut apurahoin lahjakkaita, opinnoissaan menestyneitä lukio- ja ammattiopistovaiheen opiskelijoita. Perinne on alkanut vuonna 1949 ja tänä vuonna opintoapurahoja jaettiin 66. kerran. Tämä nuorisoon kohdistettu toiminta on yksi kaikkein merkittävimmiksi koettuja rajaseututyön muotoja. Tänä vuonna Rajaseutuliitto tukee myös 5.000 euron toimintarahalla Your Move 2015 -liikunta- ja nuorisotapahtumaa, jonka tavoitteena on luoda toimintaa ja tekemistä Kiteen ja KeskiKarjalan alueen nuorille ja lapsiperheille. Rajaseutuliiton myöntämät huomionosoitukset Kiteeläisille – vuoden 2014 rajakuntalaisille Rajaseutuliiton puheenjohtaja Matti Väistö palkitsi itsenäisyyspäivän juhlassa seuraavat yksityishenkilöt ja yhdistykset: Anne Lindeberg-Piiroinen Ansioituneena musiikkikasvattajana, joka on kehittänyt erityisesti varhaisiän musiikin opetusta. Tehnyt myös pitkään vapaaehtoistyötä lasten ja nuorten hyväksi MLL:ssa ja 4H:ssa. Plamen Dimov Kiteeläisen musiikkityön primus motorina. Hänen työnsä nuorten musiikkiharrastuksen hyväksi on vaikuttanut monen kiteeläisen artistin ja muusikon menestykseen. Kyläpari ry. Vireästä kylätoiminnasta ja kesäteatteriesityksistä, jotka tuovat Kiteen paikallishistorian suuren yleisön tietoisuuteen. Karjalan Kalamiehet ry. Merkittävänä vapaa-ajan kalastuksen ja kalastuskulttuurin edistäjänä, jonka järjestämät tapahtumat nostavat esiin myös Kiteen kirkkaat ja puhtaat kalavedet. Kiteen Pallo -90 ry. Kiteeläisten lippulaivana pesäpallon Superpesissarjassa, joka tarjoaa katsojille mestaruuselämyksiä sekä ansiokkaasta nuorisotyöstä junioripesisharrastajien hyväksi. Kitee-Seura ry. Kiteeläisten kotiseutuidentiteetin ylläpitäjänä ja arvostettuna paikallishistorian tuntijana ja tallentajana sekä Koti-Karjala-lehden myötä paikallisuutisten välittäjänä. Lisätietoja: Rajaseutu ry Matti Väistö p. 050 411 4672 Anu Korpinen, p. 010 271 6400 Aktiivisia rajaseudun opiskelijoita (Kuva: Leo Tossavaisen kuva-arkisto). 6 ❖ Muistokirjoitus Heikki Jarvan muistolle Heli Kuusi ”Elämä ei ole minulle vain kynttilä. Se on loistava soihtu, jota saan kantaa hetkisen, ja haluan sen palavan niin kirkkaasti kuin mahdollista, ennen kuin se ojennetaan seuraaville sukupolville”. Näillä sanoilla opetusneuvos Heikki Jarva hyvästeli työyhteisönsä lähtiessään eläkkeelle vuoden 1996 lopussa Opetushallituksesta. Näitä Bernard Shaw`n sanoja Heikki olisi todennäköisesti mukaillut nytkin, jos olisi voinut itse sen tehdä. Yhteydenpitomme Heikin kanssa jatkui eläkkeelle lähdön jälkeenkin. Nyt meitä on täällä muutama ystävä ja työtoveri Opetushallituksen ajalta viimeisellä saattomatkalla. Olemme sitä ”Haju” -porukkaa, joksi meitä sisäpiirissä kutsutaan. Riitasta ja Heikistä on tullut minulle ja elämänkumppanilleni Kaleville perheystäviä, joiden kanssa on ollut hienoa tavata ja parannella maailmaa. Heikki Jarvalla oli pitkä ja ansiokas ura Suomen koululaitoksen palveluksessa. Ensin puutyön opettajana, kansalaiskoulun opettajana, koulunjohtajana, välillä tehtäviä kunnan koulutoimessa, sen jälkeen yliopiston lehtorina, kouluhallituksen ja ammattikasvatushallituksen ylitarkastajana ja viimein Opetushallituksen palveluksessa sen perustamisesta vuonna 1991 alkaen toimistopäällikkönä ja opetusneuvoksena. Omat muistikuvani Heikistä ajoittuvat enimmäkseen Opetushallituksen aikaan. Työyhteisössämme Heikki oli Pappa. Lämmin ja avoin persoona, idearikas ja luova visionääri, omaperäinen humoristi ja hurtin huumorin viljelijä. Heikin omaperäisestä ja rajattomasta ajattelusta ”Haju” -porukkakin sai alkunsa. Siellä missä Heikki liikkui, siellä naurettiin ja viihdyttiin. Työhön paneuduttiin kuitenkin aina kaikella vakavuudella. Heikki Jarvan toimialaan kuului erityisesti käsi- ja taideteollinen koulutus, joka käsitteenä vakiintui 1980-luvun lopulla. Myöhemmin taide- ja viestintäkulttuurialan muu ammatillinen koulutus, sitä Opetusneuvos Heikki Jarva suunnitteli Vuoden Rajakunnan symbolin, Raja ihmisen tekemä -veistoksen (Kuva: Irene Tigerstedt). mukaa kuin sitä kehitettiin ammatilliseksi koulutukseksi, sai painoarvoa Heikin työsaralla. 1990-luvulla toteutettiin laajat opetussuunnitelmauudistukset, joissa Heikillä oli merkittävä rooli. Samalla oppilaitosverkostoa uudistettiin ja modernisoitiin. Vuosikymmenien mittaan maaseutulähtöisestä ja vähän arvostetusta kotiteollisuuskoulutuksesta muodostui monipuolinen ja vetovoimainen kulttuurialan ammatillinen koulutus maahamme. Tämän lisäksi Heikki Jarva teki uraa uurtavaa työtä taiteen perusopetuksen parissa. Heikki oli työyhteisössään rakastettu henkilö, mutta hänestä pidettiin ja häntä arvostettiin myös oppilaitosten keskuudessa. Heikillä oli kykyä nähdä ja visioida, oppilaitoksissa oli realismia toteuttaa lennokkaitakin ajatuksia ja unelmia. Tiiviit suhteet ammattikorkeakouluihin säilyivät, vaikka ne eivät enää Heikin työuran loppuvaiheessa virallisesti kuuluneet Opetushallituksen toimialueeseen. Heikki kannusti oppilaitoksia kehittymään oman alansa ja alueensa oppimis- ja kehittämiskeskuksiksi. Yhteistyö ja verkostoituminen olivat Heikille tyypillistä toimintatapaa, ja siinä hän oli mestari. Heikin sydäntä lähellä oli muun muassa muotoilun kehittämisohjelma, jolla haluttiin painottaa teollisen muotoilun näkyvyyttä käsityötuotteissa ja yrittämisessä. Myös oppilaitosyhteistyönä toteutetut yrittäjyyshankkeet, yhteistyö Kotimaisen (nyk. Suomalaisen) Työn Liiton kanssa, Puu-Suomi ohjelma ja monet muut näiden kaltaiset hankkeet olivat Heikille mieluisia. Ne olivat 1990-luvun alun lamavuosina erittäin merkittäviä toimia, joilla edistettiin työllisyyttä ja nostettiin Suomea laman kurimuksesta – mitä ajankohtaisimpia teemoja tänäänkin. Heikki puhui avoimesti ja lämpimästi läheisistään, Riitasta, lapsistaan ja heidän äidistään, lapsenlapsistaan ja kaikista läheisistään. Hän rakasti teitä suunnattomasti. Nyt hän on ojentanut teille palavan soihdun ja antanut hyvän esikuvan jatkaa elämää. Toivotan Riitalle ja uusille soidunkantajille voimaa ja jaksamista jatkaa tästä eteenpäin. Heikki Jarva eli rikkaan ja monipuolisen elämän loistavaa soihtua kantaen. Toim. huom. Kirjoittaja toimi Heikki Jarvan työuran aikana Opetushallituksessa ammatillisen koulutuksen linjaylijohtajana. ❖ 7 Utsjoki – Vuoden Rajakunta Vuoden 2015 rajakunta sai tunnusmerkkinsä Utsjoen kunnanviraston aulaan ilmestyi maaliskuun alussa kunniakirja ja kiviveistos. Veistos on nimeltään ”Raja – ihmisen tekemä” ja se on valmistettu spektroliitista. Kyseessä on opetusneuvos Heikki Jarvan suunnittelema Vuoden Rajakunnan symboli. Veistos on kiertänyt vuoden rajakunnissa vuodesta 2002 lähtien. Utsjoelle sen toimittivat Rajaseutuliiton hallituksen edustajina Matti Väistö ja Marja Suojoki-Gauriloff. R ajaseutuliiton hallitus nimesi viime vuoden lopulla valintaraadin ehdotuksesta Utsjoen Vuoden 2015 Rajakunnaksi. Valtioneuvos Riitta Uosukaisen, maakunta- neuvos Pekka Nousiaisen ja liiton puheenjohtajan, valtiopäiväneuvos Matti Väistön muodostama valintaraati korosti Utsjoen ansioita rajat ylittävässä yhteistyössä. Vuoden Rajakunnan nimeämisellä Rajaseutuliitto on halunnut antaa vuosittain tunnustuksen rajaseutukunnalle, joka on kehittynyt alueensa elinvoimaiseksi ja tulevaisuuteen uskovaksi asuin-, työ- ja kasvuympäristöksi. Utsjoki on neljästoista Vuoden Rajakunta. Utsjoen kunnan puolelta Rajaseutuliiton edustajien tapaamiseen osallistuivat kunnanhallituksen puheenjohtaja Ilmari Tapiola ja varapuheenjohtaja Henry Valle, valtuuston varapuheenjohtajat Väinö Guttorm ja Ismo Manninen sekä kunnanjohtaja Vuokko Tieva-Niittyvuopio. Kunnanjohtaja Vuokko Tieva-Niittyvuopio esitteli liiton edustajille Utsjokea ja ajankohtaisia hankkeita. Esil- Kuvassa vasemmalta: kunnanhallituksen varapuheenjohtaja Henry Valle, valtuuston 2. varapuheenjohtaja Ismo Manninen, kunnanjohtaja Vuokko Tieva-Niittyvuopio, kunnanhallituksen puheenjohtaja Ilmari Tapiola, valtuuston 1. varapuheenjohtaja Väinö Guttorm sekä Rajaseutuliiton hallituksen edustajat; Matti Väistö ja Marja Suojoki-Gauriloff (Kuva: Anon). 8 Utsjoki – Vuoden Rajakunta le nousi muun muassa Utsjoki malli, jonka tavoitteena on tehdä kunnasta vahva ja vetovoimainen lähipalvelu- ja asumiskeskus. Kehittymisen avaintekijöitä ovat rajakauppa ja vienti, rajan ylittävät toiminnot sekä naapurimaa Norja ja Barents. Keskustelussa Rajaseutuliiton puheenjohtaja Matti Väistö kertoi yli 90-vuotiaasta rajaseututyöstä ja sen nykyisestä muutosvaiheesta. Aikanaan maatalouden neuvontatyö ja maaseudun olojen kehittäminen olivat keskeisellä sijalla. Yhteiskunnan muutos on heijastunut myös rajaseututyöhön ja meneillään on organisaation uudistaminen. Kunnan ja Rajaseutuliiton edustajien tapaamisessa sovittiin, että kesän yleisötapahtuma järjestetään sunnuntaina 12. heinäkuuta kunnanviraston pihassa. Tilaisuudessa istutetaan Rajan Puu – puulajin valinnassa käytetään asiantuntijoiden apua. Vuoden päätapahtuma on itsenäisyyspäivän juhla, Vuoden Rajakunnan symboli, veistos ”Raja – ihmisen tekemä” on esillä Utsjoen kunnanviraston aulassa vuoden 2015 ajan. Veistos on kiertänyt Vuoden Rajakunnissa vuodesta 2002 alkaen. Ensimmäinen Vuoden Rajakunta oli Virolahti (Kuva: Anon). jonka yhteydessä Rajaseutuliitto julkaisee apurahojen jaon ja toimintarahan kohdentamisen sekä muistaa ansi- oituneita toimijoita Vuoden Rajakunnassa. Matti Väistö Kuvassa vasemmalta: kunnanhallituksen varapuheenjohtaja Henry Valle, valtuuston 1. varapuheenjohtaja Väinö Guttorm, valtuuston 2. varapuheenjohtaja Ismo Manninen, kunnanjohtaja Vuokko Tieva-Niittyvuopio, kunnanhallituksen puheenjohtaja Ilmari Tapiola sekä Rajaseutuliiton edustajat; Matti Väistö ja Marja Suojoki-Gauriloff (Kuva: Anon). ❖ 9 Vuosikokoukset linjasivat tulevaisuutta Kansallismuseon kokoustiloissa kokoontuneet rajaseututyön toimijat linjasivat maakuntaneuvos Pekka Nousiaisen johdolla kevään vuosikokouksissa toiminnan tulevaisuutta. Rajaseutuliiton vuosikokous oli samalla yhdistyksen toinen purkukokous. Kokous päätti yksimielisesti purkaa Rajaseutuliiton ja siirtää sen varat ja toiminnan Rajaseutuyhdistykselle, joka samalla uudisti sääntönsä ja muutti nimensä Rajaseutu ry:ksi, josta edelleenkin voinee käyttää tuttua RSY-lyhennettä. R ajaseutuliiton vuosikokouksen avasi vuoden 2014 vuosikokouksessa puheenjohtajaksi valittu Matti Väistö. Puheenvuorossaan hän kertoi, että Liitolla on jo vuosien ajan ollut tosiasiallisesti vain yksi jäsenyhdistys. Ajan oloon muiden jäsenyhdistysten toiminta on vähitellen hiipunut ja loppunut. Osa on purkanut itse yhdistyksensä, kaksi ei enää ole siihen kyennyt. Viime vuoden aikana näiden yhdistysten purkuasia hoidettiin liiton toimesta yhdistyslain mukaisesti käräjäoikeuden kautta. Tosiasiallisen toiminnallisen tilanteen huomioon ottaminen merkitsee sitä, että yhdistysten katto-organisaatioksi vuoden 1963 alussa perustetulle liitolle ei enää ole tarvetta. Ainoa jäljellä oleva jäsenyhdistys, Rajaseutuyhdistys, voi hoitaa rajaseututyön tehtävät itse ilman päällekkäisiä toimintoja. RSY toimii nyt koko maassa Vuosikokouksen hyväksymissä, ennakkotarkastetuissa säännöissä Rajaseutu Vuosikokousväkeä. (Kuva: Eero Juntunen). 