Eikö parasta olisi lähteä auttamaan vanhempaa, joka ei osaa olla
Kuulumisia 4/2014 ”Eikö parasta olisi lähteä auttamaan vanhempaa, joka ei osaa olla vanhempi?” KirstiAnneli, s.6 TÄRKEÄT IHMISET SAMAN PÖYDÄN ÄÄRESSÄ - sivu 11 ORVOKSI EBOLAN TAKIA - sivu 19 4-2014 Teemana: Lastensuojelun tulevaisuus Kuulumisia 18 Kaakkois-Aasian tsunami tuhosi hetkessä satojen tuhansien ihmisten elämän tapaninpäivänä kymmenen vuotta sitten. Lue, mitä alueen asukkaille kuuluu nyt. >>> KYMMENEN VUOTTA KAAKKOIS-AASIAN TSUNAMISTA 3 Päätoimittajalta 4 Maailman parhaat lapset 6 Huostaanotetun lapsen vanhempi: Ei jätetä vanhempaakaan yksin 7 Vastakkainasettelujen lastensuojelu 7 Viittatäti vastaa 8 Onni löytyy arjesta 9 Kaarinassa uusia tuulia 9 Toiminnanjohtajan tervehdys 10 Taikuutta ilmassa 11 Tärkeät ihmiset saman pöydän ääressä 12 Huomio maailman lapsissa 13 Uutta asennetta lapsiperheiden tukemiseen! 14 Kynävieras - Aulikki Kananoja 14 Theraplay houkuttaa esiin rakkauden 16 Vuosi taifuuni Haiyanista: selviytyjät takertuvat toisiinsa 18 Kymmenen vuotta Kaakkois-Aasian tsunamista 19 Orvoksi Ebolan takia 20 ”Elämässä parasta on elämä” www.facebook.com/soslapsikyla Julkaisija SOS-Lapsikylä ry Snellmaninkatu 13 00170 HELSINKI puh. (09) 5404 880 keskustoimisto@sos-lapsikyla.fi www.sos-lapsikyla.fi www.sos-childrensvillages.org Päätoimittaja Aija Rikala Ulkoasu Elise Liikala Toimitussihteeri Elina Pitkäranta Kansikuva Thinkstock/ altrendo images Toiminnanjohtaja Jari Ketola Paino Forssa Print ISSN 1235-4996 Osoitteenmuutokset: (09) 4257 9830 (ark. klo 10–15) lahjoittajainfo@sos-lapsikyla.fi Sivu 2 Kuulumisia 4-2014 PEFC/02-31-162 441 PAINOTUOTE 428 4 38-vuotiaat Anne ja Marko Turpeinen aloittivat sijaisvanhempina kaksi vuotta sitten. Sitä ennen he harjoittelivat sijaisvanhemmuutta neljä kuukautta ja kävivät sijaisvanhempien koulutuksen, Priden. Sijaisvanhemmuutta he miettivät pitkän aikaa, mutta kun aika oli kypsä, he rohkaistuivat sijaisvanhemman työhön. Nyt Turpeisen talossa riittää vilskettä, sillä heillä on yhteensä seitsemän lasta. >>> 6 Päätoimittajalta MAAILMAN PARHAAT LAPSET EI JÄTETÄ VANHEMPAAKAAN YKSIN Miksi vanhempi, jonka lapsi on otettu huostaan tai joka ei ole kyennyt ottamaan vastuuta lapsen kasvusta, tuomitaan usein huonoksi äidiksi tai isäksi? Huostaanottohan on ajateltu lapsen parhaaksi. Mikä ylipäätään on saattanut vanhemman siihen tilanteeseen? Eikö parasta olisi lähteä auttamaan vanhempaa, joka ei osaa olla vanhempi? >>> Lastensuojelua vai naapuriapua? Tunnetko tai tiedätkö perheen, joka voisi kaivata apua. Ehkä perheellä ei ole sukulaisia tai ystäviä, jotka voisivat ojentaa auttavan käden tai vanhemmille lepohetken. Mitäpä jos sinä tarjoaisit apuasi? Sinä saisit hyvän mielen ja perhe helpotusta. Avun ei tarvitse olla ihmeellistä, vaan tavallisia asioita, joita kaikki osaamme: voit tarjoutua käymään välillä kaupassa, auttamaan siivouksessa tai ruoanlaitossa tai lupautua vaikka viemään lapset puistoon tai elokuviin. Avullasi voi olla kauaskantoiset positiiviset seuraukset. Ehkäpä juuri tämä sinun antamasi apu estäisi perhettä päätymästä ongelmiin ja lastensuojelun asiakkaaksi. Lastensuojelu on vaikeassa tilanteessa siksi, että perheet eivät ole saaneet apua riittävän ajoissa. Lastensuojelu kutsutaan hätiin yleensä vasta sitten, kun kriisi on jo puhjennut. Silloin tarvitaan ammattilaisia. Varhaisessa vaiheessa avun antajaksi käy tavallinen, välittävä ihminen. Kuten sinä. P.S. Kuulumisia-lehti eriytyy ensi vuonna kahdeksi lehdeksi, jotta voimme paremmin palvella lukijoitamme: toinen lehti suuntautuu asiantuntijoille, toinen SOS-Lapsikylän jäsenille, ystäville ja tukijoille. Nykymuodossaan tämä numero on viimeinen. Itse jatkan asiantuntijalehden parissa. Päätoimittaja Aija Rikala ” Ehkäpä juuri sinun antamasi apu estäisi perhettä päätymästä ongelmiin ja lastensuojelun asiakkaaksi. Lämmin kiitos kaikille lukijoillemme ja rauhallista joulun aikaa! 19 SOS-LAPSIKYLÄ ORVOKSI EBOLAN TAKIA 10-vuotiaat Blessing ja Saye jäivät orvoiksi Ebolan takia. >>> S aailmanlaajuisen SO Lapsikylä ry on m Son SO ä ttu än äv ste ht ru te pe n Vuonna 1962 n jäsen. Yhdistykse -lastensuojelujärjestö Lapsikylä tuottaa las Children’s Villages n perheessä. SOSaa . am sa sv dis ka ko ta iso or or nu ä ja nu auttaa lasta ja palveluita lapsikyliss on oll hu ais sij ja otensuojelun av mattilaista. entelee noin 200 am Yhdistyksessä työsk teessa an voi tutustua osoit sa. Suomen toiminta as ma teessa 4 oit 13 os on n hö aa järjestön työ Lapsikylätoimint lisen SOS-lapsikylä vä ain ns ka ja .fi yla www.sos-lapsik villages.org. www.sos-childrens Teksti ja kuva Johanna Frondelius Maailman parhaat lapset 38-vuotiaat Anne ja Marko Turpeinen aloittivat sijaisvanhempina kaksi vuotta sitten. Sitä ennen he harjoittelivat sijaisvanhemmuutta neljä kuukautta ja kävivät sijaisvanhempien koulutuksen, Priden. Sijaisvanhemmuutta he miettivät pitkän aikaa, mutta kun aika oli kypsä, he rohkaistuivat sijaisvanhemman työhön. Nyt Turpeisen talossa riittää vilskettä, sillä heillä on yhteensä seitsemän lasta, joista viisi on sijoitettua ja kaksi omaa. Turpeisille sijaisvanhemmaksi ryhtyminen oli pitkän harkinnan tulos. He miettivät asiaa kahdeksan vuotta. ”Kävin koulun kautta tutustumassa Vihannin SOS-lapsikylään ja jo silloin jäi ajatus kukkumaan päähän. Puhuimme asiasta jo tuolloin kymmenen vuotta sitten, mutta toinen lapsemme Luukas oli vasta syntynyt, joten ajatus tuntui vielä kaukaiselta. Koimme myös, että siinä vaiheessa meillä ei olisi vielä ollut tarpeeksi valmiuksia tähän työhön”, Anne Sivu 4 Kuulumisia 4-2014 kertoo. Pariskunnalla on myös toinen biologinen lapsi, joka on jo teini-iässä. Nyt kymmenen vuotta myöhemmin Turpeisilla asuu kahden biologisen lapsen lisäksi viisi sijoitettua lasta. Nuorin on 4-vuotias ja perheen vanhin lapsi 14-vuotias. Perheessä asuu kuusi poikaa ja yksi tyttö. Sijoitetut lapset kutsuvat vanhempia Anneksi ja Markoksi ja omat lapset äidiksi ja isiksi. Syntymävanhemmalle saattaa olla kova paikka, jos lapsi kutsuu sijaisvanhempia äidiksi ja isäksi. Annella ja Markollakin on kokemusta asiasta. ”Syntymävanhempi kielsi lasta, kun hän kutsui meitä vahingossa äidiksi ja isiksi. Kaikki lapset saavat kutsua meitä sillä nimellä, mikä itsestä parhaalta tuntuu”, Marko mietiskelee. Ennen sijaisvanhemmuutta Marko työskenteli parturina. Omien lasten hoitovapaan aikana hän alkoi pohtia alan vaihtoa. Marko päätti opiskella lähihoitajaksi, pääsikin haluamalleen alalle töihin ja työskenteli lähes kahdeksan vuotta erityiskoulussa. Anne taas päätyi aluksi isänsä jalanjäljissä tekniikan alalle, vaikka sosiaalityö kiinnostikin. ”Aikuisena päätin opiskella perhepäivähoitajaksi. Sen jälkeen opiskelin vielä sosionomiksi ja opiskeluaikana lipsahdin töihin lastenkotiin. Ajattelin aluksi, ettei lastensuojelu ole minun juttuni, sillä pelkäsin, että ottaisin lasten tarinat liian raskaasti. Rakastuin kuitenkin työhön ja totesin, että tämä on työtä, joka vetää minua puoleensa.” Jouluksi uuteen kotiin Annen työharjoittelun loppuvaiheessa SOS-lapsikylään tuli kiireellinen sijoituskysely ja Turpeiset tekivät nopean päätöksen. ”Pari päivää ennen joulua lähdin entisestä työpaikastani Oulussa ja illalla olimme jo muuttaneet asuntoomme Vihannin lapsikylässä. Ensimmäiset sijoitetut lapset olivat tulleet jo edellisenä päivänä ja olivat vierailuasunnossa odottamassa, koska meidän talo oli vielä tyhjä“, kertoo Marko. ”Nyt naurattaa jo, kun jouluksi ei vielä saatu verhoja ikkunoihin, mutta joulukuusi kotiin saatiin. Silloin löytyi yhteisöllisyyttä lapsikylästä todella paljon. Oli huonekalun kasaajaa ja lanttulaatikon tekijää, eräs naapuri tilasi meille joulupukinkin”, Anne ja Marko muistelevat. Lapsikylässä asumisen hyviksi puo- liksi he nimeävätkin yhteisöllisyyden. ”Jos tarvitsee apukäsiä, niin niitä on tarjolla. Apua on helppo kysyä, kun muut ovat tavallaan työkavereita. Itsekin tarjoutuu helposti auttamaan tutumpaa ihmistä”, kertoo Marko. ”Lapsikylävanhemmilla on myös enemmän vapaita kuin sijaisvanhempana toimeksiantosopimuksella työskentelevillä. Vapaiden pitäminen on monipiippuinen juttu, se vaikuttaa aina lapsiin. Kun olemme poissa, on lasten helppo testata, onko käytössä samat rajat kuin meidän kanssamme. Välillä kuitenkin kaipaa sitä, että kuulee vain omat ajatuksensa.” Ihana