ERÄÄN LUOKAN TARINA RELLUN I C 1955 – VIII C 1963 LUKIJALLE Kun syksyllä 2012 kokoonnuimme ensimmäistä kertaa suunnittelemaan riemuylioppilasjuhlakokousta niin heräsi ajatus kerätä muistikuvia koulusta ja tarkastella, mitä tämän 50 vuoden aikana ylioppilastutkinnon jälkeen meille on tapahtunut. Luokkamme 28 oppilaasta on elossa 25, joille lähetimme joulun jälkeen ensimmäisen infokirjeen ja kyselykaavakkeen. Vastauksia vappuun mennessä oli tullut 16, joiden perusteella viimeisen kappaleen tiedot on kirjoitettu. Varsinaisia muistikuvia koulun aikaisista tapahtumista oli vastauksissa hyvin niukasti. Osa koulua kuvaavista tapahtumista ja opettajista onkin kerätty muista lähteistä, joiden anonymiteettia suojelemme tiukasti . Tampereella 15.5.2013 OP Sorma, Sakke Pajakkala, Rikhartti Tuimala KOTIPIHOISTA KOULUTIELLE Luokkamme opintie alkoi 1950-luvun taitteessa pula-aikana. Jotkut elintarvikkeet ja käyttötavarat tarvitsivat vielä ostokupongit, jotka leikattiin kaupassa. Koululuokat olivat suuria ja unisex-malli hallitsi pukeutumista. Sisarukset kun käyttivät ikäjärjestyksessä toistensa vaatteita. Opettajan auktoriteetti oli ehdoton ja jos käytöshäiriöitä ilmeni, siirrettiin oppilas apukouluun, jollainen toimi mm. Aleksanterin kansakoulun piharakennuksessa. Kansakoulussa oli järjestetty kouluruokailu keittopohjalta. Ruokalistalla oli makaronivelliä, kauravelliä, helmivelliä, ohravelliä, hernekeittoa ja joskus lihasoppaa. Lukemaan ja laskemaan opittiin, yleisin viihdyke iltaisin oli lukeminen ja radion kuuntelu, joskin elettiin sähkönsäästön aikoja. Valokytkinten alla luki "Säästä sähköä" ja tarkoitus oli, että valot sammutettiin aina, kun niitä ei tarvittu. Valosaastetta ei ollut ja tähdet näkyivät kirkkaasti. Joukkuepelit tarjosivat pihoissa liikuntaa ja sosiaalista elämää. Yleisessä saunassa käytiin lauantaisin. Siellä, miesten puolella, kuunneltiin sotajuttuja, katseltiin arpia ja saunan jälkeen isä osti luukulta Pyynikin Helmeä tai Lakkajuomaa. Oppikouluun oli mahdollisuus pyrkiä kansakoulun 4.-6.luokilta. Suosituimmissa kouluissa oli pääsykokeet, osaan uusia yksityiskouluja pääsi suoraan ilman varsinaisia kokeita. Kuinka Relluun päästiin Tampereen Reaalilyseo eli Rellu oli hyvämaineinen valtionkoulu. Lukukausimaksu oli kohtuullinen ja menestyvillä oppilailla oli mahdollisuus saada vapautus lukukausimaksusta. Koulu oli kooltaan suuri, tuhatkunta oppilasta, ja sinne tultiin laajalti maakunnastakin. Koulu järjesti toukokuun loppupuolella sisäänpääsykokeet, joihin yksittäiset opettajat kaupungilla järjestivät valmennuskursseja. Valmennuskursseille otettiin myös hyvin kansakoulussa menestyneitä oppilaita vapaaoppilaiksi, koska sillä tavalla kursin vetäjä saattoi parantaa markkinointimielessä oppikouluun valmennuskurssilta päässeiden prosenttiosuutta. Sisäänpääsykokeiden jälkeen muutaman päivän kuluttua Rellun ulko-oveen ilmestyi koneella kirjoitettuja nimiluetteloita, josta saattoi käydä tarkistamassa, oliko päässyt kouluun. Valitusoikeutta kokeen tuloksesta ei ollut. Rellu ympäristöineen Ensimmäiselle luokalle kouluun tulevan oppilaan mielestä näytti koulu tavattoman suurelta, samoin oppilasmäärä. Pyynikintori oli vilkas liikenteen solmukeskus, sinne tuli ja sieltä lähti busseja Lempäälän, Pirkkalan, Ylöjärven ja Nokian suuntaan . Myös Härmälään menevä rollikkalinja nro 1 lähti sieltä. Pyynikintorin laidalla oli kauppoja: Pajusen pyöräliike, Tammelan meijeriliikkeen maitokauppa, kenkäkauppa, Tuotannon iso kauppa ja ravintola. Pirkankadun puolella oli A. P. Sirenin siirtomaatavaraliike, kemikaliokauppa, joka myi mm poltettua lakritsia , paperikauppa ja hautaustoimisto. Tahmelantiellä oli Valion maitokauppa. Heinätorilla oli autokatsastus SKF:n laakerikauppa, kenkätehdas ja automaalaamo. Ylempää Pirkankadulta löytyi Voiman maitokauppa, elokuvateatteri Pirkka, posti ja rengasliike. Veljeslinnan kivijalassa oli iso kirjakauppa ja K-kauppa. Pyynikintorin länsikulmassa sijaitsi Esso huoltoasema ja sitä vastapäätä Pirkankadun toisella puolella "Lankarullakioski", josta sai siirappinekkuja. Puutarhakadun yläpäässä oli monta osto- ja myyn- tiliikettä. Koulun toisella puolella oli, kuten nykyäänkin, Pyynikin urheilukenttä ja toisella nykyisen konservatorion paikalla tyhjä kenttä, jossa pelattiin pesäpalloa. Opettajat pysäköivät autonsa suoraan koulun eteen, parkkipaikoista ei ollut ongelmia. Syksy 1955 – I C aloittaa Syksyllä 1955 aloitti Rellussa kolme ensimmäistä luokkaa. Luokkakoot olivat suuria I C – luokalla oli 40 oppilasta ja luokanvalvojana Aukusti Järvenpää. Opetusryhmien koosta ei tuohon aikaan juurikaan puhuttu. Luokkakoolle asettivat rajoituksensa lähinnä huoneen seinät. Luokanvalvojan tehtävänä oli kerätä tiedot oppilaista ja se tapahtui aakkosjärjestyksessä kyselemällä yleensä oppilaan nimi, syntymäaika, vanhempien nimet ja ammatit sekä osoitteet. Koulussa oli tuohon aikaan sotaorpojakin ja erään oppilaan kohdalla Aukusti tivasi oppilaan isän nimeä. Vastausta ei kuulunut ja Aukusti korotti ääntään nimen saadakseen. Tällöin oppilas viimein vastasi: "Ei minulla ole isää": Aukusti sulki suunsa hyvin nopeasti, mutta luokassa oli oppilaita, jotka käyttivät saamaansa tietoa myöhemmin hyväkseen Juhaa kiusatakseen. Tunneilla vallitsi kyllä hyvä opetusrauha, nurkkaan joutui helposti ja joillakin opettajilla oli tapana käyttää myös fyysisiä rankaisukeinoja. Seuraavan vuoden alkuvuotta leimasivat presidentin vaalit ja piirustustunneilla tehtiin vaalimainoksia. Kekkonen oli suosittu, koska hänet oli helppo piirtää kaljupäisyyden ja silmälasien vuoksi. Opettajat lausuivat mielipiteitä presidenttiehdokkaista ja varsinkin Kekkosesta kulki kaikenlaista juttua huonoista käytöstavoista. Vaalien jälkeen tuli suurlakko, jolloin ei kouluakaan ollut, mutta kaupungilla oli runsaasti nähtävää ja