10 ry:n toimialue laajeni koko maahan. Yhdistyksen kotipaikka pysyy kuitenkin Helsingissä. Sääntöjen mukaan rajaseututyön toiminnan tarkoitus jatkuu käytännössä entisellään. Keskeistä rajaseututyössä on jatkossakin edistää rajaseutujen kehitystä ja rajaseuduilla asuvien ihmisten hyvinvointia ja osaamista. RSY valvoo osaltaan rajaseutujen asukkaiden yleisiä ja yhteisiä yhteiskunnallisia etuja ja toimii rajaseutukysymyksistä kiinnostuneiden yhdyssiteenä. Tarkoituksensa toteuttamiseksi RSY toimii yhteistyössä kuntien ja muun julkisen hallinnon sekä rajaseudun kehitystä edistävien järjestöjen kanssa. Yhdistys voi muun muassa toteuttaa ja tukea rajaseutujen kehitystä koskevaa tiedotus-, avustus- ja hanketoimintaa. Nykyisellään RSY:llä on runsas sata jäsentä. Jo ensimmäisenä toimintavuotena on tärkeää tehostaa jäsenhankintaa ja saada mukaan uusia toimijoita. Rajaseututyön strategiaa uudistettiin viime vuonna ja uudessa tilanteessa sitä on edelleen tarpeen arvioida. Toiminnan ja voimavarojen käytön vai- kuttavuuteen ja tuloksellisuuteen on kiinnitettävä erityistä huomiota. Kokouksen hyväksymän toimintasuunnitelman mukaan RSY ryhtyy konkreettisiin toimiin muun muassa talouden parantamiseksi, viestinnän kehittämiseksi sekä jäsenten ja tukijoiden hankkimiseksi. Nykyisiä toimintatapoja tulee arvioida ja hakea vaihtoehtoja sekä toimiva yhteistyökumppanuus. Vuosikokous kutsui uusia kunniajäseniä Rajaseutuliiton toiminnan päättyessä siirtyivät tehtävät ja toiminta uudistuneelle RSY:lle. Vuosikokous totesi ja kirjasi, että rajaseututyössä ansioituneet liiton kunniajäsenet, professori Heikki Kirkinen, agronomi Erkki Koljonen ja valtioneuvos Riitta Uosukainen kutsutaan RSY:n kunniajäseniksi. Rajaseutuyhdistyksen puheenjohtaja Markku Hakkila esitti, että vuosikokous kutsuisi lisäksi hallituksen esityksestä RSY:n uusiksi kunniajäseniksi rovasti Uolevi Alakurtin, maakuntaneuvos Timo A. Säkkisen, opetusneuvos Lauri Helimäen sekä entinen toimistonhoitaja Sylvi Huotilaisen ja entinen talouspäällikkö, filosofian maisteri Heli Lehden. Esitys hyväksyttiin yksimielisesti. Uusista kunniajäsenistä Uolevi Alakurtti on toiminut muun muassa Turun Rajaseudun Ystävien puheenjohtajana, Timo A. Säkkinen Rajaseutuliiton puheenjohtajana ja Lauri Helimäki yli 30 vuotta Rajaseutuliiton hallituksessa. Sylvi Huotilainen ja Heli Lehti ovat Rajaseutuliiton pitkäaikaisia työntekijöitä. Lauri Helimäki kiitti kunniajäsenten puolesta ja muisteli rajaseututyön vaiheita ja tapahtumia persoonalliseen ja värikkääseen tapaansa. Uudet kunniajäsenet: Lauri Helimäki, Heli Lehti ja Sylvi Huotilainen (Kuva: Eero Juntunen). Väistön. Hallituksen jäseniksi valittiin Markku Hakkila, Marketta Hietanen, Arno Latvus, Kirsi Kangas, Eeva Karttunen, Olli Lihavainen, Antero Parkkonen ja Kaarina Vaaraniemi. Varajäseniksi valittiin Eero Juntunen, Marja Suojoki-Gauriloff ja Leila Vanhanen. Tilintarkastajaksi valittiin HTM-tilintarkastaja Toivo Tuomikorpi ja varalle HTM-tilintarkastaja Aarto Hirvi. Rajaseutuliiton vuosikokouksen yhteydessä julkistettiin toimittaja Paula Penttilän kirjoittama rajaseututyön 90-vuotishistoria. Kirjaa esitteli Eeva Karttunen ja Rajaseutu ry tulee jakamaan teosta rajaseututyön toimijoille ja sidosryhmille. Vuosikokouksissa puhetta johtanut maakuntaneuvos Pekka Nousiainen luonnehti kokouspäivää historialliseksi. Hän kiitti hyvästä kokouspäivästä ja toivotti menestystä rajaseututyölle. Rajaseutuliitto jää historiaan, mutta toiminta jatkuu uudistuneessa Rajaseutu ry:ssä. Matti Väistö Rajaseututyötä 90 vuotta -historiateos julkistettiin Rajaseutuliiton ja Rajaseutuyhdistyksen hallitusten hyväksymän aiesopimuksen mukaisesti Rajaseutuyhdistyksen hallitus jätti vuosikokouksessa paikkansa täytettäväksi. Uudistuneen Rajaseutu ry:n sääntöjen mukaan sen hallituksessa on puheenjohtaja ja 6-12 jäsentä sekä enintään neljä varajäsentä. Puheenjohtajan ja jäsenten toimikausi on kolme vuotta, vuosittain on erovuorossa kolmasosaa lähinnä oleva määrä hallituksen jäsenistä. Vuosikokous valitsi Rajaseutu ry:n hallituksen puheenjohtajaksi Matti Eeva Karttunen esittelee uutta historiikkia. (Kuva: Eero Juntunen). 11 Ilomantsin Möhkössä tapahtuu Ilomantsin Möhkö on Suomen itäisin kylä. Se sijaitsee Venäjän rajalla, 25 kilometrin päässä Ilomantsin keskustasta. Joensuun keskustaan matkaa tulee reilut 90 kilometriä. Sana Möhkö tullee saamenkielisestä joen mutkaa tarkoittavasta sanasta. Kylän ydin on ruukkimuseo ja sen vieressä virtaava Koitajoki. M öhkönkosken partaalle rakennettiin rautaruukki 1850-luvulla. Läheisistä jär- vistä nostettiin järvimalmia, josta jalostettiin sitten rautaa ruukin masuuneissa. Ruukki oli suuri työllistäjä 1800-luvulla, enimmillään noin 2000 ihmistä sai eri tavoin toimeentulonsa rautaruukin ansiosta. Ruukin toiminta jatkui vuoteen 1908 saakka. Tänä päivänä Möhkössä on kiinnostava ruukkimuseo. Museossa voi tutustua rautaruukin toimintaan, sotahistoriaan ja Möhkön metsäiseen aikaan. Museon näyttelyt ja museokauppa Ruukinpuoti sijaitsevat ruukinkartano Pytingissä ja entisessä kaupparakennuksessa Ambarissa. Vanhat rakennukset ja 1900-luvun alun tyyliin kunnostettu ruukinpuisto idyllisessä koskimaisemassa välittävät entisaikojen elämää ja tunnelmaa. Lemmenpolku johdattaa kävijän Möhkönkosken kuohujen äärelle. Rautaruukin ajoista kertovat masuunien rauniot ja entisöidyt kanavat sekä mahtava vesiratas. Kesäisin ruukilla järjestetään monenlaisia tapahtumia, teatteriesityksiä ja työnäytöksiä. Möhkön Arboretum uusin vetonaula Paulan nimikkopuuta – riippapihlajaa – istustuttamassa Jorma Kärkkäinen ja Paula Simonen. Lapset ovat taustajoukoissa auttamassa. Kuva Maire Purmonen. 12 Uusimpana alueen käyntikohteena on arboretum, johon on koottu pohjoisen alueen puustoa. Arboretum on perustettu noin 10 vuotta sitten. Arboretumin rakentajien tavoitteena on ollut luoda Möhkön kylään puulajipuisto, jossa kokeillaan seudulle tuntemattomien puu- ja pensaslajien viihtymistä tällä kasvuvyöhykkeellä. Koitajoen niemessä sijaitsevan kahdeksan hehtaarin alueen rakentamista on tehty istutusten lisäksi myös kulkukäytävien, teiden ja tekolampien rakentamisella ja raivauksilla. Puiston hoidosta vastaa pieni tukiyhdistys: Möhkön Arboretumin Ystävät ry. Puuistutusten erityisteemana on kotimaisten puulajien varttamalla kasvatettujen puiden kokoelma, jonka perustamiseen on saatu tukirahoitus Suomen Metsämiesten Säätiöltä. Arboretumiin on tähän mennessä istutettu noin 600 yksikköä noin 270 eri lajista. Näyttävin kokoelma puistossa on suomalaisten havupuulajien erikoismuotojen esittelyalue. Alueelle on tehty kulkuväylä ja viimeksi työn alla on ollut istutusalueiden ympärille rakennettu polkuverkosto. Yksi poluista tulee kulkemaan Koitajoen rannan töyräällä. Puiston raivaus- ja istutustyö on tehty pääosin talkootyönä. Rajaseutu- liitto tuki avustuksellaan kesällä 2014 toteutettua puiston polkuverkoston rakentamista. Möhkön Arboretum tarjoaa mahdollisuuden istuttaa oma nimikkopuun taimi puistoon, hinta yksityishenkilöille on 100 euroa ja yrityksille/yhteisöille 200 euroa. Puun viereen tulee paalu ja nimilaatta. Petkeljärven kansallispuistosta on Möhkön ruukkimuseolle matkaa vain puolenkymmentä kilometriä. Petkeljärven kansallispuistossa käy vuosittain noin 20 000 ihmistä. Myös Petkeljärvellä suunnitellaan uutta retkeilyreitistöä täydentämään tarjontaa. Asukkaita Möhkön kylällä on noin 120. Toimivia maatiloja ei kylällä enää ole, mutta viljaa viljellään vielä. Kaikkia Möhkön peltoja ei ole laitettu kasvamaan metsää. Pieni kauppa kylältä löytyy. Kaupan toiminta painottuu kesään, mutta se on avoinna myös talvel- la. Möhköläisillä on omat kaivot, sillä vesiosuuskuntaa kylällä ei ole. Tietoliikenneyhteyksiin saadaan parannusta, kun laajakaista saadaan rakennettua Möhköön asti. Oma auto on välttämätön näillä seuduilla. Karuista kulkuyhteyksistä huolimatta kylälle on tullut myös nuoria perheitä. Sodat jättivät jälkensä Möhköön Suomen itäisimmässä kylässä sodan muistot, arvet ja tunteet ovat yhä läsnä jokapäiväisessä elämässä. Ilomantsi oli ainoa alue nykyisen Suomen alueella, missä käytiin divisioonatasoisia taisteluita sekä talvi- että jatkosodassa. Sodan seurauksena Ilomantsista lohkaistiin yksi kolmasosa Venäjälle ja uusi raja piirrettiin kulkemaan Möhkön vieritse. Talvisodan aikainen historia on Möhkön alueella hyvin kou- riintuntuvaa: tarinat puna-armeijasta Möhkössä, Oinassalmen rintamalinjasta ja Taivallammen synkästä taistelusta vievät hiljaiseksi. Sotien aikaiset tapahtumat merkitsivät Möhkössä evakkoon lähtöjä ja lähelle tullutta uutta rajaa. Sotahistoriaan voi Möhkön alueella tutustua useissa paikoissa. Opastustauluja on niin Taivallammella, Oinassalmella, Möhkön sillan kupeessa kuin Kaatiolammelle nousseessa uudessa opastuskeskuksessa. Entisöityjä sotarakenteita löytyy Oinassalmelta, Petkeljärveltä Petraniemestä ja Kaatiolammelta. Myös Möhkön ruukin pysyvät näyttelyt kertovat sodan tarinoita paikallisesta näkökulmasta. Sotahistoria on vahvasti läsnä myös Möhkön vuosittaisessa tapahtumatarjonnassa. Teksti Olli Lihavainen Rajaseutu ry, hallitus Arboretumin maisemapolun sillan rakennustalkoot. Kuvassa Jorma Kärkkäinen, Paavo Hamunen mönkijän ohjaimissa ja taustalla Eino Ruokolainen. Kuva Maire Purmonen ❖ 13 Parempi Arki ry – toimintaa yhteiseksi hyväksi Parempi arki ry on toiminut runsaat kymmenen vuotta Enossa. Vuodesta 2008 lähtien toimintaa on harjoitettu rekisteröidyn yhdistyksen toimesta. Yhdistyksen Enossa sijaitsevan kiintopisteen lisäksi yhdistys toimii Joensuun seudulla Kontiolahdessa, Pyhäselässä ja Tuupovaarassa sekä Ilomantsissa, Lieksassa ja Juuassa. P arempi arki ry:n uudet – matalan kynnyksen - toimitilat avattiin Enossa kesäkuussa 2012. Kahvioon, puotiin ja käsityöpajaan ovat kaikki tervetulleita. Toimitiloissa on lämmin, kaiken kansan kylätalomainen tunnelma. Päivittäin pisteellä vierailee kymmeniä ihmisiä eri puolilta Joensuun seutua. Perjantaina on perinneleipomispäivä. Anna-Liisa Pieviläisen aloitteesta syntyneen Parempi Arki ry:n toiminta on laajentunut. Siitä on kehittynyt noin 100 jäsenen yhdistys, joka kutsuu ihmisiä vapaaehtoistoimintaan ja lähimmäisen auttamiseen ja kohtaamiseen. Toimintaa pyöritetään noin 40:n vapaaehtoisen voimin ja joka päivä arki- pajaksi nimetty tila kerää noin 60-100 kävijää. Arkipaja tarjoaa erilaisia kädentaitoja kehittäviä harrastuksia ja kuntouttavaa työtoimintaa. Arkipajassa on seitsemän eri pajaa: mm. viihtyvyys- ja puhtaanapitopaja, info- ja toimistopaja, miesten talohuolto- ja monitoimipaja sekä kättentaitopaja. Päivittäiset pajatoiminnot mahdollistavat monenlaista aktiviteettia: vapaaehtoistoiminnan, kuntouttavan työtoiminnan, työkokeilun ja koulutusharjoittelun vaihtelevassa toimintaympäristössä. Pajoissa tapahtuvissa tehtävissä saa oppia ja opettaa itsekin uusia taitoja. Toimintatiloissa on pieni puoti, josta voi ostaa toiminnassa mukana olevien Paremman Arjen kahvila ja puoti. Kuva Anna-Liisa Pieviläinen. 