ja raskas ensimmäinen vuosi Turpeisten mielestä parasta työssä ovat lapset: ”Lasten kanssa tekeminen ja touhuaminen. Myös se, että ollaan paljon kotona. Siitä nauttivat omatkin lapset. Meillä on maailman parhaat lapset, porukka on samanhenkinen ja on mukava tehdä asioita heidän kanssaan. Kaikki tykkäävät tehdä eräreissuja, ulkoilla ja kalastaa.” Ensimmäinen sijaisvanhemmuusvuosi saattaa olla haastava. ”Se oli ihana, mutta raskas vuosi. Työ ei tuntunut edes työltä, kun saatiin olla kotona ja touhuta lasten kanssa. Toisiimme tutustuminen oli kuitenkin pitkä prosessi ja jälkikäteen se tuntui isolta jutulta”, Anne ja Marko juttelevat. Sitoutuminen lapsiin on suuri. “Moni kyselee, että eikö sijaisvanhemmuus ole rankkaa ja kuinka kauan te aiotte olla tässä työssä, onko tämä joku projekti? Olemme ottaneet lapset luoksemme ja orientoituneet siihen, että kyllä tässä ollaan.” Lapsiperheessä on usein myös kateutta lasten välillä. Annen ja Markon ratkaisu siihen on asioista yhdessä keskustelu. He ovat lasten kanssa miettineet sitä, mikä on epäreilua. Toiset eivät saa asua oikeiden vanhempiensa kanssa ja toiset saavat. Se on Turpeisten mielestä epäreilua. “Sijoitettujen välillä voi tulla riitaa vaikka siitä, kuka ikävöi vanhempiaan eniten. Olemme puhuneet lasten kanssa, voiko ikävästä edes kilpailla. Voiko tällaista asiaa mitenkään mitata?” Sivu 5 Kuulumisia 4-2014 Lapset mukaan päätöksentekoon Suurperheen arkeen kuuluu tietysti myös haasteita ja Turpeiset ovatkin kehittäneet päätöksentekotavan, johon otetaan lapset mukaan. Yhdessä pidetään lasten palavereita parin kuukauden välein. Kun lapset saavat olla mukana päätöksenteossa, on yhteisiin sääntöihin sitoutuminen helpompaa. ”Keskustelemme esimerkiksi peli- tai karkkipäivistä. Opettelemme näissä palavereissa myös toisen kuuntelua ja keskustelua. Asiat pyritään ilmaisemaan positiivisen kautta, kuunnellaan hyviä asioita ja huomataan ne. Aluksi keräsimme marmorikuulia yhteiseen purkkiin. Aina kun päivä oli mennyt tarpeeksi hyvin, lisäsimme kuulia. Kun purkki oli täynnä, teimme yhdessä jotain kivaa. Leivoimme tai menimme ulos pelaamaan. Palkintona ei ollut materiaa, vaan jotain yhteistä tekemistä. Lapset saivat itse arvioida itsensä ja päätimme yhdessä saammeko kuulia”, kertovat Marko ja Anne. Nyt perheellä on käytössään taulu, johon merkitään lapselle rasti koti- tai koulutöiden tekemisestä. Kun rasteja on tarpeeksi, saavat lapset palkinnoksi yllätysreissun. Lapset itse ovat ehdottaneet Superpark- ja kiipeilyreissua Ouluun. ”Aikuiset kuitenkin valitsevat kohteen ja lapset yllätetään myöhemmin”, kertovat Turpeiset. Turpeisen pariskunta on selvästi löytänyt unelma-alansa ja nauttii suurperheen pyörittämisestä. Sijaisvanhemman työssä saa käyttää luovuutta ja mielikuvitusta, täytyy olla ongelmanratkaisukykyä ja välillä vaaditaan pitkää pinnaakin - kuulostaa siis ihan tavalliselta lapsiperheen arjelta. Kiinnostaako sijaisvanhemmuus? SOS-Lapsikylä hakee jatkuvasti uusia sijaisvanhempia hoitamaan ja kasvattamaan sijoitettuja lapsia, jotka eivät voi asua omassa kodissaan. Lue lisää www.sos-lapsikyla.fi/sijaisvanhemmuus Teksti KirstiAnneli Kuvitus Elise Liikala Huostaanotetun lapsen vanhempi: Ei jätetä vanhempaakaan yksin Miksi vanhempi, jonka lapsi on otettu huostaan tai joka ei ole kyennyt ottamaan vastuuta lapsen kasvusta, tuomitaan usein huonoksi äidiksi tai isäksi? Huostaanottohan on ajateltu lapsen parhaaksi. Mikä ylipäätään on saattanut vanhemman siihen tilanteeseen? Eikö parasta olisi lähteä auttamaan vanhempaa, joka ei osaa olla vanhempi? Olen itse kokenut lapsen pois antamisen ja melkein menettänyt toisenkin lapseni. Olisin tarvinnut apua, tukea ja ohjausta nuorena äitinä, jolloin jäin yksinhuoltajaksi. Minulla ei ollut ketään, olin yksin. Työpaikkani oli ravintola-alalla ja työ oli vuorotyötä. Pienen tyttövauvan kanssa oli vaikea löytää hoitopaikkaa. Enkä ollut vielä selvinnyt avioerosta ja koin itseni hyvin yksinäiseksi. Aloin kulkemaan baareissa ja ravintoloissa. Itsekin koin vielä olevani lapsi, joka tarvitsi turvaa, enkä kyennyt antamaan sitä omalle lapselleni. Keneltäkään neuvoa kysymättä tein ratkaisun ja annoin lapseni tämän mummolle hoitoon. Oliko ratkaisu oikea, en tiedä. Surin sitä, olin epäonnistunut. Kipua olen tuntenut minäkin. Kun varhaisessa vaiheessa autetaan ja tuetaan vanhemmuuteen, on mahdollista, ettei erottamista tarvitse tehdä. Tarvitaan ymmärrystä, kärsivällisyyttä, kannustusta ja hyviä neuvoja, tukea ja eväitä perheen koossa pysymiseen. Lasten suojeleminen on tärkeää, niin myös aikuisten ja koko perheen auttaminen. Ettei jätetä vanhempaakaan yksin. Lapseni ovat nyt aikuisia ja omillaan. Olen tuntenut syyllisyyttä ja häpeää osaamattomuudesta. Olen kuitenkin selvinnyt kutakuinkin ja otan täyden vastuun asioista, joita en osannut tehdä. Rikkinäisiä ihmissuhteita ja yksinäisyyttä Vuodet vierivät ja lapseni pysyi mummon luona. Joskus sain hänet luokseni. Minulla oli monia miessuhteita, etsin sitä oikeaa rakkautta, mitä vaille olin jäänyt. Yksi suhteista johti avioliittoon, josta syntyi toinen lapsi. Lapsen ollessa pieni erosim- ” Eikö parasta olisi lähteä auttamaan vanhempaa, joka ei osaa olla vanhempi? me ja taas jäin yksin lapsen kanssa. Hyvät neuvot olisivat olleet tarpeen. Ihmissuhteet eivät olleet onnistuneet ja toisenkin lapsen menettäminen oli lähellä, koska masennuin usein ja käytin alkoholia, mikä ei ole hyvä yhdistelmä. Tunsin yksinäisyyttä, olin vailla ystävää ja haaveilin perheestä ja yhteisöstä, jota minulla ei koskaan ollut. Oma lapsuuteni oli jäänyt elämättä ja minulta olivat puuttuneet turvalliset rajat. Olin kokenut torjuntaa ja jäänyt vaille huolenpitoa ja rakkautta. Tiedän, että se on vaikuttanut myös omiin lapsiini. Sivu 6 Kuulumisia 4-2014 Teksti Kai Laitinen, sosiaalipsykologi sekä SOS-Lapsikylä ry:n hallituksen jäsen Vastakkainasettelujen lastensuojelu Lastensuojelu on ollut julkisuudessa enemmän kuin koskaan. Aiheen mystisyys ja kiinnostavuus perustuvat työntekijöiden salassapitovelvollisuuteen sekä länsimaisten kaupungistuneiden yhteiskuntien perheiden autonomian rikkoutumiseen. Lastensuojelussa kajotaan ”perheen sisäiseen asiaan”. Lapsen vanhemmilla on perinteisesti ollut valta päättää omien lasten kasvatuskäytännöistä ja perhe on ollut pyhä ja koskematon. Julkisuudessa on esiintynyt hurjia kertomuksia siitä, miten sosiaalityöntekijät puuttuvat syyttä perheiden elämään mm. sijoittamalla lapsia pois kodeistaan, vanhempiensa yhteydestä. Samaan aikaan 11 Helsingin kaupungin lastensuojelun ja terveydenhuollon työntekijää on syytettynä tehtäviensä laiminlyönnistä, reagoimattomuudesta silloin, kun olisi pitänyt reagoida. Julkinen kuva lastensuojelustamme näyttäytyy paradoksaalisena. Lastensuojelussa pyritään parhaaseen mahdolliseen ratkaisuun Lastensuojelu on haastava työala ja yksittäisen tilanteen arviointi ja oikeiden johtopäätösten tekeminen on usein vaikeaa. Kuten kaikissa ammateissa myös lastensuojelussa pyritään tekemään paras mahdollinen ratkaisu olemassa olevan tiedon perusteella. Yleensä taustatyö on tehty riittävän hyvin ja toimenpiteet harkittu huolella. Joskus kuntatyönantajan asettama työmäärä vaikeuttaa työn hoitamista niin hyvin kuin työntekijä haluaisi. Kaikkein absurdeinta on vahva vastakkainasettelu vanhempien ja sosiaalitoimen välillä. Vastakkainasettelun kulttuuri tuntuu erikoiselta, kun kaikki osapuolet kertovat aidosti etsivänsä lapsen parasta. Onko osassa näistä riitatapauksista kysymys sittenkin muusta kuin aidosta lapsen edun etsinnästä? Lähin analogia, joka tulee mieleeni, on avioerotilanne, jossa vanhemmat riitelevät avioeroon liittyvistä asioista kykenemättä näkemään lapsen kärsimyksiä. Tilannetta arvioitava lapsen näkökulmasta Kuten avioerotilanteissa myös lastensuojelun interventioissa on kysymys kokemuksellisesti hyökkäyksestä omaa vanhemman identiteettiä kohtaan. Monille meistä se on tärkein identiteettimme muoto. Olennaista on aikuisen kyky arvioida tilannetta lapsen näkökulmasta. Kysymys on kyvystämme arvioida oman näkemyksemme totuudellisuutta. Miten voisimme kehittää lastensuojelua niin, että kaikki osapuolet voisivat kokea olevansa samalla puolella etsimässä lapsen etua? Jokaisen voisi olla hyvä pysähtyä ja rehellisesti pohtia tilannetta lapsen edun näkökulmasta ja vasta sen jälkeen lyödä oma