erilaisia tapahtumia. Varsinkin linja-autoaseman seudulla oli kahakoita, rikkuribussinkuljettajat karkasivat autonsa katolle ja väkijoukko yritti kaataa bussia. Ratsupoliisit karauttivat suoraan väkijoukkoon pamppujaan heilutellen. Tilanteen vakavuutta ei tuolloin tietysti ymmärtänyt. Parin viikon jälkeen päästiin takaisin normaaliin elämään. Oppikouluverkko oli harva ja koulujen arvostuskin erilainen. I C –luokalla oli oppilaita Lempäälästä, Aitolahdelta, Ylöjärveltä, Viljakkalasta ja Kangasalta. Oppilaat tulivat työvuorobussien tai –junien kyydissä Tampereelle hyvissä ajoin ennen koulun alkua. Kaksi oppilasta oli kauempaa, toinen oli Juvalta ja toinen Sulkavalta. He asuivat sukulaisissaan kortteereissa. Tuolta I C –luokalta selvisivät V III C –luokalle Mauri Välimäki (sittemmin Rothovius) ja Risto Nieminen (sittemmin Tuimala). II C 1956-1957 II C –luokalla luokanvalvojana toimi edelleen Aukusti Järvenpää ja tässä vaiheessa tapahtui jako pitkän saksan (II B ja D) ja englannin (II A ja C) lukijoihin. Toiselle luokalle muodostettiin neljä vuosiluokkaa, joista II D tuli kouluun iltapäiväksi tilanpuutteen vuoksi. Jakoperusteena toimi koulumatkan pituus. Kauempaa tulijat saivat jäädä normaaliluokalle ja lähellä asuvat joutuivat iltavuoroluokalle, II D:lle. Tuohon aikaan käytettiin oppikirjat moneen kertaan ja siskoni oli pitkän englannin lukija. Häneltä olisin saanut kirjat, mutta minut aiottiin määrätä saksan lukijaksi koulumatkani, noin 2 km, lyhyyden vuoksi. Valintatilan- teessa täytyi itkut tirauttaa ja rehtorin mieli heltyi. Näin sain jatkaa II C –luokalla ja pystyin käyttämään siskoni vanhoja koulukirjoja, jolla oli tuohon aikaan suuri taloudellinen merkitys vapaaoppilaalle. II C –luokalle tuli mukaan myös Taisto Brotkin, joten tulevalle ylioppilasluokalle oli nyt koossa kolme oppilasta. III-IV C 1957-1959 Luokkien oppilaskoko vaihteli 39 ja 41 oppilaan välillä. Rellun järjestelmän mukaan luokkaasteen yletessä siirryttiin kohti koulun ylintä kerrosta. Täällähän olivat myös kemian ja luonnonhistorian luokat. Noihin aikoihin yritettiin kouluun kerätä kuoroa ja kuoroon määrättiin kaikki, joiden laulun numero oli 8 tai parempi. Kuoroharrastus ei oikein sytyttänyt ja laulutesteissä moni lauloi tahallaan väärin päästäkseen eroon kuoroharjoituksista. Muistaakseni kunnolla toimivaa kuoroa ei saatu aikaiseksi. Luokanvalvojana toimi noina vuosina ruotsinopettaja Marjatta Seppänen, joka oli asiallinen ja rauhallinen opettajatyyppi. Kolmannelta luokalta yo-porukkaan tuli mukaan Markku Heinänen. V C 1959-1960 Oppilaita luokalla oli 35 ja luokanvalvojana toimi kemianopettaja Jorma Suonivaara, "Taika-Jim". Suonivaara oli hyvä opettaja ja hänellä oli oma huumorintajunsa. Hän teki oppilaille kaikenlaisia kompakysymyksiä. Erään kerran kemian luokkaan tullessamme pöydällä paloi bunsenliekki ja sen päällä kolmijalalla iso dekanterilasi, jossa oli violettia ainetta kiehumassa. Taika-Jim ilmestyi takahuoneesta ja rupesi tenttaamaan, mikä reaktio ja mitä ainetta mahtoi dekanterilasissa olla. Kaliumpermanganaatti tuli useimmille mieleen, mutta vastaus ei Taika-Jimiä tyydyttänyt. Hän sammutti bunsenliekin, otti dekanterilasin hyvin varovaisesti ja hörppäsi vielä varovaisemmin lasin kyljestä. Samalla hän totesi, että oikea vastaus on mustaviinimarjamehu, joka oli tarkoitettu Taika-Jimin alkavaan flunssaan. Viides vuosiluokka oli eräänlainen vedenjakaja, koska osa päätti opintonsa keskikouluun jatkaakseen muissa oppilaitoksissa tai siirtyäkseen suoraan työelämään. Viidenneltä luokalta mukaan ylioppilasluokalle tuli Sakari Pajakkala. VI C 1960-1961 Lukion alku merkitsi taas melkoista oppilaiden sekoittumista, kun jakauduttiin kieli- ja matematiikkalinjoille. Rellussa oli tuolloin yksi kielilinjaluokka, VI A, ja kaksi matematiikkalinjaluokkaa, VI B ja VI C. Syksyllä VI C –luokalla oli 40 oppilasta ja luokanvalvojana toimi Kai Uotila. Syyslukukaudella kuoli oppilas Mäkelä moottoripyöräonnettomuudessa ja kevätlukukaudella kaksi oppilasta, sittemmin Hymy-lehden päätoimittajana toiminut, Jorma K. Virtanen, ja Timo Nikkilä erosivat. Syyskauden 40:sta oppilaasta seitsemän tuli V C –luokalta, yhdeksän tuli luokalle jääneenä ja 24 oppilasta tuli muilta luokilta tai muista kouluista. Lukion opiskelutahti oli huomattavasti tiukempi kuin vielä keskikoulussa. Opettajat alkoivat jo tähdätä tulevia ylioppilaskirjoituksia varten ja luokallejättämis-kynnys madaltui. Huonosti menestyville oppilaille ehdoteltiin siirtymistä muihin kouluihin. Luokan yleisilme muuttui, Rellupaitaa toki käytettiin, mutta pikkutakit valtasivat alaa ja solmion käyttö oli yleistä. Luokkaretki tehtiin Paavo Kortekankaan johdolla Turkuun ja Naantaliin. Ennen luokkaretkelle lähtöä oli luokassa riehakas tunnelma ja allekirjoittanut tapaili säveliä saksofonista. Rehtori Kalela ilmaantui luokkaan moitiskelemaan metelistä ja otti saksofonia kiinni ylämutkasta, jolloin alaosa putosi lattialle ja soittimen pohja meni lyttyyn. Käytännössä kyseessä oli entinen soitin. Turun matka sujui kuitenkin iloisissa tunnelmissa, tuolloin ajoreitti kulki Vammalan ja Huittisten kautta. Turussa majoituttiin NMKY:n tiloihin toispual jokke ja ihmeteltiin suurkaupungin vilskettä. Uskaliaammat kävivät Uittamolla tansseissa, mutta Paavo Kortekangas piti tarkan huolen siitä, että majoitustiloihin ei tullut ylimääräistä väkeä. Kevätlukukauden päättyessä luokan oppilasmäärä oli 37. Luokalle jäi 11 oppilasta, mutta täydennystä saatiin VII-luokalle jääneistä yhdeksästä oppilaasta. Lisäksi yksi oppilas tuli muualta, näin ollen VII-luokalla aloitti sitten 36 oppilasta. Varsinaiselle ylioppilasluokalle VI C –luokalta jatkoi 18 oppilasta. VII C 1961-1962 Seitsemännellä luokalla opettajat kiristivät tahtiaan ja pyrkivät pudottamaan numeroita, jotta ahkerointi lisääntyisi. Luokanvalvojana