14 tekemiä käsitöitä. Keittiön vapaaehtoiset leipovat herkkuja sekä omaan kahvilaan että myös tilauksia varten. Kahvio on auki maanantaista perjantaihin klo 9.30-13.30. Siellä voi opetella asiakaspalvelutyötä ja ruoan valmistusta ja perinneleivontaa. Keittiöpajassa on kodin askareiden harjoittelua sekä naisille että miehille. Yhdistyksen pienimuotoisten kurssien tavoitteena on tukea ihmisten toimintakykyä ja arjen hallintaa. Tärkeänä tavoitteena on tuoda ihmisiä yhteen sekä tukea yhteisöllisten verkostojen syntyä. Tiloissa on kuntouttavaa työtoimintaa monenlaisissa elämäntilanteissa oleville. Esimerkiksi leipominen on hyvää ja konkreettista tekemistä. Leivonnassa käytetään mahdollisimman paljon paikallisten tuottajien tuotteita. Pyyteetöntä vapaaehtoistyötä Parempi arki -yhdistyksen toiminta nojaa vapaaehtoistyöhön. Tiloissa työskentelee arkipäivisin useita vapaaehtoisia, kuntouttavan työtoiminnan osallistujia ja työkokeilijoita. Kahvilan, ompelimon ja puodin lisäksi yhdistys tekee hyväntekeväisyyttä ja se on- kin yhdistyksen varsinainen toiminta lähimmäisyyden lisäksi. Tänne voi tulla omien luovien ajatustensa kanssa. Meillä jokaisella on omaa arvokasta osaamista, sanoo Parempi arki ry:n toiminnan äiti ja puuhanainen Anna-Liisa Pieviläinen. Parempi Arki ry ottaa vastaan lahjoituksia ja toimittaa elintarvikkeita ja muuta materiaalista apua haasteellista elämäntilannetta eläville ihmisille. Yhdistys haluaa näin tarjota mahdollisimman monelle pienen avun ja toivonkipinän. Uudenlainen ”Arkki-hanke” suunnitteilla Yhdistyksellä on vireillä ”Arkki-hanke”. Se tähtää syrjäytymisuhan alla olevien nuorten ja ikääntyneiden vapaaehtoisten tukemiseen. Hanke pyrkii lisäämään nuorten vastuullista toimintaa, heidän voimavarojensa ja mahdollisuuksiensa mukaan. Hankkeen avulla myös pyritään etsimään sopivia tukihenkilöitä, autettavan koulutukseen tai työelämään johtavia polkuja sekä hyvien harrastusmahdollisuuksien löytämistä. Joensuun kaupunkiin nykyisin kuuluvan Enon alueella on keskimääräistä enemmän pitkäaikaistyöttömiä avuntarvitsijoita. Hankkeen avulla pyritään ehkäisemään nuorten joutumista työttömyysuhan ja syrjäytymisen tielle. Perusajatuksena projektissa on, että nuoret muodostavat toimivia pienryhmiä saadakseen uusia ratkaisumalleja elämässään mahdollisesti eteen tuleviin ongelmiin. Vertaistuki ja uusi toimintaympäristö toimivat lähtölaukauksena edunsaajien itsensä oikeana pitämille kehityssuunnille. Arkki-hanke tarjoaa toimintaa, työskentelypaikan ja erilaista tietoa kohderyhmälle. Projektin varsinainen kohderyhmä on Enon alueella asuvat nuoret ja heidän perheensä sekä toimintaan osallistuvat vapaaehtoiset. Välillisiä kohderyhmiä ovat Joensuun kaupunki ja nuorten kanssa toimivat viranomaiset, seurakuntien työntekijät ja muut nuorten kanssa toimijat sekä oppilaitokset ja opiskelijat. Kohtaamispaikkoja nuorille Tavoitteena on luoda nuorille, kaikille vapaaehtoisille ja koko kylälle kohtaamispaikka, jossa he voivat kohdata toisiaan, kehittää keskinäisiä kontaktejaan ja saada vertaistukea toisiltaan Käsityöpajassa tehty Nalle. Kuva Anna-Liisa Pieviläinen ja hankkeen vastuuhenkilöiltä. Hankkeen avulla voidaan luoda uusia sosiaalisia verkostoja ja jakaa arkeen liittyviä tietoja ja taitoja. Kohtaamispaikka tulee toimimaan myös tiedotuspisteenä nuorille ja se tarjoaa uusia mahdollisuuksia pienryhmissä tapahtuvaan harrastustoimintaan. Vastuun ottaminen omista toimista on yksi toiminnan peruspilareista. Kohtaamispaikassa järjestetään virikkeellisiä teematapahtumia ja lähialueen asukkaiden tarpeista lähteviä koulutuksia ja kursseja. Hankkeen päättymisen jälkeen kohtaamispaikka toimii itsenäisesti käyttäjiensä toimesta. *** Parempi Arki ry haluaa kiittää sydämellisesti kaikkia toiminnassa mu- kana olevia – vapaaehtoisia, työtoimintaa tekeviä ja kaikkia yhteistyökumppaneitaan. Olette olleet koko sydämellä mukana! Kiitos siitä! Parempi Arki -yhdistyksen toiminnasta voi lukea lisää: Parempi Arki ry facebookissa ja paikallislehti Pielisjokiseudusta, jossa näkyvät myös kesän aukioloaikamme. Huomio, kesäkaudella 11.5–17.8.2015 olemme auki ti-pe klo 9.30–13.30. Yhdistyksen puuhanaisen AnnaLiisa Pieviläinen yhteystiedot ovat: puh 050 493 6352, osoite Kauppatie 4, 81200 Eno Teksti: Olli Lihavainen, Rajaseutu ry:n hallitus ❖ 15 Oskar Relander rajaseudun runokylissä vuonna 1888 S ortavalan seminaarin johtajana 1908–1928 hyvällä menestyksellä toiminut Karl Adolf Oskar Relander (1863–1930) tunnettiin opettajana ja koulumiehenä sekä kansanrunojen tutkijana ja niiden kerääjänä. Relander mainitsee ”Shemeikäisten” (Shemeikkojen) suvun tunnettuna tietäjistään ja laulajistaan. Vuonna 1894 julkaistiin O. Relanderin väitöskirja ”Kuvakielestä vanhemmassa suomalaisessa lyyrillisessä kansanrunoudessa”. Sortavalasta hän pääsi kätevästi Raja-Karjalan runokyliin. Oskar Relander kirjoittaa: ”Impilahden taitavin runonlaulaja Paavo Hämäläinen osaa jonkin verran eepillisiä runoja, mutta eniten loitsuja. Niinpä häntä kutsutaan leikillä ’maajumalaksi’, joka taitavana metsästäjänä osaa metsämiehen virsiä ja lukuja runsain määrin. Nuorena miehenä Paavo kulki ”Lapissa” Tsannikan, suistamolaisen talonpojan kanssa, ketun pyynnissä. Salmin kihlakunnassa sanottiin Aunuksen puolta ”Lapiksi”, ja oikeata Lappia ”Tuli-Lapiksi”. Niillä retkillä Tsannikka loitsunsa oppi, Hämäläiseltä, jolla niitä oli jakaa toisillekin. Tsannikka ja Hämäläinen hiihtivät ketun ajossa Aunuksen Karjalan puolella, kunnes osuivat taloon, missä pidettiin läksiäisiä. Miehet astelivat pirttiin, ilonpitoa katsomaan, mutta jäivätkin siivosti oven suuhun. Kuitenkin talon isäntä sattui olemaan ”toratsu” (riidanhaluinen) mies, joka lisäksi oli ”vesselöitynyt” (juovuksissa). Isäntä tulla tupsahti vieraiden miesten eteen, tarjoten heille ”kulakkoa” = nyrkkiä). Hän käski ”ruotshien” mennä ”eäreh” (= lähteä pois). Nämä yrittivät vain siivosti vastailla, mutta turhaan, niin menivät pois. Asuipa kylän reunassa heille tuttava seppä, ja sinne miehet astelivat. Seppä, kuultuaan sen, kuinka miehiä oli kohdeltu, alkoi kehottaa heitä kostamaan. ”Ettekös te, jotka tietäjiä olette, osaa siihen mitään konstia tehdä?” Lisäksi matkatoveri Tsannikka alkoi Hämäläistä kostoon kehottamaan. Paavo Hämäläinen vastasi: ”Reähkä (synti siitä tulisi, kun ei saa koskaan käyttää tietoaan toisen vahingoksi. NytTsannikka ristii silmänsä, sanoen: ”Kyllä minä reähkän vastaan, enhän minä muuten pyytäisikään!” ”No, jos niin on, niin sama sitten”, taipui Hämäläinenkin tuumaan. Sitten hän pyysi sepältä sukasen (hiusharjan). Hän lähti kylän vieressä olevan järven jäälle, ”kärttäen” (houkutellen) sukasella vetehistä avannosta, jonka ohitse hääväen saattueen piti sulhasen kotiin kulkea. Sen tehtyään Hämäläinen palasi sepän luokse, ja siellä kiipesi aterian perästä uunin päälle makuulle.” ”Morsiamen kotona valmistauduttiin lähtemään. Vaan, kun hääsaattue kulki avannon ohitse, nousi siitä Vete- hinen ja istuutui ensimmäiseen rekeen. Vetehinen näytti aivan kuin se olisi ollut heinäruko. Ja vaikka rekikeli oli sangen mainio, ei hevosia saatu lainkaan juoksemaan. Kuitenkin hevoset olivat perille päästyään aivan läpimärät. Ja sulhastalon pihamaalle saakka Vetehinen oli hääsaattuetta seurannut. Kauhistus ja pelon tunne olivat vallanneet koko hääsaattueen, joka oli varma siitä, että tämä kaikki oli ”Ruotsin tietäjien” aikaansaamaa työtä. Eikä mikään muu auttanut, sillä isäntä palasi takaisin kotikylään, varusti mukaansa viinaa, kahvia, tsaijua, rinkeleitä ja muita lahjoja, ja meni sen jälkeen sepän luo tietäjiä etsimään. Pirttiin tultua hän heti ”ruotsheja” tiedusteli. ”Tuolla uunilla makaavat”, sanoi isäntä. Viimein meni isäntä heidät herättämään ja häihin pyytämään. ”Kuinba myö tultais’ kun kulakkoa (nyrkkiä) annetah ?” Isäntä tietäjät lepytteli, lahjat antoi, ja pyysi vielä loitsut peruuttamaan. Viimein ”ruotshit” leppyivät. Paavo Hämäläinen meni avannolle, suka (harja) kädessä kutsui Vetehistä takaisin. ”No, tuliko?” kysyi Relander kertojalta. ”Ka, kui ei tullut”, vastasi Hämäläinen. Lisäksi Vaslei Matinpoika Möntti Syskyjärven kylässä taisi laulaa paljonkin runoja, ja Ondrei Titovilta kirjasi Hjalmar Basilier talteen 143-säkeisen ”pistoksen synnyn” ja kolme muuta loitsua. Impilahden laulajista mainitaan Antti Sipolainen Kerisyrjästä, Levontjeff Vasiljoff Mölkänen sekä Pedri Ieveli Ruokojärven kylästä, ja Anni Matintytär Syskyästä. Laulumailla Seminaarinjohtaja Oskar Relander, poikansa jääkärieversti Ilmari Relander ja pojanpoika Lauri, syntynyt 1925, yhteiskuvassa Sortavalassa. Kuva: Timo Relander via lehtori Kirsti Relander, Joensuu. 