kantansa lukkoon ja tarvittaessa vielä muuttaa sitä. Valtataistelun tai oman oikeassa olemisen tarpeen ei tulisi ohjata toimintaamme, kun kysymys on lapsen tai nuoren tulevaisuudesta olimmepa sitten vanhemman tai työntekijän roolissa. Tavoitteena tulisi olla yhteisen näkemyksen hakeminen lapsen parhaaksi, vaikka se vaatisi pientä nöyrtymistä ja oman kokemuksen osittaista siirtämistä taka-alalle. Viittatäti vastaa Lapseni otettiin huostaan pari kuukautta sitten. Tuntuu, että olen epäonnistunut äitinä ja ihmisenä. Olen aivan rikki. Aivan kuin elämältä olisi pohja poissa. Mistä saisin apua ja voimia jatkaa eteenpäin? Mitä minun pitäisi tehdä, että voisin saada lapseni takaisin? Nim. Särkynyt Huostaanotto on aina iso ja raskas prosessi, jonka taustalla on painavia asioita. Huostaanotto tehdään toistaiseksi ja tavoitteena on, että lapsi voisi palata takaisin kotiin. Kaikista huostaanottoon liittyvistä asioista voit puhua lapsesi asioista vastaavan sosiaalityöntekijän kanssa. Häneltä myös saat tietoa, millaista apua sinulle on tarjolla. Sosiaalitoimen tulee tehdä huostaan otetun lapsen vanhemmalle asiakassuunnitelma. Asiakassuunnitelmaan kirjataan, miten vanhemmuuttasi tuetaan. Kriisitilanteessa voit ottaa yhteyden esimerkiksi terveyskeskukseen tai sosiaali- ja kriisipäivystykseen ja pyytää sitä kautta itsellesi apua. Tärkeää on, että ensin haet apua itsellesi. Muista, että olet aina lapsesi vanhempi ja olet osa hänen elämäänsä myös huostaanoton ajan. Voit myös miettiä liittymistä huostaan otettujen lasten vanhemmille tarkoitettuun Voikukkia-verkostoon, jolla on alueellista toimintaa eri puolilla Suomea. Voikukkia-verkoston toiminnasta löydät lisätietoja heidän verkkosivuiltaan osoitteesta www.voikukkia.fi. Sieltä löydät myös juuri ilmestyneen oppaan kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten läheisille. Lapsi voi palata kotiin, kun huostaanoton edellytykset eivät enää täyty ja kotiutus on lapsen edun mukaista. Huostaanotto on ollut iso ja suurta harkintaa edellyttävä päätös. Sen purkaminen vaatii yhtä lailla aikaa ja harkintaa. Voimia sinulle. Sivu 7 Kuulumisia 4-2014 Onni löytyy arjesta Ja h n u k a i n e n , o hj T Pian löysimme kiipeilyseinältä helpohkon linjan, jota tyttö kiipesi korkeammalle kuin aikaisemmin. Laskeuduttuaan parin yrityksen jälkeen alas hän katsoi keskittyneesti maahan ja sanoi minulle: ”Nyt mä kiipeen tonne ihan latvaan. Älä häiritse mua.” Tyttö lähti matkaan ja kapusi korkeammalle ja korkeammalle. Seisoin niska kipeänä alhaalla seinän vieressä ylös tuijottaen ikään kuin valmiina ottamaan kohta putoavan tytön kiinni. Sitten päätin perääntyä kauemmaksi seinästä ja katsella sieltä tytön etenemistä. Päätin luottaa turvavaljaisiin ja olla yhtä tyyni ja rauhallinen, kuin kymmenessä metrissä keikkuva kuusivuotias tyttö. Hetken kuluttua yläilmoista kuului vapautunutta ja innostunutta naurua. Tyttö oli päässyt ”latvaan”. Hän lähti laskeutumaan alas ja hihkui matkalla innoissaan ”Mä tein sen!”. Urotyön jälkeen suuntasimme takaisin kotiin ja tyttö kertoi, että matkalla kiipeilemään hän oli autossa tärissyt jännityksestä ja sydän oli meinannut pompata rinnasta ulos. Hän kuitenkin naureskeli sille, kuinka kauhuissani minä olin ollut alhaalla. Oli hienoa huomata, kuinka lapsi luotti kykyihinsä selviytyä ja tahdonvoimalla ja ketteryydellä selvitti tiensä kiipeilyseinän huipulle. Minun oli aikuisena vaikeaa antaa ohjat tytölle itselleen ja luottaa turvavaljaisiin ja tytön taitoihin. Tällaisista arjen selviytymisistä ja itsensä ylittämisistä voi oppia paljon. Yhdessä koetut seikkailut ovat myös arvokkaita muistoja tulevaisuudessa. Illalla kotiin päästyämme näytimme kodin muulle väelle ylpeänä kuvia ja videoita kiipeilevästä tytöstä. Uskon, että tulemme kokemaan vielä monia onnistumisen hetkiä noilla kiipeilyhallin seinillä. erjantai on Punkaharjun kylässä bändipäivä. Neljän bändin toimintaan osallistuu noin puolet kylän lapsista ja nuorista. Kaikki saavat kokeilla eri soittimia tai laulaa mikrofoniin tai tehdä sitä mikä tuntuu itsestä vahvimmalta. Ohjelmisto ulottuu Maamme-laulusta lastenlaulujen kautta Haloo Helsinkiin, Kaija Koohon, Nightwishiin ja Volbeatiin. Joka kerta tapahtuu jotain herkistyttävää, kun lapset ja nuoret keskittyvät musiikin tekemiseen, yhteen musiikilliseen hiileen puhaltamiseen. Viimeisin harjoittelun kohde on uuden lastensairaalan tunnuslaulu Lohtu. Sitä on harjoiteltu niin, että kolme bändä esittää sen samalla tavalla kuin Youtuben videossa: jokaisella on oma pieni osuus ja kertosäkeet lauletaan yhdessä. Lasten ja nuorten äänet ovat niin avoimen säröisiä. Laulun sanat saavat uutta syvyyttä, kun esittäjät ovat pieniä, eivätkä aikuisia. Nekin, jotka eivät ole kertaakaan laulaneet, uskaltautuvat tämän l u n k ä y n n in , kou oh e la ja a k s biisin aikana laulamaan yksin. Olen ja Ko , ollut itse vanhan lastensairaalan potilaana kaksivuotiaana. Ja nyt tässä. En voi olla liikuttumatta, kun saan jakaa nämä hetket näiden lasten kanssa. aa j a, Ta o la nS O S -l a p si k y lä P i yössäni Tapiolan SOS-lapsikylän ohjaajana pääsen mukaan moniin lasten harrastuksiin ja erilaisiin arjen seikkailuihin. Toimin tällä hetkellä kolmen kodin ohjaajana ja minun on mahdollista työskennellä hyvin erilaisten ja eri-ikäisten lasten kanssa. Pyrin järjestämään näiden ”omien” kotien lasten kanssa säännöllisesti yhteistä aikaa. Jokin aika sitten erään kodin lapsikylävanhempi kertoi, että kodissa asuva kuusivuotias tyttö haluaisi kokeilla seinäkiipeilyä. Aluksi tuumin seinäkiipeilyn olevan pienelle tytölle vielä liian haastavaa. Päätin kuitenkin selvittää lähialueen mahdollisuudet seinäkiipeilyn kokeiluun ja lähdimmekin seuraavan yksilöajan koittaessa kohti lähellä sijaitsevaa kiipeilyhallia. Epäilevänä menin kiipeilyhallin kassalle kertomaan, että tässä olisi kuusivuotias tyttö, joka haluaisi kokeilla kiipeilyä. Pian olimmekin sovittamassa kenkiä ja valjaita tytölle ja lyhyen opastuksen jälkeen tyttö lähti kapuamaan seinää ylös. Itse olin kauhusta jäykkänä alhaalla tytön kiivetessä joka yrittämällä korkeammalle. Olin hämmästynyt, kuinka päättäväisesti ja ketterästi kuusivuotias eteni seinällä. Muutaman kerran tyttö pudottautui seinän puolessa välissä alas. Hätääntyneenä otin valjailla laskeutuvan tytön vastaan, johon sain vastaukseksi tiuskaisun: ”Älä ota mua kiinni”. es Pu Ar h n an pi Jo Lastensuojelutyö voi olla ajoittain rankkaa, mutta mitä ovat ne työn kohokohdat ja onnistumiset, jotka saavat jaksamaan? Tältä palstalta löydät työntekijöidemme ilonhetkiä arjen keskeltä. nk ah a rj u n S O S -la p s i k y lä Sivu 8 Kuulumisia 4-2014 Toiminnanjohtajan tervehdys Kaarinassa uusia tuulia SOS-Lapsikylä ui vastavirtaan Kaarinan SOS-lapsikylässä on ryhdytty innokkaasti toteuttamaan SOS-Lapsikylän uusia tavoitteita: tarjota tukea yhä useammille lapsille ja perheille ja avata muutenkin toimipisteiden ovia ympäröivälle yhteisölle. Pitkäaikainen taantuma on kärjistynyt nopeutuvaan perheiden hyvinvointipalveluiden alasajoon ja luottamusta rapauttavaan epävarmuuteen. Kuntien taloudellinen ahdinko on ajanut ne etsimään pikavoittoja lastensuojelupalvelujen kilpailua kiihdyttämällä. Palvelujen laadulla on yhä vähemmän merkitystä ja sen tuntevat erityisesti asiakkaan kokonaisvaltaiseen auttamiseen sitoutuneet järjestötoimijat nahoissaan. Yhteistyö kuntien ja palveluntuottajien välillä on vähentynyt ja palveluntuottajan asema on lähes sietämätön, kun se saa kantaakseen yhä suuremman vastuun palvelujen määrän ja hinnan alasajosta. Tosiasia on se, että perheille ja lapsille ei ole riittävästi palveluita tarjolla. Lehdet täyttyvät uutisista, joissa kunnat supistavat milloin psykiatrisia palveluitaan tai asiakaskäyntejä perhetyössä. Tämä on seurausta, ei ainoastaan talouden taantumasta, vaan myös passiivisesta ja hitaasti reagoivasta lakisääteisestä auttamisjärjestelmästämme. Kunnat tuottavat pääosin niitä palveluita, joita valtio kontrolloi tai laki ohjaa. Rahaa ei näiden raskaiden palveluiden tuottamisesta jää ennaltaehkäisyyn. Lasten ja perheiden hyvinvointia on tuettava ennakoiden, yhdessä perheen kanssa ja tukea on saatava aikaisin, myös ilman asiakkuutta tai lakikriteerejä. SOS-Lapsikylä haluaa uida vastavirtaan ja haastaa kehittämään ennakoivan perheiden tukemisen toimintamallin, millä varmistetaan