toimi edelleen Kai "Nooke" Uotila, joka oli todella innokas opettaja. Hänellä oli veikeä tyyli tauluopetuksessa. Kun hän oli kirjoittanut taulun täyteen yhtälöitä ja tarkasteli lopputulosta, joka ei välttämättä täsmännyt, niin hän perääntyi kateederin reunalle, katseli taululle ja sanoi: "Tarkastelen tässä, missähän ME olemme tehneet virheen". Kokeet pyrkivät olemaan aika vaativia ja melko yleinen koenumero oli 5 tai huonompi. Kahdeksannella luokalla viimeisissä matikan kokeissa, joiden perusteella Nooke ilmoitti antavansa numeron ylioppilastodistukseen, luokan paras oppilas sai numerokseen 6+. Hieman paremman numeron hän kuitenkin ylioppilastodistukseen sai, kun oli kirjoittanut virheettömän pitkän matematiikan. Toinen vaativa opettaja oli englannin kielen lehtori Hannele Bergholm. Englannin arvosanat kokeista vaihtelivat yleisesti 3 ja 7 välillä. Osa reaaliaineiden opettajista, jotka tiesivät ketkä oppilaat kirjoittavat pitkän matematiikan, eivät näitä juuri kysymyksillään häirinneet. He keskittyivät tunneilla kyselemään niiltä, jotka aikoivat vastata muihin reaaliaineisiin, kuten historiaan tai maantietoon. Nooke Uotila hermostui joskus hiljaisempiin oppilaisiin. Hän tivasi Mikko Taubertilta: "Oletteko te vastannut minulle kertaakaan lukukauden aikana?" – "Kyllä olen", vastasi Mikko, "silloin kun kysyitte nimeäni". Seitsemännellä luokalla pari porukkaa kulki säännöllisesti iltaisin Hämeenkadulla. Sinne kokoonnuttiin klo 19 tietämissä ja kuljettiin katua suuntaan jos toiseen. Saatettiin poiketa kahvila Tammerissa, Kustaa III:ssa tai Branderilla, ja myöhemmin oli tapana mennä Siilinkarin avattuun hampurilaisbaariin nauttimaan ranskalaiset perunat. Joskus valmistauduttiin joukolla Siilinkarissa seuraavan päivän kokeisiin. Erään kerran oli saksan kielen lehtori Eira Giss antanut vihjeen siitä, mitä saksan kokeen aihepiiri tulee käsittelemään. Haeskelimme joukolla sitten asiaan liittyviä sanontoja kirjoista Siilinkarissa ja joukkoon eksyi ilmeisesti yksi erikoinen ja vähän käytetty ilmaisu. Kokeen jälkeen luokan takariviä uhkasi syyte lunttauksesta, koska vierekkäin istuvat oppilaat olivat käyttäneet niin harvinaista ilmaisua kokeessa. Selitykset illan oppimistalkoista eivät oikein tahtoneet lehtoriin upota. Onneksi välissä oli yksi oppilas, joka ei ollut osallistunut tähän iltakokoukseen ja tämä väli ikään kuin katkaisi lehtorin epäilemän viestiketjun eikä rangaistusta sitten tullut. Opettajien käsitykset siitä, kuka lunttaa keneltä, saattoivat mennä ristiin; Hannele Bergholm uskoi vakaasi, että takarivissä Mauri Välimäki lunttasi Reino Pajarteelta ja Eira Giss taas uskoi, että asia oli päinvastoin. Lukuvuosi sujui maailmanpolitiikan myllerryksistä huolimatta melko tasaiseen tahtiin. Keväällä luokan 36:sta oppilaasta kahdeksan jäi luokalleen, joten ylioppilasluokalle siirtyi 28 oppilasta. VIII C 1962-1963 VIII C Tammikuussa 1963. Äärimmäisenä oikealla luokanvalvoja Kai Uotila. Ahonen Matti 1 Antila Tapio 17 Brotkin Taisto 24 Halme Heikki 6 Heinänen Markku 14 Hämäläinen Erkki 27 Häyry Hannu 22 Järvinen Seppo 20 Järviniitty Seppo 18 Kaarela Kalevi 12 Kaitala Pentti 29 Kalin Tatu 5 Karimäki Veikko 23 Korpisaari Hannu 15 Nieminen Risto (Tuimala) 3 Pajakkala Sakari 16 Pajarre Reino 9 Porras Ilkka 7 Raitio Risto 26 Salminen Pekka 8 Salonen Matti 4 Sjögren Erik 11 Sorma OP 10 Talvio Markku 28 Taubert Mikko 21 Toiviainen Seppo 25 Tuominen Lasse 2 Välimäki Mauri 19 Olimme hankkineet rahoituksen penkinpainajaisia varten ostamalla Tampereen teatterista Carmen-oopperan koko näytöksen. Myimme näitä lippuja kaupungilla kiertelemällä kaupoissa jne. Myös vanhemmat luonnollisesti yleensä ostivat liput, jotka menivät hyvin kaupaksi – olihan esitys suosittu. Saamamme voitto kattoi hyvin penkinpainajaisjuhlat Pyrinnön Pinsiön majalla, jonne mentiin vuokratulla linja-autolla, samoin kuin tultiin pois. Perillä oli hyvät tarjoilut ja mukana oli vakituisia ja satunnaisia tyttöystäviä. Valvojana toimi Nooke, joka kauhisteli Karimäen Veikon lievää humalatilaa. Lähdössä penkkariajelulle helmikuussa 1963 Penkinpainajaisten jälkeen alkoi tenttikausi, osa tenteistä sujui mukavasti opettajien kotona. Maija Piispanen kuulusteli meiltä ruotsinkieltä Tampellan alueen eräässä kauniissa huvilassa. Näkymät Näsijärvelle olivat upeat ja tuntui, että ruotsinkielikin sujui siellä paljon paremmin kuin luokassa. Vuonna 1963 oli mahdollisuus kirjoittaa korkeintaan 6 ainetta ja ne kirjoitettiin samana keväänä. Arvostelu oli neliportainen; laudatur, cum laude approbatur, approbatur ja improbatur eli hylätty. Jos improbatur tuli äidinkielessä menivät kirjoitukset uusiksi seuraavaan kevääseen, muutoin saattoi yrittää uudelleen syksyllä. Kun varsinaiset kirjoitukset alkoivat äidinkielen kokeella, olimme päättäneet luokassa käydä edellisiltana elokuvissa saadaksemme virikkeitä ainekirjoitukseen. Menimme elokuvateatteri Kinamaan Satakunnankadulle, mutta elokuva olikin hieman erilainen siitä, mitä olimme ajatelleen. Kyseessä taisi olla lähinnä opetuselokuva sukupuolitauteja vastaan eikä sen perusteella kyllä pystynyt ainekirjoituksessa muodostamaan kauniita ja herkkiä lauseita. Kun kirjoitukset olivat ohi, tulimme vielä porukalla huhtikuussa Ponsaan, jossa lämmitimme rantasaunan, hakkasimme avannon ja nautimme siinä ohessa hieman rentouttavia virvokkeita. Pieni porukka kävi kylälläkin kyselemässä tytöistä ja paikallinen pikkunöösi tiesi kertoa, että kyllä kylältä löytyy yksi tyttö ja se käyttää huulipunaa ja polttaa tupakkaa. Sitten tulivat kirjoitusten tulokset. Luokallamme tuli laudatur-yleisarvosanoja 6, cum laudea 16, approbaturia 5 ja yksi improbatur. Hän kirjoitti menestyksekkäästi syksyllä. Kun valkolakki oli koulun juhlasalissa saatu, oli ohjelmassa koko kaupungin ylioppilaiden kokoontuminen ja marssi Kalevankankaan