16 Oskar Relander kirjoittaa: ”Tolvajärvi. Ivan Kassianov on kuollut. Hänen ainoa elossa oleva poikansa Pedri asuu Kokkarissa, tytär Anni Ägläjärvellä. Nyt (1888) ei Tolvajärvellä osattu enää runoja. Muistetaan siellä 40 vuotta sitten laulattajan käyneen, hänelle Iivana Vornanen oli laulanut. Kassin Iivanan veli Stjopana (Stepan) oli ollut hyvä laulaja. Kassin Iivanan sanotaan oppineen laulunsa Tuli-lappalaisilta, joita oli pidetty Vornasen talossa. Heiltä oli silloin laulut ja loitsut saatu ja opittu. Vornasia oli ennen asunut kolme veljestä Tolvajärven saaressa, mistä oli koko Vornasten suku tullut. Puhuin kiertokoulun opettaja Iivana Piiroisen kanssa, joka oli kotoisin Koverosta. Hän sanoi noin 40 vuotta sitten siellä käyneen laulattajan, joka laulatti Vaslei Kareista, ”Lyksin Vasleita” sekä Vaslei Karhapäätä. Nämä olivat jo aikoja sitten kuolleet. Jälkeläiset eivät enää asuneet Koverossa, eikä Piiroinen tiennyt, osasivatko he lainkaan runoja.” ”Kokkari. Ensin kirjoitin yhden runon Fedora Kokkoselta. Kävin Kassin Pedrin, Ivan Kassianov Vornasen pojan luona. Pedri muisti laulattajan, helppoisen (pienen)miehen käyntiä isänsä luona. Kesäisen päivän oli isä Iivana (Vornanen) tälle laulanut. Pedri arvioi laulattajan lähteneen Korpiselälle päin. Pedri Vornanen piti loitsuja suuressa arvossa, ja sanoi niistä paljon hyötyäkin olevan. Tänäkin talvena (1888) Pedri oli monta sairasta parantanut. Hyvin vastenmielisesti Pedri niitä loitsuja luki, mutta viimein sain hänet muutaman niistä lukemaan. Muut runot sanoi Pedri joutaviksi, eikä hän niitä huolinut oppiakaan. Loitsu oli Pedrin mukaan luettava kolme kerrtaa peräkkäin, että se oikein vaikuttaisi.” ”Veitsisyrjä. Jaakko Jeskanen ei ollut kotona, vaan hän oli rahdinajossa. Tapasin kuitenkin Jaakon veljen, joka muisti Europaeuksen, mutta ei muistanut mistä ja minne tämä kulki. Jaakko Jeskasen äitiä Europaeus oli niin ikään laulattanut. Hyvin laulattaja (Europaeus) ryki, leikkiä laski, ja lapsia sylissä hypitti. Taisi se Europaeus käydä kylän useimmissa taloissa. Häälauluja täällä oli ennen osattu paljon. Vieläkin monet kylän kreikauskoiset niitä osaavat. Lisäksi muutamat vanhat luterilaisetkin niitä osaavat, mutta laulamaan he eivät vähällä ryhtyneet. Monet luterilaisista jopa pakenivat toisiin taloihin.” ”Mutalahti. Kylässä, missä Natukan Stjopa (Stepan) nykyään elää, en käynyt. Pitkä kierros siitä olisikin tullut, eikä ollut siellä toivoa minkäänlaisista tiedoista. Stjopa on nyt jo yhdeksänkymmentä vuotta vanha, ja melkein kokonaan kuuro. Hänen sukunsa lienee alkuaan Karhapää, ja 40 vuotta sitten oli laulattaja Nehvonniemessä Stjopaa laulattanut. Mies, joka näitä kertoi, nimeltään Torvinen, oli ollut paikalla silloin, sanoi Europaeuksen paljon akkoja kiusanneen, ja vähäsen sitten heille vielä tästä maksoi. Kerran päivässä vain oli laulattaja (D.E.D. Europaeus) syönyt. Kävin tapaamassa tässä kylässä elävää, 90-vuotiasta sokeata ukkoa Risto Karjalaista, Vakkosalmen puisto ja kuuluisa laululava kokosivat Sortavalan laulujuhlille noin 20 000 hengen yleisön, kun vietettiin Kalevalan 100-vuotisriemujuhlaa kesällä 1935. Kuva teoksesta: Asta Ruokolainen ja Tuula Roitto: ”Postikortteja Sortavalasta ja Valamosta”, Saarijärvi 2012. joka oli ollut räätäli ammatiltaan. Karjalainen oli ennen Koverossa eläessään laulanut Lönnrotille. Lönnrotille hän sanoi 23 runoa laulaneensa. Kirjoja oli Elias Lönnrot Karjalaiselle palkinnoksi lauluista lähettänyt. Kirjoitin, mainitsee Relander, kaksi hänen itse tehtyä runoaan, jotka hän oli tainnut jo laulaa Lönnrotille. Kylässä käynyttä Europaeusta ei Karjalainen ollut tavannut.” Suojärvellä käynnistään Oskar Relander kirjoitti näin:”Vegaruksen kylää minä aina ilokseni muistelen, minulla on sieltä eri käynneiltä monta hauskaa muistoa. Vegaruksessa olin hauskoissa illatsuissa. Siellä oli sokea tyttö nimeltä Masha, jolla oli erinomaisen kirkas ja heleä ääni. Ja pitkän illan hän lauloi. Hän osasi paljon eepillisiäkin runoja, jotka hän oli oppinut enoiltaan, Makin Mikiltä ja Jyriltä. Näin salolaisessa pirtissä, pärevalkean valaiseman kuulijakunnan kuunnellessa ja laulettuina eepilliset runot joltain kuuluvat. Ne muuttuvat ikään kuin eläviksi. Niitä ei väsy kuulemaan, ja vasta silloin myös käsittää mikä arvo niillä on ollut ja osaksi vieläkin on, kansan elämässä.” Sortavalasta Laatokan laulava kaupunki Rautatien valmistuminen Sortavalaan 1893 avasi uuden aikakauden kaupungin taide-elämässä. Sortavalasta tuli lyhyessä ajassa taiteilijoiden suosima konserttikaupunki. Jo 1892 oli Sortavalassa virinnyt laajoissa kansalaispiireissä innostus laulujuhlien aikaansaamiseksi. Silti vasta kesäkuulla 1896 Kansanvalistusseuran yleiset laulu-ja soittojuhlat saatiin Laatokan rantamille. Kaupungin kuoroista koottu Kymölän kööri esitti rouva Bertha Relanderin johdolla Emil Genetzin ylevän sävelteoksen ”Karjala”. Poliittisessa historiassamme Relander mainitaan niiden isänmaallisten suomalaisten joukossa, jotka karkotettiin Siperiaan venäläisen sortokauden tiukentaessa otettaan syksyllä 1916. Joulukuulla 1916 hänet vietiin Pietariin Peresilnajan siirtovankilaan odottamaan siirtomääräystä. Sittemmin Relander karkotettiin Irkutskin lääniin, pieneen Tsitan kaupunkiin, joka oli Trans-Baikalin, Zakalskii oblastin pääkaupunki. Venäjän vallankumouksen jälkeen Oskar Relander sai 1917 palata kotimaahansa. Hän saapui Suomeen 23.4.1917, jatkaen työtään Sortavalan seminaarin johdossa. Relanderin henkistä vahvuutta todistaa sekin, että hän kaikin voimin ponnisteli Sortavalan laulujuhlien tulevaisuuden varmistamiseksi. Vuoden 1926 Sortavalan laulujuhlien päätoimikunnassa kantoi suuren vastuun Oskar Relander, kovien koettelemusten karaisema kulttuurimies ja isänmaanystävä. Tänä vuonna laulujuhlat pidetään Sortavalassa 3.–5.7.2015. Unto Martikainen Tekstin lähteet: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura: Joensuun Perinnearkisto, Mikrofilmi n:o 416: K.A.O. Relander, S 3: 1888–1896. Oskar Relander, kirjoitus ”Nykyisestä kansanrunoudesta Itä-Suomessa”, julkaisussa: ”Runon ja Rajan teillä” – Kalevala-Seuran Vuosikirja n:o 68, Helsinki 1969. Reijo Pajamo: ”Sortavala – Laatokan laulava kaupunki”, Jyväskylä 2006. 17 Pohjois-Karjalan nuori solisti -finalistit on valittu P ohjois-Karjalan nuori solisti -välierän koesoitto käytiin 14.3. Finaaliin on valittu yhteensä seitsemän pohjoiskarjalaista musiikin opiskelijaa. Välierään osallistui yhteensä 12 muusikkoa Joensuun konservatoriosta sekä Keski-Karjalan ja Pielisen Karjalan musiikkiopistoista. Finaaliin valitut musiikin opiskelijat ovat trumpetistit Samuli Pursiainen ja Maria Suhonen, harmonikansoittaja Tiia Karttunen, viulistit Maria Ikonen ja Anne Lodders sekä sellistit Ella Hämäläinen ja Aukusti Savolainen. Samuli Pursiainen ja Maria Suhonen ovat Pielisen Karjalan musiikkiopistosta ja Tiia Karttunen, Maria Ikonen, Anne Lodders, Ella Hämäläinen ja Aukusti Savolainen Joensuun konservatoriosta. Välierä oli hyvin tasokas. Finaalikonsertti pidetään tiistaina 12.5.2015 klo 19 Carelia-salissa ja konsertin johtaa Arturo Alvarado. Upea kapellimestari Alvarado johti suurella menestyksellä nuori solisti -konsertin myös vuonna 2013 ja on kunnia saa- da hänet johtamaan konsertti tänäkin vuonna. Finaalikonsertissa kuullaan monipuolisesti solisteina eri soittimien edustajia. Finaalikonsertissa kuullaan musiikkia säveltäjiltä Arutjunjan, Larsson, Galliano, Beethoven, Mozart, Haydn ja Händel. Kilpailun järjestävät Joensuun kaupunginorkesteri ja Orkesterin ystävät ry. Paula Kahtola tuottaja-markkinoija Joensuun kaupunginorkesteri Pielisen-Karjalan musiikkiopisto P ielisen-Karjalan musiikkiopisto sijaitsee Lieksassa, mutta se toimii viiden kunnan alueella Pohjois-Karjalassa; Lieksassa, Nurmeksessa, Ilomantsissa, Juuassa ja Valtimossa. Se on taiteen perusopetuksen laajoja oppimääriä tarjoava laitos. Oppilaita on noin 420 ja konsertteja on yli 70 vuodessa. Pielisen-Karjalan musiikkiopisto on perustettu 1971. Sen rehtorina toimii Minna Kajander. Hän johtaa myös Lieksan Nuorisopuhallinorkesteria. Pohjois-Karjalan nuori solisti -finalistien joukossa ovat Pielisen-Karjalan musiikkiopiston opiskelijat Maria Suhonen ja Samuli Pursiainen. Maria Suhonen Maria Suhonen on 16-vuotias opiskelija Lieksasta. Perheeseen kuuluu äiti, isä, kaksi isosiskoa ja kolme koiraa. Molemmat isosiskot ovat soittaneet Pielisen-Karjalan musiikkiopistossa. Toinen kitaraa ja toinen trumpettia. Maria itse aloitti soittamisen kuusivuotiaana, jolloin hänellä oli soittimena sello. – Soitin selloa vuoden, mutta vaihdoin sen sitten trumpettiin, koska sello ei tuntunut omalta soittimelta. Isosiskoni kehotti minua kokeilemaan trumpettia, ja siitä innostus trumpetin soittoon lähti. Opettajanani on koko trumpetinsoitonopiskeluni ajan toiminut Jouni Arponen. Jouni on hyvä ja taita- 18 va opettaja, ja joka soittotunnilla olen oppinut jotain uutta. Opettajan merkitys on ollut todella suuri. Olen saanut myös vinkkejä ja neuvoja Lieksan nuorisopuhallinorkesterin kapellimestarilta Minna Kajanderilta sekä isosiskoiltani, joista on myös ollut suuri apu varsinkin alkuvaiheessa. Vanhempani ovat kannustaneet minua musiikin pariin alusta asti ja ovat esimerkiksi auttaneet kyydityksissä harjoituksiin ja keikoille. Maria kertoo, että hänellä on trumpetinsoittotreenejä neljästi viikossa ja pyrkii kotona soittamaan päivittäin edes hetken koulujuttujen ohella. – Maanantaisin minulla on Lieksan Nuorisopuhallinorkesterin harjoitukset, tiistaisin säestysharjoitukset, jossa säestäjänäni toimii Svetlana Pustosnaja. – Keskiviikkoiltaisin käyn musiikkiopistotason teoriatunneilla. Torstaina koulun jälkeen menen suoraan kvartettitreeneihin, jossa soittaa minun lisäkseni Samuli, kaksi pasuunistia Lieksan Nuorisopuhallinorkesterista ja opettajani Jouni. Sen jälkeen minulla on vielä oma soittotunti. Trumpetin soiton ohella Maria soittaa kitaraa Lieksan seurakunnan Housebandissa. Hän pitää myös paljon laulamisesta. Pielisen-Karjalan musiikkiopistoon hänellä on matkaa kotoa vain noin kaksi kilometriä. Maria on ollut mukana Puhallinorkesterien SM-kilpailussa orkesterin kanssa. – Sen lisäksi olemme osallistuneet moniin tapahtumiin ja käyneet ulkomaanmatkoilla. Nuori Solisti 2015 on ensimmäinen soolokilpailuni. Maria pitää trumpettikappaleiden soittamisesta aika lailla laidasta laitaan. – Pidän yleensä enemmän nopeista kappaleista, mutta välillä myös hitaista ja kauniista. Kuuntelen paljon trumpettimusiikkia, ja ammattilaissoittajista Tine Thing Helseth, Rafael Mendelsson, Timofei Dokshitzer ja Jouko Harjanne on suosikkejani. Säveltäjistä pidän eniten ehkä Alexander Arutiunian kappaleista. Maria kokee Pohjois-Karjalan nuori solisti -kilpailun kokemuksia ja esiintymisvarmuutta antavana. – Valmistaudun kilpailuun harjoittelemalla ahkerasti ja kuuntelemalla kappaletta Spotifysta. Tulevaisuudessa Maria on suunnitellut lähtevänsä opiskelemaan musiikkialalle, joko musiikkipedagogiksi