huostaanottojen väheneminen ja lisätään suomalaisten perheiden jaksamista ja hyvinvointia koko kansakunnan vahvistamiseksi. Tässä työssä SOS-Lapsikylä tarvitsee myös sosiaalisia investointeja ja auttamista lahjoitusten muodossa sekä uudelleen kumppanuuteen perustuvaa yhteistyötä kuntien ja muiden alan toimijoiden kesken. Lapsikylän johtaja Esa Vierikko, millaista uutta toimintaa teillä on Kaarinassa aloitettu? Olemme koettaneet aktivoitua monella eri tavalla ja avata oviamme ympäristölle. Kaarinan kansalaisopisto käyttää tilojamme useamman eri kurssin tiimoilta ja olemme mielissämme alkaneesta yhteistyöstä. Maanantaisin ovemme ovat auki klo 10– 12 ”vauvasta vaariin”. Tarjoamme ”kahvia, kuperkeikkoja ja kohtaamisia”. Lisäksi keskiviikkoaamuisin Kaarinan perhepäivähoitajia kokoontuu kylässämme yhdessä vapaa-ajanohjaaja Saska Lintusen kanssa. Mukana on myös meidän pienimpiä lapsiamme. Uudet toiminnot on otettu innostuneesti vastaan niin kylän ulkopuolella kuin kylässäkin. Millaisia tavoitteita näillä uusilla toimintamuodoilla on? Tavoitteena on tehdä Kaarinan SOS-lapsikylää ja koko yhdistystä tunnetummaksi alueellisesti ihan tavallisten ihmisten ja perheiden keskuudessa. Myös yhteistyö eri toimijoiden kanssa voisi tuottaa jotakin hyvää ja uutta paikallisesti. Halumme monipuolistaa palveluitamme ja olla avoinna erilaisille uusille asiakaslähtöisille perheitä tukeville toiminnoille. Mielellämme mietimme näitä asioita myös yhdessä kuntien kanssa. Näin voimme muuttaa lastensuojelua ja käsityksiä siitä. Kiitos tuestanne ja yhteistyöstä, Rauhallista joulun aikaa! Jari Ketola toiminnanjohtaja Sivu 9 Kuulumisia 4-2014 Teksti ja kuva Elina Pitkäranta Taikuutta ilmassa Siistiin pikkutakkiin pukeutunut kohtelias 16-vuotias Erkki pyytää minua istuutumaan pöydän ääreen. Vuorossa on korttitemppu. Erkki on Tapiolan SOS-lapsikylän kyläpäivän kuluessa ehtinyt jo viihdyttää tempuillaan monia, etenkin nuorempiaan, jotka ovat hyvin kiinnostuneita saloista temppujen takana. Aloittaessaan korttitemppua Erkki koittaa kepeästi jutellen päästä selvyyteen luonteestani ja kysyy myös, miten luotettavana pidän itseäni. Tämän asian selvittäminen onkin tärkeää, onhan kyse mentalismista. Erkki aloittaa korttien latomisen pöydälle yksi kerrallaan kuvapuoli alaspäin. Hän pyytää minua keskeyttämään milloin tahansa. Valintani osuu tietyn kortin kohdalle ja valinta varmistetaan vielä pariin kertaan. Tämän jälkeen pääsen avaamaan pöydällä koko ajan odottaneen kirjekuoren ja otan sieltä ulos kortin – risti kuusi. Käy ilmi, että tämän samaisen kortin kohdalle olin pyytänyt Erkin pysäyttämään korttipakan läpikäymisen. Hämmästykseni on aito: miten ihmeessä molemmat kortit ovat juuri risti kuutosia! Taikurikin on varmasti mielissään tempun onnistumisesta, vaikka eihän se hänelle mikään yllätys ole, sen verran paljon hän on taikomista viime vuosina harjoitellut. Tähän temppuun mentalismi tosin tuo kuulemma aina oman lisäjännityksensä. Tähtäimessä ammattilaisuus Taikuus on taidetta Alan kysellä Tapiolan SOS-lapsikylässä vauvasta saakka asuneelta Erkiltä lisää hänen harrastuksestaan ja vaikutun siitä, miten suurella intohimolla hän taikuuteen suhtautuu. Erkki kertoo aloittaneensa taikuuden 8-vuotiaana, mistä on kiittäminen Pikku Kakkosessa esiintynyttä Taikuri Luttista. Muutama vuosi sitten hän sai valmentajakseen yhden Suomen kysytyimmistä taikureista, Kim Wistin. Sittemmin Kimistä on tullut paitsi Erkin hyvä ystävä, myös kummi. He treenaavat ja suunnittelevat temppuja yhdessä, mutta tapaavat vapaa-ajalla myös muuten kuin taikuuden merkeissä. Kim antaa Erkille esiintymisvinkkejä ja muutenkin elämänohjeita. Erkki kertoo lavaesiintymisen olevan lähitaikuutta enemmän hänen juttunsa. Hän keikkaileekin ympäri Suomea erilaisissa tilaisuuksissa. Idoleikseen Erkki mainitsee Kimin lisäksi Jeff Hobsonin, joka on stand up -koomikko ja taikuri, Chris Angelin, joka on nostanut alaa pinnalle ja mentalismin puolelta Noora Karman ja Pete Poskiparran. Erkki kertoo olevansa itsekin todennäköisesti siirtymässä enemmän mentalismin puolelle. Hän suhtautuu uraansa hyvin suunnitelmallisesti. Tähtäimessä on ura ammattilaisena ja leivän tienaaminen taikurina. ”Haluan tehdä juttuja, joita kukaan ei ole tehnyt aiemmin!”, Erkki kertoo päättäväinen katse silmissään. Erkin mukaan Suomessa taikurit opettelevat taidon yleensä itsenäisesti. Pinnalle ponnistaminen yksin on kuitenkin vaikeaa. Valmentajaa tarvitaan jo senkin takia, että into pysyy yllä. Erkki sanoo treenaavansa joka päivä melko paljon. ”Harjoittelu ei kuitenkaan tunnu työltä, kun siitä nauttii niin paljon!”, hän intoilee. Erkki kertoo katsovansa videoita taikureiden keikoista saadakseen ideoita omia temppujaan varten. ”Mallia voi katsoa, mutta sitten pitää keksiä se oma juttu”, hän painottaa. Erkki harmittelee, että Suomessa ei oikein pääse katsomaan taikurien esityksiä. Taikuuden maailma on melko suljettu ja taikurit esiintyvät lähinnä pikkujouluissa ja muissa yksityistilaisuuksissa. Hän toivookin, että jatkossa taikuutta olisi enemmän nähtävillä julkisilla paikoilla. ”Taikuus itsessään on taiteenlaji. Siinä on vaikea kilpailla: se on sama kuin kysyisi, mikä taulu on kaunein. Haluan pysyä omana itsenäni ja olla sellainen kuin olen!”, Erkki päättää. Nuoren miehen päämäärätietoisuus tekee totisesti vaikutuksen. Ei muuta kuin onnea ja menestystä estradien valloitukseen! Sivu 10 Kuulumisia 4-2014 Erkin voi tilata esiintymään ottamalla yhteyttä Tapiolan SOS-lapsikylän Mummila-kotiin. Teksti ja kuva Elina Pitkäranta Tärkeät ihmiset saman pöydän ääressä Vieraiden käsilaukuissa lasten käsin tekemiä kutsukortteja, ohjelmassa kasvomaalausta, taikatemppuja, ongintaa ja grillausta. Alkusyksyisenä lauantaina Tapiolan SOS-lapsikylässä vietettiin kyläpäivää, johon lapsikylän lapset olivat kutsuneet läheisiään: vanhempiaan, sisaruksiaan, isovanhempiaan, kummejaan ym. Yli kolmekymmentä vierasta saapuikin nauttimaan leppoisasta yhdessäolosta. Vainiot olivat tulleet kyläpäivään 9-vuotiaan lapsenlapsensa kutsumina. He kuvaavat yhteistyötä lapsikylän kanssa hyväksi ja kertovat, että vuosien varrella yhteydenpitoon on löydetty toimivat rutiinit. Lapsenlapsi vierailee isovanhempiensa luona joka kolmas viikonloppu ja odottaa vierailuja tietysti innoissaan. Isovanhempien kanssa puuhaillaan kaikkea mukavaa: on herkkuhetkiä, askarrellaan, käydään eläimiä katsomassa, leivotaan, käydään tuttavien ja sukulaisten sekä isän luona kylässä. Yhteyttä isovanhemmat pitävät myös kätevästi tekstiviestein - kouluviikon päätteeksi on kiva kysyä, miten kolmasluokkalaisen viikko on sujunut. Yksi toive Vainioilla kuitenkin vielä on: päästä viettämään jouluaattoa yhdessä lapsenlapsensa kanssa. Myös Sophie Rantanen oli tullut tapaamaan lapsikylässä asuvia lapsiaan. Hän käy lapsikylässä vierailulla kahtena iltana viikossa. Lisäksi hän viettää siellä kerran kuussa viikonlopun lastensa kanssa ja soittaa heille joka päivä. Sophie kertoo lasten huostaanoton olleen raskas menetys, mutta iloitsee siitä, että hänellä on lapsiinsa läheiset välit. Yhdessä he ulkoilevat, leikkivät, lukevat ja askartelevat. Sophie kertoo ylpeänä tyttärensä innostuneen sirkustempuista. Hän toivoo kovasti, että hänellä olisi sellainen asunto, johon lapset voisivat tulla yökylään. SOS-Lapsikylä panostaa yhä enemmän yhteistyöhön lasten läheisten kanssa ja tämän kaltaiset tapahtumat ovat hyviä keinoja koota yhteen lapselle lä- heiset ihmiset vapaamuotoisen yhdessäolon merkeissä. Eräs lapsikylävanhempi kuvailikin päivän tunnelmia seuraavasti: ”Tulee sellainen fiilis, että ollaan kaikki samalla puolella, vaikka yleensä tuntuu, että ollaan vastakkaisilla puolilla. Sukulaiset, jotka eivät muuten olisi samassa pöydässä, istuvat siinä nyt. Ei ole jännitteitä. Puhutaan samoista lapsista – he ovat meidän kaikkien lapsia!” Myös Tapiolan SOS-lapsikylän johtaja Sointu Möller kertoi, että päivä on yksi hänen työuransa kohokohdista. Hän lupaa, että vastaavia tilaisuuksia lasten läheisten kanssa tullaan järjestämään jatkossakin. Sophie Rantanen tuli viettämään kyläpäivää yhdessä lastensa kanssa. Sivu 11 Kuulumisia 4-2014 Haastattelu Teksti Aija Rikala Kuva Elina Pitkäranta Huomio maailman lapsissa Tanskalainen Kasper Kanstrup on kansainvälisen SOS-lapsikyläjärjestön johtaja, joka vastaa yhteistyöstä kansainvälistä