sankarihaudoille. Sinne vietiin kukkia. Joukosta erkaantui yksi, joka vei kukkansa punaisten muistomerkille. Rohkea teko yhteisön paineessa. Sunellista tuli myöhemmin sähköinsinööri. Itse kunkin kotona oli järjestetty ylioppilasjuhlallisuuksia, joiden jälkeen luokka kokoontui ensiksi klo 18 Aleksis Kiven kadulla olevaan suosittuun Kestinki baariin paukuille. Sieltä suuntasimme ravintola Tammeriin, jossa varsinaiset ylioppilasillalliset maljoineen olivat. Illallisilla sovimme tulevista luokkakokouksista ja kokoonkutsujista viiden vuoden Ylioppilaslakin saadessamme luokan ikämediaani oli 19 v (18-21 v) Noin puolet luokasta oli tuplannut ainakin kerran, useimmat heistä lukiossa. Rellu oli käyty ja pohja myöhemmille opinnoille oli luotu. Vuosikertomuksessa luokallemme on merkitty vain 27 oppilasta, vaikka meitä oli 28. Toinen Seppo Järvinen on jätetty pois, emme vaan tiedä kumpi. KURINPITOA JA KOMMELLUKSIA Yleisin rankaisun aihe koulussa taisi olla myöhästyminen. Ovia vahdittiin tiukasti ja ne sulkeutuivat tasan klo 08. Ulkopuolelle jääneet joutuivat seisomaan rehtorin kanslian eteen ikään kuin näytille "jalkapuuhun". Kouluun oli kyllä keinoja tulla ikkunoiden kautta tiettyihin luokkiin, mutta valvovat opettajat pitivät näitäkin silmällä. Tupakanpoltosta kiinnijääminen oli toinen rangaistuksen aihe. Osa oppilaista tupakoi ja nikotiinituska saattoi olla niin suuri, että välitunnilla oli pakko vetää henkosia. Tähän käytettiin vessaa. Opettajilla oli tapana tarkastaa wc, mutta hajuhan jäi jäljelle ja filtteritupakka ei välttämättä mennytkään vetämällä alas wc:stä, joten todisteet jäivät. Seurauksena oli yleensä jälki-istuntoa. Koulussa oli tapana pitkään, että mennään juhlasaliin aamunavaukseen. Opettajat nojailivat sivuseiniin, oppilaat olivat tiiviissä muodostumassa seisomassa salin keskellä, Juhani Marjo-korpi soitti harmonilla virttä, jota veisattiin. Virren jälkeen aamunavauksen pitäjä nousi kateederille ja piti aamunavauksen. Sen jälkeen kateederille nousi rehtori, joka ilmoitti mahdollisista oppilaisiin kohdistuneista rangaistuksista. Huomautettavaa riitti mm. siitä, että lyseon opiskelijat rollhikka 1:n bussissa eivät olleet antaneet paikkojaan vanhemmille. Myös epäasiallinen käytös koulumatkalla huomioitiin. Oppilaiden vakavista sairastumisista ja mahdollisista kuolemista ilmoitettiin myös tässä tilaisuudessa. Erään kerran eräs oppilas oli jäänyt kiinni näpisteltyään elokuvateatteri Ilveksen kioskista tupakkaa. Syyslukukausi oli aluillaan. Rehtori erotti oppilaan loppulukukaudeksi, hänelle jäi mahdollisuus tenttiä aineet myöhemmin lukukauden aikana. Oppi oli ilmeisesti hyväksi, koska kyseisestä henkilöstä tuli myöhemmin lakimies. Toisen kerran keskikoulua päättävä oppilas oli juhlinut koulun päättymistä hieman liian aikaisin ja poliisi oli korjannut hänet kaupungilta talteen. Kouluun tuli tapauksesta luonnollisesti ilmoitus. Oppilas erotettiin koulusta päivää ennen kuin hän olisi saanut keskikoulun päästötodistuksen. Näin jäi todistus siltä erää saamatta, mutta hän sai todistuksen myöhemmin ja suoritti insinöörin tutkinnon Tekossa. Oppilaita peloteltiin myös karsserirangaistuksella, sellainen paikka koulussa oli, mutta siellä toimi koulun valokuvauskerho eikä karsseria tiettävästi ollut käytetty vuosikausiin. Jotkut opettajat käyttivät suoraa fyysistä väkivaltaa, kuten sormille lyömistä, jopa luunappien antoa alaluokilla ja liidulla tai sienellä heittämistä. Kerran "Simppa" Talvitie pesi Matti Ahosen naaman taulusienellä rangaistuksena kuiskaamisesta naapurille. "Junnu" Suomalalla oli tapana lyödä karttakepillä voimakkaasti kateederiin niin, että tuli iso ääniläjäys. Se kyllä herätti nukkuvat. Erään kerran hän sattui lyömään karttakepillä hieman vinoon ja karttakeppi katkesi lyönnin yhteydessä. Avuliaat oppilaat sorvasivat tilalle noin 5 cm vahvan karttakepin, johon kyseinen opettaja oli hyvin tyytyväinen. Jossain vaiheessa kouluun hankittiin keskusradio ja aamunavaukset siirtyivät luokkiin. Erään kerran seurakuntanuorissa toimiva luokkamme oppilas Salonen piti aamunavauksen. Kun hän palasi luokkaan, seuraavan tunnin aikana Rehu-eville (Väinö Saravuori) moitiskeli aika tavalla Salosta siitä, että hän oli asettanut uskovaiset ja vähemmän uskovaiset avauksessaan eriarvoiseen asemaan. Teema tuntuu olevan kirkossa edelleenkin ajankohtainen. Välitunneilla mentiin pihalle alakerran kahdesta uloskäynnistä, joihin pyrki muodostumaan oppilaista tulppa ja suma seisoivat, vaikka opettajat valvoivat ulosmenoa. Auktoriteetti ei aina riittänyt. Kun "Piirakka" (Aino Piironen) oli valvontavuorossa ja hän lausahti opettajahuoneen ovelta kolmannessa kerroksessa "ULOS!" kuuluvalla äänellä, tyhjeni koulu salaman nopeasti, kun viesti "Piirakka" kulki poikajoukon läpi. Keskusradioon liittyy myös koulun pihaan suunnattu kaiutin, joka roikkui seinällä. Lähinnä rehtori esitti kuulutuksia tätä kautta koulun pihaan. Tekniikka toimi huonosti eikä kuulutuksista tahtonut saada selvää. Vuoden 1962 penkinpainajaisten aikaan oli tämän kaiuttimen alle ilmaantunut HMV:sta kopioitu kuva, jossa koira kuuntelee gramofonia ja alla lukee "His master's voice". Kuva kirvoitti iloista hörinää koulun pihalla ja asia valkeni tällöin rehtorillekin. Hän näytti tavallista punaisemmalta. Juliste vaan oli kovin hankalassa paikassa ja kesti pidemmän aikaa ennen kuin se hävisi seinältä. Helmikuussa Rellussa oli hiihtopäivä, jolloin hiihdettiin Kaupin hiihtomajalta Rustholliin ja takaisin. Hiihto ei ollut tuohon aikaan kovin suosittua ja vaihtoehtona oli kävely Kaupista Rustholliin. Samalla taipaleella kulki myös bussi ja kävelijät saattoivat tuntea kiusausta jossain vaiheessa hypätä bussin kyytiin. Opettajat olivat tähän valmistautuneet ja tekivät tarkastusiskuja busseihin myöhemmiltä pysäkeiltä käräyttäen näin