tai musiikkiterapeutiksi. Samuli Pursiainen Viisitoistavuotias Samuli Pursiainen on kotoisin Lieksan Jamalin kylästä. Hänellä on vuoden vanhempi sisko, äiti ja isä. Perheeseen kuuluvat myös kaksi koiraa, kaksi kissaa ja neljä alpakkaa. – Musiikkia meidän perheessä ei harrasta oikeastaan ketkään muut kuin Maria Suhonen (Kuva: Maria Suhosen omat kuvat). minä ja isä. Isä on soittanut nuoresta asti kitaraa ja laulanut, kertoo Samuli ja jatkaa: ”Aloitin trumpetin soiton toisella luokalla, kahdeksanvuotiaana. Eli olen soittanut trumpettia jo melkein kahdeksan vuotta! Soiton aloittaminen ei ollut oma ideani. Kahdeksan vuotta sitten äiti kertoi, että musiikkiopistolla olisi vielä vapaita opiskelupaikkoja. Päätin mennä kokeilemaan, että saanko paikan.” Samuli kertoo, että ennen ensimmäistä soittotuntia hän ei tiennyt ollenkaan miltä trumpetti kuulostaa tai näyttää. Hän muistaa sen, kun sai ensimmäisen kerran pidellä trumpettia ja ei tiennyt mitään siitä. Miten sitä pidellään ja kuinka puhalletaan, mutta siitä ne asiat ovat selvenneet ajan kanssa. Häntä on alusta asti ohjannut soittamaan Jouni Arponen, joka on Lieksan musiikkiopiston trumpetin opettaja. – Opettajan merkitys on ollut minulle suuri, sillä hänhän on opettanut minulle kaiken mitä tiedän trumpetin soitosta. Minulle itselle oli varmaan vaikeinta ensimmäiset soittovuodet. Niinhän sitä sanotaan, että alku on vaikein. Ei huvittanut mennä soittotunnille ja harjoittelu ei kiinnostanut. Onneksi pakotin itseni, tai siis äiti, soittotunneille ja innostuin soitosta. Perheeni on aina kannustanut ja kehottanut jatka- Samuli Pursiainen (Kuva: Samuli Pursiaisen omat kuvat). maan ja osallistumaan kaikkiin eri tapahtumiin. Samuli soittaa trumpetin lisäksi pianoa opistossa. – Sitä olen soittanut vain puoli vuotta. Myös kitaraa ja bassoa on tullut soiteltua eri tilaisuuksissa tarpeen vaatiessa ja muutama laulukeikkakin tehtyä! Tänä syksynä osallistuin myös Lieksan seurakunnan Housebandiin ja soitan siellä bassoa tai kitaraa ja laulan aina muutaman biisin. Samuli sanoo koettavansa harjoitella trumpettia pari kertaa viikossa, mutta se ei aina onnistu, sillä on muutakin harjoiteltavaa. – Viime aikoina on kyllä tullut useampaan kertaan harjoiteltua finaalikonsertin takia. Edelleen Samuli kertoo, että hänellä on oppitunteja trumpetin osalta neljä kertaa viikossa. Eli säestys, orkesteri, sektioharjoitukset ja oppitunti itse. Näitten lisäksi vielä hänellä pianotunti, teoriatunti ja houseband -harjoitukset. Eli nuorella tekemistä riittää. Matkaahan Samulilla on noin kymmenen kilometriä musiikkiopistolle: – Joten vanhempani ovat joutuneet kuskailemaan minua tiheään tahtiin harkkoihin, sanoo nuori soittaja ja jatkaa: ”Harvoin on viikkoa, jolloin ei olisi mitään esitystä nykyään. Ainakin näin kevään aikaan. Milloin on laulukeikka, trumpettikeikka tai housebändikeikka.” Esiintymispelkoa en oikeastaan enää kärsi, sillä niin nuorena tuli ensimmäiset esiintymiset tehtyä! Samuli sanoo itse pitävänsä eniten menevän musiikkin soittamisesta, sellaista jossa on selkeä pulssi ja johon pystyy tanssimaan. Eli tanssimusiikkia. Hän sanoo, että eihän näissä klassisemmissa kappaleissa ole mitään vikaa, kuten hänen finaalikappaleessaan, Elegiassa. Nuori solisti kilpailuun Samuli osallistui opettajansa kehotuksesta: – Olen aina ajatellut positiivisin mielin kilpailua ja osallistuin kilpailuun, jos en muun niin kokemuksen takia. Viimeisen puolen vuoden ajan olen soittellut tätä esityskappalettani jo moneen otteeseen ja olemme soittotunnilla harjoitelleet sitä. Ei ainakaan vielä jännitä kilpailu, mutta kyllä vielä kerkiää jännittää! Jatkosta Samuli toteaa: – Ajattelin jatkaa trumpetin soittoa niin pitkään kunhan pystyn. Soitto saattaa jäädä aika taka-alalle, kunnes lukio alkaa, mutta pitää järjestää niin, että kerkeän käydä soittamassakin! Paula Penttilä ❖ 19 Kolmen juhlavuosisäveltäjän kevätmenyy -konsertti L apin kamariorkesterin Kamarisinfoniakonsertti ’Kolmen juhlavuosisäveltäjän kevätmenyy’ oli torstaina 9.4. klo 19.00 Korundissa ja perjantaina 10.4. klo 20.15 Kemijärven kulttuurikeskuksen salissa. Konserttia johti kapellimestari John Storgårds ja solistina oli legendaarinen Aale Lindgren. Konsertissa juhlimme tämän vuoden kolmea juhlavuosisäveltäjää. Torstaina 9.4. säveltäjä Aulis Sallinen täytti 80 vuotta, vietämme myös Jean Sibeliuksen ja Carl Nielsenin syntymän 100 vuotisjuhlavuotta. Aulis Sallinen on säveltänyt oboisti Aale Lindgrenille Konserton englannintorvelle ja kamariorkesterille. Lindgren on runsaat 30 vuotta kuulu- nut Pohjoismaiden oboensoiton kärkihahmoihin, jonka soolotulkinnat edustavat syvästi elettyä musikaalisuutta. Hän alkoi musiikkiuransa oikeastaan laulajana, poikasopraanona, kunnes oboe vei miehen sotilasmusiikkikouluun. Myöhemmin hän syvensi opintojaan Sibelius-Akatemiassa ( A. Sipilä) ja Berliinissä. ( H-W. Wätzig). Lindgren toimi Helsingin kaupunginorkesterin ensimmäisenä oboistina vuosina 1972– 2002 noin kolmekymmentä vuotta, jonka jälkeen hän siirtyi orkesterin sooloenglannintorven soittajaksi ja toiseksi oboistiksi, jossa toimii edelleen. Aale Lindgren on esiintynyt solistitehtävissä kaikkien suomalaisten orkestereiden kanssa, myös Pohjoismaat, Keski- Eurooppa, että Yhdysvallat ovat olleet hänen solistiesiintymisien kohteita. Konsertissa kuultiin toinenkin Aulis Sallisen sävellys – Elegia Sebastian Knightille, jonka soitti orkesterin soolosellisti Lauri Angervo. Konsertin alussa kuultiin Jean Sibeliuksen Suite caractéristique. Carl Nielsenin fantastinen Sinfonia no 6 ’Sinfonia Semplice’ kuultiin nyt Suomessa ensimmäistä kertaa kamariorkesterisovituksena. Ulla-Maija Kanerva intendentti Lapin kamariorkesteri ❖ Lapin kamariorkesteri Utsjoella (Kuva: Lapin kamariorkesterin kuva-arkisto). Aulis Sallinen Salmissa syntynyt Aulis Sallinen on kansainväisesti arvostetuimpia suomalaisia klassisen musiikin säveltäjiä. Hänet tunnetaan erityisesti oopperoistaan. Oopperasäveltäjänä Sallista voidaan pitää lajin ensimmäisenä kansainvälisen tason suomalaisedustajana. Punainen viiva on esitetty hyvin menestyksekkäästi muun muassa New Yorkin Metropolitanissa ja Kullervo kantaesitettiin Los Angelesissa. 20 Kuningas lähtee Ranskaan oli Suomen Kansallisoopperan ja Lontoon Covent Gardenin yhteistilaus. Sallinen on kirjoittanut useimmat oopperaliberettonsa itse, mutta teki aikaisemmin yhteistyötä Paavo Haavikon kanssa. Oopperoiden lisäksi Sallisen tuotantoon kuuluu muun muassa kahdeksan merkittävää sinfoniaa, sello-, viulu-, huilu-, ja käyrätorvikonsertot sekä useita kamarimusiikkiteoksia, kuten viisi jousikvartettoa ja pianokvintetto. Aulis Sallinen toimi myös Sibelius-Akatemian sävellyksen opettajana. 70-vuotispäivänsä tienoilla keväällä 2005 Sallinen julkaisi muistelmallisiakin aineksi sisältävän esseekokoelman Sadepäivän kirjoituksia. Vuonna 2015 julkaistiin hänen päiväkirjansa vuosilta 1981–2015. Ref: Wikipedia/Aulis Sallinen ESIIN! S odankylän 4H-yhdistys toteutti Monitaideyhdistys Pisteen kanssa sirkus- ja nukketeatterihankkeen ESIIN! koko Sodankylän kunnan alueella 2014. 4H hallinnoi hanketta vastuuhenkilönään toiminnanjohtaja Leo Tossavainen. Pisteeltä mukana olivat taideohjaajat Jose Salo (nukketeatteri) ja Mette Ylikorva (sirkus) sekä koordinaattorit Marjo Ylikorva ja Riikka Vuorenmaa. Taideohjaajina vierailivat myös Kari Sunnela (sirkus), Hanna Pikkarainen (ent Laitinen, sirkus), Janne Rosenvall (dramaturgia), Riikka Vuorenmaa (valosuunnittelu) ja Pelle Mulari (äänisuunnittelu). Hanketta rahoittivat Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto ja Lapin ELY-keskus. ESIIN!-hankkeen kohderyhmänä olivat Sodankylän 12–21-vuotiaat nuoret. Hankkeen tavoitteena oli tutustuttaa nuoret nukketeatteriin ja sirkustaiteeseen sekä tekijöinä että kokijoina. Nuorille haluttiin tarjota kokemuksia esittävän taiteen menetelmistä ja työtavoista sekä näyttämöteoksen valmistamisen eri osa-alueista. Toiveena oli myös, että hankkeen aikana käynnistyy uusia esittävän taiteen kerhoja ja että toiminta kylillä virkistää niiden kulttuurielämää ja virittää yhteisöllisyyttä. Vuoden aikana hankkeeseen osallistui 246 nuorta ja 30 aikuista, mikä ylitti asetetut tavoitteet roimasti. Hanke järjesti kerran kuukaudessa Kitisen koululla intensiiviviikonlopun, johon osallistui säännöllisesti kymmenisen nuorta. Intensiiviryhmä kokoontui Kurssituotoksia sulassa sovussa kylki kyljessä. yhteensä 10 viikonloppuna, ja opiskeli 100 opintotuntia. Ryhmä aloitti nukketeatterin ja sirkuksen perusteilla ja eteni nukenrakentamisen ja esiintymistaidon kautta esityksen valmistamiseen ja klovneriaan. Yksi viikonlopuista keskittyi dramaturgiaan ja toinen esitysten valo- ja ääni-ilmaisuun. Huhtikuussa Pisteen ohjaajat pitivät kiinnostuneille apuohjaajakoulutuksen. Intensiivijakson nuorille järjestettiin tutustumismatkat Rovaniemelle Popkornia ja pajunkissoja tapahtumaan toukokuussa ja kansainvälisille 7 sooloa -nukketeatterifestivaaleille syyskuussa. Ryhmä esiintyi itse Savukosken Savottapäivillä 6.9. ja Sodankylän joulunavauksessa 28.11. Vuoden loppunäytös oli Kitisen joulumarkkinoilla 13.12. Nuorten esityksillä oli yhteensä noin 572 katsojaa. Sirkuksen ja nukketeatterin tutustumisiltoja pidet- tiin kaikkien Sodankylän kylien kouluilla tai kylätaloilla. Pisteen taideohjaajat Johanna Salo ja Matti Selin (sirkus) vierailivat 9.1. neljän kylän alueella innostamassa mukaan toimintaan. Innostuspäivällä oli noin 190 osallistujaa. Kaikille avoimia kylätyöpajoja ja kouluikäisten tutustumistyöpajoja pidettiin 11 kertaa: Vuotsolla helmikuussa, Vaalajärvellä huhtikuussa, Järvikylissä toukokuussa, Torvisessa lokakuussa, Sattasessa ja Sompiossa marraskuussa. Kylien työpajoissa osallistui yhteensä 220 henkilöä, joista pääosa lapsia ja nuoria. Kylätoiminnan ohjaajina toimivat Johanna Salo ja Mette Ylikorva. Hankkeessa korostuivat Lapin ominaispiirteet: pitkät välimatkat, vaihtelevat sääolot, erikoiset toimintatilat ja pienet kylät. Hanke oli kaikin puolin laaja ja sen vieminen läpi oli suuri ponnistus. Leo Tossavaisen panos osallistujien saamiseksi paikalle oli merkittävä. Sodankylä on laaja kunta, joten hankkeen aikana ajettiin tuhansia kilometrejä. Intensiiviryhmästä muodostui yhtenäinen porukka, joka jatkaa toimintaansa edelleen. Heillä on käytössään suuret itsetehdyt nuket, sirkusmatkalaukku ja paljon uutta osaamista. Myös osallistuneille kylille jaettiin sirkusmatkalaukut, jotka