lapsikylätyötä rahoittavien jäsenjärjestöjen kanssa. Hän vieraili Suomessa lokakuussa. Mutkikkaassa kansainvälisessä ympäristössä työskentely on antoisaa. Mitä enemmän saan tietoa ja ymmärrystä erilaisten kulttuurien edustajilta, sitä enemmän maailmani laajenee ja ymmärrys helpottaa työskentelyäni. Mitä työsi on käytännössä? Mikä työssäsi on parasta? Edustan Pohjois-Amerikan, Australian ja Länsi-Euroopan itsenäisiä jäsenjärjestöjä, joista Suomen SOS-Lapsikylä on yksi. Jaan työssäni löytämiäni ideoita ja haasteita näiden jäsenjärjestöjen ja keskushallinnon välillä. Tärkeintä on varmistaa, että työskentelemme kaikki samaan suuntaan ja että kohdistamme valtaosan varoista lasten ja perheiden hyväksi ja mahdollisimman vähän omiin kuluihimme. Parasta työssäni on olla osana viemässä SOS-lapsikyläjärjestöä kohti uutta aikakautta, jossa toiminta laajenee perinteisestä SOS-lapsikylässä annettavasta perhehoidosta yhteiskuntaan integroituun sijaisperhetyöhön ja ennakoivaan perheiden ja lasten auttamiseen. Tässä muutoksessa Suomen SOS-Lapsikylä on edelläkävijä. Millaisia ovat työsi haasteet? Työni haasteet ovat hyvin käytännönläheisiä: edustan 20 erikokoista markkinaaluetta, joiden kommunikointitavat, vahvuudet ja heikkoudet vaihtelevat. Pyrin olemaan tukena päätöksenteossa sekä auttavassa roolissa sen mukaan, millaista panosta minulta tarvitaan. Toinen haasteeni nousee organisaation kansainvälisyydestä, jossa on kyettävä sopeuttamaan toisiinsa erilaisia kulttuureja. Organisaation juuret ovat vahvasti saksalaisessa kulttuurissa. Itse puolestani edustan pohjoismaisten kollegojeni kanssa pohjoismaista kulttuuria. Sivu 12 Kuulumisia 4-2014 Millaisia henkilökohtaisia haaveita sinulla on? SOS-lapsikylä on osa minua ja minä osa sitä. Huomioni on maailman lapsissa, mutta haluaisin myös omia lapsia. Omat lapset lisäisivät oivalluskykyäni. Ammatillisesti haluan kehittää itseäni matkustamalla sekä kohtaamalla ja keskustelemalla eri ammattialojen edustajien kanssa. Haluan oppia ymmärtämään kohtaamieni ihmisten tarinaa. Mitä enemmän ihminen tietää, sitä paremmin hän oivaltaa, miten rajallista hänen tietonsa on ja miten paljon on sellaista, mistä ei tiedä. Toivonkin, että minusta ei tule omahyväistä jääräpäätä, sillä elämä on monimutkaista. Teksti Kati Palsanen, kehittämispäällikkö Uutta asennetta lapsiperheiden tukemiseen! Kaikkihan me tiedämme, että ongelmien syntymistä lapsiperheissä pitäisi ennaltaehkäistä. Sehän olisi sekä taloudellisesti että inhimillisesti ajateltuna järkevää. Miksi kuitenkin Suomen kunnissa käytetään valtaosa veroeuroista korjaavaan työhön eikä ongelmien ennaltaehkäisyyn? Onko kysymys tyhmyydestä, osaamattomuudesta, tahdon puutteesta, vai mistä? SOS-Lapsikylä on lähtenyt hakemaan vastausta koko suomalaista yhteiskuntaa koettelevaan suureen kysymykseen, miten lapsiperheitä tuettaisiin niin, etteivät erilaiset elämäntilanteet pääsisi muodostumaan lastensuojelun toimia vaativiksi ongelmiksi. Ratkaisun avaimet löytyvät lapsiperheiden hyvinvoinnin tukemisesta. Energia ja katse on päätetty siirtää ongelmien etsimisestä hyvinvoinnin tukemiseen. Jotta tämä iso asenteellinen ja kulttuurinen muutos olisi mahdollista, tarvitaan kokonaan uudenlaista perheen yksilölliset tarpeet huomioivaa palvelusysteemiä. Peruspalvelut perheiden tuen selkärankana Nykymallissa yksittäistä perhettä saatetaan tukea lukuisilla erilaisella palvelulla, esimerkiksi kuusi palvelua on ihan tavallinen tarina. Jokainen palvelu pyrkii ratkaisemaan jonkin yksittäisen haasteen perheen elämässä oman vahvan asiantuntijuuden ohjaamana, mutta perheen kokonaistilanne ei ole välttämättä kenenkään hallussa. Vaihtoehdoksi edellä kuvatulle halutaan SOS-Lapsikylässä olla rakentamassa uudenlaista palvelusysteemiä, jossa perhe tuen tarpeineen on keskiössä. Jos perheiden hyvinvointia halutaan todella tukea, erikoistuneiden palveluiden on mentävä peruspalveluiden tueksi. Peruspalvelut neuvolasta varhaiskasvatuksen kautta koulumaailmaan voisivat muodostaa selkärangan, jolle koko järjestelmä nojaa. Tämä tarkoittaa käänteistä asetelmaa nykyjärjestelmään verrattuna. Tällä hetkellä peruspalveluista lähetetään yksittäisiä perheenjäseniä erikseen erityispalveluiden asiakkaiksi. Uudistuminen vaatii toisenlaisen palveluajattelun lisäksi luottamuksen syntymiseen ohjaavia matalampia organisaatiorakenteita ja jatkuvaan oppimiseen perustuvaa sekä asiakkaiden tiedon huomioivaa järjestelmää. Hyvinvoinnin näkökulmasta perinteisten lapsiperheiden palveluiden lisäksi palvelusysteemin tulisi pitää sisällään myös koulutukseen, talouteen ja työllisyyteen liittyvät kysymykset. SOS-Lapsikylä uudistustyön edelläkävijänä SOS-Lapsikylässä on päätetty olla edelläkävijöitä lapsiperheiden hyvinvoinnin edistämisessä ongelmien etsimisen sijaan. Tähän työhön on lähdetty hakemalla kuntakumppania, joka ennakkoluulottomasti on valmis luomaan kanssamme lapsiperheiden hyvinvointia edistävän palvelusysteemin. Kuntakumppaniksi hankkeen ensimmäisessä vaiheessa valikoitui Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä. Kehittämistyötä rahoittamaan on saatu TEKES vuoden 2016 loppuun saakka. Vuoden 2015 aikana hankkeeseen haetaan lisää kuntakumppaneita, jotta hankkeessa syntyville innovaatioille saadaan lisää kokemuspohjaa. Suomen kunnallisen palvelujärjestelmän uudistustyön ohella kysymyksessä on myös SOS-Lapsikylän toiminnan laajentaminen ja kehittäminen entistä enemmän lastensuojelun sijaishuollon palvelujen tuottamisesta lapsiperheiden hyvinvoinnin tukemiseen. Tarkoituksena on ottaa aimo harppaus hyvinvoinnin edistämisen suuntaan SOS-Lapsikylän toimintaa laajentamalla. Mistä tiedämme, että olemme onnistuneet asettamassamme tehtävässä? Vaikka kysymyksessä ei ole yksin lastensuojelun kehittämishanke, niin ensimmäisenä mittarina toimii tavoite saada lastensuojelun avo- ja sijaishuollon määrät laskemaan Suomen kunnissa. Toinen tärkeä mittari on selvittää hyvinvoinnin ja onnellisuuden kokemusten kehitystä lapsiperheiden kokemana. Pelkät taloudelliset mittarit eivät siis riitä, vaan tavoitteeksi on asetettu kunnianhimoisesti suomalaisten lapsiperheiden onnellisuuden kasvattaminen. Sivu 13 Kuulumisia 4-2014 KYNÄVIERAS Aulikki Kananoja JUTTUSARJA 4 /4 Teksti ja kuvitus Elise Liikala Theraplay Kirjoittaja on ylisosiaalineuvos Visio tulevaisuuden lastensuojelusta Tulevaisuuden lastensuojelussa tärkeintä on lapsen ja nuoren hyvän kasvun edellytysten turvaaminen. Parhaiten kasvua tuetaan vahvistamalla omien vanhempien edellytyksiä olla turvallisia, rakastavia ja rajoja asettavia aikuisia. Aina tämä ei kuitenkaan onnistu. Näen lasten, nuorten ja perheiden palvelut yhteen hitsattuna kokonaisuutena, jossa jokainen osa-alue on viritetty ennakoivaan ja ehkäisevään työtapaan sekä lapsen kasvun ja kehityksen yksilölliseen tukemiseen. Kun tämä ei riitä, tarvitaan vahvaa, osaavaa ja kestävää lastensuojelua: • ainakin yksi pysyvä ja turvallinen aikuinen jokaisen lapsen elämään; lapsi ja nuori kasvaa välittävän aikuisen turvin • kuulluksi tulemista ja osallisuutta: lasten, vanhempien, sijaiskasvattajien ja ammattilaisten kokemus kuulluksi tu lemisesta ja mahdollisuudesta vaikuttaa lapsen elämän kul kuun ja omaan tehtävään lapsen auttamisessa on lastensuo jelun ydintä • osaaminen: hyvä ymmärrys lapsesta, hyvän kasvun raken nusaineista, ymmärrys perheiden muutoksen mahdollisuuk sista ja vaikeuksista auttaa ammattilaisia luomaan lapselle ja nuorelle vaurioita korjaavan ja kasvua edistävän kokemus ympäristön • yhdenvertaisuus: valtakunnallisesti yhdenmukainen osaa misen taso ja lastensuojelun tarpeisiin suhteutetut voimava rat tarvitaan, jotta lapset ovat mahdollisimman tasavertaises sa asemassa riippumatta siitä missä asuvat. Tavoitteiden toteuttaminen edellyttää instrumentteja. Tarvitaan organisaatiorakenteet, jotka suuntaavat lapsia ja perheitä koskevan työn lapsen luonnollisiin kasvuympäristöihin. Tarvitaan lastensuojelun moniammatillisia osaamiskeskuksia tutkimusta ja kehittämistä varten. Tarvitaan hyvä tietopohja ja jatkuvaa vaikutusten seurantaa. Tarvitaan lainsäädäntöä varmistamaan lasten ja vanhempien oikeusturva sekä kansallisesti yhdenmukaiset tavoitteet, kehykset ja normit toiminnan toteuttamiselle. Toimiva suhde arjessa on kaiken A ja O. Toimivassa arjessa onnistutaan löytämään iloa, ratkomaan kiistoja