oppilaat. Rapsujahan siitä tuli. Erään kerran Lasse Tuominen, joka asui Lielahdessa, ja Veikko Karimäki, joka asui Pispalassa, päättivät palata hiihtäen suoraan Näsin selän yli koteihinsa poikkeamatta ilmoittautumassa hiihtojamajalla. "Mokkeri" Saarnio toimi tällöin luokan voimistelunopettajana ja hän epäili oppilaiden käyttäneen vilunkipeliä paluumatkalla. Seurauksena oli urheilunumeron lasku todistukseen eivätkä siinä auttaneet mitkään selitykset tai todistelut. Oppilas Sakari Paloheimolla oli käytössään Citroen 2CV –auto. Paloheimo oli ekstrovertti ja mukava poika, joka soitti myös klarinettia. Näin hänet huomattiin. Kerran 2CV nostettiin miesvoimin parin liikennemerkin väliin niin, että sitä oli mahdoton ajamalla saada paikalta pois. Kesti aikaa ennen kuin Sakari sai taas koottua nostoporukan ja näin vapauttamaan autonsa pinteestä. Koulussa pidettiin viikkoarpajaisia, lähinnä lukiolaisten keskuudessa, arpa taisi maksaa noin markan ja lauantaisin arvottiin päävoitto, joka oli yksi tähkäviinapullo. Alkoholikulttuurin edelläkävijöitä olivat ne oppilaat, jotka olivat kesätöissä Saksassa ja oppivat oluen ja snapsien käytön. Kemikaalikaupoissa, varsinkin nykyisen Kauppa-Hämeen paikalla ollessa puutalossa, myytiin melko vapaasti kurkkusuolaa, hiiltä ja rikkijauhetta. Jos näihin lisättiin vielä vaikkapa magnesiumia, tuli komeita ja näyttäviä jyskyjä. O-P Sorma jysäytti kerran sellaisen keskellä Pyynikintoria, jysäys oli paljon odotettua suurempi liekojen kohotessa lähes 15 metrin korkeuteen niin, että lähiympäristön ikkunat helisivät, mutta kukaan ei sentään loukkaantunut eikä poliisikaan ilmaantunut paikalle. LEMPINIMISTÄ Varsinaisia lempinimiä luokkalaisilla oli huomattavan vähän. Käytettiin etunimiä hieman muunneltuna, kuten Reiska tai Reska Pajarre, Hanskit Häyry ja Korpisaari, Hessu Halme, Sakke Pajakkala, Kalle Kaarela, Mauriz Välimäki, Rikhartti Nieminen, Pena Kaitala, Veksi Karimäki ja Jallu Järvinen. Joskus lempinimi johdatettiin sukunimestä, kuten Tossu-Toiviainen, Hämppi-Hämäläinen, Välläri-Välimäki tai Sörkki-Sjögren. Saatettiin antaa myös tiettyyn tapahtumaan tai ominaisuuteen liittyviä nimiä, kuten Pluto, Pukki ja Gaselli. Markku Heinäsellä oli nimi "Doctor Casey" suositun TV-sarjan mukaan. Lääkäri hänestä sitten tulikin. Mauri Välimäki oli hyvä keksimään eräänlaisia tilannenimiä. Kun Sakke Pajakkala tuli tanssikursseilta, antoi Mauri hänelle nimeksi diplomitanssija. Oppilas Lehtonen kompastui kerran vesiesteen puomiin ja lensi nenälleen kuivan vesihaudan pohjalle kookosmatolle, jonka seurauksena nenä punoitti monta viikkoa, tuli lempinimeksi Kolvi punoittavan nenän vuoksi. Oppilas Nisula söi purukumia Simo Talvitien tunnilla. Simo heitti häntä liidulla ja sanoi, että Nisula märehtii kuin lehmä. Nisulalla oli tuohon aikaan lehmännahkainen iso nahkatakki ja välittömästi nimeksi tuli Lehmä, josta kyseinen oppilas ei lainkaan kyllä pitänyt. FOLKLORISTIIKKAA OPETTAJISTA Rellun opettajakuntaa noin vuonna 1960 Koulun rehtori oli Jorma Kalela ("Porkkana, Potsi, Maskun herra Hemminki, Reksi"), joka opetti lukiossa äidinkieltä. Oli rehtorina hyvin itsetietoinen ja muiden yläpuolella. Hänellä oli tapana korostaa, että koulusta ovet aukeavat myös ulospäin kurittomille oppilaille. Talven pakkasilla, kun välitunnit oltiin sisällä, kulki reksi karttakeppi kourassa käytävillä ja läpsi meluavia alempien luokkien poikia karttakepillä ahteriin. Meteli hiljeni välittömästi. Ryhdikkyys aamuhartauteen menossa oli hänen tavoitteensa. Kerran oppilas Lehtonen käveli käsi housun taskussa aamuhartauteen ja reksi huomasi tämän rikkeen. Seurauksena oli viikko määräaikaista erottamista koulusta. Lehtosesta tuli sittemmin pappi. Varsinaisilla oppitunneilla Potsi saattoi hyvinkin herkistyä lukiessaan oppilaiden aineita. Hänellä oli Valiant-merkkinen amerikanrauta, jonka huoltotoimenpiteet oli uskottu Simo Korpisaarelle. Aino Piironen ("Piirakka") oli suurikokoinen kunnioitusta herättävä opettaja. Kerrotaan, että kun rehtori Kalela ei pärjännyt pahantapaisten oppilaiden kanssa niin Piirakka pani pojat järjestykseen. Ainolla oli myös vähemmän tunnettu puolensa; hän auttoi rahallisesti joitakin rahattomia ja hyvin menestyviä oppilaita. Väinö Saravuori ("Rehu-Ville") herätti oppilaissa mustavalkoisia tunteita. Jotkut pitivät häntä erinomaisena opettajana, toiset inhosivat. Rehu-Villellä oli taipumuksia suutahtaa jostakin asiasta ja tämä lienee ollut syypää joidenkin oppilaiden antipatiaan. Rehu-Ville oli käynyt lomamatkalla Espanjassa 50-luvulla, joka siihen aikaan ei ollut mikään tavallinen juttu. Kun oppilaat pyytelivät Villeä kertomaan jotain Espanjasta, hän totesi lakonisesti, että paukkuja ei kannata ottaa siellä ennen puolta päivää. Villellä oli tapana kertoa aina pojastaan, joita juttuja oppilaat sitten suurentelivat, kuten: "Ostin pojalle kaivinkoneen, hän kun kaivaa matoja". Puhuttiin, että Rehu-Ville olisi joutunut sodan aikaan ankaraan tykistökeskitykseen, ja tämä oli jättänyt häneen jälkensä. Rehu-Villen seuraajana lukiossa oli Tauno Havu. Hänellä ei mitään erityisiä lempinimiä ollut, opettajana hän oli asiallinen ja rauhallinen ja hänestä tulikin rehtori Kalelan jälkeen. Havu sai monet oppilaat innostumaan biologiasta. Jorma Suonivaara ("Taika-Jim") opetti kemiaa. Jim oli entinen panssarimies ja aina tyylikkäänä pikkutakissa ja kissanrusetissa. Hän saattoi kirjoittaa samaan aikaan yhtälöitä taululle oikealla kädellä ja vasemmalla taas pyyhki sitä mukaa kaiken pois. Kirjallisia kokeita ei ollut, numerot annettiin muulla tavalla. Lasse Tuomiselta hän kysyi ensimmäisellä oppitunnillaan: "Mitä siinä läksyssä oli?", Lasse vastasi, että kun puu lahoaa, se on palamista. Taika-Jim antoi tästä vastauksesta todistukseen numeroksi 8 eikä kysynyt sen jälkeen Lasselta enää koskaan mitään. Jimillä oli