sisälsivät sirkusvälineitä ja oppaan omatoimiseen harjoitteluun. Yhteistyö Pisteen ja 4H:n välillä jatkunee jossain muodossa. Taideohjaajien työskentely työpareina oli paitsi välttämätöntä, myös antoisaa. Leo Tossavainen toiminnanjohtaja Sodankylän 4H-yhdistys ry Uudenlaisia kasvoja ja rentoja asuja. ❖ 21 Raja-Karjala kulttuurihistorian kuvastimessa Itäinen rajaseutumme, mukaan lukien Venäjän puoleiset tienoot, Viena ja Aunus ovat suomenkielisen kirjoittamattoman kirjallisuuden, suullisena perinteenä siirtyvän muinaisen kansanrunon löytöpaikkoja. Kirjailija Olavi Paavolainen on antanut Karjalan laulumaille nimityksen ”Sinisen kukan maa”. Erityisesti jatkosodan päivinä hän menetti sydämensä Itä-Karjalan ihmisille ja luonnolle, kun ”Aunus harmaasilmä” hirsipirtteineen lumosi kirjailijan ja runoilijan sotapolulla. Kaihoisa kauneudenkaipuu on jokaisen Karjalasta palaavan tuliaisina. Runonlaulun, kanteleensoiton ja itkuvirren kotimaa on antanut parastaan. Kaskisavujen muistorikkailla mailla ovat karjankellot soineet kilpaa Valamon luostarisaaren kirkonkellojen kanssa. Kipeä tunne sydänalassa on pakottanut kuvaamaan sitä, miltä tuntuu jättää kauniit Karjalan kunnaat. Sotien myötä oli jätettävä muistojen joukkoon 1896 alkanut Sortavalan laulu-ja soittojuhlien upea perinne, joka olikin Raja-Karjalan kulttuurille oikea suurkatselmus. Erityisesti Kalevalan 100-vuotisjuhlan kunniaksi pidetyille laulujuhlille 1935 saapui yleisöä n. 20 000 henkeä Vakkosalmen puistoon. Juhlat avasi opetusministeri O. Mantere. Hän katsoi laulujuhlien ”olevan kunnianteko Karjalalle, ja sen runonlaulajille, joiden muistin varassa kansalliseepoksemme runoaarteet säilyivät jälkipolville.” Sävellysten, kuvataiteen ja kirjallisuuden alkulähteillä Jean Sibelius teki Karjalan-matkansa nuorena, lupaavana säveltäjänä ja sävelrunoelmien tekijänä, saaden kos- 22 ketuksen suurten sinfonisten sävelteostensa alkulähteille. Raja-Karjala tarjosi virikkeet ”Kullervo”-sinfonian ja ”Karelia”-sarjan massiivisille sävelkuvioille. Kolin ikiaikainen kauneus sykähdytti niin säveltäjää itseään kuin nuorta rakastettua Aino Järnefeltiä, josta tuli hänen puolisonsa ja elinikäinen muusansa. Aino Sibeliuksen veli, taidemaalari Eero Järnefelt (1863–1937) ihastui nähdessään Kolin jyrkkien kalliopaasien kaartuvan Pielisen syvien vesien syleilyyn. Tämä näkyy Eero Järnefeltin maalauksessa ”Syysmaisema Pielisjärveltä”, vuodelta 1899. Kuin suoraan rajakylien kaskimailta on naturalistinen työ ”Raatajat rahanalaiset”, joka valmistui 1893. Lieksassa syntynyt pianisti ja säveltäjä Heino Kaski (1885–1957) sai Ylä-Karjalan luonnosta virikkeet, jotka soivat ”Pankakoski”-preludissa ja ”Vienankarjalaisen rapsodian” soinnuissa. Samoin Oskar Merikannon (1868–1924) karjalaisten sävelkuvien ”Pai pai paitaressu” ja ”Laatokka” myötä kasvoi Merikannon yksinlaulujen suosio, joka kestää yhä. Taidemaalari Akseli Gallen-Kallela (1865–1931) oli Raja-Karjalan ja Itä-Karjalan matkoilta omaksunut siveltimenvetoihinsa herkkyyden, jota hän kaipasi Kalevala-eepoksen kuvitustyössä. Sen myötä syntyivät ”Paanajärven paimenpoika” ja ”Palokärki”. Kalevala-mystiikkaa edustavissa töissä ”Sammon taonta” 1893, ”Aino-taru”-triptyykki 1891, ”Väinämöisen lähtö” 1895, ”Lemminkäisen kosto” 1897 sekä ”Lemminkäisen äiti” 1897 hän osoittaa olevansa Suomen taiteen kultakauden kärkinimiä. Raja-Karjalan kirjailijat Raja-Karjalasta nousi 1800-luvulta alkaen kykyjä, jotka jäivät Suomen kirjallisuuden historiaan. Heistä Arvid Genetz, runoilijanimenä Arvi Jännes (1848-1915), on Impilahdella syntynyt. Jänneksen runoja on julkaistu sekä kokoelmassa ”Koitar” että aikakauslehdissä. Runot tulivat yleisesti tunnetuiksi 1900-luvun alussa isänmaallisissa kansanjuhlissa. Poimitaan näytteeksi seuraava Jänneksen runo: Kuulkaa Karjalan itku: Taitoni, tietoni puutetta itken, pirttini myös pimeyttä, Itken arpia orjuus-ikeen lasteni olkapäissä. Itken viel’ iloitessanikin, kuni antilas itkevi häissä. (Antilas =morsian, karj.) Tuolloin elettiin venäläisen sortokauden ankarinta aikaa. Genetz eteni kielentutkijana suomenkielen ja kirjallisuuden professoriksi, joka teki kenttätöitä Kuolan Lapissa, Itä-Venäjällä sekä Siperian kansojen parissa. Arvidin nuoremman veljen Emil Genetzin (1852-1930) luontaiset lahjat olivat musiikin ja erityisesti laulutaiteen alalla. Arvid Genetzin runoihin Emil sävelsi kuoroteoksia, ja Emil Genetzistä tuli korkean tason kuorosäveltäjä ja suomalaisen kuorolaulun kehittäjä. Emil Genetzin Karjala, Terve Suomeni maa ja Herää Suomi soivat yhä kuorojemme ohjelmistoissa. Kirjailija, lehtimies ja ”karjalaisen heimohengen kirkas toivo” Iivo Härkönen (1882–1941) syntyi Suistamon Äimäjärvellä ja sai Sortavalan seminaarissa opettajan koulutuksen, mutta opettajan työssä hän ei viihtynyt, ja siirtyi ”Karjala”-lehden toimittajaksi ja sieltä ”Savon Sanomiin”. Vienan Karjalaisten Liitto sai hänestä intomielisen sihteerin ja järjestömiehen, joka kaikella tarmollaan tahtoi ajaa karjalaisuuden etuja ja varmistaa heimolleen valoisan huomisen. Hänen isänsä vanhemmat Iivana Heroila-Härkönen ja Palaga Härkönen os. Sotikainen olivat syntyneet runonlaulajasukuihin, ja niin Iivo Härkönen kantoi sielussaan ”ize virret oppimansa, ize soamansa sanazet!” Tänä päivänä Iivo Härkönen olisi tietokirjailija, sillä hänellä oli taito koota laajoja teemoja tiiviseen muotoon. Todellinen Karjala-ensyklopedia on Iivo Härkösen ”Karjala”-kirja, joka n. 900-sivuisena ilmestyi 1910, ja siitä julkaistiin uudistetut laitokset 1932 ja 1938. Iivo Härkönen näkyy SKS:n Kan- taa katsojan silmiin kyyneleet, kun Oprin tie johtaa rakkaasta kotimökistä kunnalliskotiin, missä seurana ovat vain ”Huru-ukot” . Kyllikki Mäntylän näytelmät ja kuunnelmaklassikot nostavat hänet taidekirjailijoiden joukkoon. Sortavalassa 1921 syntynyt runoilija Eila Lamberg, runoilijanimellä Eila Kivikk’aho, on sen sukupolven tulkki, joka menetti nuoruutensa sodassa ja joutui sodan jälkeen rakentamaan elämänsä yhdessä sodanjälkeisen nuorison kanssa. Jo hänen ensi kokoelmansa ”Sinikello” 1942 ja ”Viehkalaulu” 1945 lumosivat lukijan. Laulu Karjalasta Kuuluisat Karjalan kävijät vas. kirjailija ja valokuvaaja I.K. Inha, säveltäjä Jean Sibelius ja taidemaalari Eero Järnefelt ateljeekuvassa 1889. sanrunousarkiston luetteloissa kansanrunojen ja kansatietouden kerääjänä, joka kirjoitti näytelmiä, runoja ja historiallisia romaaneja sekä laajoja artikkeleita lukuisiin julkaisuihin. Palavalla sydämellä hän uurasti kotiseutunsa Karjalan puolestapuhujana, jolle Karjalan menetys oli raskas taakka. Suomen Kirjailijaliiton sihteerinä Härkönen jatkoi aina kuolemaansa 1941 asti. Näytelmäkirjallisuuden alalla ansioitui Impilahden Kitilän kauppiaan Pekka Vannisen tytär, Kyllikki Mäntylä os. Vanninen. Hän syntyi 1907 Sortavalassa, pääsi ylioppilaaksi 1926 Sortavalan tyttökoulusta, ja suoritti Hels ingin yliopistossa maisterin tutkinnon 1930. Kyllikki Mäntylä asui Kuopiossa, missä hän toimi Yleisradion maaseutuohjelmapäällikkönä vuosina 1941–1952. Lastenkirjojen tekijänä sekä mestariluokan novellien kirjoittajana Kyllikki Mäntylä keskittyi jatkossa kuunnelmien tekoon. Näistä kuunnelman ”Elämäntapaus” saama suosio 1950 johti häntä näytelmäkirjailijaksi. Lapsuusmuistot Laatokan saaressa, Pekka-isän syntymäkodissa Huunukassa sekä Helena-äidin kotikylässä Hunttilassa kiinnittivät tulevan kirjailijan huomion ”merkillisiin ihmisiin”, joita olivat Kala-Tirrit sekä Iljuskan Feutoran kaltaiset kansanmiehet. Herkkävaistoinen lahjakas neitonen omaksui sen tunneilmaston, ukkojen ja akkojen ”pagisemiset”. Näin saivat ”Opri ja Oleksi”-näytelmän verrattomat ihmistyypit muotonsa. Tauno Pylkkänen sävelsi mainitun näytelmän pohjalta oopperan, johon Mäntylä itse kirjoitti libreton. ”Oprin” hahmo siirtyi valkokankaallekin, kun siitä tehtiin 1950-luvulla elokuvasovitus. Raakel Laakson roolisuoritus nos- Ruotsalaisen kirjailija Harry Martinsonin atomi- ja avaruusajan eepos, kirjailijan pääteos ”Aniara” on sekä tieteiskirjallisuuden että myyttisen runouden yhdistävä synteesi, joka ilmestyi 1956. Avaruusaluksen nimi on ”Aniara”, joka kiitää halki avaruuden. Siinä matkaava kertoja esittää ”Laulun Karjalasta”: ”Yli kaiken kauniin välkkeen väikkyy kaunis Karjalani, vedenvälke puitten takaa, suven valostuva aalto. Katso kesäkuinen ilta tuskin hämärtyä ehtii, kun puuhuilun kirkas kukkuu autereisen savun yllä houkuttaa ja armas Aino terhenhuntu hartioilla nousten yli vedenpinnan, kuulee käen kultarinnan, kuiskivassa Karjalassa.” Harry Martinson vastaanotti kirjallisuuden Nobel-palkinnon 1974. Kirjailija Harry Martinson (1904-1978) osoitti kiintymystä Karjalaa ja Suomea kohtaan, sillä hän taisteli vapaaehtoisena talvisotamme rintamalla. ”Aniara”teoksen heijastama paluu Karjalaan, on kuin arkkityyppinen salainen toive, jota kantoivat sydämessään jo 1890-luvun varhaiset kareliaanit, Juhani Ahosta Eino Leinoon. Harry Martinson voidaan näin liittää samaan kareliaanisen runon aateliin. Unto Martikainen Tekstin lähteet: Yrjö Oinonen, kirjoitus teoksessa ”Karjala III”, Helsinki 1949. Hannes Sihvo, kirjoitus teoksessa KalevalaSeuran vuosikirja 53/1973, Vaasa 1973. Reijo Pajamo: ”Sortavala-Laatokan laulava kaupunki”, Jyväskylä 2006. Aino Räty-Hämäläinen: ”Raja-Karjalan kunnailla”, Juva 2002. ❖ 23 Avojaloin – 10 elämää Karjalan Kannaksella Etelä-Karjalan museossa ja taidemuseossa 26.4.2015–10.1.2016 K eväällä 2015 Lappeenrannan Linnoituksen museoissa astutaan avojaloin Karjalankannakselle. Laajasti kymmenen henkilön kautta Kannasta esittelevä Avojaloin – 10 elämää Karjalan Kannaksella -näyttely jakautuu sekä Etelä-Karjalan museoon että Etelä-Karjalan taidemuseoon. Lammastytöllä on paljaat jalat. Jalkapohjiensa läpi hän tuntee kotikontunsa, Viipurinlahden rannikon Säkkijärven raitit, mutta myös työpaikkansa, Niemenlautan kartanon hiekkapihat ja auringon paistamat kalliot. Lammastytön nimi on Hilma Ylä-Outinen. Hän oli kesätyössä Niemenlautassa, ei suinkaan lammaspaimenena, vaan lapsenlikkana. Kesällä 1913 Hilma huolehti taiteilija Hugo Simbergin esikoispojasta Tomista, joka oli vasta alle kaksivuotias. Kaksitoistavuotiaalla Hilmalla oli vastuunalainen työ: saaristossa pikkulapsia pitää vahtia tarkasti, sillä meri on vastassa joka puolella. Hilma on yksi Avojaloin – 10 elämää Karjalan Kannaksella -näyttelyn päähenkilöistä. Miten Hilmalle elämässä kävi? Avojaloin-näyttely kertoo senkin. Näyttelyn kaikki henkilöt ovat todellisia. Muutama tuttu nimi esitetään uudessa yhteydessä ja kaikki loput, uudet tuttavuudet, saavat ensi kertaa kertoa elämäntarinansa. He ovat eri-ikäisiä naisia ja miehiä, eri puolilta Kannasta, eri yhteiskuntaluokista, erilaisista miljöistä. Heidän tarinansa kerrotaan taideteoksin, esinein, valokuvin, äänin ja sanoin. Näyttelyarkkitehtuuri ja näyttelyn rakenne johdattavat kävijän lähelle henkilöitä ja tarjoavat myös tilaisuuden katsella elävää kuvaa Kannakselta. Meidän näyttelyntekijöidenkin hämmästykseksi päähenkilöiden tiet risteävät yllättävillä tavoilla. Syntyy reittejä ihmisten, heidän elinkeinojensa ja kohtaloidensa välille. Näyttelysalin jakavat seuraavat henkilöparit: kuvataiteilija Wäinö Kunnas – Elämä Viipurissa säveltäjä Toivo Kuula – Kuolema Viipurissa ylösottaja Hilda Käki – Ulkoilmakonttoristin avara toimisto piikatyttö Hilma Ylä-Outinen – Seiso liikkumatta! 