rakentavasti ja tuntemaan mielihyvää läheisyydestä. Näin tiivistää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen lastenpsykiatri Jukka Mäkelä, joka toi Theraplay-terapeuttikoulutuksen Suomeen 1990-luvun lopulla. Jukka työskenteli Lastenklinikalla apulaisylilääkärinä ja konsultoivana lastenpsykiatrina, kun hän tutustui silloisen Helsingin kaupungin psykologin Katja Rantalan suosittelemana Theraplay-terapiametodiin. Se vaikutti soveltuvan hyvin hänen työhönsä. Siitä asti, kun Jukka kävi aiheeseen liittyvän koulutuksen, Theraplayhin liittyvä taustateoria on leimannut hänen ajatteluaan lapsen ja aikuisen välisestä vuorovaikutuksesta. Jukka otti heti Theraplayn osaksi työskentelytapaansa ja toimi yhteystyössä muun muassa Lastenklinikalla tuolloin erikoissairaanhoitajana työskennelleen Ilona Vierikon kanssa. Jukka oli aikoinaan Ilonan kanssa yhdessä luomassa SOS-Lapsikylän Theraplay-toimintamallia. Ilona toimii nykyisin SOSLapsikylän Theraplay-terapeuttina. Lapsi tarvitsee hyväksytyksi tulemista Theraplayssa tehdään ja toimitaan yhdessä. Tärkeää on määrätietoinen pyrkimys läsnäoloon: Theraplayssa pyritään luomaan tilanne, jossa kaikki muu vanhemman ja lapsen ulkopuolella oleva unohtuu. Vanhempaa tuetaan rakkauden ja kiintymyksen rakentamisessa, niin että hän pystyy näkemään lapsessa olevat ihanat ja erityiset asiat. Lapsen kehitykselle on ehdottoman tärkeää, että aikuinen osoittaa lapselle ehdotonta hyväksyntää. Theraplayssa kiinnitetään huomio siihen, mitä juuri tämä lapsi tekee ja miten hän reagoi. Siinä havainnoidaan, mistä lapsi pitää ja mistä ei. Lapsi ei opi moittimalla Lapsi on erityinen juuri sellaisena kuin on. Hän on ainutlaatuinen ja tarvitsee kokemuksen nähdyksi ja arvostetuksi tulemisesta. Lapsen tulee voida tuntea, että hän on hyväksytty silloinkin, kun hän toistuvasti epäonnistuu toiminnassaan. Lapsi pystyy parhaimpaansa, kun hän saa tukea. Lapsi ei hyödy lainkaan siitä, että häntä moititaan tai rangaistaan. Aivotutkimuksen mukaan aivot siirtyvät moitittaessa tilaan, jossa ei kertakaikkiaan tapahtu oppimista. Uhkaus vain lamaa lapsen. Sivu 14 Kuulumisia 4-2014 houkuttaa esiin rakkauden Jos lapsi ei selviä jostain tilanteesta, hän protestoi tai käyttäytyy aikuisen näkökulmasta haastavasti. Silloin on aikuisen tehtävä auttaa lasta toteuttamaan se, mitä on tarkoitus tehdä. Lapsi tarvitsee vuorovaikutusta, jossa aikuinen on aidosti kiinnostunut ja kunnioittava lasta ja lapsen tekemisiä kohtaan. On aikuisen tehtävä tukea lasta osallistumaan ja onnistumaan. Theraplay hyödyttää vanhempaa sekä lasta Theraplayssa keskitytään vuorovaikutuksen ydinsasioihin. Vanhemmalla on oikeus ja velvollisuus rakastaa lastaan. Theraplay on käyttökelpoinen menetelmä vuorovaikutuksen ja kiintymyksen vahvistamisessa ylipäänsä, mutta on tilanteita, joissa siitä voi olla erityisesti hyötyä. Theraplay soveltuu käytettäväksi erityisen hyvin muun muassa tilanteissa, joissa vanhemman on vaikea iloita lapsestaan, sillä Theraplayssa autetaan vanhempaa näkemään lapsessa oleva kauneus ja erityisyys. Theraplay houkuttaa esiin aikuisen kyvyn kiintyä lapseen. Kyky kiintyä on olemassa, vaikka se on saattanut hautautua esimerkiksi erilaisten arjen ongelmien alle. Lapselle Theraplaysta on apua esimerkiksi silloin, kun lapsella on paljon kokemuksia siitä, että aikuiset eivät iloitse hänestä, tai että hänen odotetaan asettuvan tiettyyn muottiin. Myös lapsi, jonka käyttäytyminen ja itsesäätely ei vastaa hänen omaa ikätasoaan, saa hyväksyvässä ilmapiirissä harjoitella yhdessä aikuisen kanssa erilaisia arjessa tarvittavia taitoja. Anna hetki aikaa Jukka Mäkelä tietää, että arjessa on paljon ei niin mukavaa. Arjen keskellä voi kuitenkin säännöllisesti luoda hetkiä, jolloin pysähtyy lapsen rinnalle. Voi valita jonkun ajankohdan päivittäin tai kerran viikossa, jolloin keskittyy vain yhteen lapseen. Tuossa hetkessä voi yrittää olla ajattelematta menneitä tai mahdollisia tulevaisuuden pelkoja. Erityisen hetken voi antaa lapselle esimerkiksi illalla ennen nukkumaanmenoa. Lapselle voi kertoa, mitä positiivista hänessä näkee ja huomata erityisiä seikkoja, jotka tekevät lapsesta ainutlaatuisen: sellainen voi olla vaikka jokin lapsessa oleva ulkoinen piirre. Pienet asiat voivat olla tärkeitä ja lisätä luottamusta. Esimerkiksi lapsen käsien tietoinen ja keskittynyt rasvaaminen voiteella voi tuottaa lapselle kokemuksen, että aikuisen kosketus tekee hyvää. Aikuisen on silloin tärkeää huomata, jos oma kosketus herättää lapsessa kielteisen vasteen ja korjata omaa toimintaansa. Yhteyden tilassa tapahtuu kehitystä. Yhteiset pienet hetket mallintavat arkea ja muokkaavat sitä, miten vuorovaikutus toteutuu arjessa yleisemminkin. Tärkeä aikuinen lapsen elämässä voi olla - ja usein onkin - joku muukin kuin hänen biologinen vanhempansa. Sukulaiset, ystävät ja muut lapsen elämässä olevat aikuiset voivat omalta osaltaan olla rakentamassa lapsen kehityksen kannalta merkittäviä kokemuksia. Jukka suosittelee luettavaksi Daniel J. Siegelin kirjoja: • No Drama Discipline, Bantam, 2014 • Mielitaju, Basam Books, 2012 • Brainstorm – nuoruuden aivomyrskyjen voima ja merkitys, Basam Books, 2014 Sivu 15 Kuulumisia 4-2014 Theraplay® on iloinen, fyysinen ja hauska lyhytterapia. Se jäljittelee vauvan ja vanhemman tervettä suhdetta. Menetelmä on kehitetty Chicagossa 1960-luvulla ja sitä käytetään ympäri maailman. Erityisen hyvin se soveltuu sijaishuollossa oleville lapsille. SOS-Lapsikylä ry:ssä on kehitetty oma intensiivinen Theraplay-hoitomalli. Intensiivijakso merkitsee kahta viisipäiväistä jaksoa ja niiden välistä kotijaksoa, jolloin tehdään Theraplay-kotitehtäviä. nyt nyt nyt nyt nyt nyt nyt nyt nyt nyt nyt nyt Vuosi taifuuni Haiyanista: selviytyjät takertuvat toisiinsa Käännös Elina Pitkäranta Kuva Sebastian Posingis Vuosi sitten Filippiineille iskenyt taifuuni Haiyan jätti toistasataa lasta orvoksi. Yksi heistä on 14-vuotias Nico Melo. Nico ja hänen isoäitinsä Asela Villagas ovat kaksi selviytyjää, joita yhteinen menetys yhdistää ja jotka SOS-lapsikyläjärjestön avulla suuntaavat nyt yhdessä kohti tulevaa. Hän myöntää, että vaikka pystyykin tukemaan perhettään emotionaalisesti, taloudellisesti se on valtava haaste. ”Minä olen eläkeläinen, enkä ole käynyt lukiotakaan loppuun. Kukaan ei tietenkään palkkaa minua. Mieheni tekee vähän puusepän töitä ja auttaa myös markkinoilla, mutta rahaa ei riitä tarpeeksi viiden koulua käyvän lapsen elättämiseen.” Nico menetti molemmat vanhempansa ja vanhemman veljensä taifuuni Haiyanissa. Nyt hänen isoäitinsä, 65-vuotias Asela Villegas, huolehtii hänestä. ”Kutsun häntä Mamaksi, koska hän on nyt äitini.” Aselasta on todellakin tullut Nicon äiti. Hänen kolme lastaan kuoli taifuunissa vuosi sitten. Tästä huolimatta Asela ei ole surun tai menetyksen lamauttama, vaan selviytyjä: vahva, rohkea ja toiveikas. ”Aina löytyy syy nauraa. Olisi helppoa antaa periksi ja olla surullinen, mutta tämä on kohtaloni. Olen 65-vuotias ja minun täytyy olla taas äiti. Valitsin suhtautua tilanteeseen siunauksena – asiana, jolle voin hymyillä ja nauraa”, Asela kertoo. Asela on nyt viiden orpolapsen huoltaja, kaikki ovat hänen lapsenlapsiaan. Yksi heistä on 14-vuotias Nico. ”Pyysin heitä sanomaan minua Mamaksi. Jotenkin se tuntuu hyvin luonnolliselta – etenkin lasten suusta kuultuna hyvin erityiseltä.” Apua orvoksi jääneille lapsille ja heidän huoltajilleen SOS-lapsikyläjärjestö tukee perhettä selviytymisessä. Nico ja muut Aselan hoivissa olevat lapset saavat apua järjestön Sukulaisuus-ohjelman kautta. Taclobanin SOS-lapsikylän johtaja Oscar Garol kertoo, että ohjelma on ensisijaisesti suunnattu niille lapsille, jotka ovat menettäneet molemmat vanhempansa ja elävät nyt sukulaistensa tai muun huoltajan kanssa. ”Tavoitteena on, että ohjelman tuen piirissä olevat lapset saavat samanlaista tukea, jota lapset SOS-lapsikylissä saavat: ilmaisen koulutuksen, avustuksen jokapäiväisiin menoihin, lääketieteellistä apua ja niin edelleen. Kyse on huoltajien tukemisesta, jotka puolestaan tukevat lapsia. ” Ohjelman kokeiluvaiheessa viime tammikuussa sen piiriin kuului kolme lasta, nyt lapsia on ohjelman piirissä jo 124. Jokainen lapsi saa huoltajansa kautta kuukausittain stipendin, joka riittää Sivu 16 Kuulumisia 4-2014 kattamaan koulutuksen, vaatteet, terveydenhoidon sekä päivittäiset