myös pimeä puolensa, kun Nytky-Nyman ei jotain asiaa oivaltanut taululla ollessaan, tarttui Jimi häntä niskasta ja paukutti päätä tauluun kysyen: "Joko alkaa selvitä?". Räjähdyskaasua työtunnilla tehtäessä eräs oppilas pamautti koiranpommin samaan aikaan kun kaasuseoksia jysäyteltiin. Jimi huomasi tämän, tarttui kaveria hiuksista ja raahasi pojan ulos. Joskus hän sijoitti mielestään häiriköineen oppilaan kateederin alle tunnin ajaksi. Taika-Jim täytti lukiossa ollessamme 50 vuotta ja kävimme luokkana in corpore onnittelemassa häntä ennen koulun alkua eräänä aamuna Tammelassa. Olavi Valkeapää ("Olli, Pajamörkö, Pajarakki, Kusipään Olli") opetti puukäsitöitä. Hän oli kuulopuheiden mukaan haavoittunut sodassa ollen hyvin erikoinen tyyppi. Hän kirjoitti melkein joka tunnilla muistutuksia päiväkirjaan. Ne olivat varsin erikoislaatuisia. "Oppilas N. N. ympäröi minua." "Oppilas X. X. potkiskelee höylälastuja häiritsevästi.". Olli varoitteli poikia aina naisten houkutuksista. Hän kertoili siirtyvänsä kadun toiselle puolelle nähdessään vastaantulevan naisen, "jolla on punamultaa huulissa ja, joka haisee kissan virtsalle." Yllättäen Olli oli jo tuohon aikaan luonnonystävä ja Lapin kävijä. Veistotunnin lopuksi Olli piti aina puhuttelun, jossa hän korosti näitä tiettyjä elämänasioita. Sitten laskettiin kaapista työkalut ja jos luvut täsmäsivät niin sai lähteä. Vaikka Olli kirjoitteli muistutuksia pienestäkin asiasta niin suhtautui hän hämmästyttävän rauhallisesti asioihin silloinkin, kun pojat naulasivat hänen kalossinsa lattiaan. Muistutuksia ei tullut kenellekään. Ollin ruskea puuliima sai jutuissa legendaariseen maineen, väitettiin, että Olli lisää siihen aina nestettä omista lähteistään. Toisaalta Olli oli hyvin huolehtivainen. Kerran oppilas Nieminen veisti käteensä reilun haavan, josta tuli kunnolla verta ja naamakin kalpeni. Olli sitoi haavan ja lähetti Niemisen kesken veistotunnin kotiin, määräsi vielä saattajaksi oppilas Oksasen, josta sittemmin tuli muusikko Arno Gren. Matka sujui hyvin ja oppilas Nieminenkin parantui. Untamo Koski opetti uskontoa. Hän oli haavoittunut vaikeasti päähän ja toisen posken arpi ulottui suuhun, joka oli vinossa. Koski oli asiallinen, kuivahko ja toimi myös AY-liikkeessä ollen virkamiesliitossa. Otto Kuokkanen opetti myös uskontoa. Hänellä oli aina harmaa liivipuku ja hän seisoi kateederin vieressä keinutellen jaloillaan kädet taskussa. Kellonperät heiluivat liivin taskujen välissä. Otto piti myös rippikouluja seurakuntatalossa. Ne tuppasivat olemaan aika kuivia ja väsyttäviä koulupäivän jälkeen. Simo Talvitie ("Simppa, Temppeli-Elvis") oli sitten värikkäämpi uskonnonopettaja. Hänellä oli yleensä punainen vakosamettitakki, valkoinen paita ja värikäs solmio. Hän piti Harjun seurakunnassa suosittua kerhoa ja oli kaikin puolin näkyvä persoona. Simppa laati julkaisun nuorison seksuaalivalistuksesta, joka tuohon aikaan aiheena oli varsin radikaali. Oppitunnin alussa hän saattoi pyytää luokanjärjestäjää hakemaan takkinsa taskusta opettajainhuoneesta Helsingin Sanomat. Hän nosti sitten molemmat jalkansa opettajanpöydälle ja alkoi selata lehteä. Oppilaat lukivat samaan aikaan ääneen Uutta Testamenttia järjestyksessä ja lehden takaa kuului sitten välillä: "Seuraava!". Tämä oli aika yksitoikkoista ja kerran Lasse Tuominen painoi päänsä pulpettiin miettien niitä-näitä. Kun Simppa huomasi yhden pään puuttuvan rivistä, hän pisti lehtensä syrjään, nosti sormensa suun eteen luokalle merkiksi ja hiipi kuin kissa Tuomisen viereen. Lassen herätti todellisuuteen rystysillä annettu napakka isku päähän sekä tervehdys: "Huomenta!". Ja luokalla oli tietenkin hauskaa. Simo Talvitiellä oli punainen kuplavolkkari, jolla hän kurvaili vauhdikkaasti koululle ja koululta. Lilli Heikkilä ("Happo-Lilli, Happo") opetti matematiikkaa olleen julmannäköinen ja –tapainen parrakas maikka. Happo piti yleensä luokkaa seisomassa tunnin alussa filosofoiden yleisistä asioista. Hän toivotti huonosti matikkaa osaaville eroamista koulusta ja menoa monttutöihin. Hänellä oli tapana nostattaa luokka ylös ja antaa päässälaskutehtävä. Kun tiesi vastauksen, sai istuutua. Ne, jotka jäivät seisomaan, saivat osansa hänen pilkastaan. Kai Uotila ("Nooke") oli luokanvalvojamme lukiossa opettaen matematiikkaa ja fysiikkaa. Nooke oli kuiva, mutta pätevä opettaja, joka puhui ikään kuin eräänlaisella narisevalla kurkkuäänellä. Joskus hän kertoi vitsejä ja hymyili itse niille leveästi. Paavo Kortekangas, sittemmin piispa, opetti kirkkohistoriaa. Kun hän tuli kouluun, otettiin käyttöön jälleen yleinen aamuhartaus juhlasalissa. Paavo oli keskusteleva opettaja ja tunnit menivät aika usein kun Paavo, Seppo "Tossu" Toiviainen ja Jallu Järvinen kinastelivat. Hannu Pitkänen opetti lyhyttä saksaa lukion ekalla. Hän oli huumorintajuinen ja suositteli kielitaidon parantamiseksi iskelmätekstien opettelua mm. "Kriminal Tangosta". Hannu Pitkäsen jälkeen opettajaksi saksaan tuli Eira Giss. Hän oli tarmokas nainen, joka epäili herkästi oppilaita lunttauksesta. Hän kysyi Hämppi-Hämäläiseltä miten alkaa Loreleyn runo. Hämäläinen vastasi: "Ich weiss nicht". Kahdeksannella luokalla Eira oli raskaana ja herkässä mielentilassa pahastuen helposti oppilaiden hyvääkin tarkoittavista sutkauksista. Ulla Ventola opetti pitkää englantia keskikoulussa ja oli puberteetti-ikäisten poikien vaalea unelma. Hän opasti meidät heti ensimmäisellä tunnilla puddingin saloihin. Hannele Bergholm piti pitkän englannin tunnit lukiossa ja kokeet olivat vaikeita. Hänellä oli monistettuja kokeita, jotka saattoivat päätyä myös salaiseen tärppimappiin. Esko Suomala ("Junnu") pänttäsi meihin äidinkieltä keskikoulussa. Lempinimi johtui komeasta nenästä, jollainen oli sarjakuvahahmolla. Luokkaan tullessaan, jos luokasta kuului meteliä, hän saattoi talvella