24 kauppias Emilia von ZweygbergGrönroos – Veiperin kankaita detaljina ja grossina Hullu-Jussin kuljettaja Heikki Pietiläinen – Radanrakentajan katse etappimies Matti Ilonen – Salatein tavaraa ja aatetta rajamaan komendantti Ilo Schroeder – Ankara portinvartija igumenia Larisa – Työntäyteinen köyhyys taiteilija-runoilija Jelena Guro – Herkät paljaat jalat Kannasta hellästi rakastanut Uudenkirkon kesäasukas, runoilija-taiteilija Jelena Guro kirjoitti 1910-luvulla, että runoilijan tulee aina vaeltaa paljain jaloin. Hänen tulee aistia yhtä lailla lämmin santa kuin pisteliäät männynneulasetkin. Avojaloin on uudenlainen tapa katsella 1900-luvun alkupuolen Kannasta. Avoimin mielin, herkästi, ennakkoluulottomasti. Kymmenen ihmistä tuo kukin oman näkökulmansa Kannakseen, joka on osa kaikkien suomalaisten historiaa, ei vain niiden, joiden sukutaustasta löytyy kannakselaisia. Suuret ja pienet virrat saattavat ihmisiä yhteen, Suomen historian käänteet, työ, menetykset, rakkaus. Suurmiesten ja sotien takaa löytyy moninainen Kannas – arkinen, traaginen, toimelias, tunteikas, karu, jännittävä. Näyttelyn päähenkilöt ja heidän tarinansa esitellään Etelä-Karjalan taidemuseon tiloissa ja Etelä-Karjalan museon Kinolinnassa, joka on nimetty viipurilaisen elokuvateatterin mukaan, kävijä voi tutustua muun muassa Kannakseen liittyviin lyhytelokuviin, haastatteluihin, valokuviin ja kirjallisuuteen. Näyttelyn rinnalle on toteutettu kolmekielinen (suomi-englanti-venäjä) verkkonäyttely, joka johdattaa syvemmälle näyttelystä tuttuihin teemoihin. Verkkonäyttely avautuu toukokuussa osoitteessa www.aikamatkakannakselle.fi. Näyttelyyn liittyy lisäksi erilaista ohjelmaa teemamatkasta luentoihin ja kuraattorin kierroksiin, sekä työpajoista työnäytöksiin. Näyttelyn sisällöstä vastaavat Lappeenrannan museoiden Avojaloin -näyttelytyöryhmä ja näyttelyn käsikirjoittaja, kirjailija Anna Kortelainen. Näyttelyarkkitehtuurin ja valaistussuunnittelun on toteuttanut TAKT / Taina Väisänen ja Jaakko Kiukkanen. Näyttelyn graafisesta suunnittelusta vastaa Loft Creatives / Oona Hagman. Äänisuunnittelun on tehnyt Tiktone / Tommi Koskinen. Verkkonäyttelyn on toteuttanut Mainostoimisto Huhtikuu. Lisäksi näyttelyn toteuttamiseen ovat osallistuneet paikalliset oppilaitokset. Saimaan ammattiopisto Sampo / Rakennus-, puu- ja pintakäsittelyala on tehnyt näyttelyn mehiläispesävitriinit ja Kymenlaakson ammattikorkeakoulu / Muotoilu ja media mainoskylttiprojektin. Lisäksi Lappeenrannan Kesämäenrinteen koulun kahdeksannen luokan oppilaat ovat osallistuneet Aikamatka Kannakselle –verkkonäyttelyn suunnitteluun ja toteutukseen historianopettaja Anu Sihvon johdolla. Näyttely ovat avoinna talviaikaan 26.4.2015–7.6.2015 ja 25.8.2015– 10.1.2016 ti-su klo 11–17 ja kesäaikaan 8.6.–23.8.2015 ma-pe klo 10–18 ja la-su 11–17. Etelä-Karjalan museo Kristiinankatu 15 , Lappeenranta Etelä-Karjala taidemuseo Kristiinankatu 8–10, Lappeenranta ❖ Karjalan Liitto 75 vuotta 1940–2015 Karjalan Liitto on vahva karjalaisuuden liitto Karjalan Liitto ry täyttää tänä vuonna 75 vuotta. Liitto perustettiin viisi viikkoa talvisodan päättymisen jälkeen kaksipäiväisessä kokouksessa Helsingissä 20.– 21.4.1940. Liiton tehtävänä oli siirtokarjalaisten asuttamiseen liittyvien asioiden ajaminen. N yt Karjalan Liitto on valtakunnallinen kulttuurijärjestö, johon kuuluu noin 400 jäsenyhteisöä eri puolilla maata ja ulkomaillakin. Jäsenyhteisöissä on noin 30 000 henkilöjäsentä. Liiton toiminta painottuu karjalaisen kulttuurin ylläpitoon ja edistämiseen. Karjalan Liiton puheenjohtaja on Marjo Matikainen-Kallström. Karjalan Liitto on elinvoimainen kaikkien suomalaisten karjalaisuuden foorumi. Se edistää karjalaista kulttuuria, tuo esille karjalaista identiteettiä ja ylläpitää vuorovaikutusta Karjalan alueeseen. Karjalan Liitolla on kolme toiminta-aluetta; kulttuuri, historia ja karjalaiset juuret. Karjalan kysymyksessä Karjalan Liitto tekee yhteistyötä Suomen valtiojohdon ja Euroopan unionin kanssa. Karjalan Liiton arvot ovat karjalaisuus, yhteisöllisyys ja elämänmyönteisyys. Karjalaisuus on tärkein liiton arvoista. Kaikki liiton toiminta liittyy karjalaisuuteen ja sen edistämiseen ”sie, mie ja myö yhessä” -hengessä. Karjalan Liitto on ihmisten kohtaamiseen perustuva kaikille karjalaisuudesta kiinnostuneille tarkoitettu järjestö. Karjalainen yhteisöllisyys on vuorovaikutteista, vieraanvaraista, avointa ja suvaitsevaa. Myönteinen elämänasenne, mukautumiskyky, tunteiden jakaminen ja toisesta välittäminen kuuluvat kiinteästi karjalaisuuteen. Karjalan Liiton tämän vuoden teema on karjalainen sanankäyttö. Karjalan Liiton 75-vuotisjuhlapäivä 25.4. Karjalan Liitto vietti 75-vuotisjuhlapäivää 25.4.2015 Karjalatalossa Helsingissä. Juhlapäivä alkoi seminaarilla klo 13. Seminaarissa luennoivat FT Tuomas Tepora, professori Outi Fingerroos, FT Kristiina Korjonen-Kuusipuro ja FM Kaisu Lahikainen. Seminaarin avasi liiton puheenjohtaja Marjo Matikainen-Kallström. Valtiovallan tervehdyksen toi Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Lenita Toivakka. Juhlaseminaarissa esiintyi oopperalaulaja, Pro Carelia -palkittu Jaakko Ryhänen. Seminaarin puheenjohtajana toimi Karjalan Liiton kunniapuheenjohtaja Markku Laukkanen. Tämän vuoden Pro Carelia -merkki jaettiin päätoimittaja Ulla Appelsinille juhlaillallisten yhteydessä lauantaina 25.4.2015. Karjalan Liiton juhlapäivää vietettiin Karjalatalossa, Käpylänkuja 1, 00610 Helsinki. Muita juhlavuoden tapahtumia Karjalan Liiton 75-vuotisjuhlavuonna paljastetaan Evakkoäiti-muistomerkki. Se on kunnianosoitus äideille, jotka huolehtivat perheen turvaan sodan jaloista talvi- ja jatkosodan evakuointivaiheissa. Evakkoäiti-muistomerkki paljastetaan 5.6.2015 klo 13 Karjalatalon edessä Helsingissä. Juhlavuoden päätapahtuma on Karjalaiset kesäjuhlat Hyvinkäällä 13.–14.6.2015. Kaksipäiväisessä tapahtumassa tuodaan esille karjalaista kulttuuria sanankäytön, musiikin, ruokakulttuurin, kielen ja monen muun teeman puitteissa. Juhlavuosi jatkuu monilla muilla tapahtumilla syksyn aikana. Karjalan Liiton tiedote Kaipuu Karjalaan Kauaksi jäi koti-Karjalan maan, sinne emme enää päästä vois. Asua siellä nyt toiset saa, me läksimme sodan jaloista pois. Koti-Karjalaan ikävä ei katoa koskaan, kaiho synnyinseudulle jatkuu ain. Ehkä vielä kerran kotikylässä käydä saan, Missä kätkytkehdon ja äidin maidon sain. Karjalassa kaikuu nyt vieras ääni, on vaiennut soitto kanteleen. Asuinpaikkana meillä on Oulun lääni, on siirtoväki asettunut paikalleen. Pohjanmaan multiin heimomme siunataan, kera ikonin vanhemman polven joukkoon. Siellä uinuu siirtolaiset povessa evakkomaan, silti uskomme karjalaisen kulttuurin jatkoon. Täällä teimme työmme ja kasvatimme lapset, on vierinyt pois vuosikymmenten saatto. On meidän päässämme nyt harmaat hapset, ja koittanut heimolle tuonilmaisen aatto. Pertti Marttinen Kirja: Muruja elon onni 25 Tabu K ustavi on pieni saaristokunta Suomen mannermaan ja Ahvenanmaan välillä. Ströömi jakaa sen kahtia. 1950-luvulla länsipuolen kylät elivät vielä melko eristäytyneenä, vaikka lossiyhteys jo oli olemassa kolmen maayhteydessä olleen kylän ja pääsaaren välillä. Olin joutunut isäni kuoleman jälkeen erilliseen Anavaisten saareen, eristykseen muusta maailmasta.Kun sitten kansakoulu alkoi, olin alaluokkien ajan viikot “koulukortteerissa” sukulaistalossa, josta oli vain kilometrin maantiematka kouluun. Samalla pääsin näkemään millaista oli normaalissa ihmisyhteisössä eläminen. Jopa radiostakin kuunneltiin muutakin kuin kirkonmenot, hartaudet ja säätiedotukset! Tuntui merkilliseltä niissä oloissa, että sanakin Säkkijärvi aiheutti kammottavan hiljaisuuden, ja jos tunnettu polkka alkoi kuulua radiosta, se napsautettiin heti kiinni. Kun uskaltauduin kysymään syytä siihen, niin sain vastauksen: “Se on paha paikka. Siitä ei saa puhua”. Ihmetys asiasta jäi muhimaan “umpiluuhun”. Olin kyllä kiinnittänyt huo- mioni sankaripatsaan jalustassa oleviin nimiin: Tuppura, monta peräkkäistä Teikaria ja Vilaniemi, mutta vasta parikymmentä vuotta sitten sain tietää, että ne ovat Säkkijärvellä! Erilaisista lähteistä voi laskea, että eri-ikäisiä kustavilaisia asemiehiä oli 38 Säkkijärvellä maaliskuussa 1940. Heistä vain kaksi oli Tuppurassa. Toisen, isäni serkun, Sulon tarina on sinänsä oma lukunsa. Veljekset Sulo ja Taavi olivat yhdessä saattaja Aurassa sen upotessa 13.1.1940 Märketillä. Taavi jäi Ahvenanmeren pohjaan, mutta Sulo selvisi kaatuakseen ja jäädäkseen kentälle Tuppurassa 03.03.1940. Toinen menehtyi haavoihinsa vasta 9.6.1940. Teikarissa kaatui kuusi miestä, joista viisi jäi kentälle. Haavoittuneita oli seitsemän, joista yksi kuoli haavoihinsa 30.5.1940. Vilaniemessä kaatui vielä yksi kustavilainen 5.3.1940. Toivottavasti lukija ymmärtää tämänlaisen pienen paikkakunnan kammon Säkkijärveä kohtaan. Sen hetken sukupolvet lepäävät jo kotiseurakuntansa hiekassa. Vehmaalaisen Jussi Vikaisen veistämä "Rannalla odottajat" -patsas paljastettiin vuonna 1955. – Kuva Juha Hotari – Me kotiseutupatriootit kunnioitamme heidän muistoaan. Mehän emme voineet sille mitään todella, ja heitä ei jäänyt itkemään yhtään sotaorpoa. Katkeruutemme kohdistuu julmaan kohtaloon. Lupaan kertoa tätä tarinaa edelleen sankaripatsaan edessä. Tunnen sen velvollisuudekseni. Veijo Nieminen Veteraaneja muistaen L appeenrannan Ylämaalla muistettiin veteraaneja.Ylämaan Sotaveteraanit ry:n puheenjohtaja Pekka Peräkylä kertasi avajaispuheessaan muun muassa Lapin sodan päättymistä. – Lapin sota päättyi 27.4.1945. Kansallista veteraanipäivää olemme viettäneet vuodesta 1987 alkaen. Lapin so- dassa kaatui 774 miestä ja katosi 262, joista noin 164 joutui vangeiksi. Lisäksi vajaat 3 000 haavoittui. Lapissa taistelleet suomalaiset sotilaat olivat pääosin -24 ja -25 syntyneitä, nuoria, parikymppisiä miehiä. Vetäytyessään vihollinen jätti jälkeensä lukuisia miinakenttiä ja rauni- Huomionosoituksen saaneet veteraanit yhteiskuvassa kirkkopyhän päätteeksi (Kuva: Paula Penttilä). 