koulukuljetukset ja -ruokaan liittyvät kustannukset. Ohjelmassa edellytetään, että lapsi pysyy huoltajansa hoivissa ja että huoltaja huolehtii lapsen suojelemisesta. SOS-Sukulaisuus -ohjelmassa annetaan tukea myös huoltajille: heille on tarjolla muun muassa henkilökohtaista koulutusta ja muuta toimintaa. Asela kertoo lapsikyläjärjestön SOSSukulaisuus -ohjelman olevan kuin ”taivaan lahja” ja myöntää, että viidestä lapsesta huolehtiminen olisi ollut paljon haastavampaa ilman sitä: ”Se on sellaista apua, jota me tarvitsemme - luultavasti sellaista, jota ihmiset tällaisessa tilanteessa kaikkein eniten tarvitsevat.” Taclobanin SOS-lapsikylän johtaja Garol sanookin: ”Enemmän kuin mitään muuta, haluamme auttaa lapsia ymmärtämään, että heillä on tulevaisuus edessään. He ovat menettäneet vanhempansa ja läheisiään, mutta on olemassa ihmisiä, jotka haluavat auttaa. Heillä on apunaan sukulaisia ja järjestöjä, kuten SOSlapsikylä.” Nicon kaltaiset lapset voivat katsoa jälleen tulevaisuuteen. ”Jonain päivänä minä haluan sotilaaksi. Haluan auttaa maatani ja suojella filippiiniläisiä”, Nico kertoo. Kuulumisia 1/2014 lehdessä kerroimme aiheesta otsikolla: Perheitä autetaan jaloilleen Filippiineillä. Juttu on luettavissa myös verkossa: www.sos-lapsikyla.fi/ kuulumisia ”SOS-lapsikyläjärjestön Sukulaisuusohjelma on kuin ”taivaan lahja”. Viidestä lapsesta huolehtiminen olisi minunlaiselleni eläkeläiselle paljon haastavampaa ilman sitä.” SOS-lapsikyläjärjestön hätäapu Filippiineillä: • Lastenhoitotiloja tukea ja suojaa tarvinneille lapsille • Taclobanin SOS-lapsikylän jälleenrakentaminen • Koulun jälleenrakentaminen • Sukulaisuus-ohjelma orvoksi jääneiden lasten auttamiseksi • Talojen rakentamista kotinsa menettäneille perheille • Tukiohjelma taifuunissa elinkeinonsa menettäneille perheille Asela Villagas huolehtii nyt viidestä lapsenlapsestaan, jotka jäivät taifuunin seurauksena orvoiksi. Sivu 17 Kuulumisia 4-2014 i SOS-lapsikyläjärjestö rakennutti 128 taloa tsunamin tuhoamaan kalastajakylään Intian Cuddaloressa. Kuvassa onnellinen perhe uuden kotinsa edustalla. Kymmenen vuotta Kaakkois-Aasian tsunamista Teksti Elina Pitkäranta Kuva Dominic Sansoni Kaakkois-Aasian tsunami tuhosi hetkessä satojen tuhansien ihmisten elämän tapaninpäivänä kymmenen vuotta sitten. Lukemattomat perheet ja kodit, yhteisöt ja elinkeinot huuhtoutuivat kymmenmetristen aaltojen mukana. Tuhannet lapset jäivät orvoiksi ja vaille suojaa. Kymmenen vuoden aikana olemme kuitenkin voineet auttaa tsunamin uhreja takaisin jaloilleen ja toipumaan syvistä traumoista. SOS-lapsikyläjärjestöllä oli jo ennestään toimintaa Intiassa, Sri Lankassa, Thaimaassa ja Indonesiassa, joten pystyimme auttamaan heti, kun tsunami 26. joulukuuta 2004 iski. Maailmanlaajuisesti SOS-lapsikylät keräsivät katastrofiapuun yli 60 miljoonaa dollaria. Lahjoituksilla rahoitettiin välitöntä hä- täapua, jälleenrakennusta ja uusien lapsikylien perustamista. Apumme tavoitti katastrofin jälkeisinä kuukausina 23 000 ihmistä - perustimme traumakeskuksia lapsille ja tarjosimme perheille vaatteita, lääkkeitä ja koulutarvikkeita. Välittömän hätäavun jälkeen SOS-lapsikyläjärjestö on paikalla pitkäjänteisesti auttamassa lapsia ja perheitä. Rakensimme yli 2 000 taloa 15 paikkakunnalla ja korjasimme infrastruktuuria kokonaisissa kylissä. Perustimme kuusi uutta SOS-lapsikylää orvoksi jääneitä lapsia varten. Lisäksi toimitimme yli 300 venettä sekä kalastusvälineitä perheille, jotka olivat menettäneet toimeentulonsa tsunamin seurauksena. Sivu 18 Kuulumisia 4-2014 Käännös Elina Pitkäranta Kuva Nurudeen Sanni Orvoksi Ebolan takia 10-vuotiaat Blessing ja Saye (kuvassa) jäivät orvoiksi Ebolan takia. Heidät lähetettiin Hawa Massaquoin lastenhoitokeskukseen Unification Cityyn, noin 40 kilometrin päähän Liberian pääkaupungista Monroviasta. Kuusitoista niistä kahdeksastatoista lapsesta, jotka alun perin tulivat keskukseen, pääsi palaamaan takaisin omiin perheisiinsä. Vain Blessing ja Saye jäivät jäljelle. Heitä ei tullut kukaan hakemaan. Arviolta 3 700 lasta Guineassa, Liberiassa ja Sierra Leonessa on jäänyt orvoksi Ebolan takia. Pelkästään Liberiassa tapauksia on rekisteröity Ebolaepidemian puhkeamisen jälkeen yli 2 000. Tartunnan pelossa sukulaiset myös hylkäävät lapsia. Huolimatta vanhempiensa traagisesta kuolemasta, Blessing ja Saye ovat toistaiseksi onnistuneet hallitsemaan pelkonsa. Leikin lomassa he tarinoivat keskenään ja huomasivat yllätyksekseen olevansa serkkuja keskenään. Saye on vähitellen hyväksynyt sen, että hänen vanhempansa ovat poissa ja hänen on jatkettava yksin eteenpäin. Sayen äiti sekä molemmat isosiskot kuolivat Ebolaan hänen silmiensä alla. Huolimatta koettelemuksistaan Saye uskoo jääneensä henkiin syystä. Hän pukeutuu t-paitaan, jossa lukee ”I’m famous...” (olen kuuluisa). Hän sanoo aikovansa säilyttää paidan, sillä hän uskoo tulevansa vielä jonain päivä kuuluisaksi, varsinkin sitten kun hän on hankkinut koulutuksen. ”En halua tilanteeni estävän minua toteuttamasta suunnitelmiani”, Saye sanoo. ”Teen parhaani, jotta vanhempani voisivat olla minusta ylpeitä. Ja nyt kun tiedän, että minulla on myös serkku, aion huolehtia hänestäkin. Pysymme yhdessä ja oppimme yhdessä.” Famatta Dunoh, joka työskentelee lastenhoitajana Hawa Massaquoin lastenhoitokeskuksessa, kertoo Sayen olevan päättäväinen lapsi. ”Hän on osoittanut halukkuutta oppia, hän omaksuu erittäin innokkaasti kaiken, mitä hänelle opettaa, vaikka onkin vasta niin pieni”, Famatta kertoo. (Yksityisyyden suojelemiseksi lasten nimet on muutettu.) Ryhdy kummiksi Ebola-orvolle: www.sos-lapsikyla.fi/kummiksi-ebola Sivu 19 Kuulumisia 4-2014 Liisa Eerola sai syliinsä kuukausi sitten NarvaJõesuun SOS-lapsikylään muuttaneen hurmaavan pikkupojan. Tekstin koonnut Elina Pitkäranta Kuva Katja Talasvuori ”Elämässä parasta on elämä” SOS-Lapsikylän yrityskumppanien edustajat Fazerin kumppanuuspäällikkö Liisa Eerola ja Oriflamen markkinointipäällikkö Anna-Maija Toivonen kävivät tutustumassa SOS-lapsikylätyöhön itäisessä Virossa. Seuraavassa heidän kokemuksiaan tunteikkaasta matkasta. Millaiset odotukset teillä oli ennen matkaa? Missä kävitte vierailulla? Liisa: Olen vieraillut lapsikyläkodeissa Suomessa ja Venäjäl- Liisa ja Anna-Maija: Kävimme tutustumassa Narvassa si- lä, joten mietin, mitä yhtäläisyyksiä eri maiden toiminnassa on. Niitä oli paljon; on helppo huomata, miten toimintaperiaate yhdistää, vaikka kulttuurit ovat erilaisia. Anna-Maija: En ole aikaisemmin käynyt SOS-lapsikyläko- dissa edes Suomessa, joten odotin mielenkiinnolla tätä vierailua, vaikka tarkalleen ottaen en tiennyt mitä odottaa. En ole myöskään käynyt Narvassa aikaisemmin, joten myös se lisäsi mielenkiintoa. jaitsevaan SOS-lapsikyläjärjestön sosiaalikeskukseen ja sen tekemään lastensuojelun avohuollon työhön perheiden tukemiseksi ja pääsimme käymään myös yhden keskuksen asiakkaan kodissa. Narva-Jõesuussa vierailimme parissa SOS-lapsikyläkodissa sekä yhdistyksen toimistolla. Mitä näitte ja koitte perillä? Liisa: Avohuolto ja sen tuen piirissä oleva kaksilapsinen yksinhuoltajaperhe koskettivat valtavasti. Lapsikyläperheessä Sivu 20 Kuulumisia 4-2014 kaikki on jo, jos ei hyvin, niin paremmin. Avohuollossa sen sijaan asiat ovat piirun verran sillä puolella, että huostaanottoa ei ainakaan vielä tehdä ja olosuhteet ovat sen mukaiset. Kokemus vahvisti käsitystäni siitä, että apua todella tarvitaan. Liikutti kovasti, kun tapaamamme perheen poika sanoi, että ”elämässä parasta on elämä”. Anna-Maija: Tutustuttuamme Narvassa SOS-lapsikylän avo- huollon ohjelmaan jatkoimme matkaa Narva-Jõesuun SOSlapsikylään. Vierailut kahdessa lapsikyläkodissa saivat aikaan varsin kaksijakoisen tunteen. Ensimmäisessä kodissa meidät otti vastaan lapsikylä-äiti Ljubov, joka oli ystävällinen ja herttainen, oikea äidillisyyden perikuva. Koti oli todella siisti ja kodikas. Lapsilla oli tilavat huoneet ja paljon yhteistä tilaa, jossa leikkiä ja temmeltää. Pääsimme tapaamaan myös kodin lapsia, sillä kotona oli kolme pientä poikaa, veljeksiä keskenään. He olivat tulleet SOS-lapsikylän huostaan vain kuukautta aikaisemmin Sillamäen slummista, jossa he olivat asuneet pienessä yksiössä 14 henkilön kanssa. He ovat todella onnekkaita, että ovat päässeet Ljubovin hellään huomaan. Pojat leikkivät olohuoneen lattialla leikkejä