viskata karvahattunsa ovesta sisään hiljentymisen merkiksi. Hän antoi oppilaille vinkkejä kiinnostavista kirjoista tuomiten jotkut kohukirjat siitä, että niissä "piehtaroidaan naisten kanssa". Kalle-Ville oli persoonallinen historianopettaja, jolla oli omintakeinen kuulustelutyyli. Oppilailta, jotka ilmoittivat kirjoittavansa pitkän matikan, hän ei juurikaan kysynyt, vaan keskittyi niihin, jotka kirjoittivat reaalin. Hän yritti opettaa meitä ymmärtämään historian käännekohtia, eikä pitänyt tärkeänä sotien ja vuosilukujen muistamista. Kalle-Villen sanontoja: "Mona Lisa, mutta ruotsalaiset ääntävät Muna-Lisa", "Turkin maista otettiin puolet pois ja niin siitä tuli puoliturkki". Lauri Kuusanmäki ("Korva-Late") oli kansantieteistä väitellyt historian lehtori. Hänellä oli musta pitkä palttoo, kävelykeppi ja koivistolainen päässään lokakuusta vappuun. Ollen hieman huonokuuloinen, hän pisti tunnilla käden korvansa taakse, käänsi hieman tätä puolta luokkaan päin ja komensi oppilasta: "Puhu kovempaa, emmää kuule sua!". Nimitys "Korva-Late" lienee tullut tästä. Hän puhui mielellään tutkimastaan kansantieteestä ja käytti silloin korvassa oudolta tuntuvia sanoja, kuten "haikutupa". "Pätkä" Voutilainen opetti musiikkia ja musiikin teoriaa. Laulukokeet tuntuivat inhottavilta. Antoi herkästi meluamisesta tms. rangaistuksia, joko jälki-istuntoa tai koulun ympärijuoksua. Kun musiikkiluokka oli nykyisen konservatorion puoleisessa siivessä ensimmäisessä kerroksessa, oli hänen ikkunasta helppo seurata, että määrätty kierrosmäärä tuli täytetyksi. Taidemaalari Tauno Hämeranta johdatti meitä kuvaamataidon saloihin keskikoulussa. Lempinimi Homekorva seurasi häntä toisiinkin kouluihin. Hän kävi oppilaiden kanssa taidemuseon näyttelyissä ja mieleeni on jäänyt Bernard Buffet, joka maalasi kauniita kukkatauluja. Paula Kivinen oli sitten lukiossa kuvaamataidon opettaja. Hän oli kaikin puolin mukava ja innostava. Paula teki myöhemmin väitöskirjan Tampereen tuomiokirkosta, jonka pohjalta on myös upea kirja: "Syntisen kaunis ja pyhä". Kuuno Honkasen hymyä on vaikea unohtaa samoin kuin kirkkaanpunaista kaulaliinaa urheilutunneilla. Hän siirtyi sittemmin kansanedustajaksi SKD:n listoille ja päätyi myöhemmin Berliinin suurlähettilääksi. Hänellä tuntui olevan aina kova kiire. Kun urheilutunnilla pelipaikat oli jaettu, sinne mentiin yleensä omine nokkinemme ja jossain vaiheessa Kuuno tuli kaulaliina liehuen katsomaan, että paikalla ollaan. Kun urheilukentälle juostiin 1000 m juoksua, hän kannusti huutamalla: "Käyttäkää käsiä, käyttäkää käsiä!". Arvo Jantunen ("Jantsa") oli mukava, rauhallinen voimistelunopettaja, joka pelasi koripalloa Pyrinnön edustusjoukkueessa. Huhuttiin, että hänellä ja Ulla Ventolalla oli jotain säpinää keskenään. Kaino-Vieno Kankare ("Kankku"), vanttera, tumma, lyhyehkö liikunnanopettaja, joka marssitti ja laulatti oppilailla "Kalle-Kustaan muoria" voimistelusalissa. Hän opetti myös terveysoppia. Pertti Saarnio ("Mokkeri, Kroppa") kehui omistavansa leuanvedon Suomen ennätyksen, joka oli lähelle 100 vetoa. Leveät hartiat ja laiha kroppa. Hän oli ollut Yhdysvalloissa ja saanut sieltä vaikutteita niin, että perusti Tampereelle ensimmäisen kuntokoulun ammattikoulun viereen. Luokaltamme ainakin Wälläri kävi siellä. Lempinimille "Hyppivä huuli" , "Kusivispilä" ja "Soppaluu" ei muistitieto löytänyt kantajaa. SOSIAALISTA ELÄMÄÄ Työ- ja kouluviikko olivat kuusipäiväisiä, joskin lauantaisin yleensä päästiin koulusta klo 13, ellei sitten ollut joutunut jälki-istuntoon. Ensimmäisen luokan oppilaita kutsuttiin nahkoiksi, toisen luokan oppilaat olivat karvoja ja sosiaaliseen elämään kuului, että lumen tullessa karvat yleensä pesivät nahkojen naamat. Keskikouluaikaan oli luokalla luonnollisesti kaverisuhteita, mutta mitään yhtenäisempää luokkaesiintymistä tai muuta vastaavaa ei vielä ollut. Tällaista alkoi esiintyä sitten myöhemmin, kun keskikoulun viimeisillä luokilla oppilaat otettiin teinikunnan jäseniksi, he saivat teinikortin ja oikeuden osallistua teinikuntien järjestämiin tanssiaistilaisuuksiin, joita oli eri kouluilla vuoroin miltei joka viikonloppu. Suuremmissa kouluissa, kuten Rellussa ja uudessa Kalevan yhteiskoulussa, saattoi teinihipoissa soittaa kuuluisa suomalainen orkesteri, mm. Ronnie Kranckin tai Olli Hämeen sekstetit. Svenska Samskolanissa saattoi soittaa Otto Donner. Pienemmissä hipoissa soittivat paikalliset yhtyeet, kuten Ismo Sajakorven, Arno Grenin tai Matti Vainion yhtyeet. Tanssitaidon hankkimiseksi monet kävivät Åke Blomqvistin tanssikoulun. Koulun tarkoituksenahan oli lähinnä antaa uskallus mennä tansseihin, harva varsinaisen tanssitaidon Blomqvistin peruskursseilta sai. Kouluhippojen lisäksi tansseissa käytiin VPK:lla, Konsussa, Tekulla, Raittiustalolla ja pienemmissä tanssipaikoissa. Kesäisin suosituimmat olivat Tampereella Pyynikin lava ja Reuhari. Tunnettuja yhtyeitä olivat Iskelmä-Pojat, SiniPojat, Pasu Renvall, Göran Ödner, Esa Pethman, Erik Lindström ja Pertti Metsärinne. Eräänlaisena valmentautumisena yliopistoon järjestettiin Rellussa joululomalla -62 vanhojen tanssien kurssi. Se taito oli myöhemmin tarpeen osakuntien tansseissa. Seurustelusuhteissa koulu oli tiukka. Kihlautumista ei nähdäkseni hyväksytty. Muutamalla oppilaalla oli vakituinen tyttöystävä ja oppilas Salonen esitteli sormustaan sanoen olevansa salakihloissa. Tyttöystävien raskauksista varoiteltiin, Potsi sanoi erottavansa koulusta, koska oppilaan piti mennä sitten töihin elättääkseen perheensä. Rehu-Ville taas suositteli "kivinavetan naimista", hänellä taisi olla maataloustuista oma näkemyksensä.. Seksuaalivalistusta ei suuremmalti ollut, noihin aikoihin sitä saatiin isommilta pojilta halkopinon takana. Luokassa kiersi kyllä Van de Velden kirja " Täydellinen avioliitto " ja suusta suuhun kulki tietoja