26 oita. Lapin sota kesti vajaa kahdeksan kuukautta. Lauantaina 28. huhtikuuta 1945 kenraaliluutnantti Hjalmar Siilasvuo lähetti Mannerheimille sähkeen ”Ilmoitan täytäneeni Ylipäälliköltä syyskuussa 1944 saamani tehtävän. 27.4 klo 13.30 mennessä saksalaiset sotavoimat on karkotettu Pohjois-Suomesta. Suomen osalta toinen maailmansota oli päättynyt.” Puheenjohtaja Peräkylä kohdisti erityisesti tervetuliaisanansa veteraaneille: – Te olette taistelleet tämän kauniin Suomenmaan meille jälkipolville.Te olette jälleenrakentaneet maan siihen vaurauteen, missä me nyt olemme. Se on vaatinut teiltä verta, hikeä ja kyyneleitä. Tulen hetken kuluttua jakamaan Teille Tasavallan Presidentin myöntämät Suomen Valkoisenruusun Ritarikunnan 1 luokan mitalit. Mitalin toisella puolella on kaksi sanaa: Isänmaan hyväksi. - P.P. ❖ Sotilasmuistoja Salpalinja-museolla Sunnuntaina huhtikuun 12. päivänä Miehikkälän Salpalinja-museolla oli ainutlaatuinen tilaisuus päästä näkemään sotilaspukuja Suomen historian eri vaiheista, kun Kaakon kulmalla toimivat maanpuolustusjärjestöt ja asehistorian harrastajat saapuivat esittelemään asujaan. E sillä olevien pukujen joukosta löytyi muun muassa Viipurin rykmentin asepuku sekä viime sotien ajan asepuku m/36, lotta-asuja unohtamatta. Museon kahvilasaliin oli koottu pieni näyttely, jossa oli esillä Jääkärieversti Kempin sotilasesineistöä sekä sotilasmerkkejä ja muita esi- neitä Salpalinja-museon kokoelmista. Pukukatselmuksen lomassa esiintyi lauluyhtye Helmet. Tilaisuuden juonsi Terttu Ravi. Yleisöllä oli mahdollisuus halutessaan pukeutua tapahtuman teeman mukaisesti. Samassa yhteydessä esitettiin viime kesänä ensiesityksensä saanut Rajal- la -kuunnelmanäytelmä, joka vei talvisodan syttymishetkiin 30.11.1939. Näytelmän on kirjoittanut rovasti Lauri Leikkonen ja se perustuu hänen omiin kokemuksiinsa talvisodassa. Kuunnelmanäytelmän Salpalinja-museolle oli ohjannut Henni Kiri. Esityksestä nautittiin Salpalinja-museon pihapiirissä puolijoukkueteltassa. Kuunnelmanäytelmä esitettiin tapahtumapäivänä kaksi kertaa. Esitys kesti 45 min. Tiedot Miehikkälän Salpalinja-museo puh. 044 383 5091 salpamuseo@miehikkala.fi www.salpakeskus.fi ❖ Muun muassa kuvan mukaisia sotilas- ja lottapukuja nähtiin Salpalinja-museon Sotilasmuistoja -tapahtumassa. SA-kuva. 27 Kirja-arvostelu Porovuosi Tutkija pororenkinä Sompiossa ”Teen kaikkea, mitä osaan tai neuvotaan”, lupasi porotutkija FT Timo Helle pestautuessaan lokkalaisten pororengiksi Suomen suurimpaan paliskuntaan, 12 000 poron Kemin-Sompioon. Tuloksena on mukaansa tempaava ja ainutlaatuinen nykyporonhoidon kuvaus, jolle vanhojen poromiesten tarinat antavat historiallista syvyyttä. P orotöissä erämaan hiljaisuuden rikkoo mönkijöiden tai moottorikelkkojen vongahtelu, syksyllä helikopterin pörinä. Kaikki ei ole kuitenkaan muuttunut. Syksyllä ja talvella asutaan kuukausikaupalla porokämpillä poronkäristystä ja porokeittoa syöden. Jalat pysyvät lämpiminä poron nahasta tehdyissä karvakengissä, ja erotusaidan kirnussa singahtelee edelleen suopunki, poromiehen ikivanha työväline. Timo Helle toimi Suomen luonnonsuojeluliiton puheenjohtajana 19952000. Hän sai ympäristöneuvoksen arvon vuonna 2007. Kirjan kustantaja on Maahenki Oy. Kuvat Timo Helle (ellei toisin mainita). Kirja on painettu Porvoossa 2015. Tiedot: Kirjan kansilehdet Lisää kirjasta Kirjan esipuhe on päivätty 1.1.2015. Siinä Timo Helle kirjaa omia näkemyksiään ja kokemuksiaan esipuheessa. – Kirjani kuvaa poron ja nykyporonhoidon vuosikierron Kemin-Sompion paliskunnassa, mutta kun poronhoidosta on kysymys, historiakin on koko ajan läsnä vanhan polven tarinoinnissa. Porotutkijan työni vei minut KeminSompioon 1970-luvun puolivälistä alkaen, mutta kirja-ajatus alkoi itää vasta sen jälkeen, kun kymmenen vuotta sitten aloin viettää kesälomiani Vuoltistunturissa Lokan kylän liepeillä paliskunnan länsilaidalla. Aluksi valokuvasin poroja luonnossa omissa oloissaan, kesällä 2007 olin ensi kertaa vasanleikossa Epovaarassa. Poroja (Kuva: Minna Saastamoinen, Studio Borga, Utsjoki). 28 Se vei mukanaan. Eläkkeellepääsyä en malttanut odottaa, vaan jäin pari vuotta aikaisemmin syksyksi ja talveksi 2009– 2010 vuorotteluvapaalle ja pestauduin lokkalaisten pororengiksi. Vuokrasin mönkijän ja moottorikelkan ja hankin poromiesten yhteydessä käytettävän radiopuhelimen. Paliskunta kustansi asumiseni porokämpällä, mihin sisältyi aamuinen poronkäristys ja illalla porokeitto, minä puolestani lupasin tehdä kaikkea, mitä osaan tai neuvotaan. ”Palkkasi on sitä parempi, mitä enemmän syöt”, minua opastettiin. Tallensinpa poronhoitotöitä kameralla tai sanallisesti, esikuvani oli saamelaiskulttuurin tutkija Toivo Immanuel (T.I.) Itkonen, jonka kuvaukset olivat niin yksityiskohtaisia, että ammatti poromies joltain aivan toiselta alueelta olisi ne luettuaan ja karttaa vilkaistuaan pystynyt hoitamaan poroja juuri samalla tavalla. Kämppä- ja muissa poropuheissa nousi esiin toistuvasti kysymyksiä myös omimmalta alaltani, poron käyttäytymisestä ja poronhoidon ekologiasta, joiden parissa olin työskennellyt neljäkymmentä vuotta. Kerron niistä kirjassa omat näkemykseni, niin kuin tein porokämpilläkin... NÄKÖKULMA Risto Nihtilä SISÄÄN VAI ULOS R avintolaan pääsyssä on joskus yllättäviä ongelmia. Potentiaalinen asiakas ei aina ole oikeassa eikä vielä edes asiakas. Ovimiehen kanssa joutuu neuvottelemaan. Neuvotteluja on joskus käyty kantapään kautta. Vuosikymmenien aikana sisään pääsemättömyyden esteinä on ollut monia. Merkittävin este on ollut vahtimestari. Muina haittoina tunnetaan nuoruus ja vieraan vaatetus. Jalkineet, farmarit ja sisäinen villapaita ovat olleet silmätikkuja ja kompastuskiviä. Ravintolan oikeus valita asiakkaansa on ollut kiistakapula. Aina on kuitenkin ollut mahdollisuus joustaa. Tiettyyn kansanryhmään suuntautunut syrjintä on oikein asetuksessa määritelty. Selvästi humalaisia ei saa päästää ravitsemusliikkeeseen. Ulospääsyssä oviliikennetarkkailija eli yliolanheittäjä on heidän kulkuaan suorastaan vauhdittanut. Oma ravintolaan pääsyni on harvoin ollut ongelmallista. Jo pienenä isän kanssa opin tavoille Lotta-ravintolassa portteria maistellessa. Lasipalatsissa sain juoda isän kanssa samasta pullosta greippiä, jolla isä laimensi tilaamiaan giniannoksia. Äidin kanssa tutustuin Kestikartanon mahtavaan voileipäpöytään. Vain toista maitolasillista en kehdannut pyytää. Ruoka piti syödä kuiviltaan. Vaikeudet alkoivat Kuopion hotelli Atlaksessa. Portieri kielsi lasta ajamasta yksin hissillä. Niinpä ajelimme ikäiseni serkkupojan kanssa kahdestaan. Kotkassa kaakaolikööriä tilanneelle suositeltiin myös ruokaa. Halvin annos oli sardiinivoileipä. Makuyhdistelmän muistan vieläkin. Helsingissä kesällä vahtimestari ja sandaalit estivät kansanravintolaan pääsyn. Tampereella Martti Innanen pääsi Seurahuoneelle pässinsä kanssa, mutta minulle ei ovi auennut. Pahin takaisku sattui nuoruuteni Pariisissa. Olimme työkaverin kanssa opintomatkalla ja pyrimme lounaalle kuuluisaan Hopeatorniin La Tour d´Argent -ravintolaan. Emme päässeet, kun ei ollut pöytävarausta. Oli viikon jono ja meillä vain päivä aikaa. Sanoimme, että olemme Suomesta ja ovimies kertoi, että sitten emme varsinkaan pääse. Ravintolan johtajalla oli suomalainen puoliso. Pisin porttikielto on tiettävästi loppuiäksi. Kaveri valitti ja sai kaksi viikkoa lisää. 29 Oulankaa soutamassa ja vähän Paanajärvelläkin Kuusamolaislähtöinen Markku Myllylä on kirjoittanut ja omakustantanut kirjan Oulangan-Paanajärven-Pääjärven luonto- ja kalastusasioista. Kirjan nimi on ”Oulankaa soutamassa ja vähän Paanajärvelläkin”. Kirjassa on 92 sivua ja runsas kuvitus. Tämä kirja tehty vuonna 2014, jolloin kirjoittaja täytti 60 vuotta. Eräänlaisen 60-vuotis juhlakirjan kirjoittami- nen Oulangasta ja Paanajärvestä on ollut mieluisa tehtävä. Kirjan rakenne on semmoinen, että lähdetään Sallan Hautajärveltä valumaan Savinajokea veneellä Taivalkönkäälle, sieltä Oulankajokea Kiutakönkäälle, siitä sitten alavirtaan Jäkälämutkaan ja Venäjän rajalle, edelleen alavirtaan Venäjälle Paanajärvelle länsipäähän, itäpäähän, Kivakkakoskelle ja Pääjärvelle. Venematkaa on kertynyt lähes 100 km. Tällä matkalla on tapahtunut monenlaisia mukavia asioita vuosikymmenten aikana ja näitä luonto- ja kalastustarinoita on koottu kirjaan. Kirjassa on kolmisenkymmentä lyhyttä LIITY RAJASEUTU RY:N JÄSENEKSI – edistä rajaseudun säilymistä elinvoimaisena kertomusta liittyen Oulankajokeen, Paanajärveen, Olengajokeen ja Pääjärveen. Kirja on sekä retkeilykirja sekä hieman erilainen kalastuskirja. Erityisempiä harri- ja taimenperhojen reseptejä löytyy myös sekä kalaruokaohjeita nuotiokalan valmistamiseen. ”Oulankaa soutamassa ja vähän Paanajärvelläkin” omakustannekirjaa on saatavissa kirjoittajalta. Hinta on 20 euroa (sis. postituskulut). Tilaukset: markku.myllyla@ahven.net. Ystävällisin terveisin Markku Myllylä puh. 0400 601 965 Ristikon 4/2014 ratkaisu Jäsenmaksu 25 euroa henkilöjäseneltä ja 100 euroa yhteisöjäseneltä www.rajaseutu.fi p. 010 271 6400 Email: rajaseutu@rajaseutu.fi Vuodet vierivät! Monet työt ovat jääneet viime vuosina seisomaan, odottamaan parempaa aikaa. Se on nyt. Lisäksi yhteisöllisyys ja lähimmäisyys odottavat toimijaansa. Senkin aika on nyt. Kiitän kaikkia eri tahoja viime vuosista Rajaseutulehden toimittamisen myötä! Paula Penttilä Toimittaja 30 Rajaseuturistikon 4/2014 oikein ratkaisseista kirjapalkinnon voittivat Osmo Suominen Piikkiöstä ja Tuula Kivijärvi Hyrynsalmelta. Parhaat onnittelut voittajille! Laati: Heli Lehti Rajaseuturistikko 1/2015 Ratkaisut lähetetään 30.6.2015 mennessä osoitteella: Rajaseutu ry. Tunturikatu 6 A 19, 00100 Helsinki. Oikein vastanneiden kesken arvotaan kirjapalkintoja. Nimi __________________________________________________________________________________ Osoite _________________________________________________________________________________ 31
© Copyright 2024