aivan kuin ketkä tahansa pikkulapset, onnellisina. Tästä vierailusta tuli todella hyvä mieli! Lievää ahdistusta sen sijaan aiheutti vierailu toisessa kodissa, jossa asui vammautuneita lapsia. Kuulimme, että he eivät olleet synnynnäisesti sairaita, vaan heidän vammautumisensa johtui huonosta kohtelusta lapsena. Hekin olivat onnekkaita, että olivat päässeet SOS-lapsikylän huostaan, sillä Virossa yhteiskunta ei samalla tavoin huolehdi heikoimmassa asemassa olevista kuin mihin olemme tottuneet koti-Suomessa. Nämä lapset olivat paitsi onnekkaita, varmasti myös onnellisia. Ahdistusta aiheutti lähinnä ajatus siitä, mitä tapahtuu niille vammautuneille lapsille, jotka eivät ole SOS-lapsikylän huostassa? Millaisia ajatuksia vierailu herätti? Liisa: Lapsikyläperheessä sain syliini ihanan 1,5-vuotiaan, au- rinkoisen pojan, joka ei meinannut saada tarpeekseen kukkuuleikistä. Mietin miten luottavaisesti hän tuli vieraaseen syliin, vaikka lapsikyläkoti oli hänelle ihan uusi paikka. Siinä hetkessä kiteytyi myös mielessäni se, mitä yksi ihminen voisi tehdä: SOS-kummina yksi ihminen voi auttaa yhtä ihmistä. Se on valtavan paljon. Nyt toivonkin kovasti, että saisin sen pikkupojan omaksi kummilapsekseni. Anna-Maija: Lyhyt vierailumme ja tutustuminen Narva-Jõesuun SOS-lapsikylään sai minut jälleen kerran vakuuttumaan siitä, että SOS-lapsikylät tekevät erinomaista ja tärkeää työtä, niin Suomessa kuin muualla. Perheissä kohdataan aivan samankaltaisia ongelmia, olipa kyse virolaisesta tai suomalaisesta perheestä. Lapset ovat kaikkialla lapsia ja yhtälailla avun tarpeessa silloin, kun omat vanhemmat eivät pysty heistä huolehtimaan. Kerromme sinulle mielellämme lisää sijaisvanhemmuudesta. Soita SOS-Lapsikylään Hannelelle ja löydä tulevaisuutesi sijaisvanhempana! Lisätietoa tehtävästä: sos-lapsikyla.fi/sijaisvanhemmuus Hannele Nikkanen puh. 0400 875 880 Vuonna 1962 perustettu SOS-Lapsikylä ry on maailmanlaajuisen SOS Children’s Villages -lastensuojelujärjestön jäsen. Yhdistyksen tehtävänä on auttaa lasta ja nuorta kasvamaan perheessä. SOS-Lapsikylä tuottaa lastensuojelun avo- ja sijaishuollon palveluita lapsikylissä ja nuorisokodissa. Yhdistyksessä työskentelee noin 200 ammattilaista. Lapsikylätoimintaa on 134 maassa. Suomen toimintaan voiSivu tutustua osoitteessa 4-2014 www.sos-lapsikyla.fi ja kansainvälisen SOS-lapsikyläjärjestön 21 Kuulumisia työhön osoitteessa www.sos-childrensvillages.org. Mukana auttamassa Lahjoittaja, lämmin kiitos, että autat lapsia ja nuoria juuri nyt! Suomessa elää tällä hetkellä yli 18 000 lasta oman kotinsa ulkopuolella. Lähes 90 000 lasta perheineen on lastensuojelun piirissä. Tämä tarkoittaa sitä, että joka kymmenes suomalaislapsi kasvaa perheessä, jossa kamppaillaan hyvin vaikeiden asioiden parissa: on köyhyyttä, päihdeongelmia, yksinäisyyttä, mielenterveysongelmia ja yksinkertaisesti voimattomuutta kohdata lapsiperheen arjen haasteita. Monissa näistä perheistä nämä ongelmat kulkeutuvat sukupolvelta toi- selle, kun apua ei saada tai sitä ei osata leimaantumisen pelossa hakea. SOS-Lapsikylä haluaa omalta osaltaan olla auttamassa näitä perheitä esimerkiksi tukemalla yhteydenpitoa ja kanssakäymistä meille sijoitettujen lasten biologisten vanhempien sekä muiden läheisten kanssa. Myös lasten entistä vahvempi osallistaminen omaa elämäänsä koskeviin päätöksiin, kuulluksi tuleminen ja ainutkertaisuuden esiin tuominen vahvistavat itsetuntoa luoden valmiudet hyvään aikuisuuteen. Siihen liittyvät koulutus, työelämään sijoittuminen sekä oman perheen hankkiminen. SOS-lapsikylistä itsenäistyneet nuoret sijoittuvat tutkimusten mukaan elämässään paremmin kuin valtaosa sijaishuollossa kasvaneista lapsista. Pidetään yhdessä huolta siitä, että yhä useampi sijaishuollosta itsenäistyvä nuori kokee itsensä tärkeäksi ja että hänen siipensä kantavat aikuisuuteen asti! Kiitos, että välität! Kei Heikkilä, varainhankintapäällikkö Varmista paikkasi joulun mukaansatempaavimman tarinan parissa! SOS-Lapsikylän yrityskumppani Lotus halusi ilahduttaa lapsia ja tarjosi Tapiolan ja Kaarinan lapsikylien nuorille ja lapsille Kasmirin konsertin. Mukana lavalla oli myös Axl Smith soittamassa levyjä. ”Lähdin ilman muuta messiin. Koen lasten ja nuorten asiat tärkeänä ja jos voin antaa oman panokseni hyvän asian puolesta, niin totta kai annan. Pitkän kiertueen jälkeen tulimme väsyneenä tänne lapsikylään ja saman tien, kun kurvasimme paikalle, vastassa oli kymmeniä nauravia ja tasajalkaa hyppiviä lapsia. Silloin kyllä huomaa, että nyt olemme oikealla asialla ja oikeassa paikassa keikalla”, Kasmir kertoi. Kasmir haluaa lähettää lapsille ja nuorille terveisiä: ”Kaikki on mahdollista. Itsekin mietin ensin, että pystynkö tekemään tällaista musiikkia, mutta jos on joku oma juttu, niin rehellisellä asenteella ja intohimolla toteutat unelmasi. Olipa lähtökohtasi mikä tahansa, mutta kun pidät oma pääsi ja luot oman tarinasi, kaikki on mahdollista.” Sivu 22 Kuulumisia 4-2014 SOS-Lapsikylän sähköinen joulukalenteri starttaa 1. joulukuuta. Yrityskumppanimme lahjoittivat meille aimo kasan mieluisia lahjoja, haluamme laittaa hyvän kiertoon ja jakaa ne joulun hengessä teille arvoisat ystävämme. Pääpalkintona on Samsung Galaxy Tab S, arvo 550,00 €. Palkintoja on jaossa päivittäin - muista siis osallistua joka päivä! Kerromme myös mukaansatempaavan tarinan Sambian Chipatan SOS-lapsikylästä, jossa lapsikylä-äiti Claire kertoo meille jouluvalmisteluista maassa, jossa lunta, kuusia tai poroja ei ole koskaan nähty. Hyppää tarinan ja videoiden vietäväksi. Kalenterin löydät Facebook- ja verkkosivujemme kautta! Lapset tarvitsevat apuasi Lahjoitustili kotimaan työhön: • SOS-Lapsikylä ry: Nordea FI76 2386 1800 0615 64, NDEAFIHH Viite: 8015 Lahjoitustili kansainväliseen työhön: • SOS-lapsikyläsäätiö: Nordea FI27 2386 1800 0100 66, NDEAFIHH Viite: 9014 Puhelinlahjoitukset Ebola-keräykseen: • Soita numeroon 0600 0 4235 (20 € + pvm) tai • Lähetä tekstiviesti SOS numeroon 16499 (10 €) Lahjoittajapalvelukoordinaattori Marianne Leppänen palvelee numerossa (09) 4257 9830 (ark. klo 10–15) ja sähköpostiosoitteessa lahjoittajainfo@sos-lapsikyla.fi Merkkipäivälahjoitus Kun merkkipäivä lähestyy, mutta kaapit ovat jo ennestään täynnä tavaraa, voit halutessasi antaa juhlavieraille mahdollisuuden muistaa sinua pyytämällä heitä tekemään lahjoituksen apua tarvitsevien lasten hyväksi Suomessa tai maailmalla. Olethan yhteydessä lahjoittajapalveluumme p. (09) 4257 9830, niin voimme antaa lisätietoa merkkipäivälahjoittamisesta ja muistaa sinua kiitoksella juhlien jälkeen. Oletko kiinnostunut vapaaehtoistyöstä SOS-Lapsikylässä? Vapaaehtoistyön kautta voit auttaa meitä sekä varainkeruussa että toimintamme esittelyssä. Myös muita tehtäviä on mahdollista tehdä ajoittain sekä keskustoimistollamme että kylissä. Lue lisää vapaaehtoistyöstä sivuiltamme: www.sos-lapsikyla. fi/vapaaehtoistyo Jos kiinnostuit antamaan aikaasi vapaaehtoisena, ota yhteyttä: tarja.rehnstrom@sos-lapsikyla.fi Yritysyhteistyö Yrityksille on tarjolla erilaisia tapoja tukea SOS-lapsikylätyötä. Tuki voi olla kampanjaluonteista tai pidempiaikaista yhteistyötä. Ota yhteyttä, niin etsitään teidän yrityksellenne sopivin tapa auttaa. Tutustu yritysyhteistyömuotoihin verkkosivuillamme: www.sos-lapsikyla.fi/yritysyhteistyo Kei Heikkilä, varainhankintapäällikkö p. 040 747 7830, kei.heikkila@sos-lapsikyla.fi Voit liittyä kuukausilahjoittajaksi, kummiksi tai tehdä lahjoituksen verkkosivuillamme osoitteessa www.sos-lapsikyla.fi Rahankeräysluvat: SOS-Lapsikylä ry/Poliisihallitus 2020/2013/3089/1.1.2014–31.12.2015 koko Suomi, lukuun ottamatta Ahvenanmaa. Sivu 23 Kuulumisia 4-2014 SOS-lapsikyläsäätiö/Poliisihallitus 2020/2013/3132/1.1.2014–31.12.2015 koko Suomi, lukuun ottamatta Ahvenanmaa. Osoitelähde: SOS-Lapsikylän asiakas- ja jäsenrekisteri Kaikkia Tuulan ja Heikin toiveita ei ole kirjoitettu tähtiin. Kuva: Thinkstock / whitetag Yhden he kirjoittivat paperille. Kirjoita testamentti, jolla voit muuttaa elämän. Ei perintöveroa. Annamme asiantuntija-apua. Voit testamentata omaisuutesi kokonaan tai osittain ja annat haavoittuvimmassa asemassa oleville lapsille paremman tulevaisuuden. Luottamukselliset yhteydenotot: SOS-Lapsikylä, puh. (09) 4257 9830 Sähköposti: lahjoittajainfo@sos-lapsikyla.fi www.sos-lapsikyla.fi/testamentti
© Copyright 2024