kirjoista, joissa oli ”uskallettuja” kohtia. Eräs sellainen oli Myklen kirjojen lisäksi R. Palomeren ( Raul Palmgren ) kirja " 30-luvun kuvia " Kondomipakkauksia ei myyty kauppojen kassoilla, niitä näki torikauppiailla sekä osto- ja myyntiliikkeiden ikkunoissa . Osa oppilaista harrasti urheilua eri urheiluseuroissa ja koulussa taas luontokerho Vuokon sekä valokuvauskerhon toiminta oli vilkasta. Myös seurakuntanuorten toiminta kiinnosti joitakin. Muutamalla luokkalaisista oli sivuharrastuksena musiikki ja sen myötä tulivat konserttikäynnit. Koululla järjestettiin koulun puolesta erilaisia tapahtumia, mm. runonlausuntaa ja puurojuhlia Tipalan vastaavien luokkien kanssa. Kävipä koululla kerran hypnotisoija Hakasalokin, jonka esitys teki kyllä vaikutuksen, kun näki kuinka hypnotisoidut pojat kiipeilivät tuoleille tulvaa välttääkseen. Kuusijuhlat joulun alla ja lukukauden lopettajaiset uusien ylioppilaiden lakituksineen olivat juhlavia tilaisuuksia näin jälkeenpäinkin ajatellen. Lukuvuoden aikana pidettiin Aleksanterin kirkossa alkajaisjumalanpalvelus syyskuun 1. päivänä ja toinen sitten itsenäisyyspäivänä. Joinakin vuosina käytiin kirkossa kolmannen kerran pääsiäisen tietämissä. ELÄMÄ KOULUN JÄLKEEN OPPILAITOS / TIEDEKUNTA TUTKINTO VALMISTUMISVUOSI LUKUMÄÄRÄ TKK TEKN. OPISTO LÄÄKET. TDK MAT. LUONN. TDK KADETTIKOULU TAMPEREEN YLIOPISTO KAUPPAKORKEA PALO-OPISTO DIPLOMI-INSINÖÖRI OPISTOINSINÖÖRI LÄÄKÄRI LuK, FK UPSEERI YM, VARANOTAARI EKONOMI PALOMIES 1970 1968 1970-1973 1968-1973 1967 1967-1970 1967-1968 ? 3 3 5 6 3 4 3 1 Jäljempänä olevat tiedot perustuvat palautettuihin kyselylomakkeisiin, joita oli 16 kpl, terveystietojen osalta 15 kpl. Näin ollen tiedot eivät luonnollisesti ole sovellettavissa koko luokkaan. Normaalin aseellisen asevelvollisuuden suorittivat kaikki luokan 28 oppilasta. Kyselyyn vastanneista 11/16 meni asepalvelukseen heti, neljä opintojen välissä ja yksi suoritti asevelvollisuutensa opintojen jälkeen. Tällä hetkellä näissä reserviläisissä on neljä vänrikkiä, kaksi luutnanttia, neljä lääkintäluutnanttia, kapteeni ,ja majuri Aliupseeristoon kuuluvat korpraali, kaksi alikersanttia ja kersantti. Opinnot Opinnot alkoivat yleensä välittömästi ylioppilaaksi tulon tai asevelvollisuuden suorittamisen jälkeen. Ainoastaan yksi oppilas piti välivuoden ollen töissä ja ansaiten rahaa tulevia opintoja ajatellen. Ensimmäiset korkeakoulujen loppututkinnot suoritettiin 2-3 vuoden kuluessa opintojen aloituksesta. Taulukkoon on koottu Rellun VIII C –luokan kaikkien oppilaiden suorittamat perustutkinnot. Varsinaisia välivuosia opiskeluaikana ei kukaan pitänyt, mutta muutama oppilas kävi armeijan välitutkinnon jälkeen. Tuohon aikaan ei ollut opintotukia ja opintojen rahoitus perustui muihin lähteisiin. Kadettikoulu oli sisäoppilaitos ja opetus oli maksutonta. Osalla vanhemmat avustivat opintojen alkuvaiheessa, suurin osa joutui ottamaan lainaa ja tekemään ahkerasti töitä kaikkina vapaa-aikoina rahoittaakseen opintonsa. On myös muistettava, ettei asumistukia tai ateriatukia tunnettu tuohon aikaan. Jotkut saivat stipendejä, joilla saattoi rahoittaa puolen vuoden opinnot ja joillakin työssä käyvä vaimo rahoitti perheen toimeentuloa. Kaksi oppilasta vaihtoi opintoalaa, Kalevi Kaarela yhden vuoden ja Matti Ahonen kolmen vuoden opintojen jälkeen, jolloin molemmat tulivat lääketieteelliseen tiedekuntaan valmistuen lääkäreiksi. Perustutkinnon jälkeen alkoi kaikilla työura, osa jatkoi työn ohessa korkeampiin tutkintoihin. Markku Talvio suoritti kauppatieteen kandidaatin tutkinnon ja opiskelee nyt Aalto-yliopistossa tohtorin tutkintoa. Filosofian tohtoreiksi ovat väitelleet Veikko Karimäki, Risto Raitio ja Seppo Toiviainen. Kalevi Kaarela on lääketieteen tohtori ja Risto Tuimala lääketieteen ja kirurgian tohtori. Kansainvälistä kanssakäymistä Jo kouluaikana jotkut oppilaat olivat olleet töissä ulkomailla. Lasse Tuominen sahalla Ruotsissa ja Tatu Kalin, Hannu Korpisaari ja Markku Talvio Mersun tehtaalla Saksassa. Opintojen jälkeen kansainvälisiä yhteyksiä on enemmän ylläpidetty, Risto Raitio ja O-P Sorma ovat työuransa aikana asuneet ja työskennelleet pitkään ulkomailla eri maissa. Useat luokkalaiset ovat tehneet lyhyempiä vierailuja eri tutkimus- ja tuotantolaitoksiin työuransa merkeissä. Eläköityminen ja terveystilanne Käytännössä kaikki luokan oppilaat ovat jo jääneet eläkkeelle, ensimmäisenä eläköityivät upseerit alkaen vuonna 1992 ja viimeksi varsinaiselle eläkkeelle on jäänyt Veikko Karimäki vuonna 2012. Muut ovat tässä välissä. Varsinaiselle työkyvyttömyyseläkkeelle on jäänyt kaksi kyselyyn vastanneista oppilaista. Terveydentilanne vaikuttaa kohtalaisen hyvältä, ylipainoiseksi itsensä katsoi 7/15 vastaajaa. Tupakkaa ei säännöllisesti polttanut kukaan, ainoastaan yksi henkilö ilmoitti silloin tällöin vetävänsä poskisavuja. Alkoholinkäyttö on kohtuullista. Lääkityksestä kolesterolilääkkeitä käyttää 6/15, verenpainelääkkeitä 9/15, sokeritautilääkkeitä 4/15 ja varsinaisia sydänlääkkeitä 3/15 vastaajaa. Yleisimpiä vaivoja ovat olleet nivustyrä, tuki- ja liikuntaelimistön vammat, kuten polvi- ja lonkkavaivat. Eräällä vastaajista oli kolmeen otteeseen ollut kallonmurtuma ja lisäksi nenämurtuma, kaikki tulivat polkupyöräonnettomuuksien yhteydessä. Eräs vastaaja taas oli ollut safarilla ja siellä tuli lannenikamamurtuma onnettomuuden yhteydessä. Pallolaajennus on tehty kahdelle ja ohitusleikkaus yhdelle vastaajalle. Harvinainen aivokuume on ollut yhdellä vastaajalla. Kuolleisuus on ollut 50 vuoden aikana noin 10 % . kaikki kolme edesmennyttä on sairaus vienyt. Jälkikasvu Kyselyyn vastanneilla on yhteensä 35 lasta, lapsiluvun vaihdellessa 1-5 / vastaaja. Kukaan ei ole lapseton. Lapsenlapsia on 40 ja lastenlastenlapsia 1. Perinteinen avioliitto on suosittu, ainoastaan yksi vastaaja elää sinkkuna.